Maalarilehti 2, 1927
Yleensä olemme siinä uskossa, että maalarin työvälineillä emme saa syntymään hienoa kiiltokultausta. Tämän kirjoituksen laatija, eräs saksalainen maalari, on asiasta toista mieltä, nim. että hyvinkin hienoja huonekalukultauksia voidaan maalarin keinoilla tehdä. Hänen selityksensä ja ohjeensa ovat siksi yksinkertaiset ja vakuuttavat, ettei kirjoituksen luettua voikaan jaada epäilevälle kannalle. Tässä kirjoituksessa esitämme kultauksen pohjustuksen ja seuraavassa numerossamme jatkona työn loppuosan.
Tapa kullata arvokkaammat huonekalut on hyvin vanha. Kiiltokultauksella kullattuja huonekaluja on tavattu jo egyptiläisistä kaivauksista. Kullattuja käyttöesineitä on niinikään jo vanhoina aikoina ollut kreikkalaisilla, roomalaisilla ja intialaisilla. Myöhemmillä ajoilla olivat kullatut huonekalut erittäin suosittuja 17—18 vuosisadoilla. Näiden aikojen huonekalutaide ylimalkaan oli hyvin korkealla kannalla. Niiden huonekalut ovat vielä nykyään hienompien huonekalujemme malleina. Mitä tulee huonekalujen kultaukseen, niineivät siihen sovikaan nykyaikaiset kuivaviivaiset tehdashuonekalut, vaan paremmin juuri barokin jarokokoon pehmeät ja sujuvat muodot; niissä kullan kaunis ja kimalteleva väri vasta pääsee vaikuttamaan.
Kultauksen tekotapa saattaa vaihdella, riippuen myöskin siitä, mitä kultauksesta tahdotaan maksaa. Halvin on tietysti yksinkertainen, tasainen kiilloton kultaus, öljyväripohjalle, kultaöljyllä, kultana käyttäen n. k. metallikultaa. Tämä tekotapa on kuitenkin siksi karkea, ettei se edes juuri sovi huonekaluihin, vaan käytetään sitäkauempana silmästä olevien koristeiden kultaamiseksi.
Toinen yksinkertainen, mutta hienompi kultaustapa on seuraava. Jos huonekalu on jokseenkin hyvä ja siloinen puusepän jäljeltä, tehdään tahdas kipsistä ja liimasta jolla mahdolliset lovet ja naarmut täytetään. Pinnat hiotaan sitten sileiksi. Sitten, jos puu on harvahuokoista, mahonkia tai saarnia, pinta sivellään liimavedellä tai muulla täyteaineella, esim. spriilakalla. Kuivuneena pinta hiotaan taastasaiseksi. Jokatapauksessa täytyy pinnan olla aivan sileän. Kun on siis saavuttu niin pitkälle, tehdään pohjustus. Joutuisimmin kehittyy työ jos tehdään heikon puoleinen seos shellakasta, liuottamalla sitä spriihin. Tähän pohjaan voitaisiin nyt ilman muuta sivellä "Mixtioni", kultausöljy. Mutta siten ei kultaukseen helposti tule kullan täyttä kiiltoa. Pohja on siihen liian heikko; halpaan työhön voitaisiin näinkin rajoittua.
Tukevaa ja täyteläistä kultausta varten sivellään shellakan päälle lakkaa, kerran tai kaksi, sitä ennen on shellakkapinta hiottava sileäksi hienolla hietapaperilla ja vielä kostutetulla nahkalla. Tämän jälkeen tehdään kellertävä lakkaväri, ohennettu tärpätillä, jolla pinta taas sivellään ylitse. Värin tulee kuivua puolihimmeäksi. Veistoksellisissa pinnoissa ja listoissa on huomattava, ettei väriä tule liian paksulta särmiin. Siten sivelty esine on vietävä huoneeseen jossa ei ole tomua ja jossa on n. 25 asteen lämpöinen, kuivumaan. Kuumempi lämpö saattaisi ravistuttaa esineen liimauksia ja taivuttaa sen ohuempia pintoja.
Tämä pohjaväri kuivaa n. 5—6 tunnissa. Kun se on valmis, hiotaan se taas sileäksi, hangataan kostealla nahkalla, jotta tomu siitä lähtisi tarkkaan pois. Myöskin huone, jossa esine tulee työn kuivumisaikana olemaan, on tarkkaan pyyhittävä tomusta. Nyt lakataan kullattavat paikat hyvin juoksevalla kiiltolakalla. Lakkauksen tulee tapahtua 18—20 asteen lämpimässä jotta se juoksisi parhaiten. Huomattavaa on, että hionnan tulee tapahtua enempi kylmässä ilmassa, ettei lakkapinnat hangatessa kuumenisi ja tahmistuisi. Lakkaus ei saa olla liian ohutta, mutta ei myöskään niin paksua, että se juoksisi. Huomattakoon tarkoin, että se pinta joka lakkaukselle tällöin tulee, antaa muotonsa kultaukselle; jos se siis on kylläisen ja ehyen kiiltävä, tulee kultauskin kiiltävä. Lakkaus saakoon kuivua n. 12 tuntia. Hyvä on jos voidaan odottaa enemmänkin, sillä mitä kovemmaksi pinta saa kuivua, sitä kiiltävämmäksi tulee kultaus. No niin, kun nyt niin pitkälle on tultu, sivellään lakkapintaan kultapohja, "mixtioni", lyhyellä siveltimellä, ohuesti ja hyvin tasaisesti. Mitä ohuempi on "mixtioni" sively, sitä kiiltävämmäksi tulee kultaus. Jos kullataan puhtaalla lehtikullalla, voidaan tehdä niinkin, että sivelty mixtioni pyyhki täännahkalla kevysti pois joten siitä pintaan jää vain ohutkosteus. Älköön sitä kokeiltako jos aiotaan kullata "metallikullalla ". Myöskin pantakoon metallikulta pintaan kyllin aikaiseen, ettei se ennätä kuivua niin paljoa, ettei kulta enään siihen tartu.
Jatko seuraa.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti