Kalastaja 1, 1913
Estääkseen havaspyydyksiä lahoamasta tai rottia y. m. eläimiä niitä tuhoamasta pyrkivät kalastajat ennen kaikkea pitämään pyydyksiään puhtaina ja kuivina. Kun näitä pyydyksiä ei enää käytetä, ovat ne, ennenkuin ne levitetään kuivamaan, huolellisesti huuhdeltavat puhtaiksi limasta, suomuista, liejusta, kasveista y. m. Edelleen on pyydyksiä, kun niitä ei käytetä, pidettävä levitettyinä riippumassa katon alla ilmavassa suojassa. On näet sangen vaarallista antaa den niiden virua läjissä ullakoilla missä ne ovat kesäkuumalla hyvin alttiina lahoamista edistäville bakteereille ja homesienelle. Sille, jolla on suuri joukko pyydyksiä, ja niiden joukossa isojakin, on kuitenkin yleensä vaikeata, jopa kalastusaikana mahdotontakin pitää pyydyksiään katoksessa, vaan on hän pakotettu ripustamaan ne kärväille, paljaan taivaan alle taikka levittämään ne sileille kalliopaasille.
Jotta verkot säilyisivät mätänemästä, on niitä ikivanhoista ajoista saakka käsitelty useiden eri menettelytapojen mukaan. Näissä käytetyt säilytysaineet voidaan jakaa kahteen päälajiin, sellaisiin, jotka peittävät rihman taikka sen yksityiset säikeet vedenpitävällä kalvolla (liinaöljy, terva, karboliini), ja sellaisiin, jotka tunkeutuvat rihman sisään, sekä — kuten nykyään jo tiedämme — sisältävät bakteereita tappavia aineita (parkkihappo ja erilaiset metallisuolat).
Sitäpaitsi tavataan verkkoja värittääkin, ettei kala voisi niitä nähdä, eikä säikkyä, toisin sanoen tahdotaan ne saada paremmin pyydystäviksi. Kokemus on tässä näyttänyt, että muutamassa järvessä pyydystävät ruskeat verkot paremmin kuin muut, toisessa taas vihreät j. n. e. vieläpä voivat samassakin järvessä eri värivivahdukset antaa erilaisia tuloksia vuoden eri aikoinakin.
Pyydystämiseensä nähden voidaan kalapyydykset jakaa kahteen pääryhmään, sellaisiin, jotka sulkevat kalan sisäänsä, esim. nuotat, rysät ja merrat, sekä sellaisiin, joiden silmiin kala takertuu kuten erilaiset pikku- ja ajoverkot. Kuta hienompi- ja pebmeämpirihmaisia viimeksimainitut ovat, sitä paremmin ne tavallisesti kalistavat. Näitä pyydyksiä väritettäessä on sentähden varottava sellaisia väritysaineita, jotka tekevät rihman paksuksi ja kankeaksi. Sen sijaan ovat viimeksimainitut väriaineet vähemmän haitallisia nuotille, rysille ja merroille, vaikka liian jäykät rihmat näissäkään eivät ole miksikään eduksi. Jäykkä ja kova lanka, katkeaa näet helposti, ja paksu lanka tekee taas pyydyksen turhan raskaaksi.
Nuotan väritykseen käytetään maassamme tavallisimmin tervaa, johon sekotetaan talia tai muita aineita, mitkä tekevät langan hiukan pehmeämmäksi. Tavallisinta lienee kuitenkin jättää nuotta kokonaan värittämättä, sillä useimmiten tavataan vanhoja nuottia, joissa ei ole juuri jälkeäkään minkäänlaisista väriaineista. Liinaöljy olisi muuten nuotassa kovin hyvä, ellei se tekisi pyydystä jäykäksi. Sen sijaan on karboliini (Avenarius Carbolineum) kaikista parasta, sillä se tekee langan harvinaisen pehmeäksi ja jos väritys huolella suoritetaan, myös sangen kestäväksikin tappaen bakteerit ja sienet paremmin kuin mikään muu käytännössä oleva nuotanväritysaine. Karboliinia käytettäessä on otettava huomioon, että aine on sangen väkevää sekä käsille että kasvoille. Väritettäessä käytetään lämmitettyä karboliinia, joka kaadetaan väritysastiassa oleville langoille sikäli, että ne väriaineeseen kokonaan peittyvät. Karboliinin lämmitys toimitetaan siten, että karboliiniastia upotetaan toiseen kiehuvalla vedellä täytettyyn astiaan, sillä on vaarallista lämmittää sitä tulella sen suuren tulenarkuuden takia. N. 6—12 tunnin kuluttua nostetaan pyydykset väritysaineesta, väännetään kuiviksi ja levitetään kuivamaan. Väritykseen kuluu karboliinia n. 1/10 langan painosta. — Paitsi nuotan väritykseen soveltuu karboliini erinomaisesti myös rysien ja mertojen säilyttämiseen. T.ri O. Nordqvist kertoo muutamain ankeriasrysien karboliinivärissä olleen viritettynä varhaasta keväästä aina syksyyn saakka vähääkään vahingoittumatta. Karboliinilla käsiteltyjä pyydyksiä ei saa kuivina pitää auringonpaisteessa, sillä siinä ne haurastuvat. — Rysiin ja mertoihin on paras käyttää liinaöljyä, joka tekee langan vahvemmaksi kuin mikään muu aine. Öljyn sekaan on vain sekotettava muutamia kuivaavia aineita, jotka samalla estävät langan kovettumasta.
Kuten aikasemmin olemme esittäneet, ei tavallisia verkkoja voida käsitellä tervalla, karboliinilla eikä öljyllä, sillä langat jäykistyvät näillä aineilla aivan liian paljon. Sentähden käytetäänkin puheenaoleviin, silmillään vangitseviin pyydyksiin sellaisia aineita, jotka tunkeutuvat pyydysrihmoihin ympäröimättä niitä rihmaa paksuntavalla kalvolla. Uudet verkot ja niiden silmätangot yleensä ovat uutuudestaan rasvapitoisia, joten niitä ei kestävästi voi värittää ennenkuin niistä rasva keitetään pois. Keittämiseen käytetään tavallista vettä, johon voidaan sekoittaa hiukan lipeätä tai sammutettua kalkkia puhdistumisen jouduttamiseksi (1 tilavuusmitta kalkkia 100 til. vettä). Kun langat ovat keiton jälkeen kuivatut ryhdytään niitä värittämään.
Yksinkertaisin vanha tapa värittää pyydyksiä on keittää kuusen ja männyn käpyjä, jolloin voidaan menetellä seuraavasti: Kattila tai pata täytetään 3/4 vedellä, sekä senjälkeen ääriään myöten kuusen ja petäjän kävyillä. Senjälkeen peitetään se kannella ja saa vesi kiehua 3—4 tuntia. Tämän jälkeen siivilöidään väriliuos ja kaadetaan kannella varustettuun korvoon värittämistä varten asetettujen pyydysten yli. Liuosta tulee olla niin paljon, että se täydellisesti peittää korvossa olevat väritettävät langat. Uusien verkkojen annetaan korvossa olla kannen alla väriliuoksessa 1—2 vuorokauden ajan. Puuvillaverkot eivät värity niinhelposti kuin liinaverkot, ja on niitä sentähden useammin käsiteltävä ylläesitetyllä tavalla, ennenkuin ne saavat oikean värinsä. Ei näin ollen tarvitse pelätä että uudet puuvillaverkot ensi värityksessä tulevat liian tummiksi. Vanhat verkot ovat ensiksi liotettavat vedessä ja sitten vasta märkinä väritettävät. Sen kautta estetään ne tulemasta liian tummiksi. — Väritykseen käytettävät kävyt eivät saa olla vanhoja ja lionneita, vaan ovat ne mieluimmin suoraan puista poimittavat jo kevätkesällä. Kun niitä senjälkeen pidetään kuivassa ja ilmavassa säilössä, voi niitä käyttää vuosikausienkin kuluessa. — Samaan tapaan voidaan väritykseen käyttää kuusen, koivun ja tammen kuortakin, joka kuitenkin on ennen keittämistä jauhettava tai survottava hienoksi. Kaikki nämä ainekset sisältävät parkkiainetta, joka sekä puhdistaa ja säilyttää langan hyvänä että antaa sille enemmän tai vähemmän ruskean värin.
Kaikista eri verkonväritysaineista lienee kateku nykyään yleisin ja enin käytetty. Tätä väriainetta saadaan Itä-Intian muutamasta akasia-kasvista ja esiintyy se kaupassa puhtaana, kovana aineena, jota tarvittaessa liuotetaan veteen. Katekun käyttämisessä tavataan pari hyvää menettelytapaa, joista otamme tähän "Nautilus"-laivalla käytetyn, kalastustentarkastaja J. Alb. Sandmanin aikoinaan S. K:lehdessä julkaiseman kaavan.
10 lankakiloa kohti käytetään katekuväriä 1 kg., 50 gr. sinikiveä (kuparivihtrilliä) sekä, jos verkot ovat uusia, ½ kg. bresiljaa. Väritykseen käytetään niinpaljon vettä kuin tarvitaan verkkojen täydelliseen peittämiseen väritysastiastiassa, kun ne siihen löysinä lasketaan. Kateku ja bresilja pannaan kumpikin omaan, harvasta kankaasta valmistettuun pussiinsa ja nämä ripustetaan puikolla tai kepillä pataan väritykseen käytettävään veteen kuitenkin niin, etteivät pussit satu padan pohjaan, sillä väriaine liukenee alaspäin. Kuparivihtrilli sekotetaan veteen sellaisenaan; sitä käytetään tummemman värin aikaansaamiseksi väritettäviin lankoihin. Kun väritysaineet ovat hyvin liuenneet ja liuos on kiehunut n. ½ t. kaadetaan se kuumana lankojen päälle, jotka löysinä ovat lasketut väritysastiaan (mieluimmin puiseen.) Liuosta tulee olla niin runsaasti, että se täydelleen peittää väritettävät langat. Astia peitetään, ja verkkojen annetaan hiutua siinä siksi, kun ne ovat täydellisesti jäähtyneet, johon voi kulua kokonainen vuorokausikin. Senjälkeen nostetaan langat liuoksesta ja liikaliuoksen annetaan valua takasin väriastiaan, sillä näin ylijääpä väriaine voidaan aivan hyvin käyttää vanhojen, ennen väritettyjen verkkojen värittämiseen lisäämättä siihen katekua. Kun liikaliuos hyvin on valunut langoista, levitetään ne kuivamaan. Langat eivät pitkää aikaa saa olla käyttämättöminä, sillä silloin polttaa väriaine ne hauraiksi ja kelpaamattomiksi. Viimeistään kahden päivän kuluttua ovat ne laskettavat veteen likoamaan, ja vasta vuorokautta myöhemmin ovat ne täysin valmiit tarkotukseensa käytettäviksi.
Järjestelmällisemmin käyttää norjalainen tohtori Henrik Bull eri väriaineita ja antaa niiden käyttämisessä seuraavia ohjeita:
Viittä puuvillalankakiloa kohti käytetään ¾ kiinteätä puhdasta kversitroonia (parkkiain. 43.48%) taikka 3¼ kg. tammen-, koivun- taikka kuusen kuorta (parkkiain. 8.28, 9.2 ja 13.6 %) taikka 1.4 kg. katekua (27.1 %). Väriaineet liuotetaan keittämällä 25 litraan vettä hämmentämällä seosta uutterasti etenkin, kun liukeneva aine on puhdasta, ettei se palaisi pohjaan. Sittenkun liuos on valmis, siivilöidään se tarpeen vaatiessa, ja kaadetaan astiaan lankojen yli. Astia peitetään huolellisesti kannella ja purjekankailla, jotta jäähtyminen tapahtuisi mahdollisimman hitaasti (esim. 2 vuorokauden kuluessa). Langat kuivataan jälkikäsittelyä varten.
Jälkikäsittelyaine valmistetaan siten, että 5 lankakiloa kohti käytetään 100 gr. kuparivihtrilliä ja 75 gr. hromihappoista kalia, jotka liuotetaan huolellisesti 30 1. kylmää vettä. Kun liuos on valmis, sekotetaan se hyvin, jonka jälkeen väritettävät langat siihen upotetaan. Värin tasaseksi saamista varten tulee lankoja liuoksessa huolellisesti muokata. Jälkiliuoksessa saa lanka tummemman ja kestävämmän värin. — Kun langat ovat kuivuneet, on varminta huuhtoa ne s. o. liuottaa liika-aineet niistä pois, etteivät ne pääsisi niitä syövyttämään. Liottaminen toimitetaan kuten aikasemmin on mainittu.
T:ri Bull on koettanut langan kestävyyttä viimeksi esittämässämme menettelytavassa ja saanut seuraavat tulokset. Katekuvärjäys säilytti langat hyvässä kunnossa 9 viikkoa, kversitrooni 11 viikkoa, tammenkuori 11 v., koivunkuori 10 v. ja kuusenkuori 8 viikkoa, joten väritys viikkoa kohti tuli maksamaan samassa järjestyksessä 100 kilolle lankoja 1:82, 0:97, 0:79, 0:74 ja 0:80 Kr. (Smk. 2:55, 1:36, 1:11, 1:04 ja 1:12). Tämän mukaan tuli koivunkuoren käyttäminen näin ollen taloudellisesti edullisimmaksi.
Tähän saakka mainituista verkonsäilytysaineista mainittakoon, että niiden bakteereita hävittävät aineet (parkkihappo ja metallisuolat) tavallisesti sangen lyhyessä ajassa uudelleen liukenevat veteen, jonkatähden käsittely on tämän tästä uusittava ja tämähän tulee kysymään sekä työtä että varoja. Senpätähden onkin väriaineita suunniteltaessa koetettu keksiä sellaisia aineita, jotka lanka-aineksien (selluloosan) kanssa muodostaisivat veteen liukenemattoman kemiallisen yhdistyksen. Edelleen pitäisi nä llä aineilla olla kalanpyyntiin soveltuva värinsä. Viimeaikoina on kauppaan laskettu joukko värivalmisteita, joilla väitetään olevan ylläesitetyt ominaisuudet. Suurempaa huomiota ansaitsevat näistä etupäässä seuraavat 3 valmistetta, jonka tähden teemme niistä lyhyesti selkoa niiden valmistajain omien ilmotusten perusteella.
T:ri Scheulzin verkkoväri tekee verkot sinisiksi. Kirkasvetisissä, ei ruskeissa — järvissä lienee tämä väri erittäin tarkotuksenmukainen. Useat kalastajat ovatkin kirkasvetisissä järvissä jo pitemmän aikaa käyttäneet sinisiä verkkoja. Niinikään kuuluu puheenaoleva väri merivedessäkin antaneen kalastettaessa tuntuvasti parempia saaliita kuin muut pyydysvärit. Niinikään kuuluu pyydys saavan olla vedessä kuukausmäänä kuuminpanakin vuodenaikana jättämättä värivivahdukseen taikka langan kestävyyteen pienintäkään jälkeä.
Kuprinol on veteen liukenematon kupariyhdistys, joka antaa verkoille, purjeille ja köysille vaaleanvihreän värin. Sen säilyttämiskyky, jota jo useampana vuonna on kokeiltu, on osottautunut erittäin suureksi. Kuprinolin käyttäminen on sangen yksinkertaista, ja kun sitä tarvitsee uusia vain kerran vuodessa, tulee se sangen halvaksikin.
Eka on uusi saksalainen valmiste, jonka ominaisuutena on sama kuin edellistenkin, nim. että se tunkeutuu langan kuituihin ja muodostaa niiden yhteydessä veteenliukenemattoman yhdistyksen. Käyttötapa on mahdollisimman halpa ja hinta vähäinen.
(O. Nordqvist: Kortfattad vägledning i Fiske och Fiskevård, Stholm 1912, J. Alb. Sandman: Verkkojen väritys kateku-väriaineella, Suomen Kalastuslehti 1908, siv. 164, K. Nordberg: Om färgning och konservering av Fiskredskap, Fiskaren 1912 s. 37, Henrik Bull: Barknmg af Garn, Norsk Fiskeritidende 1902 s. 401.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti