Suomen maamittari-yhdistyksen aikakauskirja 5, (lokakuu) 1895
Tämän aikakauskirjan numeroissa 3 ja 6 1894 ovat nimimerkit —f—f ja A. P:s käsitelleet vesivärien käyttämistä karttoja värittäessä ja kumpikin tehneet ehdotuksia sellaisten värien käytäntöön ottamisesta, joilla heidän mielipiteittensä mukaan on parhaat ominaisuudet: kestävyys ynnä juoksevaisuus ja jotka muutoin ovat sopivia esittämään niitä eri värivivahduksia, mitkä Maanmittaus-Ylihallituksen karttakaavassa 4 p:ltä Toukokuuta 1889 ovat määrätyt käytettäväksi. Tässä täytyy meidänkin puolestamme heti mainita, että ne värit, joita on käytetty painaessa äsken mainittua kaavaa, ovat vähimmin olleet siihen tarkoitukseen sopivia. Ensiksikin ei värien vivahdukset ole vastanneet sitä alkuperäistä mallia, johon painettu kaava perustuu eikä painaessa ole käytetty sellaisia värejä, jotka pysyisivät muuttumatta edes lyhempääkään aikaa. Niinpä on esim. kaskimaa, joka alkujaan oli aijottu karmiininväriseksi, painossa saanut hiukan vieraan vivahduksen sekä sittemmin muuttunut tuntuvasti, niin että se nyt jo näyttää joltain punasen ja keltasen sekotukselta. Tämä seikka sekä sekin, että muutamat maamittarit olivat siinä määrin ymmärtäneet väärin kaavan värien laadun, että olivat kaskimaita värittäneet jotenkin selvällä tievärillä, antoi aihetta Ylihallituksen kiertokirjeesen 15 p:ltä Lokakuuta 1894 ja samalla päätettiin ryhtyä tekemään jo sitä ennen puheenaolleita kokeita kaupassa löytyvillä vesiväreillä.
Seuraavassa tulemme tekemään selvää näitten kokeitten tuloksista, mutta sitä ennen tahdomme luoda lyhyen katsauksen vesivärien laatuun ja kestävyyteen yleensä sekä muutamien käytettäviksi mahdollisten värien ominaisuuksiin erittäin.
---
Vesivärit ovat alkuperältään mineraali-, kasvi- tai eläinkunnasta ja kussakin näissä löytyy joukko käytännössä esiintyviä värejä, jotka joko esiintyvät suorastaan luonnossa, tai joita valmistetaan keinotekoisella tavalla. Näistä ovat luonnossa löytyvät mineraalivärit kestävimpiä ja eläinkunnasta saadut muuttuvaisimpia. Kasvikunnan tuotteet taas ovat kestävyytensä suhteen edellisten välillä. Ja kaikissa kolmessa luokassa löytyvistä väreistä ovat luonnolliset eli alkuperäiset värit pysyvämpiä kuin keinotekoiset.
*) Sekä A. P:s että —f—f näkyvät luulevan että engl. emerald green on samaa kuin ransk. vert véronése; edellinen on tietysti ranskaksi vert éméraude ja suomeksi smaragdi vihreä. (Kts. tämän aikakauskirjan 3:a vuosik. siv. 202 ja 4:s vuosik. siv. 21.)Alkuperäisistä mineraaliväreistä mamittakoon tässä: lasuurikivi (lapis lazuli), ultramariini (Grenuine ultramarine), keltaokra (yellow ochre, jaune ochre) ynnä polttamaton sienna (raw sienna, terre de Sienne). Samaan luokkaan kuuluva, vaikka polttamisen kautta saatu, on poltettu sienna (burnt sienna, terre de sienne brulée).
Keinotekoiset mineraalivärit ovat saadut joko n. k. kuivan menettelyn (uunissa polttamisen), tai märän menettelyn (sakan muodostumisen vesiliuoksesta) kautta. Edellisiin kuuluvat muun muassa: vermilioni, kadmium keltanen (cadmium yellow, jaune de cadmium), ranskan sininen (french blue, 1. artificial ultramarine), n. k. uusi sininen (new bleu), kobolti sininen (Cobalt blue, bleu de Cobolt) ja viridiani (viridian, vert veronése),*) jälkimäisiin taas: aureoliini, kromi-keltanen (chrome yellow, jaune de chrome), sitruunakeltanen (lemon yellow), smaragdivihreä (emerald green, vert éméraude). Useita edellisiin kuuluvia värejä voidaan myöskin valmistaa märän menettelyn mutta siten saadut värit ovat ylimalkaan vähemmän kestävät kuin ne, jotka saadaan kuivalla menettelyllä.
Kasvikuntaan kuuluvista väreistä ovat alkuperäisiä: gummigutta (gamboge, gomme gutte) sekä indigo Keinotekoisia ovat taas n. k. lakat (lakes, laques), joita saadaan kuin huuhdotaan muutamia luonnossa esiintyviä värillisiä kivennäisaineita, joitten väri, ollen alkujaan kasvikunnasta, silloin eroaa. Tällaisia "lakkoja" ovat muun muassa engl. värit madder carmine, rose madder ja laque de garance.
Eläinkunnasta saaduista alkuperäisistä väreistä on mainittava joskus käytetty, yleiseen tunnettu sepia, sekä samaan luokkaan kuuluvista lakoista, tav. karmiini.
Paljon hämminkiä vesivärien kestäväisyyskysymyksessä on aikaansaanut se seikka, että ennen ylipäänsä on luultu tavallisen päivän valon vaikuttavan samalla tavoin kuin suoranaisen auringon valonkin, vaikka tietysti monta vertaa hitaammin. Oikeastaan eivät auringon valo ja tavallinen päivänvalo vaikuta väreihin likimainkaan samalla tapaa. Kuten varmasti tiedetään on valo nopeaa aaltoilemista jossain eeterimäisessä aineessa, jonka laatua ei kuitenkaan lähemmin tunneta, ja tämä eeterin aaltoileminen on jatkuva muissakin aineissa, joita valoaalto kohtaa. Valo-aallon pituus, olkoonpa valo sitten auringon tai muuta päivän valoa, on aina sama kullekin eri valolajille, kuten punaselle, keltaselle j. n. e., mutta heilahdusten nopeus on äärettömän paljon suurempi auringon valolle kuin tavalliselle päivän valolle. Valon vaikutus väriaineisiin on taas siinä, että valo hajottaa muutamia kemiallisia aineyhdistyksiä, varsinkin jos se on tarpeeksi intensiiviä, aivan riippumatta valomäärästä. Ne usein sangen erilaiset tulokset, joita on saatu tehdessä kokeita vesivärien kestävyyden tutkimiseksi, johtuvat suurimmaksi osaksi siitä, että on käytetty valoa, joka intensiteettinsä suhteen kullakin kerralla on ollut varsin erilaista. Lämpömäärälläkin on tällaisia kokeita tehdessä omituinen vaikutuksensa, jos kokeet tehdään suoranaisessa auringon valossa, mutta se on kuitenkin yleensä vähemmästä merkityksestä.
Paitsi hiilimustaa, ovat kaikki tavallisesti käytetyt värit n. k. yhdistettyjä aineita, s. t. s. kokoonpantuja molekyyleistä, jotka kukin puolestaan sisältävät useampia yksinkertaisia atoomeja. Kun valo-aalto kohtaa jotain molekyyliä, panee se tämän pienimmät osat (atoomit) liikkeesen, ja jos valo on tarpeeksi intessiivistä, voi molekyyli hajota alkuaineisiinsa, tai muodostuu silloin uusia yhdistyksiä, joten alkuperäisen yhdistyksen väri joko muuttuu tai katoaa. Se valo-intensiteetin määrä, joka tarvitaan hajoittamaan sellaisia värimolikyylejä, joita valo ylipäänsä voi muuttaa, on kullekin värille erilainen. Tämä huomataan varsin selvästi, jos eri väreillä väritettyjä paperiliuskoja pannaan rinnakkain intensiiviteetiltään yhtäläisen valon vaikutuksen alaiseksi; toiset muuttuvat silloin verrattain nopeasti, toiset hitaammin ja muutamat jäävät kokonaan muuttumatta. Mutta toisaalta jää usea niistä väreistä, jotka muuttuvat auringon valossa, aivan vahingoittumattomaksi päivän valossa, kestäköönpä valon vaikutus sitten kuinka kauvan tahansa. Tämä seikka on varsin tärkeä varsinkin karttojen suhteen, jotka oikeastaan sangen harvoin ja silloinkin varsin vähän aikaa tulevat auringon valon vaikutuksen alaiseksi. Yhtä tärkeää on tässä muistoon panna sekin seikka, että ne värit, jotka eivät muutu auringon valossa, eivät myöskään koskaan muutu tavallisessa päivän valossa, ellei muita syitä kuin valo ole vaikuttamassa.
Useimmassa tapauksessa vaikuttavat valon ohessa myös ilmassa löytyvä happi sekä kosteus värimolekyyliin, lisäten valon hajoittavaa tai muuttavaa vaikutusta. Voi siis tapahtua, ettei mikään näistä väriä vahingoittavista aineista pysty muuttamaan sitä vaikuttaessaan yksinään; sitävastoin voi muuttuminen helposti käydä päinsä jos kaksi tai useampia syitä vaikuttaa yhtä haavaa. Tutkiessa värien kestävyyttä on siis käytettävä valon, ilman ja kosteuden yhteisvaikutusta. Jos väri silloin pysyy muuttumatta, voi son kestävyyteen luottaa. Jos se taas näyttää muuttumisen oireita, on erittäin tutkittava, mikä näistä syistä on vaikuttavampi ja, jos värin käyttäminen on välttämätöntä, koettaa käytännössä poistaa muuttumisen vika niin paljon kuin mahdollista on.
Lyhyesti: värin muuttuminen, riippuen valolajista ja sen kemiallisesta vaikutuksesta (hapetuksesta, muuntumisesta tai hajoamisesta), molekyylin kokoonpanosta, värin alkuperästä (mineraalisesta tai orgaanisesta) ja lopuksi tietysti väriaineen laadusta.
Mainittakoon tässä vielä tulokset muutamista kokeista, joita eri henkilöt ovat tehneet Englannissa panemalla joukon värejä auringon valon ja ilman vaikutuksen alaiseksi.
*) Tulokset julaistu engl. lehdessä "Times" v. 18S6Mr. Simpson, Roy. Ing.*), on huomannut että 15 vuoden auringon valo ja täysi päivän valo tekevät väreihin seuraavan vaikutuksen:
Pysyivät täydellisesti muuttumatta:
Lemon Yellow
Burnt sienna
Vermilion
Prussian Blue
Cobalt
Ultramarine
Pysynyt vaalenematta, värivivahdus hiukan muuttunut:
Cadmium yellow
Rose madder
Hiukan vaalenneet:
Emeral green
Sepia
French blue
Tuntuvasti muuttuneet:
Gamboge
Chrome yellow
Kokonaan vaalenneet:
Indigo
Carmine
*) Julaisbi aikakauskirjassa Nineteenth Century v. 1886Prof. Rood taas oli huomannut 3½ kuukautta kestäneestä värien pitämisestä kesäisen auringon säteitten vaikutuksen alaisina, että*
Pysyivät muuttumatta:
Cadmium yellow
Cobalt
French blue
Smalt
New blue
Burnt sienna
") Tuo kaikille tuttu karmiiniväri, jonka molekyyli sisältää 9 atoomia hiiltä, 8 vetyä ja 5 happia, vaalenee auringon valossa kahdessa viikossa ja tavallisessa valossa muutamissa vuosissa.mutta että;
Chrome yellow sai hiukan viheriän vivahduksen,
Raw sienna vaaleni vähän,
Vermilion ruskottui hiukan,
Aureolin vaaleni vähän,
Emerald green vaaleni vähän,
Rose madder „ „
Sepia „ „
Prussian blue „ „
Gamboge vaaleni vähän; tuli harmaammaksi,
Indigo vaaleni jonkun verran,
Carmine „ kokonaan. *)
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti