Kainuun Sanomat 49, 6.5.1926
Maamme itsenäistymisen jälkeen tulee esille monta seikkaa, joista ennen joko ei wälitetty tai ei huomattu. Yksi welwollisuus on edistää maahamme suuntautuvaa matkailijaliikennettä, josta sanomalehdissä on paljonkin kirjoitettu ja moitittu matkailija-asuntojen puutteita. Maanteittemme ulkoasu myöskin antaa aihetta muistutuksiin. Wiime aikoina on joissakin lehdissä kiinnitetty laajan maaseutumme rakennusten yleistä rumuutta ja harmautta ja kartanoalueiden epäsiisteyttä sekä tehty ehdotuksia toimenpiteistä tässä suhteessa. Viimeksimainittu ehdotus kannattaisi todella, enemmänkin huomiota, sillä maaseudulla sangen harwoin tapaa wäritettyjä rakennuksia ja kartanoiden ulkonäkökin on suoraan sanoen masentawa. Kun maaseudun asuja saa rakennuksensa walmiiksi, jättää hän sen ainaiseksi siihen kuntoon ajattelemattakaan sitä koskaan sen enempää siistiä tai somistaa. Kunhan lämmin on taattu ja katto suunnilleen pitäwä, se on ainoa ajatus. Toisin on esim. jo Ruotsissa. Siellä maalainenkin odottaa talon walmistumista woidakseen sitten mielityönään ruweta kartanoaan siistimään ja maalaamaan.
Olisi keksittäwä ensin syyt moiseen maaseutumme epäkohtaan. Sitten olisi koetettawa ryhtyä wähitellen asiaa korjaamaan.
Tämän kirjoittaja on saanut sen luulon, että perussyyt rakennusten maalaamatta jättämiseen owat seuraawat:
Tärkein syy on siinä, että talon maalaamista pidetään jonkinlaisena rehentelemisenä, pröystäilemisenä. Talon maalaaminen on siis wanhojen pyhien perinnäistapojen wastaista. Ja ehkä ennen wanhaan talon maalaaminen olikin ollut hiukan epäiltäwää, sillä maalattu talo olisi enemmän pistänyt wainolaisten silmiin. Harmaja wäri on siis suojeluwäri.
Toinen syy on se, että maalaaminen tuottaa, niin luullaan, turhia lisämenoja, sillä ei tunneta sitä, että maalaaminen lujittaa hirren ulkoseinää etenkin jos wesiwärimaaliin sekoitetaan riittäwästi alunaa, mikä aine on wesiwärimaalissa aiwan wälttämätön. Sitäpaitsi ei osata maalaustaitoa eikä siihen ole perehdytty.
Kolmas syy lienee myöskin se, että suomalainen luonne on hidas uudistuksiin. Mutta tämä syy poistuu heti, jos saadaan selwitetyksi maalin lujittama waikutus.
Mutta miten olisi asiaan käytäwä käsiksi, siitä kannattaisi todella ruweta sanomalehdissäkin tekemään ehdotuksia ja wakiinnuttamaan yleistä mielipidettä maaseudun wäestössä. Kysymyksessä on todella kulttuurikysymys.
Parhaimmaksi tawaksi katsoisin, että talojen maalaamisesta maksettaisiin palkinto ja se yhdistettäisiin muihin maatalouskilpailuihin yhdeksi osaksi. Raha se paraiten waikuttaa, ainakin aluksi, kunnes käytäntö wakiintuu ja ajatuskanta muuttuu, maatalousneuwojille ja muille kiertäwille neuwojille olisi tässä kiitollinen ja hauska toimintamuoto. Talon maalaamisesta ja siistimisestä annettaisiin palkinto, mikä suunnilleen wastaisi maaliaineiden hintaa. Warmaa on, että rahalla aluksi on suurin waitutus.
Mutta jokaiseen taloon pitäisi samalla jättää selwä kirjallinen selitys, miten maali tehdään ja mitä otetettawa siinä huomioon. Painettuja ohjeita woitaisiin jakaa muutoinkin. Pitäisi siis saada selwät ja, hywät ohjeet.
Tässä yhteydessä pyydän saada esiintuoda omat kokemukseni asiassa. En woi taata niiden ehdotonta pätewyyttä, mutta esim. noin 15 wuotta sitten esittämälläni tawalla maalatut hirsirakennukset owat näihin saakka säilyttäneet wärinsä erinomaisen hywin. Menetelmä, on seuraawa
Maaliaineen keittäminen.
Edellyttämällä, että muuripata wetää noin sata litraa, walmistetaan maali seuraawasti: Pata täytetään wedellä ja wesi kuumennetaan, kunnes se rupeaa kiehumaan. Senjälkeen sekoitetaan weteen noin 3—5 kiloa kuparöökiä eli wihtrilliä ja weden annetaan kiehua kunnes kuparööki on sulanut. Tällä wälin on wesi muuttunut hywin tummaksi ja sekawaksi eli likaisen ruskeaksi. Kun kuparööki on sulanut pannaan pataan noin 4—6 kiloa walkoista alunaa (jota usein saa esim. nahkureiltakin ostaa). Odotetaan siksi kunnes aluna on sulanut ja silloin huomataan, että alunan waikutuksesta wesi on saanut takaisin kirkkaan wärinsä. Aluna nim. syö pois kuparöökin tummentawan ja maalin kauneutta pilaawan roska-aineen. Tämän jälkeen alkaa keittämisen tärkein osa, nim. maaliaineen tiiwistäminen. Se tapahtuu siten, että pataan wähitellen sekoitetaan hienoja ruisjauhoja ja tapahtuu sekoittaminen siten, että jauhot ensin sekoitetaan kylmään weteen (lämpimään, weteen sekoitettuna jää kokkareita) ja se sekoitetaan pataan. Sitten kiehutetaan wettä hiljalleen niin kauan kuin jauhot owat aiwan kypsiä, kuten ainakin kypsä ruiswelli. Tähän menee aikaa ainakin tunti kowallakin kiehumisella. Ja yleisesti tehdään suuri erehdys, että kun jauhot owat kypsyneet, maali on tarpeeksi kiehutettu niin silloin maali on walmis. Tämä onkin juuri pahin erehdys, mitä olen huomannut yleensä tehtäwän wesimärimaalin walmistuksessa. Asia on nimittäin niin, että wielä senjälkeen kuin jauhoi owat kypsyneet eli siis welli on kypsä sanan tawallisessa merkityksessä pitää welliä kiehuttaa lisää ainakin kaksi tuntia. Tämä sentähden, eitä wellin jauhoaine muuttuu liimamaiseksi ja siten tulee sitowaksi ja estää maalin lähtemisen seinästä. Kun siis welli on kiehunut yhteensä ainakin kolme tuntia (ei ole haitaksi kiehuttaa enemmänkin) katsotaan maaliaine niin walmiiksi, että se woidaan wärittää. Tämä on tehtäwä hywin warowasti, sillä punamulta waikuttaa sen, että pata tahtoo aiwan wäkisinkin kiehua yli laitojen. Punamulta on sekoitettawa wähitellen ja hywin warowasti. Kun punamulta on maa-ainetta, on luonnollista, ettei sitä tarwitse kauan kiehuttaa, ei enempää kuin sen werran, että punamulta täydellisesti sekaantuu welliin. Punamullan määrää tarkistetaan siten, että pataan kastellaan päreen tai puupalasen päätä ja milloin maali täydellisesti peittää puuaineen, on maaliin tullut tarpeellinen määrä punamultaa. Kun maali on walmis, annetaan sen jäähtyä joko itse padassa tai kaadetaan maali tiiwiisiin puuastioihin jäähtymään. On huomattawa, että lämpimällä maalilla ei woida seinää maalata, sillä seinä menee siltä kohdalla eriwäriseksi ja maali tulee huono.
Tällä tawalla tehty punamultamaali on niin hywää, että maalattu seinä ei wuorokauden kuluttua päästä lainkaan maalia, waikka seinää hankaisi esim. walkealla liinalla. Mutta ellei maalia keitetä jauhojen kypsymisen jälkeen paria tuntia, ei maalista tule sitowaa, waan seinät päästäwät aina maalia joka liukenee sadewedenkin waikuuksesta. Keitiämisaika on siis tärkein koko asiassa.
(Jatk.)
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti