Tropiikkien nahkateollisuudesta.

Suomen nahka- ja kenkäteollisuus 10, 1929

Bagdadin nahkamot.
Bagdadin nahkamot sijaitsevat Tigris-virran rannalla muutamia kilometrejä kaupungin yläpuolella. Raakatavara tuodaan aasien avulla kaupungista ja valmis tavara kuljetetaan takaisin kaupunkiin samalla tavalla. Nahat pehmitetään ensin sitomalla nippu niitä rannalle pystytettyyn paaluun ja antamalla virran liottaa niitä 2—3 päivää, jonka jälkeen alkuasukkaat kahlaavat veteen ja hankaavat kepillä niihin vielä mahdollisesti jääneen lian. Sen jälkeen ne viedään nahkamoihin.

Ensi silmäyksellä luulisi katsoja, että nahkamo on suuri aukea alue, sillä sen ympärillä on suuressa neliössä pieniä rakennuksia. Tarkastelija kuitenkin pian havaitsee, että jokainen niistä on täydellinen nahkamo, käsittäen yhden n. 30 neliöjalan suuruisen huoneen. Tässä suuressa neliössä on 80 tällaista pikkunahkamoa, joiden yhteistuotanto onkin huomattava.

Yksi kaivo on aina yhteinen kahdelle rakennukselle, mikä onkin ainoa yhteys näiden nahkamoidcn välillä. Jokaiseen "tehtaaseen" johtaa yksi ovi ja huoneen perällä on yksi akkuna. Yhdeksän ammetta on järjestetty molemmin puolin käytävää. Ne ovat ympyriäisiä, läpimitaltaan n. 4 jalkaa ja syvyydeltään 3 jalkaa, ympäröitynä pakatulla savella jotta ne pysyisivät tiiviinä. Liotetut nahat pannaan ammeeseen, jossa on barley'stä tehty liemi. Siinä ne saavat olla 10 päivää. Tällöin suurin osa karvoista on poistunut. Jos jotain vielä on jälellä raavitaan ne pois ja sen jälkeen nahat kalvitaan lihapuolelta puhtaiksi.

Nyt ovat nahakset valmiita parkittaviksi, sillä mitään peittausta enempää kuin pesuakaan ei tarvita. Parkitusliemi on tehty galluspähkinöistä taikka pomegranaatin kuorista, jotka molemmat ovat hyvin laimeita parkiksia. Kun nahkojen on arveltu tulleen läpikypsyneiksi pannaan ne päiväksi suolavesiammeeseen ja senjälkeen ripustetaan kuivamaan rakennuksen pohjoispuoleiselle seinälle, jottei auringonpaiste vahingoittaisi niitä.

Suuret vuodat muokataan samalla tavoin, mutta lisäksi astuu nahkuri aika ajoin parkitusammeeseen ja oikeassa jalassaan olevalla hyvin raskaalla saappaalla polkee vuotia samalla käännellen niitä. Tämän kautta pehmenevät ne ja parkkiliemi tunkee niihin paremmin. Kun nahka on suolattu ja kuivattu, hangataan sen martiopuoli sileällä kivellä, jotta siihen muka saataisi hyvä pinta. Ei niin ollen ole lainkaan ihme, että monissa vuodissa on pilaantunut ja röhelöinen martio.


Egyptiläinen parkitus.

Valtavat määrät valmista lampaan ja vuohennahkaa saadaan Egyptin nahkamoista. Märkäverstaan työ sielläkin on suurin piirtein samanlainen kuin yleensä Idän kansoilla. Pääasiallisena parkiksena käytetään siellä "bablah" (Acacia arabica). Se on hyvin vaaleata, antaen nahallekin vaalean värin. Siinä on tavattoman paljon vapaata gallushappoa, jcsta syystä se tekeekin nahan pehmeäksi, mutta samalla huokoiseksi.

Egyptin nahkuri valmistaa parkitusliemen huolellisesti. Hienonnetusta bablah'sta tehdään veden avulla ohutta puuroa ja nahkoja käytetään kolmessa tahi neljässäkin sekoituksessa ennen kuivattamista. Karhean kerroksen esiintyminen nahan pinnalla osoittaa, että se on suolattu hiekkaisella suolalla, muistuttaen Bagdadin nahkurien viimeistelytapoja. Kun egyptiläistä nahkaa pestään, menettää se paljon painostaan ja pesuveteen jää hiekkaa.


Sudanin vuodat.

Parkitustavat Sudanissa ovat hyvin egyptiläisten kaltaisia; kuitenkin käytetään nahan valmistukseen enemmän vuotia ja huonompilaatuisia vuohennahkoja. Sikäläinen parkitus ei kuitenkaan jaksa tunkeutua vuotien paksumpien paikkojen lävitse, jonka vuoksi sisäkerrokset ovatkin peltimäisiä — aivan raakoja. Kuivatut vuodat eivät tahdo uudelleen pehmitä vedessä, joten tällaisten puoliksiparkittujen vuotien lopullinen valmistus on suurta huolellisuutta vaativaa. Myös vaativat ne valtavia määriä kasviparkitusaineita ennenkuin tulevat täysin kypsyneiksi.

Sudanilaiset vuohennahat sitävastoin ovat parhaiten parkitut kaikista Idästä saatavista nahkalaaduista, Itä-Intiasta saatuja lukuunottamatta. Niiden parkitus ja viimeistely ovat samanlaisia kuin alempana selitettyjen Nigerian nahkojen, koska molemmissa oli ennen tapana värjätä vuohennahat keltaisiksi tai punaisiksi. Ennen aikaan kulki useita karavaneja Pohjois-Nigerian ja Tripolin väliä. Eräässäkin tällaisessa karavaanissa muutamia vuosia sitten kuljetettiin 1,200 kamelikuormallista tavaraa, joista 1,000 kuormaa käsitti nahkoja Kanosta Nigeriassa. Sen jälkeen on sinne rakennettu rautatie, jonka päätepaikka on Kano, ja nigerialaiset nahat voidaan nyt suoraan lastata sieltä.


Nigerian nahkalaadut.

Nigerian nahkalaadut ovat olleet kuuluisia vuosisatoja. Alkuasukkaat ovat parkinneet ja valmistaneet nahkoja iänkaiken samalla tavoin kun silloin kun he parhaansa lähettivät faaraoille, Egyptin valtiaille.

Ennen sotaa tulivat Nigeriassa valmistetut nahkalaadut markkinoille värjättyinä mutta hyvin raakoina lihan puolelta. Pääväri oli punainen tahi punaisenruskea, mutta olivat myös värjätyt vihertävänsihisiksi tahi keltaisiksi. Nahoista olivat monet täysin parkittuja, mutta niskat olivat useimmiten enemmän tai vähemmän raakoja. Työkalut ovat hyvin karkeatekoisia ja parkkiliemet pidetään maahan kaivetuissa kuopissa.

Kun nahat saadaan teurastajilta pestään ne ja pannaan lipeäliuokseen, mikä vastaa kalkitusta. Lipeä valmistetaan puutuhasta. 24 tunnin kuluttua karva kaavitaan tylsällä veitsellä. Kaikkialla Nigeriassa käytetty parkis on akaasia (Acacia Arabica). Somalimaassa valmistetaan nahat parkituskuntoon samalla tavoin, mutta parkiksena käytetään siellä kasvavien puitten kuoria ja lehtiä. Kolme tavallisinta siellä käytettävää parkista on 1) watta-pensaan (Osyris abyssinica) lehdet ja nuoret oksat, 2) erään akaasia-lajin, joka siellä tunnetaan nimellä "gagol", kuori ja juuri, sekä 3) erään toisen akaasia-lajin, nimeltä "marra", kuori. Watta on ehdottomasti parasta, värjäten nahan aivan vähäisen, jota vastoin toiset kaksi, "marra", värjäävät eniten niistä nahan voimakkaan punaisenruskeaksi. Tämä juuri on Somalimaan nahkaa, jota joskus myös myydään Sudan-nahkana.

Kuten jo edellä mainittiin, ovat jotkut nahoista täydellisesti parkitut, jotavastoin toiset ovat jätetyt osittain raaoiksi ja ovat vaikeasti täysin parkittavissa. Erittäinkin värjääntyneet nahat ovat vaikeasti käsiteltäviä, sillä väriä ei tahdo saada poistetuksi tavallisilla tavoin, jonka vuoksi tällaisten nahkojen käyttö onkin hyvin rajoitettua.

Nigeriassa on paljon nahkamoita, etupäässä maan pohjoisosissa, mutta ne ovat pieniä ja hyvin alkuperäisellä asteella olevia. Apuvälineinä niisä on muutamia saviruukkuja, jotka puoleksi maahan upotettuina toimivat ammeina, kun taas paria kolmea maassa syrjällään olevaa käytetään "pummeina". Maassa oleviin astioihin pannaan 6—8, vuohennahkaa parkittaviksi gambier-kuorella, jota on runsaasti saatavissa kaikkialla Pohjois-Afriikassa. Se sisältää n. 24 % parkitusainetta ja antaa nahalle hyvin vaalean värin. Kuori hienonnetaan ensin ja pannaan ammeeseen veden sekaan. Sitten pannaan liemeen nahat, joiden päälle ripotellaan vielä parkista koko astia täyteen. Myös löytyy maassa toistak'n parkista, jota siellä kutustaan nimellä "gammaefoda" ja jota myös joskus käytetään, vaikkakaan se ei ole niin hyvää ja sisältää puolta vähemmän tanninia kuin gambier-kuori. Kalkkia ei käytetä lainkaan.