Naisten lehti 22, 30.11.1921
Kirj. Hilkka Finne.
Käsityön Ystävillä, meidän suurimmalla taiteellisella käsityöliikkeellämme, oli lokakuun alkupuolella töittensä näyttely Strindbergin taidesalongissa. Näyttely oli laaja ja monessa suhteessa hyvin mielenkiintoinen. Mielenkiintoinen jo vain siinäkin, että se saattoi herättää niin vastakkaisia mielipiteitä. Ja miksi?
Meillä on taiteellisissa käsitöissä ollut vallalla harmaanruskea värisävy ja mikäli muita värejä on esiintynyt, on niiden täytynyt alisina samaan hillittyyn sävyyn. Tosin tämä harmaanruskea suunta alkaa jo väistyä syrjään iloisemman suunnan ilmestyessä, mutta "Ystävien" töissä kaipasi moni, että tuo askel uuteen olisi ollut huomattavampi. Mallien piirtäjät puolustavat hillittyä suuntaansa sillä, että elämän raskaus, hermostuneisuus j. n. e. vaatii sen, että kodit tehdään väriensä puolesta hyvin hillityiksi. Kodin täytyy tuottaa mielelle rauhaa. Olen nähnytkin sellaisia koteja. Huoneessa vallitsi ehdoton rauha. Ei edes punakantista kirjaa ollut pöydällä häiritsemässä. Kukkivissa kukissakin oli kalpea väri. Ikkuna-verhot olivat harmahtavat ja valo tuli huoneeseen niiden läpi kuin arkaillen. Astuessani huoneeseen jouduin itsekin aran tunteen valtaan. Pelkäsin askelieni häiritsevän yleistä hiljaisuutta. Istuin pehmeään nojatuoliin; sitä peitti tumma vaate, jossa, kuvioi vain hyvin heikosti esiintyivät. Seinällä edessäni oli ryijy. Siinä oli keskustassa jokin kuvio, jonka muotoa en tarkoin saanut pohjasta esille. Pieniä kuvioita oli kudottu keskikuviota ympäröivälle pohjalle, jotka kuviot vain vaivoin siitä esiintyivät. Alaosassa ne jo kokonaan katosivat, aivankuin kutoja olisi katunut tuota pientä elonmerkkiä. Keskustelu isäntäväen kanssa ei tahtonut sujua. Lopuksi huomasin, ettei ajatukseni juossut ollenkaan. Olin melkein apaattinen. Eivät antaneet seinille ripustetut taulutkaan minulle minkäänlaista sysäystä. Nekin olivat ruskeanharmaita. "Kodissa täytyy olla kaikki hyvin hillittyä" sanoi talonemäntä. "Ei mikään saa rikkoa sitä vaikutusta. " Kuulin hänen miehensä huokaisevan ja käsitin tuon huokaisun omalla tavallani. Tiesin, että mies istui mielellään ulkona. Kodin yksitoikkoisen hillitty sävy oli kai hänen mielestään kuolettava — niinkuin minunkin mielestäni. Halusin sieltä pois.
Mutta olen nähnyt toisenlaisenkin hillityn kodin. Esim. yksi sen huoneista oli kokonaan harmaa. Ainoastaan katto oli valkoinen, hiukan keltaiseen vivahtava. Kaikki huonekalut ja huoneessa tarvittavat monet matot, verhot y. m. käsityöt olivat harmaita. Yksinomaan puhdasta harmaata sen vaaleissa ja tummissa asteissa. Ainoastaan kaappien sisäseinät, jotka näkyivät vain ovien auki ollessa, olivat maalatut punakeltaisiksi. Seinille ripustetuissa tauluissa sen sijaan oli värejä. Vaikutus oli aivan erinomainen, sillä valaistus tuli huoneeseen siten, että valot ja varjot saivat ihmeitä aikaan rikastuttaen harmaata värisävyä.
Mitähän sanoisivat meidän hillityt koristetaiteilijamme kirjasto-huoneesta, jonka kerran ulkomaamatkoillani näin. Laattian peitti yksivärinen tulipunainen matto. Suuri pöytä keskellä huonetta oli peitetty samanvärisellä vaatteella. Tuolien päällykset punaiset. Seiniä peittävät kirjahyllyt tummaa tammea ja kirjat hyllyillä tietysti moniväriset. Huoneen valaistus hillitty. Astuessani huoneeseen hämmästyin, sillä vaikutus oli sekä yllättävä että kaunis. Ja merkillistä kyllä rauhallinen punaisesta väristä huolimatta. Se oli rauhallinen, vaan ei veltostuttava.
Suuri yleisö kaipaa meillä väriä. Mutta kun harvalla on kehittynyt väri-aisti ja kun värittömyyden merkeissä kuluneet vuodet eivät ole sitä kehittäneet, niin tapaa niin paljon mauttomuutta värikäsittelyssä. Harmennettujen värien soinnuttaminen on helppoa, kirkkaitten vaikeata. Aloittelijalle ovat kirkkaat värit vaarallisia, taitetut vaarattomia. Maaseudulla, kansan keskuudessa on värirakkautta, mutta väriaisti on huono. Kansan taide kulkee aina iloisten värien merkeissä. Kun kansan taide rappeutuu, niin se on surullinen ilmiö.
Onko hillitty suunta jotain keinotekoista, vai onko se todella ajan kuva, ihmisten sisimmän mielentilan ilmaus, joka aikansa elää ja muuttuu taas ihmisten mielentilan mukaan, miksi sitten aina muuttuneekin? Vai johtuuko se jostain muusta? Keskustelin tästä kerran erään taiteilijan kanssa ja hänen mielestään se oli meillä suorastaan taitamattomuudesta johtuvaa. Keskustelin samasta asiasta vierasmaalaisen kanssa. Nähtyään erään meidän näyttelymme sanoi hän minulle sen johdosta: "Kylläpä viime kulunut aika on raskaasti vaikuttanut teihin. Teidän taulunne ja käsityönne ovat niin toivottoman mielenlaadun ilmaus, että niitä katsellessa masentuu jo katselijakin." Kumpikin oli kenties oikeassa — jossain määrin. Mutta voisikohan värittömyyteen olla syynä myöskin nuori sivistys? Alkuasteella oleva ihminen rakastaa värejä, hän osaa niistä iloita. Nuori sivistys taas tekee ihmisen araksi. Vanhempaan sivistyneeseen seuraan jouduttuaan sellainen ihminen tuntee itsensä kömpelöksi, tulkitsee ajatuksiaan puutteellisesti! Hän on — niinkuin sattuvasti kyllä sanotaan — väritön. Kun sivistys vakiintuu, niin sitä seuraa uskallus, hän voi loistaa ja häikäistä. Kypsä taide tuntee kosketuskohtia primitiivisen taiteen välillä; kumpaisellakin voimakas arkailematon luomisilo omalla tavallaan. Olisiko siis värittömyys jossain suhteessa nuoren sivistyksen merkki?
Mutta jos me olemme taitamattomia ja masentuneita, niin kumpaisessakaan ei ole syytä pysyä kiinni, vaan kaikin voimin on pyrittävä siitä irti. Värittömyys voi tietysti monella olla vain lainatavaraa. Joku voimakas taiteilijatempperamentti, jolle värittömyys on ominaista, saa vain sen avulla tulkituksi sen, joka hänessä on ikäänkuin patoutunut ja joka hakee ilmenemismuotoaan. Mutta jos toinen, jonka taiteilijatempperamentti on aivan toisenlainen, omistaa saman tuikitsemistavan, niin silloin se on keinotekoista ja vähemmän uskottavaa.
Näyttelymme ovat olleet liiaksi yhdenmukaisia ja sen vuoksi herättäneetkin niin vastakkaisia mielipiteitä. Jos äärimmäisen hillittyjen töitten joukossa olisi ollut iloisia ja mieltä reipastuttavia, niin sekä yhdet että toiset työt olisivat esim. Käsityön Ystävien näyttelyssä voineet esiintyä kaikessa loistossaan, sillä "Ystävät" ovat saavuttaneet varsin korkean tason tekstiilialalla. Monet matot — puhun nyt vain matoista, koska ne olivat näyttelyssä niin huomattavat — olivat harvinaisen kauniita, aivan ensiluokkaisia. Jos siellä vain olisi nähnyt iloisemmillakin väreillä yhtä taitavasti valmistettuja töitä, niin "Ystävien " näyttely olisi ollut hämmästyttävän eheä jasamalla monipuolinen. Minulle näytettiin kyllä värikkäitä mattoja, jotka eivät olleet näyttelyssä, vaan varastossa, osoitukseksi, että on värikkaitakin mattoja saatavissa ken vain niitä haluaa. Mutta niistä käänsin silmäni kernaasti noihin värittömiin. Edellisissä ei oltu käytetty värikkyyttä samalla taituruudella, jolla "Ystävät" käyttävät värittömyyttä. "Ystävien" hillityt matot antavat jonkun määrätyn värivaikutuksen. Niissä on yksi hallitseva väri, jonka alle muut alistuvat. Siitä syntyy tuo miellyttävä kokonaisuus. Matoissa, joissa oli käytetty kirkkaita värejä, ei ollut asianlaita sama. Opiskelu[aikoinani?] on minulle teroitettu, että aina täytyy voida sanoa jostain työstä, että se on joko punainen, sininen, ruskea j. n. e., vaikka siinä olisi käytetty satoja värejä, sillä vain silloin, vaikka se olisi kuinka kirkas tahansa, se vaikuttaa rauhoittavasti. Värikäs työ, jota katsellessa emme heti pääse siitä seikasta selvyyteen, herättää epämiellyttävän levottomuuden tunteen.
Värittömyyden ja värien ihailijoiden vastakkaiset mielipiteet aiheuttivat kai osaltaan sen, että Käsityön Ystävät valmistivat näyttelynsä lopettajaisiksi illanvieton, johon he kutsuival koristetaiteilijoita, palkintolautakunnan jäseniä ja sanomalehliarvostelijoita siinä toivossa, että näiden välillä syntyisi keskustelua, joka olisi asialle eduksi. Johtokunnan puheenjohtaja neiti Aini Nevander, lausuttuaan vieraat tervetulleiksi ja selitettyään miten terveellinen vaikutus mielipiteitten vaihdolla voisi olla, pyysi professori A. Lindgrén'iä hyväntahtoisesti esittämään ajatuksiaan kaikille läsnäolijoille mielenkiintoisessa asiassa. Prof. L:n esitys kaikessa suppeudessaan sisälsi paljon. Se oli asiallinen ja selvä. Aluksi hän kiitti näyttelyä parhaaksi liikkeen tähän astisista näyttelyistä. Sillen hän kuvasi niitä eri suuntia, joita vuosien varrella oli esiintynyt. Ensin kansatieteellinen suunta, sitten Gallen'in tuoma aivan uusi lisä, joka herätti suurta huomiota koristeellisuudellaan, Blomstedtin ja Engbergin vaikutus, joista varsinkin jälkimäisen herkät värii vieläkin kuuluvat vaikuttavan käsi- ja kudontatöissä. Prof. L:n vertailu itämaisten ja länsimaiston mattojen merkityksestä oli sattuva. Meillä länsimaalaisilla eivät matot ole samassa asemassa kuin itämailla. Meillä ei matoilla ole niin valta-asemaa. Huonekalut, seinäpaperit, taulut y. m. ovat tärkeitä tekijöitä kodissamme, jotka taas idän kansojen kodeissa näyttelevät paljon pienempää, monin paikon aivan mitätöntä osaa. Myöskin lattiamaton ja seinämaton erilaista merkitystä kuvasi puhuja. Lattiamatto, jonka päälle asetetaan useita huonekaluja, ei luonnollisesti voi olla väritetty samalla lailla kuin seinää koristava matto. Edellinen vaatii hillitympää väritystä kuin jälkimäinen. Nykyisissä heikkovärisissä matoissa on se epäkohta, että kuviot liiaksi katoavat, muodot heikkenevät värien heiketessä. Hyvä kompositioni voi värittömyyteen hukkua. Prof. Lindgrén'in erinomaiseen esitykseen, joka arvatenkin antoi uutta virikettä monille taideteollisuustaiteilijoillemme, lisäsi arkkitehti Korvenkontio erään seikan, joka mielestäni oli hyvin tärkeä. Käsityön Ystävien piirtäjät, hän sanoi, käyttävät liian suuria muotoja matoissaan ajattelematta, että mattojen päälle useimmassa tapauksessa asetetaan joukko huonekaluja. Mutta kumpikaan näistä puhujista ei ottanut asian tunnepuolta huomioon. Suuressa yleisössä on vain aniharva, joka osaa käsitöitä arvostella taiteellisen mittapuun muki Arkkitehti ja koristetaiteilija voivat sisustaa jonkun huoneen kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Kaikki on siellä oikein eikä sittenkään asukas siellä viihdy. Asukkaalla on silloin huono maku — sanottanee. Voipi ollakin. Mulla tavalliseen maallikkoon vaikuttaa ensi näkemällä värit ja sitten vasta muoto, jos se ollenkaan vaikuttaa. Värien suhteen ovat ihmiset sitä paitsi hyvin yksilöllisiä. Yhden mielestä ovat eräät väriyhdistelmät hauskoja, toinen pelkää astraalinäkyjä näkevänsä, jos hänen ympäristössään ne värit esiintyivät. Yhtä tyynnyttää viheriäihen väri, toisen mielestä se on liian arkipäiväinen. Toinen vaatii, eitä värit hänen huoneessaan ovat sellaiset, että ne muodostavat hyvän taustan hänelle itselleen. Toinen ei välitä taas siitä, vaan vaatii jotain muuta. Kaikissa tapauksissa olkoon ihmisillä mitä vaatimuksia tahansa värien suhteen, niin aina on siinä hyvin tärkeänä tekijänä tunne. Värittömyydellä tulee aina olemaan vain rajoitettu ihailijapiiri, sillä meidän ilmastoomme se ei kaikissa muodoissaan edes oikein sovellukaan. Talvella elämme suuren osan päivää tulenvalossa, jossa valossa arat värit menevät kerrassaan hukkaan. Käsityön Ystävien illanvietossa Strindbergin Salongissa sen hyvin huomasi. Seiniä peittävät herkkäväriset matot menettivät paljon kauneudestaan. Useassa kodissa pannaan matot kolmeksi neljäksi kuukaudeksi auringolta ja koilta turvaan. Kaikki kauniit työt peitetään, silloin kun ne muuten voisivat edukseen esiintyä. Jos ihminen viettää useita tunteja vuorokaudesta jossain virastohuoneessa, jossa seinät ovat paljaat, huonekalut virastomaisen lylyt, niin tottakai hän silloinkutiin palattuaan vaatii mieltävirkistävää ja ilahduttavaa. Kaikkien luonteelle ei silloin sovi kovin hillitty ympäristö. Jos hän taas on suorittanut päivätyönsä esim. jossain käsityöliikkeessä, jossa hänellä aina on ollut silmiensä edessä värejä, niin eriväriset kangaspakat jalangat hyllyillä ovat hänen silmähermonsa aivan uuvuttaneet. Kotiin tultuaan hän kaipaa luonnollisesti värittömyyttä. Itse puolestani luulisin silloin parhaiten viihtyväni aivan äärimmäisen askeettisessa ympäristössä voidakseni seuraavana päivänä ikäänkuin uutena ihmisenä ottaa värivaikutuksia vastaan.
Kaikille ei sovellu sama värisävy, mutta näyttelyissä käyvä yleisö olisi varmaankin kiitollinen, jos he erialoilta saisivat nähdä esimerkkejä. Siihen meillä varmasti olisi taiteellisia kykyjä. Toinen taiteilija hallitsee ihmeellisellä tavalla vaaleita värejä, toinen tummia, toinen löytää hämmästyttävän kauniita yhdenvärin sointuja, toinen kolmisointuja j. n. e. Näin voivat taiteilijat opastaa kylläkin eri aloilla oikeata värinkäyttöä. Yksi suunta ei milloinkaan riitä. Ei yksi vain ole hyvä. Hyviä on monta.
Käsityön Ystävien illanvietossa ei yleista keskustelua syntynyt, niinkuin toimeenpanijat tietysti olisivat suoneet, multa eri ryhmissä arvatenkin pohdittiin asioita puolelta jos toisellakin, ja olen varma, että "Ystävien" kutsut, jotka olivat erinomaisen hauskat, ovat osoittautuvat myöskin hyödyksi piirtäjille ja "Ystävien" toiminnalle. Sitä paitsi "Ystävät" ovat ystäviensä joukkoa lällä hauskalla huomaavaisuudella kartuttaneet.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti