Salmetar 69B, 29.6.1916
Kirj. Rafael Laurén.
Jos meidän päiwinämme tulee kysymykseen tieteitten kunnia ja loisto, niin kääntyy katse ehdottomasti luonnontutkimukseen ja tähän perustuwaan tekniikkaan. Luonnontutkimusta harjoittawista tieteistä taas on kemia se tiede, jonka alueella tekniikka ja teollisuus pääasiallisesti nykyään liikkuu ja tulee liikkumaan, sen huomaa sanomalehtiä seuraawa maallikkokin monesta tiedonannosta m. m. niistä tuhansien markkojen lahjoituksista, joita tehtaamme tekewät koelaboratoriota warten. Koska, näin ollen, arwelen arw. yleisöä intresseeraawan tietää, mitä kemia on ja mitä kemistit maailman menossa merkitsewät, niin pyydän esittää seuraawaa. Esitykseni ei tule olemaan täydellinen, sillä täysin woidaksemme osottaa, mitenkä tärkeän roolin kemia ja kemian tutkijat omat näytelleet ja näyttelewät maailmassa, pitäisi meidän läpi käydä koko kemian historia. Kun tämä tietenkään ei käy päinsä, niin rajoitun tuomaan esille muutamia hajanaisia - rauhallisilta alueilta otettuja - esimerkkejä mainitsemieni tiedemiesten toiminnasta.
Ensiksi walitsen keinotekoisen silkin. Vaatetukseen käytetyistä raaka-aineista on täydellisin silkkimadon kutoma lanka. Se on kiinteää, kestäwää ja kiiltäwää sekä kahisewaa, joka wiimeksi mainittu ominaisuus lienee naisille suuresta mertityksestä. Silkillä on wain yksi wika: se on kallista.
Kun silkkimadon rawintona yksinomaan owat kaswinsolut, joita se eräänä kehityksensä ajanjaksona muodostaa silkiksi, niin on silkin alkuperänä soluseinämien pääaines-osa: selluloosa, jota on puussa, oljissa, hampussa, puuwillassa. Tähän selluloosaan kiintyi huomio keinotekoisen silkin keksimispuuhissa. Ja todellakin: käyttämällä selluloosaa raaka-aineeena onnistuttiin walmistaa keinotekoista silkkiä. Tämän walmistustawan kannattawuudesta saa käsityksen, kun kuulee, eitä yhdestä kuutiometristä puuta woidaan walmistaa keinotekoista silkkiä 4,000 markan wieläpä 7,500 markan arwosta, riippuen silkin laadusta. Keinotekoisen silkin walmistaminen ulkomailla pitäisi olla kehoituksena meikäläisillekin selluloosatehtaille olla pysähtymättä puolitiehen: tuon raa'an kauppaselluloosan walmistamiseen. Saisimmepa mekin komeilla kotitekoisessa silkissä. Hm! Ehkäpä ei setään kotimainen tuote kelpaisi.
Toiseksi otan puheeksi kiwihiiliterwan. Kivihiilet owat jätteitä entisajan - miljoonia vuosia sitten olleen ajan - muhkeasta ja loisteliaasta kasvikunnasta, joka on hautaantunut maakerrosten alle ja sitten hiiltynyt, kuten puu hiilimiilussa, mutta paljon, paljon, paljon hitaammin. Kivihiiltä täytetään, kuten tiedetään, paljon polttoaineena. Jos kiwihiilet loppuisiwat, sammuisiwat tulet ja lamput maailmassa, koneet ja laiwat pysähtyisiwät, kaikki tärisisi liitoksissaan. Mutta muihin tarkoituksiin on raaka kiwihiili arwaamattoman tärkeä. Paitsi koksia, walokaasua ja ammoniakkia saadaan siitä n. k. kiwihiiliterwaa. Niin - tähän sanaan "terwa" sisältywät lukuisimmat ja suurimmat woitot, mitä kemistit owat saawuttaneet sekä teoriittisessa että teknillisessä suhteessa. Tuo likainen, pahanhajuinen ja siitä syystä iljettäwä kiwihiiliterwa on kultalaiwoksena ei ainoastaan kemialliselle tutkimukselle, waan myöskin teollisuustoiminnalle, joka siitä walmistaa joukon aineita, joita sitten jos jonkinlaisina käytetään jokapäiwäisessä elämässä. Katselkaamme lähemmin tätä seikkaa.
Kiwihiiliterwasta saadaan bentsiiniä, naftaliinia, karbolihappoa, antrasenia, puunsäilytys-öljyä, pikeä, painomustetta y. m. Mihin tarkoituksiin näitä aineita käytetään, on ainakin osaksi arw. yleisölle tuttua. Mutta useimmista mainitsemistani kiwihiiliterwan tuotteista saattaa walmistaa suuren, suuren joukon erilaisia wärejä, ja niin olemme joutuneet mieltäkiinnittäwimpään kaikista kemiallisen teollisuuden aloista, nimittäin synteettisen orgaanisen wäriaineen walmistukseen. Kiwihiiliterwasta, näet, saadaan aniliiniwärejä, indikowarejä ja alitsariiniwärejä. - Wäriaineiden walmistus historiassa pidetään tärkeimpinä tapauksina keinotekoisen indigon ja alitsariinin keksimistä.
Indigoa, kestäwää sinistä wäriä, saatiin ennen indigokasweista ja tuotiin sitä Europaan etupäässä brittiläisestä Intiasta. Kun tätä wäriainetta käytettiin hywin paljon ja indigokauppiaat kohottiwat kohottamistaan hintaa, rupesiwat kemistit tutkimaan sitä lähemmin ja koettamaan walmistaa samaa ainetta keinotekoisesti. Pitkällisten ja waiwaloisten tutkimusten jälkeen päästiin wihdoin 189? perille ja onnistuttiin kiwihiiliterwasta saamaan tätä tärkeätä wäriainetta, joka sanotaan olewan parempaa kuin luontainen indigowäri.
Alitsariinia saatiin ennen etupäässä Wälimeren maissa hoidetusta krappikaswista ja käytettiin arwokkaan turkinpunaisen wärjäämiseen. W. 1868 keksittiin sen walmistus kiwihiiliterwasta ja muutaman ajan kuluttua oli krapin wiljelys lopussa.
Paitse sinistä ja punaista wäriä on kiwihiiliterwasta walmistettu muitakin wärejä lukematon määrä.
Tässä yhteydessä mainitkaamme pari sanaa hajuaineesta. Muinaisessa Kreikassa ja Roomassa käyttiwät kaikki kunnon kansalaiset hywälle lemuawia aineita. Kreikassa oli hajuaineiden käyttö niin suuri, että jokaisessa siwistyneessä kodissa pidettiin joka huoneessa erilaista lemua ja lainsäätäjä Solon katsoi olleen syytä kieltää palwelijoita käyttämästä samoja lemuaineita kuin isäntäwäki. Roomassa tuli kuuluisaksi Nero, joka m. m. antoi Poppean hautajaisissa suitsuttaa ja pirskoitella niin paljon, ettei koko Arabiasta olisi yhdessä wuodessa woitu saada niin suurta hajuainemäärää.
Luontaisia hajuwesiä saadaan kasweisla ja myskieläimistä. Nykyään walmistetaan lukuisia hajuwesiä keinotekoisesti m. m. kiwihiiliterwasta.
Eikö ole jotakin ihmisen mielikuwitusta kiihoittawaa siinä, että tuosta likaisesta, mustasta kiwihiiliterwasta syntyy niin ominainen wäriyhdistelmä, tuosta ilkeänhajuisesta aineesta niin paljon hywälle lemuawia nesteitä. Wielä runollisempi on ajatus, että tuon miljoonia wuosia sitten maan päällä eläneen kaswikunnan wäriloiste ja hywältä tuoksuwaisuus uudestaan elää näissä keinotekoisissa wäreissä ja tuoksuissa.
Keinotekoisista lääkeaineista owat monet sellaisia, joita walmistetaan kiwihiiliterwasta esim. salisyylihappo, adrenaliini, koffeiini, teobriini, asperiini, karboolihappo, lysooli y. m. Mieltäkiinnittäwimpiä tapauksia lääkeaineiden walmistushistoriassa on adrenaliinin walmistus. Sitä walmistettiin ennen suurissa walmistuslaitoksissa ja tulos ei ollut kehuttawa: 40,000 härästä saatiin wain yksi kilogramma adrenaliinia. W. 1904 walmistettiin tätä ainetta ensi kerran kiwihiiliterwasta. Adrenaliinia käytetään huumaus-aineena leikkauksia toimitettaessa.
Näissä kiwihiiliterwasta saaduissa walmisteissa joutuu teoreettinen tutkimus, teknillinen kykenewäisyys ja taloudellinen tietoisuus täysiin oikeuksiinsa.
-
Lopuksi esitän seuraawan esimerkin.
Maapallomme on kuolleesta aineesta muodostunut, multa se elättää eläwiä olentoja ja kaswia. Kaswit woiwat ottaa rawintonsa suorastaan tuosta kuolleesta aineesta, eläimet eiwät. Eläimet saawat rawintonsa wasta kaswien wälityksellä, jollemme ota lukuun ruokasuolaa, jota eläimet, ihmiset woiwat suoraan käyttää sekä wettä, jota tosiaankin tarwitsee paljon. Onhan ihmisen ruumis oikeastaan wesipatsas noin - ¾ siitä on wettä.
Kun on tutkittu, mitä maassa olewia aineita kaswi elannokseen tarwitsee, on tultu huomaamaan, että useita siinä on riittäwästi. Sitä wastoin täytyy maahan ajoittain lisätä fosforihappoa, kalisuoloja ja typpeä, muutoin maa menettää kaswuwoimansa.
Otan näistä puheeksi typen. Luulisi ensi katsannolla, ettei kaswien koskaan tarwitsisi kärsiä typen puutetta, sitä kun on ilmassa yllin kyllin. Typpi on kuitenkin hywin tehoton kaasu, joten kaswit eimät kykene sitä semmoisenaan käyttämään hywäkseen. Kaswin warsinaiset typelliset rawintoaineet owat ammoniakki ja typpihapon suolat n. k. nitraatit. Lisäämällä maan typpipitoisuutta woidaan melkoisesti enentää kaswimäärää.
Tämä menettelytapa onkin lannoituksena jo ammoisista ajoista asti ollut tunnettu. Eläinten ulostusaineita, jotka sisältäwät enemmän tai wähemmän typpiyhdistyksiä, on jo warhain täytetty tähän tarkoitukseen. Kuitenkin on typen tuotanto kotieläinten awulla suhteettoman paljon wähäisempi kuin maan typpitarwe, maata waatiwasti wiljeltäessä. Sen wuoksi olikin maanwiljelykselle äärettömän tärkeä löytö, kun wiime wuosisadan keskiwaiheilla Etelä-Ameriikasta keksittiin nitraattikerrostumia, joiden n, k. Chilesalpietaria sittemmin hienonnettuna ja laiwoilla Euroopaan kuletettuna on käytetty suunnattomin määrin mainioiden lannoitukseen.
Muutamia wuosia sitten on kuitenkin tehty se surullinen hawainto, että Etelä-Amerikan Chilesalpietariwarastot eiwät riitä sadaksikaan wuodeksi enää. On sentähden tullut erittäin tärkeäksi ihmiskunnalle wastata kysymykseen, mistä muualta woitaisi saada kaswistolle otollista sitoutunutta typpeä. Tämä kysymys on ratkaistawissa monella tawalla. Woidaan ensiksi pitää huolta siitä, että se suunnaton määrä sitoutunutta typpeä, joka suurista kaupungeista johdetaan lokawiemäreistä likawesissä enimmäkseen käyttämättömänä mereen, järween, kootaan maanwiljelyksen hywäksi. Että tässä on kysymys tärkeästä asiasta, selwiää, kun saa tietää, etta wiime aikoina niistä aineista, jotka ihmisen ruumiin läpi owat kulkeneet, on suorastaan woitu walmistaa ammoniakkia, wieläpä raswaakin suuret määrät. - Niin - tuo ilmameren pohjalla kuljeksiwa kaksijalkainen wesipatsas onkin tärkeä tehdaslaitos.
Edelleen olisi erittäin järkewää, ettei tästä lähtien enää poltettaisi laisinkaan raakaa kiwihiiltä, joka muiden aineiden ohessa sisältää paljon sitoutunutta typpeä, waan että kiwihiili muutettaisi ensin koksiksi lämmitystä warten, jolloin saadaan ammoniakkina esiintywää typpeä ja sen ohessa, kuten näimme, suuri joukko arwoktaita siwutuotteita.
Mutta nämä keinot eiwät ole ainoat, joita nykyaikainen tekniikka ja tiede owat keksineet, waan owat kemistit äskettäin päässeet niinkin pitkälle, että on woitu pakoittaa ilmassa olewa wapaa typpitin yhtymään kemiallisiksi yhdistyksiksi. Ajatelkaa, mistä ehtymättömästä tulolähteestä on puhe, ilmasta, tuosta ei mitään maksawasta ja helposti saatawasta aineesta. Mullistawampaa arwojen muuntamista on tuskin ajateltawissa: saamme sanoa: ihmiset rawitsewat itsensä ilmalla. Tämän tawattoman tärkeän tehtäwän ratkaiseminen merkitsee sitä, ettei kohta tarwitse enää Ameriikasta kuljettaa Chilesalpietaria. Tämä kemiallisen keksintökywyn tuote on erinomaisen mieltäkiinnittäwä meillekin, Suomelle, jossa maanwiljelys on pääelinkeinona.
Olemme tässä maininneet keinoista saada kuollut maa kelpaawaksi ihmisten rawinnoksi wälillisesti siten, että ensin nuo kuolleet aineet muutetaan kasweiksi, joita sitten ihminen nauttii. Tästä johdetaan helposti ajatukseen, että tulewaisuudessa woitaisi suoraan joistaan kiwennäisaineista walmistaa ihmisille rawintoaineita. Juuri wiime aikojen kemialliset tutkimukset owat osoittaneet, että tätä mahdollisuutta ei suinkaan ole epäiltäwä. Raswoja on jo enemmän kuin puoli wuosisataa sitten woitu saada keinotekoisella tawalla. Myöhempinä aikoina owat myös sokerilajit ja wiimeksi munanwalkuaisaineet tulleet kuulumaan synteettisen kemian alaan. Niin - kemia on kohta kiwenkin leiwäksi muuttanut.
-
Olen nyt maininnut muutamia kohtia kemiallisen toiminnan alalta. Jo niitten täytyy riittää osottamaan, mitä kemia merkitsee, osottamaan, että kemiallisella woimalla on perustawa merkitys elämän ilmiöihin nähden, niin, osottamaan, että koko elämä onkin pääasiassa kemiallinen tapahtuma.
Ihminen on luonnon herraksi luotu ja semmoiseksi tekee hänet yhä enemmän kemian tunteminen. Missä luonnon tuotteet eiwät riitä, siinä astuu kemia esiin tuottamaan uusia aineita tahi lisäämään entisten määrää. Mitenkä pitkälle kemia wielä pääsee pyrkimyksessään tehdä ihminen luonnon suoranaisista antimista riippumattomaksi on mahdotonta edeltäpäin arwata. Siihen suuntaan kehitys kuitenkin on käymässä ja olojen pakosta se epäilemättä tulee yhä enemmän ja enemmän käymään, sillä ihmiskunta lisääntyy yhä, sen tarpeet kaswawat alinomaa ja noiden tarpeiden tyydyttäminen jää lopulta kemian tehtäwäksi.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti