Suomen nahkurilehti 3, 1916
A. A Claflinin muk.
On helppo selittää miten pojanahan valkaisemiseen on johduttu. Amerikassa oli aikoinaan tammenkuorella parkituksen ohella käytännössä paljon huokeampi hemlokkiparkitus. Sitten huomattiin, että jos alkuparkituksessa käytetään hemlokin ohella vähemmässäkin määrin tammen kuorta niin saadaan vaaleampaa nahkaa. Jos vielä käytettiin soodalla ja rikkihapolla valkaisua niin saatiin jokseenkin tammenkuorella parkitun nahan väristä nahkaa. Toisin sanoen tarkoitettiin nahan valkaisemisella alkuaan saada sekaparkituksella tammenkuorella parkitun tapaista nahkaa jotta se voitaisi myydä samaan hintaan.
Sittemmin on kaikillakin parkitusaineila parkittua nahkaa valkaistu, jotta se kävisi paremman parkituksen saaneen näköiseksi. Kuitenkin on harhaan johtava luulo, että valkaistua nahkaa voitaisi myydä muuna kuin mitä se on. Jokainen kokenut pohjanahan ostaja tuntee heti ensi näkemällä luonnollisen ja valkaistun pohjanahan ja mitä tulee taas kenkiä käyttävään yleisöön, niin sen käsiin tullessaan on kengän pohjat niin maalattuja, ettei parhainkaan asian tuntija ilman erittäin perusteellista tutkimusta enää niistä tunne nahan laatua. Mutta kun nahan valkaisemisella ei voida ketään pettää, niin miksi pohjanahkaa sitten lainkaan valkaistaan ja aina vaan enemmän valkaistaan? Ensinnäkin luulen, että pohjanahkatehtailijat eivät yleensä tiedä millaista tuhlausta pohjanahan valkaiseminen on ja miten turmiollisesta valkaiseminen vaikuttaa nahan kestävyyteen.
Tämä valkaisun kaupallisesta puolesta. Joskaan kukaan ei halua luonnollisella tavalla vaaleaksi parkitun nahan asemasta ostaa valkaistua nahkaa, niin ostaa hän kuitenkin sitä usemmiten silloin kuin on valittavana samaan hintaan luonnollisen parkituksen aiheuttamaa tummaa ja valaistua nahkaa. Ja lopuksi salataan valkaisun avulla useita valmistuksessa sattuneita syntejä. Monet nykyisin käytännässä olevista seka parkitus menettelyistä aiheuttavat kunnollisesti suoritettuna tyydyttävän kauniin värin. Mutta kun sitten nahan painoa lisätäkseen vielä jälkiparkitaan väkevässä ektraktiliemessä tai kuivaamossa sattuu olemaan liian kuuma eli ei mankeloidessa menetellä kyllin varovasti, niin saattaa näistä johtua epätyydyttävä väri. Monasti esiintyy tummia täpliä kun nahka on todella pilaantunutta, mutta usein ovat sellaiset täplät kuitenkin pintapuolisia. Kaikki sellaiset peitetään nyt valkaisemalla. Jos nahkuri siis nahkurin taidossa olisikin pakapajulla mutta on taitava valkaisija niin läpäisee hän sittenkin.
Luultavasti ei ole koskaan tuotu julkisuuteen nahan valkasemisen aiheuttamaa painohukkaa. Yhtä uskottava on, että aniharvoissa nahkatehteissa lienee tähän nähden edes tehty kokeitakaan.
Nahan valkaisemisesta kai kerta kaikkiaan luovuttaisiin kokonaan jos vaan oikein arvosteltaisiin rikkihapolla valkaistessa aiheutuvaa parkkiaineen hukkaa. Valkaisun aiheuttama painon hukka heikommassa valkaisussa tekee vähintään 1½ 3% ja perusteellisemmassa valkaisussa aina 5 % valmiin nahan painosta eli keskimäärin 2½-3%. Tämä painon hukka tapahtuu parkkiaineen kustannuksella joka olisi nahassa tarpeen. Kun pohjanahka sisältää suunnilleen puolet painostaan vuota-ainetta ja toiseksi puoleksi parkitusaineita, joiden kustannuksella painon hukka tapahtuu, niin siitä seuraa, että jokaisesta 50 kilosta nahkaan saatua parkkiainetta jälleen poistetaan 1-5 kg. Se menee hukkaan vain värin takia, minkä arvo sinänsä on yhtä suuri kuin nolla. Mutta kun painon hukka on näinkin suuri niin miksi sitä ei rajoiteta. Tähän taas löytyy verrattain yksinkertainen selitys: Parkkiaineen aiheuttamaa painon hukkaa ei huomata kun se korvataan keinotekoisesti katkerasuolalla (englannin suola), sokerilla y. m. Saattaahan pohjanahkaa olla mukavampi palotella kun siihen on ajettu suoloja ja siirappeja mutta jättäisihän nämä aineet ominaisuutensa valkaisemattomaankin nahkaan ja vielä tultaisiin samoihin tuloksiin paljon vähemmillä annoksilla. Lopuksi tullaan kysymykseen miten paljon nahka valkaistessa huononeekaan kestävyyteensä nähden ja siihen ei voida mitään varmaa määrää sanoa muuten kuin otaksumisina. Kuitenkin on helposti todettavissa että rikkihappo turmelee hyvin vähissäkin määrin häytettynä nahkaa. Mainita sopii vertauksen vuoksi että eräissä äskettäin toimitetuissa kokeissa huomattiin hirjansitomis nahkojen kesiytymisen johtuvan nahkoihin käytetystä rikkihaposta. Tutkiessa happamalla hemlokkiliemellä pikaparkitun nahan kestävyyttä tultiin huomaamaan että hemlokkiparkittu nahka hajosi kosteana kolme kertaa nopeammin kuin hyvä tammenkuorella parkittu nahka. Mutta katsomatta rikkihapon aiheuttamaa huonontumista itse pohjanahkalle täytyy tässä myöskin ottaa huomioon sen vaikutus pohjan neulokseen. Hyvin usein on nimittäin neulottuja kenkiä pakko puolipohjata ennenkuin ensimäiset pohjat läheskään ovat hajalle kuluneet; sillä neuloslanka on turmeltunut ja ompele auennut. Neuloslangan syöpyminen taas voidaan melkoisella varmuudella lukea nahassa olevan rikkihapon ansioksi. Kaikki seikat puhuvat siis pohjanahan valkaisua vastaan ja jos lainlaadinnalla joskus tullaan nahan väärennystä estämään niin pidän varmana asiana, että nahan valkaisu rikkihapolla ja soodalla myöskin kielletään.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti