Emäntälehti 4/1909
Emäntälehden arvoisalle lukijakunnalle pyydän saada kertoa hiukan kotiteollisuus opintomatkasta, jonka erään toverin seurassa tein. Matkustelimme Kuopion Kotiteollisuusyhdistyksen lähettiläinä Pohjois Savossa ja olimme tilaisuudessa tutustumaan 5 eri pitäjän nim. Karttulan, Vesannon, Rautalammin, Pielaveden ja Keiteleen kotiteollisuusoloihin.
Yleensä vakuutettiin kaikkialla, missä paikallisia oloja tiedustelimme, että kotiteollisuus entiseen verraten on suuresti alaspäin mennyt. Tämä entisiin vertaaminen tarkoittaa kuitenkin pitempää aikamäärää. Aivan viime vuosina on taas huomattavasti otettu askeleita toiseen suuntaan, monet kotiteollisuuden merkityksen oivaltaneet henkilöt ovat näet panneet parastaan saadakseen taas pään käsiin s. t. s. entiset hyvät tavat elvytetyiksi, niin ettei kodissa yhdessäkään miesväen veistelyaseet seinänraoissa ruostuisi, eikä neitosten kangaspuut aitan nurkkiin unohtuisi. Kangaspuihin puututtaessa kuulemme tavallisesti naisilta huomautuksen: kyllä sitä vieläkin kudottaisiin, kun vaan raaka-aineita olisi, mutta kun miesväki on luopunut vaatetuskasvien kasvatuksesta ja vähentänyt lampaitten pitoakin, niin mistäs kutoo. Vastaväitteitä esittämättä myöntävät miehet naisten huomautuksen todenperäisyyden, selitellen samalla syitä miksi asia on kääntynyt sille kannalle, millä se nyt on. Lampaitten pidon leimasivat kannattamattomaksi, samoin tuntuvat saaneen vastenmielisyyttä vaatetuskasvien kasvattamiseen, ei ainoastaan niitten runsaan ravintotarpeen vuoksi, mutta myöskin suurta työhommaa kysyvän muokkaustoimen takia.
Näin ei kuitenkaan ollut kaikkialla; toisin seuduin on lampaitten hoito järkiperäiselle kannalle järjestettynä, huomattu hyvinkin kannattavaksi ja lapsuudesta asti omakutoisiin vaatteisiin tottuneina ei väestö millään ehdolla sano liinan ja pellavan viljelyksestä luopuvansa, niin kauan kun maata omistavat. - Yleensä näyttää siltä kun kotiteollisuus olisi paremmalla kannalla syrjäseuduissa kun kirkonkylissä ja muissa vilkkaamman liikkeen jaloissa sijaitsevilla paikoilla. Onhan luonnollistakin, että siellä missä kaikenmoiset yhdistys-liike y. m. touhut pirstovat rauhallisen kotielämän, ei voi itsenäisellä kotiteollisuudella olla sanottavaa merkitystä.
Poikkeustapauksia tietysti löytyy tässäkin suhteessa. Saattaa sitä semmoisessakin ympäristössä joutua tupaseen, jossa kirveet kalskaa, kankaat helkkyy ja rukit surisee ja joissa silmää hyväilevät, ei ainoastaan asukkaitten arvokkaat lujatekoiset puvut, vaan myöskin aistikkaat kotoiset liinat, matot ja kansanomaiset yksin kertaiset huonekalut. Niitä laatiessa on selvästikin seurattu vanhaa suomalaista ohjetta: parempi suora ja sileä, kun rumasti ruusattu.
Se seikka näyttää kotiteollisuudenkin suhteen paikkansa pitävän, että olkoon paikkakunta vaikka kuin tiheään asuttua ja henkilöt vilkkaassakin vuorovaikutuksessa keskenään, niin tavat ja taipumukset muuttuvat täydellisesti, kun vaan kodista toiseen siirtyy. Siitä syystä on vaikeaa mitään seikkaperäistä selostelua tässä suhteessa antaa, se ei muutoin ole tämän kirjoituksen tarkoituskaan, aikomukseni oli esittää muutamia yleisiä näkökohtia, joita huomasimme.
Yleensä voitanee sanoa, että meillä Savossa pannaan arvoa kotikutoiselle kankaalle, joskin jotkut lapsellisessa turhamaisuudessaan kuvittelevat juhlatilaisuuksissa hienompina esiintyvänsä vapriikki vaatetta käyttämällä. Tuollaisen epäkohdan toivoisi kuitenkin maalaisväestöstämme joka juuri on tilaisuudessa kotikutoista hankkimaan, vähällä häviävän. - Jo yksistään nykyiset ahtaat raha-ajatkin meitä siihen pakoittavat. Monetkin markat säästyvät, jos puvut kotoisen pellon kasvuista ja oman laitumen lampaan villoista valmistetaan. Jos tätä menoa ylellisyys kasvaa ja menot nousevat, tuumi muuankin kovia kokenut maanviljelijä, niin ei siinä pian muu auta, kun kinnasta suolaan kastella. Kaikkia suoranaisia rahamenoja on mahdollisuuden mukaan vältettävä. Kotoisesta kankaasta puhuttaessa ei voitane sivuuttaa värjäystointakaan. Tiedusteluihimme nykyisistä värjäystavoista, saimme tavallisesti kuulla, ettei enää ainakaan suuremmassa määrässä käytetä noita mummon aikuisia väriaineita, joita vapaasti luonnon helmasta saamme kerätä, vaan on tavaksi tullut, että värjätään pussi väreillä, joten aneliinit ja muut myrkyt ovat yleisesti käytännössä. Siinäkin olisi korjattava kohta! Tiedämmehän kaikki ettei Luoja ole mitään ilman tarkoitusta luonut, miksi sitten heittäisimme Hänen lahjansa käyttämättä? (Jatk.)
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti