Nuori voima 3, 1923
Jatk.
Laiskuri ja mahapotku.
Koulussa älykäs poika kuitenkin oli ylen huono oppilas. Niin pian kuin hän joutui kirjojen pariin, muuttui niin laiskaksi ja haluttomaksi. Hän tarvitsi kannustimen. Pian hän sellaisen saikin. Koulussa oli kerskailija, luokan ensimmäisiä oppilaita, ja hiin antoi Iisakille kerran aika potkiin mahaan. Iisak ei potkaissut takaisin, mutta siitä hetkestä saakka hiinen piti saada omalla tavallaan hyvitystä. Saamansa potkun jälkeen hiin teki työtä niin ahkerasti. että pian sivuutti pojan, joka oli häntä potkaissut ja pääsi koulun ensimmäiseksi oppilaaksi. Se oli hänen kostonsa. Mutta ilman mahapotkua hän olisi pysynyt laiskurina.
Nauriita myymässä.
Mutta sitten hänen isäpuolensa kuoli, ja Iisak kutsuttiin takaisin äitinsä kotiin auttamaan maapalstan hoidossa ja myymään maantuotteita torilla. Pojusia ei kuitenkaan ollut siihen toimeen. Milloin ryömi hän kirja mukanaan pensaan alle lukemaan, milloin karkasi vanhaan kaupunkiasuntoonsa, jossa kemistin pieni ullakkokirjasto tarjosi hänelle viihtyisiin tyyssijan. Hänellä ei ollut mitään halua maanviljelyspuuhiin. Hän ei myöskään pitänyt tavallisista huvituksista ja leikeistä, mutta hän valmisti sen sijaan mitä parhaimpia leijoja. Ne olivat paperista, ja hän teki niillä lukemattomia kokeita saadakseen ne nousemaan mahdollisimman korkealle.
Valon tutkija.
Satoja muita pikku asioita hiin puuhaili, mutta porkkanoiden kasvattaminen ja myyminen ei luonnistunut, ja siksi päätettiin hänet lähettää jatkamaan opintojaan Cambridgeen. Harvoin on suuri nero sen vaatimattomampana tullut yliopistoon. Mutta hän ei tarvinnut enää toista potkua ryhtyäkseen työhönsä. Hän antautui innolla tutkimaan matematiikkaa, ja pian joutui opettaja, jonka johdolla hän opiskeli, hänen rinnallaan varjoon. Hän valvoi myöskin kokeiluja, joita hänen opettajansa suoritti tutkimuksiaan varten. Se käsitteli valon ja viirien kokoomusta, ja mikä hävyttömyys: nuori opiskelija pääsi opettajaansa pitemmälle, vaikkei ollutkaan tarkemmin perehtynyt aineeseen. Myöhemmin Iisak ryhtyi itse näihin tutkimuksiin ja saavutti hämmästyttäviä tuloksia.
Mitä auringonsäde on? Tietysti valkoista valoa. Niin, mutta mitä valkoinen valo sitten on? Valoa, joka on valkoista. Iisakin opettaja sanoi: "Valkoista valoa on se, joka purkaa runsaasti sellaista valoa, mikä on yhtä kirkasta joka suuntaan" - pelkkä oppilause, joka merkitsi samaa kuin ettei hän enempää kuin muutkaan tiennyt mitään valosta.
Iisak osti lasiprisman ja jakoi sen avulla auringonsäteen osiinsa. Prismansa hiin kiinnitti pimeään huoneeseen ja päästi auringonsäteen sisään ikkunaluukkuun tehdystä reiästä ja suuntasi sen kulkemaan prisman lävitse. Auringonsäde oli toisella puolella prismaa kokonaan toisennäköinen. Valkoinen valo oli yksinkertaisesti kaikkien sateenkaaren värien yhdistys — sinipunaisen, tummansinisen, sinisen, vihreän, keltaisen, punakeltaisen ja punaisen. Kaikki nuo säteet muodostivat yhtyneinä auringon valkoisen valonsäteen.
Newton oli tehnyt loistavan keksinnön, ja näyttääkseen väitteensä oikeaksi hiin asetti toisen prisman toiseen asentoon ja päästi kaikki siileet uudelleen sen lävitse ja kulkemaan sitten taas varjostimelle, jolloin uudelleen saatiin valkoista valoa.
Näillä kokeilla Newton osoitti, ettei ollut mahdollista valmistaa hyvää kaukoputkea niiden menettelytapojen nojalla, joita silloin noudatettiin, koska valo, joka saapui silmään, hajaantui linssin vaikutuksesta ja aiheutti värillisen hämäryyden. Omin käsin hän valmisti uudenmallisen kaukoputken, maailman ensimmäisen heijastuskiikarin metallisen heijastimen. Suunnattoman tärkeitä tuloksia tuo keksintö sai aikaan. Hänen ensimmäinen kaukoputkensa oli vain muutaman tuuman pituinen, ja nykyisin sitä säilytetään Lontoossa yhtenä kuninkaallisen tiedeseuran suurimpana aarteena.
Myöhemmin on kyllä osoitettu Newtonin olleen väärässä, kun hän luuli, ettei ollut mahdollista laatia värejä hajoittamattomia linssejä, sillä käyttämällä niissä eri määrin kruunu- ja piilasia voidaan tämä virheellisyys poistaa, mutta Newton on joka tapauksessa lahjoittanut ihmiskunnalle peilikaukoputken ja viitoittanut tien oikeaan valon ja värien käsitykseen.
Pudonnut omena.
Cambridgessä ollessaan Newton alkoi tutkia tähtitiedettä ja miettiä syytä, miksi taivaankappaleet pysyivät asemissaan ja radoillaan. Miksi ei maata kiertävä kuu pudonnut maahan? Ennenkuin hän oli päässyt tutkimuksissaan pitemmälle, tuli hirveä rutto Englantiin ja karkoitti kaikki oppilaat yliopistosta. Iisak palasi kotiinsa Woolsthorpeen, ja kun hän eräänä päivänä istui puutarhassaan, putosi omena puusta. Miksi se putosi alas? Miksi se ei lentänyt ylöspäin tai liidellyt sivullepäin? Hän pohti mielessään omenan salaperäistä arvoitusta, keksi ratkaisun ja sovelsi vastauksen maailmankaikkeuteen. Maapallo on magneetti, kuu on magneetti ja aurinko on magneetti. Omena olisi pudonnut, vaikkapa puu olisi ollut sadan peninkulman korkuinen. Mitä suurempi kahden kappaleen välinen etäisyys oli, sitä pienempi niiden välinen vetovoima, mutta miten paljon pienempi? Hän ei saattanut johtaa teoriaansa loppuun, sillä hän tiesi, että tulokset, joihin hän olisi tullut, olisivat olleet liian epätarkkoja, koska siihen aikaan ei vielä tyydyttävän tarkasti tunnettu maapallon suuruutta. Hän päätti odottaa.
Köyhän nuoren ylioppilaan mestariteko.
Hän odotti seitsemän vuotta. Silloin eräs Picard niminen tiedemies suoritti tarkempia maapallon suuruusmittauksia, ja Newton pääsi uudistamaan tutkimuksensa. Hänen tehtävänään oli keksiä vetovoiman lait, ihmeellisin tehtävä, mikä ihmisaivoilla on milloinkaan ollut ratkaistavana. Hän oli valmistanut työtä varten omat koneensa, hän oli keksinyt uusia laskutapoja.
Newton kykeni osoittamaan, miksi kuu ei syöksy maahan ja hautaa meitä allensa ja miksi sen liike saa sen pysymään taivaankannella. Hän kykeni osoittamaan, miten auringon vetovoima pysyttää maapallomme radallaan ja estää meitä singahtamasta avaruuteen ja miten ja miksi kaikki kiertotähdet ja auringot kulkevat säännöllisissä radoissaan rajattomassa avaruudessa. Se oli köyhän, nuoren ylioppilaan verraton mestariteko, nuorukaisen, joka oli vaatimattomissa olosuhteissa työskennellyt, kysymättä keneltäkään neuvoa, ilman apulaista, jonka kanssa olisi sanan vaihtanut.
- Ossian Jäämaa.
(Jatk.)
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti