Coloriasto on väriaiheisten tekstien (ja kuvien) verkkoarkisto
(Archive for colour themed articles and images)
INDEX: coloriasto.net
16.11.08
Lyijyvalkoinen - valmistus, ominaisuudet, käyttö
LYIJYVALKOINEN
VALMISTUS
OMINAISUUDET
KÄYTTÖ
JULKAISIJA: LYIJYVALKO-PROPAGANDA.
OS.; POSTILOKERO 120. HELSINKI
[---]
HELSINKI 1932
OY. SUOMEN ILMOITUSKESKUS
[5]
Tämä vanha tammiportti lähellä Balliol College'a Oxford'in yliopistokaupungissa Englannissa maalattiin 642 vuotisen käyttöaikansa kuluessa noin 100 kertaa lyijyvalkoisella. Hiljattain suoritetussa tarkastuksessa ilmeni, että puuaine oli säilynyt läpi näiden kuuden vuosisadan täysin terveenä.
LYIJYVALKOINEN
Maalauksella on kaksi tarkoitusperää — koristaa ja suojata. Koristeellinen puoli on eniten silmiinpistävä, mutta maalauksen suojaavat ominaisuudet ovat tärkeimmät. Ulkomaalauksella on kokeiltu jo vuosituhansia kivi, puu ja rauta ovat tavallisimmin muodostaneet maalattavan pinnan. Tuskin oli ihmiskunta oppinut rakentamaan, kun se jo totesi välttämättömäksi suojella työnsä tulokset maalauksella. Niin on asianlaita vielä meidänkin päivinämme: maalilla suojataan ja koristetaan aineellista omaisuuttamme. Töllit ja palatsit, tehtaat, laivat ja sillat, kaikki tarvitsevat maalausta, jos niitä halutaan pitää kunnossa ja varjella liian aikaiselta tuholta.
[]
Nelsonin aloista alkaen meidän päiviimme asti on Englannin laivaston laivat maalattu lyijyvalkoisella.
Reinin yli vievä kaarisilta Mainzissa on suojattu lyijyvalkoisella. Ryhdyttäessä v. 1931 maalaamaan toista Reinin siltaa, joka johtaa Kölnissä Mülheimiin, suoritettiin laajoja tieteellisiä tutkimuksia, jotta saataisiin selville paras rautasiltaan soveltuva väriaine. Tulokseksi tuli lyijyvalkoinen, jota käytettiinkin tähän 350 miljoonaa markkaa maksamaan tulleeseen siltaan kokonaista 35,000 kiloa.
Kokemus on osoittanut, että lyijyvalkoinen yli koko maailman soveltuu mitä parhaiten ulkomaalaukseen. Tästä on lukuisia esimerkkejä. Sotatarpeiden, kuten tykkien, tankkien ja panssarilaivojen y. m, jotka joutuvat monenlaisten voimakkaiden ulkonaisten vaikutteiden alaiseksi, maalauksessa on lyijyvalkoinen osoittautunut luotettavimmaksi väriaineeksi. Ei ole aina tarvis käyttää vain valkoista väriä, sillä lyijyvalkoinen voidaan muihin väreihin sekotettuna sävyttää minkälaiseksi vain halutaan. Kauppa- ja sotalaivojen maalauksessa on lyijyvalkoisella tärkein osansa. "Lyijyvalkoinen on raudan ja veden välinen läpäisemätön panssari", on muuan asiantuntija lausunut — ja lyijyvalkoinen onkin mitä lujin suoja suolaveden syövytystä vastaan. Lyijyvalkoista käytetään edullisesti majakoiden, merkkipoijujen ja muiden merilaitostarpeiden maalaukseen. Monista tunnetuista rakennuksista, jotka ulkomailla on maalattu lyijyvalkoisella, mainittakoon tässä vain Buckingham-palatsi ja Towerin silta Lontoossa, joista molemmista ovat kuvat kirjasessamme. Yli koko maapallon on lyijyvalkoista menestyksellisesti käytetty avoimien rautatieasemasuojien, rautatiesiltojen, nostoraanojen, kivitalojen ja tehdasrakennusten sekä huviloiden y. m. ulkomaalaukseen.
[7]
Kaivauksia suoritettaessa on havaittu, että jo muinaiset egyptiläiset käyttivät lyijyvalkoista.
Saksan ent. kruununprinssin palatsi lyijyvalkoisella maalattuna.
LYIJYVALKOISEN VALMISTUS JA OMINAISUUDET
HISTORIALLINEN KATSAUS
Jo vuosituhansia on tunnettu lyijyvalkoisen käyttö
Lyijyvalkoinen on vanhin ja tunnetuin kivennäisväri. Hollantilainen Haakmann onnistui muinais-Egyptin värejä tutkiessaan toteamaan, että lyijyvalkoista käytettiin jo faaraoiden aikana. Kreikkalaiset ja roomalaiset kirjailijat mainitsevat usein lyijyvalkoisen, antaen samalla tietoja senaikuisista alkeellisista valmistustavoista. Lyijy saatettiin etikkahapon ja ilman vaikutuksen alaiseksi, mistä syntynyt valkea tahna otettiin talteen. Näin saatua lyijyvalkoista käytettiin sekä tavallisena värinä että myöskin ihomaalina. Aina keskiaikaan asti oli yleisenä käsitys, että lyijyvalkoinen on etikkahappoista lyijyä, kunnes Bergemann vuonna 1774 osoitti sen olevan »ilmahappoista lyijykalkkia». Keskiajalla pitivät taiteilijat lyijyvalkoista erittäin suuressa arvossa ja sitä on käytetty nykypäivien asti säilyneissä kallisarvoisissa taidemaalauksissa. Aina 19:nnelle vuosisadalle, jolloin sinkkivalkoista ryhdyttiin valmistamaan, säilytti lyijyvalkoinen paikkansa ainoana hyvänä öljyvärinä - ja vielä tänäänkin se on varmana ykkösenä muiden valkoisten väriaineiden joukossa.
[8]
Lyijyharkkoja, lyijyvalkoteollisuuden raaka-ainetta.
Lyijyvalkotehtaan liettämislaitos.
LYIJYVALKOISEN VALMISTUS
Hieman entisistä ja nykyisistä valmistustavoista
Viime vuosisadan aikana on syntynyt monenlaisia muotoja lyijyvalkoisen valmistamiseksi, jotka kaikki pyrkivät aikaansaamaan emäksistä lyijyhiilihapposuolaa kemiallisen kaavan 2 PbCO3 · Pb(OH)2 mukaan. Vanhimpiin valmistusmuotoihin kuuluu n.s. hollantilainen menetelmä. Tällöin asetetaan kierteille käärittyjä lyijylevyjä pystyasentoon sisäpuolelta lasitettuihin saviruukkuihin, joiden pohjalle on kaadettu etikkaa. Ruukut upotetaan hevosenlantaan. Etikkahappo irroittaa vähitellen lyijyn etikkahappoiseksi lyijyksi samalla kuin lannan palaminen muodostaa hiilihappoa, joka muuttaa etikkahappoisen lyijyn lyijyvalkoiseksi. Nykyisin käytetään yleisimmin n.s. kammiomenetelmää. Raaka-aineena käytetään kaksi kertaa puhdistettua lyijyä, joka sisältää äärimmäisen vähän, yleensä korkeintaan 0.01%, vieraita aineksia. 50 kilon möhkäleissä oleva lyijy sulatetaan valurautakattiloissa, minkä jälkeen se valetaan noin metrin pituisiksi, 10-12 cm:n levyisiksi ja 1 cm:n paksuisiksi vanteiksi. Aikaisemmin muodostettiin vanteet käsin, nyttemmin tapahtuu tämäkin koneellisesti. Sulatettu
[9]
Lyijyvalkokamarin huuhteleminen.
Lyijyvalkotehtaan rumpumylly.
lyijy juoksee säännösteltävänä, ohuena säteenä pyörivän valurautaisen rummun yli, jota alituisesti jäähdytetään vedellä. Jähmettynyt lyijy muodostaa vanteen, joka koneella leikellään n. metrin pituisiin kappaleisiin. Nämä kuljetetaan siirtohihnalla hapetuskammioon, jossa ne ripustetaan puurimoihin. Kammiot on varustettu paksuilla seinillä ja rapattu sisältä sementillä. Useimmiten on samaan rakennukseen sijoitettu useampia kammioita.
Kammioihin sopii niiden suuruudesta riippuen 20.000-40.000 kiloa lyijyä. Kun ripustamistyö on suoritettu, suljetaan kaikki aukot, ja ilma, vesihöyry, etikkahappohöyry ja hiilihappo johdetaan sisälle. Muutamien päivien kuluttua erottautuu lyijyvanteiden pinnalle pieniä tippoja emäksistä etikkahappoista lyijyä, joka hiilihapon välityksellä muuttuu lyijyvalkoiseksi (emäksiseksi hiilihappoiseksi lyijyksi). Vähitellen peittyvät vanteet paksulla, valkoisella kerroksella, hapot syövyttävät ne rikki ja muuttavat lyijyvalkoiseksi, joka putoaa lattialle. 6-8 viikon kuluttua on kemiallinen muutos täydellinen ja vain pienehköjä lyijymääriä on enää jäljellä. Kammiot kostutetaan tällöin höyryllä, ettei lyijyvalkotomu olisi vaarana tyhjennystä toimittaville työmiehille. Joissakin tehtaissa tyh‑
[10]
Lyijyvalkoastiain täyttäminen.
jennetään kammiot huuhtelemalla ne voimakkain vesisuihkuin.
Kammio viettää keskukseensa, jossa sijaitsee raa'an lyijyvalkoisen poistoputki. Vedensekainen lyijyvalkosakka sisältää lyijyjätteitä, jotka sittemmin poistetaan pesukoneilla, rumpumyllyillä ja suodatinlaitteilla. Kun sakka on sivuuttanut nämä laitteet, johdetaan se suuriin säiliöihin, joissa se vielä pestään vedellä.
Tätä lyijyvalkosakkaa käytetään välittömästi lyijyvalkoisen valmistukseen. Sakka johdetaan sekotuskoneisiin, jossa se vatkataan pellavaöljyyn. Pitkän muokkaustyön jälkeen yhtyy pellavaöljy lyijyvalkojauheeseen, minkä jälkeen vesi poistetaan. Näin saatu, käytännöllisesti katsoen vedetön lyijyvalkoistahna puserretaan sekotuskoneista tarkoituksenmukaisien valssien kautta suoraan lähetysastioihin.
Lyijyvalkoinen valmistus on monessa maassa, myöskin Suomessa sangen merkitsevä teollisuuden haara.
LYIJYVALKOISEN FYSIKAALISET JA KEMIALLISET OMINAISUUDET
Lyijyvalkoinen muodostaa pellavaöljyn kanssa liukenemattomia metallisuopia.
Lyijyvalkoinen on täysin valkeata ainetta ja niin hienoa, että laskettaessa sitä sellaisen siivilän läpi, jossa on 16.900 silmää yhden neliösenttimetrin alalla, jää tähteeksi vähemmän kuin 1/2 %. Lyijyvalkoinen liukenee hiilihappoa muodostaen typpihappoon sekä samoin etikkahappoon ja kylmään, väkevöityyn lipeäliuokseen. Lyijyvalkoinen liukenee suolahappoon kuumennettaessa ja kiteytyy
[11]
Lujien lyijysuopien muodostumista osoittaa ylläoleva 700 kertaa suurennettu kuva lyijyvalkoisen väriketosta.
jäähdyttyään lyijykloriidiksi. Lyijyvalkoinen on altis rikkivedyn vaikutukselle, joka muuttaa sen ruskeahkoksi lyijysulfiidiksi. Kuumennettuna korkeisiin lämpömääriin hajaantuu lyijyvalkoinen muodostaen 11.3 % hiilihappoa, 86.3% lyijyhappeumaa ja 2.4 % vettä. Lyijyvalkoisella on erinomaisen suuri kyky imeä itseensä öljyä. Hierottaessa vesipitoiseen lyijyvalkosakkaan öljyä, erottautuu vesi siitä täydellisesti. Tämän vuoksi ei olekaan välttämätöntä kuivattaa lyijyvalkojauhetta ennen öljykäsittelyä. Lyijyvalkoisen huomattava kyky yhtyä öljyyn on mitä suurimerkityksellisin maalaustekniikalle. Koska lyijyvalkoinen vaikuttaa emäksisesti, muodostaa se pellavaöljyn ja rasvahappojen kanssa liukenemattomia ja tästä johtuen erittäin vastustuskykyisiä lyijysuopia.
VÄRIAINE
Lyijyvalkoinen yhtyy kemiallisesti öljyihin.
Väriaineelle eivät ole merkityksellisiä yksinomaan värisävy vaan myöskin fysikaaliset ja kemialliset ominaisuudet. Riippumattomuus ulkonaisista vaikutuksista johtuu aineen kemiallisesta kokoomuksesta, jolla on myöskin tärkeä merkityksensä väri- ja sideaineiden keskinäisissä suhteissa.
Väriaineet voidaan jakaa kahteen ryhmään: Pellavaöljyn rasvahappojen kanssa metallisuopia muodostaviin väriaineisiin, jotka siis yhtyvät kemiallisesti (emäksisesti vaikuttavat väriaineet), sekä vain mekaanisesti öljyyn sekottautuvat väriaineet (emäksisesti vaikuttamattomat väriaineet). Lyijyvalkoinen on emäksisesti vaikuttava väriaine, joka muodostaa,
[12]
Erillisiä lyijysuopakiukkasia 750 kertaa suurennettuina. Säteettäisesti leviten lyijyvalkohiukkasista ne suojelevat maalattua pintaa.
kuten edellä mainittiin, pellavaöljyn kanssa lyijypellavaöljysuopia. Lyijyvalkoisen muodostaessa kemiallisen yhdistyksen öljyn kanssa, jäävät muut väriaineet huolimatta näennäisestä tiiviydestään vain mekaanisesti sideaineeseen sekottuneiksi ainesosiksi, joita maalauksen jälkeen luonnonvoimat helposti pääsevät hävittämään.
ÖLJY
Sideaineista sananen.
Sideaineen tehtävänä on tehdä väriaine käyttökelpoiseksi maalaustyöhön. Sen tehtävänä on samoin sitoa maalauksen jälkeen värihiukkaset sekä toisiinsa että maalattavaan pintaan. Tästä johtuu, että värin kestävyys on suuressa määrässä riippuvainen sideaineen vastustuskykyisyydestä. Sideaineina käytetään m.m. hartseja, liimasisältöisiä vesiliuoksia, vahaa ja vesilasin. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että kestävin maalaus saavutetaan käytettäessä sideaineena öljyjä, joilla on taipumusta kuivumiseen. Näistä käytetään eniten pellavaöljyä. Myöskin kiinalaista puuöljyä on alettu pitää arvossa, kun taasen unikkoöljyn, soijapapuöljyn ja auringonkukkaöljyn käytäntö on taantunut. Kuivuessaan imee pellavaöljy happea ja tästä johtuu pellavaöljyhappeutuman, kumimaisen, vähäisen vastustuskyvyn omaavan aineen muodostuminen. Emäksiset väriaineet, joihin lyijyvalkoinen kuuluu, voivat kuitenkin, kuten mainittu, muodostaa metallisuopia öljystä erottautuvien aineksien kanssa. jotta kuivuminen tapahtuisi kyllin nopeasti, on yleensä välttämätöntä saada jo öljyssä syntymään tämänlaisia metallisuopia ennen sen sekottumista
[13]
Väriaine, joka ei muodosta metallisuopia
väriaineeseen. Vernissat ovatkin näin valmistetut. Pellavaöljyä kuumennetaan määrättyyn lämpöasteeseen, jolloin siihen lisätään pieni erä erinäisiä metallisuoloja vernissan kuivumisen jouduttamiseksi. Hyvän vernissan tulee kuivua n. 8-10 tunnissa. Öljyn laji ja laatu on luonnollisesti suurimerkityksellistä väriketon kestävyydelle. Viime vuosien aikana on suuresti edistytty tässä suhteessa otettaessa käytäntöön stand- ja puuöljyt sekä näiden sekotukset. Näiden öljyjen vaikutuksesta saadaan nykyisin väripinnoista erittäin kovia ja suhteellisesti vettä läpäisemättömiä. Erilaisten öljyjen laatuero käy ilmi maalauskokeissa. Voipa käydä niinkin, että hyvä öljy yhdistettynä huonoon väriaineeseen antaa suhteellisen hyvän tuloksen. Mutta ehdottomasti paras tulos saavutetaan silloin, kun käytetään ensiluokkaista öljyä parhaan saatavissa olevan väriaineen kanssa.
VÄRIT
Yleistä maalauksessa.
Maalauksen tulee ollakseen kestävää yhdistyä kiinteästi maalattavaan pintakerrokseen. jos pohjamaalaus irtaantuu tai murtuu, ei kauneinkaan jälkimaalaus voi asiaa korjata. Maalin tarttumiskyky on täysin riippuvainen öljystä ja väriaineesta eikä tämän vuoksi ole koskaan käytettävä ala-arvoisia aineksia pohjustamiseen. Lyijyvalkoista voi siis suositella sekä pohjus- että välimaalaukseen, koska tällöin syntyvät lyijysuovat tekevät väriketon tiheämmäksi ja kimmoisammaksi. Eikä ole mitään syytä hioa välimaalausta, koska näin poistettaisiin erittäin sitkeä päällysketto. On jo useasti korostettu, miten maalin kyky vas‑
[14]
Buckingham Palace, Lontoon kuninkaallinen palatsi on maalattu lyijyvalkoisella.
tustaa sääsuhteita on mitä suurimmassa määrässä riippuvainen suopamuodostuksista. Sen tähden onkin välttämätöntä suorittaa viimeistelymaalaus lyijyvalkoisella, koska se läpäisemättömiä lyijysuopia, synnyttäen luo kestävän ja lujan väriketon. Jos ei lyijysuopia muodostuisi, tuhoutuisi sideaine, siis pellavaöljy, ensimmäiseksi.
Vain metallisuovat ollen ikäänkuin pyöreinä sälöinä värissä, voivat estää hävitystyötä. Kaikki metallisuovat eivät kuitenkaan ole yhtä lujia. Sinkkisuovathan liukenevat jo kylmäänkin veteen, kun taasen lyijysuovat ovat täysin veteen liukenemattomia.
MAALAUS LYIJYVALKOISELLA
Pohjustettava pinta.
Pohjustettavan pinnan kemialliset ominaisuudet ovat sangen suurimerkitykselliset maalauksen kestävyydelle. Ennenkuin maalaustyöt aloitetaan on jokaisessa yksityisessä tapauksessa huolellisesti tutkittava, missä määrin vanha pinta kykenee imemään ja kestämään väriä. Näitä alustavia töitä ei saa suorittaa hutiloiden, vielä vähemmin jättää kokonaan tekemättä, sillä niistä riippuu maalauksen ulkomuoto ja kestävyys miltei yhtä paljon kuin värin laadustakin.
Lyijyvalkoista voi käyttää seuraavien pintojen maalaukseen:
RAPPAUSPINTA,
PUUPINTA JA
RAUTAPINTA.
[15]
Vanhan Helsingin suurin rakennusluomus, Grönqvist'in kivitalo on nyttemmin maalattu lyijyvalkoisella.
Ylläolevan vastapäinen talo, jossa ossa sijaitsee m.m. Maalarien Kauppa on lyijyvalkoisella varmistettu luonnonvoimien ja ajan tuhoa vastaan.
[16]
Sammumatta jäänyt kalkkihiukkanen irroittaa kappaleen rappauksesta.
RAPPAUS POHJUSTUSPINTANA
Ulkomaalauksessa tulevat tavallisimmin kysymykseen seuraavat rappauslajit:
1) Kalkkirappaus (kalkkimuurilaasti), jossa on 1 osa kalkkia ja 3 osaa -hiekkaa.
2) Sekotettu rappaus, jossa on 1 osa sementtiä, 1 osa kalkkia ja 3 osaa hiekkaa.
3) Sementtirappaus, jossa on 1 osa sementtiä, ja 3 osaa hiekkaa.
4) Savirappausta tapaa joskus maaseudulla.
On erotettava rappauspinnat, joita vielä ei ole koskaan maalattu, sellaisista rappauksista, joilla jo on vanha väri.
MAALAAMATON RAPPAUSPINTA
Aikaisemmin maalaamatonta rappauspintaa ei saa maalata ennen kuin se on täydellisesti kuivunut sekä vapautunut lipeäaineista. Sekä sen vesimäärän, joka on itse rappausaineessa, että myöhemmistä kemiallisista tapandussarjoista syntyneen veden on siis tarkkaan haihduttava. Rappauksessa syntyneet emäksiset, syövyttävät yhdistykset käyvät tehottomiksi vasta vähitellen kuivumisen jatkuessa. jos maalaus aloitetaan liian aikaisin, asetetaan sen kestävyys täysin vaaranalaiseksi. Kalkkirappausta ei tavallisesti voi maalata öljyvärillä ennen kuin 3/4 vuoden kuluttua ja sementtirappausta vasta 3 — 4 vuoden kuluttua. On silloin tällöin koetettu keinotekoisesti hävittää syövyttäviä aineita, mutta tätä tarkoittavat valmisteet eivät kuitenkaan ole osoittautuneet kyllin luotettaviksi.
Toinen tärkeä edellytys maalauksen kestävyydelle on rappauksen lujuus. Rappaus‑
[17]
Irtautunut kappale jättää jälkeensä ruman kuopan.
murtuman voivat aiheuttaa pienet sammuttamattoman kalkin jäännökset, jotka vasta myöhemmin ovat sammuneet aiheuttaen rappauspinnan murtumisen. On myöskin huolella valvottava, että kaikki epätasaisuudet, aukot ja halkeamat, korjataan, mikä tapahtuu parhaiten muurilaastilla. Heikko ja hauras rappaus on peitettävä kalkilla. Rappaus on ennen maalausta erittäin huolellisesti harjattava ja pestävä. Tähän voidaan edullisimmin käyttää suopa- tai salmiakkiliuosta, joka sittemmin on aina huuhdottava puhtaalla vedellä. Soodaa tai lipeäkiveä ei saa missään tapauksessa käyttää, sillä soodaliuos tunkeutuu rappaukseen ja vaikuttaa myöhemmin tuhoavasti maaliin. Koskaan ei saa maalata likaista pintaa, sillä lika estää maalin tarttumasta rappaukseen sekä aiheuttaa nopeasti värin lohkeilemisen tai kuortumisen.
VANHA, AIKAISEMMIN MAALATTU RAPPAUSPINTA
Käytännössä esiintyy vanhojen, jo aikaisemmin maalattujen pintojen maalaus useammin kuin uusien pintojen. Vanhat pinnat ovat harvoin säilyneet niin hyvässä kunnossa kuin uudet. Luonnonvoimat tahi huono hoito ovat aikaansaaneet niissä melkoisia muutoksia. Tässä pitää myöskin paikkansa sääntö, että paraskaan maalaus ei koskaan kestä huonolla pohjalla. Maalarin on tämän vuoksi syytä muutamin pistokokein huomauttaa talonomistajalle tahi isännöitsijälle rappauksen huonosta laadusta sekä selvittää hänelle valmistavien töiden välttämättömyydestä maalauksen kestävyyttä silmälläpitäen.
[18]
Lontoon vanhan, uljaan Tower-sillan rautaosat on maalattu lyijyvalkoisella.
Luja harjaus ja pesu on aina tarpeellista, sillä lika voi olla kalkkipitoista (maantietomu), joka aiheuttaa pellavaöljyn murentumisen. jos vanha väri ja sen mukana rappauspalasia irtaantuu, on kaavittava kaikki hauraat ja irtonaiset osaset. Syntyneet kuopat täytetään muurilaastilla, jolloin on huolehdittava siitä, että paikatut kohdat tulevat yhtä sileiksi kuin muukin pinta, koska muussa tapauksessa syntyy maalaukseen epätasaisuuksia. Sen tähden on tarpeellista siloitella korjattuja kohtia sopivilla täyteainella. Uusi väri on tarpeen vaatiessa hakattava vanhalle väripinnalle. Tätä ennen on kuitenkin harjalla ja kaavinraudalla poistettava se osa vanhasta väristä, joka osoittaa vähänkin kuoriutumisen ominaisuuksia.
Maalauksen tarkoituksenmukaisuuden vuoksi on tärkeätä, että nämä pohjustus-työt tehdään mitä suurimmalla huolella.
RAPPAUKSEN MAALAUS
Rappauspinta tarvitsee tavallisesti kolme maalausta. Pohjustusvärin valmistus on erittäin huolellisesti tehtävä. Siihen käytetään tavallisesti puhdasta pellavaöljyä tahi mieluimmin pellavaöljyvernissaa, johon on lisätty vähän väriä. On muistettava, että maalaamattomat pinnat sekä sellaiset, jotka eivät ole nähneet väriä pariin vuosikymmeneen, imevät öljyä tavattomat määrät. Jos ei maalattava pinta ole kyllästytetty öljyllä, imee se maalauksesta öljyn ja lyijyvalkoinen murtuu. jos lyijyvalkoinen irtaantuu kuin liitu, on aina syynä pohjan vaillinainen käsittely. Pohjusmaalausta varten on parasta käyttää lyijyvalkoista. joka tapauksessa on väärin käyttää aineita, jotka eivät sisällä lyijyä, sillä juuri lyijysuovan muo‑
[19]
Valtioneuvoston torin laidassa sijaitseva n. s. Vanha Stockmannin talo, joka on arkkitehti Engelin rakennusluomus, on saanut kaupungin haltuun siirryttyään opeille julkisivuilleen lyijyvalkoispeitteen.
Lassila & Tikanojan upea, vanha talo, samoin arkkitehti Engel'in käsialaa, on maalattu lyijyvalkoisella.
[20]
Tiilikivestä ja puusta tehty portti kestää vuosisatoja lyijyvalkoisella maalattuna.
dostuminen aiheuttaa vedenkestävän, kimmoisan väripinnan, joka tarttuu pohjuspintaan. Joskus on kokeiltu lyijyvalkoisen ja liidun sekoituksella ja ovat nämä sekoitukset paikoitellen osoittautuneet hyvinkin onnistuneiksi. Mutta loppujen lopuksi on kuitenkin tultu siihen tulokseen, että puhdas lyijyvalkoinen on ainoa väriaine, joka aikaansai todellakin kestävän maalauspinnan. Vanha periaate "laiha alle, lihava päälle" pitää tässäkin suhteessa paikkansa. Suuren öljymäärän omaava maali muodostuu erittäin kimmoisaksi. Ja välttämätöntä on, että kimmoisat kerrokset ovat päällimmäisinä, koska siellä jännitys on suurin. Osa ammattimiehiä katsookin edullisemmaksi suorittaa pohjus- ja viimeistelymaalauksen lihavalla maalilla sekä välimaalauksen puolilihavalla, koska pohjuspinta aina imee öljyä pohjusmaalista. On aina huolehdittava siitä, että sively tapahtuu kevyesti, koska vain kevyt tasainen maalaus jättää jälkeensä kauniin pinnan. Väriketon syntyminen vaatii määrätyn aikansa; ei ole sen vuoksi käytettävä sikkatiivia liian suuria määriä (lyijyvalkoinenhan on jo itsessään sikkatiivi), vaan on jätettävä kullekin maalaukselle riittävä kuivumisaika. Kuivikeaineet suuremmassa mitassa käytettyinä voivat lyhentää maalin kestävyysaikaa. Myöskin puhdasta pellavaöljyä voidaan käyttää ilman kuivikeaineita ja pellavaöljyvernissaa käytettäessä on sikkatiivia kokonaisuudessaan vältettävä. Tärpätin lisääminen tekee maalin helpommin sivellettäväksi, mutta se vaikuttaa myöskin haitallisesti maalin elinaikaan.
[21]
Esplanaadin ja Unioninkadun kulmauksessa, Helsingissä sijaitsevan "Edlundin kulman" molemmat tyylikkäät julkisivut ovat maalatut lyijyvalkoisella.
Ent. presidentti L. Kr. Relanderin "Tusculum" Viipurin lähistöllä Pamppusaaressa tuo lyijyvalkoisella maalattuine julkisivuineen ulkisivuineen katselijalle mieleen vanhan, romanttisen herraskartanon.
[22]
Lyijyvalkoinen suojaa kotiasi veden ja ilman hävittävää vaikutusta vastaan.
Lyijyvalkoisella maalattu puukappale.
Saman puukappaleen toinen, maalaamaton puoli.
MAALAUS PUUPINNALLE
Puupinnalle maalattaessa on ensi kädessä tarkastettava, että puuaine on kuivaa. jos maalaus tapahtuu kostealla puupinnalle, irtaantuu väri suhteellisen nopeasti. On samoin otettava huomioon, että ilmakuivattu puu sisältää n. 10 % vettä. Puussa tapahtuu lakkaamatta vaihteluita kosteuden syntymisen ja haihtumisen johdosta. Tämä vaikuttaa epäedullisesta värikettoon ja vaatii siinä äärimmäistä kimmoisuutta voidakseen mukautua puun supistumiseen ja laajentumiseen.
Kun kyseessä on uusi laudoitus, on pinta ensin puhdistettava liasta ja tomusta. Tärkeätä on myös pihkapesäkkeiden poistaminen, sillä pihka tekee maalin tahmeaksi. Pohjustus voi tapahtua vernissalla tahi lainalla lyijyvalkoisvärillä. Parasta on, että uusi laudoitus ensimmäisenä vuonna sivellään vain pelkällä vernissalla ja maalaus toimitetaan vasta seuraavana vuonna. Tällöin tehdään pohjustus laihalla lyijyvalkoisvärillä. Tämän päälle suoritetaan toinen sively eli n.k. välimaalaus lyijyvalkoisvärillä, joka on hieman laihempi kuin viimeistelysivelyn väri. Kolmas eli viimeistelymaalaus tehdään tavallisen paksuisella lyijyvalkoisvärillä mandollisesti stand-öljyä käyttäen.
[23]
Läpileikkaus laukusta.
Pitkittäisleikkauksen yläpuoli.
Pitkittäisleikkauksen alapuoli.
Vanhan rakennuksen ollessa uudismaalattava on ensin vanhasta maalipinnasta poistettava kaikki irtaantuva maali ja pinta puhdistettava huolellisesti. Tämän jälkeen pohjustetaan pinta lainalla lyijyvalkoisvärillä ja tämän kuivuttua tasoitetaan eli spaklataan epätasaisuudet ja rosopaikat hyvällä öljykitillä. Välimaalaus ja viimeistelymaalaus toimitetaan sitten yllämainitulla tavalla. Kestävämpi väriketto saadaan, jos kolmannen eli viimeistelysivelyn väriin sekotetaan 20-30 O/o raakaa pellavaöljyä.
Puun rakenne ja liitoskohdat ovat myöskin merkityksellisiä maalauksen kestävyydelle. Väri kestää kauimmin laudan sillä puolella, jossa vuosirenkaat ovat lähinnä toisiaan. Toisella puolella vuosirenkaiden välissä olevassa kesäpuussa tapahtuu suurin supistuminen. Juuri tästä johtuukin, että väri irtaantuu muutamista ulko-ovien tahi puutarhapöytien laudoista, vaikkakin kaikki laudat on yhtäaikaisesti samalla maalilla maalattu. Puun liikuntojen vähentämiseksi on sen vuoksi täysi syy maalata tällaiset esineet laudan kummaltakin puolen. Sadeveden hävitystyön ehkäisemiseksi on tärkeätä täyttää täytemaalilla raot, joita aina muodostuu vanhaan, liottuneeseen puuaineeseen.
[24]
Laivastomme uljas koululaiva "Suomen joutsen" oli uudismaalattu lyijyvalkoisella lähtiessään Joulukuussa Helsingin satamasta.
MAALAUS RAUDALLE
Maalauksen tarkoituksena on etukädessä suojella rautaa ruosteelta, jota muodostuu ilman ja kosteuden vaikutuksesta raudan pinnalle. Maalin on siis eristettävä rauta samalla kuin sen on mukauduttava ilmavaihteluiden aiheuttamaan raudan laajentumiseen ja supistumiseen. Lyijyvärit ovat erittäin sopivat raudan maalaukseen, koska lyijysuovat tekevät maalin suhteellisen kovaksi sen silti kadottamatta kimmoisuuttaan.
Ruostesuojaksi tarkoitettu maalaus käsittää tavallisesti pohjustuksen sekä yhden tahi useampia peitemaalauksia. pohjustuksen on aikaansaatava varsinainen ruosteen ehkäisy, kun taasen peitemaalauksilla turvataan pohjustus sääsuhteiden vaikutukselta. Pohjustukseen käytetään tavallisesti lyijymönjää, sillä sen ruosteen ehkäiseviä ominaisuuksia ei mikään muu maali kykene voittamaan. Mönjän suuri suoja-arvo johtuu ennenkaikkea sen sitkeästä lyijysuopien muodostamasta väriketosta. Mönjän kirkkaan-punainen väri tekee kuitenkin sen vähemmän sopivaksi viimeistelyväriksi. Mönjämaalaus on suoritettava vain kuivalla säällä.
Ennen maalausta on ruoste kokonaisuudessaan poistettava. Ruostekerros murretaan vasaralla ja puhdistetaan paikka sen jälkeen kaapimella ja teräsharjalla. Hyvin ohuen ruosteen voi poistaa liottamalla pintaa paloöljyllä tai tärpätillä. Suurista rautarakenteista poistetaan ruoste hiekkasuihkulla. Kun pinta on vapautettu ruosteesta, on siihen hangattava heti pellavaöljyä uuden ruosteen ehkäisemiseksi, sillä ruostetta voi helposti muodostua väri-kerroksen allakin, jos pinta ei ole ollut täysin ruosteesta vapaa.
[25]
Kenraali Mannerheimin Kaivopuistossa sijaitsevaa huvilaa somistaa kaunis lyijyvalkomaalaus.
Kauppaneuvos Tallbergin huvilaa maalattaessa on samoin käytetty tätä luotettavaa väriä.
[26]
Suomalaisen yritteliäisyyden suursaavutuksen Elfvingin kalastuslaivueen emälaivaa "Petsamoa" suojaa lyijyvalkopanssari sen kamppaillessa raivoavien luonnonvoimien kanssa.
Lyijyvalkoista ei koskaan saa sekoittaa kadmium- ja kupariväreihin ja on samoin vältettävä sen sekoittamista rikkisisältöisiin väreihin.
HIMMEÄ TAI KIILTÄVÄ VÄRI
Lyijyvalkomaalaus on aina kiiltävää. Kiiltoa voidaan lisätä käyttämällä viimeistelymaalauksessa stand-öljyä. Himmeän pinnan aikaansaamiseksi on lisättävä kuumaan pellava-öljyyn tahi tärpättiin liuotettua vahaa.
LYIJYVALKOISTA VOIDAAN SÄVYTTÄÄ ERI VÄREIKSI!
Lyijyvalkoista ei tarvitse välttämättä käyttää valkoisena värinä. Haluttaessa jotakin muuta väriä, lisätään tätä lyijyvalkoiseen. Lyijyvalkoinen antaa voimaa ja kirkkautta halutulla värille, jolloin samalla voidaan lyijysuopamuodostuksesta johtuen olla vakuutettuja värin kestävyydestä.
Seuraavat värit soveltuvat sekoitettavaksi lyijyvalkoiseen:
Keltainen: kromikeltainen, neapelinkeltainen, keltamulta, marskeltainen y. m.
Punainen: rautaoksiidi y. m.
Ruskea: umbra, tarra de Siena, rautapunainen (esim. engl. punainen) y. m.
Vihreä: kromoxidinvihreä, kromoxidi-hydraattivihreä, permanenttivihreä y. m.
Musta: norsunluumusta, rautaoxidimusta y. m.
MISTÄ JOHTUU EPÄONNISTUNUT MAALAUS?
Maalauksen himmeyden voi aiheuttaa:
a) Kostea sää.
b) Kostean ilman vaikutus maalipintaan ennen maalauksen kuivumista.
c) liian nuoren ja sakkapitoisen vernissan käyttö.
d) Tärpätin tahi muiden ohennusaineiden liian runsas käyttö.
[27]
Lyijyvalkomaalaus suojaa majakoita, loistoja, merimerkkejä ym. meriveden hävittävää vaikutusta vastaan.
Värin murtuminen johtuu useimmiten pohjapinnan kosteudesta. Jos esim. akkunakamanat on puhdistettu kalkkitahroista suolahapolla, jota ei ole täysin huuhdeltu, irtaantuu maalaus happoisilta kohdilta.
e) Likavan pohjustuksen riittämätön kuivumisaika.
Syynä lyijyvalkomaalauksen huonoon kuivumiseen voi olla:
a) Kostea sää.
b) Liian nuoren ja sakkapitoisen vernissaa käyttö.
c) Kuivumattomien öljyjen (kivennäisöljyjen) käyttö.
d) Rasva ja pihka pohjuspinnassa.
e) Asfalttilakka- ja tervapitoiset aineet pohjuspinnassa.
f) Syövyttävät aineet pohjuspinnassa.
Lyijyvalkomaalauksen lähteminen voi johtua:
a) Liian suuresta tärpätin tahi kuivikeaineiden käytöstä.
b) Pohjan väärästä käsittelystä.
c) Maalauksesta kostealla säällä.
d) Liidun käytöstä.
Juovikas maalaus syntyy:
a) Jos maalattava pinta ei ole säännöllisesti kuivunut tahi on muuten epäyhtenäinen.
b) Jos maalattava pinta on pesty lipeäkiviliuoksella ja sitä ei ole tarkoin poistettu.
c) Jos syövyttäviä emäksiä ei ole tyystin poistettu.
Valmis lyijyvalkomaali voi jähmettyä (rapeutua) silloin kuin on käytetty runsaasti hartsipitoista vernissaa.
Jos lyijyvalkoisella maalattu seinä pian likaantuu, johtuu se tavallisesti maalauksesta kostealla tahi pakkassäällä. Maali ei tällöin kuivu, vaan imee helposti itseensä tomua, mistä johtuu pinnan karkeaksi muodostuminen ja tomun jatkuva kerääntyminen.
*
Olemme näin pääpiirteissään ja suppeasti käsitelleet lyijyvalkoista sekä tieteelliseltä että käytännölliseltä kannalta. Luonnollistahan on,
[28]
Maalarit ovat jo vuosituhansia sitten todenneet lyijyvalkoisen olevan ulkomaalauksessa kestävimmän värin. Sen suojaamat arvot kestävät vahingoittumattomina vuosien ja sääsuhteiden hyökkäykset.
ettei näin rajoitettu tila salli esittää ammattimiehillemme varsinaisesti mitään uutta, mutta vanhankin tiedon kertaamisella voi olla oma mielenkiintonsa. Jokainen maalari tuntee hyvinkin lyijyvalkoisen erinomaiset ominaisuudet suojella sillä maalattua pintaa.
Samoin tietää jokainen kokenut ammattimies, missä määrässä useinkin varsin liioitellut puheet lyijyvalkoisen myrkyllisyydestä pitävät paikkansa. Ne vähäiset varovaisuus-toimenpiteet, joihin on ryhdyttävä tomun muodostumisen ehkäisemiseksi lyijyvalkoista käytettäessä tahi sitä hiottaessa, eivät kykene
estämään lyijyvalkoisen yhä laajentuvaa käyttöä ulkomaalauksessa, olipa sitten kysymyksessä puu-, rappaus-, kivi- tai rautapinta. Sisämaalauksessahan käytetään lyijyvalkoista vain erikoistapauksissa, joten voimme sen puolen tässä yhteydessä kokonaan sivuuttaa.
Sellainen lukija taasen, joka ei maalausalalla ole ammattimies, löytää toivottavasti kirjasestamme varsin paljon mielenkiintoista. Ehkäpä hän vielä haluaisi yksityiskohtaisempiakin neuvoja voidakseen maalata talonsa tahi huvilansa omin käsin. Me olemme kuitenkin vakuutettuja siitä, että annettaessa maalaustyö ammattimiehen suoritettavaksi paastään kaikkein edullisimpiin tuloksiin. Jo tästä suppeasta kirjasestammekin lienee käynyt ilmi, että eritoten suuremmat maalaustyöt vaativat monipuolista käytännöllistä kokemusta ja korkeata ammattitasoa.
Lyijyvalkoiselle annetaankin usein miljoonien markkojen arvot suojeltaviksi. Tiede ja kokemus osoittavat, että se on aina kunnialla tästä tehtävästään suoriutunut.
Tieteen ja käytännön yhteistyö
takaa parhaimman tuloksen.
[29]
LYIJYVALKOINEN SÄÄSTÄÄ KUSTANNUKSIA.
Valaiseva esimerkki.
Useinkin kuulee sanottavan, että halvan värin käyttö on säästöä. Tällaisen väitteen esittäminen on kuitenkin aivan nurinkurista. Silloinhan unohdetaan kaksi seikkaa.
1) Hinnan tulee olla oikeassa suhteessa värin kestävyyteen. Jos joku väri kestää esim. vain puolet siitä mitä lyijyvalkoinen, täytyy sen hinnan silloin olla enemmän kuin 50% halvempi vastatakseen lyijyvalkoista.
2) Mutta siinäkin tapauksessa että väri on 60% halvempi, ei maalaus tule kuitenkin halvemmaksi. Työkustannukset ovat nimittäin n. 75 % maalauksen kokonaiskustannuksista olipa kysymyksessä väri mikä tahansa. Halpaa väriä käytettäessä jakautuvat nämä suuret työkustannukset pienemmälle vuosimäärälle kuin lyijyvalkoista käytettäessä — ja siten maalaus kallistuu! Tarkastakaapa seuraavaa laskelman:
A) Rakennus maalataan lyijyvalkoisella.
Kustannusarvio:
työ . . 3,000:-
aineet . 1,000:-
Yhteensä 4,000:-
Edellyttäen värin kestävän 4 vuotta, ovat kustannukset vuotta kohti siis 1,000: —.
B) Käyttäen halpaa väriä.
Kustannusarvio:
työ 3,000: —
aineet 400: —
Yhteensä 3,400: —
Mutta tämä maalaus kestää vain 2 vuotta! Vuotuiset kustannukset ovat siis 1,700: —. Huolimatta 600 markan säästöstä maalin hinnassa, lisääntyvät kustannukset kuitenkin 700: —vuodessa! Ja tällöin emme ole vielä ottaneet huomioon, että halvan värin käyttö useinkin lisää työkustannussummaa.
Yleisenä tosiasiana voidaan siis pitää, että paras, joskin ehkä kallein väri on aina edullisin ja halvin.
[---]
Tilaa:
Lähetä kommentteja
(
Atom
)
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti