Uusi Aura 79, 8.4.1915
On jotenkin yleinen se käsitys, eitä wanhain mestarein maalausten hywä säilyminen johonkin määrään riippuu ammattisalaisuuksista - joiden tieto on kadonnut.T:ri Maximilian Foch julkaisee Franklin-waitoksen aikakauskirjasta tutkielman, joka käsittelee tätä kysymystä tieteelliseltä kannalta. Foch muun muussa huomauttaa, että wanhat mestarit käyttiwät wain muutamia wärejä - matara eli krappi oli näistä yksi ja niiden kestämyys oli taattu, ja että he karttoiwat semmoisten wärien sekoittamista, jotta yhdessä muodostawat toisen wärisiä kemiallisia yhdistyksiä. Foch on kehittänyt menetelmiä, joiden kautta woidaan erottaa myöhemmät kopiot alkuteoksista. Sinkkiwalkoisen käyttäminen lyijywalkoiswn asemesta, protoplasmajätteet puun soluissa ja asfaltin läpikuultawuus warjokohdissa owat todistuksia siitä, ettei taulu ole wanha, waan uudempi jäljennös. Mutta nykyaikoina sawu ja kaasuhöyryt uhkaawat turmella kaikki maalaukset. Foch moittii nykyaikaista maalaustapaa, joka käyttää wäripötköä sinään palettitveitsen keralla pensselin sijasta. Tällä tawalla kankaaseen kiinnitetyt wäriliuskat aikaa myöden lohkeilewat ja warisewat pois. Jos tätä menelmää olisi käytetty kolmisensataa wuotta takaperin, niin ei Italian suurien mestarien tauluista olisi meidän aikoihimme paljoakaan säilynyt.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti