Iltalehti 222, 22.9.1928
Joskus kuulee kerrottavan, että johonkin paikkaan on satanut sammakonpoikasia, matoja tahi muita eläviä olentoja, jommoisia ei pilvissä asusta. Homeros antaa verisateiden virrata kreikkalaisten sankarien niskaan, seikka joka selitettiin monelle urhoolliselle miehelle kuolemanenteeksi, ja Plutarchos kertoo kiivaiden, etenkin kimbrien kanssa käytyjen taistelujen jälkeen ilmaantuneista verisateista. Gregorius Toursilainen kertoo, että v. 582 satoi "verta" Pariisin ylle - "jolloin ihmisten vaatteet saivat siitä niin paljon tahroja, että he kauhistuneina riisuivat ne yltään" - ja maaliskuussa 1181 satoi Ranskassa ja Saksassa "verta" lakkaamatta kolmen vuorokauden ajan, samalla kun taivaalla nähtiin loistava risti. V. 1354 kohtasi Ruotsia sade, mikä jätti vaatteisiin punaisen ristin muotoisia merkkejä.
Tieteellisissä aikakirjoissa kerrotaan, että maaliskuun 17 päivänä 1669 useihin paikkoihin Chatillonin kaupunkiin laskeutui sateena punervaa nestettä, paksua, pahalle tuoksuvaa ja löyhkäävää, veren kaltaista. Nähtiin, kuinka tämä neste valui suurina pisaroina seinille, "mikä teki todennäköiseksi, että tämä sade oli saanut alkunsa paikallaan olevasta mutaisesta vedestä, minkä pyörretuuli on kohottanut jostakin läheisestä lammikosta."
Väriltään punaista sadetta - lausuu Flammarion - on huomattu siksi usein, ettei ilmiön olemassaolosta ole mitään epäilyä, vanhojen erehdys koskee ainoastaan nesteenlaatua, mikä antoi tapahtumalle ihmeen leiman. Beda (anglosaksilainen oppinut, joka eli 673—735), kertoo että "sade, joka oli tavallisia taajempi ja lämpöisempi, voi tulla punaiseksi kuin veri ja johtaa harhaan taitamattomia." Useat keskiajan oppineet, jotka kertovat, että yhdeksännen vuosisadan keskivaiheilla satoi punaista tuhkaa ja ainetta, joka muistutti maksoittunutta verta, olivat järkevän selityksen tiellä. Se mitä jokapäiväisessä kielessä sanotaan verisateeksi, on - sanoo G. Schott -, tavallisesti ainoastaan sinoberin tahi punaliidun värjäämää vettä.
Heinäkuun alussa 1608 kohtasi eräs tällainen luultu verisade Aixin esikaupunkeja Provencessa - ilmiö on esiintynyt paljoa useammin eteläisessä Europassa kuin pohjoisessa - ja eräät papit, jotka joko itse olivat erehtyneet tahi tahtovat käyttää ilmiötä uskonnollisiin tarkoituksiin, selittivät, että paholainen sillä tavalla ilmoitti tulosiansa. Onneksi oli olemassa valistunut Peiresc niminen mies, joka uutterasti tutki tätä ihmettä ja Jopuksi tuli siihen tulokseen, että punainen aine oli perhosten tähteitä.
Maaliskuun 14 p. 1813 kohtasi tällainen merkillinen punainen sade silloista Neapelin kuningaskuntaa, ja eräs Sementiani niminen oppinut antoi tiedeakatemialle siitä näin kuuluvan selityksen:
"Itäinen tuuli oli puhaltanut kaksi päivää, ja senjälkeen Geracan asujaimet näkivät pilven lähenevän mereltä. Kello kaksi iltapäivällä tuuli tyyntyi, mutta pilvi peitti jo läheiset vuoret ja alkoi pimentää auringonvalon. Pilven väri, joka alkujaan oli vaaleanpunainen, tuli sitten tulipunaiseksi. Kaupunki peittyi nyt paksuun pimeään, niin että kynttilät täytyi sytyttää jo kello neljä iltapäivällä. Ihmiset kauhistuneina pimeästä sekä pilven väristä riensivät kirkkoon rukoilemaan. Pimeys lisääntyi lisääntymistään, samalla kun taivas näytti aivan punahehkuiselta raudalta, ukkonen alkoi jyristä. Nyt alkoi maahan laskeutua suurina pisaroina punerva sade, mikä toisista näytti veripisaroilta ja toisista tulipisaroilta. Vihdoin iltapuoleen alkoi ilma kirkastua, ukkonen ja salamat lakkasivat ja ihmiset saivat tavallisen rauhansa."
Tämä sade jätti maahan kanelinpunaisen värin, ja suurennuslasin avulla huomattiin siinä pieniä kovia esineitä. Voimakkaassa kuumuudessa nämä esineet saivat ensiksi ruskean, sitten mustan ja lopuksi punahehkuisen värin. Paljaallakin silmällä voi huomata, sitten kun kuumuus on riittävästi vaikuttanut, loistavia katinkultaliuskoja. Joukossa oli kiisua, albuminia, kalkkia, rautaa ja kromia. Mutta mistä tämä tomu tuli? Selitys saatiin vasta 1846.
Tämän vuoden syksynä raivosi joukko myrskyjä. Sykloonit panivat Atlantin valtameren liikkeelle. Ranskassa nousi ankaroita myrskyjä ja Kiinan merellä raivosivat tyfonit. Myrskyt olivat kyliin ankaria temmatakseen irti maakerrostumia. Ja niinpä etevä saksalainen eläintieteilijä, jolle lähetettiin näyte ranskalaista sadelöytöä, totesi siinä olevan seitsemänkymmenläkolme orgaanista muotoa, joista muutamat kuuluivat yksinomaisesti Etelä-Amerikalle. Tämä tomu oli lähtenyt Amerikasta lokakuun 13 p. ja saapunut Ranskaan saman kuun 17 p., siis neljässä päivässä, liikkuen siis 17,15 m. nopeudella sekunnissa. "Verisateen" siis aiheutti tomu, mikä saattoi tulla varsin pitkien matkojen takaa.
Keltaisesta sateesta taas kertovat aikakirjat m. m., että toukok. 16 p. 1646 kohtasi Kööpenhaminaa erittäin runsas sade, mikä tulvi yli kaupungin ja sisälsi ainetta, mikä väriltään ja hajultaan muistutti rikkiä. Ja Norjassa satoi toukok. 19 p. 1665 kauhistavan myrskyn vallitessa ainetta, mikä oli aivan rikin kaltaista ja tuleen heitettynä antoi aivan rikin hajun sekä tärpättispriihin sekoitettuna muodosti nestettä, minkä haju muistutti rikkipalsamia. Islannin tulivuorten läheisyys selittää tämän ilmiön.
Vanhoissa kronikoissa kerrotaan muistakin ihmeellisistä sateista, jotka ovat liioiteltuja ja eri tavoin tulkittuja, niin että niille ei voi aivan helposti löytää selitystä.
Niinpä kerrotaan maitosateesta, elohopeasateesta, vieläpä lihasateestakin.
V. 270 kerrotaan Roomassa sataneen lihaa taivaasta suurempina tahi pienempinä palasina. Linnut eivät sitä nielleet, se ei levittänyt minkäänlaista hajua eikä myöskään muuttunut millään tavalla. Tämä viimeinen ominaisuus osoittaisi että tässä ei ollut ollenkaan kysymys todellisesta eläimenlihasta, koska liha ehdottomasti mätänee. Todennäköisesti on tapahtunut jonkinlainen laavasade, sillä vuosina 1824 ja 1828 nähtiin Persian seuduilla samanlainen sade niin rankkana, että se peitti maan monen sentin paksuudelta. Se oli jonkinlaista laavaa, mitä lampaat söivät ahneesti ja mikä kelpasi myöskin leivän valmistamiseen.
Kerran anasti pilviveto, mikä oli syntynyt merellä, satoja appelsiineja Pausilippan kärjestä, Napolin läheltä. Hetkistä myöhemmin eräs nuori tyttö, joka oli terassilla melko pitkän matkan päässä siitä, näki appelsiinisateen, mikä levisi hänen ympärillensä - todellakin paljoa miellyttävämpi kuin jokin sammakko - tahi konnasade, mutta paljoa hämmästyttävämpi, koska appelsiini kieltämättä on melkoista painavampi kuin ukkossateessa tavallisesti ilmenevät sammakot, kalat ja toukat.
Yöllä tammikuun 29 ja 30 päivän välillä 1869 raivosi Araehessa Ranskassa lumipyry, joka kesti puoli viidestä iltapäivällä seuraavaan päivään, ja huoneista tultua huomattiin lumella suuri joukko eläviä toukkia. Todettiin näiden kuuluvan Etelä-Ranskasta kotoisin oleviin yöperhoihin.
Vanhoilla on kerrottavinaan useita samanlaisia esimerkkejä. Philarcus kertoo nähneensä sammakkojen ja kalojen pudonneen suurissa määrissä taivaasta ja lisää: "Heraclid Lembus" kirjoittaa, että Jumala antoi sataa sammakoita Poenian ja Dardanian ympärille niin runsaasti, että talot ja seinät olivat niitä täynnä. Ovet suljettiin ja eläimiä surmattiin niin paljon, ettei saattanut astua askeltakaan tallaamatta niitä. Niiden mätäneminen tuotti sellaisen löyhkän, että koko seutu oli jätettävä. Se että pyörrepatsas voi vetää mukanaan sammakoita, konnia ja kaloja, on helposti selitettävissä, koska nämä eläimet eivät kuulu niihin, jotka piiloutuvat rajumyrskyn lähestyessä.
On myöskin kuultu puhuttavan heinäsirkkasateista. Ne tuottavat pahemman tuhon kuin sotajoukot, ja v. 1709 estivät sellaiset parvet Kaarlo XII:nnen paluun Pultavan tappion jälkeen. Armeija luuli joutuneensa raesateen keskelle, mutta silloin laskikin maahan äkkiä heinäsirkkapilvi. Ennen hyönteisten ilmaantumista on käynyt vinkuva tuuli, ja "niiden siipien suhina oli voittanut Mustan meren pauhun". Ne tuhosivat kaiken mikä hedelmää kantoi.
Sadetta voi siis tulla monenlaatuista, kun taivaan akkunat aukenevat ja myrkky mylvii.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti