Uuden Suomettaren juttu-tupa 47, 1891
Kuka ei olisi ihaillut kukkien moninaisia viehättäviä väriä? Vuosituhansien kuluessa on tämä seikka kyllä vetänyt ihmisen huomiota puoleensa, hän on kummastellut värien loistoa, hän on nähnyt itsensä kykenemättömäksi keksimään sopivia nimiäkään kaikille niille värivivahduksille, joita hän kukkien joukossa tapaa ja kuitenkin on hiin viimeisiin aikoihin saakka pysynyt tietämättömänä siitä, mikä on syynä tähän ilmiöön, minkätähden kukilla on niin monenlaiset värit ja mitä se hyödyttää. Tähänkin on aikakautemme uuttera tutkiminen koettanut antaa tyydyttävän vastauksen ja on siinä kohden onnistunutkin. Syynä kukkien eri väreihin pidetään nykyään yleensä se seikka, että muutamat hyönteiset, eritenkin mehiläiset, osaavat erottaa ori värit toisistaan. Aikomuksemme on tuoda esiin muutamia seikkoja, jotka telvästi todistavat, että mehiläisillä todellakin on kehittynyt väri-aisti.
Kahdelle lasi-levylle, joista toisen alla oli sinistä ja toisen alla ruskean keltaista paperia, pantiin kumpaisellekin mesipisara. Lasilevyt olivat noin kolme askelta toisistaan.
Kun mehiläiselle yleensä antaa mettä, imee se parissa minuutissa itsensä täyteon, lentää pois ja vietyään meden pesäänsä palaa pe takaisin noutamaan toista. Pesä oli noin 600 jalkaa tuvan akkunasta, jossa koe tehtiin, ja mehiläiset viipyivät tällä välillä tavallisesti kolme minuuttia; kuu saavat häiritsemättä työskennellä lentävät ne yleensä nopeasti. Muutaman ajan perästä muutettiin paperit, niin että siilien, missä ennen oli sinistä pantiin ruskean keltaista. Merkillistä oli nähdä, että ne aina erehtymättä palasivat sinisen paperin parilliselle lasilevylle. Tämän nähtyään ei kukaan olisi voinut epäillä etteivät ne hyvin voineet erottaa näitä väriä toisistaan.
Punaisella, keltaisella, viheriäisellä ja valkoisella värillä tehtiin samallaisia kokeita. Mutta tämä ei ollut kylliksi. On tahdottu myöskin saada selville, mitä viiriä mehiläiset etupäässä suosivat ja sitä tarkoitusta varten oteltiin ympyriäisiä lasilevyjä, jotka peitottiin samankokoisilla paperikappaleilla, joidenka värit olivat: sininen, viheriöinen, keltainen, ruskean keltainen, punainen ja valkoinen. Nämät lasilevyt asetettiin riviin vapaallepaikalle vähän erilleen toisistaan ja jokaisen päälle pantiin toinen mesipisaralla varustettu lasilevy. Joukkoon pantiin myöskin väritön levy samankokoisella mesipisaralla. Muutamia merkittyjä mehiläisiä oli ennen totutettu käymään tällä paikalla mettä hakemassa. Tarkoituksena oli sitä paitsi ottaa pois mesipisara mehiläiseltä aina noin neljänneksen minuutin perästä, niin että sen, ennenkuin sai tarpeensa, täytyi asettua jokaiselle lasilevylle, jonka jälkeen se vasta lensi pesäänsä. Sen poissa ollessa muutettiin kaikki lasit monella tavalla, niin ettei sillä voinut olla mitään apua lasien entisestä asennosta.
Tulokset kokeesta kirjoitettiin muistiin ja huomioon otettiin myöskin se järjestys, missä mehiläinen asettui eri lasilevyille. Siten lensi se ensimmäisellä kerralla siniselle levylle, joka merkittiin 1:della; kun sininen otettiin pois, lensi se hetken ympäri ja laskeutui valkoiselle, tämän poistettua asettui so viheriäiselle ja niin edespäin ruskeankeltaiselle, keltaiselle, värittömälle ja lopullisesti punaiselle levylle. Koe uudistettiin sata kertaa, mehiläisiä eri pesistä käytettiin ja havainnot tehtiin pitemmän ajan kuluessa. Eri päivien kokeet eivät sanottavasti eronneet toisistaan ja kun kaikki eri värit sitäpaitsi täten joksenkin samalla tavalla tulivat käytäntöön ovat tulokset pidättävät luotettavina. Tästä kävi selville, etta mehiläiset etupäässä suosivat sinistä väriä js sen jälkeen valkoista, sittemmin tuli järjestyksessä keltainen, punainen, viheriäinen ja ruskean keltainen. Punainen, jota käytettiin, oli tulipunaista; sittemmin on huomattu, että heleänpunainen on mieluisampaa. Jos otetaan huomioon kuinka monta kertaa mehiläiset asettuivat ensimmäiseksi ja kuinka monta kertaa viimeiseksi kullekin levylle, niin nähtiin, että 100 kerrasta lensivät ne 41 kertaa ensimmäiseksi siniselle levylle ja ainoastaan 4 kertaa viimeiseksi, jota vastoin ne asettuivat värittömälle levylle 5 kertaa ensimmäiseksi ja 24 kertaa viimeiseksi. Tällaisia tuloksia olisi tuskin voinut odottaakkaan, niin selvästi todistavat ne, että mehiläiset etupäässä suosivat sinistä väriä.
Mitä muurahaisiin tulee, niin on varmaan saatu selville, että nekin voivat erottaa eri värit toisistaan vaikka toisella tavalla kuin mehiläiset. Helppoa on huomata miten muurahaiset koettavat kantaa munansa pesän pimeämpään osaan jos suurempi osa pesästä valaistaan. Sitä paitsi on saatu ilmi, että taivaankaaren eri värit vaikuttavat näihin toisella tavalla kuin esim. ihmisiin.
Kuten tunnettu, jakaantuu valkoinen auringon säde, johdettuna lasisen prisman läpi, seitsemään väriin nimittäin: punaiseen, ruskean keltaiseen, keltaiseen, viheriäiseen, siniseen, indigosiniseen ja sinervän-punaiseen. Nämät värit ovat samassa järjestyksessä kuin taivaankaaressa, jossa ensimmäisenä on punainen ja viimeisenä sinervän-punainen väri. Valosäteessä on sitäpaitsi muitakin säteitä, joita meidän silmämme ei eroita ja joita sanotaan lämpö-säteiksi ja kemiallisiksi säteiksi. Kokeiden kautta on saatu selville, että nämät meidän silmillemme näkymättömät kemialliset säteet vaikuttavat muurahaisten väri-aistiin, joka siinä kohden siis on paljoa hienompi kuin meidän. Kahteen samanmuotoiseen ja yhtä suureen lasi-astiaan pantiin kemiallisia aineita, jotka meidän silmillemme näytitivät aivan samanvärisiltä, mutta joista toinen pidätti kemialliset valosäteet, toinen päästi ne läpi menemään. Ainetta oli yhtä paljon kummassakin astiassa. Astiat asetettiin muurahaispesään ja kahdesta kymmenestä kokeesta huomattiin, että muurahaiset menivät seitsemäntoista kertaa sen, astian alle, jossa oli kemiallisia valosäteitä'pidättävää nestettä ja ainoastaan kolme kertaa toisen alle. Tästä seuraa, että nämät nesteet, jotka meidän silmillemme tnntuvat samanvärisiltä, tekivät muurahaisten väri-aistiin toisenlaisen vaikutuksen. Ne osasivat väistää kemiallisia säteitä, jota me emme voi tehdä.
Ensi alaksi otaksnttiin, etta muurahaisten ihon tunnollisuus tässä kohden olisi heille avullisena, mutta jatketut tutkimukset ja kokeet ovat selvästi näyttäneet että n. k. kemialliset valosäteet vaikuttavat yksinomaan niiden silmiin eikä laisinkaan ihoon. Nyt esiintuoduista seikoista näemme siis, että sekä mehiläiset että muurahaiset selvästi erottavat eri värit toisistaan, vieläpä paljoa tarkemmin kuin ihmiset. Uutta mitä tekevät he tällä tarkalla väri-aistillaan? kysynee joku. Mitä mehiläisiin tulee, ei tähän ole laisinkaan vaikea vastata. Ne elävät ja toimivat olosuhteissa, joissa monella tavalla väri-aisti tulee kysymykseen. Sen avulla hakevat he mettä kukista, jotka taasen ovat moninaisilla väreillä varustetut, voidaksensa vetää huomiota puoleensa. Sillä tiedetäänhän, että kukkien siitos on suuresti riippuva siitä, että mehiläiset ja muut hyönteiset kantavat siitepölyä toisesta kukosta toiseen. Miten löytäisivät hyönteiset muuten niiden luo jollei juuri loistavat värit heitä houkuttelisi. Tässä syy kukkien moninaisiin viiroihin, jotka eivät suinkaan ole paljaaksi koristukseksi luonnossa, kuten moni ennen on otaksunut.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti