Painoväreistä.

Kirjapainotaito 9, 1925

(Jatkoa viime numerossa olleeseen hra Valtamon esitelmään)

"Edelläolevassa olen kosketellut mustia värejä kirjapainoliikkeessä. Mutta eihän kirjapainossa tulla toimeen ainoastaan mustalla värillä, yksi ja toinen tilaaja haluaa värikkäämpää ja loisteliaampaa painoväriä. Johtajan tai hänen alaisensa konemestarin on, onnistuakseen väripainotyön suorituksessa, omattava tieto siitä, että värikysymys ei ole yksin persoonallinen, vaan että siinäkin määräävät lait, jotka perustuvat tieteellisiin tosiasioihin.

Etten syventyisi liiaksi tieteeseen valosta ja väreistä, tahdon kumminkin parilla sanalla selvittää, — vaikka ehkä kaikille taitaakin olla se selvillä, mikä synnyttää värin ja tietääksemme mitä valo on. Valo on säteilevä voima, joka vaikuttaa silmän verkkokalvoon tai kuten Tietosanakirjassa mainitaan sähkömagneettisen säteilyn aiheuttama näköaistimus ja toistaa ne esineet joista se lähtee. Valo on siis yhdistelmä kaikista väreistä ja säteistä, joista osa on näkyviä toisten sillä kertaa ollessa näkymättömiä. Joskus olen kuullut kerrottavan, että inhimillinen silmä kykenee näkemään ainoastaan 20 % näistä säteistä. Että valo ja juuri valkea valo on yhdistelmä eri väreistä huomataan, asettamalla kolmisärmäisen prisman huoneeseen tunkeutuvien valosäteiden tielle, kuinka valkea valo muodostaa, kuljettuaan prisman läpi, kauniin spektrin eli kirjon, jossa eroitamme 7 eri väriä, nimittäin punaisen, oranssin, keltaisen, vihreän, vaaleansinisen, tummansinisen ja violetin. Kolmea ensimmäistä näistä kutsutaan lämpimiksi väreiksi, jälkimmäisiä taaskylmiksi. Taidemaalarit eivät saa lunta vaikuttamaan kylmältä, ellei siihen ole vedetty sinistä ja harmaaseen menevää violettia. Ken on nähnyt esim. prof. Gallén-Kallelan talvimaalauksia sanokaamme 'Imatra talvella' niin huomaamme, että kylmänväreilyn saamme taulun sinisestä väristä. Vihreätä emme nyt kumminkaan aina voi sanoa kylmäksi, sillä läheisyys keltaisen kanssa antaa sille myöskin lämpöisen värin sävyn. Se että vihreä omaa lämpimiä ja kylmiä tuntuja, aikaansaa siis siitä enemmän eri värivivahduksia kuin muut itsenäiset värit. Punainen, keltainen ja sininen ovat perusvärejä, jotka eivät ole toisista väreistä yhdistettyjä, vaan joita yhdistämällä kehitetään kaikki muut värit.

Tärkeätä on tietää, mitä apuväriä kulloinkin painoasun kohottamiseksi tarvitaan. Jos tahdomme kohottaa autotypiakuvan vaikutusta esim. keltaisella tuntuvärillä, ei ole eduksi silloin käyttää kromikeltaista eikä kremservalkoista tuntuvärin sekoituksessa, sillä kumpikin väri peittää. Siinä tapauksessa, että tuntuväri painetaan ensiksi, ei peittävistä tuntuväreistä ole haittaa. Osakekirjoja painettaessa tunnulla olisi työlle kaikin puolin eduksi, että tuntuväriä ei yksinomaan tehtäisi vernissaan, vaan värin yhdistämiseksi tai sitomiseksi käytettäisiin jokunen määrä valkoista väriä, joka antaa tunnulle sanovamman muodon, vernissa kun yksin käytettynä kuivuttuaan läpäisee paperin eli menee paperin toiselle puolelle, eikä koskaan tahdo jättää ehdottoman siistiä jälkeä. Käytettäessä punaista väriä päällyslehtiin, kirjelomakkeisiin ynnä muihin sellaisiin töihin, jotka vaativat kirkasta sävyä, on parasta valita esim. geraniumlakan ja vermillion sekoitusta sillä tämä väri on valonkestävää. Voin mainita, että liikkeessäni käytettiin erästä Beitin väritehtaan tämäntapaista lakkaa 1 kg astia kaikkiin tällaisiin töihin kahden edellisen omistajan ja minun aikanani eli noin 15 vuotta. Väri oli kirkkaan punaista, ei kuivunut teloihin eikä astiaan, mutta taas melko hyvin paperille ja peittokyky aivan erinomainen. Olen tehnyt toisenkin huomion. Läsnäolleista kai useimmilla on ollut tilaisuus jättää käyttämättä jotakin väriä sen kehnouden vuoksi. Tällainen väriastia tahi useampikin pistetään tavallisesti jonnekin kellarinsoppeen, ettei sekoittuisi käytettävän värin kanssa. Värien kellarissa vuosia maleksittua pälkähtää jonkun konehenkilön mieleen ottaa näistä hylkyastioista joku käytäntöön ja sillä painettaessa tekee sen hämmästyttävän huomion että väri on aivan ensiluokkaista. Se on kaikesta päättäen tänä aikana joutunut jonkun prosessin alaiseksi, luultavasti on vernissa, kuten vanha viini, saanut aikaan täydellisen ja edullisen mullistuksen värissä. On muistettava että vanha, kunnon väri ei koskaan huonone, jos se on tehty kunnon vernissaan. Liian tuoreen värin käyttö voi tuottaa paljon enemmän vaikeuksia kuin vanhan. Tässä en jätä mainitsematta sitä että väriaineet ovat usein vahingollisia kirjaimille ja kliseille, varsinkin kuparisille. Huomioon on myös otettava, että kuva josta on tehty kliseitä esim. kolmeen eri metalliin, sanokaamme yksi sinkkiin, toinen kupariin ja kolmas kirjainmetalliin, vaikka ne yhtaikaa painetaan punaisella värillä, antaa kukin laattaan eri vivahduksen. — Täällä eräs arv. ammattiveli kyseli miten sininen väri keltaiselle paperille painettuna estettäisi muuttumasta viheriäiseksi. Käyttämällä milorisinistä johon sekoitetaan peittovalkoista tai kremservalkoista estää koko lailla vihreän muodostusta.

Tahdon myöskin mainita, että vielä viime vuosisadan keskivaiheilla maamme kirjanpainajat väkineen itse valmistivat värinsä. Mikäli nuorena poikasena vanhemilta ammattilaisilta kuulin, tapahtui värinvalmistaminen siten, että varattiin koko viikko tätä toimitusta varten. Isäntä hankki eväät ja äijät tämän lisäksi sitä kirkasta vernissaa. Matka suunnattiin ainakin Helsingissä Kaivopuistoon tai Liukassaarelle. Täällä pantiin tehdas kuntoon, johon kuului iso kuparipata joka kutsuttiin blåsan ja varustettu raskaalla tiiviillä kannella sekä raaka-aineena kimröökiä ja venäläistä liinaöljyä. Tärkein tehtävä oli silloin, kuten nytkin vernissan jalostus, joka tapahtui kuumentamalla. — Eräs senaikuisia painajia joka myöhempinä vuosina oli korrehtuurinvetäjänä samassa painossa missä minä otin ensi askeleita tällä arvokkaalla alalla oli myöskin ollut vernissan keitossa, vaikkei hän siitä itse kertonut mitään. Niinpä oli ukkosemme joutunut vernissakattilan kannen vahdiksi. Kansi, joka oli kittaamalla ja suuria kiviä painoksi asettamalla saatu tiiviisti kattilan reunoihin kiinni, näytti hyvin luotettavalta. Lieköhän vernissakeitto alkanut maistua puulta, joka tapauksessa keittäjämme heitti puita kattilan alle sekä pistäytyi tovereittensa joukkoon, saadakseen kenties tilkkasen eväsvernissasta. Mitkä olivat ne syyt, jotka pakoittivat ukkelimme jättämään vernissakattilan liian kauvaksi oman onnensa nojaan, en tiedä, se vaan tiedetään, että kesken toverillista seurustelua vernissakattilan kansi kivineen ja vernissoineen lensi ilmaan syttyen palamaan joten sen päivän vaivat menivät aivan hukkaan, aikaansaaden tuntuvan vahingon.

Kuten värin, valmistivat kirjanpainajat itse myöskin telahytynsä. Siihen käytettiin liimaa ja siirappia. Moni kai ihmettelee että voitiin painaa tällaisella kokoomuksella. Asia on sentään helposti selitettävissä. Silloin ei ollut pikapaino- eikä rotationikoneita niin nopeasti pyörivillä rattailla kuin nykyään, koska silloin käytettiin käsikoneita.

Vähitellen kirjanpainajat luopuivat tästä kotivalmistustavasta, sillä se tuli kalliiksi, koska kokemus oli pientä ja teknilliset apuneuvot huonot.

Vielä tahtoisin mainita, että värin yhteydessä on painokoneen teloilla suuri merkitys hyvän ammatillisen jarahallisen tuloksen saamiseksi. Olkoonpa käytettävänämme hyvä kone, hyvät värit, hyvä paperi, mutta josmeillä on huonot telat, ei tällä muulla hyvyydellä ole mitään merkitystä.

Mielestäni telahyty, valssimassa, se on jäänyt kuin tienoheen, muiden graafillisten apuneuvojen parantuessa huimaavalla vauhdilla. Yli kolmenkymmenen vuoden ajan olen ollut telojen kanssa tekemisessä, ja minun täytyy ikävällä todeta, että tämä aine on aivan yhtä hyvää tai yhtä huonoa kuin kolmekymmentä vuotta sitten. Se on hyvin suuri artikkeli graafillisessa laitoksessa, mutta kenenkään nykyisen telahytyvalmistajan päähän ei ole pälkähtänyt ryhtyä poistamaan sen huonoja puolia ja lisäämään hyviä puolia. Näkyy olevan sallimus, että telahyty, sellaista kun se nyt on, on niin ollut, on ja tulee olemaan. Jos herrat ovat hyvät ja kysyvät konemestariltaan asiaa niin se on kuten jo sanoin. Kun otamme huomioon esim. sen, että ennen kirjapainot sijoitettiin puutaloihin jossa lämmitettiin takkavalkealla, ilma siis ei ollut liiaksi kuivaa ja lämpömäärän vaihtelu ei ollut suuri, joten telat pysyivät melko hyvin ja melko kauvankin kunnossa. Nyt on toista. Graafilliset liikkeet sijoitetaan kivitaloihin, joiden seinät verhotaan kalkkirappauksella, lattia betongilla sekä talo varustetaan höyrylämmityslaitteilla, joten voi sanoa että nykyinen kirjapainorakennus paremmin sopii kuivaushuoneeksi kuin siksi miksi se on tarkoitettu, sillä juuri koneosaston liika kuivuus aikaansaa suuria häiriöitä teloissa ja värissä sekä kirjapainon koko taloudelle. Pieni esim. osoittaa että vahinko ei ole aivan pieni. Sanokaamme että kyseessä on joku H:gin kirjapaino n. 5—6 pikapainokoneella sekä 3—4 tiikeliä. Pikapainokoneille voimme laskea yhden sarjan telat 35 kg, tiikeleissä 12 kg, siis 6 kertaa 35 kg sekä 4 kertaa 12 = 258 kg. Vastarakennetussa talossa ollaan pakoitettuja, ellei liikakuivuudelle rajoja keksitä, valamaan telat vuoden kuluessa kolme kertaa, siis 3 kertaa 258 kg eli 774 kg, kun tästä kilomäärästä vielä valaessa meni hukkaan, kutistumisen ja kuorimisen kautta n. 30 % — myös on otettava huomioon että kaikki telahyty ei ota uusittaessa sulaakseen, — joten hukkaprosentti on laskettava näin korkeaksi mikä rahallisesti on telahytyn hinnan ollessa 40:— noin 9000:— vuodessa. Luulisin että ilman ja kosteusmäärän tasaisuus painohuoneessa etenkin uudessa kivirakennuksessa paremmin säilyisi jos seinät maalattaisi öljyvärillä tai vuorattaisiin esim. Ensopahvilla sekä että lattia olisi puinen.

Uudelleen-valamisessa tarvittava telahyty leikellään pieniksi paloiksi ja pannaan perin pohjin puhdistettuun keittolaitokseen, jota tuli ei milloinkaan saa suoraan kuumentaa, vaan tulee sen olla vesi- tai höyrykuumassa. On pidettävä huoli siitä, että keittoastia on varustettu tiiviisti sulkeutuvalla kannella, sillä kiehuessa voi vettä helposti tunkeutua keittoastiaan mikä on vahingoksi telahydylle jonka sitomiskyky täten tulee turmelluksi.

Niin pian kun telahyty on sulannut eikä möhkäleitä enään ole huomattavissa on sitä vielä kerran perusteellisesti sekotettava, jonka jälkeen se asetetaan noin ½ tunnin ajaksi tasaseen lämpöön. Pinnalle kohoaa tällöin vaahtoa (ilmakuplia) joka tarkoin poistetaan kauhalla. Tämän jälkeen hyty kaadetaan ennakolta tasaisesti lämmitettyyn ja voideltuun telamuottiin samalla tavoin lämmitettyä telapuolaa myöten. Puolan tulee olla puhdas kaikesta rasvasta ja liasta. Jos se on raudasta tai sileästä puusta, on ristiin rastiin sen ympäri kierrettävä käärelankaa, jotta hyty hyvin kestävästi pysyisi puolassa kiinni.

Käytettyjä teloja uudelleen-valettaessa on erikoisesti huomioonotettava, että ensin tyystin poistetaan kaikki likaset osat hydystä, sillä nämä eivät milloinkaan sula vaan muodostamalla möhkäleitä estävät tasaisen telan muodostamista. Teloja uudelleen-valettaessa on siihen sekotettava hiukan lisäkehytyä. Viimeksimainittu kohottaa vanhojen telojen sekä kimmoisuutta että imukykyä.

Niin pian kuin vasta valettu tela on poistettu valumuotista, puhdistetaan se öljystä, jolla muotti ennen valamista voideltiin, ja asetetaan muutamaksi tunniksi vilpoiseen paikkaan kiteytymään.

Sekä telat että hyty säilytetään paraiten ilmavassa, kuivassa paikassa. Uunin läheisyyttä sekä kosteita kellaripaikkoja on vältettävä. Väri, telahyty, puhdistusaineet ne ovat kirjapainon liikepuolella kulunkitilillä, ne eivät suoranaisesti tuota mitään kuten esim. paperi joten painamishintoja määrättäessä olisi ainakin visseissä töissä värin menekki tarkoin laskettava, muutoin saattaa työstä värin kautta tulla liikkeelle täydellinen rötös."