Maalauksen käyttö maaseutu-oloissa.

Maalarilehti 5, 1929

Muutamia huomioita Turun Ammattiopistoa järjestettäessä.

Vielä noin 30 vuotta sitten oli maalaus maaseutu-oloissamme melkoisen harvinaista. Länsi-osassa maatamme lienevät olot olleet jonkun verran paremmat, mutta varsinkin Karjalassa saimme nähdä puisten rakennusten ja erilaisten puisten ja metallisten käyttöesineiden yleensä jäävän maalaamattomiksi.

Niinkuin rakennukset jäivät seisomaan keskeneräisenä siten ettei isoja osia niistä ollenkaan valmistettu asumiskuntoon, siten ne myöskin jätettiin turvaamatta lahoutumiselta. Puut saivat sinettyä ja halkeilla kunnes rakennus viimein, ennen aikaansa, rappeutui harvaksi ja käyttökelvottomaksi. Ei tarvinnut moniakaan vuosia kulua kun tällaisen hoidottomaksi jätetyn rakennuksen seinähirsiin saattoi lohkoa aukkoja puutikulla tai paljaalla kädelläkin. Samanlainen oli monien isompien käyttöesineiden ja kulkuneuvojen kohtalo. Paljaana puuna tahi metallina ne saivat kestää lahoutumista ja ruostumista vastaan minkä kestivät ja sitten mennä hajalleen.

Voimme helposti laskea millaista tuhlailua tällainen huono rakennusten ja käyttöesineiden hoito oli. Seinähirsinä, kattopäreinä sekä kulkuneuvojen ja maanviljelystyökalujen rakennusaineina haaskattiin omaisuutta, samoin kun tuhlailtiin työaikaa, melkoisten rahamäärien edestä. Jos kysyttiin miksikä ei esim. pärekattoa oltu voideltu jollakin kyllästyttävällä aineella, vastattiin usein, etteivät semmoiset aineet mitään auta vaan lienevät puna- ja keltavärit enemmän vain turhamaisen koreilun vuoksi. Käyttöesineistä sanottiin samaa sekä, ettei niissä väri pysykään kun niitä aina käsitellään ja liikutellaan.

Meidän päiviimme mennessä ovat olet sentään muuttuneet. Näemmehän junalla maaseutuja matkustaessamme jo melkein kaikkialla tutunvärisiä punaisia ja keltaisia asuinja ulkosuoja-rakennuksia. Useimmissa kylissä on jo maalausammatin harjoittajia avustamassa paikkakuntaansa maaliaineiden käytössä. Huomattavimmissa maalaistaloissa ovat huoneet jo sisältä maalatut samoinhuonekalut ja muut käyttöesineet.

Mutta maalauksen käyttö maaseutu-oloissamme ei sentään vielä meidän aikanammekaan ole läheskään tyydyttävällä kannalla. Emme tässä pyri puhumaan taiteellisista seikoista, joihin voitaisiin sanoa, ettei maalaisen kannata lähteä niillä koreilemaan. Kysymys on sensijaan aivan käytännöllisistä seikoista, työn- ja aineiden säästämisestä. Vaikka meillä jo yksinäisimmissäkin seuduissa tiedettäisiin maalisivelyn tärkeys taloudelliselta ja vieläpä yhtähyvin terveydelliseltäkin kannalta, ei aina tunneta seikkoja millätavoin ja mitä välineitä käyttäen maalaus kussakin tapauksessa olisi suoritettava. On esim. olemassa hyvinkin halpoja kyllästyttämiskeinoja joilla voimme estää puun lahoutumasta ja sammaltumasta, mutta joita keinoja ei tarkemmin tunneta. On olemassa huonoja jahyviä aineita, joista toiset saattavat vahingoittaa omaisuuttamme ja terveyttämmekin sensijaan että niistä olisi meille hyötyä. Ja ratkaisevasti merkitsee vielä, miten työn suoritamme. Esimerkin vuoksi mainittakoon, että kokemattomat ihmiset pitävät maalauksen pääseikkana, että sively on hyvin paksua. Mutta monasti sattuu, että tällainen paksu sively ilmavaikutusten ja rakennusaineiden liikkumisen tähden helpommin katkeaa ja murtuu kuin ohut. Ja edelleen isosti erehdymme, jos ajattelemme, että asiat ovat kunnossa sillä että maali peittää jonkun pinnan, vaikkapa maalikalvossa nyt olisi pieniä rikkoutumiakin. Varsinkin metalliesineissä rikkoutuma maalipinnassa päästää ruosteensiemenen rakennusaineeseen, jokatuosta pienestä aukosta leviää muuallekin maalipinnan alle. Tämmöiset pienet viat aiheuttavat vakavia murtumisia rautarakenteissa, jotka viat aikoinaan yhdellä ainoalla siveltimen vedolla olisi voitu poistaa.

Onhan tämän seikan maassamme tehty innokastakin työtä. Suomen maalarintyönantajain liiton monet toimet ovat tähdänneet maalauksen tärkeyden tunnetuksitekemiseksi. Mutta liittomme varat ja välikeinot eivät aina ole ulottuneet sen hyvän tahdon tasalle, vaan on monen aikeen täytynyt jäädä odottamaan parempia aikoja. Niin on esim. ammattikoulujen perustamisen laita, joista jokaisessa vuosikokouksessa on ollut keskustelua. Niin on vain omien piirien keskuuteen jäänyt esitelmien pito maalausammatin päivänkysymyksistä, joita esitelmiä kuitenkin olisi hyödyllistä pitää laajemmallekin yleisölle, jotta se tulisi käsittämään että kunnollinen maalaus on omaisuuden ja aineen suojelemista ja maalauksen laiminlyöminen kevytmielistä tuhlausta ja hutiloimista. Nyt on kuitenkin maalarimestari Koskisen lahjoitusvaroilla Turkuun päästy perustamaan ammattiopisto jossa maalausammattikin, vieläpä etusijalla, tulee saamaan huoltoa ja viljelystä. Toivokaamme että tästä koituu hyötyä koko maallemme eikä vain Turun kaupungille ja sen ympäristölle. Ja toivokaamme, että hiljalleen alkaa maalausammattikouluja kohota muihinkin paikkakuntiimme.