Maakansa 195, 26.8.1939
Ikävä harmaus vielä vallitsevana, mutta valokohtiakin alkaa jo ilmestyä.
Vuoden ajankohtaisimmaksi asiaksi lähinnä olympialaisten jälkeen on tullut isänmaan kasvojen kaunistaminen. Tuskin lienee yhtään suomalaista, joka ei olisi joko lukenut tai kuullut ainakin puhuttavan siitä. Mutta luonnollisesti sen onnistuminen vaatiikin, ettei kukaan jää tästä erittäin tärkeästä asiasta tietämättömäksi. Onhan Suomi laajal[t]i ulkomailla tunnustettu erittäin siistiksi ja kauniiksi maaksi ja kun lisäksi ensi kesänä on odotettavissa tavallista runsaammin vieraita, on jokaisen Suomen kansalaisen velvollisuus ryhtyä tarkastelemaan olevia olojaan ja mitä niissä olisi korjaamista. Täytyyhän meidän voida myöskin osoittaa siisteydestämme ulkomaille kantautuneet ylistykset paikkansapitäviksi.
Jotta maamme kasvot tulisivat kaikkialla kaunistetuiksi vaatimusten mukaisiksi, on viime kevään ja kuluvan kesän aikana perustettu kaikkialle maahan toimikuntia- ja kaunistamiskomiteoja. Länsi-Suomessa, Turun, Uudenmaan ja Hämeen lääneissä onkin kuulema edistytty jo aimo askelin. Rakennuksia on korjailtu ja maalattu, takapihat siistitty, maantienlaitoja kaunistettu ja aletaanpa jo kuulema katsella metsiäkin puhdistettavaksi.
Mutta eipä ole Karjalakaan jäänyt tässä "kasvojen pesussa" juuri jälkeen. Kunnostamistoimikunnat ovat täälläkin olleet jo ahkerassa touhussa pitemmän aikaa. Jo kesäkuun alkupuolella kutsui näet Karjalan maatalouskerhopiiriliitto koolle asianharrastajain kokouksen käsittelemään asiaa. Kokouksessa olivat edustettuina lääninhallitus ja osuustoiminnalliset, maataloudelliset ja valistusjärjestöt. Kokouksessa, jonka puheenjohtajana toimi maaherra Arvo Manner, päätettiinkin yksimielisesti perustaa Karjalan maaseudun kunnostamistoimikunta, jonka puheenjohtajaksi valittiin maaherra Manner. Sittemmin on toimikunta pitänyt useita kokouksia, joissa "kasvojen pesua ja maalausta" On käsitelty. Toimikunta on jakaantunut kolmeen jaostoon, propaganda-, rahankeräys- ja teknilliseen jaostoon, joista kukin pitää huolta omaan alaansa kuuluvista tehtävistä. Toimikunta ja jaostot ovat olleet siitä lähtien kiireisessä touhussa. Puheenjohtaja, maaherra Manner lähetti aikanaan kunnille ja maatalous- sekä osuustoimintakeskusjärjestöt alaisilleen kiertokirjeitä, joissa on kehoitettu kaikin tavoin toimimaan kaunistamisasian edistämiseksi. Lähiaikoina tullaan järjestämään myöskin radiolähetys, jossa maaherra Manner tulee lähemmin selostamaan asiaa koskevia suunnitelmia ja saavutuksia.
Edustajamme tapasi pari päivää sitten Karjalan maaseudun kunnostamistoimikunnan sihteerin, agronomi Antti Sokan, joka yhdessä toimikunnan propagandajaoston jäsenten, kcnsulenttien Mania Haltian ja Uno Kivivuoren kanssa oli tehnyt äskettäin kiertomatkan maakunnassa todetakseen, miten pitkälle asiassa jo on päästy ja perehtyäkseen sellaisiin uusiin seikkoihin, jotka kipeästi korjausta kaipaisivat. Ystävällisesti kertoili agronom Sokka retkeilyn vaiheista seuraavaa:
- Retkeilymme alkoi Viipurista ja jatkui Muolaan, Raivoian, Terijoen, Kivennavan, Raudun, Sakkolan ja Pyhäjärven kautta Käkisalmeen, josta edelleen Hiitolan, Kurkijoen ja Lahdenpohjan kautta Sortavalaan sekä sieltä takaisin Lahdenpohjaan, mistä matka suunnattiin ensinnä Parikkalaan ja sieltä Simpeleelle, Rautjärvelle, Vuoksenniskalle, Imatralle ja edelleen Nuijamaan kautta takaisin Viipuriin.
Maakuntamme harmaus alkaa siellä ja täällä väistyä.
- Maakuntamme harmaus tuntui usein paikoin melko ikävältä ja rakennusten rikkinäisyys auttamattomalta, mutta oli paljon sellaisiakin seutuja, joitten kauneus oli jo silmää hivelevää, ja joissa oli, asian suuri merkitys havaittu ja ryhdytty jo heti tarmokkaisiin toimenpiteisiin ja saatukin paljon näkyväistä aikaan vähillä vaivoin ja kustannuksin. Rakennuksien lisäksi oli havaittavissa myös paljon niin huonoja kuin hyviäkin aitoja, rumia tienvarsia sekä huonosti karsittuja tienvarsipuita. Mutta oli myöskin somia tienvarsia. Esimerkiksi heti Muolaassa oli pitkälti kaunista kuusiaitaa ja Kaivolassa somaa koivukujaa pitkät matkat. Terijoella oli havaittavissa tien varressa reheviä pihoja, jotka useimmat kuitenkin olivat hoitamattomia, mutta joista vähin vaivoin voisi saada vaikka kuinkakin kaunista katseltavaa. Kivennavalle matkatessa kuljettiin pitkin kaunista metsätaivalta, mutta kyliin saavuttaessa muuttuivat maisemat vähemmän edullisiksi. Korjaamisen varaa olisi siellä riittämiin, ja tuskinpa siihen muuta tarvittaisiin kuin jotain pieniä korjauksia siveltimen käytön lisäksi. Kun miltei kaikki Kivennavan kylät sijaitsevat korkeahkoilla kunnailla, tuntisi matkailija varmasti lämpimän ailahduksen povessaan sukeltautuessaan kauniilta metsätaipaleelta kyiäaukeaman laitaan, jossa silmäin eteen aukeaisi korkeilla kunnailla sijaitsevia kauniisti somistettuja rakennuksia. Mentäessä Kivennavalta Raudun puolelle havaitsi heti, että siellä oli jo tehty työtä asian auttamiseksi. Edellä kaikista muista oli kuitenkin Sakkolan pitäjä, jossa on koko kesän ajan tehty esimerkillistä työtä. Vaikka oli sielläkin, tarkemmin sanottuna Kivennavan ja Sakkolan välimailla eräs luonnonkaunis jokinotko pilattu perin rumalla ja ränsistyneellä rakennusryhmällä (mylly, saha, pärehöylä y.m.). Kuten jo mainitsin, on Sakkola huomattavasti edellä muita kuntia. Mutta siellä onkin itse kunta ryhtynyt laajoihin toimenpiteisiin. M.m. on kunnan puolesta tilattu Petäjärvellä sijaitsevasta harvinaisesta värikaivoksesia jo 17,000 kg. väriä, josta kunta puolestaan maksaa yhden markan kilolta kuntalaisten maksettavaksi jäädessä vain 50-60 penniä kilolta.
Harvinainen värikaivos.
- Petäjärven värikaivoksesta puheenollen ei ole suinkaan väärin, jos siltä kirjoitatte lehtenne palstoilla hieman enemmänkin, siksi harvinainen se on. Se sijaitsee, kuten jo mainitsin, Sakkolan pitäjän Petäjärven kylässä erään järven rannasta n. puolen kilometrin päässä ja maantiestä n. 300 metrin päässä soisessa notkelmassa, jossa maa on erittäin puhdasta. Värikaivosta saadaan kelta-, puna- ja ruskomultaa sekä sinimaata. Sen olemassaolo on kyliä tiedetty jo kauemmin, mutta vasta äskettäin on se otettu laajempaan käytäntöön. Kaivon löydöstä en kiitettävä maamyyriä. Maan tekee väriaineeksi sopivaksi saveen yhtynyt rautapitoinen suomalmi, joka saa saven syvemmältä keltaiseksi, mutta pintakerroksissa oe oksideituu ruskeaksi. Polttamalla saadaan tästä sitten punaista väriainetta. Kaivosseudulla on ensinnä ruokamultaa ja sitten n. kolmenkymmenen senttimetrin vahvuudelta ruskomultaa sekä sen alla värimultaa paikoin neljänkin metrin vahvuudelta, ehkäpä enemmänkin. Kaivon äärellä on polttolaitos ja kuivauslavoja maalijauhon valmistamista varten, ja liettämislaitos, jossa ruskea pintamaita on lietettävä puhtaaksi. Petäjärven asemalla on sähköllä toimiva mylly, jonka kautta kaikki värimulta kulkee. Siellä jauhetaan se tomuhienoksi ja säkitetään. Näitä väriaineita on jo myyty ympäri Suomea, aina Petsamoa myöten. Laadultaan ne ovat parasta, mitä Suomesta on löydetty, kevyitä, kaunisvarisiä ja voittavat näissä suhteissa ulkomaiset tuotteetkin. Lisäksi ne sisältävät harvinaisen paljon rautaoksidia ja niitä käytettäessä tarvitaan vähemmän vernissaa kuin ulkomaitten tuotteilla maalattaessa. Hinnaltaankin nämä ovat niitä halvempia. E.m. värejä tuottaa markkinoille Kanneksen Väri Osakeyhtiö, Petäjärvi.
Lisää vaikutelmia
- Sakkolasta suuntautui matkamme Pyhäjärvelle, joka esiintyi jo varsin edukseen. Kaikkia rakennuksia ei vielä ole maalattu, mutta kunhan tämä työ saadaan tehdyksi, tulee Pyhäjärvestä erittäin komea nähtävyys. Muuten tällä matkaosuudella havaittiin Sakkolan alueella olevat tienvarsipylväätkin maalatuiksi. Jos oli matkalla nähty kauniita seutuja, oli havaittavissa myöskin ikäviäkin seutuja. Esimerkiksi Pyhäjärven ja Käkisalmen välinen matkaesuus oli vähemmän ilahduttavaa. Maalaamattomia rakennuksia oli paljon ja lisäksi vielä monetkin heikossa kunnossa.
- Käkisalmesta jatkui matkamme Hiitolaan ja edelleen Sortavalaan. Täällä eli pitkin matkaa kauniin tien varressa havaittavissa jo erittäin sieviä rakenuksia. Somistustyötä jatketaan uutterasti ja varmaa onkin, että tästä reitistä tuleekin erittäin kaunis katseltava. Huomiota olisi täälläkin kuitenkin vielä kiinnitettävä tienvarsipensaikkojen poistamiseen ja aitojen kunnostamiseen, jotka nykyisellään vaikuttivat vähemmän miellyttävän näköisiltä.
- Sortavalaan saavuttua tehtiin myöskin kiertomatka sen pohjoispuolella oleviin yhdeksään pitäjään. Kaikesta huomasi, että Laatokan-Karjalan Maakuntaliitto on täällä toiminut erittäin ripeästi. Rakennuksia oli korjailtu ja maalattu, aitoja ja tienvarsia kunnostettu, joten kokonaiskuva oli erittäin hyvä. Niinpä voidaankin näitten pitäjien katsoa kulkevan "kasvojen pesussa" tien näyttäjinä.
- Sortavalasta palattiin takaisin Lahdenpohjaan, josta käsin lähdettiin tutustumaan ensinnä Jaakkimaan ja Lumivaaraan sekä sitten Parikkalaan, Simpeleen, Rautjärven ja Ruokolahden seutuihin. Jaakkiman ja- Lumivaaran välillä oli havaittavissa runsaasti köyhiä saloseutuja, joissa ennenkaikkea huonoja rakennuksia. Hyvä halu olisi täälläkin saattaa kaikki kuntoon, mutta niukoissa oloissa elellen, ei väestön varat oikein tahdo riittää edes välttämättömimmiksikään katsottuihin uudistuksiin. Ennen Parikkalan kirkonkylään saapumistamme oli pitkin matkaa varsin heikonlaisia seutuja, mutta kirkonkylään saavuttua muuttui vaikutus erittäin edulliseksi. Simpeleellä oli myöskin jo aika sievää, mutta harmautta oli vielä jäljellä. Samaa ei voida sanoa kuitenkaan Rautjärvestä, joka oli matkamme seuraava tarkastelun kohde. Tällä olivat katsomisen arvoisia tällä hetkellä vain Purnujärven ja Miettilän kylät. Siirryttiin sitten Ruokolahden vauraaseen pitäjään. Sen syrjäkylissä on kyllä tarpeeksi työtä, ennenkuin kaikki paikat on saatu kuntoon. Vuoksenniskan ja Tainionkosken asutuskeskuksissa ei ollut lainkaan miellyttävän näköisiä monentyyliset ja kiireellisesti kyhätyt rakennukset. Esimerkiksi juuri tasakattoiset, arabialaistyyliset rakennusryhmät m.m. kauniin Immalan järven lähistössä ovat varsin rumia nähtävyyksiä. Imatran kautta suunnattiin matka sitten takaisin Viipuriin. Tällä viime mainitulla matkaosuudella oli seudut aivan odottamattoman heikkoja. Aivan liian paljon oli huonoja rakennuksia, hoitamattomia pihoja huonoine aitoineen ja pensoittuneine pellonojineen. Korjaamista olisi tällä paljon liikennöitävällä matkailureitillä vaikka kuinka paljon.
Työtä vielä paljon.
Loppuvaikutelma oli kuitenkin ilahduttava, varsinkin sellaisiin seutuihin katsoen, joissa kunnostamistyötä oli jo suoritettu ja suoritetaan jatkuvasti edelleenkin. Mutta synkkiä ja vähemmän ilahduttaviakin kuvia näkee vielä aivan kylliksi. Siksi olisi jokaisen kunnan ja kuntalaisen kiireesti ryhdyttävä toimenpiteisiin asiantilan korjaamiseksi, että Karjalan maakuntakin voisi ensi kesänä esittäytyä niin olympiavieraille kuin sitä ennen pidettävän maailman metsäkongressinkin vieraille parhaassa asussaan. Erikoista huomiota olisi maanviljelijäin kiinnitettävä myös pellonojiin, jotka, ottaen huomioon että Suomi on maatalousmaa, pitäisi olla kunnossa. Monet kunnat ovat jo kääntyneet keskustoimikunnan puoleen, mikä osoittaa, että toimenpiteisiin on jo ryhdytty laajalla rintamalla. Mutta paljon on vielä kuntia, joissa asian eteen ei ole vielä tehty yhtään mitään.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti