Uudenkaupungin Sanomat 9, 25.1.1916
Kun ihmiset ensin tuliwat tänne pohjolaan, niin täällä he näkiwät paljon omituisia lintuja, pohjolan lintuja, mutta kaikki ne oliwat harmaat tahi mustat, eiwätkä korean keltaiset tai punaiset, niinkuin etelämaitten linnut owat.
Siihen aikaan oli wain yksi tuli täällä kylmässä pohjolassa. Sen ääreen ihmiset metsästysretkillään tuliwat lämmittelemään. Mutta tätä tulta karhut, sudet, ahmat ja muut petoeläimet wihasiwat ja tahtoiwat sammuttaa! Sen tähden piti aina muutamien olla wartioimassa tulen ääressä, sillä aikaa kuin toiset käwiwät kaukana metsästämässä ja kalastamassa.
Kerran oli eräs wanha metsästäjä ja hänen poikansa wartioimiswuorossa. Päiwät ja yöt he pitiwät tulesta huolen, kunnes isä yht'äkkiä sairastui ja pojan yksin oli pidettäwä tulta yllä. Jääkarhu oli jo lauman wiereisestä lahdesta waaninut ja odottanut tilaisuutta sammuttaa tulen. Niin hän olisi itse taas saanut yliwallan pohjolassa. Hän näki pojan nukahtawan uupumuksesta; hän hiipi likelle, tappoi pojan, tappoi isän, sammutti leweällä, märällä kämmenellä tulen ja oli nyt warma woitosta. Maakarhut, sudet, ahmat ja ilwekset, kaikki metsän hiidet ja pohjolan peikot iloitsiwat ihmisten onnettomuudesta: Pohjolasta on ihmisten lähdettäwä pois.
Mutta pieni lintu, harmaa punatulkku oli nähnyt, mitä jääkarhu teki. Kun karhu oli mennyt tiehensä, se lensi, pyrähti tuhkaan, raapi ja etsi ja löysi pienen punaisen hiilen. Siiwillään se sitä räpsytteli, puhalteli, kunnes tuli syttyi ja poltti lintuparan rinnan tulipunaiseksi. Lintunen lähti lentoon, se lensi kaikkien pohjolan kotien ääreen ja missä sen punainen rinta kosketti maata siellä syttyi punainen liekki ja ihmiset saiwat tulen, joka pitää heidän kotonsa ja mökkinsä lämpiminä näillä Pohjolan perillä. Mutta lintunen sai liitokseksi siitä, minkä se oli tehnyt, pitää ainaiseksi tulipunaisen rinnan.
Siksi on punatulkulla, waikka muuten onkin harmaa, kaunis ja loistawan punainen rinta.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti