Kotitaide 3, 1904
Keskiajalla olivat alamaalaiset ehdottomasti ensi sijalla muiden kansojen rinnalla värjäri- ja värjäyksissä tarvittavien väriaineiden valmistamistaidossa. Tämän takia kyseltiinkin heitä kaikkialla Europassa värjäyslaitoksia kokoonpannessa ja hoidettaessa.
Tulipa v. 1450 muuan tuollainen alankomaalainen värjärikisälli Pariisiin. Hän nimitti itseään Gobeliniksi, joka hänen kotikielessään lienee kuulunut Gobeelen. Tämä Gobelin näkyi pariisilaisten mielestä olleen aika tollo. Hän asui perheensä kanssa erään pienen Seinen sivujoen Bievren varrella, syrjässä sijaitsevassa talossa, ei seurustellut kenenkään kanssa ja harjoitti kaikenlaisia salaperäisiä hommia. Pian ei taloa kutsuttu muuksi kuin "hulluin huoneeksi", viittaamalla täten talon omistajan nimeen (Gobelin = narri) ja oltiin täysin vakuutettuja siitä, että Gobelin oli liitossa pahojen henkien kanssa.
Tässä uskossa vielä vahvistuttiin, kun Gobelinin värjäyslaitoksesta tuli maailmaan kutomuksia, jotka ehdottomasti voittivat kaikki, mitä tällä alalla oli aikaansaatu. Tavara kävi hyvin kaupaksi ja teki niiden valmistajan nimen laajalti kuuluisaksi.
Vähitellen tultiin salaisuuden perille. Gobelin oli niin jo heti huomannut Bievren veden punavärjäykseen sangen sopivaksi ja, huolimatta kaupunkilaisten hulluista puheista, poikinensa lakkaamatta pyrkinyt saavuttamaan vielä kauniimpaa scharlataanikangasta, kuin mitä italialaiset tähän asti olivat kyenneet aikaansaamaan. Yhä suuremmaksi nousi nyt vieraan, kerran köyhän ja pilkatun värjärikisällin arvo ja rikkaus. Kaksikymmentäkuusi vuotta hän johti kukoistavaa liikettään, jota hänen v. 1476 tapahtuneen kuolemansa jälkeen hänen poikansa jatkoivat tosi taiteelliseen henkeen.
Gobeliinit olivat kaksi vuosisataa Pariisin kuuluisimmat värjärit: mutta heidän nimeensä tuli myöhemmin yhdistymään kuuluisin, mitä värjäys ja kutominen taiteellisesti yhdistyneinä aikaansaivat. Ranskan suuri valtiomies ja Ludviikki XIV:nnen ministeri Colbert näet päätti muuttaa silloisen Gobelin'in värjäyslaitoksen suureksi valtion tehtaaksi, johtaakseen Ranskan seinämaltokutomisen uusille urille. Italiassa ja Alankomaissa oli jo vanhojen kansojen käyttämien taiteiden värillisten seinä- ja lattiamattojen valmistamistaidon uudistamisessa paljon huomattavaa aikaansaatu. Suurimmat maalarit, niiden joukossa Rafael, eivät halveksuneet tehdä luonnoksia mattojen tekijöille. Ranskan oli Colbert'in suunnitelmien mukaan tässäkin taiteenhaarassa tuotettava jotakin mallikelpoista.
Uusi tehdas entisessä Gobelin'in värjäystalossa alkoi toimintansa v. 1667. Ranskan etevin maalari Lebrun tilattiin laitoksen johtajaksi. Siinä valmistettiin tapetteja, joiden kuva-aiheet olivat otetut muinaistarustosta, historiasta j. n. e., ja niitä nimitettiin edelleen "gobeliineiksi". Tapetti-kutomon, varsinaisten gobeliinien valmistuslaitoksen rinnalla oli vielä mattotehdas, joka nyt yhdistettiin ensinmainitun kanssa. Todellisia taiteen ja kutomusten ihmetöitä lähti näistä työpajoista.
Mutta vasta silloin saadaan oikea käsitvs tämän työn suuruudesta, kun ymmärretään ne vaikeudet, jotka gobeliineja valmistettaessa ovat voitettavat. Ne valmistetaan kangaspuissa, jotka eivät paljon poikkea tavallisista. Kireille loimille piirretään sen pienen kuva-kutomusosan äärirajat, jota kutoja juuri sillä hetkellä kutoo. Kutojan sivulla on kuva, mikä on kopioitava, hänen edessään kori täynnä satoja sukkuloita, joihin on keritty kaikenvärisiä villalankoja. Työntekijän on nyt langoilla maalattava ja tähän tarvitaan kehittyneintä taiteellista silmää, suurta levollisuutta ja suunnatonta kärsivällisyyttä. Tottuneinkaan tekijä ei ennätä kutoa juuri enempää, kuin 34 neliösentimetriä päivässä. Suurempaa gobeliinia valmistaa yksi mies viisi, usein kymmenenkin vuotta. Eipä siis ihme, jos hinta yhdestä ainoasta sellaisesta taideteoksesta nousee 20,000 guldeniin ja ylikin. Gobeliinit tehdään värien kestävyyden takia kokonansa villalangoilla; vain kukissa, hedelmissä ja metallikiillettä jäljennettäessä käytetään silkkiä villaan sekotettuna.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti