Aamulehti 236, 11.10.1924
Jo ammoisista ajoista on havaspyydysten mätänemistä koetettu estää erilaisilla menettelytavoilla, toisin sanoen on tahdottu hapaat ikäänkuin kyllästyttää. Säilytysaineita voimme erottaa kahdenlaisia: sellaisia, jotka peittävät langan tai sen yksityiset säikeet vedenpitävällä kalvolla, esim. liinaöljy, terva ja karboliini, ja sellaisia, jotka imeytyvät langan sisälle sekä sisältävät bakteereita tappavia aineita, kuten parkkihappo ja erilaiset metallisuolat.
Edellisiä voidaan käyttää pääasiassa karkeammista langoista valmistetuille pyydyksille, kuten nuotalle ja eräille sulkupyydyksille, rysille y.m.; sitävastoin ei silmillään vangitsevia pyydyksiä, kuten verkkoja, voida edullisesti värittää sellaisilla aineilla, jotka ympäröivät langan paksuntavalla kerroksella eli kalvolla ja niinollen jäykistävät sitä. Siksipä verkkojen väritykseen sovellutetaankin jälkimäinen menettelytapa, jolla säilytetään pyydykselle parempi kalastuskyky, se kun edelleen jättää langan hienoksi ja pehmeäksi.
Ennenkuin uusia verkkoja voidaan hyvällä tuloksella värittää, täytyy niistä useimmiten keittää rasva pois. Lanka on näet uutena rasvapitoista, joten väritys ilman edelläkäpää keittämistä ei tule kestäväksi. Keittäminen toimitetaan tavallisesti vedellä ja voidaan siihen työn jouduttamiseksi sekoittaa hiukan lipeää tai sammutettua kalkkia, noin 1 litra 100 litraan vettä. Keittämisen jälkeen kuivataan langat, ennenkuin ryhdytään niitä varsinaisesti värittämään.
On huomattu, että verkon kalastuskykyä voidaan melkoisesti parantaa, jos se väritetään kunkin vesistön laadun mukaisesti. Toisissa vesistöissä pyydystää ruskea verkko, muutamassa sininen, käytetäänpä joskus vihreitäkin verkkoja j.n.e. Voivatpa eri värivivahdukset samassakin järvessä antaa erilaisia tuloksia vuodenajoista riippuen.
Enemmän tai vähemmän ruskea väri saadaan verkolle seuraavalla vanhastaan tunnetulla ja yksinkertaisella tavalla. Pata täytetään ¾ vedellä ja sen jälkeen ääriään myöten kuusen ja männyn kävyillä tai käpyjen puutteessa hienonnetulla kuusen, koivun tai tammen kuorella. Tämän jälkeen keitos peitetään kannella ja saa kiehua 3—4 tuntia. Sitten sovitetaan väritettävät verkot kannelliseen saaviin ja kaadetaan siivilöity väriliuos kiehuvana verkkojen päälle, jonka jälkeen saavi peitetään huolellisesti kannella. Nyt annetaan verkkojen olla saavissa kannen alla, jos ne ovat uusia, 1—2 vuorokautta. On muuten huomattava, että väriliuosta tulee olla niin paljon, että se täydellisesti peittää saavissa olevat väritettävät langat.
Kun puuvillaverkot eivät värity niin helposti kuin liinaverkot, on niitä käsiteltävä useampaan kertaan ylläesitetyllä tavalla, jos niistä halutaan tummahkon ruskean värisiä. Jos sitävastoin väritettävänä on vanhoja verkkoja, joiden pelätään tulevan liian tummiksi, voidaan liiallista värittymistä estää siten, että verkot onnen värittämistä liotetaan vedessä ja sitten kosteina väritetään.
Kun kaikki mainitut ainekset sisältävät parkkialuetta, joka puhdistaa ja säilyttää langan hyvänä, voidaan tätä väritysmenettelyä paremman puutteessa suositella.
Kävyt, joita väritykseen käytetään, on paras koota kevätkesällä. Vanhoja ja lionneita käpyjä ei kan nata koota. Kuivassa ja ilmavassa paikassa talletettuna säilyttävät kävyt tarvittavan parkkialueen vuosikausia.
Yleisimpänä ja eniten käytettynä verkon väritysaineena tunnetaan kuitenkin "kateku". Tämä väriaine saadaan eräästä Itä-Indiassa kasvavasta akaasia-kasvista. Kaupoissa löytyy kateku puhtaana ja kovana aineena, jota voidaan käyttäessä liuottaa veteen.
Katekua käytetään värjäyksessä seuraavalla tavalla; 10 lankakiloa kohti otetaan 1 kg katekuväriä, 50 gr sinikiveä (kuparivithrilliä) ja, jos verkot ovat uusia ½ kg bresiljaa (lahoväriä) sekä niin paljon vettä kuin tarvitaan verkkojen täydelliseen peittämiseen väritysastiassa. Kateku ja bresilja pannaan kumpikin omaan, harvasta kankaasta tehtyyn pussiinsa, jotka pussit ripustetaan puikolla eli kepillä pataan värityksessä käytettävään veteen, kuitenkin niin, että pussit eivät satu padan pohjaan, sillä väriaine liukenee alaspäin. Sinikivi (vihtrilli) sekoitetaan veteen sellaisenaan ja käytetään sitä tummemman värin aikaansaamiseksi. Kun väriliuos on kiehunut noin ½ tuntia ja väritysaineet ovat hyvin liuenneet, kaadetaan se kuumana verkkojen päälle, jotka löysinä ovat lasketut väritysastiaan (mieluimmin puiseen). Kun liuos näin peittää täydellisesti väritettävät langat, peitetään astia ja annetaa verkkojen hautua siinä, kunnes ne ovat täydellisesti jäähtyneet. Tämän jälkeen nostetaan verkot liuoksesta, valuttamalla liikaliuos takaisin väritysastiaan. Ylijäänyt väritysaine voidaan näet sinänsä käyttää vanhojen, ennen väritettyjen verkkojen värittämiseen. Kun liikaliuos on hyvin valunut, levitetään verkot kuivamaan. Verkot eivät saa olla pitkää aikaa käyttämättöminä, sillä silloin väriaine polttaa ne hauraiksi ja kelpaamattomiksi. Viimeistään kahden päivän kuluttua on ne laskettava veteen likoamaan, ja vasta vuorokautta myöhemmin ovat ne täysin valmiit käytettäviksi.
Nykyään on kaupoissa saatavana useammankin laatuisia hyviä verkkovärejä m.m. Scheutzin verkkoväri ja S.O.K:n viime vuonna kauppaan laskema väri. Nämä värit käsittää kaksi eri ainesta nim. itse värin ja vahvistusaineen. Käyttämällä enemmän tai vähemmän väriä voidaan verkkojen väri sovittaa veden ja pohjan mukaan sinertävästä tummansiniseen. Tavallisesti sakotetaan kutakin lankakiloa kohden 100 cr. väriä 20 ltr;aan vettä. Kun väri on täydellisesti liuennut, upotetaan verkot siihen, joka sitten kuumennetaan ja saa hiljalleen kiehua noin tunnin ajan. Värjäyksen jälkeen kierretään verkot ja pannaan viipymättä, ilman huuhtelua, vahvistusaine liuokseen, joka valmistetaan siten, että kutakin lankakiloa kohden liuotetaan 100 gr valmistusainetta 20 ltr:an vettä. Tässä saavat verkot maata seuraavaan päivään, jolloin ne kierretään ja huuhtelematta levitetään kuivumaan. Jo käytettyjä värjäys- ja vahvistusaineliuoksia voidaan käyttää uudelleen. Näissä väreissä seuraa ohjeet mukana.
Seuraavaa Evon Kalastuskoeasemalla käyttämääni värjäystapaa voin myös suositella: Pataan, joka vetää 75—100 litraa, pannaan noin 50—60 litraa vettä ja 5—6 kg sianpuolukan varsia lehtineen sekä sama määrä tuoreita lepän kuoria. Seoksen annetaan kiehua 1½—2 tuntia, jonka kestäessä siihen pannaan 5 rkl. alunaa, tai enemmänkin, riippuen siitä tahdotaanko tummempaa väritystä. Kiehumisen jälkeen poistetaan sekä kuoret että varret liemestä ja liuokseen upotetaan niin monta verkkoa, että pata tulee täyteen. Sen jälkeen liuoksen taasen annetaan kiehua 1½ tuntia, jolloin verkot ovat täysin väriytyneet. Ne nostetaan pois liemestä ja levitetään kuivumaan. Tämä käyttöohje on edellytetty käytettäväksi uusille verkoille, jos värjättävänä on vanhoja verkkoja, voi väriainetta olla vähän vähemmän.
Sianpuolukka eli sianmarja on kuivilla kankailla ja somerikoilla kasvava varpukasvi, joka on hyvin puolukan näköinen, mutta eroaa siitä siinä, että lehdet ovat kärkipuolelta huomattavasti leveämmät, vastapuikeat (puolukap soikeat) punainen hedelmä jokseenkin mauton, jauhemainen. Kasvaessaan useimmin muodostaa pienempiä maitomaisia laikkuja.
Nuotta ja rysät jätetään usein kokonaan värittämättä, ehkä osittain siitä syystä, että nuotta toisinaan ollessaan pitemmät ajat kuivana on paremmin alttiina murtumiselle eli haurastumiselle, jos nim. hapaiden värittämiseen käytetään jäykistäviä aineita, kuten tervaa, liinaöljyä t.m.s.
Parhaana nuotan ja rysän väritysaineena tunnetaan nykyään karboliini. Mainittu aine tekee langan kestäväksi, tappaen bakteerit ja sienet paremmin kuin muut käytännössä olevat väritysaineet. Sitäpaitsi jättää se langan jäykistämättä pehmeäksi, jos vain värittäminen toimitetaan tarpeellisella huolellisuudella.
Väritettäessä käytetään karboliinia lämmitettynä, kaatamalla sitä väritysastiassa olevien hapaiden päälle siksi, kunnes ne ovat täydelleen peittyneet. Karboliinia käsiteltäessä on otettava huomioon, että aine ei ole ainoastaan hyvin väkevää, vaan myöskin erittäin tulenarkaa. Tästä johtuukin, että käsiä ja kasvoja on varjeltava joutumasta karboliinin yhteyteen, sekä että sen lämmittäminen värittämistä varten on toimitettava siten, että karboliiniastia upotetaan kiehuvalla vedellä täytettyyn astiaan. Hapaat pidetään liuoksessa noin 6—10 tuntia, jonka jälkeen ne levitetään kuivumaan vääntämällä ensin liika aines väritysastiaan. Karboliinia kuluu värittämiseen n. 1/10 langan painosta.
Pyydyksiä, jotka ovat karboliinilla väritettyjä, on varottava asettamasta suoranaiseen päivänpaisteeseen - kuivina - sillä siitä ne haurastuvat.
Rysiä ja martoja voidaan värittää samoin karboliinilla edellämainitulla tavalla, jolloin ne tulevat erinomaisen kestäviksi veden turmelevaa vaikutusta vastaan. Muuten sopii rysien ja mertojen värittämiseen käyttää liinaöljyä, varsinkin kun se tekee langan hyvin vahvaksi. Liinaöljyä käytettäessä on hankaluutena se, että se kuivaa hitaasti ja tahtoo jäädä langan pinnalle jäykistäväksi kerrokseksi. Tätä voitaneen estää talilla, paloöljyllä t.m.s.
Eräät kalastajat ovat hyväksi rysän väritysaineeksi havainneet seoksen, jossa on 1/5 tervaa ja 4/5 paloöljyä. Seos hämmennetään hyvin väritysastiassa ja rysän havas kastellaan huolellisesti tässä liuoksessa, jonka jälkeen se asetetaan väritysastian päälle kuivamaan siten, että liika aines valuu kuivaessa jälleen väritysastiaan toistamiseen käytettäväksi.
Usein käytetään pyydyksien kalastuskyvyn tehostajana sitä tapaa, että pyydykset savustetaan tervaksen tai katajan savulla, jolloin niistä kuolee bakteerit ja samalla jonkun verran värittyvät. Savenharmaissa vesissä tämä esim. verkolle on sopiva väri, mutta on työtä lisäävää sen johdosta, että savustus on usein uudistettava.
- T. P. Hakola.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti