Kirj. Hilkka Rantaniemi.
I.
- Oletko sinä maalannut luonnon mukaan?
- En, mutta minä olen jäljentänyt oikeita tauluja ja ne koristavat nyt huonettani. En ole koskaan koettanut maalata luonnon mukaan en edes pientä kukkaa. Se mahtaa olla kovin vaikeata.
Näin saattaa tapahtua - ja tapahtuu hyvin usein - että pannaan kaikki taito jäljentämisen oppimiseen, mutta laiminlyödään kerrassaan luonnon mukaan piirustamisen ja maalamisen harjoittaminen. Kuitenkin se, joka luonnon mukaan on tottunut maalaamaan, voi ymmärtää ja nauttia paljon suuremmassa määrässä luonnon rikkaudesta ja moninaisuudesta kuin se, joka huoneessaan on tarkasti tutkinut tuota aina muuttumatta pysyvää jäljennettävää taulua. Joka on tottunut tarkastamaan luontoa, näkee paljon enemmän kuin tottumaton katsoja, jolle puut ja kivet ovat aina samoja niin tänään kuin eilenkin. Tuntijalle tarjoo uusi päivä, toinen valaistus, esineitten muuttunut suhde toisiinsa aina uutta ja hänen mieltään kiinnittävää. Mikä ääretön muoto- ja väririkkaus on annettu meille ihailtavaksi jo pienissä kukissakin ja simpukoissa, sulissa y. m. Ja mikä ihmeellinen valaistuksen aiheuttama vaihtelevaisuus niissä alituisesti esiintyy. Eiköhän näiden tutkiminen ja koettaminen kiinnittää paperille tai kankaalle tuota meille monipuolisempaa tyydytystä kuin jäljentäminen. Tosin on asianlaita niin, että työmme tulokset varsinkin alkuvuosina näyttävät sangen vaatimattomilta. Luonnon mukaan maalarilla saattaa olla paperillaan vain joku pieni kasvin oksa, joku siipi, hyönteinen tai joku muu aivan pieni esine maalattuna, kun sen sijaan jäljentäjä maisemallaan järvineen, metsineen ehkäpä ihmisineenkin vaikuttaa meihin kerrassaan häikäisevästi. Mutta eiköhän sittenkin se, joka tuon pienen kasvinsa on huolellisen tutkimisen jälkeen maalannut, ole työskennellessään oppinut enemmän luontoa ymmärtämään ja ainakin oppinut näkemään enemmän kuin tuo jäljentäjä. Sangen paljon voi oppia hyvien taulujen jäljentämisellä, se oppi ei suinkaan ole arvioittava pieneksi, mutta usein on oppilaan mentävä luontoon ja siten vältettävä pintapuolisen taituruuden saavuttamista.
Olkoon tässä kerrottuna pieni tapaus. Muuan nuori englantilainen maalari jäljennettyään taitavasti erään vanhan mestarin taulun arveli nyt kykenevänsä maalaamaan luonnon mukaan. Hän valitsi mieleisensä näköalan eräältä korkealta paikalta Lontoossa. Muutaman päivän hän maalasi ja maalasi. Työ ei tahtonut onnistua, mutta hän yritti uudelleen. Lopulta hän näytti sen, jonka hän oli tehnyt, kuuluisalle engl. maisemamaalarille Constable'lle. C. katsoi työhön ja katsoi nuoreen maalariin ja sanoi: "Nuori ystäväni, mene ja piirrä ensin portin pieli, ja kun sen olet tehnyt, piirrä toinen, ja niin yhä edelleen kunnes olet piirtänyt niitä koko tusinan. Piirrä sitten tupa, liitä siihen puu ja näin mene eteenpäin kunnes kykenet tekemään jotain läpeensä tutkittua ennen kuin ryhdyt tällaisen aiheen maalaamiseen. Olet tehnyt aivan saman erehdyksen, kuin minäkin tein ollessani sinun ikäisesi: olet aloittanut väärästä päästä".
Huomaamme tästä, että luonnon mukaan maalaaminen ei taida ollakaan niin aivan helppo tehtävä. Alusta, aivan alusta saammekin aloittaa, aivan pienestä vähäpätöisestä lähteä, saavuttaaksemme tuon taidon. Sen vuoksi koetan nyt tässä selittää miten on maalattava ja piirrettävä luonnonesineitä käyttäen malleinämme kasveja, hedelmiä, simpukoita y. m., ja tämän alun opittuasi siirtyä sitten maisemiin. Työskentelytavaksi otan pensselipiirustuksen, koska se on yleisesti tunnustettu kehittäväksi puhumattakaan sen hauskuudesta. Ja sitä paitsi on sillä se hyvä puoli, että siinä on yhdistetty, kuten nimikin jo sanoo, maalaaminen ja piirtäminen. Pensselipiirustuksella on se etu, että siten saa heti suuruussuhteet helpommin esille, tässä kun tulevat pinnat kysymykseen eikä vain ääriviivat, ja tekemänsä virheet huomaa selvemmin.
Ensiksi muutamia ohjeita tarvittaviin välineisiin nähden.
Mukavinta on käyttää blokkia (useita paperiarkkeja laidoilta yhteen kiinnitettynä), josta voi helposti arkin irroittaa ja saa valmiiksi pingoitetun paperin sijalle. Paperi ei saa olla hyvin ohutta eikä aivan sileätäkään.
Pari porsliinista maalikuppia, joihin sopii noin teelusikallinen valmiiksi sekoitettua väriä.
Pieni porsliininen paletti värien sekoittamista varten.
Pari pensseliä, jotka eivät saa olla kovin pieniä. Numerot 6 ja 7 ovat sopivat.
Imupaperi tai vaatetilkku pensselin puhdistamista ja kuivaamista varten.
Kolme pääväriä: punanen (carmine), keltanen (gamboge) ja sininen (Preuss. blue). Yksivärisiä maalauksia varten ovat vielä sininen (indigo) ja ruskea (sepia) hyvät olemassa.
Ja lopuksi jonkinmoinen teline, jonka nojalla blokki tai lauta, jos sille on pingoittanut paperinsa, pysyy vinosti
koholla. Hätätilassa on kirjakasa sopiva tuki.
Tuella varustettu pahvipala taustaksi mallina olevalle esineelle.
Kaikista paperi- ja maalikaupoista saa luettelemani tarpeet. Mutta koska meillä yleisemmin on tarjolla saksalaisia maaleja, liitän tähän vastaavat saksalaiset nimet: Carmin, Gummi gutte, Preuss. blau, Sepia ja Indigo.
Nyt kun on tarvittavat välineet selvillä, on sinun totuttava tarkoituksenmukaisesti käyttämään niitä. Väriä
ei saa sekoittaa hyvin paksuksi, mutta ei taas liian ohueksikaan. Tämän opettaa parhaiten käytäntö. Ota pensseliin
kylliksi väriä, ei kuitenkaan niin paljon, että siitä tippuu. Käden asento ja miten pensseliä kädessään pitää on myöskin määrättävä, sillä välineitten oikea käyttö on työn onnistumiselle tärkeä. Seur. sivulla olevat kuvat osoittavat kahta eri asentoa.
Molemmissa nojaa käsi ranteen kohdalla blokkiin tai lautaan. Ensimäisessä on pensseli siten, kun sen tulee olla pystysuoria viivoja vedettäessä, toisessa taas vaakasuoria viivoja tehtäessä. Kuten jo mainittiin, nojaa käsi blokkiin ranteen kohdalla, jotta se siten olisi liikkuvampi ja herkempi. Mutta tarpeen tullen voi myöskin pikkusormellaan tukea kättä, kuten kuva 2 osoittaa.
Harjoita nyt ensiksi pysty- ja vaakasuorien viivojen vetämistä kunnes se käy helposti. Viiva on maalattava yhtäjaksoisesti. Se ei saa olla katkonainen. Jos maalia tulee paikoittain paksummalta, niin anna sen vaan olla nostamatta pensseliä tuota tasoittaaksesi. Totuta myöskin vetämään viivoja, jotka levenevät vain toispuolisesta. Tämän saa aikaan jos antaa pensselinpään levitä ainoastaan toiselle puolelle. Nämät ensi harjoitukset ovat lyhyitä viivoja, mutta on tietysti opittava vetämään pitkiäkin. Silloin ei käsi tietysti voi pysyä ranteesta paikallaan vaan nyt liikkuu oikeastaan koko kyynärvarsi. Harjoittele sitten vetämään viivoja joka suunnalle aloittaen sekä toisesta että toisesta päästä. On sangen hyvä harjoitus, jos koettaa muodostaa viivoista jonkinmoisen kuosin. Tässä voi aloittaa vedot joko keskeltä reunoille tai päinvastoin reunoilta keskelle. Tällaisten kuosien piirtäminen pensselillä on hyvä kouluutus sekä kädelle että silmälle, sillä jos tahtoo jonkunkaanmoista säännöllisyyttä, on tarkoin määrättävä viivojen paikka ja pituus, sillä vetoja ei saa korjailla. Tämä on omiaan vaatimaan tarkkuutta maalarilta. Suoria viivoja harjoitettua siirrytään käyriin viivoihin. Nämät ovat kädelle oikeastaan luonnollisemmat, mutta kuitenkin on kättä melkolailla totutettava ennenkun se pystyy vetämään milloin minkinlaisia viivoja. Näitä tehdessä on pensseliä pidettävä löysästi kädessä ja kättä nostettava kyllin ylös, jotta sitä on hyvin helppo liikuttaa. Pensselin varren täytyy helposti liikkua sormien välissä ja jos sitä sormissaan pyörittää, niin voi paremmin maalata käänteitä. Näissä harjoituksissa on sopiva käyttää esim. suuria kirjaimia ja kaikenlaisia kuoseja.
Itse voit keksiä sopivia töitä, kunnes olet saavuttanut varmuuden tällaisissa vedoissa.
---
Edellä olevassa selitin miten pensseliä käytetään viivoja, sekä kapeampia että leveämpiä, tehdessä. Mutta jos otamme malliksemme minkä esineen tahansa, niin niissä on pintoja, joita emme yhdellä pensselinvedolla täytä. Pintoja täyttäessä ei voi laatia niin jyrkkiä määräyksiä, vaan maalarilla on jokseenkin suuri vapaus käyttää taitoaan edellä oppimansa pohjalla. Kuitenkin ovat muutamat yleiset ohjeet paikallaan.
Ylipäänsä tee vedot aina ylhäältä alas ja vasemmalta oikealle. Jos sinulla on täytettävänä neliöpinta, niin vedä ensin vaakasuora leveä viiva vasemmalta oikealle rajoittamaan pintaa ylhäällä. Seuraavat vedot tehdään tästä alaspäin ja annetaan maalin tasaisesti valua. Viimeinen vaakasuora pohjaveto lopettaa työn (kuva 4,i). On muistettava, että pintaa ei saa ensin rajoittaa, sillä se ei kuulu pensselipiirustuksen luonteelle. Tällainen menettely tekee rajat koviksi.
Sahalaitaiset lehdet maalataan siten, että veto aloitetaan kustakin kärjestä (kuv. 4,2).
Kahden esineen välille tai eri osien välille samassa esineessä jätä kapea valkea juova estääksesi maalin valumasta yhteen ja aiheuttamasta epäselvyyttä työssäsi (kuv. 4,5).
Kun harjoittelemme yhdellä värillä maalaamista ottamatta ollenkaan huomioon valoja ja varjoja, eivät pinnat tarvitse tulla aivan tasaisesti peitetyiksi. Maali saa paikottain olla ohuemmassa, paikottain taas paksummassa. Tämä antaa vain eloa ja vaihtelua työlle. Mutta kuitenkin on vältettävä paksun ja liiallisen maalin pysähtymistä kuivumaan, sillä se ei kuivu tasaisesti, vaan jättää hyvin rumat jäljet. Katso vieressä olevia oksia niin sinulle selviää työtapa. Elä kuitenkaan jäljennä näitä, vaan valitse mieleisiäsi oksia ja esineitä ja koeta niitä maalata. Mutta tee se muistista, tutkittuasi ensin huolellisesti sen eri muodot, sillä tällainen on kehittävämpää. Sitä suuremmalla syyllä on tällaiset maalaukset tehtävä muistista, kun niissä ei tule tarkka luonnonmukaisuus kysymykseen, vailla kun ovat sekä valoja että varjoja ja sitä paitsi tehdyt ainoastaan yhdellä värillä. Mutta tutkittaessa ei ole otettava selville ainoastaan muoto, vaan myöskin maalattavaksi ottamasi esineen asento.
Ota huomioon kukkia maalatessasi, että ensin maalaat heteet ja emin ja sitten ympärille terä- ja verholehdet. Ja kukka- ja lehtiryhmissä taas maalaat päällimmäisen kukan tai lehden ensiksi (kuv. 4,4).
Tähän asti on maalattu yhdellä värillä ilman valoja ja varjoja, mutta nyt on aika ottaa nekin lukuun. Vaikka vielä käyttäisitkin yhtä väriä, niin tuo valojen ja varjojen vaihtelu lisää paljon työsi kauneutta. Tuonnempana mainitsin, että jos johonkin paikkaan maalia tulee vähän paksummaltakin, niin se ei häiritse, pikemmin päinvastoin, mutta nyt kun valot ja varjot ovat kysymyksessä, saattaisi tämä vaikuttaa virheellisesti. Jos tällaista sattuu, on väri ohennettava, ja sen teet siten, että koetat sen saada puhtaalla, ei liian märällä pensselillä pois.
Hauskimmalta näyttää työ, jos saa sen valmiiksi yhdellä kosteudella. Tällä tarkoitan sitä, että se on ensi maalauksella siksi valmis ja oikein, että päälle ei tarvitse lisätä mitään. Tuolla päälle maalaamisella kadottaa pensselipiirustus paljon keveydestään ja kuultavuudestaan. Mutta joskushan täytyy joitakin korjauksia tehdä. Silloin on vältettävä puolikuivia pintoja, sillä niissä ei tahdo maali tasaisesti luistaa. Täytyy odottaa siksi, kun pinta on kuivunut, jolloin sen voi puhtaalla pensselillä kokonaan kostuttaa ja sitten tehdä korjauksensa, taikka tehdä se ilman pinnan kostuttamista. Milloin mikin tapa on paras, huomaa enemmän maalattuaan ja kokeiltuaan.
Kun otat maalataksesi jotain, olkoon se sitten vaikkapa kasvi, maljakko, pallo t. m. s., niin aseta se eteesi siten, että valaistus tulee vain yhdeltä puolen, vasemmalta. Käsi ei silloin heitä varjoa työlle. Jos valitset maalataksesi esim. pallon tai jonkun muun pyöreän esineen, niin huomaat, ettei kirkkain valo enemmän kuin tummin varjokaan niissä ole reunoilla. Jotta pehmeästi saisit valot ja varjot yhtymään toisiinsa, niinkuin ne pyöreissä esineissä tekevät, niin katso, että eri voimaiset pinnat yhtyvät kosteina toisiinsa. Vaaleimman valopaikan voit maalata puhtaalla vedellä.
Simpukkain maalaaminen on vähän vaikeampaa, mutta se on hyvin hyvää harjoitusta.
Sulat taas ovat helppoja. Maalaa kumpikin puoli erikseen ja jätä ruoto välille maalaamatta, johon jälestäpäin lisäät varjon. Jos maalatessasi käytät pensseliä sulan juovien mukaisesti, saat helposti siinä esiintyvät valot ja varjot esille.
Vaikka, kuten tiedämme, pensselipiirustuksessa vältetään rajojen piirtämistä, niin on kuitenkin joskus erittäin kiitollista panna niitä jälestäpäin. Siellä täällä ne ovat mainiot, mutta jos niitä panee joka paikkaan, on maalaus pilalla. Siis hyvin säästäväisesti pitää käyttää tätä tapaa (kuv. 5).
Nyt ei tarvitse harjoitella pitemmältä tätä yksiväristä maalausta. Tahdomme jo siirtyä luonnollisilla väreillä maalaamaan, sillä on sentään niin paljon suurempi viehätyksensä. Mutta epäilemättä tällä pienellä alkuharjoituksella joudutat työsi onnistumista.
Siihen huviin, jonka sinulle tarjoo luonnollisilla väreillä maalaaminen, liittyy kuitenkin vaikeutensa, nim. värien sekoittaminen ja kunkin värin varjostaminen. Kolme pääväriä, punanen, keltanen ja sininen, ovat aluksi aivan riittävät. Koska Nuoren Voiman palstoille ei voi saada värillisiä kuvia, näyttääkseni nämät eri yhdistykset, niin koeta itse ne sekoittaa, ennenkun rupeat varsinaisesti maalaamaan. Ja ainakin maalatessasi pidä paletillasi valmiina useita eri sekotuksia jouduttaaksesi työtäsi. Mutta muista välillä pestä pensselisi hyvin, jotta värit pysyvät puhtaina eivätkä käy sameiksi liian monen maalin sekaantuessa.
Nuo kolmen päävärin tavalliset yhdistykset kelt.+sin.=vihr.; sin.+pun., purppura; kelt. +pun. =punakeltainen eli oranssi, sinä tunnet, mutta nämät
eivät vielä riitä, sillä esim. kukissa, joita maalaat, on monta hienoa vivahdusta, joihin eivät nämät yhdistykset sovi. On siis saatava uusia vivahduksia. Saat hyvän vihreän värin, jos keltaseen ja siniseen liität hiukan punasta, ja jos samassa sekoituksessa annat siniselle voiton, niin saat siitä uuden vihreän värin. Jos sekoitat päävärit yhteen, mutta eniten sinistä ja vähimmin keltasta, niin saat harmaan värin, joka vivahtaa mustaan, jos se on ky liaksi paksua. Sinisestä ja punasesta, jossa hiukan on keltaista, muodostuu violetti väri. Kaikki kolme väriä, keltaista vain eniten, sekoitettuna on ruskeata.
Lehtiä maalatessasi huomaat useita vihreitä värivivahduksia, jonka valaistus aiheuttaa. Sinivihreältä näyttää se lehti, joka on suoraan valolle kääntynyt; keltaisenviheriä väri on sillä lehdellä, jota katsot valoa vasten, siis lehden läpi, ja tumman viheriä väri on taas varjossa olevalla lehdellä.
Työlle eduksi on, jos toiset lehdet maalaa tarkemmin kuin toiset. Valopuolella voit esim. merkitä suonet, joko niin kuin ennen on tehty, tai sitten jälestäpäin puhtaalla pensselillä ottamalla maalia pois niiltä kohden, ja varjopuolella taas jättämällä suonet kokonaan pois. Jos eri värit sulavat toisiinsa, niinkuin esim muutamissa kukissa, pehmeästi aivan kuin huomaamatta, saat sen parhaiten esille, jos pinnan kosteana ollessa panet kaikki esiintyvät värit vierekkäin, niin saat ne kauniisti liittymään toisiinsa.
Harjoitus opettaa sinulle kyllä yhden ja toisen seikan, jonka tässä olen sivuuttanut. Olen tahtonut pysytellä vain pääasioissa ja niistäkin koettanut ottaa tärkeimmät ja sopivimmat itse työskentelyn pohjaksi. Kenellä on luontaiset lahjat, hän saa kyllä sen taiteellisuuden työhönsä, jota ei voi opettaa.
II.
Kaikki tähänastiset pienet maalauksesi olet suorittanut huoneessa, mutta nyt lähdemme ulos vapaaseen luontoon ja koetamme tehdä skitsejä - kuten sitä sanotaan - maisemista tai yleensä näköaloista.
Jos olisit tottunut vain jäljentämään tauluja, joissa kaikki jo on edessäsi valmiina, taulun koko on määrätty ja kaikki mitä maisemassa esiintyy on sinulla tässä maalattuna tasaiselle pinnalle - niin, jos tähän olisit tottunut, niin silmäillessäsi edessäsi olevaa elävää luontoa, maisemaa, jonka maalataksesi olet valinnut, joutuisit varmasti vähän hämmenyksiin. Et oikein tietäisi miten suuren palan tuosta näkemästäsi panisit paperillesi ja miten ylipäänsä voisit kaiken maalata siten, että se edes osapuilleen näyttäisi luonnolliselta.
Nyt ensiksi kysymys: minkä olet valinnut aiheeksesi? Tavallisin virhe, jonka nuori maalari tekee hakiessaan itselleen aihetta, on se, kuten jo on mainittu, että hän ei tyydy yksinkertaiseen, vaatimattomaan aiheeseen, vaan valitsee ja valitsee, kulkee ja kulkee pitkin niittyjä ja metsiä. Aika kuluu ja hän vain väsyy ja veltostuu ja jättää jo työn siltä päivältä ajatellen, että ehkä huomenna löytäisi paremmin. Tuolla hän on sivuuttanut kiitollisen aiheen: sammaleisen kiven vanhan kannon juurella, jonka kylkeen aurinko kirkkaasti heittää säteensä ja tuolla pienen puron yli johtavan rappeutuneen sillan, jonka lahonneissa puissa niin ihmeellisiä väriyhdistyksiä esiintyy. Ja monen muun maalattavaksi sopivan aiheen ohi hän
on kulkenut. Hänen innostuksensa on vaatinut jotain paljon suurempaa ja ihmeellisempää. Mutta tämä vaatimus vie tavallisesti surulliseen pettymykseen ja ensimäiset huonot tulokset on sitten usein syynä innostuksen laimenemiseen ja lopuksi sen kuolemiseen. Maisema on kokoonpantu
monesta eri osasta, joista jokainen erikseen vaatii huolellista tutkimista.
Sinun ei tarvitse mennä pitkälle kodistasi, kun jo löydät jonkun sopivan aiheen esim. pienen sillan, joka johtaa ojan yli.
Ensiksi sinun täytyy määrätä itsellesi paikka mihin asetut maalaamaan. Sopivin on olla noin 8-10 m. matkan päässä aiheestasi. Ehkäpä sattuu sopivalla paikalla olemaan pieni kivi mihin istuutua. Mutta sinun on katsottava, että aurinko ei paista suoraan paperillesi, sillä valkea paperi häikäsee pahasti silmiäsi ja työskenteleminen on silloin vaikeata. Istut siten, että joko itse varjostat paperisi, tai muuten asetut varjopaikkaan. Ennenkun asetat pensselin paperillesi, niin tutki tarkoin aihettasi, sillä se pieni hetki, jonka käytät tähän tarkastamiseen, on hyvin tärkeä. Määrää miten suuren osan maisemasta tahdot maalata. Tämän saat mukavasti selville siten, että pidät pääsi suorassa ja katsot suoraan eteenpäin - näin saat taulun keskikohdan - ja sitten päätäsi liikuttamatta käännät silmäsi oikealle ja vasemmalle, ja sen, jonka silloin selvästi ja vaivatta näet, voit maalata. Katso sitten tarkoin miten sillan eri osat ja koko maiseman eri osat ovat toisiinsa nähden. Kun tätä viimeksimainittua tutkit, niin ota kynä avuksesi ja aseta se, ojentaen käsivartesi aivan suoraksi, vaakasuoraan silmäsi tasalle ja katso mitä näet kynäsi yläpuolella ja mitä taas sen alapuolella. Kynää voit sitten asettaa eri suuntiin voidaksesi huomata mitkä eri kohdat koskettavat samaa linjaa.
Tämä valitsemasi aihe on verrattain helppo maalata, ja on siihen syynä suureksi osaksi se, että olet valinnut paikan, jossa maalaat siten, että siitä katsottuna silta muodostaa vaakasuoria viivoja eikä siinä ole noita silmästäsi poispäin kulkevia viivoja. Ei ole sellaisia viivoja, joita näet esim.
ratakiskojen muodostavan, jos seisot keskellä rataa ja katsot eteenpäin, jolloin molemmanpuoliset ratakiskot kulkevat sinusta poispäin ja etäällä näyttävät yhtyvän yhteen pisteeseen. Mutta nyt otat sellaisen näköalan maalataksesi, jossa sinusta poistuvat viivat ja pinnat esiintyvät. Sellaiseksi aiheeksi on sopiva valita esim. kyläkuja, jossa molemminpuolin on rakennuksia. Nyt täytyy ottaa avuksi perspektiivioppi, oppi, joka selittää miten voimme piirtää ja maalata näkemämme siten kuin se silmillemme näyttää.
Useat, joilla on taipumusta maalaamiseen ja piirtämiseen, lyövät laimin perspektiivioppiin tutustumisen arvellen, että heidän silmänsä kyllä harjaantuu
näkemään ja käsi tottelemaan, niin ettei siinä tarvita sen enempää. Mutta asianlaita on niin, että silmäänsä ei voi kehittää ellei kehitä järkeänsäkin. Sen vuoksi ei maalarikaan saa turvautua vain silmäänsä, vaan hänen täytyy voidakseen oikein maalata luonnon mukaan tutustua perspektiivioppiin. Sanon kuitenkin heti, että niin laaja tieto kuin tässä opissa esim. arkkitehdeille on välttämätön, ei ole maalareille. Hänelle riittää vähempi. Mutta kaikissa tapauksissa hänen täytyy tietää miksi hän piirtää juuri niin ja niin, eikä tehdä sitä vain siksi, että se hänestä näyttää siltä. Olet kuullut ehkä sanottavan perspektiivioppia vaikeaksi ja pelästynyt jo, kun tällainen vastus tuli esille heti alussa, kun skitseeraamaan pääsit. Mutta ei ole syytä siihen. Sen, minkä tarvitset ottaa käytäntöön vaatimattomissa harjoitelmissasi, koetan selittää sinulle mahdollisimman yksinkertaisesti. Varsinaista perspektiiviopetusta en tässä sinulle anna; siihen voit tutustua varsinaisista perspektiiviopin oppikirjoista, joita on jo suomenkielelläkin.
Sinulla on edessäsi kyläkuja. Oikealla puolella tahtoisit taululle saada tuon puun ja vasemmalla taas tuon. Nyt on katsottava minne asettuisit istumaan, jotta joutuisit sopivan matkan päähän aiheestasi. Siv. 187 oleva piirustus osoittaa puulle tällaisia matkoja. A ja B ovat ne puut, jotka tahdot tauluusi. Jos etenet näistä niin etäälle, että saat muodostumaan 60° kulman (c), niin siltä kohdalta voit ne nähdä ja siis myöskin maalata, mutta tavallisesti on parempi, jos kulma on pienempi, vain noin 25° - 20° (d), ja tämän saat aikaan, jos etenet kauvemmaksi aiheestasi. Istut vain parikymmentä metriä lähimmästä talosta, jonka tauluusi tahdot. Kynän avulla katsot mille kohdalle tulee horisonttiviiva, tuo silmäsi tasalla oleva vaakasuora viiva, ja merkitset sen paperillesi. Tarkasta millä kohdin se maisemassasi esiintyviä pystyjä ja vinoja viivoja leikkaa. Helposti näet mitkä viivat ovat yhdensuuntaisia horisonttiviivan kanssa, mitkä taas ovat noita poistuvia viivoja. Horisonttiviivalla löydät silmästäsi poispäin kulkevien viivojen katoamispisteet. Horisonttiviivan ei aina tarvitse jakaa tauluasi kahteen yhtäsuureen osaan, se voi joutua, kuten kuvassakin näkyy, koko joukon alemmaksi keskikohtaa. Näköpiste on aina tällä viivalla, ja se on vastapäätä silmääsi. Mitkä poistuvat viivat katoavat tähän pisteeseen, mitkä taas muualle, löydät siten, että ojennat käsivartesi ja annat kädessäsi olevan kynän kulkea pitkin talon harjaa. Huomaat silloin, että kynän kärki viittaa katoamispisteeseen. Voit tehdä saman kokeen antaen kynäsi kulkea esim. akkunain ylä- ja alareunaa myöten, jotka muodostavat yhdensuuntaisen viivan kattoharjan kanssa, niin huomaat, että nämätkin viivat katoavat samaan pisteeseen. Näin kynää asettaen määrättyjä poistuvia viivoja myöten kulkemaan voit yksinkertaisesti löytää niiden katoamispisteen. Mutta katso aina tarkasti millä kohdin maisemassasi katoamispiste on ja ole huolellinen sen merkitsemisessä paperillesi. Nämät ohjeet ovat niin tuiki yksinkertaiset, niin ettei niiden seuraamisen pitäisi tuottaa sinulle mitään vaikeutta. Mutta kuten sanoin, on perspektiivioppiin tutustuminen välttämätön maalarille, joka tahtoo, opittuaan ensin huolellisesti maiseman eri osia maalaamaan, liittää näitä osia yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti