Emäntälehdelle kirjoitti professori U. T. Sirelius.
(Sulkavan puvun kuva on otettu kirjoittajan toimittamasta vihkosta "Suomen Kansallispukuja" I.)
Pohjois-Savon kansanpuvuille antoi 1830-luvulta lähtien Paavo Ruotsalaisen johtama herännäisyys oman leimansa. Määräävänä periaatteena oli, etfei puku saanut herättää huomiota, sen tuli olla mahdollisimman vaatimaton niin kokoonpanoon kuin väreihinkin katsoen. Ongelma näyttää ratkaistun siten, että 1830-luvun pukumalli pääasiassa säilytettiin ja väreinä suvaittiin vain mustaa, tummansinistä, valkeaa ja harmaata. Koristeet ja loistavat värit tuomittiin maallisen mielialan ilmauksina kokonaan pois uskovaisten piiristä.
Ennen juuri mainittua herännäisyysliikkeen alkuaikaa Pohjois-Savossakin varmaan käytettiin koreita pukuja, mutta niistä on enää vähän todistuskappaleita jäljellä. Huomattavimpana sellaisena on mainittava Sulkavan naisen puku, joka kuuluu 1800-luvun alulle ja jonka uusintakuvan tähän otamme.
Sanomme uusintakuvan, sillä kaikkia tämänkään puvun eri osia ei ole alkuperäisinä säilynyt. Vanhaa perua on varsinaisesti vain puolivillainen olkamushame miellyttävine väreineen: vihreänharmaansinisine, 1700-luvulle ominaisine leveine raitoineen sekä tummansinisine, keltaisine ja ruskeanpunaisine viiruineen. Olkamukset, joihin selkäpuolella liittyy vyötäiskappale, ovat ruusunpunaisen, vihreän, valkean ja vaaleansiniharmaan sekä tummanvihreän kirjavat. Paidassa on leveä, reikäompeleinen ja sepaluksella varustettukaulus, mikä paljinsoljella pannaan kiinni. Tyypillisiä näyttävät Pohjois-Savolle kuitenkin olleen väljällä pääntiellä varustetut sepaluksettomat paidat, jotka hihansuista ja olkapäiden kohdalta poimuttiin. Vyöllä pidettiin n. s. lakkari, irtotasku, joka joskus oli monivärisillä langoilla kirjottu ja messinkikokan kannattama. Vielä vanhempina aikoina näyttävät emännät täällä pitäneen n. s. avainkoukkua, joka usein oli varsin koristeellinen, talon haltijattaren ulkonainen tunnusmerkki.
Ei ole vielä pitkääkään aikaa kulunut siitä, kun tapa vaati, että vaimon oli esiinnyttävä peitetyin ja tytön peittämättömin hiuksin, mikä perustui uskomuksellisiin näkökohtiin. Isovenäläisillä oli sellainen käsitys, että hiusten kuultaminenkin vaimon päähineen läpi taikkapa vain jonkun hiuskiharan näkyminen oli hänelle häpeäksi, voipa se ärsyttää kodin haltiaa, joka saattoi vetää hänet hiuksista välikattoon tai aiheuttaa perheessä tai sen karjassa tauteja. Ymmärrämme, että käsitysten tämmöisinä ollessa vaimot nostivat "kunniansa loukkaamisesta" oikeusjuttuja henkilöitä vastaan, jotka olivat vetäisseet päähineen heidän hiuksiltaan. Etelä-Karjalasta (Kirvu) on 1800-luvun alulta tieto, että vaimo ei kellekään vieraalle uskaltanut näyttäytyä paljain päin. Eräässä kertomuksessa Jääskestä v:lta 1846 sanotaan, että jos hänet joskus vahingossa sattui näkemään hunnutoinna, hän unohti säikähdyksessään kaiken muun paitsi huntunsa, jonka hän "enissä lähetti" päähänsä.
Yhtä jyrkästi pitivät tytöt kiinni käsityksestään, että heidän oli oltava kattamattomin hiuksin. Niin on esim. Pohjois-Savosta v:lta 1772 tieto, että naimattomat naiset "harvoin sitoivat edes kylmimmälläkään pakkasella tai pyryllä huivia päähänsä, jottei heitä luultaisi kehnoiksi ja kivuloisiksi." Tämä ei kuitenkaan estänyt tyttöjä päätänsä koristamasta, missä tarkoituksessa he Pohjois-Savossa, esim. Sulkavalla, käyttivät punaista verka- tai sarkapinteliä.
Vaimojen päähineenä oli Rantasalmen, Leppävirtain ja Kuopion tienoilla 1647 n. s. huuva (ruots. hufva), jolla päähineellä siihen aikaan varmaan tarkoitettiin tanua, liinaista, kurenauhalla varustettua päähinettä, jonka otsalle ja ohimoille tuleva osa tavallisesti koristettiin pitsillä. Myöhemmin, nähtävästi 1700-luvulta lähtien, tämän päähineen juhlapäähineenä syrjäytti tykkimyssy. Tämä usein silkkikankaalla verhottu ja koreaksi kirjottu pitsisyrjäinen päähine, jota aluksi porvaris- ja papinrouvat käyttivät, miellytti myös Savon talonpoikaisvaimoja, siitä huolimatta, että sen pito pukuasetusten mukaan oli heiltä kielletty. Asetuksen rikkominen johti silloin tällöin oikeusjuttuihin, kuten esim. 1725, jolloin siltavouti Lars Hagvinsson ilmiantoi palvelijatar Anna Henrikintyttären Rantasalmelta syystä, että hän ensimäisenä rukous- eli 23 p. huhtikuuta oli vastoin erinäisen ylellisyyden poistamista koskevaa Kunink. Majesteetin asetusta pitänyt kirkossa sinistä silkkimyssyä. Anna esitti puolustukseksensa, ettei hän tiennyt mainitusta asetuksesta pyytäen siksi, ettei häntä rangaistaisi, erittäinkään koska hän ei ollut ostanut myssyä, vaan oli saanut sen Ruotsista entiseltä isännältään, luutnantti Bröijeriltä lahjaksi. Mutta oikeus havaitsi vastaajan rikkoneen mainittua 1720 annettua asetusta vastaan, mistä syystä se harkitsi kohtuulliseksi, että hän oli tuomittava 8 päivän vankeuteen hänen kuitenkaan tarvitsematta "istua vedellä ja leivällä."
Olkamushameiden jäädessä pois käytännöstä ja vyötäröhameiden tullessa muotiin alettiin Pohjois- Savossakin pitää liivejä. Röijyjä oli jo sitä ennen käytetty. Ne olivat körtillisiä, mikä ominaisuus antoi nimen n. s. heränneille, koska nämä vanhoillisen pukupartensa vuoksi käyttivät körttejä vielä silloinkin, kun toiset niistä jo olivat luopuneet.
Lukuunottamatta avainkoukkuja on Pohjois-Savossa käytetty vähän metallikoristeita. Niinpä rintasoljetkin, jotka esim. Etelä-Karjalassa ja Kaakkois- Hämeessä kehittyivät kaunismuotoisiksi, täällä olivat varsin vaatimattomat.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti