Kotitaide 5, 1904
Kaikilla kiilloitusväreillä on se paha vika, että ne aikojen kuluessa himmenevät hyvin suuressa määrin, etenkin jos niitä on käytetty lehmuksen kiilloittamiseen. Tämä himmeneminen tapahtuu sitä nopeammin, mitä enemmän aurinko saa väriin vaikuttaa. Nämä epäkohdat poistaa seuraava kiilloitusaine, joka antaa puulle kauniin ja, hyvin onnistuneen mahonkivärin.
Pannaan hienoksi jauhettua vaaleaa metallimultaa (maaliväriä) hehkuville hiilille ja kuumennetaan vaaleanpunaiseksi, jolloin se otetaan tulesta pois. Kun se on itsekseen saanut jäähtyä, hierotaan siitä merenkultalakalla hyvin hienoa jauhoa, pannaan tämä puhtaaseen astiaan ja lisätään hiukan merenkultalakkaa. Hieroessa voi siihen panna hiukan florentiini- tai kuulalakkaa, ei kuitenkaan liiaksi, sillä silloin ei tule kaunista väriä. Täten saadun värin annetaan juosta liinakankaan läpi, joten se puhdistuu kaikesta likaisuudesta. Tällä sivellään puu kertaalleen; jos väri on liian vaaleaa, lisätään siihen hiukan metallimultaa tai kuulalakkaa; jos se on liiaksi tummaa, saa sen vaaleaksi sekottamalla siihen vähän lakkaa.
Kun on saatu sopiva väri, maalataan esineet sillä kolmeen kertaan. Itsestään on selvää, että näiden tulee olla hyvin puhtaat ennen maalaamista; ei myöskään ole hyvä panna liimaa niiden pinnalle, jotta väri saattaa hyvin imeytyä sisään ja kestää siis kauvemmin. Paitsi jos puu on pehmeää, on tämä varokeino tarpeeton.
Jos työ ei onnistu, raapitaan väri pois merenkultalakalla (jossa on yhtä monta osaa merenkultaa, hyvää liinaöljyvernissaa ja tärpättiöljyä), ja tämä raapittu väri tehdään öljyllä juoksevammaksi. Jos kiilloituksen täytyy menestyä hyvin nopeaan, käytetään raapimiseen kiehutettua liinaöljyvernissaa; vetelämmäksi saa värin merenkultalakalla, jossa on paljasta tärpättiöljyä, eikä lainkaan liinaöljyvernissaa. Tällä värillä voi esineet maalata 3—4 kertaa päivässä, se kuivaa hyvin kovaksi ja kestää mainiosti kaiken kosteuden vaikutuksia.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti