Itä-Karjala 56, 23.7.1901
Berliinin antropoloogisen seuran kokouksessa antoi professori Ed. von Martens muutamia tietoja erään purppuran tapaisen wäriaineen käyttämisestä Keski-Amerikassa. Hänen ilmoituksensa mukaan taitawat alkuasukkaat wielä tänäpäiwänä samat wärjäyskeinot, mitkä aikoinaan oliwat muinaiskansain ylpeys ja mitkä owat tehneet Tyruksen niin kuuluisaksi. Se raakku, jonka nestettä wärjäykseen käytetään, ei kuulu kuten Wälimeren rantamilla ennen wanhaan käytetty, Murex sukuun, waan on purppnraraakku (Purpura patula L.), josta tawataan kaksi toisistaan waikeasti eroitettawaa lajia sekä itäisellä että läntisellä Keski-Amerikan rantamalla. Tehuantepec-niemimaalla asuwa sekakansa pitää purppuraraakun nesteellä wärjättyjä naisten takkia (enakua) wielä tänäkin päiwänä kallisarwoisimpana juhlapukuna ja mitään waiwoja ei säästetä sitä walmistettaissa. Nicoya-lahden rantamilla (Costa Rico) on myös wielä tämä wärjäystäpä tunnettu, ja Martens olettaa, ja luullakseni syyllä että tämä taito on ollut alkuasukkailla jo ennen Amerikan löytöä. Berliinin etnografillisessa museossa on nimittäin pääsiteitä ja ponchohuiwija Auconin (Peru) hautakentiltä, jotka silmin nähtämästi owat wärjätyt tällaisella purppuralla. Espanjalaiset eiwät mitenkään ole woineet wiedä mennessään tätä wärjäystapaa, sillä se oli jo kauan ennen Amerikan löytöä joutunut unholaan. On kuitenkin sangen huwittawaa löytää käytännössä sellainen taito, josta niin paljon on kirjoitettu sekä totta että waletta. Tässähän on itse asiassa kysymys alkuperäisestä intiaanein käyttämästä wärjäystawasta, jonka wanhat oppikirjamme sanomat koiran keksineen, kun se sattumalta puri rikki purppuraraakun ja tahri suunsa punaiseksi.
Tämä seikka ei sentään kelwanne todistukseksi sille wäitteelle että foinikkilaisten matkat olsiwat ulottuneet aina Keski-Amerikkaan saakka, eikä "Israelin" kadonneilla suwuillalaan, jotka joku luulee löytäneensä Amerikasta, liene mitään tekemistä asian kanssa. Purppuraraakku on kuitenkin, ikäwä kyllä, käynyt niin harwinaiseksi Amerikan rantamilla, että wäriainetta on nykyään käytettäwä ylen säästäwästi. Sylkemällä raakkuun saawat intiaanit siitä nestettä, joka oltuaan jonkun ajan ilman waikutuksen alaisena muuttuu kellahtawaksi. Tämän jälkeen he heittäwät raakun takaisin mereen. Nykyään wärjätään tällä aineella etupäässä puuwillakankaita, kun ennen sitäwastoin wärjättiin ainoastaan agawapuusta (Pita) walmistettuja kankaita.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti