Asuntojen ulkomaalauksesta.

Kauhava 33, 15.8.1929

Kauhavalla 15 p. elok. 1929

Vaikka käsittelimmekin tätä asiaa jo aikaisemmin alkukesällä, otamme sen kuitenkin vielä uudestaan puheeksi. Pitäjämme rakennukset tekevät auttamattoman harmaan ja kolkon yleisvaikutuksen ja näyttävät vieraspitäjäläisestä paljon huonommilta ja ränstyneimmiltä kuin mitä ne todellisuudessa ovat. Kun nyt taas lentopäivien aikana pitäjäämme saapuu paljon vierastakin väkeä, luultavasti kauempaakin, oiisi sopiva taas, kuten viime kesänäkin, oikein joukolla ja kyläkunnittain maalata talot, jolloin ne vieraalle esiintyisivät kaikin puolin miellyttävinä, puhumattakaan siitä ilosta, jonka se tuottaisi jatkuvasti talon asukkaille. - Opastukseksi julkaisemme tässä ylitarkastaja Lauri Kuoppamäen antamia ohjeita "Maalaistalojen ulkomaalauksesta".

Vanhuuttaan harmahtuneet hirsirakennukset saattavat sellaisinaan olla kauniit katsella kuten kaikki muukin, mitä ihmiskäsi ei ole pilannut. Valitettavan totta nimittäin on, että nykyajan ihmisillä on paljon suurempi taipumus jalostusinnossaan rumentaa kuin sumentaa luontoa. Siihen katsoen, että rakennusten seiniin ilmestyvää homesienen ja sammalen kasvua ja muita puuaineen ikää lyhentäviä ilman vaikutuksia voidaan vaimentaa maali- y.m. sivellyksillä, on maalaisrakennustenkin värittäminen puollettavissa. Voidaanpa siten saada maisemaan silmää hivelevää raikkauttakin ja sielua ravitsevaa vaihtelua sekä rakennusten ääriviivoille selventävää korostusta.

Maalaistalojen maalaaminen on siis puollettavissa. Mutta älköön tällöin suinkaan apinoitako kaupungeissa nähtyjä menettelytapoja, sillä tällä, kuten monella muullakin alalla, on kaupunkiarkkitehtuuri esteettisesti alemmalla asteella kuin se, mitä yleensä vanhalta pohjalta on kehittynyt maalaisoloissa. Onneksi hirsitaloja on teknillisistä syistä vaikea sivellä öljyväreillä, jotka vaativat sileää pintaa. Joko luonnostaan kalseilla tai äiteläsointuisilla öljyväreillä on monikin muuten mukiin menevä rakennus saatettu vastenmieliseksi katsella.

Jos maalaisrakennus maalla on vuorattu höylätyillä laudoilla, on öljyväri suojukseksi välttämätön. Monista siedettävistä väri vivahteista olen valmis arvelematta asettamaan ensi sijalle hillityn puhtaan keltaisen pääväriksi. Ikkunalaudat ja muun listoituksen sivelisin tällöin valkoisella.

Valkoinen säilyäkseen alkuperäisenä vaatii hieman sekoitettaessa muuta väriä. Usein tähän käytetään sinistä. Se ei ole puollettava, koska sininen kalseuttaa ennestäänkin kylmää valkoista. Keltaisella voi valkoisen saada lämpimämmäksi, kuorimattoman maidon, vieläpä kerman lähimailta. Harmaakin vivahdus on parempi kuin sininen. Tämä otettakoon huomioon huonekalumaalauksessakin.

Hauskin värisuojus maalaisrakennuksiin saadaan sivelemällä ne tervan ja lamppuöljyn seoksella. Jos ne tahdotaan värikkäämmiksi, ei ole syytä ajatella muuta kuin kelta- tai punamultaa vesivärinä. Molemmista näistä saa rakennus pehmeän tunnun, eikä puun luontaista rakennettakaan tarvitse tyystin peittää. jos talo vuorataan, valittakoon sahauspintaisia lautoja, koska vesiväri ei tarpeeksi imeydy höylättyyn.

Keltaväriksi soveltuu tavallinen okra, punaiseksi mieluimmin Italian punamulta. "Ja valkoiset ikkunalaudat" lauletaan laulussakin. Mutta ei niitten enemmän kuin muunkaan listoituksen tarvitse ehdottomasti punaisen kanssa aina olla valkoisia. Keltainen ja valkoinen on aina hyvä yhdistelmä, joten siitä ei sen enempää. Vaikka seinä onkin sivelty vesivärillä, on listoitukseen syytä käyttää höylättyä tavaraa ja niihin öljyväriä, ottaen huomioon mitä edellä valkoisesta on sanottu.

Luonnostaan kylmä valkoinen erottautuu tavallistakin kylmempänä lämpöisen punaisen rinnalla. Kyllähän se menettelee, en sitä kiellä, kun siitä yhdistelmästä on opittu kauniisti laulamaankin. Mutta on syytä ajatella muutakin, vaikka ei suinkaan mitä tahansa taivaan kaaren väriä. Punaisten talojen ovia näkee mailla joskus mustalla himmeällä värillä maalattuina ja aika mukiinmenevästi. Tummahko tervaväri tässä, kuten listoituksessakin, on vieläkin suositeltavampi, samoin tummanvihreä sekä harvemmissa paikoissa kuten ovien ja ikkunain kehystyksissä ja puitteissa myös tumma sininen. Mutta liikaa kirjavuutta tarkoin vältettäköön.

Katon väriäkään emme tässä yhteydessä saa unohtaa. Hauskin on mailla pärekatto, joka punaisellakin "impregnoitu" ajan oloon saa mustan tunnun. Musta huopakatto (ei harmaa) on myös paremman puutteessa siedettävä, mutta ei suinkaan galvanoitu levy, joka kuuluu kaupunkien kylmään kiviarkkitehtuuriin. Jos rautalevyä käytetään kattamisaineena, maalattakoon se kyllin tummalla punaisella öljyvärillä. Tiilikatot tietenkin ovat erittäin suositeltavia ja sietäisivät meillä tulla entistä enemmän käytäntöön.

Vesivärin keittämisessä on alla esitetty maalari Svante Lehtosen Käsiteollisuuskirjaston "Maalaus kotitarpeiksi" kirjasesta lainaamani ohje suositeltava.

Ensin asetetaan isokokoiseen pataan noin 2 tai 3 kiloa raakaa alunaa eli vihtrilliä ja hämmennetään sitä veden seassa, kunnes se sulaa. Kun sitten vesi on alkanut kiehua, hämmennetään siihen ruisjauhoja niin paljon, että siitä tulee tavallista ruisjauhovelliä. Kun se on kiehunut tulella vähintään tunnin ajan, sekoitetaan siihen sitä väriä, jolla aiotaan maalata. Koko seoksen annetaan sitten kiehua 2 tai 3 tuntia sitä parempi mitä kauemmin sitä kiehutetaan, sillä sitä kestävämpää tulee väri. Kun se on tarpeeksi kiehunut ja sitten jäähtynyt, voidaan sillä alkaa siveieminen. Sellaisenaan sillä ei kuitenkaan, käy maalaaminen, sillä se on jäähdyttyään liian paksua. Sen takia olisi tarpeen olla jotakin suolaista lientä, jolla väriä voidaan ohentaa, esim. sillin suolavettä t. m. s. Kiehutetulla vedellä se tietysti myös käy päinsä, mutta se heikontaa jonkin verran värin kestävyyttä. Väriin voidaan myös keitettäessä sekoittaa joku määrä vernissaa, jolloin se tulee kestävämpää.

Hyväksi havaittu "resepti" on myös seuraava, tarkastaja Fr. Jokelan käytettäväkseni antama:
10 litraa vettä
2 kg. ruisjauhoja
¾ kg. suolaa
½ kg. alunaa (vihtrilliä)

Ruisjauhot sekoitetaan veteen ja keitetään velliksi, johon sittemmin lisätään suola. Kun kaikki ovat täysin sulaneet, sekoitetaan punamultaa kohtuulliseen värivahvuuteen asti. Punamultaa sekoitettaessa on varottava, ettei maali kuohu ylitse.

Kun väriä on tarpeeksi ohennettu, voi sillä maalata ken hyvänsä ilman mitään harjoitelemista, sillä sitä voidaan sivellä pitkin ja poikin, miten vain parhain sopii, pääasia on, että ei jää paljaita paikkoja.

Vesiväriä on hyvä maalata sateisella ilmalla, jollei sada juuri niin rankasti, että se huuhtoo värin heti pois seinältä. Sadeilmalla ei nimittäin puu ime niin paljon väriä kuin kuivalla poutailmalla, ja maalauskin tulee tasaisempaa. Kun poutasää sen taasen kuivaa, niin se ei vähennä värin kestävyyttä, vaikka tämä onkin kostealla ilmalla sivelty.

Nykyjään on kaupoissa myös n.s. mineraalivärejä ulkomaalausta varten. Näitä tarvitsee vain sekoittaa veteen ja maali on valmista. Niistä voi sitäpaitsi sekoittaa erilaisia värejä, aivan kuin öljy- ja liimaväreistä, mutta perin helposti saadaan näillä väreillä joko liian laimeita tai äitelän ärsyttäviä värisävyjä. Kestävyydessä ne kyllä yleensä vetävät vertoja keitetylle vesivärille, mutta kalliimmaksi niiden käyttäminen aina tulee.