Mitkä ovat kirkon liturgiset värit?

Uusi Suomi 252, 28.10.1928

Oliko vastapäättynyt kirkkotaidenäyttely oikeita osviittoja antava?

Monen mielestä saattaa tuntua oudolta, jonkun mielestä ehkä tarpeettomalta tällaisen, tavallaan varsin rajoitettua erikoisalaa koskevan kysymyksen esille ottaminen jokapäiväisen lehden palstoilla.

Vasta päättynyt kirkkotaidenäyttely Helsingissä on kuitenkin aivan erityisellä tavalla kiinnittänyt ja toivoaksemme kiinnittää yhä edelleenkin laajempienkin piirien huomion tämänlaatuisii nkysymyksiin. Vasta päättynyt kirkkotaidenäyttely on vannaan antava uusia virikkeitä, antava kokonaan uuden sysäyksen niille kirkolliseen paramentiikkaan kohdistuville ja sitä kohottamaan pyrkiville, yhä voimistuville harrastuksille, mitkä viime vuosina ovat kirkollisen taiteemme piirissä olleet niin ilahduttavia ilmiöitä.

Tänä, jos niin uskallamme sanoa, oman suomalaisen paramentiikkamme renessanssin hetkinä, hetkinä, jolloin nähtävästi yhä laajenevat kirkkojensa kaunistamista harrastavat piirit heräävät ehkä suurinkin uhrauksin luomaan jotakin uutta vuoskymmenet kylmän-stereotyyppisinä, autioina ja paljaina kyyköttävien kirkkojensa valaisemiseksi ja ”lämmittämiseksi” valoa ja lämpöä värien niinkuin toivoaksemme lahjansa esiinkantavien sydämienkin lämpöä tulkitsevin taidetuottein, lienee kuitenkin sallittua yrittää jonkun verran selvitellä sellaisia kirkollisen paramentiikan peruskysymyksiä kuin juuri yllä esittämämme; mitkä ovat kirkon liturgiset värit?

Tällaisen selvittelyn tarpeellisuus on ainakin allekirjoittaneesta alkanut näyttää välttämättömältä muutamien jo kyllä vuosien kuluessakin, mutta erityisesti juuri vasta tekemieni havaintojen johdosta.

Tuntuu siltä kuin ei kirkkomme piirissä näitä kysymyksiä olisi juuri nimeksikään käsitelty. Kullakin kirkolla on esim. alttarillaan sen värinen alttarineteisvaate, antependium, kuin minkä se joskus aikoja sitten, vuosikymmeniä, puolen vuosisataa, ehkä kokonaisen, jopa joskus kaksikin vuosisataa sitten sattumoin on tullut lahjaksi saaneeksi. Millä kirkolla on antependionsa esim. ruskea (Kemiö), millä ja todennäköisesti useimmilla musta hopeanauhoineen ja hopeaompeleineen, millä tulipunainen (Turun tuomiokirkolla), millä taas ”viinimarjanpunainen” (Kaarinan kirkolla) j.n.e. on tämä sama antependionsa vuodet toisensa jälkeen. Sunnuntaista sunnuntaihin kautta koko kirkkovuoden, korkeintaan vaihtaen sen mustaan, kuten tehtänee monessa kirkossa paaston ajaksi, missä nim. ei musta satu olemaan yleensä kaiken aikaa vallitsevana värinä.

Ja sama on laita messukasukkainkin värin.

Kirkkomme ei yleensä näytä tuntevan eikä käyttävän liturgisina väreinään muuta kuin punaista ja mustaa. Viimeksimainittua, niin, mustaa, sikäli kuin kirkon paramenttivarasto vaihtelua sallii, paastonajan värinä, jopa siinä määrin, että yleisessä kirkkotaidenäyttelyssä, jonka siksikin edustavana tilaisuutena olisi liturgisiin väreihinkin nähden pitänyt olla todella oikeita normeja antava, esittää luettelonsa siv. 27 neiti Impi Sotavallan sommittelemana Suomen Käsityön Ystäväin kauppaan laskemana Turun Pyh. Martin seurakunnan paastonaikaisena messukasukkana mustan ristiompeleisen kasukan. Kuitenkin on kirkon vuosisataisten traditioiden yakiinnuttama paastonajan liturginen väri violetti. Punainen väri näyttää kirkoissamme sitten saavan olla muun kaiken kirkkovuoden osan liturgisena värinä, huolimatta siitä, onko tulkittava adventtiahan, Herran tulemisen odottamisen ajan tunnelmaa, vaiko joulun Kristuksen syntymän muiston rajatonta riemua, vai pääsiäisen ilmoittamaa ylösnousemisen ja kuoleman valtojen voittoriemua vai helluntain kaikkea elvyttävän hengen uudelleen herättävän tulen syttymisen iloa, jotka kukin juhla-aihe juhlasävyltään ovat huomattavasti eri sointuisia ja siksi vaativat liturgisiin väreihinsäkin nähden eri soinnutusta.

Jopa menee tämä kirkon juhlatilaisuuksiin käytettäväksi eri liikkeiden taholta tarjona oleva kirjavuus niinkin pitkälle, että muovaillaan messukasukoita minkä värisiä tahansa, kullanruskeita, keltaisia, sinisiä j.n.e., väreihin, jotka eivät koskaan ole olleet eivätkä koskaan tulekaan minkään kirkkokunnan liturgisiksi väreiksi, mutta mitkä kyllä mahdollisesti ovat asianomaista räätäliä ja hänen "asiantuntijanaan" toimivaa "taiteellisia" värisointuja havittelevia mies-, enimmäkseen naisarkkitehtejä tai taiteilijoita luomishetken riemuissa enimmän miellyttäneet. Olipa sellaisestakin vallattomuudesta esimerkki kirkkotaidenäyttelyssä ja muita esimerkkejä on useita ja valitettavasti juuri viimeksi kuluneiden vuosien aikana syntyneen "uustuotannon" alalta kirkolliseen käyttöön joutuneina.

Jopa joudutaan tällaisessa käsitteiden epäselvyydessä siitä, mitkä värit ovat kirkollisen käytön kautta kirkon tunnustamiksi liturgisiksi väreiksi vakiintuneet siihen, että luodaan, kun asiat jätetään vain neulojattarien ja ehkä myös jonkun liturgisiin vaatimuksiin kokonaan perehtymättömän väriamatööritaiteilijan tai -arkkitehdin huoleksi todella sellaisia kontradictioita in adjecto kuin mistä eräässä maamme suurimmista seurakunnista on olemassa loistava esimerkki.

Eräs rikas mies oli tahtonut tehdä seurakuntansa kirkolle lahjoituksen toimittamalla sille messukasukan, joka kultakirjailuineen oli todella oleva arvokas, laatuaan ensimäinen kirkon kaikista juhlakaavuista. Tehtävä annettiin erään kirkollisen paramentiikankin alalla toimineen pääkaupunkilaisen neulomo- ja käsityöliikkeen suoritettavaksi. Ja tämä sen suorittikin, neulotuttaa muistaaksemme jonkin naisarkkitehdin "sommittelujen" mukaan mitä koristerehevimmän juhlakaavun, mutta valitsee koko kaavun kankaan väriksi violetin, paaston ja katumuksen ajan värin juhla- ja riemukaavulle —! Seurakunta iloitsee ja riemuitsee kirkkovuotensa suurina juhlapäivinä, mutta sen vanha rovasti-rukka astelee keskellä kaikkea seurakuntansa iloa ja riemua - paaston ja katumuksen värejä harteillaan kantaen!

Joitakin parannuksen toiveita ollee toki vielä niin kauan kuin tällaiset arkaluontoiset tehtävät annetaan taattujen liikkeiden suoritettavaksi, jos vain ja yksinomaan sillä ehdolla, että tällaisten liikkeiden asianomaista alaa johtavat henkilöt saadaan valaistuiksi liturgiikan edes alkeellisimmista vaatimuksista, mitä liturgisiin väreihin ja symboliikkaan tulee, minkä viimeksimainitun mielivaltaisesta käyttelystä meillä kirkkotaidenäyttelyssä niinikään oli arveluttavia ja varottavia esimerkkejä.

Mutta voi tapahtua sellaistakin kuin mitä takavuosina sattui eräässä Itä-Suomen kaupunkiseurakunnassa, eikä niistä suinkaan aivan vähimmässä, että nim. kirkon ja pappien kuorivaatetuksen uudistaminen annetaan kokonaan urakalle eräälle maatakiertävälle kirkköarkistojen tilapäisjärjestäjälle, jolla intoa ja harrastusta lienee kylläkin, taitoa ja tietoa näissä asioissa todennäköisesti ylen vähän jos ollenkaan. Niinpä niin. Kaupunkiin idänkulmilla oli jäänyt sotasaaliina luullaksemme koko joukon heleänväristä samettia. Sattumoin paikalle saapunut omatekoinen "kasukkamestari" ehdotti: tehdään kirkollisia juhlapukuja. Seurakunta suostui. Sakset käsiin vain, kultareunusnauhaa ostetaan. Leikataan ja harsitaan, ja messukasukoita syntyy summakaupalla.

Tällainen joukkotuotanto Ja tällaisen mestarin käsiala ei tietenkään ole Herran huoneen eikä ole niiden pyhien toimitusten arvonmukaista, mihin moisella tavalla syntyneitä juhlavaatetuksia on tarkoitus käyttää.

Tässäkin on edessämme laaja ja paljon kysyvä tehtävä. Kirkollista harrastusta ja semminkin kirkollista taideharrastusta on tänä hetkenä toimintavalmiina ja uhrautuvana ilahduttavan paljon todettavissa niin yksityisissä kuin lukuisissa seurakunnissa kokonaisuuksina. Siitä parhaana todistuksena ovat ne, miltei päivä päivältä lukumäärältään lisääntyvät kirkkojen korjaukset ja restauroimistyöt, jotka hellävaroen koettavat pelastaa edellisten sukupolvien luomia hartaus- ja kauneusarvoja ja joista sanomalehtemme niin taajaan tietävät kertoa. Tämän kirkkotaiteen alalla alkaa todellinen asiantuntemus ja -kokemus yhä enemmän päästä oikeuksiinsa, joskin työvoimia vain on niin valitettavan vähän.

Kirkollisen paramentiikan alalle on asema ainakin tänä hetkenä käsittääksemme vieläkin vaikeampi. Intoa, halua ja harrastusta on paljon, oikeita suuntaviivoja vain kaivataan melkoista selvempinä kuin mitä niitä nähdäksemme vielä ainakaan on onnistuttu vetää. Ja tämä selvittely käynee nopeimmin ja samalla myös mitä laajimmat piirit tavaten juuri niiden keskuudessa, jotka yllämainitunlaisia harrastuksia mielessään mahdollisesti tänä hetkenä viritelien toivovat hekin kukin kohdaltaan jotakin saavansa luoda, jotakin lahjoittaa rakkaaseen pyhäkköönsä pysyvänä muistolla, jos meille suodaan tilaisuus näin julkisuudessa ajatusten vaihtoon tämän taidealan edes esikäsitteistä ja tämän ajatuksenvaihdon lähtökohdaksi esittää kysymyksemme: Mitkä ovat kirkon liturgiset värit?

- Jul. F—g.