Valon vaikutuksesta väreihin.

Kutoma- ja paperiteollisuus 2, 1915

Valon edistävät ja hävittävät vaikutukset muutamiin kemiallisiin aineiin on yleisesti tunnettu tosiasia. Jokainen kemisti on joskus ollut tilaisuudessa ihailemaan erästä klorivedyssä tapahtuvaa ilmiötä, kun klörikaasusta ja vetykaasusta, valottomassa paikassa ollen, muodostunut kupla kohoaa ylös ilmaan räjähtäen siellä rikki kovaäänisellä paukauksella, auringon valon vaikutuksesta. Eräässä tokiol-nimisessä aineessa, auringon valo edistää kloriatomien yhtymistä bentsolimolekyleihin. Kinini-sulfatin sanotaan valossa saavan keltaisen värin ja muuttuvan kinidiniksi. Kemialliset tutkimukset ovat osoittaneet joukon tämäntapaisia muutoksia, joiden lähempi määritteleminen ei kuulu suoranaisesti aineeseemme.

Mainittakoon kumminkin vielä, muutamia esimerkkejä valon häiritsevästä vaikutuksesta muutamissa aineissa. Erittäin valonarkoja ovat oksalihapon ja useiden metallisuolojen yhdistykset, erittäinkin, urani-, hopea- ja rautasuolat. Tähän seikkaan oerustuu valokuvaus. Sokeri- ja maitohappoon vaikuttaa valo aivan samoin kuin mikrobeihin, muuttaen sokerin aivan toisiksi aineiksi, kuten esim. hiilihapoksi, oksalihapoksi, muurahaishapoksi, alkoholiksi, y. m.

Yllämainituilla seikoilla on kumminkin värien valon kestävyyskysymykseen nähden vähäinen merkitys.

Väriaineihin, niin luonnon, kuin keinotekoisiinkin, vaikuttaa valo melkein ilman poikkeusta häirittäväni ja epäedullisesti. Löytyy kumminkin joitakin harvoja väriaineita, joihin valon vaikutus on päinvastainen, siis edistävästi vaikuttava; tällainen on m. m. vanhan ajan purppuraväri. Myöskin eräs melkein väritön liuos, diatsosulfosalisylihappo. muuttuu valon vaikutuksesta puhtaan orange-väriseksi. Tällaiset tapaukset kuuluvat kumminkin poikkeuksiin, sillä yleensä vaikuttaa valo häirittäväti väreihin, kokemus, jonka jokainen on tehnyt pukujensa, tapettiensa, mattojensa y. m. suhteen.

Useimmissa kasveissa väriaineet vaalenevat valon vaikutuksesta, kun kasvin kasvamistoiminta lakkaa.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että indigo, orseij ja safflor, ilmattomissa paikoissa ovat valonkestäviä, mutta eivät ilman yhteydessä ollessaan.

Herschel on huomannut, että kasvivärit vaalenevat nopeammin sellaisessa valossa, jonka väri on komplementti eli täydennys niiden omalle värille; siis esim. keltainen väri vaalenee nopeammin sinisessä valossa, punanen vihreässä valossa j. n. e. Tämä huomio on täysin sopusoinnussa Vogel'in lausuman imeytymislain kanssa, joka sanoo, että: ainoastaan ne valonsäteet voivat vaikuttaa johonkin esineeseen, jotka itse imeytyvät siihen. On myöskin huomattu, että valonkestävyys ei yksistään riipu kuituihin kiinnitetystä väriaineen laadusta ja luonteesta, vaan myöskin saman väriaineen runsaudesta, joka kuitujen värjäämiseen on käytetty ilman suurempi kosteusmäärä edistää värien vaalenemista. Tästä saa selvityksensä se tosiasia, että värjätyt kankaat nopeammin vaalistuvat meren läheisyydessä, kuin sisämaassa.

Väriaineiden valon kestävyyden määrääminen ja sen yhteydessä olevat monet erilaatuiset seikat on muuan värjäystekniikan vaikeammin ratkaistavia probleemeja. Etupäässä on otettava huomioon värjättävän aineen laatu ja luonne, ilman suhteellinen kosteus, suoranaisen auringon valon ja tasaisen hajanaisen päivänvalon erisuuret vaikutukset. Eri vuodenajoilla on erittäin suuri merkitys. Lisäksi on se seikka, että itse väreistä muutamat lajit vaaleammassa sävyssä säilyttävät suhteellisesti paremmin vaionkestävyytensä, kuin tummassa sävyssä. Toiset lajit tekevät päinvastoin. Muutamat, kuten esim. indigo, vaalenevat lyhyessä ajassa huomattavasti, mutta kestää kuukausia ennenkuin vaaleneminen siitä edelleen jatkuu. On muutarnia värilajeja, joihin valo ei useampaan viikkoon näytä vaikuttavan ensinkään, mutta valon vaikutuksen alettua edistyy vaaleneminen hyvin nopeasti. Toiset, väriaineet vaalenevat, värisävyn silti suuresti muuttumatta; toiset lajit muuttavat taasen sävyään, muuttuen esim. punaisesta siniseksi, silti paljoakaan vaalenematta.

Väriaineen hajoaminen valon vaikutuksesta näyttää olevan riippuvainen väriaineen paljoudesta, sillä vaaleammat sävyt useissa väriaineissa tarvitsevat säännöllisesti lyhyemmän ajan hävitäkseen kuin tummemmat sävyt. Kokeillessa samoilla väriaineilla rinnakkain, tummemmilla ja vaaleammilla sävyillä, on useassa tapauksessa tummempi sävy vielä aivan muuttumatta, kun vaaleampi on jo huomattavasti muuttunut; ja yleensä vaaleammat sävyt muuttuvat suuremmassa määrässä kun tummat sävyt.

Muilla väriaineilla on myöskin aivan erilainen tapa, jolla ne alkavat muuttua. Thiazol-keltainen esim. vaalenee vähitellen vaaleammaksi ja vaaleammaksi, kunnes se on täysin valkoinen. Patenttisinisem, tummempi sävy, tummenee ensin alkuperäistä tummemmaksi, ja sitten vasta alkaa vaalenemaan. Khodamin tulee ensin huomattavan keltaiseksi, alkaen sitten vasta vaalenemaan.

Hyvin suuri merkitys värien muuttumiseen nähden on eri vuodenajoilla, sillä valon kemiallinen voimakkuus vaihtelee niiden mukaan.

Bunsen ja Roscoe ovat tutkimustensa nojalla tulleet siihen johtopäätökseen, että värien vaaleneminen eli muuttuminen on suhteellinen auringon korkeuteen, saavuttaen siis suurimman ja nopeimman määrän Kesäk. 21., vähimmän määrän 21 p. Jouluk. ja huomioonottamatta tilapäistä pilvistä säätä on yhtä suuri 21 p. Tammik. ja 21 p. Marrask 22 p. Maalisk. ja 23 p. Syysk. j. n. e.

Saman väriaineen on huomattu olevan erilainen valonkestävyydeltään eri aineissa; paperissa yleensä on värien valonkestävyys pienin; sitten seuraa puuvilla, villa ja silkki. Tunnettu asia on — ainakin värikemisteille - että esim. kongopunanen joka puuvillassa kestää ainoastaan lyhyen ajan, sitävastoin villassa säilyttää verrattain kauan värinsä muuttumattomana. Villa ja silkki ovat myöskin värien kestämiseen nähden erilaisia.

(Jatk.)