Karjalan kävijä 1, 20.1.1909
"Lämmin paita liinanenkin
oman äidin ompelema.
Vilu on vaippa villainenkin
vaimon vierahan tekemä."
Omalle omituiselle pohjalle on perustunut Karjalan heimon olemassaolo. Pienimpiä pikkuseikkoja myöten pistää silmiin omintakeisuus, missä ei ole "uusi" tapa hävitystyötään tehnyt. Tämä omintakeisuus ilmenee: rakennustavoissa, vaatetuksessa, kielessä, esiintymistavoissa, vieraspidoissa,
nuorisonleikeissä y. m. m.
Kaikki todistaa selvästi, että Karjalan heimokin on ollut kykenevä luomaan omintakeista, muista riippumatonta. - Ikävänä ilmiönä raja-Karjalassa on kuitenkin huomattavissa tapojen lainaamishalu. Omintakeinen luomistyö ei kehity enää eheänä kokonaisuutena, vaan siihen alkaa tunkeutua lainattuja lisiä, joten on jouduttu "uuden" ja "vanhan" välille olematta kokonaista, ehyttä, kumpaisessakaan suhteessa. Tällainen on asiain tila katsellessa nykyaikaista vaatetustakin.
Entiset vihreät ja keltaiset värit alkavat olla häviämässä raja-Karjalan kassapäiden vaateaitoista. Tilalle on tullut sekoitus suomalaisista ja venäläisistä väreistä. Entä vaatteiden kokoonpano. Se on Pariisista tuodun "muodin" mukainen. Tosin tuo "viimeinen muoti" joutuu salosopukoihin parin kolmen vuoden kuluttua siitä, kun sen varsinaiset muotihullut ovat hylänneet. Vuoden ajastaan jäljellä tässä suhteessa ovat syrjäseutujen sivistyneetkin, joilta sitten "muoti" siirtyy alkuperäisen "muodin" irvikuvana varsinaiselle kansalle. On luonnollista, että kankaan tulee olla myöskin "muodikasta", sillä "kallistahan on, mutta se on nyt muojissa", sanotaan.
Elkää Karjalan kassapäät ruvetko jäljittelemään nykyaikaisia hulluuteen asti meneviä muotoja, vaan kutokaa vanhaan hyvään tapaan kotitanhuvilla kasvaneitten uuhien ja pokkojen villoista kankaat, käyttäkää omia kotoisia värejä ja kokoonpanomuotoja. Paljon miellyttävämmiltä näyttävät Karjalan vilkassilmäiset, punaposkiset tyttäret kotikutoisissa kouhtuissa, kuin kiiltävissä "kissan silkeissä", jotka ovat vuosikausia homehtuneet pietarilaisen tai moskovalaisen varastoissa.
Samaa on sanottava Karjalan brihoillekin. Näitten keskuudessa lienee vanhan hävittämishalu suurempi, kun tyttöjen. Harva briha julkeaa enää esiintyä kotikutoisissa "riikineissä". Kauniisti koristeltuja palttinaisia paidan rintoja enää harvoin näkee. Nuo kauniit, pienet taideluomat ovat saaneet siirtyä riihikoitten joukkoon "uusien" karttuni- tai punasinipaitain tieltä ja ompa "kirnujenkin" (kiiltokaulusten) käyttäminen saanut huomattavan jalansijan raja-Karjalassa, puhumattakaan muista pukimista, nehän pitää toki olla "trekua" ottelupuvut (juhlapuvut) ja työpäiväisinä nantkaa tai kalinkuuraa. Kukapa viitsisi enää pitää kotikutoisia piikkopöksyjä. "Ennen olhai starikoilla piikkopaltotkikesill', nyt on huikii moisiss' liikkehill' lähtie", tuumailevat Karjalan nuoret miehet. - Elkää Karjalan kaunihit brihat antautuko muotihulluuden narreiksi!
Silloin kuin maamosi väänti värttinätä, valmistaaksensa tulevalle turvallensa, omalle pojallensa vaatetusta, hän teki työtä tärkeintä, tai kirjaellessansa palttinaista paidan rintaa, oli hän syventynyt sielullaan siihen. Hän jatkoi omintakeisuutta, teki työtä oman kansallisuutensa eheänä pysymisen vuoksi - hän vuodatti osan sielustansa siihen. - Näinkö pyhiä perintöjä halveksuen hylkisimme ja ottaisimme ventovieraat sijalle?
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti