Suomen Julkisia Sanomia 57, 27.7.1865
(Jatkoa 53 n:roon)
9. Kauneudesta rakennustöissä.
Joka osa rakennuksesta pitää edelläpäin ajatuksessa walmistettawan ja paperille
piirustettaman ettei sitte kun rakennus on walmis löytyisi odottamattomia puutoksia hyödyllisyydessä, lujuudessa ja kauneudessa.
Mitä hyödyllisyyteen ja lujuuteen tulee, siitä olemme jo edellisissä n:roissa puhuneet kaikkein painawimmista asioista, mutta nyt on wiela wähäisen mainittawa kauneudestakin.
Rakennuksien kauneus on osittain muodossa, osittain wärissa; ja erheykset kummassakin loukkaawat siwistyneen katsojan kauneustuntoa. Niinkuin puu joka kituwaisesti kaswaa, tahi joku eläwä, jota on kaswanut wirhillisiin muotoihin ei ole kaunis. Rakennuksien kauneus on myöskin heidän mukawuudestansa, niin että niissä ei ole mikään osa suunnattomasti ja muotopuolisesti taikka karsaasti, waan että kaikki osat owat niin mukawassa yhteensopiwaisuudessa ja suhteessa toistensa kanssa, että koko rakennusta woipi mielisuosin katsella niinkuin kaunista hewoista taikka muuta Jumalan luomaa olentoa, jossa yksi osa auttaa toisensa kauneuteen, niin että se kokonaisena kaunis on.
Rakennuksissa ei pidä olla mitään osa liiaksi ohkainen, hoikka eli lilakn paksu; kaikki pitää silmännäön ja luwunlaskun kautta olla määrätty, niin että jokainen osa on eli näyttää olewan niin luja, että se woi kantaa sen päällä olewan painon, ja niin että se näyttää täydellisesti yhtä sopuiselta sen lujuuden kanssa mitä muissa osissa on käytetty.
Maalaus antaa rakennuksille wiimeisen kauneusmuodon ja maalarilla on kauneusmuodon mallina koko luonnon suuri waltakunta monine muotoinensa ja wärinensä. Maalilla kuwaileminen on silloin kaunis, kun se on yhdenlainen luonnon kanssa. Senlainen maalari, joka saattaa kuwitella maalauksensa luonnon mukaisilla kaunistuksilla, joko täysillä kuwauksilla taikka luonnon mukaisilla juomilla ja wiiwoilla, se on mestari taidossansa.
Mutta niin suurta mestaria ei usein ole saapuwilla maan rakennustöitä maalaamaan. Sentähden pitäisi jokaisen maanmiehen tarkkaan waariin ottaman se wanha sananparsi, nimittäin että "kauneempi sileä kuin huonosti koristettu". Kuinka usein nähdään ei ainoastaan tawalliset kartanorakennukset, waan kirkkojenki sisusteet kowin rumasti maalattuna, että näöllänsä hämmentäwät jumalanpalweluksen hartaudenkin, jos kirkossa olija sattuu silmänsä johonkin paikkaan luomaan. Melkeen ainian on maanmiesten tuwissa, kauniit owet, kaapit ja akkunat pilatut rumalla maalauksella. Pöytiä ja lawittoja j. n. e. maalataan punaisella maalilla ja sen päälle wetelewät maalarit kaikellaisia rumia kiemuroita mustemmalla eli punaisemmalla maalilla, jotka tykkänänsä pilaawat pois sen kauniin puun näön, joka on kauniimpi kuin muu maali. Suurin osa maan ja kaupunkienkin maalareita
pitäisi keppi selässä poisajettaman kartanoista, kun sillä lailla pilaawat ihmisten omaisuutta. Se on myöskin melkeen ainian kuin hewois- ja ajokalut, aisat, luokat, länget, silat, reet, kärryt ja keesit tykkänänsä pilataan silmää loukkaawilla maalauksilla. Kaunis maali on lempiä, siliä, ja waan hywin wähän silmää suosittawilla maaleilla luonnon jälkeen kuvitettu. Ajo ja hewoiskaluja, eikä myöskään huoneiden sisustoja ei milloinkaan saa liiaksi kuwitella: tawallisesti wedellään wain pieniä wiiwoja ajo- ja hewoiskalujen syrjiin eli ympärystöihin. Aina se wanha sana "kauneempi siliä kuin huonosti kuvitettu", pitää tarkasti muistettama. Tämä sananparsi pitää myöskin tarkasti seurattaman nikkarin ja timperin töissä. Ruma rakennus waikuttaa ihmisen tuntoon melkeen niin pahasti kuin ruma weisu. Mutta kaunis rakennus on niinkuin kaunis laulu waikuttawa rawintoa ihmisen sielulle.
N. I. Ö.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti