Kumipaino.

Nyblinin tietolipas 3, 1907

Kumipaino ei tosin nykyään ole mitään uutta valokuvauksenharrastajille ja valokuvaajille, mutta pidettäväksi aijotun näyttelyn vuoksi voinee olla paikoillaan tässä selittää miten tämä kopioimistapa suoritetaan, joka antaa tekijälleen mitä suurimman vapauden yksilöllisen makunsa ja taiteellisen aistinsa panemiseen kuvaan, paljoa suuremman vapauden siinä suhteessa kuin mikään valokuvaustapa, ehkä kuitenkin lukuunottamatta viime vihkossa selitettyä öljyväripainoa. Kumipaino on kuitenkin tuttu ja jo kauvan sitten astunut lapsenkenkänsä hajalleen, jota vastoin öljyväripaino on uutta ja koettelematonta, jonka vuoksi voi odottaa että kumipaino tulee olemaan vallitsevana tulevassa näyttelyssä.

Kumipainoa on olemassa kahta lajia, nimittäin sellaista, joka toimitetaan valmiille paperille (Höchheimerin kumipainopaperille) ja sellaista, jossa kuvantekijä itse valmistaa paperinsa. Miksi on tämä erotus tehtävä, kun tapa molemmissa — ainakin teoreettisesti on samallainen? Siksi että kumipaino toimitettuna valmiille paperille supistuu tavalliseen valokuvaukselliseen kopioimistapaan, joka on lähinnä yhtäläistä kylmäpainon kanssa, eikä myönnä valokuvaajalle suurempaa toimintavapautta, sillä tätä paperia voidaan kopioida ja kehittää vain yksi kerta, ja minkälaiseksi kuva silloin on tullut, niin sellainen se on ja sellaisena pysyy; mitään muutoksia ei voida tehdä.

Yhdistetyssä kumipainossa, joka voidaan tehdä ainoastaan siten, että valokuvaaja itse valmistaa paperinsa, voi sitä vastoin uudistaa saman kuvan kopioimisen kuinka monta kertaa tahansa, ja sallii se siis valokuvaajan muuttaa kuvan luontoa ja näköä mielensä mukaan. Vain tämä jälkimäinen tapa voi tulla kysymykseen n. s. taiteellisten valokuvien valmistuksessa. Edellinen, jota sanotaan yksinkertaiseksi kumipainoksi ja joka antaa kuvia, jotka ovat hyvin yhtäläisiä piirustusten kanssa, toimitetaan seuraavalla tavalla:

Höchheimerin kumipainopaperi, jossa on ohut arabikumi- ja akvarellivärikalvo tehdään valonaraksi voitelemalla liuoksella, jossa on:
10 gr. kaksink. kromihappoista ammoniakkia
1 " hiilihappoista natronia
100 cm vettä.

Kun aristamisliuosta on käytettävä, sekotetaan siihen kaksinkertainen määrä väkevää alkoholia. Liuos voidellaan paperille leveällä harjassiveltimellä (mahdollisimman pehmyt harjaksisella liimasiveltimellä) ja levitetään tasasesti paperin pinnalle, niin että kaikki paikat kostuvat yhtäläisesti. Sen perästä ripustetaan paperi pimeään huoneeseen kuivamaan. Kuivaminen tapahtuu tavallisissa lämpöoloissa 15 à 20 minuutissa. Kun paperi on kuiva, pannaan se kalvopuolellaan negatiivilevyä vastaan vahvoilla jousilla varustettuun kopiokehykseen ja jätetään valon vaikutuksen alaiseksi. Kuva kopioituu nopeimmin ja parhaiten suoranaisessa auringonvalossa (niin kuin kaikissa menettelytavoissa, joissa kromihappoisia suoloja käytetään aristamisaineena). Kun kopioimisen edistymistä ei voi nähdä paperissa on kopioimista välttämättömästi valvottava valotusmittarilla (fotometer). Valotusmittari on koje, joka on laadittu monista (tavallisesti 20:stä) silkkipaperikaistaleista, jotka aske- littain ovat asetetut päällekkäin, niin että ne muodostavat enemmän tai vähemmän läpikuultavan asteikon l:stä (läpikuultavimmasta) 20:neen (läpikuultamattomimpaan). Kopioimisen valvomista varten pannaan kaistale celloidini- tahi aristopaperia (P. O. P.) valotusmittarin asteikon alle ja asetetaan se sitten kopiokehyksen rinnalle, jotta se on samallaisen valon vaikutuksen alaisena kuin kuvakin. Valotusmittarin voi avata katsoakseen miten pitkälle, s. o. mille valotusmittarin asteelle kopioiminen on joutunut. Säännöllisiä negatiiveja valotetaan 14 à 15 asteeseen (niin että numerot parahiksi voi erottaa), paperinegaativit täytyy tavallisesti kopioida 19 à 20 asteeseen. Kun kopioiminen on tullut sille valotusmittarin asteelle, jonka kokemus on osottanut oikeaksi, katkaistaan kopioiminen, ja paperi, jossa kuvasta ei näy jälkeäkään pannaan kylmään veteen likoamaan. Kun vesi on hyvästi tunkeutunut kuvaan, kiinnitetään se parilla nastanaulalla lautaan tahi parilla nipistimellä lasiin, asetetaan hiukan taaksepäin kallelleen astian päälle, jossa on tarvittava kehiteliuos, jossa on hienoa sahajauhoa, vettä ja hiukan potaskaa, ja valellaan tällä kehiteliuoksella kauhan tahi muun sellaisen avulla. Sahajauhosekotusta ei saa rutakasti heittää kuvalle, vaan täytyy se kaataa aivan hiljalleen sen yläreunalle, niin että se valuu pitkin kuvaa ja jälleen joutuui alla olevaan astiaan. Kuva tulee esiin aluksi hyvin nopeaan kun valon sito- mattomat väriosat irtaantuvat ja huuhtoutuvat pois. Kun tällä tavalla on hetkisen aikaa huuhdeltu, ovat tavallisesti kuvan valoosat kirkkaat ja selvät, mutta puolisävyt ja varsinkin varjo-osat ovat raskaat ja yksitoikkoiset. Silloin on työtä jatkettava varovaisesti, sillä jos kehitettä edelleenkin kaadetaan kuvalle, huuhtoutuvat yksityiskohdat valoosissa ehdottomasti pois eikä sitä sitten enää voi korjata. Kehittämistä jatketaan sen vuoksi kaatamalla sahajauhosekotusta niille paikoille, jotka eivät vielä ole kyllin valoisat ja selvät. Se käy parhaiten päinsä pienoisella ruiskukannulla. Velliä kaadetaan kannun nokasta juuri niille paikoille, joihin sen tahdotaan vaikuttavan ja koetetaan varoa, ettei se koske kylliksi valotettuihin osiin. Monesti on eduksi asettaa kuva tällä asteella pystympään asentoon. Jos varjo-osatkin on saatu esille sikäli kuin tahdotaan, niin katkaistaan kehittäminen, kuva huuhdo- taan varovasti ja arvostellaan tulosta. Jos kuva kaikin puolin on sellainen kun halutaan, niin ei ole muuta kuin pantava kuva alunahuuhteeseen (5: 100) kalvon karaisemista varten, jonka jälkeen kuva huuhdotaan ja kuivataan. Mutta useimmittain ei vielä olla tyytyväisiä tulokseen, parhaita valo-osia puuttuu, syvimmissä varjoissa ja puolisävyissä on paikkoja, jotka tahdotaan valosammiksi ja leveämmiksi j. n. e. Näiden parannusten toimittamista varten kiinnitetään kuva jälleen lasiin ja käsitellään, sen vielä märkänä ollessa, siveltimellä tahi oikeammin sanottuna siveltimillä, sillä suurempiin pintoihin on käytettävä leveämpiä pehmeitä siveltimiä (tomusiveltimiä), jotka kastellaan vedessä, pienemmille pinnoille, valo-osille ja kirkkaille paikoille käytetään pienempiä, ja aivankin pieniä, jonkun verran kankeampia korjaussiveltimiä. Joka paikka, jota siveltimellä kosketaan, on heti huuhdottava kylmällä vedellä, jotta työn tuloksen heti voi nähdä. Selvää on että tämä työ täytyy toimittaa sangen varovaisesti, sillä kuvasta voi ottaa pois kuinka paljon väriä tahansa, mutta takasin ei voi panna mitään. Jos innoissaan menee liian pitkälle ja tahtoo olla liian «taiteellinen" niin voi hyvin helposti sattua, että koko kuva turmeltuu. Harjaannuksen kautta ja hyvällä maulla voi tälläkin yksinkertaisella kumipainolla saada hyvinkin taiteellisesti vaikuttavan kuvan.

Yhdistetty kumipaino on suurtöisempää, monimutkaisempaa, mutta se viekin sitten varmemmasti haluttuun tulokseen. Siinä on itsensä suoritettava kaikki työ alusta loppuun saakka eikä voi käyttää valmiiksi käsiteltyä paperia. Ensiksi on silloin hankittava sopiva paperi. Sitä saa paperikaupoista, me voimme erityisesti suositella Lindellin piirustustarpeiden kauppaa, I. Heikinkadun s:ssä, jossa on suuri varasto kaikkia mahdollisia sopivia paperilajeja. Paperia ei kuitenkaan osaa käyttää sellaisena kuin se ostetaan. Se laajenee vedessä ja kutistuu jälleen kuivaessaan, eikä se aina kutistu juuri samaan kokoon, joka sillä alkuaan oli, ja paperin täytyy niin tehdä jos mieli sitä voida käyttää yhdistetyssä kumipainossa, sillä muussa tapauksessa eivät kuvassa olevat eri painokset vastaa toisiaan ja ääriviivat tulevat kaksinkertaiset ja tahraiset. Paperi täytyy sen vuoksi ensiksi "kutistaa". Se tapahtuu sikäli että paperi pannaan arkki toisensa perästä suurehkoon vesiastiaan ja annetaan olla siellä puolen tuntia tahi kauemmin, jonka jälkeen ne ripustetaan kuivamaan. Tämän käsittelyn jälkeen laajenee paperi aina kostuttaessa ja kutistuu kuivaessaan yhtä paljon, ja soveltuu siis nyt puheenaolevaan tarkoitukseen. Tämä paperi (kaikellainen piirustuspaperi) ei kuitenkaan ole valmistettua valokuvaustarkoituksiin, eikä se sen vuoksi voi hajoamatta kestää useasti uudistettua kostuttamista. Paperin vahventamiseksi ja jotta siihen tulisi lujempi ja käsittelyyn sopivampi pinta, täytyy se liimata. Liimaaminen tapahtuu seuraavalla tavalla: 2 gr hyvää (mieluimmin valokuvaus-) gelatiinia liuotetaan 100 cm³:ssä lämmintä vettä ja kun gelatiini on liuonnut pannaan siihen 10 à 15 cm³ kromialunaliuosta 5:100. Tämän perästä suodatetaan liuos, joka kaiken aikaa on pidettävä lämpimänä (noin 40°C) ohuen flanellin läpi mahdollisen lian ja ilmarakkojen poistamista varten. Paperi, jonka tulee olla kuiva ja tasanen kiinnitetään nastanaulalla molemmista yläkulmistaan piirustuslaudalle tai muulle sellaiselle ja sivellään tasasesti liimaliuoksella reunasta toiseen. Alotetaan paperin yläreunasta (alus pannaan jonkun verran viettäväksi työntekijään päin) ja sivellään nopeilla liikkeillä hyvin märällä siveltimellä reunasta toiseen. Seuraava siveltimen veto vedetään jonkunverran edellisen päälle niin että gelatiiniliuos juoksee yhteen. Tällä tavalla jatketaan paperin alireunaan saakka. (Tämä työ toimitetaan leveällä liimasiveltimellä). Kun se on toimitettu ja katsoo paperia vinosta sivulta, niin huomaa ettei siveleminen ole käynyt tasasesti. Silloin otetaan leveä kamelinkarva-sivellin ja tasotellaan sillä koko pintaa kaikkiin suuntiin. Sen jälkeen ripustetaan paperi tomuttomaan huoneeseen kuivamaan. Jos ilmarakkoja tahi epätasasia piirtoja on jäänyt paperiin niin esiityvät ne sittemmin kuvassa pilkkuina ja viivoina. Kun paperi on kuivunut on se valmista käsiteltäväksi värillä ja aristamisliuoksella. Se voi tapahtua kolmella eri tavalla. Ensiksi valmistetaan kuitenkin kumiliuos, jota tarvitaan kaikkiin kolmeen tapaan, liuottamalla 40 gr arabikumia 100:ssa cm³ vettä. Liukeneminen tapahtuu hyvin hitaasti niin että parikin päivää voi mennä ennen kuin kumi on täydellisesti liuonnut. Lämpö helpottaa liukenemista. Kun kumi on liuonnut muodostaa se hyvin sakean liuoksen. Menettelytapaan I tarvitaan se sakeaa, sillä se sekotetaan aristamisliuokseen ja liuos tulisi liian vetelää, jos kumiliuos olisi heikompaa. Kumiliuos on suodatettava eli oikeammin sanoen puserrettava liinakankaan tai muun sellaisen läpi kaikkien kimpaleiden ja muiden sellaisten poistamista varten.

Menettelytapa II: Valmistetaan aristomisliuos panemalla 10 gr. kaksink. kromihappoista kalia, 100 cm ³ vettä ja muutamia tippoja ammoniakkia. Kromihappoinen kali ei liukene täydellisesti, vaan jää siitä pieni osa liukenemattomaksi pullon pohjalle. Värinä sopii käyttää temperaväriä; kaikkia muitakin vesivärejä voidaan myöskin käyttää. Käsittelyliuos valmistetaan siten että otetaan 10 cm kumiliuosta, 5 à 6 cm temperaväriä ja 10 cm kaliliuosta. Minä voin kuvitella mielessäni että useimmat lukijoista hämmästyvät nähdessään omituisen määräyksen "5 à 6 cm" väriä, mutta se määritelmä on kuitenkin paikkansa pitävä. Värit ovat nimittäin tuubeissa ja kun niitä puristetaan juoksee väri niistä ulos pötkylänä, jota voidaan mitata pituusmitalla. Lonnollisestikaan ei siihen käytetä mittanauhaa, vaan otetaan väriä silmämäärällä, varsinkin kun toinen väri on peittävämpää kuin toinen, ja värisekotus sitä paitsi on toimitettava kokemuksen ja ensi sijassa maun mukaan. Ensiksi sekotetaan kumiliuos ja väri hyvin hyvästi teevadilla tahi muussa sopivassa astiassa siveltimellä. Sen jälkeen pannaan sekaan kaliliuos ja sekotetaan oikein hyvin.

Paperi leikataan tarvittavaan kokoon (noin 2 cm suuremmaksi kaikille sivuilleen kuin negatiivi) ja kiinnitetään neljällä nastanaulalla piirustuslaudalle. Sen perästä sivellään värisekotus hyvin nopeasti leveällä harjassiveltimellä (liimasiveltimellä) ja tasotetaan leveällä hiukan pehmeämmällä harjassiveltimellä, jonka jälkeen sen annetaan kuivaa. Kuivaminen käy parhaiten lämmön avulla, esim. väkiviina- tahi kaasulampun päällä. Värin levittäminen vaatii erityistä taitoa suurille pinnoille levitettäessä; sen täytyy nimittäin käydä hyvin nopeaan, sillä jos sen tekee hitaasti ja tuumiskellen, niin kuivaa väri paikotellen eikä jakaannu tasasesti yltyleensä. Nopealla liikkeellä vetästään paljon väriä vinosti paperin yli ja levitellään sitten nopeaan siveltimellä kaikille tahoille. Niin pian kuin väri on saatu tällä siveltimellä tasatuksi, otetaan sitten tasotussivellin ja hivellään sillä pintaa niin että kaikki siveltimen jälet häviävät. Tämä hiveleminen voi tapahtua joko siten että kulettaa sivellintä aivan keveästi, niin että se tuskin koskee kuvan pintaan, nopeasti kaikkiin suuntiin, tai myöskin siten että siveltimen kärellä koskettelee (hyvin keveästi) pintaa. Hyvin suurille pinnoille on parempi jälkimäinen tapa, mutta silloin pitää olla tasotussivellin kooltaan kuin pienoinen lattiaharja. Kun paperi on valmistettu ja kuivattu kopioidaan se edellä selitetyllä tavalla.

Kun kuitenkaan ei ole tarkoitus saada n. s. yhdistetyllä kumipainolla heti ensi kopioimisella täysin valmista kuvaa, vaan tarvitaan siihen tavallisesti kolme eri toimitusta, niin täytyy paperin valmistus ja kopioimiset sovittaa sen mukaan. Kuuluu hyvin suuri puutiaiselta ja vaikealta kun yhtä kuvaa varten tarvitsee valmistaa paperi, kopioida ja kehittää useampaan kertaan, mutta kumipainon varsinaiset etuisuudet muiden kopioimistapojen edellä ovat juuri tässä useaan kertaan uusittavassa kopioimisessa, sillä siten voi määrätä kuvan laadun aivan sen mukaan kuin haluaa. Tavallisesti esiintyvillä kolmella toimituksella on tarkoituksena aikaan saada: ensimäisellä syvimmät varjot, toisella välisävyt ja kolmannella kirkkainpain valoosien yksityiskohdat. Mutta sitä paitsi voidaan jokainen näistä toimituksista uusia, ja jokaisen toimituksen jälestä voidaan kehittäessä kuvaa korjata ja poistaa siitä mitä haluaa. Se on kuitenkin huomattava, että kun kuva jonkin kopioimisen ja kehittämisen jälkeen on saanut kuivaa, niin ei sitä enää voida korjata muuten kuin radeeraamalla, jota ei kuitenkaan voida tehdä ennen kuin kuva on kokonaan valmis niin ettei sitä enää tarvitse kopioida. Palatkaamme siis paperin valmistukseen ja kopioimiseen.

Edullista on ensiksi kopioida varjoosat. Siinä tarkoituksessa tehdään valmistusliuos verrattain värikästä, se ei kuitenkaan saa sisältää enempää väriä, kuin että sitä kokeeksi siveltäessä ja tasottaessa (siis uudistetaan samalla tavalla kuin kopioimispaperillakin) painetulle paperilevylle painos selvästi voidaan lukea värin läpi. Paperi ei saa suinkaan näyttää samallaiselta kuin hiilipainopaperi, vaan täytyy olla verrattain vaalea. Kun kuva on kehitetty, näkyy tämä verrattain vaalea väri hyvin tummana paperin pintaa vasten. Vasta-alkaja aina tekee sen vian että sivelee vääriä liian paksulti paperille. Viisainta on heti sekottaa niin paljon vääriä ja kumiliuosta, että se riittää kaikille kolmelle toimitukselle. Kun on preparoitu, kopioitu ja kehitetty ensimäinen n. s. vahvuuspainos, niin sitten sekotetaan jälellä oleva väriliuos yhtä paljoon kaliliuokseen, jota ensiksi pantiin sekotukseen. Tällä tavalla saadaan värisekotus, joka on puolta heikompaa kuin ensimäinen sekotus vahvuuspainokselle. Tämä heikkovärisempi sekotus on aijottu välisävyille. Kuitenkin on edullisempaa "kuvalle halutun luonteen arvostelemiselle, ettei toisessa toimituksessa kopioida puolisävyjä vaan kirkkaimmat valoosat. Sen vuoksi annetaan tämän liuoksen N:o 2 seista odottamassa vuoroansa; otetaan hiukan sitä siveltimeen ja sekotetaan sillä tavalla saatuun väriin toisessa astiassa hiukan sekä kumiliuosta että kaliliuosta kunnes se on niin ohutta, että sillä tuskin näyttää ollenkaan olevan peittämiskykyä. Tällä erittäin ohuella värillä käsitellään paperia jo saadun vahvuuspainoksen päältä ja kopioidaan kuvaa niin kauvan kuin kaikki hienoimmatkin yksityiskohdat valoosissa tulevat näkyviin. Kun tämä „valopainos" on valmis, kuva kehitetty ja kuivattu, pannaan sille väriliuosta N:o 2, kopioidaan uudelleen ja kehitetään.

Näiden kolmen toimituksen jälestä on tavallisesti saatu täysin valmis taiteellisesti vaikuttava kuva. Jos siinä vielä olisi jotakin toivomisen varaa, jos esim. tahtoisi enemmän voimaa puolisävyihin tahi enemmän yksityiskohtia valoosiin, niin voi epäilemättä toimittaa useampia kopioimisia sovittamalla värin haluamansa tuloksen mukaan.

Palaamme jälleen ensimaiseen toimitukseen. Paperi on valmiiksi käsitelty ja kuivattu ja kopioiminen on kysymyksessä. Paperi pannaan tavallisella tavalla kalvopuoli negatiivin kuvasivua vastaan (millä tavalla levyjä on käsiteltävä, jotta kaikki painokset tulisivat juuri samalle paikalle, siitä teemme tuonnempana selkoa) ja pannaan yhdessä valotusmittarin kanssa valonvaikutuksen alaiseksi. Jos negatiivi on säännöllinen ja paperin värikalvo sopivan paksu, niin kopioidaan 14 å 16 asteeseen. Sen jälkeen pannaan kuva veteen likoamaan, sovitetaan lasi- tahi puulevylle ja kehitetään, ei kuitenkaan Höchheimerin paperille tarpeellisella sahajauhosekotuksella, vaan ainoastaan vedellä, jota valellaan kuvalle. Tämän yhdistettyä painoa varten valmistetun paperin kalvo ei nimittäin ole niin kovaa kuin yksinkertaisen painon paperi, ja kuva sen vuoksi huuhtoutuisi kokonaan pois, jos sitä kehittäisi sahajauhosekotuksella. Vesi valellaan kuvalle kauhalla tahi ruiskukannulla tahi, jos vesijohto on käytettävinä, käy se kaikkein parhaiten johtamalla veden kuvalle suoraan hanasta kumiletkulla. Hyvin hyvä on panna kumiletkun.päähän tahi ruiskukannun nokkaan tiheä siili, jotta vesi sateen tavoin tulee kuvalle. Vahvuuspainosta kehitettäessä häviävät kaikki yksityiskohdat valoosista ja suuri osa myöskin puolisävyistä. Kuva ei näytä ollenkaan kauniilta, sillä siinä on vain vahvimmat varjot ja hajalliset puolisävyt. Mutta siltä sen pitääkin näyttää, jotta tulos lopussa tulisi hyvä. Kehittäessään voi siveltimellä tahi voimakkaalla vesisuihkulla poistaa tahi heikontaa kaikki ne osat, joita tahtoo muuttaa, tahi voi, jos niin tahtoo, jättämällä huuhtomatta pysyttää värit tummilla pinnoilla. Kun kuva on kehitetty ripustetaan se kuivamaan, tahi vielä paremmin kuivataan se tulella, sillä näin tavoin pääsee heti jatkamaan toista toimitusta.

"Valopainos" toimitetaan samalla tavalla. Valottamisaika on melkein yhtä pitkä tahi hiukan pitempi kuin vahvuuspainossa. Huomattava on, että kuta vahvempi värikerros on paperilla sitä kauemmin täytyy kopioida. Voisi arvella että tarvitseisi kopioida lyhemmän ajan heikkoväristä valopainosta varten; mutta toiselta puolen on muistettava, että vahvuuspainossa valo vaikuttaa pääasiallisesti negatiivin läpikuultavain varjoosien läpi, jota vastoin valoosia varten valon täytyy tunkeutua tiheämpäin valoosien läpi. Tästä syystä on kopioimisaika kaikissa kolmessa toimituksessa melkein yhtä pitkä. Harjaantunut kumipainaja voi kuitenkin eri tavalla valottamalla eri painoksille saada kuvaan erilaisia vaikutteita. Kolmas eli "puolisävypainos" saadaan samalla tavalla kuin edellisetkin. Kaikissa näissä painoksissa voidaan kuvaa käsitellä siveltimellä värien ja yksityiskohtain poistamiseksi, joita ei tahdo pitää. Samalla tavalla voidaan jokaisessa painoksessa pitää väripinnat koskemattomia,- kun vaan jättää vedellä huuhtomatta. Jos kuva kolmannen toimituksen jälkeen on sellainen kuin haluttiin, on se karaistava alunahuuhteessa (tavallista alunaa 5:100). Tässä huuhteessa häviää myöskin se heikko keltanen värisävy, jonka kromikaliliuos aiheuttaa. Tätä värin poistamista voidaan jouduttaa panemalla alunaliuokseen hiukan rikkihappoa. Sen jälkeen kuva huuhdotaan ja kuivataan.

*) Kahta ensinmainittua tapaa on allekirjoittanut käyttänyt, viimemamittua sitä vastoin ei. Toinen paperin valmistustapa on seuraava: Käytettävä kumiliuos voi olla heikompaa, niinkin heikkoa, että siinä on 1 osa kumia 10:ssä osassa vettä. Kaliliuos käytetään sitä vastoin yhtä vahvaa. Ensiksi sekotetaan väri ja kumiliuos (panematta kaliliuosta sekotukseen) sellaiseksi kuin halutaan. Sen jälkeen kiinnitetään paperi ja sivellään kaliliuos sille pehmeällä räsyllä, joka on sidottu lyhyen kepakon päähän. Liuos levitetään tasan yli koko pinnan, jonka perästä liiallinen poistetaan imupaperilla. Sitten sivellään värisekotus, mikä käy paljoa helpommin kuin edellisessä menettelytavassa, sen vuoksi että paperi on hiukan kostea. Tätä tapaa on sen vuoksi pidettävä parempana suurille kuville. Kolmas tapa on se, joka Höchheimer paperista jo selitettiin: paperi ensin käsitellään kumiliuoksella ja värillä, jonka jälkeen se kuivataan ja aristetaan kaksink. kromihappoisella ammoniakkialkoholiliuoksella *). Jos paperia käsitellään jommalla kummalla näillä viimeksi mainituilla tavoilla, tapahtuu kopioiminen ja kehittäminen kuitenkin sillä tavalla kuin edellä on selitetty.

Jotta jokainen painos saataisiin tulemaan täsmällisesti juuri samalle paikalle, menetellään seuraavalla tavalla: Negatiivi (onko se levy- tahi paperinegatiivi se on samantekevä) pannaan kopiokehykseen, joka on ainakin parisen senttimetriä laajempi kaikille puolilleen kuin negatiivi ja kiinni liimataan kumipaperikaistaleilla. Kahdelle vastakkaiselle sivulle negatiivista pannaan nastanaula pääte alaspäin kehyksen lasia vasten ja kärki ylöspäin. Kun kumipaperikaistaleet ovat kuivaneet niin pysyyät nämä nastat määrätyllä paikallaan ja ovat merkkeinä kopiopaperin panemiselle. Kopiopaperi otetaan niin paljon suuremmaksi negatiivia, että se ulottuu nastojenkin yli. Kun paperi ensi kertaa pannaan levylle, painetaan nastain käret paperin läpi, ja kun paperi seuraavilla kerroilla pannaan, pistetään nastain käret varovasti vanhoihin reikiin Tällä tavalla saadaan kaikki painokset juuri samalle paikalle.

Opastukseksi eri värivivahduksien sekottamista varten julkaistaan seuraava Kösselin resepti :

Lämmin ruskea väri:
Luumustaa 5 osaa
Van Dyck ruskeaa 3 "
Norsunluu mustaa 2 "
Intian punasta 1 "

Purpuran ruskea:
Norsunluu mustaa 5 osaa
Van Dyck ruskeaa 4 "
Tummaa krapplakkaa 3 "
Intian punasta 1 "

Tumman sininen:
Norsunluu mustaa 5 osaa
Indigoa 1 "

Tumman vihreä:
Luumustaa 5 osaa
Pariisin sinistä 2 "

Kauniin vihreä:
Van Dyck ruskeaa 3 osaa
Pariisin sinistä 1 "

Olivin vihreä:
Luumustaa 5 osaa
Terra di Siena, polt. 2 "
Indigoa "

Tumman ruskea:
Norsunluu mustaa 5 osaa
Luumustaa 5 "
Terra di Siena, poltettua 1 "

Tumman ruskea:
Luumustaa yksinään

Sininen:
Norsunluu mustaa 2 osaa
Indigoa 2 "
Pariisin sinistä 1 "

Punanen (punaliituväri):
Norsunluu mustaa 5 osaa
Terra di Siena, poltettua 2 "
Intian punasta 2 "

Lämpimän punanen:
Luumustaa 5 osaa
Indian punasta 1 "
Punaliitua, jauh. . 3 "

Kylmän punanen:
Norsunluu mustaa 2 osaa
Tummaa krapplakkaa 2 "
Intian punasta 1 "

Mustaan väriin käytetään norsunluu mustaa, sekä lyijyvärille hienonnettua grafiittia.

- Daniel Nyblin.