Emäntälehti 7-8/1906
(Otettu lehdestä "Hemtrefnad.")
Eräänä valoisana kevätpäivänä oli minulla asiata yhteen pieneen tupaseen. Tuvan emäntä oli minua vastassa kynnyksellä. Hän oli nuori ja tuli reippaana ja suorana minua kohti. Hänellä oli syli täynnä koivun lehtiä, joita hän oli ollut mäellä riipimässä ja joilla hänen piti värjätä yksi lapsenpuku. Sellainen keltainen lapsenpuku, jonka lapsilla muutamin paikoin Taalainmaassa näkee.
Kun me tulimme tupaan, pani emäntä koivun lehdet suureen kuparikattilaan, joka seisoi tulella; sitte pani hän lapsenhameen sinne, ja meidän puhuessamme, seisoi hän ja käänteli hametta kepillä, että se tulisi kauniisti ja tasaisesti värjätyksi. Kun me olimme hetkisen puhelleet, oli myöskin hame valmiiksi värjätty. Emäntä nosti sen kattilasta kauniin keltaisena ja koreana.
Koivun lehdillä värjätty! Ainoa laji kasvivärjäystä, joka on säilynyt meidän aikoihimme asti. Kaikki muu on unohdettu ja poissa. Mutta ennen aikaan käytettiin yksinomaan kasvivärejä.
Sammalella värjättiin ruskeata, koivun lehdillä keltaista ja viheriäistä ja koiranputkella keltaista. Kaikenlaisia värejä värjättiin kasveilla. Kasveja poimittiin metsistä ja kedoilta, mutta muutamia lisäaineita,joita tarvittiin eräisiin väreihin, hankittiin apteekeista. Tahkovettäkin käytettiin, kun tarvittiin rautaa tahi ruostetta väriin.
Nämä kasvivärit eivät maksaneet mitään! Ainakaan eivät ne, joihin ei tarvittu lisiä apteekista. Tämä oli ehdottomasti hyvä asia. Ja nämä värit olivat pysyviä. Ja se oli kaikista tärkeintä. Ne voivat tosin vanhempina hiukan vaalentua, mutta ne vaalentuivat kauniisti. Tarkoitan, että punainen väri oli aina punainen, vaikka hiukan ehkä lämpeni väriltään; ja viheriäinen väri pysyi vaaletessaan aina kuitenkin viheriänä j. n. e. Nämä värit pysyivät sekä auringossa että pesussa. Tämä näkyy parhaiten kaikissa vanhoissa, kauniissa kankaissa, joita on jälellä täällä Ruotsissa sekä Skånessa että Smålannissa ja Taalainmaalla, ja joissa kankaissa vielä tänäänkin on sellainen värien loisto, jota me emme voi kankaisiimme saada, juuri sen vuoksi, että me olemme unohtaneet kasveilla värjäämistaidon niin kokonansa.
Kauan on kasveilla värjääminen ollut unohdettu, hyljätty, halveksittu, niin sanoakseni nurkkaan heitetty. Ja miksi?
Siksi, että kauppaan on yleisesti tullut, onnetonta kyllä, noin kolmekymmentä, neljäkymmentä vuotta sitte aniliinivärejä eli niin sanottuja pakettivärejä. Tosinhan on hyvin mukavata ilmaiseksi riipiä sylinsä täyteen koivun lehtiä ja värjätä niillä. Mutta sitte kun pussivärit tulivat kauppaan, niin on vielä mukavampi pistäytyä kauppapuotiin ja muutamilla penneillä ostaa pakettiväriä. Ja sellaisia värejä! Ne loistavat niin silmään pistävästi - sellaisia värejä ei koskaan ole luonnossa. - Ne loistavat ja ovat komeita kumminkin yhden vuoden, mutta sitte ne vaalenevat ja muuttuvat rumiksi. Ne muuttuvat kaikki harmaiksi. Viheriäinen ja sininen, punanen ja keltanen, kaikki vaalentuvat ne harmaiksi - rumimmaksi likaisen harmaaksi. Ja sellaista väriä kyllä voipi saada vaatteisiinsa, ostamatta sitä rahalla kauppiaalta ja tuhlaamatta aikaa värjäämiseen.
Ja nyt minä kerron, mitä minä näin Moran pitäjässä Taalain maalla.
Me tulimme sinne, eräs ystävä ja minä, näkemään jotakin, jota toivoimme ja uskoimme näkevämme. Ja me olimme suuresti utelijaat! Me tiesimme, että tuo, jota meidän piti nähdä, olisi nähtävänä eräällä pienellä saarella Daljoessa. Kaukaa näimme me koko saaren olevan ohuen sinisen savun peitossa. Se näytti hyvin salaperäiseltä.
Mutta kun me tulimme sinisen savun alueelle, saimme me nähdä jotain hyvin hauskaa! Joukko nuoria, reippaita neitosia eri pitäjistä oli täällä kasveilla värjäämässä.- He olivat kuumana innosta ja työstä.Tangoilla riippui jo valmiiksi värjätyitä lankavyyhtiä, punaisia, keltaisia, viheriöitä ja sinisiä, yksinkertaisia ja iloisia värejä - mutta ei niin silmäänpistäviä ja huutavia kuin pakettivärien värit. Älkäämme enää koskaan puhuko tai ajatelko pakettivärejä!
Pieni värjäyslaitos oli tänne rakennettu, aivan väliaikaisesti. Eräs norjalainen, neiti Hilda Cristensen, oli opettajana ja 20 neitosta oli oppilaana. Ja tässä kurssissakos oli vasta iloa ja hartautta.
Värjäystupa oli hyvin käytännöllisesti rakennettu. Ikkunoita oli joka puolella ja pitkin seiniä oli pöytiä, hyllyjä ja penkkejä. Keskellä huonetta oli 6 kappaletta rautauunia muurattuna. Sitäpaitsi oli useita muureja asetettu kattojen alle ulos mäelle. Kaikkialla oli kiehuvia kattiloita, joissa värjättiin lankoja kasviväreillä.
Paljon oli töitä tekeillä samalla aikaa, niinkuin täytyy ollakin sellaisessa kurssissa, jossa joka oppilaan täytyy oppia jokainen asia erikseen.
Täällä oli muutamia neitosia, jotka hakkasivat kanervia, tuolla muutamat valmistivat oikeata putinkia sammalesta ja villasta vuorotellen. Muutamat pesivät villoja ja lankoja. Tämä on tärkeimpiä töitä koko värjäyksessä. Sillä jolleivat langat ja villat ole puhtaita niin eivät värit niihin tartu. Muutamat alunoivat lankoja ja toiset jälleen huuhtovat niitä ihanan Daljoen kirkkaassa vedessä. Sillä aikaa kun muutamat yhä uudelleen ja uudelleen kääntelivät lankavyyhtiänsä, jotka kiehuivat kattiloissa, oli toisten vyyhdet jo valmiina ja riippuivat tangoilla. Niitä sitte katseltiin ja ihmeteltiin, miksi toiset olivat vaaleampia toiset tummempia.
Koko ajan oli opettaja, neiti Christensen, tyyni ja varma, johti kaikki, selitti ja järjesti, että kaikki työ kävi hyvin ja reippaasti.
Minä luulen, että siellä oli kaksikymmentä oppilasta. Jokaisella oppilaalla oli oma pesupönttö, oma kuparikattila, kori, pyyhinliinat, säkki ja kolme kiloa villoja tahi lankoja. Tällätavalla oli paljo työkapineita ja aineita. -Edellä puolenpäivän värjättiin, jälkeen puolenpäivän koottiin sammalia, kanervaa tahi kukkia, tahi mitä muuta seuraavan päivän värjäykseen tarvittiin. Monet oppilaista olivat vapaaoppilaita. Koko puuhan oli kustantanut Kopparbergin läänin talousseura. Varmaankin hyvin käytetyt rahat.
Jokainen näistä neitosista, niitä on ollut nyt kahdessa kurssissa, palaa sitte omaan pitäjäänsä ja opettaa toisille, mitä on itse oppinut. Jospa vaan kasveilla värjääminen taaskin tulisi oikeaan arvoonsa, voisi toivoa,että kansan väriaisti saisi luonnollisen makunsa ja kohtuullisuutensa.
Kansan aistin ovat kokonaan turmelleet nuo ilkeät pakettivärit. Mutta - meidänhän ei enää pitänyt mitään puhua niistä!
Kaikki, mikä on uutta, täytyy ensin kokea. Mutta jos nyt palataan takaisin vanhoihin kasviväreihin, niin on se vaan todistus siitä, että ne olivat parempia, luotettavempia ja oikeampia.
Varmaa on, että vanhat, hyvät kasviväreillä värjätyt kankaat ovat väriltään tyynempiä ja lujempia, ja kertovat meille metsistä ja kedoista, niityn kukkasista, puiden lehdistä ja kivien sammalista ja jäkälöistä - mutta ennen kaikkea, uskollisten ruotsin naisten iloisesta työstä, jolla he ovat tahtoneet kotiansa kaunistaa tahi kestäviä, kunnollisia myötäjäisiä tyttärilleen valmistaa.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti