Stylus 13, 1925
Ref. Piirustusopettajayhdistyksen kokouksessa 25. II 1925.
Olen saanut tehtäväkseni selostaa arkkitehti Strengellin kirjan: Koti taideluomana. Arkkitehti Strengell on asiantuntija sisustustaiteen alalla. Hänellä on takanaan monen vuoden käytännöllinen kokemus, joka perustuu teoreettiseen asiantuntemukseen ja monilta ulkomaanmatkoilta koottuihin havaintoihin. Sisustustaidetta koskeva kirjallisuus on erittäin köyhä ja sisältää yleensä vähän, joten meillä on täysi syy iloita siitä, että Suomessa on ilmestynyt näitä kysymyksiä käsittelevä teos, ja jos sen aatteet tavalla tai toisella pääsevät laajemmin vaikuttamaan, saattaa se muodostua todelliseksi kulttuuritekijäksi. Maun kehittäminen on meillä tällä alalla vasta aivan alullaan, tosin kyllä ehkä hyvällä, virkeällä alulla. Meidän piirustusopettajien velvollisuus on tässäkin tehdä voitavamme. Me tiedämme, mikä arvo esteettisillä vaikutelmilla on ihmisen sielunelämään, tajuamme taiteellisen ympäristön elvyttävän, kehittävän vaikutuksen, ja kauneuden ymmärtäminen on meille ehtymätön elämänilon lähde. Mutta tuhannesti olemme saaneet tuntea, miten vaikeaa on esteettisten vaikutelmien siirtäminen kehittymättömien oppilaitten tajuntaan ja miten paljon on ponnisteltava ennenkuin saatamme huomata edistystä väriaistin ja taiteellisen maun suhteen! Meille on luonnollisesti suureksi avuksi, jos voimme tutustua asioihin teoreettisesti. Se selvittää käsitystämme, johdumme ehkä tarkemmin punnitsemaan, uudelleen arvioimaan mielipiteitämme, saamme uusia ajatuksia ja ehkäpä uutta innostustakin edelleen ponnisteluksemme.
Niinpä on juuri piirustusopettajan näkökannalta sangen hyödyllistä tutustua Arkkitehti Strengellin kirjaan "Koti taideluomana". Mitään aivan ehdottomasti uutta ei sillä ehkä ole sanottavana henkilöille, jotka ovat saaneet taidekasvatusta, mutta koska se on vakuuttavasti ja hyvin kirjoitettu ja runsain kuvin varustettu, on se varmasti mielenkiintoinen ja valaiseva heillekin. Varsinkin luku väreistä. Ainakaan suomenkielellä ei tietääkseni ole olemassa hyvää kirjaa, joka käsittelisi värejä näin monipuolisesti, taiteellisia päämääriä silmälläpitäen.
Luku väreistä onkin kirjan laajin ja ehkä tärkein. Se käsittää 100 sivua, muitten lukujen sivumäärän ollessa yhteensä 150. Koetan lyhyesti esittää tästä luvusta muutamia piirteitä.
"Ilman väriä ei mitään muotoja. Muodon määräävät viivat ja nämä syntyvät kahden erivärisen pinnan rajoina. Näistä molemmista, — muodosta ja väristä on siis väri ensimäinen, muoto toinen." — Näin perustellen värien käsittelyä lähtökohtanaan aloittaa tekijä kirjansa. Ensin käsitellään perus- ja välivärit. Perusvärit: punainen, keltainen ja sininen ovat kaikista väreistä helpoimmat käsittää. Lapset ja villit, sekä henkilöt joiden väriaisti on kehittymätön tajuavat ne vaikeudetta ja sietävät niitä kyllästettyinä rajattomassa määrässä. Hienostuneempi väriaisti välttää sellaista karkeata värileikkiä. Mutta tarkasti harkittuina korosteina saattaa niiden vaikutus olla voittamaton.
Jokainen väri herättää väriherkässä henkilössä määrättyjä mielikuvia ja tunteita. Niinpä keltainen enin auringonvaloa muistuttavana on vaikutukseltaan kiihoittava ja on siten värisommitelman tai -seoksen osana elämän ja ilon aihe. Punainen muistuttaa verta ja tulta, verta ihmisen elimistöä elävöittävänä voimana, tulta lämmittävänä, mutta myös kiihoittavana elementtinä. Punaisen vaikutus on siis voimakkaasti yllyttävä. Sininen on punaisen täysi vastakohta, kylmä ja laimea väri. Se neutralisoi punaisen ja keltaisen liian räikeän loiston.
Väliväreistä vihreä aikaansaa samalla kertaa elinvoiman ja levon tunteen ja on siksi hermoille mieluisa. Luonnossa on viheriää ja sinistä suhteellisesti paljon enemmän kuin keltaista ja punaista. Viittaus, joka sisustustaiteilijalle voi olla hyödyksi.
Oranssi on valoa ja lämpöä, vireyttä ja toimeliaisuutta, vaikutukseltaan päinvastainen kuin vihreä. Violetti synnyttää juhlallisen ja mystillisen tunnelman. Kuninkaallisena purppurana se on hallitsijavallan ja siten arvokkuuden ja vakavuuden vertauskuva. Violettia ja oranssia ei saa sommitelmissa käyttää suurissa erissä, ei ainakaan neutralisoimattomina.
Väreillä on 4 pääominaisuutta.
Ensimmäinen niistä on sävy. Värisävyllä tarkoitetaan jokaista väriä, jolla on määrätty luonne, selvä yksilöllisyys. Värisävyjä ovat myös musta ja valkea, vaikka nämä fysikaalisessa merkityksessä eivät ole värejä.
Toinen värin ominaisuus on arvo eli valööri. Nimitystä käytetään vaaleus- tai tummuusasteesta erillisenä ominaisuutena, siis ottamatta huomioon värin sävyä, osoittamaan sen paikkaa tasaisesti kulkevassa väriasteikossa valosta pimeyteen.
Kolmas ominaisuus on kyllästys. Se osoittaa värin yksilöllistä vahvuutta ja elinvoimaa. Jokapäiväisessä kielenkäytössä eroitetaan loistavat eli räikeät ja hillityt eli himmeät värit. Eri kyllästysaste aiheuttaa eroavaisuuden.
Neljäs ominaisuus on valovahvuus. Värispektrissä on keltainen valovahvin, purppura valoheikoin. Valovahvuus ja väriarvo ovat kaksi eriluontoista ominaisuutta jotka ovat tarkasti eroitettavat toisistaan.
Värien järjestys valovahvimmasta heikoimpaan on seuraava: keltainen, oranssi, vihreä, punainen, sininen ja violetti.
Värien ominaisuuksien yhteydessä selostetaan laajasti, mikä merkitys niillä on taiteellisina tekijöinä sommittelun kauniiseen ja harmooniseen kokonaisvaikutelmaan.
Kodille taideluomana asetetaan "voimakkaasti korostaen sopusointuvaatimus, minkä ominaisuuden tuloksena on levollisuus ja sitten yhtä peruuttamaton vaihteluvaatimus, jonka kautta taideteos saa tarpeellista vilkkautta ja elinvoimaa." Siinä on kirjan ydinajatus.
Kaikkein tärkeimpiä taidekeinoja on väri, joka on välttämätön kauniin kodin aikaansaamiseksi. Värit antavat iloa ja viihtymystä, niillä luodaan kodin tunnelma. Missä määrin niitä on käytettävä, riippuu luonnollisesti jokaisen yksilön värien kaipuusta ja on se temperamenttiasia. Neuvotaan, ettei pidä peljätä kotia sisustaessa "värien soittavan liian suurta orkesteria". Mutta tässä "symfoniassa" ovat värit soinnutettavat hyvin ja oikein. Tätä varten selostetaan eri menetelmiä.
Ensimmäinen ja helpoin on sukulaisuustyyppinen eli yhtäläisyyteen perustuva harmonia, sommitelma sävy sävyssä. Mutta ilman korosteita käy tämä menetelmä yksitoikkoiseksi. Jo yhtäläisyystyyppiset korosteet ovat edullisia, mutta vasta vastakohtaistyyppiset antavat sommitelmalle todellista eloa ja pirteyttä.
Toinen on vastakohtaan perustuva eli komplementääriharmonia, joka on edellistä kiintoisampi, mutta kolmas menetelmä on kaikkein kiintoisin ja myös vaikein. Se on n. s. kolmittainen menetelmä, joka valitsee lähtökohdakseen kolme spektrin väriä niin, että ne vastaavat värikehään asetetun tasasivuisen kolmion kärkiä. Näitä menetelmiä, eritoten kolmittaismenetelmää käytettäessä, ovat värit ymmärtämyksellä neutralisoitavat, niiden kyllästysaste ja pintasuuruuksien keskinäiset suhteet tarkoin arvioitavat, väripinnat oikein sijoitettavat. Kysymys korosteista ja asteettaisista nousuista esiintyy tällöin kaikkein mutkikkaimmassa muodossaan. Kolmittaismenetelmä vaatii tunnetta ja havaintoa vieläkin enemmän kuin loogillista laskelmaa.
Huoneen kolme rakenteellista pääosaa: lattia, seinät ja katto ovat käsiteltävät koristeellisen sisustussuunnitelman neutraalisena taustana. Taustaperiaatetta on voimakkaasti alleviivattu sekä tekstissä että kuvaselityksissä, tekijän sanojen mukaan jonkinlaisella Cato-maisella itsepäisyydellä, "Ceterum censeo", syystä että tämä on seikka, missä tarmokas selvityssota on erittäin tarpeellinen ja sopiva johtamaan positiivisiin tuloksiin. Tässä yhteydessä sopinee mainita, että nykyään paljon käytetyt kirjavat seinäpaperit saavat ankaran tuomionsa. "Luonto on luontoa ja taide on taidetta". Naturalistiset aiheet eivät ole miltään kannalta suositeltavia ei edes huonekalukankaissa tai seinäpapereissa. Käytettäköön sensijaan tyyliteltyjä ja abstraktisia koristeaiheita.
Paitsi, että äsken mainitsemani tausta on väriltään pysytettävä neutraalisena, on sen eri osien soinnuttava yhteen. Valöörien suhteen määrätään, että lattian on oltava tummin, katon vaalein. Tamminen parkettilattia on paha kompastuskivi, ja ellei sitä mattojen avulla tai muuten sopivasti saada sointumaan, on se petsattava tummaksi. Mitä oviin, ikkunoihin ja erilaatuisiin listakkeisiin tulee, pidetään suotavana, että ne ovat lähellä seinien väriarvoa ja sitäpaitsi sävyltään sointuvat yhteen.
Taustassa on mieluimmin käytettävä lämpimiä värejä. Heijastuvat valonsäteet saadaan siten lämpimänsävyisiksi, joka valosävy on miellyttävämpi kuin kylmä. Kylmiä värejä voidaan sitten käyttää huonekaluissa ja yleensä puhtaasti koristeellisissa osissa. Rakenteellisissa osissa sentapainen vastakohta vaikuttaisi liian voimakkaasti ja rikkoisi taustaperiaatteen mukaisen harmoonisen kokonaisvaikutelman.
Uutimilla on ratkaiseva merkitys huoneen sävyyn ja tunnelmaan, niinpä saadaan esim. pohjoiseen antava pimeähkö huone vaikuttamaan miltei aurinkoiselta keltaisten uutimien avulla. Violetit taasen antavat kylmähkön, arvokkaan juhlallisen sävyn. Puhtaasti valkoisten uudinten käyttöä suvaitaan ainoastaan harvoissa poikkeustapauksissa, vanhanaikaiset pitsiuutimet julistetaan kokonaan pannaan. Uutimet ja oviverhot ovat ripustettavat niin, että ne korostavat ovi- ja ikkuna-aukon rakenteellista luonnetta. Sommitelman koristeellisina osina saavat ne muodostaa voimakkaamman väriarvo vastakohdan seinien kanssa kuin listakkeet.
Huonekalujen valinnassa on noudatettava, paitsi kauneuden, myös käytännöllisyyden ja tarkoituksenmukaisuuden vaatimuksia. Ei suvaita ainoatakaan esinettä, jolla ei olisi määrättyä tarkoitusta sommitelmassa. Mieluummin liian vähän kuin liian paljon esineitä! Huonekalujen on rakenteellisesti oltava sopusoinnussa keskenään ja myös huoneen kanssa, jota on käsiteltävä rakenteellisena lähtökohtayksikkönä. Silti ei kaikkien huonekalujen tarvitse olla samaa tyyliä. Yhtäläisyysperiaatetta on noudatettava vain niin paljon, että saadaan huoneelle oma määrätty leimansa. Hyvin valittu toisen tyylinen esine on pirteä poikkeama. On vaan pidettävä huoli siitä, ettei magneetin tavoin vaikuttavaa korostetta sijoiteta vähäarvoiseen yksityiskohtaan.
Sisustusvälineiden järjestelyssä sallitaan hyvinkin suurta vapautta ankaran rakenteellisuuden periaatteen puitteissa. Seinien määräämiä johtoviivoja on asettelussa seurattava ja pieniä poikkeamia suvaitaan ainoastaan tarkasti harkiten katkaisemaan liian yksitoikkoiseksi käyvää harmoniaa. Anteeksiantamaton virhe on asettaa isokokoinen huonekalu, esim. kaappi tai lipasto, vinoon johonkin nurkkaan. Sama sääntö koskee sohvaa, jonka ei tarvitse olla seinään sidottu, niinkuin enimmäkseen olemme tottuneet näkemään, vaan joka voidaan niin sanoakseni vetää kohtisuoraan ulos seinästä tai sijoittaa aivan vapaasti mille kohtaa lattiaa tahansa, kun vaan ei rikota seinien määräämää rakenteellisuusperiaatetta. Monet kirjan amerikkalaiset ja englantilaiset kuvat valaisevat hauskasti tätä asiaa. Niissä näkee sohvan hyvin usein sijoitettuna kamiinin eteen.
Hyvät suhteet niin esineiden valinnassa kuin järjestelyssä ovat välttämättömät. Niinpä ei aina muisteta, että mittakaavaltaan suuressa määrin eroavat esineet eivät sovellu saman sommitelman osiksi. Varsinkin kutomatuotteitten alalla näkee paljon huonoja yhdistelmiä, esim. suurikuvioisella kankaalla verhottu lepotuoli persialaisella matolla, jonka kuvioiden yksityiskohdat ovat hienot.
Sisustusesineitä ei saa tasaisesti ja yhdenmuotoisesti asettaa seinäpinnoille ja lattialle. Ne ovat järjestettävät ryhmiin, ja kullakin ryhmällä on oleva havainnonkeskittäjänsä, kiteytymispisteensä. Kuvat tarjoavat monta valaisevaa esimerkkiä. "Puoleksi itsetiedottomasti tunnettuun levollisuusvaikutukseen sisältyy huoneluoman paras onnistumisen todistus." Niinpä on tasapainoperiaate yksi tärkeimmistä, ja se on saatava aikaan sekä väri- että muoto- ja viivasommittelussa. Kysymys koskee niinhyvin esineitä kuin huoneen värillisiä pintoja, maalauksia y. m. Paino on tässä luonnollisesti optillista laatua. Tasapaino vallitsee huoneessa, jos kunkin seinän sommitelma erikseen ja myös parittain vastakkain on tasapainossa. Symmetria on helpoimmin käsitelty keino, mutta ankara symmetria antaa huoneelle juhlallisen ja jäykän leiman ja ellei juuri senlaista sävyä erikoisesti tavoitella, käytetään mieluummin kätkettyä tasapainomuotoa, vastapainoa. — Kultaisen jaon suhde on kaunis ja mielenkiintoinen. Sitä voidaan edullisesti käyttää suhteita arvioidessa, esim. määrätessä mille korkeudelle taulut ovat ripustettavat. Taiteellinen vaisto saa kuitenkin tässä, kuten monessa muussakin kysymyksessä, olla lopullisesti määräävänä.
Liikunta on taidekeinona tasapainon komplementti. Sitä käytetään neutralisoimaan tasapainon luomaa rauhallista vaikutusta, saamaan aikaan vilkkautta, iloa ja joustavuutta. Missä määrin rakenteellisuudesta poikkeavia liikuntaviivoja käytetään, riippuu tunnelmasta joka tahdotaan huoneessa vallitsevaksi. Yleisenä sääntönä kuitenkin on pidettävä, ettei huoneluomassa saa viivoilla, väripinnoilla tahi erilaisilla sommitteluilla luoda liian paljon uusia liikuntasuuntia. Niinpä on "jokainen taiteellinen sommitelma tehtävä selvässä ja määrätyssä tarkoituksessa täysin tajuten, että siten saadaan katselijalle määrätty haluttu vaikutelma."
Vielä hiukan pintakudelmista. Pintakudelmalla tarkoitetaan sitä vaikutelmaa jonka saamme esineestä tuntoaistin välityksellä. Sen ominaisuuksia ovat siis esim. hienous tai karkeus, pehmeys tai jäykkyys, muovailtavaisuus tai lujuus j. n. e. Useimmissa tapauksissa on alkeellisen selvää minkälaatuisia pintoja ei voida rinnastaa, vähemmän selvissä tapauksissa määrää vaisto. Kalleusaste ei ole mikään varma tienviitta, ja jos ollenkaan voi puhua säännöstä, on sääntönä että poikkeuksia on paljon. Esitys pintakudelman merkityksestä huonesommitelmassa on omintakeinen ja hauska. Siinä kuvataan miten erilaatuiset pintakudelmat vastaavat orkesterin soittimia ja ovat elävöittäviä tekijöitä taiteellisen kotisommitelman symfoniassa.
Kodin eri huoneet sommitelmassa ovat suunniteltavat kuten symfonian osat. Niissä tulee olla yhteenkuuluvaisuutta, kuitenkin yksitoikkoisuutta välttäen, jokaisen huoneen säilyttäessä oman luonteensa.
Kirjassa esitettyjä ajatuksia ei ole aina helppo sovelluttaa nykyaikaisissa vuokrakasarmeissa. Tekijä on enemmän ajatellut varakkaita ja suuria koteja. Mutta siitä saa jokainen sentään hyviä viittauksia, joita kukin temperamenttinsa ja varojensa mukaan voi käyttää hyväkseen. Huoneensisustustaiteenkin alalla pitää paikkansa, että "taidetta ei luoda säännöillä ja määritelmillä vaan perustuu se intuitiiviseen tunteeseen, jota ilman taideteos jää kuolleeksi". Yksilöllinen henkevyys, yksilöllinen leima on oleva pyrkimyksen päämäärä, ja taiteellinen vaisto on paras ohjaaja.
Olen koettanut muutamin piirtein kuvata kirjan suuntaviivoja ja poimia niitä ajatuksia, jotka mielestäni näyttävät tärkeiltä. Kuten jo alussa huomautin, kannattaa jokaisen piirustusopettajan tutustua tähän teokseen. Se on suurella asiantuntemuksella, hyvin ja hauskasti kirjoitettu.
Mitä kirjan suomennokseen tulee, olisi siinä mielestäni paljon toivomisen varaa. Suuria vaikeuksia tuottaa tietenkin tämänlaatuisen tekstin kääntäminen. Mutta tässä noudatetaan ruotsalaisen tekstin sanajärjestystä usein melkein orjallisesti, joten ajatus jää hämäräksi. On kuin lukisi ruotsia suomeksi! Sanojen valinta on monesti epäonnistunut. Korrehtuurivirheitä on muutamia aika pahoja. Olisi odottanut suomentajalta huolellisempaa työtä, ja näin arvokkaan kirjan olisi suonut käännöksenä olevan kielellisesti korkeammalla tasolla.
Anna-Liisa Saalas
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti