8.2.18

Hevosten väri ja merkit.

Maatalouden hevoshoitolehti 7, 1919

Mitä yksityiskohtaisesti tarkempaa ja selväjälkisempää työtä tahtoo tehdä sitä monipuolisempia ja ennen kaikkea erityisellä tarkkuudella valmistettuja täytyy käytettävien työvälineiden olla ja sitä suuremmalla asiantuntemuksella ja huolella täytyy niitä osata aina oikealla hetkellä käyttää. Hevosjalostustyö, jolla alalla viimeisten 10—12 vuoden ajalla varsin huomattavaa kehitystä maassamme voidaan todeta, tuntee monta lajia "työvälineitä" monipuolisessa ja suurta tarkkuutta sekä asiantuntemusta kysyvässä toiminnassaan.

On kuitenkin yksi ryhmä näitä "työvälineitä", jonka lajittelussa ja käytössä on ollut ja edelleenkin on paljon toivomisen varaa. Tarkoitan sitä, että meillä on toistaiseksi pantu liian vähän arvoa jakiinnitetty liian vähän huomiota värien ja merkkien käsittelylle ja siinä suhteessa aivan liian vähän tarkkuutta ja yhdenmukaisuutta noudatettu. Ja kuitenkin on näillä seikoilla varsin huomattava merkityksensä ei ainoastaan tuntomerkkeinä, vaan muussakin suhteessa rotujalostuksen yhteydessä, muutamat värit kun ovat kehittyneet, sanoisinko erityisiksi rotuominaisuuksiksi, joiden esiintymisen perusteella voidaan päätelmiä tehdä ilse rotuun nähden. Huomautettakoon vaan kuinka yleensä kaikki hevosissamme esiintyvät helakat, kirkkaat värit, kuten esim. vaskiraudikko, kultaruunikko ja kiiltomusta, täydellä oikeutuksella viittaavat johonkin vieraaseen rotuun, samoin kuin suuret merkit ja sekakarvat. Myöskin voimme jo havaita enteitä siitä, että määrätyt värit alkavat olla ominaisia joillekin erikoisille, kotimaisille kannoille ja suvuille.

Vaan kaupallisessakin suhteessa on väreillä ja merkeillä merkityksensä, jota ei suinkaan ole vähäksyttävä. Onhan tunnettua, etteivät rumat, epämääräiset värit ja suuret valkeat merkit ole yleensä kauppatavarana haluttuja.

Olisi siis erittäin toivottavaa, että hevosten värien ja merkkien oikealle ja tarkalle käsittelylle alettaisiin panna enemmän huomiota, jotta saataisiin yhdenmukaisuutta ja ehdotonta tarkkuutta yksilöiden arvosteluihin, sekä varsinaisten hevoskasvattajien, sanoisinko väriaistia ja -tuntemusta kohotetuksi. Kun luulen, että suurena syynä nykyään vielä vallitsevaan hajanaisuuteen ja ylimalkaisuuteen on ollut tarpeeksi tyhjentävän ja samalla vakiintuneen väri- ja merkkinimistön puute, olen alempana tahtonut Hevoshoitolehden arv. lukijoille esittää sen väri- ja merkkinimistön selitelmineen, joka on otettu sotaväessämme käytäntöön ja jonka laatimiseen maamme sekä sotaväen "hevospiirien" että hevosjalostustyönjohtohenkilöitä on osaaottanut.

Kun tämä nimistö asevelvollisena palvelevan miehistön välityksellä vähitellen kantautuu eri paikkakunnille ja eri kansankerroksiin pitkin maata, olisi varsin suotavaa ja vakiintuvalle yhdenmukaisuudelle edullista, että se löytäisi tiensä myöskin hevosjalostusliittojemme viralliselle työmaalle.


I. Värit:

Värinsä puolesta jaetaan hevoset kahteen pääryhmään, nimittäin puhdasvärisiin ja sekavärisiin.

A. Puhdasväriset:

1) Mustat — karvapeite ja jouhet haaleamman tai selvemmin mustat.
a) kiiltomusta — kiiltävä, täysimusta.
b) sysimusta — kiilloton, täysimusta,
c) kulomusta — valjennut musta, ikäänkuin kulon polttama.

2) Ruunikot — karvapeite ruskea eri asteissa, sääret tavallisesti tummat, jouhet aina mustat.
a) mustaruunikko — mustaa lähentelevä ruskea, kuono, silmien seudut, kainalot ja masmalot kuitenkin vähitellen kellertävän ruskeiksi muuttuen,
b) tummaruunikko — vivahdusta edellistä vaaleampi, varsinkin selkäpuolelta tumma vaalenevin vartalon alaosin, semminkin reisien sisäpuolella,
c) pähkinäruunikko — muutoin kuten edellinen, vaan vaaleampi, väriltään kuten pähkinän tumma osa tai kastanja,
d) punaruunikko — punertavan ruskea,
e) vaalean ruunikko — vaaleampi toisinto c:sta ja d:stä, kuono useimmiten harmaan valkea, n. s. jauhokuono,
f) kultaruunikko — selvästi kullanvärinen e) ei esiinny puhtaasti suomalaisissa hevosissa,
g) kermaruunikko — vaalein ruunikkojen ryhmässä, väri kellertävä, muistuttaen hapanta kermaa; kutsuttaisiin voikoksi, jos jouhet olisivat vaaleat.

Ruunikkoiden ryhmästä seuraavaan ryhmään siirryttäessä jää välimuodoksi:
Kaneeliraudikot, joilla tavallisesti on ruunikoille muuten ominaiset, sääristä alkaen tummat jalat ja karvapeitekin kuten ruunikoilla eri vivahduksissa, vaan jouhet vaaleat, harmaasta vaaleankellertävään asti, siten että jouhet tavallisesti ovat sitä vaaleammat, mitä tummempi karvapeite on. Tämä väri osoittaa vierasta verta.

3) Raudikot — karvapeite eri lajia punanen, punertavan ruskea, maksan- tai suklaanruskea tai vieläkin tummempi, sääret useimmiten joko vartalonväriset tai vaaleammat, jouhet ei koskaan mustat,
a) sysiraudikko — mustaa lähentelevä raudikko, väri tasainen yli koko ruumiin. (Jos jouhilla on toinen väri kuin vartalolla, tulee siitä huomauttaa.)
b) tummaraudikko — edellistä vaaleampi, suklaan tai maksanvärinen, jouhet usein harmaat, josta on huomautettava,
c) hikiraudikko — kuten b) vaan jouhet karvapeitellä vaaleammat, on kuin märkä punaraudikko,
d) ruosteraudikko — ruosteen värinen,
c) vaskiraudikko — helakan tumman punanen, selvä kiillotetun vaskon väri, sillä ei ole vaaleita jouhia,
f) punaraudikko — vivahdusta edellistä vaaleampi eikä helakka, hyvin usein vaaleammin jouhin n. s. liinaharjoin, josta on huomautettava,
g) kullanraudikko — selvästi kullanvärinen, vaalea f), jolla ei koskaan ole vaaleita jouhia; ei esiinny puhtaasti suomalaisissa hevosissa,
h) Savonraudikko — vaalea punaraudikko,
i) vaalean raudikko — vaalea d), reisien sisäpuolet sekä jalat ainakin polvista alaspäin usein harmaankellerlävät, valkoiseen vivahtaen, siima verrattain yleinen,
j) savakko — karvapeite epämääräinen, vaaleamman tai tummemman likaisen keltainen, jouhet usein harmahtavat, tavallisesti siima.

Hallakot:
karvapeite harmaa, harmaankellertävä tai keltanen, tavallisesti tummat sääret, selässä aina tumma juova, n. s. siima, joka jatkuu niinhyvin harjassa kuin hännässä, siten että ulkojouhet ovat karvapeitteen väriset, jotavastoin keskijouhet ovat tummat tai mustat. Hännän alapää voi kokonaan olla tumma tai musta. Jos harja leikataan, näkyy siiman jalko selvästi,
a) hiirakko — joka karva hiirenvärinen, pää usein tumma,
b) vaalean hiirakko — edellisiä vaaleampi,
c) keltahallakko — puhtaimmin keltanen karvapeite tämän ryhmän hevosista,
d) petrakko — vaalean kellertävän harmaa, lähinnä peuran värinen.

Voikot:
karvapeite keltainen, eri vivahduksissa, kesäisin vaaleampi, talvisin tummempi ja silloin useimmin papumus. Jouhet kellertävän valkoiset, aina karvapeitettä vaaleammat.
Valkoset: karvapeite syntymästä alkaen puhtaasti valkea, iho ruusunpunanen, kaviot vaaleat.

Puhdasväristen pääryhmästä sekaväristen pääryhmään siirrettäessä jää välimuodoksi Päistäriköt, joiden karvapeite lähinnä on puhdasvärincn. vaan yksittäisien valkeiden karvojen sekoittama, puhdasvärisyyden kokonaisvaikutuksen silti katoamatta. Sellaisia kutsutaan mustiksi, ruunikoiksi, j. n. e. eri väriasioissa, lisäämällä tämän perusteella syntyvän nimityksen eteen "päistärikkö". esim. päistärikkö kulomusta, päistärikku punaraudikko.


B. Sekaväriset:

1) Kimot: karvapeite valkosten ja värillisten karvojen siihen määrin sekoittama, ettii pohjavärin rinnalla valkonenkin selvästi erottuu,
a) nokipää — pohjaväri musta, pää, sääret ja jouhet mustat tai lievästi valkealla sekottuneet; ei vaalene vanhetessaan,
b) harmaa — pohjaväri musta; edellisiä vaaleampi, usein papumus, mikä silloin on nimityksessä mainittava. Vaalenee vanhetessaan, jolloin väristä riippumatta kuitenkin kutsutaan harmaaksi (ei valkoseksi),
c) sinikimo — pohjaväri mustan- tai tummanruunikko, pää ja sääret tavallisesti pohjaväriä, jouhet mustat tai harmahtavat,
d) ruunikonkimo — pohjaväri ruunikko muissa asteissa, pää, sääret ja jouhet kuten edellä,
e) raudikonkimo — pohjaväri raudikko eri asteissa. Nimityksessä on mainittava, onko tumma vai vaalea.

Kimojen ryhmästä seuraavaan ryhmään siirryttäessä jää välimuodoksi

Tiikerikimo, jonka valkosessa karvapeitteessä on joukko värillisiä täpliä. Jos täplät ovat erittäin pienet ja tummat, sanotaan sila kärpäskimoksi. Kumpaakaan väriä ei tavata suomalaisilla hevosilla.

2) Kirjavat: vartalossa pienempiä tai suurempia valkeita alueita. Pohjavärinä pidetään toisten alueiden väriä:
a) mustankirjava — pohjaväri musta eri asteissa,
b) ruunikonkirjava — pohjaväri ruunikko eri asteissa,
c) raudikonkirjava — pohjaväri raudikko eri asteissa,
d) kimokirjava — pohjaväri kimo eri asteissa.

Jatk.

Ei kommentteja :