Valkovärjäys.

Kutoma- ja paperiteollisuus 2, 1915

Käytämme tätä sanaa sinityksen asemasta. Tämä johtuu siitä, ettii sana sinittäminen ja sen tuoma tulos sinitys vie harhaan koska ei suinkaan ole tarkoitus tehdä kuituaineita, olipa se sitten lankaa, kangista tai paperia siniseksi, kuten yleensä tapahtuu, vaan poistaa kuitu-aineitten luontainen väri sinisellä tai sinertävällä väriaineella eli värjätä ne valkeiksi. Tämä niille selitykseksi, jotka pitävät uutta nimitystapaa outona. Periaatteena kuituja valkeaksi värjättäessä on poistaa kuiduilta niiden luontainen väri, joka tavallisemmin on kellervä, jollain sellaisella värillä, joka on kellervän värin täydennysväri. Tällaisena tulee kysymykseen joku sinervä väri. Sillä on joko punanen tai sinervä sävy, riippuen siitä, mihin kuidun luontainen väri itse kallistuu. Jos se on punervan keltainen on sinisen kallistuttava keltaiseen eli siis oltava vihervä. Jos keltainen on vihervä eli siniseen kallistuva on sinisen oltava punerva.

Yksinkertaiseksi säännöksi jää, että kuituaineeseen tulee sitä kolmatta pääväriä, jota siitä puuttuu, sinistä. Päävärejä ovat punanen, sininen ja keltainen.

Kuituaineen valkeaksi värjääminen eli sinittäminen, kuten sitä tavallisessa kielessä nimitetään, on vaikeampia tehtäviä, mitä viimeistelijälle kuuluu, siinä tapauksessa nimittäin, että tehtävä suoritetaan hyvin. Tähän käsitykseen tulee muuten, jos tarkastelee eri tehtaiden valkovärjäystä. Kuuden punvillatehtaamme valkeat kankaat vieretysten asetettuina antavat paraimman todistuksen siitä, miten erilainen maku kullakin näistä tässä asiassa on. Myöskin eritavalla valkeaksi värjättyä paperia saa tuon tuostakin tavata. Puhumattakaan sokerista, joka joskus on niin sinistä, että epäilee sitä suuhunsa panna. Ja kuitenkin on pyrkimyksenä ollut joka ainoassa tapauksessa saada valkovärjäys.

Mutta miten tehdään tehtaissamme? Yksinkertaisesti siten, että jossain määrin käytettyä värimäärää muuttaen käytetään samaa sinistä väriä, olipa kuitu-aines luennostaan minkä sävyinen tahansa. Kun muuten tehdään värjäyksiä, tarkastetaan niiden sävyä, soveltuvatko ne malliin, jota halutaan. Harvoin pistää kuitenkaan valkeaksi värjääjän päähän verrata tulosta ennen saatuiin valkovärjäykseen. Ja näin pitäisi kuitenkin aina tapahtua. Hänen on, kuten värjärin konsanaan, verrattava tulosta johonkin normaalina pidettävään valkovärjäykseen. Jos hän näin tekee on tulos entistä varmempi ja kankaansa epäilemättä kauniimmat kuin muutoin. Entiseen aikaan olivat värit sellaiset kuin berlinin-sininen, ultra-marini, indigo j. n. e. ainoat, joita käytettiin valkovärjäykseen. Eritoten ultra-marinilla on vielä nytkin melkoinen käytäntönsä. Kuitenkin on se tähän tarkoitukseen vähemmän sopiva. Se on varsin heikko hapoille. Heikotkin hapot hajoittavat sen. Jos siis sitä mielitään käyttää on kuitujen oltava hapoista vapaita. Muuten värjääminen epäonnistuu.

Viime vuosina ovat jotkut kivihiilitervavärit saaneet varsin suuren merkityksen valkovärjäyksissä. Puuvillaan eli kasvikuituihin yleensä soveltuu tällöin värit sellaiset kuin alizarin cyanol E F, alizarin cyanolviclet E ja alizarin brillant-griin G erittäin hyvin. Ne kestävät happoja erittäin hyvin. Värejä ei ole milloinkaan käytettävä sellaisinaan siihen hauteeseen jossa valkeaksi värjääminen tapahtuu. Niistä on ensin tehtävä vesiliuos ja tätä sitten tarpeen mukaan käy» tettävä hauteeseen. Vetenä on käytettävä tiivistysvettä ja on väriliuos lisäksi siivilöitävä ennen käyttöään ohuen kankaan tai suodinpaperin läpi. Jos valkeaksi värjääminen tapahtuu saippualiuoksessa, sekoitetaan väri siihen; samoin tärkkelysliisteriä käytettäessä.

Villaa valkeaksi värjättäessä käytetään nykyään värejä: formylviolet S4B, formvlviolet 10 B, methylviolet L ja 6 B tai methylenblau 2 G ja N. Ne sietävät hyvästi lipeitä ja happoja ja voidaan niitä sentähden käyttää joko valkaisuhauteissa tai pesuhauteissa. Eritoten miethylenblau N on saanut suuren käytön villiatuotteisiin. joilta vaaditaan porslini-valkeaa väriä. Paperin valkovärjäys suoritetaan useimmiten mallin mukaan ja vaatimukset väriin nähden ovat hyvin erilaisia. Tästä saa hyvän käsityksen esimerkiksi jokapäiväisten lehtiemme paperin väriä tarkastamalla. Toisilla niistä - kuten esimerkiksi Helsingin Sanomilla - on väri, joka on aivan luonnon värisen häköinen ja jossa väriä arvattavasti hyvin vähän käytetään. Toiset taas ovat siihen määrin värjättyjä, että näyttävät mustansinisiltä. Paperin valkovärjäykseen käytettyjen värien laatu riippuu paljon siitä, minkälaista värjättävä paperi on. Valkaistut kuidut väritetään tavallisesti käyttämällä sinisen ja punaisen värin seosta esim. wasseitblan ja rbodaminia yhdessä. Valkaisemattomista kuiduista tehtyjä papereja värjättäessä käytetään yleisesti halvempia violettivärejä (metyliviolettia, kristalliviolettiä), mutta sattuu myöskin, että esiin, paperiin käytetty sellulosa on siihen määrin punertavaa, että päinvastoin on välttämätöntä käyttää värittävänä aineena jotakin sopivaa viheriätä (esim. diamantgrün). Käytetäänpä fuksiniakin paperin valkeaksi värjäykseen, vaikka se oikeastaan on siilien aivan sopimaton väri, syystä, että se tekee paperin likaisen tummaksi, varsinkin keinotekoisessa valossa katsottaessa.