Auguste ja Louis Lumiéren keksintö.
Monen yrityksen perästä, joista jokainen on muodostanut pysäkin päämaaliin vievälle tielle, mutta joista ei yksikään ole kyennyt tuottamaan käytännöllisiä tuloksia, on värien valokuvaus nyt toteutettu. Selitämme tässä, kuinka Lumiéren veljekset kolme vuotta kestäneellä hellittämättömällä työllä ovat saaneet ratkaistuksi tehtäuäu, mikä kaikilta heidän edeltäjiltään oli jäänyt keskeneräiseksi.
Tarkastaessamme stereoskopissa silmäähiveleviä valokuvia, joissa muoto, suhteet, etäisyydet, vieläpä eri alojen välinen ilmakin esiintyvät täydellisen luontaisina, olemme usein sanoneet:
- Ollappa siinä värit!
Sitä toivomusta ei enää tarvitse lausua. Värivalokuvaus on keksitty ja saatu käytännölliseksi. Käsittääksemme uuden menettelytavan meidän on muistettava, että kaikki värit vivahduksineen ovat vain niiden seitsemän värin muunnoksia, joihin särmiä jakaa valkoisen päivänvalon: violetti, indigo, sininen, vihreä, keltainen, oranssi ja punainen. Kullakin värillä on täydennys eli komplementtivärinsä, joka sen viereen asetettuna saattaa sen näyttämään kirkkaammalta.
Niinpä sinisellä on komplementtina oranssi, keltaisella violetti, punaisella vihreä. Indigolla, joka on violetin ja sinisen välimuoto, on komplementtinaan keltaisen ja oranssin välinen väri; ja samoinkuin värien välimuodoissa, samoin niiden komplementeissakin on lukemattomia eri vivahduksia.
Nämä seitsemän väriä voidaan vielä rajoittaa kolmeen perusväriin, siniseen, keltaiseen ja punaiseen, joista eri suhteellisissa määrin toisiinsa sekoittamalla saadaan kaikki ajateltavissa olevat värit. Sekoittamalla sinistä ja keltaista saadaan vihreätä; sinisestä ja punaisesta syntyy violetti; keltaisesta ja punaisesta oranssiväri. Violetin ja punaisen sekoituksesta saadaan ruusunpunaista, ja samaan tapaan kaikki värivivahdukset, jotka eivät ole muuta kuin perusvärien sekoituksia. Ja nämä värien lait ovat olleet lähtökohtana kaikille tutkijoille, jotka ovat koettaneet saada valokuvauslevylle kiinnitetyksi luonnossa esiintyviä värejä.
Toinen toisensa perästä tekivät Daguerre, valokuvauksen keksijä, sitten Edmond Becquerel, sitten Niepce de Saint-Victor ja sitten Poitevin tähän suuntaan käypiä tutkimuksia ja saavuttivat jonkinlaisia tuloksiakin, jotka eivät kumminkaan olleet pysyväisiä. Vuonna 1868 Charles Cros ja Couis Ducos de Hauron johtuivat tutkimuksissaan yhtaikaa samaan aatteeseen, nim. perusvärien käyttämiseen luonnossa esiintyvien sijasta, ja perustivat kolmivärimenettelytavan, jonka pääpiirteet tässä esitämme.
On huomattu, että määrätyn värinen läpinäkyvä esine estää komplementtivärinsä säteet kulkemasta läpi, mutta päästää lävitsensä muitten värien säteet. Siis jos minä valotan valonarkaa levyä violetin lasin alla - jonka komplementtiväri on keltainen - niin kaikki kuvattavan esineen ei-keltaisista osista lähtevät säteet pääsevät violetin lasin läpi ja vaikuttanat alla olevan levyn valonarkaan hopeabromi-shelatiini-kerrokseen. Levyä kehitettäessä kuvattavan esineen keltaiset osat siis esiintyvät valkoisina, ja sen muita värejä vastaavat kohdat mustuneina. Olen siten saanut esineeni keltaisten osien negatiivilevyn.
Sitten otan kaksi muuta negatiivilevyä, toisen vihreän, toisen oranssivärisen lasin alta, joista edellinen edustaa punaisia, jälkimäinen sinisiä värejä.
Näissä kolmessa levyssä ovat valkoiset säteet menneet lasin läpi.
Minun on vielä muutettava nämä negatiivit positiiveiksi. Jos minulla on valonarka keltaiseksi värjätty kalvo ja minä sen asetan auringon valoon keltaisten värien negatiivilevyn alle, jossa kuvattavan esineen muut värit ovat levyn mustanneet, jota vastoin keltaiset värit, kuten olemme nähneet, ovat tulleet siihen valkoisina, niin valo ei pääse läpi mustien osien, jota vastoin se valkoisten osien läpi vaikuttaa alla olevaan kalvoon. Tätä positiivikuvaa huuhdottaessa shelatiini siitä liukenee niistä kohdin, joihin auringon valo ei ole päässyt vaikuttamaan, ja minulle jääpi levy, joka on keltaisten osien värillinen
valokuva.
Samaan tapaan menettelen saadakseni toiset kaksi positiiviani toisen punaiseksi värjätylle, toisen siniseksi värjätylle kalvolle. Minulla on siten kolme positiivia, kolme valokuvaa, joista ensimäisessä näkyy kuvattaoan esineen keltaiset osat, toisessa punaiset ja kolmannessa siniset. Tämä on ymmärrettävä niin, että puhuessani ainoastaan vapaista väreistä olen tahtonut siten tehdä selitykseni selvemmäksi, mutta että samoin kuin vapaita värejä vastaavat vapaat, samoin niiden välisillä vinahduksillakin on omat vastineensa. Sanoessani "keltaiset värit" tarkoitan keltaisten värien koko asteikkoa, j. n. e.
Jos minä nyt asetan päällekkäin kolme valokunaani, niin niiden värit ja vivahdukset sekoittuessaan silmissämme esittävät täsmällisesti kuvattaoan esineen alkuperäisissä väreissään.
Vaikkakin tämä menettely oli hyvin nerokas, oli se kuitenkin liian vaikea ja monimutkainen voidakseen koskaan antaa pysyväisiä tuloksia. Saamme nähdä, että se kumminkin sisälsi tehtävän lopullisen
ratkaisun.
Ranskan lipun negativi ja positivi.
Ransksn sini-valko-punaisen lipun negativi on ruusunpuna-oranssivärinen, musta |a vihreä, koska nämä ovat edellisten värien komplementit.
Näistä kahdesta isosta päällekkäin asetetusta ympyrästä edellinen osattaa, miltä itsevärillisen levyn osa näyttää silloin, kun sille on sirotettu vihreiden, violettien ja oranssiväristen perunajauhohiukkasten muodostama kerros, jälkimäinen osottaa miltä sama levy näyttää, kun tyhjät paikat on täytetty savunoella.
Miten itse-värilliset levyt toimivat.
Siinä missä ei mikään levyn kohta ole tukittu, saamme valkoisen värin. Jos oranssiväri on tukittu, niin violetti ja vihreä tekevät yhtenä sinisen, jos violetti on tukittu, niin vihreästä ja oranssista tulee keltaista. Samaten, jos vihreä on tukittu, niin violetti ja oranssi yhtyvät punaiseksi. Kolme toisiaan leikkaavaa ympyrää osottaa, miten kolme perusväriä, yhtyessään kaksittain, muodostavat niitä vastaavat komplementtivärit. Kaikkien kolmen yhtymästä tulee aivan mustaa.
---
Sivumennen merkitsemme vain muistiin Gabriel Lippmannin sekä dublinilaisen tri Jolyn metoodit, jotka eivät olleet käytännöllisiä, ja siirrymme heti puhumaan Lumiéren menettelytavasta, joka meille tuo niin kauvan haetun ratkaisun. Se liittyy kolmiovärimenettelytapaan. Mutta sen on onnistunut yhdistää edellisen kolme eriväristä lasia yhdelle ainoalle valonaralle levylle vähentäen siten nuo kolme eri valokuvalevyäkin yhdeksi.
Pitkällisten ja ylen tarkkojen kokeilujen perästä Lumiéren veljekset päättivät valita perunajauhon läpinäkyväksi aineeksi, koska se on helposti jaettavissa ja värjättävissä. Se jauhetaan ja seulotaan niin hienoksi, ettei yksikään hiukkanen ole päälle 10 tai 12 tuhannesosaa millimetriä läpimitassa. Osa jauhoista värjätään vihreäksi, toinen osa oranssiväriseksi ja kolmas violetiksi.
Kuivattuina nämä kolmenväriset jauhot sekoitetaan hyvästi keskenään ja niitä ripotellaan eräällä liimamaisella läpinäkyvällä aineella voidellulle levylle. Erikoisella keinolla estetään jauhohiukkaset laisinkaan tulemasta päällekkäin. Sitten lasketaan levy valssin läpi, joka litistää jauhohiukkaset, niin ettei niiden väliin jää kuin äärettömän pieniä aukkoja, jotka sitten täytetään savunoella.
Mikroskopilla katsottuna levy silloin näyttää kolmiväriseltä, läpinäkyvältä konfettimosaikilta, omituiselta lasimaalaukselta, jossa lyijyliitteet muodostaa noki.
Tälle mosaikille levitetään vedenpitävä vernissakerros ja sitten pankromaatiseksi, (kaikkiväriseksi) tehty hopea-bromi-shelatiinikerros, johon yhtälailla vaikuttavat kaikki värit. ]a autokrominen (itsevärillinen) levy on valmis käytettäväksi. Se asetetaan kasettiin selkä ylöspäin, niin että valo ei pääse valonarkaan kerrokseen, ennenkuin se on kulkenut värjättyjen jauhohiukkasten kerroksen läpi.
Neliömillimetrin alalla tällaisella levyllä on 8,000 ja 9,000 välillä näitä jauhohiukkasia, joita,kuten olemme sanoneet, on yhtä suuri määrä värjätty vihreiksi, oranssivärisiksi ja violetiksi, ja jotka vaikuttavat kuin yhtä monta niiden väristä läpinäkyvää levyä, asetettuina kuvattavan esineen ja valonaran levyn väliin, kuten yllä olemme selittäneet, näiden läpinäkyvien levyjen mikroskopillisen ko'on vuoksi niiden vaikutukset sulautuvat yhteen, näyttäen silmästä tasaiselta väriltä, vaikka meillä todellisuudessa on silmäimme edessä lukematon joukko pienen pieniä vihreitä, oranssivärisiä ja violettia levyjä, joista kunkin muodostaa yksi ainoa jauhohiukkanen.
Jos on oikein seurattu meidän kolmivärimenettelyn selitystämme, niin ymmärretään, että värillinen levy, johon valo on vaikuttanut, ei kehitettynä ja kiinnitettynä esitä kuvattaoan esineen värejä, vaan niiden komplementtivärejä; se on negatiivilevy. Jotta saataisiin positiivi, pannaan levy, sen sijaan että se ensimäisen kehityksen jälkeen kiinnitettäisiin ammoniakkikalisessa pyrogallushapossa, kaliumpermanganaatihappoiseen liuokseen, sitten se kirkkaassa päivänvalossa kehitetään toistamiseen diamidofenolilla, joka vaikuttaa, että meidän negatiivimme muuttuu kuvattavan esineen todellisia värejä vastaavaksi positiiviksi.
Ottakaamme tekemästämme valokuvasta jokin yksityiskohta, esim. suun kuvaaminen.
Siihen valonaran kerroksen osaan, joka on levyllä vihreiden jauhohiukkasten alla, eivät huulista lähtevät punaiset säteet ole päässeet komplementtivärinsä läpi vaikuttamaan hopeasuolaan, jota vastoin oranssiväristen ja violettien hiukkasten alla oleviin osiin nämä säteet ovat vapaasti päässeet läpi ja vaikuttaneet bromishelatiiniin. Olemme siten saaneet suun negatiivikuvan. Ensimäisen kehityksen jälkeen panemme levyn kaliumpermanganaatiin. Se liuottaa oranssiväristen ja violettien hiukkasten kohdalle jääneen pelkistetyn hopean ja jättää koskematta vihreiden hiukkasten alla olleen pelkistämättömän hopean.
Toisessa kehityksessä sitten diamidofenoli mustentaa tämän pelkistämättömän hopean, joka sitten tukkii vihreiden hiukkasten alla olleet levyn osat. Ei näy enää kuin violettia ja oranssinärisiä hiukkasia, tuhansia mikroskopillisia pilkkuja, joiden likekkäinen sekoitus meidän silmissämme näyttää hakemaltamme huulten punalta. Sama on muitten värien laita. Kuvan vahvistamisen ja sen semmoiset seikat jätämme sikseen, välttääksemme kovin monimutkaisia selityksiä. Lukijamme voivat helposti mielessään kuvailla ne moninaiset käytännöt, joihin värivalokuoaus tästä lähin tarjoutuu esim. lääkäreille, fysiologeille, luonnontutkijoille ja astronomeille, jotka voiuat ainaisiksi ajoiksi antaa täsmällisen kuvan vaikka mistä taudista tai kudoksesta tai kasoista tai määrätyssä asennossa olleesta tähdestä.
Ja minkä eloisuuden saavatkaan muoto- ja maisemakuvat!
Tämä kaunis keksintö tuottaa kunniaa tekijöilleen ja koko Ranskan tieteelle. Se on unohtumaton merkkitapaus ilmankin niin ihmeistä rikkaassa valokuvauksen historiassa.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti