6.3.22

Hiusten värjäys Oreal-Henné väreillä

Kähertäjä 6, 1929

Wielä satakunta vuotta ajassa taaksepäin ei hiusten harmaantumista vastaan löydetty muuta keinoa kuin nyhtää harmaantuneet hiukset yksi kerrallaan pois päästä. Kuinka moni nainen onkaan kauhistunut huomatessaan kuvastimessa ensimmäiset harmaantumisen oireet. Ranskan hovinaiset 18-luvulla alkoivat käyttää puuteroituja peruukkeja vain siksi, että vanhahkot naiset pelkäsivät nuorempien kilpailua! Mutta muodit vaihtuivat ja puuteroidut peruukit hävisivät suuressa vallankumouksessa. 19-luvulla alkoivat naiset värjätä hiuksiaan ensiksi tavallisella musteella ja sittemmin kaikenlaisilla kemiallisilla valmisteilla. Vaikeudet alussa olivat suuret, myrkylliset aineet turmelivat tukan, jopa ihonkin. Vasta myöhemmän ajan kemia kykeni valmistamaan vaarattomia väriaineita. Kehitys on kulkenut nopeasti eteenpäin, nyt löytyy jo pääomarikkaita yhtiöitä, joiden palveluksessa on lukuisia eteviä kemistejä ja jotka tehtaat työskentelevät yksinomaan hiusvärien alalla.

Niinpä noin 25 vuotta sitten perustettiin Parisiin Orealtehtaat, joilla nyttemmin on sivuliikkeitä kaikissa maailmanosissa. Tehdas omistaa-suuria laboratorioita, oman lehden ja oman käherryssalongin sekä värjäyskouluja useissa maissa.

Värjäys perustuu siihen tosiseikkaan, että kenenkään ihmisen hiukset eivät ole tasaisesti samanvärisiä. Kaikissa hiuksissa huomaa vaaleampia ja tummempia hiuksia. Jos hiuksia värjätään millä värillä hyvänsä on siitä seurauksena, että kaikki hiukset tummenevat ja tukka näyttää tummemmalta kuin ennen värjäystä. Mutta sehän on tarkoituskin. Harmahtuneet hiukset ovat olleet aikaisemmin myöskin tummemmat ennen harmahtumista, siis nyt on vain löydettävä väri, joka palauttaa entisen värin hiuksiin, eikä näytä "värjätyltä".

Mustaksi värjääminen nyttemmin ei ole asia eikä mikään, mutta värjätä siten, että hiukset saavat juuri saman värin kuin niillä ennen on ollut, se on taitoa vaativa työ. Mutta valita oikea väri ei ole niinkään helppo tehtävä, jollei sitä varten olisi olemassa värinäytteet ja taulukko. Oreal-toiminimi on keksinyt sitä varten helpon, mutta samalla varman menetelmän. Metallirenkaassa riippuu useita erillisiä hiussuortuvia, jotka esittävät kaikki harmaantumisen asteet prosenteissa,, ei tarvitse muuta kuin ottaa esille saman värinen malli kuin värjättävä naisen tukka on, pieni metallilevy ilmaisee numeron, jonka vastaava merkki taas löytyy väritaulukossa. Nyt ei tarvita muuta kuin menetellä taulukon ohjeen mukaisesti, se sanoo kuinka monta prosenttia harmaita nyt on ja samalla minkävärinen tukka oli ennen. Värjäykseen tulemme alempana. Näyte osoittaa eri värit: vaalea, tummanvaalea, kastanjanvaalea, kastanja, kastanjantumma, ruskea, tummanruskea, musta. Ei ole koskaan unohdettava, että ihmiset usein sanovat vaaleaksi sellaistakin tukkaa, jota se ei itse asiassa ole, vaan joka on tummempi väri.

Kähertäjän tulee omata tuollainen näytekoje, jonka avulla hän voi todistaa asiakkaalleen mikä väri todellakin on kysymyksessä ja voidakseen saada hyvän värjäystuloksen. Jos esimerkiksi otamme rasian tai pullon, jossa on merkki "vaalea" (blond) niin sopii se juuri seliaiseen tukkaan jossa on 50% harmaata. Jos sitävastoin jollakin on ainoastaan 25% harmaata, niin silloin ei sama väri kelpaa, vaan on käytettävä yksi numero vaaleampaa väriä, muutoin hän tulee liian tummaksi. Ja taas päinvastoin jos jollakin on 75% harmaata, niin "vaalea" ei sovi, vaan on käytettävä "tummanvaaleaa" (mörk blond). Mitä väreihin tulee, niin löytyy niitä useita lajeja, jotka voidaan asettaa kahteen ryhmään. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat Henné-jauhe valmisteet ja toiseen kemiallisesti valmistetut juoksevat värit. Jauhe- muodossa olevat värit eivät ole kemiallisesti valmistettuja, ne ovat eräänlaisten kasviksien juurta, jota tavataan Etelä-Venäjällä, Japanissa sekä eräissä muissa paikoissa maapallolla. On heti sanottava, että niinkuin itse väri on jauhettu luonnollisista kasvien juurista, niin sillä myöskin saavutetaan sellainen luonnollisuus hiustenvärissä, jota ei saada keinotekoisilla juoksevilla väreillä. Ainoastaan Henné-jauheväri antaa hiuksille luonnollisen tasaisen kiillon, joka pysyy siksi kunnes uusi hius on sen tieltään työntänyt. Mutta värjäys on siksi monimutkainen tehtävä, että useinkin kähertäjän on vaikea saada asiakastaan sen hyviä ominaisuuksia uskomaan.

Yksi asia vielä. Jauheella värjäystä ei kukaan voi itse suorittaa, se on kähertäjän tehtävä, kun sitävastoin juoksevaa väriä voi käyttää kuka hyvänsä.

Tässä yhteydessä huomautamme, että Henné-värejä ei saa käyttää sellaisiin hiuksiin, joita ennen on värjätty joillakin muilla väreillä Se kyllä voidaan erästä menetelmää käyttäen suorittaa, mutta siitä saanemme kirjoittaa myöhemmin.

Värjäysmenetelmä on lyhykäisesti kerrottuna seuraava. Hiukset pestään aivan puhtaaksi kaikesta rasvaaineesta ja huuhdellaan huolellisesti, jotta ei mitään saippua-ainesta jää hiuksiin. Senjälkeen kuivataan tavalliseen tapaan, kuitenkaan hiusten ei tarvitse tulla aivan kuiviksi, vaan voi ne jättää nuohkeiksi. Nyt avataan rasia ja tyhjennetään sen koko sisällys joko porsliini- tai emaljikulhoon tai puhtaalle paperille ja sekoitetaan jauhe hyvin. Miksi näin on tehtävä, johtuu siitä, että jos ottaisimme vaan yhden osan rasian sisällöstä, niin voisi sattua, että juuri siinä osassa ei oiisikaan kaikkia niitä kasvisväriaineksia, mitä jokainen rasia määrälleen sisältää ja se saattaisi puolestaan aikaan värjäyksen täydellisen epäonnistumisen. Sitten kun jauhe on sekoitettu hyvin, voidaan se panna takaisin rasiaan ja käyttää sisällöstä värjäykseen sen verran kuin arvellaan tarvittavan, mikä riippuu värjättävien hiusten määrästä. Muistettava kuitenkin on, että avattua rasiaa voidaan säilyttää ainoastaan 4—5 päivää, sen jälkeen on se tullut tehottomaksi ilman vaikutuksesta, mikä rasiaan väkisinkin pääsee tunkeutumaan. Jos mieli säilyttää värin tehokkuutta pitemmän aikaa on avattu rasian kansi heti suljettava tiiviillä liimapaperilla, joka täydellisesti estää ilman vaikutuksen, mutta näinkään menetellen ei sitä — kun se on yhden kerran avattu — voida säilyttää kuin korkeintaan 2—3 viikkoa. — Sitten otetaan joku emaljoitu tai porsliininen (ei metallista) kulho tai kastrulli, johon kaadetaan tarpeellinen määrä kuumaa (ei kiehuvaa) vettä, jauhetta pannaan vähin erin veteen jasekoitetaan joko puulusikalla tai sitä varten tehdyllä "puulapiolla" niin, että seos tulee tasaista, ilman kokkareita. Työtä jatketaan siksi kunnes seos on tullut puuromaiseksi. Seoksen on annettava seistä vähintään 10 minuuttia ennenkuin aletaan värjätä. Jos seos on tullut liian paksua, voidaan lisätä vettä. Värin tulee pysyä koko ajan lämpöisenä ja sen vuoksi on kulho pantava jonkun isomman astian sisään, jonka pohjalla on kuumaa vettä. (Erikoisia kulhoja sitä varten on saatavissa.)

Värjäys aloitetaan siitä kohdasta, missä on eniten harmaita hiuksia. Kamman avulla otetaan noin 1 cm paksuinen ja sopivan levyinen "ote" kerrallaan ja pienellä siveltimellä sivellään siihen väriseosta hiusten juuresta alkaen. Näin jatketaan suortuva kerrallaan, jotka asetetaan ylöspäin päälaelle siksi kunnes koko värjättävä ala on suoritettu. Sen jälkeen kääritään pään ympäri musta paksu vaate (paperiakin voi hätätilassa käyttää), joka suojaa lämpöä hiuksissa niinkauan kuin värin tulee niissä olla. Päähineen reunojen alle otsaan, sivuille ja niskaan tukitaan vanua, joka estää seosta valumasta alas. Kuinka kauan seoksen tulee olla hiuksissa, on arkaluontoinen kysymys vastata, siihen antaa parhaan vastauksen ylempänä mainitsemamme värikartta. Voidaan kuitenkin tässä mainita, että vaaleaverisille vaihtelee aika 15—20 minuuttia, tummille 40—60 min. Sitten kun väriseos on saanut vaikuttaa määrätyn ajan pestään hiukset hyvin, jossa pesuainetta on käytettävä useampaan kertaan ja huuhdeltava erittäin huolellisesti. Kuivataan ja siten on värjäys tehty. Huomattava vielä on, että Henné-väri vaikuttaa vielä noin kahden vuorokauden ajan, hiukset siis tummenevat tämän ajan. Niin ollen ei tule pelästyä, vaikka hiukset eivät olekaan heti värjäyksen jälkeen sen värisiä kuin oli odotettu. Onduloinnissa värjäyksen jälkeen on vältettävä liian kuumia rautoja.

Ei kommentteja :