Nuori voima 6, 1918
Tuhansia kertoja olemme kenties kyselleet: kukahan tuon ja tuonkin keksi? - emmekä monesti ole saaneet mitään vastausta kysymykseemme. Useat tieteen ja ihmishyvinvoinnin tärkeimmistä välineistä ovat tuntemattomien miehien luomia. He työskentelevät oman sukupolvensa aikana. He keksivät yksi yhtä, toinen toista ja jättävät tietonsa perinnöksi jälkeentuleville. Ja kerran joutuu päivä, jolloin tuhansien kevätaikojen kylvö kantaa ihmiskunnalle täyden ja runsaan sadon.
Useat keksinnöt näyttävät tapahtuvan sattumalta, ja me nimitämme niitä sattumaksi, mutta mitä enemmän opimme tuntemaan maailmaa, sitä vähemmän uskomme sattumaan. On kyllä totta, että, kuten historiasta näemme, useammin kuin kerran on kuin vahingossa tehty keksintöjä, mutta on parempi sanoa sellaisista keksijöistä, että he käyttivät hyväkseen sopivaa tilaisuutta, että he käsittivät asiain merkityksen nähdessään ne ja että oli enemmän kuin pelkkä sattuma se, mikä johti tapaukset sellaisten aivojen lähettyville, mitkä saattoivat ymmärtää ne ja antaa niille niiden oikean arvon.
Kaikki muistamme kertomuksen omenasta, mikä putosi puusta, ja miten se saattoi Isaac Newtonin ajattelemaan painolakia, joka tempaa omenan maahan niinkuin se vetää aurinkoa ja kuuta taivaan radoilta. Hiukan samaan tapaan saimme kellomme heilureineen. Galilei istui Pisan tuomiokirkossa, kun hänen katseensa osui katosta riippuvaan heiluvaan korulamppuun. Galilei huomasi, että lampun heilunta vähitellen hiljeni, ja se pani hänen ajatuksensa toimimaan. Hän tuumi, kuinka paljoa vähemmän aikaa meni lyhyeen kuin pitempään heilahdukseen. Hänellä ei tietystikään ollut kelloa, mutta hän laski ajan valtasuonensa tykinnän mukaan.
Hämmästyksekseen hän huomasi, että lyhyihin heilahduksiin meni täsmälleen sama aika kuin pitkiin, ja siitä hän laati heilurin peruslain, mikä oli tärkeimpiä siihenastisia keksintöjä. Useimmissa kelloissamme on siitä lahtien ollut heiluri, sillä se on mahdollisimman tarkka ja luotettava ajanmittaa ja, ja heiluri on myöskin verrattoman arvokas putoavien kappalten nopeutta mitatessa.
Sähkön ja magnetismin — nykyään niin arvaamattoman tärkeän tieteen alan suurena tienraivaajana oli tanskalainen professori Oersted, joka oli opettajana Köpenhaminassa 1800-luvun alkupuolella. Oli usein kummasteltu, oliko olemassa mitään yhteyttä ilman sähkön ja merimiehen kompassineulan välillä, mutta asiasta ei ollut mitään selvyyttä, ennenkuin Oersted keksi sähkömagnetismin peruslain, jota on sen jälkeen kehitetty niin ihmeellisesti, että se nykyään tuottaa suurimman osan teollisuudessa käytettävästä vahaisesta liikuntavoimasta.
Oersted teki jotain sähkökoettaan luentoaan varten, kun hän äkkiä huomasi sähkövirtaa johtavan langan lähelle sattuneen kompassinne ulan yllättävän hikahduksen. Neula pyörähti nopeasti ja rajusti ympäri. Oersted alkoi oitis tarkastella ja tutkia lankaa ja kompassineulaa ja huomasi pian, että magneettineulan lähellä kulkeva sähkövirta aina saattaa neulan kääntymään virran poikkisuuntaan. Tuo pieni siihen saakka tuntematon seikka, mikä tuli keksityksi siitä syystä, että magneettineula sattui olemaan kokeilupöydällä sähkövirranläheisyydessä, antoi hänelle ja muille aiheen myöhemmän ajan valtavan suuriin keksintöihin.
Tohtori Jennerin rokotuskeksintö, jota on sanottu "uudenaikaisen lääketieteen suurimmaksi voitoksi", johtui erään potilasparan satunnaisesta huomautuksesta. Aina kahdeksannentoista vuosisadan lopulle saakka oli isorokko ollut Euroopan pelätyimpiä vitsauksia. Sen riehumista yritettiin vastustaa tahallisella tartunnan istuttamisella, koska oli tultu kokemaan, etteivät ihmiset kahdesti sairastuneet rokkoon. (Tartuntasairaaloissa tai kotonaan ihmiset antoivat vapaaehtoisesti istuttaa itseensä taudin myrkkyä, ja se synnytti lievän rokkomuodon, joka vain kolmessa tapauksessa tuhannesta saattoi tulla vaaralliseksi. Mutta vahingollisena seurauksena siitä oli, että samalla kuin tällainen tahallinen tartunta suojeli potilasta, tuo pelätty tauti pysyi ykteiskunnassa edelleen elossa ja todellisuudessa vain lisäsi tartuttamattomien rokkoonkuolevien lukua. Jenner, joka silloin oli erään etevän lääkärin apulaisena, antoi muutamana päivänä lääkemääräyksiä nuorelle maalaisvaimolle, kun hän sattumalta joutui mainitsemaan isonrokan ja huomauttamaan sen vaaroista. "Oh", virkkoi nuori vaimo, "minuun ei tuo tauti voi tarttua, sillä minulla on ollut lehmärokko."
Jenner ei aprikoinut asiaa sen enempää sillä erää, mutta hän muisti sen toisella kertaa ja sai tietää, että moinen oli yleinen luulo paikkakunnalla, vaikka lääkärit pitivät sitä taikauskona. Vuosia myöhemmin asetuttuaan asumaan Gloucestershireen Jenner alkoi tutkia asiaa ja huomasi todeksi, että monet niiden maalaistilojen asukkaista, joihin hänet kutsuttiin istuttamaan rokkoa, eivät ollenkaan sille olleet vastaanottavaisia. Mikä saattoi olla syynä siihen? Hänen tutkimustensa tuloksena oli keksintö, että istuttamalla ihmisiin verraten vaaratonta lehmärokkoa heidät saatiin joksikin aikaa suojelluksi pahemmalta taudilta.
Jenner ilmotti keksintönsä maailmalle, ja hänelle naurettiin alussa, mutta hänen tutkimustensa arvo tuli pian tunnetuksi, ja parlamentti myönsi hänelle 30000 puntaa. Rokotuksen käytäntö on sitten levinnyt yli koko maailman; se on näyttänyt olevansa verraton, arvaamattoman kallis lahja, vaikkakin se johtui vain sattumalta tapahtuneesta keskustelusta ja sivumennen lausutusta huomau-tuksesta. Jos tahdomme saada todistuksen siitä muutoksesta, minkä rokotus on saanut aikaan maailmassa, niin ei meidän tarvitse muuta kuin katsahtaa 18:nnen vuosisadan Euroopan sanomalehdissä olleita palvelijanilmotuksia. Useimmissa tapauksissa esiintyy lauseparsi: "vain isoarokkoa sairastaneet kelpaavat", niin suuresti ihmiset silloin pelkäsivät ottaa perheeseensä muita kuin sellaisia, joiden ei ollut mahdollista enää saada tautia.
Kaukoputki on myöskin kuin sattuman tulos. Sen keksi kaksi hollantilaista silmälasien valmistajaa Zacharias Jansen ja Henry Lippershey. Toinen tai molemmat heistä saivat ensi ajatuksen lapsiltaan, ]otka sattuivat leikkimään linsseilla. He pitivät linssejä koholla ja katselivat esineitä niiden lävitse, kun samassa eräs heistä asetti koveran linssin silmänsä lähelle ja piti kuperaa linssiä jonkun matkan päässä siitä samarsa linjassa. Äkkiä hän huusi, että kirkontornin viiri oli tullut lähemmäksi, ja hänen isänsä, joka kuuli huudon, tuli ulos ja huomasi, että katsomalla linssien läpi, kuten poika oh tehnyt, hän näki viirin paljoa suurempana ja aivan lähelle siirtyneenä. Silmälasientekijä kiinnitti lasit lautaan, ja niin oli ensimmäinen kaukoputki valmis. Sen hän näytti Nassaun prinssille Maurille, ja GaUlei kuultuaan asiasta valmisti todella käytännöllisen kaukoputken, missä linssit olivat kiinnitetyt putkeen. Melkein heti sen jälkeen hän keksi kuun vuoret, maan kuuhun luoman heijastuksen ja Jupiterin neljä kuuta.
Kivipainotaito, jolla on ollut niin suuri merkitys kauniitten kuvien luomisessa, keksittiin samoin sattumalta. Kivipiirräntä ja -paino perustuu kolmeen seikkaan: ensiksi rasvaisten aineitten toisunsa tarttumiseen ja siihen ominaisuuteen, että rasva hylkii vettä, toiseksi siihen, että rasvaiset aineet hyvin helposti kiinnittyvät kalkkikiveen, ja kolmanneksi siihen, että kalkkikivi kovin helposti imee vettä. Kun piirrämme tahmealla rasvalla jotain sileälle kalkkikivelle, niin emme saa piirrosta pois muulla tavoin kuin poistamalla kivestä kohdan, minkä lävitse aine on tunkeutunut. Jos olemme rasva-aineella piirtäneet kivelle ja kyllästäneet muun osan kiven pintaa vedellä, niin rasvaisen painomustevalssin vieriessä kiven yhtse rasva tarttuu vain tahmeisiin piirroskohtiin, mutta ei ensinkään kiven paljaisiin kosteisnn paikkoihin. Kiveä vastaan painettuun paperiarkkiin tulee silloin jäljennös kiveen tehdystä painomusteen peittämästä piirroksesta — ]a siinä onkin koko kivipainon salaisuus.
Tämän menetelmän keksijä oli muuan baijerilainen nimeltä Alois Senefelder. Hänen kerrotaan olleen "jonkinlaisen yleisneron, joka pystyi tekemään hieman kaikkea, mutta varsin vähän perinpohjin ja kunnollisesti". Hän syntyi 1771, ja mieheksi tultuaan hän yritti monilla aloilla, lakimiehenä, runoiUjana, soittajana, näytelmänkirjottajana, maalarina ja näyttelijänä. Hänen isänsä kuoli, ja hän joutui suureen köyhyyteen. Kun joku hänen näytelmistään oh kärsinyt haaksirikon niin hän kirjotti toisen, ja kun ei kirjanpainaja hänen mielestään saanut kyllin nopeasti teosta valmiiksi, niin hän meni itse kirjapainoon oppiakseen tuon ammatin, niin että hän saattoi latoa ja painaa omia kyhäyksiään, sillä hänen kunnianhimoisena pyrkimyksenään oli oman painon saaminen. "Jos minulla silloin olisi ollut tarpeeksi varoja tuon toiveen tyydyttääkseni", sanoo Senefelder, "niin minusta kenties ei oksi ikinä tukut kivipainon keksijää. Mutta koska olin varaton niin minun täytyi turvautua toisiin suunnitelmiin."
Hän koetti valmistaa puukirjaimia ja valaa stereotyyppilevyjä, mutta varojen puute pakotti hänet luopumaan siitäkin ajatuksesta, ja silloin hän ryhtyi piirtämään painokirjaimia takaperin kuparilevylle. Suurimpana vaikeutena oli alussa niiden virheitten korjaaminen, joita hän vähän vähä teki kuparilevyyn, sillä hän ei ollut ensinkään selvillä kaivertajien menettelytavoista. Nämä peittivät levynsä vernissalla, mihin sitten piirsivät kuvan tai kirjaimet, ennenkuin syövyttivät hapolla piirroksen.
Mutta hän käytti terävää järkeään ja keksi pian uuden tarkotukseen sopivan seoksen, jossa oli vahaa, lampunnokea, saippuaa ja sadevettä. Mutta juuri kun hänen yrityksensä taas olivat menestymässä, hänen varansa loppuivat, eikä häneltä enää riittänyt rahaa kuparilevyihin. Hän päätti sen tähden käyttää vanhoja levyjä ja hangata kivellä entiset kirjaimet pois levystä, niin että ne taas olivat käyttökelpoisia.
Niillä seuduin, missä Senefelder asui, oli runsaasti erästä pehmeätä kalkinsekaista kiveä, joka näytti tarkotukseen varsin sopivalta, ja siten hän sai vanhat kuparilevyt riittämään varsin pitkäksi aikaa. Sitten hän koetti syövyttää itse kiveä , mutta happo pani aineen kuohumaan, eikä kirjaimia voitu syövyttää niin syviksi, että painomuste olisi tarttunut niihin. Tällöin juuri pelkkä sattuma saattoi hänet köyhyydessään keksimään sen ihmeellisen taidon, mikä maailmalle on lahjottanut niin paljon hienoja kuvia, piirroksia, karttoja y. m.
"Olin juuri saanut kiillottaneeksi kivilevyn", hän kertoo, "ja aioin peittää sen etsauspeiteaineella jatkaakseni takaperinkirjottamisharjotuksiani, kun äitini astui huoneeseen ja pyysi minua kirjottamaan luettelon pyykkimuijalle, joka paraillaan odotteli pestäviä vaatteita. Minulla ei sattunut olemaan pienintäkään paperipalasta käsillä, koska olin juuri käyttänyt kaikki paperini painokokeisiini, ja mustepullon mustekin oli kokonaan kuivunut. Koska asia ei sietänyt mitään viivytystä eikä kotona ollut ketään, jonka oksimme voineet lähettää noutamaan puuttuvia tarpeita, niin päätin kirjottaa luettelon omalla vahasta, saippuasta ja lampunnoesta valmistetulla musteellani kivilaatalle, jonka juuri olin kiillottanut ja josta tilaisuuden tullen saatoin kopioida kirjotuksen. Vähäistä myöhemmin olin juuri pyyhkimässä pois kirjotusta, kun päähäni pälkähti koettaa, mikä vaikutus omatekoisella musteellani ohsi, jos syövyttäisin kiveä sievedellä. Ja kun olin syövyttänyt kiveä noin sadasosan tuumaa, niin huomasin voivani täyttää piirrot musteella ja saada niistä useita jäljennöksiä peräkkäin."
Niin oli tuo uusi taito keksitty, ja niinpä oli enimmäinen kivipainatus pesumuijan pyykkiluettelo. Senefelder oli köyhyytensä tähden ja aivan sattumalta tullut tehneeksi suuren keksinnön, mutta hän sai kärsiä monia tappioita ja vaikeuksia, ennenkuin sai keksintönsä käytäntöön. Hänellä ei ollut rahoja, ja hän pelkäsi uskoa toisille salaisuuttaan, ja lopulta hän päätti mennä sotaväkeen toisen sijaiseksi 200 florinin palkasta. Hänet hylättiin, mutta vähäistä myöhemmin eräs musiikkimies Glaissman tutustui häneen, ja yhdessä he julkaisivat joitakuita soittokappaleita v. 1796, ja ne olivat maailman ensimmäisiä kivipainoksia.
Charles Ray.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti