Emäntälehti 5/1948.
Kun kevätaurinko taas kirkkaasti paistaa, tuo se esille arkisen harmautemme samalla, kun luonto pukeutuu kauneimpiin väreihinsä. Anteliaasti suo luonto kuitenkin värinsä meidän tarpeisiimme. Maan peittävät lukemattomat kukat ja lehtipuut koristautuvat kesäasuunsa, ja melkein kaikissa niissä on väriaineita, joita voimme käyttää. Meidän tarvitsee vain kerätä ne ja irroittaa väri omiin tarpeisiimme.
Kasvivärien kestoaika on paljon pitempi kuin pussivärien. Kun ne haalistuessaankin säilyttävät kauneutensa ja soinnukkuutensa, on niiden suosio taas kasvanut. Viime vuosina on paljon puhuttu ja kirjoitettu kasvivärjäyksestä ja pidetty monia kursseja, mutta tästä huolimatta on vielä syytä näin keväällä muistuttaa siitä.
Kevätkesällä, kun luonto on kehittynyt täyteen kukoistukseensa, on edullisin aika varata sen tarjoamat väriaineet. Kasvien väri on voimakkain silloin, kun ne ovat täysin kehittyneet, mutta eivät vielä tehneet hedelmää. Niin kauan kuin luonnossa on kesän värit, voidaan kasveja käyttää tuoreina, mutta kun värin voimakkuus syksyä kohti laimenee on talvenvaraksi ja myöhempään käyttöön varattavat ja kuivattavat väriaineet parempi koota alkukesästä.
Lehdet kootaan silloin, kun ne ovat täysin kehittyneet, puista suunnilleen juhannuksen ajoissa, pienemmistä kasveista ennen kukkimista.
Puunkuoret on paras ottaa keväällä, jolloin ne helposti irtautuvat. Silloin on värikin voimakkainta. Parhain kuori saadaan nuorista puista. Heikoissa oksissa ja vanhoissa puissa on väri heikompaa.
Koko kasvi, jota käytetään väriaineena, on otettava ennen kukintaa, samoin puiden ja pensaiden oksat.
Säilytettäväksi aiotut kasvit on kuivattava ilmavassa varjoisessa paikassa. Niitä on silloin tällöin liikuteltava, että ne eivät pääse homehtumaan. Huonosti kuivatuista väriaineista ei saa kuulasta ja kirkasta väriä.
Tuorein käytettävät kasvit on koottava juuri ennen käyttämistä. Jos ne lakastuvat ennen käyttöä (mutta niitä ei kuivata), ei väri tule kaunista.
Väriohjeita on melkeinpä kaikissa lehdissä ja niiden mukaan on helppo värjätä. Ohjeita on kuitenkin seurattava tarkoin ja ennen kaikkea huolehdittava, että värjättävät langat ovat puhtaat. Lankain puhtaudesta riippuu värin kirkkaus ja tasaisuus. Lankain purettaminen, ts. niiden tekeminen vastaanottokykyisiksi erilaisten kemikalioiden avulla, on paras tehdä juuri ennen värjäystä, jolloin ne voi suoraan puretusvedestä ottaa värjättäväksi.
Tavallisimmat puretusaineet ovat aluna, viinikivi, rauta- ja kuparivihtrilli, kromihappoinen kali, potaska ja sooda. Toiset näistä antavat värille oman vivahduksensa. Rautavihtrilliä käytetään villavärjäyksessä himmentämään väriä. Se antaa vihreänharmaan vivahduksen. Kuparivihtrillin antama värilisä on ruskea.
Kaikkein tavallisimmista värikasveista mainittakoon:
Koivu, josta voidaan käyttää lehdet, kuori ja naava. Niillä saadaan vihreänkeltaista, harmaata ja ruskeaa.
Leppä, lehdet ja kuori. Värit keltainen ja kellanruskea.
Tuomi. Kuoresta saadaan punaisenruskea väri.
Pajun kuoresta saadaan ruskeaa.
Kuusi. Havuja voidaan käyttää tuoreina koko vuoden. Niistä saadaan monta eri vivahdusta vihreänkeltaisesta tuhkanharmaaseen. Niitä käytetään valkaisemattomien pellavalankojen värin kiinnittämiseen. Kävyistä saadaan harmahtavan punaista väriä. Paras väri on ylivuotisissa kävyissä. Naavasta saatu väri on kauniin punertavankeltaista.
Sianpuola on eniten käytettyjä värikasveja.
Poimulehti, käytetään vain tuoreena. Väri on keltainen.
Kanervaa voidaan käyttää tuoreena koko kesän ja saadaan siitä kellanvihervää väriä.
Suopursu kootaan kuivattavaksi keskikesällä. Väri on keltaisenruskea.
Värisauramon kukista saadaan niiden tuoretta väriä muistuttava voimakas keltainen väri.
Kivisammalen väri on kestävä ja voimakkaan ruskea.
Sipulinkuorilla voi värjätä aina.
H. A. K.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti