Suomen lippu.

Aamulehti 14, 17.1.1918

Tampereelta 17.1.1918.

Oma lippu on itsenäisen valtion riippumattomuuden merkki. Omassa lipussaan kansakunta näkee tunnuksen, joka sitä kansallisesti ja valtiollisesti edustaa sisään- ja ulospäin. Siitä johtuu oman lipun suuremmoinen isänmaallinen merkitys. Niinkuin kansakunta elää kielessään samoin kansakunta esiintyy lipussaan. Niinkuin kaikella mikä kansan- sivistyksen tekee todelliseksi s. o. kansalliseksi sivistykseksi tulee olla kansan oman kielen päällekirjoitus ja sisällys samoin lipun värien tulee olla niiden, jotka kansa omiksi kansallisiksi väreikseen on sivistystyössään omaksunut.

Tämä on ainoa oikea pohja, jolta lähtien nyt, kun Suomi vihdoinkin on astumassa itsenäisten valtioiden rinnalle, lippukysymyksemme on ratkaistava. Tällöin on mielipahalla heti todettava, että alku näyttää perin epäonnistuneelta. Etupäässä ne virtaukset, jotka maassamme ovat niin suurta osaa kansallisen kulttuurimme kehityksen viivyttämiseksi näytelleet, tahtovat kansallisväreiksemme punaista ja keltaista. Lippukomitean ehdotus oli laadittu samaan suuntaan ja muutahan komitean kokoonpanoon katsoen ei ollut odotettavissakaan. Hallitus on koettanut jonkun verran, parin sinivalkoisen raidan avulla, korjata asiaa, Mutta täten saatu tulos ei voi tyydyttää kansallisesti valveutunutta kansamme enemmistöä.

Punakeltaiset värit, jotka joitakuita vuosia sitten hra von Hansen heraldiikkaan nojaten veti esiin perinpohjaisesta unohduksesta, omaksui ruotsalainen puolue itselleen eristymisen tarkoituksessa. Mutta Suomen suomalainen kansa, lukuunottamatta pientä osaa väljähtyneitä, ei tahdo luopua sinisistä ja valkoisista väreistä, joillameidän maamme kansallisväreinä on «takanaan yli puolivuosisatainen historia, johon liittyvät suomalaisen sivistystaistelun suuret muistot ja saavutukset. Mutta punakeltaisella, väriyhtymällä ei ole mitään tähän verrattavaa historiaa takanaan. Kun kauvan sitten muuan vieras ruhtinas Suomen herttuana otti itselleen komeaksi vaakunaksi keltaisen leijonan punaisella pohjalla, niin ei se tapahtuma liikuttanut Suomen kansaa, kuten osottaa Turun linnan helppo kukistuminen, jonka kautta Juhanan unelmat herttuakuntaansa nähden luhistuivat. Yhtä vähän jälkeenpäin kulta ja purppura ovat tulleet Suomen kansallisväreiksi, koska moinen prameus meidän oloihimme nähden on luonnoton. Asiaa ei lainkaan muuta se seikka, että vanhoissa kansan-kuoseissa viljalti viljeltiin punaista ja keltaista, sillä hameitten ja takkien koristukset eivät määrää kansallisvärien laatua, vaan ne värit, joissa kansa on valveutunut ja sivistyksessä kasvanut. Tämä taas on Suomessa tapahtunut yksinomaan sinivalkoisissa merkeissä. Ken sen kieltää, hän kieltää sen työn arvon, jota vailla tällä hetkellä ei voisi olla puhettakaan mistään Suometa kansan itsetietoisuudesta ja itsenäisyydestä.

Suomen kansa on hidasta. Siinä syy miksi propaganda punakeltaisen puolesta on saanut niin häikäilemättömästi tapahtua. Loukkauksissa on menty niin pitkälle, että itsenäisyysjuhlissaHelsingissä ja ehkä muuallakin on käytetty koristuksina pelkästään punakeltaisia värejä, ikäänkuin suomalaista kansaa ei ollenkaan olisi olemassakaan ja ikäänkuin sinivalkoisia lippuja ja värejä ei lainkaan tässä maassa olisi nähtykään, vaikka sinivalkoisin lipuin suomalainen ei-sosialistimen kansanenetarnistö viime maaliskuussakin tervehti vapauden kaivattua tuloa. N. s. helsinkiläisyyden, joka kansamme kustannuksella on niin valmis kaikellaiseen ulkonaiseen maneeriin, joka ei kansassa vastakaikua herätä, tulisi ottaa se huomioon.

Toivottavasti Suomen kansan eduskunta, joka asian ratkaisee, tekee päätökseni, jonka kautta ainiaaksi tulee loppu siitä vastenmielisestä agitatsionista, jolla punakeltaista tyrkytetään Suomen kansan kansallisväreiksi. Jos kuitenkin eduskunta näkee oikeaksi ja kohtuulliseksi ratkaista asian kompromissin kautta, niin on siihen tällä kertaa tyydyttävä. Muuta tinkimisen varaa ei voida sallia, sillä pelkkiä punakeltaisia värejä ei itsetietoisin osa Suomen suomalaista kansasta koskaan ole kansallisväreikseen tunnustava.

Meidän mielestämme onnellisin ratkaisu olisi kansallislippu, jossa on valkoinen pystyristi sinisellä pohjalla, jonka vasempaan yläkulmaan, jos luovutaan tarpeettoman erikoisen valtioiipun ajatuksesta, sopii asettaa tuo hera- ldinen vaakuna.