Lyijyvalkoinen - valmistus, ominaisuudet, käyttö

LYIJYVALKOINEN
VALMISTUS
OMINAISUUDET
KÄYTTÖ
JULKAISIJA: LYIJYVALKO-PROPAGANDA.
OS.; POSTILOKERO 120. HELSINKI

[---]

HELSINKI 1932
OY. SUOMEN ILMOITUSKESKUS

[5]



Tämä vanha tammiportti lä­hellä Balliol College'a Oxford'in yliopistokaupungissa Englannissa maalattiin 642 vuotisen käyttöaikansa ku­luessa noin 100 kertaa lyijyvalkoisella. Hiljattain suorite­tussa tarkastuksessa ilmeni, että puuaine oli säilynyt läpi näi­den kuuden vuosisadan täysin terveenä.


LYIJYVALKOINEN

Maalauksella on kaksi tarkoitusperää — koristaa ja suojata. Koristeellinen puoli on eniten sil­miinpistävä, mutta maalauksen suojaavat ominai­suudet ovat tärkeimmät. Ulkomaalauksella on ko­keiltu jo vuosituhansia kivi, puu ja rauta ovat tavallisimmin muodostaneet maalattavan pinnan. Tuskin oli ihmiskunta oppinut rakentamaan, kun se jo totesi välttämättömäksi suojella työnsä tulok­set maalauksella. Niin on asianlaita vielä meidän­kin päivinämme: maalilla suojataan ja koristetaan aineellista omaisuuttamme. Töllit ja palatsit, teh­taat, laivat ja sillat, kaikki tarvitsevat maalausta, jos niitä halutaan pitää kunnossa ja varjella liian aikaiselta tuholta.


[]



Nelsonin aloista alkaen meidän päiviimme asti on Englannin laivaston laivat maalattu lyijyvalkoisella.


Reinin yli vievä kaarisilta Mainzissa on suojattu lyijyvalkoisella. Ryhdyttäessä v. 1931 maalaamaan toista Reinin siltaa, joka johtaa Kölnissä Mülheimiin, suoritettiin laajoja tieteellisiä tutkimuksia, jotta saataisiin selville paras rautasil­taan soveltuva väriaine. Tulokseksi tuli lyijyvalkoinen, jota käytettiinkin tähän 350 miljoonaa markkaa mak­samaan tulleeseen siltaan kokonaista 35,000 kiloa.


Kokemus on osoittanut, että lyijyvalkoi­nen yli koko maailman soveltuu mitä parhaiten ulkomaalaukseen. Tästä on lukuisia esimerkkejä. Sotatarpeiden, kuten tykkien, tankkien ja panssarilaivojen y. m, jotka jou­tuvat monenlaisten voimakkaiden ulkonaisten vaikutteiden alaiseksi, maalauksessa on lyijyvalkoinen osoittautunut luotettavimmaksi väriaineeksi. Ei ole aina tarvis käyttää vain valkoista väriä, sillä lyijyvalkoinen voidaan muihin väreihin sekotettuna sävyttää minkä­laiseksi vain halutaan. Kauppa- ja sotalaivo­jen maalauksessa on lyijyvalkoisella tärkein osansa. "Lyijyvalkoinen on raudan ja veden välinen läpäisemätön panssari", on muuan asiantuntija lausunut — ja lyijyvalkoinen on­kin mitä lujin suoja suolaveden syövytystä vastaan. Lyijyvalkoista käytetään edullisesti majakoiden, merkkipoijujen ja muiden meri­laitostarpeiden maalaukseen. Monista tunnetuista rakennuksista, jotka ulkomailla on maa­lattu lyijyvalkoisella, mainittakoon tässä vain Buckingham-palatsi ja Towerin silta Lon­toossa, joista molemmista ovat kuvat kirja­sessamme. Yli koko maapallon on lyijyval­koista menestyksellisesti käytetty avoimien rautatieasemasuojien, rautatiesiltojen, nosto­raanojen, kivitalojen ja tehdasrakennusten sekä huviloiden y. m. ulkomaalaukseen.


[7]



Kaivauksia suoritettaessa on havaittu, että jo muinaiset egyptiläiset käyttivät lyijyvalkoista.


Saksan ent. kruununprinssin palatsi lyijyvalkoisella maalattuna.


LYIJYVALKOISEN VALMISTUS JA OMINAISUUDET

HISTORIALLINEN KATSAUS

Jo vuosituhansia on tunnettu lyijyvalkoisen käyttö

Lyijyvalkoinen on vanhin ja tunnetuin kivennäisväri. Hollantilainen Haakmann onnistui muinais-Egyptin värejä tutkiessaan to­teamaan, että lyijyvalkoista käytettiin jo faaraoiden aikana. Kreikkalaiset ja roomalai­set kirjailijat mainitsevat usein lyijyvalkoisen, antaen samalla tietoja senaikuisista alkeellisista valmistustavoista. Lyijy saatettiin etikkahapon ja ilman vaikutuksen alaiseksi, mistä synty­nyt valkea tahna otettiin talteen. Näin saatua lyijyvalkoista käytettiin sekä tavallisena värinä että myöskin ihomaalina. Aina keskiaikaan asti oli yleisenä käsitys, että lyijyvalkoinen on etikkahappoista lyijyä, kunnes Bergemann vuonna 1774 osoitti sen olevan »ilmahap­poista lyijykalkkia». Keskiajalla pitivät taitei­lijat lyijyvalkoista erittäin suuressa arvossa ja sitä on käytetty nykypäivien asti säilyneissä kallisarvoisissa taidemaalauksissa. Aina 19:nnelle vuosisadalle, jolloin sinkkivalkoista ryhdyttiin valmistamaan, säilytti lyijyvalkoinen paikkansa ainoana hyvänä öljyvärinä - ja vielä tänään­kin se on varmana ykkösenä muiden val­koisten väriaineiden joukossa.


[8]



Lyijyharkkoja, lyijyvalkoteollisuuden raaka-ainetta.


Lyijyvalkotehtaan liettämislaitos.


LYIJYVALKOISEN VALMISTUS

Hieman entisistä ja nykyisistä valmistustavoista

Viime vuosisadan aikana on syntynyt monenlaisia muotoja lyijyvalkoisen valmista­miseksi, jotka kaikki pyrkivät aikaansaamaan emäksistä lyijyhiilihapposuolaa kemiallisen kaavan 2 PbCO₃ · Pb(OH)₂ mukaan. Vanhimpiin valmistusmuotoihin kuuluu n.s. hollantilainen menetelmä. Tällöin asetetaan kierteille käärittyjä lyijylevyjä pystyasentoon sisä­puolelta lasitettuihin saviruukkuihin, joiden pohjalle on kaadettu etikkaa. Ruukut upotetaan hevosenlantaan. Etikkahappo irroittaa vähitellen lyijyn etikkahappoiseksi lyijyksi samalla kuin lannan palaminen muodostaa hiilihappoa, joka muuttaa etikkahappoisen lyijyn lyijyvalkoiseksi. Nykyisin käytetään yleisimmin n.s. kammiomenetelmää. Raaka-aineena käytetään kaksi kertaa puhdistettua lyijyä, joka sisältää äärimmäisen vähän, yleensä korkeintaan 0.01%, vieraita aineksia. 50 kilon möhkäleissä oleva lyijy sulatetaan valu­rautakattiloissa, minkä jälkeen se valetaan noin metrin pituisiksi, 10-12 cm:n levyi­siksi ja 1 cm:n paksuisiksi vanteiksi. Aikai­semmin muodostettiin vanteet käsin, nyttem­min tapahtuu tämäkin koneellisesti. Sulatettu


[9]



Lyijyvalkokamarin huuhteleminen.


Lyijyvalkotehtaan rumpumylly.



lyijy juoksee säännösteltävänä, ohuena säteenä pyörivän valurautaisen rummun yli, jota ali­tuisesti jäähdytetään vedellä. Jähmettynyt lyijy muodostaa vanteen, joka koneella leikellään n. metrin pituisiin kappaleisiin. Nämä kuljetetaan siirtohihnalla hapetuskammioon, jossa ne ripustetaan puurimoihin. Kammiot on varustettu paksuilla seinillä ja rapattu sisältä sementillä. Useimmiten on samaan rakennuk­seen sijoitettu useampia kammioita.

Kammioihin sopii niiden suuruudesta riip­puen 20.000-40.000 kiloa lyijyä. Kun ripustamistyö on suoritettu, suljetaan kaikki aukot, ja ilma, vesihöyry, etikkahappohöyry ja hiilihappo johdetaan sisälle. Muutamien päivien kuluttua erottautuu lyijyvanteiden pinnalle pieniä tippoja emäksistä etikkahap­poista lyijyä, joka hiilihapon välityksellä muuttuu lyijyvalkoiseksi (emäksiseksi hiili­happoiseksi lyijyksi). Vähitellen peittyvät vanteet paksulla, valkoisella kerroksella, hapot syövyttävät ne rikki ja muuttavat lyijyvalkoiseksi, joka putoaa lattialle. 6-8 viikon kuluttua on kemiallinen muutos täydellinen ja vain pienehköjä lyijymääriä on enää jäljellä. Kammiot kostutetaan tällöin höyryllä, ettei lyijyvalkotomu olisi vaarana tyhjennystä toi­mittaville työmiehille. Joissakin tehtaissa tyh‑


[10]



Lyijyvalkoastiain täyttäminen.

jennetään kammiot huuhtelemalla ne voimak­kain vesisuihkuin.

Kammio viettää keskukseensa, jossa sijait­see raa'an lyijyvalkoisen poistoputki. Vedensekainen lyijyvalkosakka sisältää lyijyjätteitä, jotka sittemmin poistetaan pesukoneilla, rum­pumyllyillä ja suodatinlaitteilla. Kun sakka on sivuuttanut nämä laitteet, johdetaan se suuriin säiliöihin, joissa se vielä pestään vedellä.

Tätä lyijyvalkosakkaa käytetään välittö­mästi lyijyvalkoisen valmistukseen. Sakka johdetaan sekotuskoneisiin, jossa se vatkataan pellavaöljyyn. Pitkän muokkaustyön jälkeen yhtyy pellavaöljy lyijyvalkojauheeseen, minkä jälkeen vesi poistetaan. Näin saatu, käytän­nöllisesti katsoen vedetön lyijyvalkoistahna puserretaan sekotuskoneista tarkoituksenmu­kaisien valssien kautta suoraan lähetysastioihin.

Lyijyvalkoinen valmistus on monessa maas­sa, myöskin Suomessa sangen merkitsevä teollisuuden haara.


LYIJYVALKOISEN FYSIKAALISET JA KEMIALLISET OMINAISUUDET

Lyijyvalkoinen muodostaa pellavaöljyn kanssa liukenemattomia metallisuopia.

Lyijyvalkoinen on täysin valkeata ainetta ja niin hienoa, että laskettaessa sitä sellaisen siivilän läpi, jossa on 16.900 silmää yhden neliösenttimetrin alalla, jää tähteeksi vähem­män kuin 1/2 %. Lyijyvalkoinen liukenee hiilihappoa muodostaen typpihappoon sekä samoin etikkahappoon ja kylmään, väkevöi­tyyn lipeäliuokseen. Lyijyvalkoinen liukenee suolahappoon kuumennettaessa ja kiteytyy


[11]



Lujien lyijysuopien muodostumista osoittaa ylläoleva 700 kertaa suurennettu kuva lyijyvalkoisen väriketosta.

jäähdyttyään lyijykloriidiksi. Lyijyvalkoinen on altis rikkivedyn vaikutukselle, joka muuttaa sen ruskeahkoksi lyijysulfiidiksi. Kuumennettuna korkeisiin lämpömääriin ha­jaantuu lyijyvalkoinen muodostaen 11.3 % hiilihappoa, 86.3% lyijyhappeumaa ja 2.4 % vettä. Lyijyvalkoisella on erinomaisen suuri kyky imeä itseensä öljyä. Hierottaessa vesi­pitoiseen lyijyvalkosakkaan öljyä, erottautuu vesi siitä täydellisesti. Tämän vuoksi ei ole­kaan välttämätöntä kuivattaa lyijyvalkojau­hetta ennen öljykäsittelyä. Lyijyvalkoisen huo­mattava kyky yhtyä öljyyn on mitä suurimer­kityksellisin maalaustekniikalle. Koska lyijyvalkoinen vaikuttaa emäksisesti, muodostaa se pellavaöljyn ja rasvahappojen kanssa liu­kenemattomia ja tästä johtuen erittäin vas­tustuskykyisiä lyijysuopia.


VÄRIAINE

Lyijyvalkoinen yhtyy kemiallisesti öljyihin.

Väriaineelle eivät ole merkityksellisiä yk­sinomaan värisävy vaan myöskin fysikaaliset ja kemialliset ominaisuudet. Riippumattomuus ulkonaisista vaikutuksista johtuu aineen ke­miallisesta kokoomuksesta, jolla on myöskin tärkeä merkityksensä väri- ja sideaineiden keskinäisissä suhteissa.

Väriaineet voidaan jakaa kahteen ryhmään: Pellavaöljyn rasvahappojen kanssa metallisuo­pia muodostaviin väriaineisiin, jotka siis yh­tyvät kemiallisesti (emäksisesti vaikuttavat väriaineet), sekä vain mekaanisesti öljyyn sekottautuvat väriaineet (emäksisesti vaikutta­mattomat väriaineet). Lyijyvalkoinen on emäksisesti vaikuttava väriaine, joka muodostaa,


[12]



Erillisiä lyijysuopakiukkasia 750 ker­taa suurennettuina. Säteettäisesti leviten lyijyvalkohiukkasista ne suojelevat maalattua pintaa.

kuten edellä mainittiin, pellavaöljyn kanssa lyijypellavaöljysuopia. Lyijyvalkoisen muodos­taessa kemiallisen yhdistyksen öljyn kanssa, jäävät muut väriaineet huolimatta näennäi­sestä tiiviydestään vain mekaanisesti sideaineeseen sekottuneiksi ainesosiksi, joita maala­uksen jälkeen luonnonvoimat helposti pääsevät hävittämään.


ÖLJY

Sideaineista sananen.

Sideaineen tehtävänä on tehdä väriaine käyttökelpoiseksi maalaustyöhön. Sen tehtä­vänä on samoin sitoa maalauksen jälkeen värihiukkaset sekä toisiinsa että maalattavaan pintaan. Tästä johtuu, että värin kestävyys on suuressa määrässä riippuvainen sideaineen vastustuskykyisyydestä. Sideaineina käytetään m.m. hartseja, liimasisältöisiä vesiliuoksia, vahaa ja vesilasin. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että kestävin maalaus saavutetaan käytettäessä sideaineena öljyjä, joilla on tai­pumusta kuivumiseen. Näistä käytetään eni­ten pellavaöljyä. Myöskin kiinalaista puuöljyä on alettu pitää arvossa, kun taa­sen unikkoöljyn, soijapapuöljyn ja auringonkukkaöljyn käytäntö on taantunut. Kuivuessaan imee pellavaöljy happea ja tästä johtuu pellavaöljyhappeutuman, kumimaisen, vähäi­sen vastustuskyvyn omaavan aineen muodos­tuminen. Emäksiset väriaineet, joihin lyijyvalkoinen kuuluu, voivat kuitenkin, kuten mainittu, muodostaa metallisuopia öljystä erot­tautuvien aineksien kanssa. jotta kuivuminen tapahtuisi kyllin nopeasti, on yleensä välttämätöntä saada jo öljyssä syntymään tämän­laisia metallisuopia ennen sen sekottumista


[13]



Väriaine, joka ei muodosta metallisuopia

väriaineeseen. Vernissat ovatkin näin valmis­tetut. Pellavaöljyä kuumennetaan määrättyyn lämpöasteeseen, jolloin siihen lisätään pieni erä erinäisiä metallisuoloja vernissan kuivu­misen jouduttamiseksi. Hyvän vernissan tulee kuivua n. 8-10 tunnissa. Öljyn laji ja laatu on luonnollisesti suurimerkityksellistä väriketon kestävyydelle. Viime vuosien ai­kana on suuresti edistytty tässä suhteessa otettaessa käytäntöön stand- ja puuöljyt sekä näiden sekotukset. Näiden öljyjen vai­kutuksesta saadaan nykyisin väripinnoista erit­täin kovia ja suhteellisesti vettä läpäisemättömiä. Erilaisten öljyjen laatuero käy ilmi maalausko­keissa. Voipa käydä niinkin, että hyvä öljy yhdistettynä huonoon väriaineeseen antaa suh­teellisen hyvän tuloksen. Mutta ehdottomasti paras tulos saavutetaan silloin, kun käytetään ensiluokkaista öljyä parhaan saatavissa olevan väriaineen kanssa.


VÄRIT

Yleistä maalauksessa.

Maalauksen tulee ollakseen kestävää yh­distyä kiinteästi maalattavaan pintakerrokseen. jos pohjamaalaus irtaantuu tai murtuu, ei kauneinkaan jälkimaalaus voi asiaa korjata. Maalin tarttumiskyky on täysin riippuvainen öljystä ja väriaineesta eikä tämän vuoksi ole koskaan käytettävä ala-arvoisia aineksia poh­justamiseen. Lyijyvalkoista voi siis suositella sekä pohjus- että välimaalaukseen, koska täl­löin syntyvät lyijysuovat tekevät väriketon tiheämmäksi ja kimmoisammaksi. Eikä ole mitään syytä hioa välimaalausta, koska näin poistettaisiin erittäin sitkeä päällysketto. On jo useasti korostettu, miten maalin kyky vas‑


[14]



Buckingham Palace, Lontoon kuninkaallinen palatsi on maalattu lyijyvalkoisella.

tustaa sääsuhteita on mitä suurimmassa mää­rässä riippuvainen suopamuodostuksista. Sen tähden onkin välttämätöntä suorittaa viimeistelymaalaus lyijyvalkoisella, koska se läpäi­semättömiä lyijysuopia, synnyttäen luo kes­tävän ja lujan väriketon. Jos ei lyijy­suopia muodostuisi, tuhoutuisi sideaine, siis pellavaöljy, ensimmäiseksi.

Vain metallisuovat ollen ikäänkuin pyö­reinä sälöinä värissä, voivat estää hävitystyötä. Kaikki metallisuovat eivät kuitenkaan ole yhtä lujia. Sinkkisuovathan liukenevat jo kylmäänkin veteen, kun taasen lyijysuovat ovat täysin veteen liukenemattomia.


MAALAUS LYIJYVALKOISELLA

Pohjustettava pinta.

Pohjustettavan pinnan kemialliset ominai­suudet ovat sangen suurimerkitykselliset maa­lauksen kestävyydelle. Ennenkuin maalaustyöt aloitetaan on jokaisessa yksityisessä tapauk­sessa huolellisesti tutkittava, missä määrin vanha pinta kykenee imemään ja kestämään väriä. Näitä alustavia töitä ei saa suorittaa hutiloiden, vielä vähemmin jättää kokonaan tekemättä, sillä niistä riippuu maalauksen ul­komuoto ja kestävyys miltei yhtä paljon kuin värin laadustakin.

Lyijyvalkoista voi käyttää seuraavien pin­tojen maalaukseen:
RAPPAUSPINTA,
PUUPINTA JA
RAUTAPINTA.


[15]


Vanhan Helsingin suurin rakennusluo­mus, Grönqvist'in kivitalo on nyttemmin maalattu lyijyvalkoisella.


Ylläolevan vastapäinen talo, jossa ossa sijaitsee m.m. Maala­rien Kauppa on lyijyval­koisella varmistettu luon­nonvoimien ja ajan tuhoa vastaan.


[16]



Sammumatta jäänyt kalkkihiukkanen irroittaa kappaleen rappauksesta.


RAPPAUS POHJUSTUSPINTANA

Ulkomaalauksessa tulevat tavallisimmin kysymykseen seuraavat rappauslajit:
1) Kalkkirappaus (kalkkimuurilaasti), jossa on 1 osa kalkkia ja 3 osaa -hiekkaa.
2) Sekotettu rappaus, jossa on 1 osa sement­tiä, 1 osa kalkkia ja 3 osaa hiekkaa.
3) Sementtirappaus, jossa on 1 osa sementtiä, ja 3 osaa hiekkaa.
4) Savirappausta tapaa joskus maaseudulla.

On erotettava rappauspinnat, joita vielä ei ole koskaan maalattu, sellaisista rappauksista, joilla jo on vanha väri.


MAALAAMATON RAPPAUSPINTA

Aikaisemmin maalaamatonta rappauspintaa ei saa maalata ennen kuin se on täydellisesti kuivunut sekä vapautunut lipeäaineista. Sekä sen vesimäärän, joka on itse rappausaineessa, että myöhemmistä kemiallisista tapandussar­joista syntyneen veden on siis tarkkaan haih­duttava. Rappauksessa syntyneet emäksiset, syövyttävät yhdistykset käyvät tehottomiksi vasta vähitellen kuivumisen jatkuessa. jos maalaus aloitetaan liian aikaisin, asetetaan sen kestävyys täysin vaaranalaiseksi. Kalkkirap­pausta ei tavallisesti voi maalata öljyvärillä ennen kuin 3/4 vuoden kuluttua ja sementti­rappausta vasta 3 — 4 vuoden kuluttua. On silloin tällöin koetettu keinotekoisesti hävit­tää syövyttäviä aineita, mutta tätä tarkoitta­vat valmisteet eivät kuitenkaan ole osoittau­tuneet kyllin luotettaviksi.

Toinen tärkeä edellytys maalauksen kes­tävyydelle on rappauksen lujuus. Rappaus‑


[17]



Irtautunut kappale jättää jälkeensä ruman kuopan.

murtuman voivat aiheuttaa pienet sammutta­mattoman kalkin jäännökset, jotka vasta myö­hemmin ovat sammuneet aiheuttaen rappauspinnan murtumisen. On myöskin huolella valvottava, että kaikki epätasaisuudet, aukot ja halkeamat, korjataan, mikä tapahtuu parhaiten muurilaastilla. Heikko ja hauras rap­paus on peitettävä kalkilla. Rappaus on en­nen maalausta erittäin huolellisesti harjattava ja pestävä. Tähän voidaan edullisimmin käyt­tää suopa- tai salmiakkiliuosta, joka sittem­min on aina huuhdottava puhtaalla vedellä. Soodaa tai lipeäkiveä ei saa missään tapauk­sessa käyttää, sillä soodaliuos tunkeutuu rap­paukseen ja vaikuttaa myöhemmin tuhoa­vasti maaliin. Koskaan ei saa maalata likaista pintaa, sillä lika estää maalin tarttumasta rappaukseen sekä aiheuttaa nopeasti värin lohkeilemisen tai kuortumisen.


VANHA, AIKAISEMMIN MAALATTU RAPPAUSPINTA

Käytännössä esiintyy vanhojen, jo aikai­semmin maalattujen pintojen maalaus useammin kuin uusien pintojen. Vanhat pinnat ovat harvoin säilyneet niin hyvässä kunnossa kuin uudet. Luonnonvoimat tahi huono hoito ovat aikaansaaneet niissä melkoisia muutoksia. Tässä pitää myöskin paikkansa sääntö, että paraskaan maalaus ei koskaan kestä huonolla pohjalla. Maalarin on tämän vuoksi syytä muutamin pistokokein huomauttaa talonomistajalle tahi isännöitsijälle rappauksen huo­nosta laadusta sekä selvittää hänelle valmis­tavien töiden välttämättömyydestä maalauksen kestävyyttä silmälläpitäen.


[18]



Lontoon vanhan, uljaan Tower-sillan rautaosat on maalattu lyijyvalkoisella.

Luja harjaus ja pesu on aina tarpeellista, sillä lika voi olla kalkkipitoista (maantietomu), joka aiheuttaa pellavaöljyn murentumisen. jos vanha väri ja sen mukana rappauspalasia ir­taantuu, on kaavittava kaikki hauraat ja ir­tonaiset osaset. Syntyneet kuopat täytetään muurilaastilla, jolloin on huolehdittava siitä, että paikatut kohdat tulevat yhtä sileiksi kuin muukin pinta, koska muussa tapauk­sessa syntyy maalaukseen epätasaisuuksia. Sen tähden on tarpeellista siloitella korjattuja kohtia sopivilla täyteainella. Uusi väri on tarpeen vaa­tiessa hakattava vanhalle väripinnalle. Tätä en­nen on kuitenkin harjalla ja kaavinraudalla pois­tettava se osa vanhasta väristä, joka osoittaa vähänkin kuoriutumisen ominaisuuksia.

Maalauksen tarkoituksenmukaisuuden vuoksi on tärkeätä, että nämä pohjustus-työt tehdään mitä suurimmalla huolella.


RAPPAUKSEN MAALAUS

Rappauspinta tarvitsee tavallisesti kolme maalausta. Pohjustusvärin valmistus on erit­täin huolellisesti tehtävä. Siihen käytetään ta­vallisesti puhdasta pellavaöljyä tahi mieluim­min pellavaöljyvernissaa, johon on lisätty vä­hän väriä. On muistettava, että maalaamattomat pinnat sekä sellaiset, jotka eivät ole nähneet väriä pariin vuosikymmeneen, imevät öljyä tavattomat määrät. Jos ei maalattava pinta ole kyllästytetty öljyllä, imee se maalauksesta öljyn ja lyijyvalkoinen murtuu. jos lyijyval­koinen irtaantuu kuin liitu, on aina syynä pohjan vaillinainen käsittely. Pohjusmaalausta varten on parasta käyttää lyijyvalkoista. joka tapauksessa on väärin käyttää aineita, jotka eivät sisällä lyijyä, sillä juuri lyijysuovan muo‑


[19]


Valtioneuvoston torin laidassa sijaitseva n. s. Vanha Stockmannin talo, joka on arkkitehti Engelin rakennusluomus, on saa­nut kaupungin haltuun siirryttyään opeille julkisivuilleen lyijyvalkoispeitteen.


Lassila & Tikanojan upea, vanha talo, samoin arkkitehti Engel'in käsialaa, on maalattu lyijyvalkoisella.


[20]



Tiilikivestä ja puusta tehty portti kestää vuosisa­toja lyijyvalkoisella maalattuna.

dostuminen aiheuttaa vedenkestävän, kimmoi­san väripinnan, joka tarttuu pohjuspintaan. Joskus on kokeiltu lyijyvalkoisen ja liidun sekoituksella ja ovat nämä sekoitukset pai­koitellen osoittautuneet hyvinkin onnistuneiksi. Mutta loppujen lopuksi on kuitenkin tultu siihen tulokseen, että puhdas lyijyvalkoinen on ainoa väriaine, joka aikaansai todellakin kestävän maalauspinnan. Vanha periaate "laiha alle, lihava päälle" pitää tässäkin suhteessa paikkansa. Suuren öljymäärän omaava maali muodostuu erittäin kimmoisaksi. Ja välttä­mätöntä on, että kimmoisat kerrokset ovat päällimmäisinä, koska siellä jännitys on suu­rin. Osa ammattimiehiä katsookin edullisem­maksi suorittaa pohjus- ja viimeistelymaalauk­sen lihavalla maalilla sekä välimaalauksen puo­lilihavalla, koska pohjuspinta aina imee öljyä pohjusmaalista. On aina huolehdittava siitä, että sively tapahtuu kevyesti, koska vain ke­vyt tasainen maalaus jättää jälkeensä kauniin pinnan. Väriketon syntyminen vaatii määrä­tyn aikansa; ei ole sen vuoksi käytettävä sik­katiivia liian suuria määriä (lyijyvalkoinenhan on jo itsessään sikkatiivi), vaan on jätettävä kullekin maalaukselle riittävä kuivumisaika. Kuivikeaineet suuremmassa mitassa käytet­tyinä voivat lyhentää maalin kestävyysaikaa. Myöskin puhdasta pellavaöljyä voidaan käyt­tää ilman kuivikeaineita ja pellavaöljyvernissaa käytettäessä on sikkatiivia kokonaisuudessaan vältettävä. Tärpätin lisääminen tekee maalin helpommin sivellettäväksi, mutta se vaikuttaa myöskin haitallisesti maalin elinaikaan.


[21]


Esplanaadin ja Unioninkadun kulmauk­sessa, Helsingissä sijaitsevan "Edlundin kulman" molemmat tyylikkäät julkisivut ovat maalatut lyijyvalkoisella.


Ent. presidentti L. Kr. Relan­derin "Tusculum" Viipurin lähistöllä Pamppusaaressa tuo lyijyvalkoisella maalattuine julkisivuineen ulkisivuineen katselijalle mie­leen vanhan, romanttisen her­raskartanon.


[22]



Lyijyvalkoinen suojaa kotiasi veden ja ilman hävittävää vaikutusta vastaan.


Lyijyvalkoisella maalattu puukappale.


Saman puukappaleen toinen, maalaamaton puoli.

MAALAUS PUUPINNALLE

Puupinnalle maalattaessa on ensi kädessä tarkastettava, että puuaine on kuivaa. jos maalaus tapahtuu kostealla puupinnalle, ir­taantuu väri suhteellisen nopeasti. On sa­moin otettava huomioon, että ilmakui­vattu puu sisältää n. 10 % vettä. Puussa tapahtuu lakkaamatta vaihteluita kosteuden syntymisen ja haihtumisen johdosta. Tämä vaikuttaa epäedullisesta värikettoon ja vaatii siinä äärimmäistä kimmoisuutta voidakseen mukautua puun supistumiseen ja laajentumi­seen.

Kun kyseessä on uusi laudoitus, on pinta ensin puhdistettava liasta ja tomusta. Tärkeätä on myös pihkapesäkkeiden poistaminen, sillä pihka tekee maalin tahmeaksi. Pohjustus voi tapahtua vernissalla tahi lainalla lyijyvalkois­värillä. Parasta on, että uusi laudoitus ensim­mäisenä vuonna sivellään vain pelkällä vernissalla ja maalaus toimitetaan vasta seuraa­vana vuonna. Tällöin tehdään pohjustus lai­halla lyijyvalkoisvärillä. Tämän päälle suori­tetaan toinen sively eli n.k. välimaalaus lyijy­valkoisvärillä, joka on hieman laihempi kuin viimeistelysivelyn väri. Kolmas eli viimeiste­lymaalaus tehdään tavallisen paksuisella lyijyvalkoisvärillä mandollisesti stand-öljyä käyt­täen.


[23]



Läpileikkaus laukusta.


Pitkittäisleikkauksen yläpuoli.


Pitkittäisleikkauksen alapuoli.

Vanhan rakennuksen ollessa uudismaalatta­va on ensin vanhasta maalipinnasta poistetta­va kaikki irtaantuva maali ja pinta puhdis­tettava huolellisesti. Tämän jälkeen pohjus­tetaan pinta lainalla lyijyvalkoisvärillä ja tämän kuivuttua tasoitetaan eli spaklataan epäta­saisuudet ja rosopaikat hyvällä öljykitillä. Välimaalaus ja viimeistelymaalaus toimitetaan sitten yllämainitulla tavalla. Kestävämpi väri­ketto saadaan, jos kolmannen eli viimeistelysivelyn väriin sekotetaan 20-30 O/o raakaa pellavaöljyä.

Puun rakenne ja liitoskohdat ovat myös­kin merkityksellisiä maalauksen kestävyydelle. Väri kestää kauimmin laudan sillä puolella, jossa vuosirenkaat ovat lähinnä toisiaan. Toi­sella puolella vuosirenkaiden välissä olevassa kesäpuussa tapahtuu suurin supistuminen. Juuri tästä johtuukin, että väri irtaantuu muutamista ulko-ovien tahi puutarhapöytien laudoista, vaikkakin kaikki laudat on yhtäai­kaisesti samalla maalilla maalattu. Puun lii­kuntojen vähentämiseksi on sen vuoksi täysi syy maalata tällaiset esineet laudan kummaltakin puolen. Sadeveden hävitystyön ehkäisemiseksi on tärkeätä täyttää täytemaalilla raot, joita aina muodostuu vanhaan, liottuneeseen puuaineeseen.


[24]



Laivastomme uljas koululaiva "Suomen joutsen" oli uudismaalattu lyijyvalkoisella lähtiessään Joulukuussa Hel­singin satamasta.

MAALAUS RAUDALLE

Maalauksen tarkoituksena on etukädessä suojella rautaa ruosteelta, jota muodostuu ilman ja kosteuden vaikutuksesta raudan pin­nalle. Maalin on siis eristettävä rauta samalla kuin sen on mukauduttava ilmavaihteluiden aiheuttamaan raudan laajentumiseen ja supis­tumiseen. Lyijyvärit ovat erittäin sopivat raudan maalaukseen, koska lyijysuovat teke­vät maalin suhteellisen kovaksi sen silti ka­dottamatta kimmoisuuttaan.

Ruostesuojaksi tarkoitettu maalaus käsit­tää tavallisesti pohjustuksen sekä yhden tahi useampia peitemaalauksia. pohjustuksen on aikaansaatava varsinainen ruosteen ehkäisy, kun taasen peitemaalauksilla turvataan pohjustus sääsuhteiden vaikutukselta. Pohjustukseen käytetään tavallisesti lyijymönjää, sillä sen ruosteen ehkäiseviä ominaisuuksia ei mikään muu maali kykene voittamaan. Mönjän suuri suoja-arvo johtuu ennenkaikkea sen sitkeästä lyijysuopien muodostamasta väriketosta. Mönjän kirkkaan-punainen väri tekee kuitenkin sen vähemmän sopivaksi viimeistelyväriksi. Mönjämaalaus on suoritettava vain kuivalla säällä.

Ennen maalausta on ruoste kokonaisuu­dessaan poistettava. Ruostekerros murretaan vasaralla ja puhdistetaan paikka sen jälkeen kaapimella ja teräsharjalla. Hyvin ohuen ruos­teen voi poistaa liottamalla pintaa paloöljyllä tai tärpätillä. Suurista rautarakenteista poiste­taan ruoste hiekkasuihkulla. Kun pinta on va­pautettu ruosteesta, on siihen hangattava heti pellavaöljyä uuden ruosteen ehkäisemiseksi, sillä ruostetta voi helposti muodostua väri-kerroksen allakin, jos pinta ei ole ollut täysin ruosteesta vapaa.


[25]


Kenraali Mannerheimin Kaivopuistossa sijaitsevaa huvilaa somistaa kaunis lyijyvalkomaalaus.


Kauppaneuvos Tallbergin hu­vilaa maalattaessa on samoin käytetty tätä luotettavaa väriä.


[26]



Suomalaisen yritteliäisyyden suursaavutuksen Elfvingin kalastuslaivueen emälaivaa "Petsamoa" suojaa lyijyvalkopanssari sen kamppaillessa raivoavien luonnonvoimien kanssa.

Lyijyvalkoista ei koskaan saa sekoittaa kadmium- ja kupariväreihin ja on samoin vältettävä sen sekoittamista rikkisisältöisiin väreihin.


HIMMEÄ TAI KIILTÄVÄ VÄRI

Lyijyvalkomaalaus on aina kiiltävää. Kiil­toa voidaan lisätä käyttämällä viimeistelymaalauksessa stand-öljyä. Himmeän pinnan aikaansaamiseksi on lisättävä kuumaan pellava-öljyyn tahi tärpättiin liuotettua vahaa.


LYIJYVALKOISTA VOIDAAN SÄVYTTÄÄ ERI VÄREIKSI!

Lyijyvalkoista ei tarvitse välttämättä käyt­tää valkoisena värinä. Haluttaessa jotakin muuta väriä, lisätään tätä lyijyvalkoiseen. Lyijyvalkoinen antaa voimaa ja kirkkautta halutulla värille, jolloin samalla voidaan lyijy­suopamuodostuksesta johtuen olla vakuutet­tuja värin kestävyydestä.

Seuraavat värit soveltuvat sekoitettavaksi lyijyvalkoiseen:

Keltainen: kromikeltainen, neapelinkeltai­nen, keltamulta, marskeltainen y. m.

Punainen: rautaoksiidi y. m.

Ruskea: umbra, tarra de Siena, rautapu­nainen (esim. engl. punainen) y. m.

Vihreä: kromoxidinvihreä, kromoxidi-hydraattivihreä, permanenttivihreä y. m.

Musta: norsunluumusta, rautaoxidimusta y. m.


MISTÄ JOHTUU EPÄONNISTUNUT MAALAUS?

Maalauksen himmeyden voi aiheuttaa:
a) Kostea sää.
b) Kostean ilman vaikutus maalipintaan ennen maalauksen kuivumista.
c) liian nuoren ja sakkapitoisen vernissan käyttö.
d) Tärpätin tahi muiden ohennusaineiden liian runsas käyttö.


[27]



Lyijyvalkomaalaus suojaa majakoita, loistoja, merimerkkejä ym. meriveden hävittävää vaikutusta vastaan.

Värin murtuminen johtuu useimmiten pohjapinnan kosteu­desta. Jos esim. akkunakamanat on puhdistettu kalkkitahroista suolahapolla, jota ei ole täysin huuhdeltu, irtaantuu maalaus happoi­silta kohdilta.

e) Likavan pohjustuksen riittämätön kuivu­misaika.

Syynä lyijyvalkomaalauksen huonoon kuivumiseen voi olla:
a) Kostea sää.
b) Liian nuoren ja sakkapitoisen vernissaa käyttö.
c) Kuivumattomien öljyjen (kivennäisöljyjen) käyttö.
d) Rasva ja pihka pohjuspinnassa.
e) Asfalttilakka- ja tervapitoiset aineet pohjus­pinnassa.
f) Syövyttävät aineet pohjuspinnassa.

Lyijyvalkomaalauksen lähteminen voi johtua:
a) Liian suuresta tärpätin tahi kuivikeainei­den käytöstä.
b) Pohjan väärästä käsittelystä.
c) Maalauksesta kostealla säällä.
d) Liidun käytöstä.

Juovikas maalaus syntyy:
a) Jos maalattava pinta ei ole säännöllisesti kuivunut tahi on muuten epäyhtenäinen.
b) Jos maalattava pinta on pesty lipeäkivi­liuoksella ja sitä ei ole tarkoin poistettu.
c) Jos syövyttäviä emäksiä ei ole tyystin poistettu.

Valmis lyijyvalkomaali voi jähmettyä (ra­peutua) silloin kuin on käytetty runsaasti hart­sipitoista vernissaa.

Jos lyijyvalkoisella maalattu seinä pian likaantuu, johtuu se tavallisesti maalauksesta kostealla tahi pakkassäällä. Maali ei tällöin kuivu, vaan imee helposti itseensä tomua, mistä johtuu pinnan karkeaksi muodostumi­nen ja tomun jatkuva kerääntyminen.

*

Olemme näin pääpiirteissään ja suppeasti käsitelleet lyijyvalkoista sekä tieteelliseltä että käytännölliseltä kannalta. Luonnollistahan on,


[28]



Maalarit ovat jo vuosituhansia sitten todenneet lyijyvalkoisen olevan ulkomaalauksessa kestävimmän värin. Sen suojaamat arvot kestävät vahingoittumattomina vuosien ja sääsuhteiden hyökkäykset.

ettei näin rajoitettu tila salli esittää ammattimiehillemme varsinaisesti mitään uutta, mutta vanhankin tiedon kertaamisella voi olla oma mielenkiintonsa. Jokainen maalari tuntee hy­vinkin lyijyvalkoisen erinomaiset ominaisuudet suojella sillä maalattua pintaa.

Samoin tietää jokainen kokenut ammatti­mies, missä määrässä useinkin varsin liioitellut puheet lyijyvalkoisen myrkyllisyydestä pitävät paikkansa. Ne vähäiset varovaisuus-toimenpiteet, joihin on ryhdyttävä tomun muodostumisen ehkäisemiseksi lyijyvalkoista käytettäessä tahi sitä hiottaessa, eivät kykene
estämään lyijyvalkoisen yhä laajentuvaa käyt­töä ulkomaalauksessa, olipa sitten kysymyk­sessä puu-, rappaus-, kivi- tai rautapinta. Sisä­maalauksessahan käytetään lyijyvalkoista vain erikoistapauksissa, joten voimme sen puolen tässä yhteydessä kokonaan sivuuttaa.

Sellainen lukija taasen, joka ei maalausalalla ole ammattimies, löytää toivottavasti kirjasestamme varsin paljon mielenkiintoista. Ehkäpä hän vielä haluaisi yksityiskohtaisem­piakin neuvoja voidakseen maalata talonsa tahi huvilansa omin käsin. Me olemme kui­tenkin vakuutettuja siitä, että annettaessa maa­laustyö ammattimiehen suoritettavaksi paas­tään kaikkein edullisimpiin tuloksiin. Jo tästä suppeasta kirjasestammekin lienee käynyt ilmi, että eritoten suuremmat maalaustyöt vaativat monipuolista käytännöllistä kokemusta ja korkeata ammattitasoa.

Lyijyvalkoiselle annetaankin usein miljoo­nien markkojen arvot suojeltaviksi. Tiede ja kokemus osoittavat, että se on aina kunnialla tästä tehtävästään suoriutunut.

Tieteen ja käytännön yhteistyö
takaa parhaimman tuloksen.


[29]

LYIJYVALKOINEN SÄÄSTÄÄ KUSTANNUKSIA.

Valaiseva esimerkki.

Useinkin kuulee sanottavan, että halvan värin käyttö on säästöä. Tällaisen väitteen esittä­minen on kuitenkin aivan nurinkurista. Sil­loinhan unohdetaan kaksi seikkaa.

1) Hinnan tulee olla oikeassa suhteessa värin kestävyyteen. Jos joku väri kestää esim. vain puolet siitä mitä lyijyvalkoinen, täytyy sen hinnan silloin olla enemmän kuin 50% hal­vempi vastatakseen lyijyvalkoista.

2) Mutta siinäkin tapauksessa että väri on 60% halvempi, ei maalaus tule kuitenkin halvem­maksi. Työkustannukset ovat nimittäin n. 75 % maalauksen kokonaiskustannuksista olipa kysy­myksessä väri mikä tahansa. Halpaa väriä käytet­täessä jakautuvat nämä suuret työkustannuk­set pienemmälle vuosimäärälle kuin lyijyval­koista käytettäessä — ja siten maalaus kallis­tuu! Tarkastakaapa seuraavaa laskelman:

A) Rakennus maalataan lyijyvalkoisella.
Kustannusarvio:
työ . . 3,000:-
aineet . 1,000:-
Yhteensä 4,000:-
Edellyttäen värin kestävän 4 vuotta, ovat kustannukset vuotta kohti siis 1,000: —.

B) Käyttäen halpaa väriä.
Kustannusarvio:
työ 3,000: —
aineet 400: —
Yhteensä 3,400: —
Mutta tämä maalaus kestää vain 2 vuotta! Vuotuiset kustannukset ovat siis 1,700: —. Huo­limatta 600 markan säästöstä maalin hinnassa, lisääntyvät kustannukset kuitenkin 700: —vuodessa! Ja tällöin emme ole vielä ottaneet huomioon, että halvan värin käyttö useinkin lisää työkustannussummaa.

Yleisenä tosiasiana voidaan siis pitää, että paras, joskin ehkä kallein väri on aina edulli­sin ja halvin.


[---]