Savotar 64, 12.6.1912
Kevätpoutain tullessa ja roudan maasta lähdettyä ilmestyy päivälehtiin seisovaksi uutiseksi kertomukset maaseudulla olleista tulipaloista. Milloin on palanut asuinrakennus, milloin taasen karjakeittiön piipusta singahtanut kipinä on tuhkaläjäksi muuttanut karjakartanon. Valitettavasti ovat useimmiten huolimattomuus ja välinpitämättömyys olleet syynä näihin tulipaloihin — ei huolimaton valkeanpitely, vaan välinpitämättömyys pärekattojen ja sauhupiippujen hoidossa.
Pärekatto käy vanhempana, kuten tiedämme, vuoroin kastuen, vuoroin kuivuen, epätasaiseksi, kun päreet kiertyvät. Kosteus synnyttää samalla katolle ohuen, hienon sammalkerroksen. Kevätpoudilla kuivuu kattosammal hienoksi pölyksi, joka syttyy pienimmästäkin poukasta palamaan. Kun alla sattuu olemaan hieman kosteampaa sammalta, jääpi valkea tähän kuin taulaan kytemään, kunnes tuuli, aamuinen ilman väre puhaltaa kydön katolla ilmivalkeaan. Tässä syy, miksi useinkin karjakartanot palavat yöllä väen nukkuessa.
Tulenarka sammal on pärekatoista laastava pois ja jottei päreisiin syntyisi niin pian uutta sammalta, ovat katot maalattavat sellaisella värillä, joka kuolettaa sammalidut. Tehokkaimpia aineita ovat metallisuolat - tavallinen kupäri-, rauta- ja sinkkivihtrilli. Kun nämä suolat ovat veteen liukenevia, ei niitä voi yksistään käyttää sivellysaineena, vaan on sekotettava johonkin halpaan, osittain vettä kestävään sideaineeseen, kuten tavalliseen liedeväriin, n. k. kylmävesiväriin tahi n. k. vesilasiin. Kestävämmäksi tulee seos, jos metallisuoloista voidaan saada, jonkun helppohintaisen muun suolan avulla, syntymään n. k. kaksoissuola, sillä kaksoissuolat ovat vaikeammin veteen liukenevia - eikä sade voi niitä helposti huuhdella katosta pois. Tällaisia suoloja ovat: tavallinen keittosuvla, aluna, potaska, jopa tavallinen tuomaskuonakin. Samalla syntyy tällaisista suoloista päreen pinnalle ohut kartukerros, joka palamattomana suojaa päreen syttymistä, on siis tavallisena n. k. tulenkestävänä tahi voikeammin sanottuna, tultaehkäisevänä värinä.
Kokeiltu, hyvä pärekaton väriseos on seuraava:
6 litraa sammutettua kalkkia,
1 litra keittosuolaa ja
4 litraa vettä keitetään.
Keittäessä on päälle kohoava sakka kuorittava pois. Kiehuttua lisätään keitokseen 250 gr alunaa, 100 gr. rautavihtrilliä ja 150 gr potaskaa. Jotta seos saisi hauskemman värin, sekotetaan siihen tavallista ruotsalaista punamultaa tahi hienompaa englantilaista punasta. Kartu tulee katolle vahvemmaksi, jos siihen sekottaa vielä hienoa hiekkaa. Kalliimpia ovat niinkutsutut tervavärit pärekattojen maalauksessa - samalla voi niistä olla vaara tarjona, etta sideaineena värissä oleva kivihiiliterva-aines sisältää tavallisessa lämmössä haihtuvia tervayhdistyksiä, jotka haihtuessaan mukanaan imevät päreistä puun pihka-aineksia ja siten haurastavat katon.
Pärekaton maalauksesta on toinenkin hyöty. Kun katto on maalattu, eivät päreet kastu ja paisu niin paljon kuin maalaamattomassa katossa, eivätkä kattopäreet pääse niin paljon halkeilemaan. Tämän kautta pitää katto myöskin paremmin veden.
Pärekaton tulee maalatessa olla aivan kuivan ja kun katot paraiten kuivuvat näin keväällä, on paras kevätkesällä maalata katot. Ensiksi kovalla luudalla puhdistetaan katto pari päivää ennen maalausta, paikataan, jos niin on tarpeen ja sitten maalataan. Maalaus olisi uusittava ainakin joka viides kevät. Pärekaton maalaus maksaa keskimäärin 8-12 penniä neliömetri.
Kun routa kovan, lumettoman pakkastalven jälkeen häviää maasta, syntyy usein piippuihin halkeamia. Etenkin ovat vaaranalaisia tavalliset yksisauhutiehyeiset piiput - kuten juuri karjakeittiöiden piiput. Maan routautuessa kohoavat useimmiten paremminkin perustetuissa puurakennuksissa seinät ja niiden mukana vesi- ja välikatot. Kun ne ovat useinkin sopimattomasti yhdistetyt palomuureihin ja piippuihin, joutuvat nämäkin osat rakennuksessa liikkeelle. Piipun ohuihin ulkoseinämiin syntyy niinkutsuttuja kuivia rakoja, joissa laastiaines on irtaantunut tiileistä pois. Kun sitten sattuu kevätpuolella nokivalkea, singahtaa tällaisen kuivan sauman kautta kipinä välikaton täytteeseen tahi pärekaton sammalpäällystään. Tällainen pieni, syksyinen pakkasenpauke voi siis keväällä olla talolle tuhoisa. Paras on siis heti keväällä tarkastaa kaikki piiput ja jos ne ovat vielä rapaamatta, päällystää ne kalkkilaastilla. Missä piipuissa on vain ½ tiilen vahvuinen ulkoseinämä välikaton kohdalla, on se heti rautapeltisuojustalla vahvistettava. Paras on myöskin luoda kuiva sammaltäyte välikatolta piipun ympäriltä pois ja sotkea siihen sijalle savea. Uutta piippua muurattaessa on aina sauhutiehyeiden ulkoseinämät näissä kohdin rakennettava vähintäin3/4 tiilen vahvuiset. Missä taasen ei ole saatavana kestäviä piipputiiliä on keittiöiden sauhupiippuihin tahi höyrytorveihin, joiden kautta vesihöyry johdetaan ulos, sisäänmuurattava silattu saviputki, joka estää kosteuden imeytymisen piipputiileihin. Kostunut piippu rapautuu muuten perin pian talvella, kun tiilet pakkasella jäätyvät. Paras on myöskin verhota tällaiset huonoista tiilistä muuratut piiput pellillä.
Vaikkapa tulenvaara voidaan näin vähentää, voi se kuitenkin tulla taloon kutsumattomaksi vieraaksi. Siksi älä jätä rakennuksiasi palovakuuttamatta, äläkä säästele vuotuisia palovakuutusmaksuja, vaan vakuuta rakennukset täyteen arvoon!
- "Pellervossa" H. R. H.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti