14.2.17

Uusi värikeksintö Norjassa.

Maalarien viesti 1, 1919

Fredrikstadissa Norjassa on perustettu väritehdas, joka valmistaa uutta valkoista värilajia nimeltä "Titanivalkoista". Tehtaan nimi on myös "Titan". Väri on sekä laatunsa että painonsa puolesta hyvin lyijyvalkoisen kaltaista ja sen peittäväisyys on erinomainen. Väitetään, että sillä voi yhdellä lykkäyksellä saada peittymään aivan mustan pinnan! Eräs norjalainen maalari, joka asiasta kirjoittaa Norjan maalarien liiton lehdessä, kertoo itse käyttäneensä tätä väriä, vaan ei koettaneensa mustalle pohjalle sillä maalata, mutta hyvää peittämään hänkin sen on havainnut olevan, joten ei mikään muu väri siinä suhteessa vedä sille vertoja. Värillä kuuluu olevan vähän raskas lykätä, mutta sitä voi sensijaan käyttää hyvin ohuena, myös voi siihen sekoittaa muita tavallisia värejä. Kirjoittaja arvelee, että tätä uutta väriä tullaan tulevaisuudessa paljon käyttämään.

Ei kommentteja :