Kertomuksia Suomen Historiasta.
Kirjoittanut J. Krohn.
Pakanuuden aikakausi.
II
Hämeenlinnassa,
painanut G. E. Eurèn, w. 1869.
Omalla kustannuksella.[---]
Wiimeksi sananen wielä Suomen naisten puwusta siihen aikaan. Se taisi pää-asiallisesti olla semmoinen kuin nytkin wielä nähdään Jääskeläisillä Wiipurin seuduilla. Sen todistawat Kalewalan ja Wironkin runoin yhtä pitäwät kuwaukset. Tytöt käwiwät peittämättömillä hiuksilla, jotka muutamin seuduin oliwat palmikoidut, toisin taas tasaisiksi leikatut. Kulmilla oli heillä punainen tai sininen lanka, Wirossa tämmöisillä nauhoilla kääritty sepel. Naidessaan saiwat sitten hunnun päähän, erimuotoisen eri seuduissa. Waatteiden liepeet oliwat moniwärisillä nauhoilla päärmätyt tai langoilla kirjatut. Monastikin kudottiin myös hopea- ja kultalankaa itse kankaisin, niinkuin Liiwinmaalla haudoista löydetyt waatteet todistawat. Paitsi näitä koristuksia paniwat suomalaiset immet wielä mielellään päälleen kaikellaisia helineita, kalkkareita. Kaulassa piti olla helmet, lasista, merikullasta tai hopeasta; niiden sijasta käytettiin myös läwistettyjä rahoja sekä muita metalliwiplasia. Wyölläkin oliwat tämmöisistä helisewistä koruista tehdyt Witjat. Käsiwarsissa oli käsikääreet, sormissa sormukset. Kaikkein kalleimpana kaunisteena oli ympyriäinen hopeasoki, joka rinnassa kiinnitti waatteet; mitä suurempi se oli, sitä suurempi sen kantajan rikkaus. Näin koristettuna näyttiwät naiset itseänsä pyhinä kisoissa (leikeissä) ja karkeloissa (tansseissa).
Miestenkin puku näkyy olleen semmoinen kuin nykyajan Jääskeläisillä. Se waan eroitusta että silloin pidettiin hawenta (partaa) miehille wälttämättömänä koristuksena. Myöskin taisi patalakki olla hatun sijassa.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti