Vesipetsit verrattuina tärpättipetseihin.

Kotitaide 7-8, 1904

Useat puusepät ja maalarit ovat vielä sitä mielipidettä, että ainoastaan tärpättipetsejä voi käyttää puun petsaukseen, jota vastoin vesipetsejä pidetään vähempiarvoisina, jopa kokonaan kelpaamattominakin. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on esittää näiden molempain vastakkaisten puupetsiryhmien valo- ja varjopuolia ja ottaa selville, missä määrin oikeutettu äsken mainittu mielipide on. Tärpättipetsit ovat pääasiallisesti aniliinivärien tärpättiliuvoksia ja sisältävät sitä paitsi vähemmässä määrin vahaa, joka myöskin on liuotettu tärpättiin. Vesipetsit sitävastoin ovat erilaisten kemikaalien, väriaine-ekstraktien, parkkiaineiden ja myöskin tervavärien vesiliuoksia.


Tärpättipetsien valo- ja varjopuolet.

Tärpättipetseillä on kaksi ominaisuutta, joita puusepät ja maalarit pitävät arvossa ja joiden takia ne ovat helposti saavuttaneet käytäntöä kaikissa puuteollisuusammateissa. Etukädessä on niiden ominaisuus se, että puu ei tule karkeaksi petsatessa, joten petsattujen pintojen silittäminen on tarpeetonta. Tätä petsattujen pintojen silittämistä pidetään epämieluisena lisätyönä ja siinä on sitäpaitsi aina se vaara tarjolla, että ohut värikerros rikkoutuu, kun silittämistä ei toimiteta kyllin varovasti.

Toinen etu, josta tärpättipetsien puolustajat täydellä syyllä huomauttavat, on niiden ominaisuudessa imeytyä puuhun hyvin hitaasti, joten saadaan varsinkin suuremmille pinnoille tasainen petsaus, mutta missä on paljon valoa, siinä on myöskin tavallisesti paljon varjoa. Näitä tärpättipetsien kieltämättömiä etuja vastassa on suuri haitta ja tämä on tärpättipetsien aikaansaamien värien pieni vastustuskyky valon ja ilman pitempiaikaista vaikutusta vastaan. Tämä haitta on tärpättipetseissä sitä uhkaavampi, kun meillä ainakaan tähän saakka ei löydy mitään keinoa estää tai vähentää sitä, sillä korkealle kehittynyt väriteollisuutemme ei voi vielä valmistaa värejä, jotka olisivat kyllin helposti tärpättiin liukenevia. Myöskin ovat toiveet hyvin vähäisiä siitä, että värikemia voisi auttaa meitä tässä suhteessa läheisessä tulevaisuudessa ja tarjoaisi käytettäväksi tärpättiin helposti liukenevia oikeavärisiä väriaineita. Yleiset valitukset petsattujen huonekalujen riittämättömästä kestävyydestä jatkuvat sentähden sekä ammattipiireissä että yleisössä, niin kauan kuin tärpättipetsit ovat yleisesti käytännössä. Toisena epäkohtana tärpättipetseissä täytyy pitää niiden kalleutta vesipetsein hintaan nähden, joka seikka on etukädessä seurauksena tavattoman korkeista tär-pättihinnoista. Tärpätin yleinen, yhä kasvava käytäntö teollisuuden eri haaroissa kuin myöskin Amerikassa aikaisemmin harjoitetun ryöstöhakkauksen johdosta vähentynyt tuotanto ovat syynä tärpätinhintojen kohoamiseen.


Vesipetsien edut ja haidat.

Suurimpana epäkohtana vesipetseissä on niiden ominaisuus tehdä puun pinta karkeaksi. Tätä epäkohtaa ei voi kukaan kieltää. Mutta meillä löytyy keinoja tehdä tämä vesipetsien epämieluisa sivuvaikutus mahdollisimman pieneksi, jos vain otamme huomioon jo petsattavia puupintoja silittäessä tämän vesipetsien ominaisuuden. Käytettävä keino on seuraava: puu kostutetaan ennen silittämistä märällä sienellä ja annetaan sitten kuivua. Tämän kastelemisen avulla nousevat puun syyt ja huokoset suuressa määrässä. Jos nämä nousseet puun syyt poistetaan lasipaperilla tai keinotekoisella silityskivellä, kuitenkin käyttämättä kovempaa painoa, niin tulee karkeutuminen petsatessa siksi pieneksi, että jälkisilitys useissa tapauksissa ei enää ole välttämätöntä, vaan yksinkertainen hankaaminen hevosjouhilla riittää täydellisesti sileän pinnan aikaansaamiseksi. Ohuen hartsikerroksen rikkoutumista silitettäessä jouhilla ei tarvitse pelätä. Jos puun silittäminen tapahtuu kuitenkin kovasti painamalla puun pintaa kuten valitettavasti asianlaita usein on, jotta . silittäminen kävisi nopeammin, tulevat esiintyvät puun syyt ainoastaan osittain poistetuiksi, jota vastoin suurin osa yksinkertaisesti painuu alas, joten puu tulee vaan tasoitetuksi. Nämät silittäessä alaspainetut puun syyt kohoavat luonnollisesti ylös tullessaan yhteyteen vesipetsein kanssa, joten puu tulee karkeaksi ja vaatii uudelleensilittämisen petsauksen jälkeen, saadakseen vaadittavan tasaisen pinnan. Tärpättipetsien puolustajat tuovat vielä esille toistakin epäkohtaa vesipetseissä, nim. niiden ominaisuutta imeytyä puuhun liian nopeasti, joten petsin tasainen jakautuminen suurelle puupinnalle tulee hyvin vaikeaksi. Tätäkään vesipetsejä kohdannutta moitetta ei voida väittää aivan perusteettomaksi, mutta löytyy hyvin koeteltu keino, jonka avulla petsit leviävät aivan tasaisesti suurillekin puupinnoille. Se on saavutettu käytännössä ja on sitä koetellut erään suuren huonekalutehtaan puupetsaukseen sangen perehtynyt petsausmestari. Petsattavan puun pinta hangataan keittämättömällä pellavaöljyllä, parhaiten villaisella lapulla ja annetaan puun sen jälkeen kuivua pari kolme tuntia. Tämän jälkeen silitetään puun pinta perinpohjaisesti lasipaperilla tai keinotekoisella silityskivellä ja tämän jälkeen sivellään vesipetsiliuos sienellä pyöreissä vedoksissa samoinkuin puleeratessakin, tahi myöskin pensselillä. Puuhun tunkeutunut öljy estää koko lailla vesipetsin imeytymistä puuhun ja saa aikaan yhtä tasaisen petsin vesipetseillä kuin tärpättipetseilläkin. Tällä menettelytavalla on sitäpaitsi toinenkin hyvä vaikutus. Puuhun tunkeutunut öljy estää puun syiden ja huokosten laajenemista, joten mainitulla tavalla pellavaöljyllä käytetty puu ei petsatessa tule huomattavammassa määrässä karkeaksi. Jos pitää petsata hyvin pehmeissä tai helakoissa väreissä, niin on sen öljyämiseen käytettävä valkaistua pellavaöljyä. Tätä menettelytapaa on useampia kertoja koeteltu ja useat ammattimiehet ovat saaneet sillä suotuisia tuloksia, joten ei ole mitään syytä olla suorittelematta sitä kaikille asianharrastajille, joilla tähän saakka suuria pinto ja vesipetseillä petsatessa on ollut vaikeuksia. Ensimäinen siveleminen vesipetseillä pitää aina tapahtua petsausliuoksella hyvin kyllästytetyn sienen tai pensselin avulla, jotta kaikilla puunosilla on tilaisuus saada riittävästi petsausliuosta, s. o. niin paljon kuin puu huokoisuutensa avulla voi sitä itseensä imeä. Pensseliä ei saa käyttää yhtämittaa niin kauan, että se pääsee kuivamaan, vaan on sitä tiheään kastettava petsausliuoksessa. Silloin eivät rumat pensselinjäljet esiinny petsauksen kuivuttua tummemman värinsä kautta. Jos petsausliuoksen siveleminen tapahtuu mainitulla tavalla, niin jää riittävät määrät petsaus-liuosta puun pinnalle ja silloin voidaan petsauksen mahdolliset epätasaisuudet tasoittaa suurella, kuivalla pensselillä. Tämän täytyy tietysti tapahtua heti en-simäisen sivelemisen jälkeen ennenkuin petsattu pinta on ehtinyt osittain kuivua. Suurten puupintojen petsauksen toimittaa parhaiten kaksi petsaajaa sillä tapaa, että toinen pitää huolta petsausnesteen sivelemisestä ja toinen yhtä aikaa tasoittaa petsausta. Näiden vesipetsien molempia haittoja, joiden poistaminen, kuten on huomautettu ei tuota mitään haittoja, vastaa toiselta puolen suuret edut ja ennen kaikkia niiden suuri vastustuskyky valon ja ilman vaikutusta vastaan. Ei voi suinkaan väittää, että kaikki kaupassa löytyvät vesipetsit ehdottomasti ovat värinsäpitäviä. Lukuisten kaupassa esiintyvien vesipetsien koetteleminen ja niiden värinpysyväisyyden tutkiminen on valitettavasti osoittanut, että useimmat vesipetsit tähän saakka värin muuttumattomuuteen nähden voivat tyydyttää ainoastaan hyvin pieniä vaatimuksia. Mutta kun tähän saakka, kuten jo ennemmin on osoitettu, ei ole voitu valmistaa värinsäpitäviä tärpättipetsejä, sillä ei vielä tunneta mitään tärpättiin liukenevia ja värinsäpitäviä väriaineita, on sitä vastoin nopeasti kehittyvä väriteollisuus ja kemia paljon paremmassa asemassa vesipetseihin tarvittaviin väriaineisiin ja kemikaalioihin nähden.

On olemassa, joskin rajoitettu luku, sellaisia väliaineita ja kemikaalioita, jotka helpon liukenevaisuutensa ja käyttötapansa vuoksi sopivat erinomaisesti vesipetseihin ja sitäpaitsi värin muuttumattomuuteen nähden tyydyttävät suuriakin vaatimuksia, joten ne joka suhteessa voittavat tärpättipetsit. Näitä ovat jo kauvan tunnetut Kassle-ruskea vesipetsi ja rakeinen pähkinäpetsi, katekiini erilaisissa ruskeissa- ja mahonkivärivivahduksissa, tanniinin tahi pyrogallushapon ja rautavihtrillin avulla saadut harmaat petsit, samoin erilaisten kirjavien petsien valmistamiseksi koetellut ja suositut väriaineet, atsiiniviheriä, persianpunanen, tartratsiini, veteenliukeneva nigrosiini, kristallioranssi GG, veteenliukeneva mahonkiruskea D, veteenliukeneva mahonkiruskea H, veteenliukeneva pähkinäruskea, veteenliukeneva tammiruskea. Näillä harvoilla perseillä voimme sekoittamalla saada kaikki värivivahdukset paitsi sinistä ja sinipunertavaa. Kuten kokemus on osoittanut, kykenevät nämät väriaineet hyvin vastustamaan valon ja ilman vaikutusta, ainoastaan siniset ja sinipunervat vesipetsit, metyylisininen ja naftoolisininen eivät täydellisesti vastaa vaatimuksia, vaikka nämäkin ovat koko joukon parempia kuin samanväriset tärpättipetsit. Joka tapauksessa tarvitsevat siniset ja sinipunervat väripetsit viimeksi mainituilla väriaineilla ehdottomasti jälkipetsauksen tanniiniliuoksella, valonkestävän tanniinilakan synnyttämiseksi puun syissä. Vesipetsien hyvänä puolena on edelleen mainittava niiden tavattoman halpa hinta. Yhteen litraan vahvinta vesipetsiä riittää 50 gr yllämainittuja väriaineita ja kemikaalioita, joten itse valmistaessa petsiliuoksia liuottamalla väriaineita kuumaan veteen, yksi litra petsausliuosta tulee maksamaan korkeintaan 75 p.— 1 mkaan. Mainitsemme tässä erään yksinkertaisen menettelytavan vesipetsiliuvosten valmistamiseksi. Tavallisesti käytetyistä väriaineista valmistetaan ensin n. k. pääliuoksia liuottamalla 500 gr väriainetta 10 litraan vettä ja säilytetään näitä liuoksia pulloissa tahi saviruukuissa. Näistä pääliuoksista voidaan sitten mittalasin avulla nopeasti ja tarkoin mitata haluttu määrä ja seottamalla yhteen kahta tai useampaa pääliuosta valmistaa tarvittava petsausliuos. Jos pääliuoksesta valmistettu vesipetsi näyttää liian voimakkaalta keskinkertaista tahi vaaleata väriä varten, miedonnetaan sitä tarpeen mukaan kuumalla tahi myöskin kylmällä vedellä. Kun määrättyjä, useammin tarvittavia värejä varten käytetyt määrät pääliuoksia merkitään ylös, niin saman värin valmistaminen vastedes ei tuota mitään vaikeuksia. Sillä tavalla voidaan kokonaan välttää ikävä ja puusepälle outo pienten määrien punnitseminen. Seuraava esimerkki valaisee näiden pääliuosten käyttämistä.

A. Resepti painomäärien mukaan.
Keskinkertainen oliviviheriä: 10 gr atsiiniviheriää 4 gr kristalli-oranssia GG ja 2 gr nigrosiinia liuotetaan 1 litraan kuumaa vettä.

B. Sama resepti valmistettuna pääliuoksista.
(Jokainen pääliuos sisältää 1 gr väri-ainetta liuotettuna 20 kuutiocentimetriin).

200 cm³ atsiinivihreäpääliuosta, 80 cm³ kristalli-oranssi-pääliuosta ja 40 cm³ nigrosiini-pääliuosta miedonnetaan 680 cm³  vettä = 1,000 cm³ = 1 ltr vesipetsiliuosta käyttövalmiina.

C. Sama petsausresepti 5 ltr petsiliuosta varten.
1,000 cm³ (= 1 litra) atsiinivihreää pääliuosta, 400 cm³ kristalli-oranssi GG pääliuosta, 200 cm³ nikrosiinipääliuosta miedonnetaan 3,400 cm³  vettä = 5,000 cm³ = 5 ltr käyttövalmiina.


Ylläesitetyt tärpätti- ja vesipetsien edut ja haitat, johtavat seuraaviin tuloksiin: tärpättipetseillä on kaksi etua: ne tekevät ainoastaan pienessä määrässä puun karkeaksi ja suurten pintojen petsaaminen on hyvin helppoa niiden tasaisen levenemisen tähden, mutta näitä etuja vastassa on niiden pieni värinsäpitävyys, jota epäkohtaa ei vielä kyetä korjaamaan. Sitäpaitsi on tärpättipetsien hinta tärpättiin liukenevien väriaineiden heikon värivoiman ja tärpätin kalleuden takia korkea. Vesipetseillä on se haitta, että ne tekevät puun karkeaksi ja imeytyvät liian nopeasti puuhun. Näitä vesipetsien epäkohtia voidaan, kuten on osoitettu, poistaa kostuttamalla puunpintaa, silittämällä sitä ja varsinkin hankaamalla keitetyllä pellavaöljyllä. Sitävastoin ovat varsinkin edellämainitut vesipetsit kestäviä valon vaikutusta vastaan ja niiden hinta tulee hyvin huokeaksi, kun niitä voidaan itse valmistaa mainituista väri-aineista ja kemikaalioista liuottamalla ne kuumaan veteen. Myöskin on petsiliuosten valmistaminen hyvin yksinkertaista ja vähän aikaa vaativa, kun tärkeimmistä väri-aineista pidetään pääliuoksia valmiina. Mahdollisimman suuri kestävyys valon ja ilman pitempiaikaista vaikutusta vastaan on ensimmäinen vaatimus, jonka kaikki puuteollisuusammatit asettavat puupetsille. Petsillä, joka ei täytä tätä vaatimusta kuten asianlaita on tärpättipetseissä, ei ole mitään olemassaolo-oikeutta, kun on käytettävissä värinpitävämpiä vesipetsiä. Kolmannen ryhmän puupetsejä, jolla kuitenkin on hyvin vähän puolustajia, muodostavat väkiviinapetsit. Ne sisältävät värjäävänä aineksena kemiallisesti samoja väriryhmiä kuin tärpättipetsitkin ja ovat siis yhtä kestämättömiä valon vaikutuksia vastaan. Kun näillä väkiviinapetseillä on ainoastaan haitat, eikä edut yhteisinä tärpättipetsien kanssa, niin pitäisi niiden käytäntö varsinaisiksi puupetseiksi kokonaan lopettaa ja säilyttää käytäntönsä yksinomaan puiituureissa ja väkiviinalakassa, joissa ne eivät vaikuta haitallisesti, joskin jo on olemassa värinpitävämpiä aineksia niiden värjäämiseksi. Aikanamme hyvin korkealle kehittynyt wieniläistyyli, asettaa sangen suuria, varemmin tuntemattomia vaatimuksia luomiensa värittämisessä. Tälle uudelle väriärakastavalle tyylisuunnalle tehtäisiin varmaankin suuri palvelus, jos kaikkien puuteollisuusammattien puolelta pantaisiin suurempaa huomiota puun maalaamiseen ja petsaamiseen käytettävien väriaineiden suurempaan kestävyyteen, eikä ainoastaan niiden yksinkertainen ja helppo käyttäminen saisi olla yksinomaan määräävänä. Jokainen puupetsien käyttäjä ottakoon selvän käyttämiensä petsien kestävyydestä, antamalla valon vaikuttaa yhtä pitkiä aikoja pienille, petsatuille ja puleeratuille tai himmennetyille laudoille. Tällaisia vertailuja täytyy toimittaa yhtä vahvasti maalatuilla kappaleilla ja etupäässä kesänaikana, sillä syksy- ja talvikauden vähäinen valovoimakkuus ei pitkiin aikoihin saa aikaan huomattavaa vaikutusta. Valottaminen tapahtuu paraiten kirkkaaksi puhdistetun lasilevyn takana viistossa asemassa etelää kohti, jotta auringon säteet sattuisivat mahdollisimman kohtisuoraan petsattua pintaa vastaan. Tätä alaa edustavien ammattikoulujen pitäisi ottaa kaikki uudet kaupassa esiintyvät väriaineet ja kemikaaliot tarkan tutkimuksen alaiseksi mainittuihin seikkoihin nähden. Jos näiden tutkimusten kautta satutaan keksimään uusia aineita, jotka voittavat ominaisuuksillaan tähän saakka käytännössä olleet, on tulokset ammattilehtien avulla saatettavat ammattien harjoittajien ja käsityöläisten tietoon. Samoin olisivat ammattilehdissä julaistut petsausreseprit otettavat tarkastuksen alaisiksi ja muutettavat kehittyneen väriteollisuuden vaatimusten mukaiisksi. Muutoin olisi tärkeää, että käytäntöön suositellaan ainoastaan rajoitettu ja varovasti valittu määrä reseptejä, sillä monilukuisten väriaineiden ja kemikaalioiden suositteleminen vaikuttaa ainoastaan sekauttavasti — kirjoittaa eräs ulkomaal. ammattilehti.