Keski-Suomen suojeluskuntalainen 1, 1926
Keski-Suomen Suojeluskuntalaisen joulukuun numerossa "Sählääjä" kirjoittaa täsmällisyydestä ja ohjelmain yhtenäisyydestä. Sangen tärkeitä seikkoja! Tässä kirjoituksessa on ohimennen kajottu koristelukysymykseen muutamin sattuvin sanoin: "... juhlahuoneusto oli kansallisvärein koristeltu — ei liian paljoilla lipuilla —" Ei liene aivan poissa paikaltaan edellämainitun kirjoituksen jatkoksi selittää myöskin värikysymystä Lottien ja Svärdien juhlien yhteydessä.
Onhan niin, että suojeluskuntaväen juhlatilaisuudet ennen kaikkea muuta ovat suomalaisen isänmaallisuuden, suomalaisuuden aatteen ja isänmaanrakkauden juhlia. Ainakin niiden tulisi olla. Onhan silloin itsestään selvää, että ainakin juhlasalin koristeluun käytetään kansallisvärejämme, sinistä ja valkoista. Mitkä muut värit voisivatkaan suomalaisessa sydämessä herättää samaa juhlatunnelmaa, hartautta ja hellyyttä? Voidaan väittää, että näiden värien käyttö yhä uudestaa ja uudestaan ajan mittaan käy yksitoikkoiseksi. Kenties. Minä en koskaan ole huomannut kyllästyväni niihin, yhtä vähän kuin olen kyllästynyt talven hohtavaan lumeen tai toukokuuntaivaan häikäisevään sineen. Onhan olemassa lukemattomia koristelusommitelmia, lippuja, nauhoja, lumihiutaleita j.n.e. joita käyttämällä saadaan vaihtelevaisuutta aikaan, vaikkakin värit pysytetään samoina. Onnistunut lisä sinivalkoiseen värisommitelmaan on vihreä, laakerit, — joita meillä maalaisilla tosin harvoin lienee käytettävissä — ruukkukasvit, kuuset, männyt j.n.e. Pääpaino on pantava siihen, että milloin sinivalkoista koristelua käytetään, siihen ei enään sotketa lisäksi kaikkea muuta mahdollista, vaan pysytetään sellaisenaan, mieluummin liian yksinkertaisena kuin runsaana. Koristelussa, kuten ohjelman laatimisessakin, tulee olla määrätty yhtenäinen sävy, joka ehdottomasti tulee rikotuksi, jos yhfaikaa käytetään useampia perusteita. Tulos on silloin kirjava tai ehkäpä suorastaan vastenmielinenkin. Ihmiset ovat jo ammoisista ajoista oppineet antamaan määrätyille väreille tai väripapereille määrätyn merkityksen. Sini-valkoinen eivät ole ainoastaan kansallisvärimme, vaan ne ovat myös valtakunnanvärit, joihin kaikkien maassa-asuvien kansallisuuksien on tyydyttävä. Koska suojeluskuntajärjestö on kaikkien puolueiden ja kaiken puoluepolitiikan yläpuolella, ei ole sopivaa juhlissamme sinivalkoisenkaan koristelun yhteydessä käyttää esim. punakeltaisia nauhoja. Tuollainen menettely on ehdottomasti leimattava sopimattomaksi puoluemielenosoitukseksi, koska noita mainittuja värisommitelmia ei missään nimessä voida puolustaa minkäänlaisen taiteellisuuden varjolla.
Värikysymys saatetaan ratkaista toisellakin tavalla. Voidaan käyttää esim. maakuntavärejä, Hämeessä punavalkoista, Savossa mustaa ja keltaista j.n.e. Vaikka mielestäni näiden värien käyttäminen mieluummin on jätettävä muille kansallisille sivistys- ja edistysseuroille, joiden ohjelmaan läheisimmin kuuluu juuri kotiseuturakkaus ja heimoushenki, on kuitenkin tilaisuuksia, joissa maakuntavärien käyttö suojeluskuntaväen keskuudessakin on aivan paikallaan. Esiintyväthän nämä värit m.m. suojeluskuntalaistemme käsivarsimerkeissä ja Lottien käsivarsinauhoissa.
Kolmas ja ehdottomasti vaikein tapa koristelun yhteydessä ratkaista värikysymys on, sanoisinko, taiteellinen. Taiteellisesti sopusointuisten värivaikutelmien aikaansaaminen — kas siinä työ, joka vaatii sekä älyä, silmää ja sydäntä. Neuvojen antaminen näissä puitteissa ei ole mahdollista. On luonnollisesti vain sangen mieluista, jos juhlien järjestäjillä on käytettävissään joku kykenevä henkilö, joten joskus saatetaan saada esim. joku juhlahuoneuston sivuhuone, ravintolahuone tai muu semmoinen, tässä suhteessä vaatimusten mukaiseen asuun. Koska ravintolahuone esim. on etupäässä seurusteluhuone, on toivottavaa saada se niin miellyttäväksi, viihtyisäksi ja kodikkaaksi kuin suinkin. Valaistus on silloin mitä kiitettävin apukeino määrätyn tunnelman aikaansaamiseksi. Yleensä punertava tai kellertävä valaistus — himmeän ruusunpunaisen, vadelmanpunaisen tai oranssin värisen varjostimen avulla aikaansaatu — on omiansa synnyttämään lämpimyyden ja kodikkuuden tunnetta, luomaan miellyttäviä valohäivähdyksiä lumivalkeille liinoille, tummuvin pimennoin varjoamaan vähemmän miellyttäviä soppia, joita, ellei ole varsinaista seurataloa käytettävissä, useinkin on mahdoton välttää, ja — á nous deux — antamaan Lottiemme usein työn ja huolen uurtamille poskille samettisen pehmeyden.
Toivoen, että joku kynänvetoni on oikeaan osunut piirrän
Maija-Lotta
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti