Lastu 2-3, 1920
Alottaessamme julkaisemaan ammattiteknillisiä kirjoituksia olemme katsoneet johdonmukaiseksi esittää jotakin puun ominaisuuksista.
Raaka-ainepuun huomioon otettavia ominaisuuksia ovat: väri, haju, paino, kovuus, lujuus, sitkeys, joustavuus, halkeavaisuus, liikkuvaisuus ja kestävyysaika.
Väri on maamme kaikissa puulajeissa yleensä samanlainen — keltaiseen tahi punertavaan vivahtavan valkea. Sydänpuu on usein tummempaa kuin pintapuu. Tämä on selvemmin huomattavissa ydinpuissa. Kuivalla maalla kasvanut puu on tummempaa, kuin kostealla paikalla kasvanut. Kuivaessa tulee puun väri selvemmäksi. Tasainen väri on merkki puun tasaisesta kasvusta ja kuivamisesta sekä terveydestä. Väristä siis voi arvostella puun hyvyyttä, samoin voidaan värin nojalla eroittaa eri puulajeja toisistaan.
Ulkolaisista puista saisi vierettäin asettamalla värinäytteen, joka edustaisi useimpia värejä valkoisesta mustaan asti. Esimerkin vuoksi mainittakoon tässä niistä muutamia:
Poppeli ja valkopyökki, jotenkin valkoinen.
Puksi- ja sitrunapuu, keltainen.
Punapuu, keltaisenpunainen.
Ruusupuu, ruusun- ja purppuranpunainen.
Santelipuu, tummanpunainen.
Mahonki, ruskeanpunainen.
Saksanpähkinäpuu, ruskea.
Jakoranta, ruskeansinertävä.
Pokkenholtsi, vihreä.
Ebenholtsi, musta.
Haju aiheutuu samoin kuin värikin puun soluihin ja putkiloihin kertyneistä kiinteistä nesteosista. Kokemuksen perusteella oppii tuntemaan puiden ominaishajut (esim. kataja) ja päättelemään puun hyvyyttä. Sairaalloisessa puussa on melkein aina epämieluinen tuoksu. Sahan- ja koiranjauhoissa puunhaju parhaiten tuntuu.
*) Lastun toimitus julkaisee seuraavat numerot:
(puu) | ilmakuiv. - tuoreena
Mahonki | 0,56—1,06 | — —
Pähkinäpuu | 0,60—0,81 | 0,91—0,92
Päärynäpuu | 0,61—0,73 | 0,96—1,07
Tammi | 0,69—1,03 | 0,93—1,28
Vaahtera | 0,53—0,81 | 0,83—2,05
Valkopyökki | 0,62—0,82 | 0,92—1,25
Eebenholtsi | — 1,26 | - -
Pokkenholtsi | 1,17—1,39 | — —
(Vesi) | — — | 1,00 — Paino riippuu puun tiiveydestä ja kosteusmäärästä. Meidän kaikki puulajimme uivat veden pinnalla, ne ovat siis kevyemmät kuin vesi t.s. niiden ominaispaino on kasvutuoreenakin ollessa pienempi kuin 1 (yksi). Eri tutkimukset puun ominaispainosta ovat jonkunverran erilaisia, riippuen tietysti tutkittavien puiden laadusta ja kasvusuhteista. Esitämme tässä niistä eräitä puiden ilmakuivina ollessa:*
Valkopyökki ominaispaino 0,73
Tammi » 0,72
Saarni » 0,72
Jalava » 0,65
Koivu » 0,64
Honka » 0,54
Leppä » 0,53
Haapa » 0,51
Kuusi » 0,45
Lehmus » 0,44
Kovuus johtuu, samoin kuin painokin, puun tiiveydestä ja kosteusmäärästä sekä ijästä. Sydänpuu on usein kovempaa kuin pintapuu; hitaasti kasvanut, siis tiheäsyinen on kovempaa kuin joutuin kasvanut, samoin juurien ja oksien puuaine on kovempaa kuin rungon. Kovuus on puun käyttökelpoisuuden enimmin määrääviä ominaisuuksia.
Kovuutensa mukaan voidaan puut jakaa seuraavasti: sangen kovia, kovia, kovanpuoleisia ja pehmeitä.
Sangen kovia puulajeja kasvaa pääasiassa lämpimissä maissa, niitä on esim. pokkenholtsi, ebenholtsi, puksipuu ja valkopyökki. Viimeksi mainittu menestyy istutettuna vähinerin Etelä-Suomessakin.
Kovia on puulajeistamme: tammi, saarni, jalava, vaahtera, pihlaja, kataja, omenapuu, päärynäpuu ja punapyökki.
Kovanpuoleisia: koivu, kuusi, lehtikuusi, honka, tuomi ja paju.
Pehmeitä: lehmus, leppä, haapa ja saksankuusi.
Lujuus on puun tärkeimpiä ominaisuuksia ja riippuu se pääasiassa kovuudesta ja tiiveydestä. Lujuudella ymmärretään sitä kykyä, millä puu vastustaa vetoa, puristusta, taivutusta, kiertämistä ja leikkaamista.
Lujuusoppi todistaa, että poikkileikkaukseltaan suorakaiteen muotoinen palkki on lujempi ja kantavampi, jos se asetetaan kannattamaan syrjällään, kuin jos sen asettaisi lappeelleen.
Sitkeäksi ja taipuisaksi sanotaan puuta siiloin, kun sitä voidaan taivuttaa kaarelle ilman, että se murtuu. Sitkeys vähenee puun kuivaessa ja enenee kosteudesta ja lämpimästä. Nuori puu on sitkeämpää kuin vanha. Sitkeitä ja taipuisia ovat esim. pihlaja, jalava, saarni, kataja, haapa ja koivu; vähemmän taipuisia tammi, kuusi ja mänty.
Kun puu taivuttaissa verrattain helposti murtuu tai katkeaa, sanotaan sitä hauraaksi. Hauraita ovat esim. leppä ja pajatsin 1. paatsama.
Joustavuus 1. kimmoavaisuus on myöskin taipuvaisuutta, mutta eroaa siitä siinä, että joustava puu palajaa alkuperäiseen asentoon takaisin taivutusvoiman lakattua vaikuttamasta. Hyvin joustavia puita ovat esim. saarni, pihlaja, tuomi, jalava, kataja ja kuusi; vähemmän joustavia taas: koivu, haapa, leppä ja mänty.
Halkeavaisuus 1. lohkeavaisuus riippuu syiden laadusta ja asemasta sekä puulajista. Puut, joilla on pitkät suorat, yhdensuuntaisesti halkeavat syyt, halkeavat helposti, kun taas sellaiset joitten syyt kulkevat mutkitellen ja kierteisesti .puun ympäri, ovat vaikeat vieläpä mahdottomatkin lohkaisemalla halaista. Ydinsäteiden suuntaan s.o. pinnalta sydämeen, halkeaa puu helpommin kuin kohtisuoraan säteitä vastaan; samoin tuores ja terve puu halkeaa paremmin kuin kuiva ja sairaalloinen. Helpommasta vaikeampaan halkeavaisuusjärjestykseen voi asettaa esim. seuraavat puut: kuusi, mänty, lehmus, leppä, paju, haapa, tammi, saarni, vaahtera, jalava, koivu ja pihlaja.
Liikkuvaisuudella ymmärretään niitä puun ominaisuuksia, joihin ilmanvaihdokset — kuivuus ja kosteus — vaikuttavat siten, että puuaine muuttelee kokoa ja muotoa puun kaatamisen, vieläpä kuivattamisen jälkeenkin.
Kun puu kaatuu tai kaadetaan, lakkaa sen elämä. Siinä ei kuitenkaan ala kohta mätäneminen, kuten eläinruumiissa, koska puissa ei ole häviämistä jouduttavaa typpeä, mutta sen sijaan hiiltä, vettä ja happea sisältävää selluloosaa eli puuainetta. — Selluloosa ei liukene vedessä eikä miedoissa hapoissa tai muissa vedessä ja ilmassa olevissa väkiaineissa. Puu on siis ilmassa ja vedessä kestävää, varsinkin muutamat puulajit, esim. tammi ja lehtikuusi. Suurin muutos, mitä kaadetussa puussa tapahtuu, on se, että sen soluista ja putkiloista haihtuu osa nesteistä, jotka ovat suurimmaksi osaksi vettä. Veden haihtumisesta ei ainoastaan vähene puun paino, mutta myöskin tilavuus tulee pienemmäksi syystä, että vettä sisältävät solut ja putkilot pääsevät supistumaan. Tätä muuttuvaisuutta nimitetään puun kutistumiseksi.
Puu kutistuu joka suunnalle, vaikka eri tavalla. Ero äsken kaadetun ja ilmakuivan puun välillä kolmessa pääsuunnassa on keskimäärin seuraava:
Syitä pitkin s.o. pitkin puuta 0,1 % eli 0,001 pituudesta.
Ydinsäteiden suuntaan 3—5 % eli 0,03— 0,05 paksuudelta.
Käytännössä siis emme havaitse yleensä puun supistuvan pituussuunnassaan, vaan poikkisuunnassaan.
29.6.18
Hydrosulfitin valmistus.
Käsiteollisuus 10, 1919
Kun indanthrenivärjäykseen välttämättä tarvittavaa hydrosulfitia näyttää olevan kovin vaikea saada ulkomailta ja maassa oleva pieni erä on kallista, olemme pyytäneet tohtori S. V. Hintikkaa "Käsiteollisuutta" varten esittämään tämän aineen valmistuksen kotioloissa. Tämä tärkeä ohje on seuraava:
4,2 osaa sinkkipölyä lisätään vähitellen ja hyvin sekottaen liuokseen, joka on tehty sekottamalla 25 osaa natriumbisulfitiliuosta (40° Bé) ja 54 osaa rikkihapoketta (4° Bé). Sinkkipölyä lisättäessä ei temperatuuri saa olla korkeampi kuin 30—40°. Valmistus voidaan suorittaa puisessa astiassa, mutta on se oleva verrattain tiiviisti suljettavalla kannella varustettu, sillä ilma pilaa tuotteen. Kun seos on sinkkipölyn lisäyksen jälkeen saanut olla rauhassa 1—2 tuntia, lisätään kalkkimaitoa (tehty 4,2 osasta poltettua kalkkia + 20 osasta vettä). Annetaan nyt olla noin 6 tuntia rauhassa ja käytetään pohjasakan päältä otettua kirkasta liuosta. Hydrosulfitia ei pidä valmistaa paljon, sillä se heikkenee sangen pian.
Kun indanthrenivärjäykseen välttämättä tarvittavaa hydrosulfitia näyttää olevan kovin vaikea saada ulkomailta ja maassa oleva pieni erä on kallista, olemme pyytäneet tohtori S. V. Hintikkaa "Käsiteollisuutta" varten esittämään tämän aineen valmistuksen kotioloissa. Tämä tärkeä ohje on seuraava:
4,2 osaa sinkkipölyä lisätään vähitellen ja hyvin sekottaen liuokseen, joka on tehty sekottamalla 25 osaa natriumbisulfitiliuosta (40° Bé) ja 54 osaa rikkihapoketta (4° Bé). Sinkkipölyä lisättäessä ei temperatuuri saa olla korkeampi kuin 30—40°. Valmistus voidaan suorittaa puisessa astiassa, mutta on se oleva verrattain tiiviisti suljettavalla kannella varustettu, sillä ilma pilaa tuotteen. Kun seos on sinkkipölyn lisäyksen jälkeen saanut olla rauhassa 1—2 tuntia, lisätään kalkkimaitoa (tehty 4,2 osasta poltettua kalkkia + 20 osasta vettä). Annetaan nyt olla noin 6 tuntia rauhassa ja käytetään pohjasakan päältä otettua kirkasta liuosta. Hydrosulfitia ei pidä valmistaa paljon, sillä se heikkenee sangen pian.
28.6.18
Anna Henriksson: Väriaineista ja värjäämisestä III.
Käsiteollisuus 10, 1919
Esimerkkejä värien paljoudesta 1 lankakiloa kohti.
Puretusaineita: natronlipeätä, hydrosulfitia ja glaubersuolaa lasketaan eri väriryhmä-ohjeiden mukaan.
Glaubersuolaa käytettäessä pannaan se väriliemeen sen jälkeen, kun värit on siihen pantu.
Jos värjätessä huomaa, että väriä jää paljon liemeen ja lankoihin ei saada tarpeeksi vahvaa väriä, on seuraavalla kerralla värjättäessä pantava runsaammin hydrosulfitia, joka luultavasti silloin ei ole kyllin voimakasta. Sitä voi panna 1/4, jopa 1/3:nkin enemmän kuin prosenttimäärä osoittaa, ilman että se lankoja millään tavalla turmelee.
1. Kullanvärisen keltaista
Indanthren-Goldorange G. 25 gr väriä
2. Vaalean keltaisenruskeata
Indanthren-Goldorange G. 6 " "
" Olive G. 3 " "
3. Kirkkaan ruskean-keltaista
Indanthren-Gelb G. 30 "
4. Keltaisen-ruskeata
Indanthren-Goldorange R. 7 " "
" Braun B. 20 " "
5. Oranssi-keltasta
Indanthren-Goldorange R. 30 " "
6. Tulipunaista
Indanthren-Scharlack G. 30 " "
7. Keltaisen-vihreätä (vaalea)
Indanthren-Gelb G. 2 " "
" Olive G. 1,5 " "
8. Keltaisen-vihreätä (tummempi)
Indanthren-Gelb G. 20 " "
" Blau R. S. 5 " "
9. Tummanvihreätä
Indanthren-Blau R. S. 10 " "
" Gelb G. 10 " "
10. Kirkkaan sini-vihreätä
Indanthren-Blau 3 G. 10 " "
Anthraflavon G. 20 " "
11. Tummanvihreätä
Indantren-Grun B 30 " "
12. Harmaata
Indathren-Grau B. 20 " "
13. Sinisen-punaista (violettia)
Indanthren-Violet R. R. extra 30 " "
14. Ruiskukan sinistä
Indanthren-Blau G. C. 20 " "
Huom.! Jälkivärjäyksessä saa kaunista vaaleansinistä.
15. Sinistä
Indanthren-Blau 3G. 30 gr väriä
16. Punervan sinistä
Indanthren-Blau R. S. 30 " "
17. Harmahtavan sinisiä
Indanthren Dunkelblau B. G. O. 20 " "
" Blau R. S. 20 " "
18. Vihreän sinistä
Indant"hren Blau 3 G. 15 " "
" Grün B. 4 " "
Nämä värit värjätään A ryhmän ohjeiden mukaan, vaikka toiset värit näistä sopii värjätä B ryhmän ohjeiden mukaan. (Vertaa numerossa 7—8 tähdillä merkittyjä värilajeja.)
19. Punertavan ruskeata
Indanthren-Gelb G. 15 gr väriä
" Rot R. 15 " "
20. Tummaa punertavan ruskeata
Indanthren-Bordeaux B. 30 " "
" Goldorange G. 10 " "
" Violet R. T. 10 " "
21. Sinisenpunaista (vaalea)
Indanthren-Rotviolet R. R. N. 10 " "
22. Sinisenpunaista
Indanthren-Rotviolet R. R. N. 15 " "
" Rot R. 15 " "
23. Punaista
Indanthren-Rot R. 30 " "
Nämä värit värjätään B ryhmän ohjeiden mukaan.
24. Vaaleankeltaista (Créme)
Indanthren-Gelb G. N. S. extra 10 gr väriä
25. Vaaleanpunaista Indanthren-Rot B. N. extra 20 " "
Huom.! Tässä liemessä saadaan vahva jälkiväri lisäämällä hydrosulfitia ja kuumaa vettä.
N:o 24 ja 25 värjätään C-ryhmän ohjeiden mukaan.
Jos tahdottaisiin värjätä tummempaa tai vaalempaa väriä, kuin mitä yllä annettujen ohjeiden mukaan saa, on helppoa näiden perusteella määrätä värienpaljous. Vaaleampien värivahvuuksien aikaansaamiseksi voi panna noin 3—4 kertaa vähemmän ja tummempia värivahvuuksia varten noin 2—3 kertaa enemmän väriä. — Muistettava vain on, että puretusaineita lasketaan värien mukaan aina kutakin vesilitraa kohti.
Esimerkkejä värien paljoudesta 1 lankakiloa kohti.
Puretusaineita: natronlipeätä, hydrosulfitia ja glaubersuolaa lasketaan eri väriryhmä-ohjeiden mukaan.
Glaubersuolaa käytettäessä pannaan se väriliemeen sen jälkeen, kun värit on siihen pantu.
Jos värjätessä huomaa, että väriä jää paljon liemeen ja lankoihin ei saada tarpeeksi vahvaa väriä, on seuraavalla kerralla värjättäessä pantava runsaammin hydrosulfitia, joka luultavasti silloin ei ole kyllin voimakasta. Sitä voi panna 1/4, jopa 1/3:nkin enemmän kuin prosenttimäärä osoittaa, ilman että se lankoja millään tavalla turmelee.
1. Kullanvärisen keltaista
Indanthren-Goldorange G. 25 gr väriä
2. Vaalean keltaisenruskeata
Indanthren-Goldorange G. 6 " "
" Olive G. 3 " "
3. Kirkkaan ruskean-keltaista
Indanthren-Gelb G. 30 "
4. Keltaisen-ruskeata
Indanthren-Goldorange R. 7 " "
" Braun B. 20 " "
5. Oranssi-keltasta
Indanthren-Goldorange R. 30 " "
6. Tulipunaista
Indanthren-Scharlack G. 30 " "
7. Keltaisen-vihreätä (vaalea)
Indanthren-Gelb G. 2 " "
" Olive G. 1,5 " "
8. Keltaisen-vihreätä (tummempi)
Indanthren-Gelb G. 20 " "
" Blau R. S. 5 " "
9. Tummanvihreätä
Indanthren-Blau R. S. 10 " "
" Gelb G. 10 " "
10. Kirkkaan sini-vihreätä
Indanthren-Blau 3 G. 10 " "
Anthraflavon G. 20 " "
11. Tummanvihreätä
Indantren-Grun B 30 " "
12. Harmaata
Indathren-Grau B. 20 " "
13. Sinisen-punaista (violettia)
Indanthren-Violet R. R. extra 30 " "
14. Ruiskukan sinistä
Indanthren-Blau G. C. 20 " "
Huom.! Jälkivärjäyksessä saa kaunista vaaleansinistä.
15. Sinistä
Indanthren-Blau 3G. 30 gr väriä
16. Punervan sinistä
Indanthren-Blau R. S. 30 " "
17. Harmahtavan sinisiä
Indanthren Dunkelblau B. G. O. 20 " "
" Blau R. S. 20 " "
18. Vihreän sinistä
Indant"hren Blau 3 G. 15 " "
" Grün B. 4 " "
Nämä värit värjätään A ryhmän ohjeiden mukaan, vaikka toiset värit näistä sopii värjätä B ryhmän ohjeiden mukaan. (Vertaa numerossa 7—8 tähdillä merkittyjä värilajeja.)
19. Punertavan ruskeata
Indanthren-Gelb G. 15 gr väriä
" Rot R. 15 " "
20. Tummaa punertavan ruskeata
Indanthren-Bordeaux B. 30 " "
" Goldorange G. 10 " "
" Violet R. T. 10 " "
21. Sinisenpunaista (vaalea)
Indanthren-Rotviolet R. R. N. 10 " "
22. Sinisenpunaista
Indanthren-Rotviolet R. R. N. 15 " "
" Rot R. 15 " "
23. Punaista
Indanthren-Rot R. 30 " "
Nämä värit värjätään B ryhmän ohjeiden mukaan.
24. Vaaleankeltaista (Créme)
Indanthren-Gelb G. N. S. extra 10 gr väriä
25. Vaaleanpunaista Indanthren-Rot B. N. extra 20 " "
Huom.! Tässä liemessä saadaan vahva jälkiväri lisäämällä hydrosulfitia ja kuumaa vettä.
N:o 24 ja 25 värjätään C-ryhmän ohjeiden mukaan.
Jos tahdottaisiin värjätä tummempaa tai vaalempaa väriä, kuin mitä yllä annettujen ohjeiden mukaan saa, on helppoa näiden perusteella määrätä värienpaljous. Vaaleampien värivahvuuksien aikaansaamiseksi voi panna noin 3—4 kertaa vähemmän ja tummempia värivahvuuksia varten noin 2—3 kertaa enemmän väriä. — Muistettava vain on, että puretusaineita lasketaan värien mukaan aina kutakin vesilitraa kohti.
27.6.18
Causes of the Colors in the Sky and in Masses of Water.
The Manufacturer and Builder 6, 1870
The last number of the American Journal of Science, contains an account of investigations in regard to the causes of the blue color of Lake Leman, in Switzerland, by Dr. Hayes, of Boston. He found no coloring matter whatever, and the water being other-wise remarkably pure, he comes to the conclusion that the blue color is entirely due to reflection from the sky. But the fact is, that the water is much more blue than the sky, and has this color even when the sky is overcast with clouds, though not so intensely. It must not be lost sight of that a large mass of water will show "blue" color for the same reason that causes a large mass of very pure air to appear blue, that is, oblique illumination. It is simply by the property that the blue rays are more refrangible than the yellow, orange, and red, that this effect is produced. The latter have a greater tendency toward the straight direction, while the green, blue, and violet rays, being the more refrangible half of the spectrum, are thrown sidewise in greater abundance. Their mean effect is the sky-blue, the green and violet neutralizing one another to a certain degree, to produce with the prismatic blue the peculiar tinge of the sky, which is not a pure blue, but a mixed color, as all landscape painters know very well. With deep water we have the same case; only its blue is darker because the liquid is denser, and seen against a dark background. This color is also seen in the deep parts of the ocean, when so far from land that the clearness of the water can not be affected by mud from the bottom, or from coasts and rivers. Near the shore the sea-water appears green, because the solutions and earthy matters in suspension give it a yellow color, which, with the blue, makes green. When this matter in suspension is in such excess that the transparency is impeded, this blue is seen no mere, and the water is of an ochre yellow, as seen in the Hudson River, near New-York, in the Missouri, and in many other localities. If the matter in solution and suspension is a very slight quantity, the yellowish color is pure, and not no much due to matter in suspension; its amount is then well balanced with the natural blue, and the beautiful emerald green of our large American lakes is produced. This is peculiarly visible in Lake Erie and at Niagara Faals.
An argument in favor of the theory here given for the cause of the blue color of large masses of pure air and pure water, is that, by directly transmitted light, orange is the permanent color, as often seen at sunrise and sunset, when the air is dry, and when the sun is seen from a diving-bell. through a large mass of clear water. White light consists of six colors, separated one from another by the well-known prismatic experiment; they are in the following order:
Red,
Orange,
Yellow,
less refrangible.
Green,
Blue,
Violet,
more refrangible.
They are all separated more or less by air and by water ; but the first three have a tendency to move more in a straight line than the latter, which have a tendency to greater lateral deflection, which is the refraction. The mean result of the first three must be the orange color of our sunsets; the mean result of the latter three the blue color of our clear sky, and of pure, deep water.
The last number of the American Journal of Science, contains an account of investigations in regard to the causes of the blue color of Lake Leman, in Switzerland, by Dr. Hayes, of Boston. He found no coloring matter whatever, and the water being other-wise remarkably pure, he comes to the conclusion that the blue color is entirely due to reflection from the sky. But the fact is, that the water is much more blue than the sky, and has this color even when the sky is overcast with clouds, though not so intensely. It must not be lost sight of that a large mass of water will show "blue" color for the same reason that causes a large mass of very pure air to appear blue, that is, oblique illumination. It is simply by the property that the blue rays are more refrangible than the yellow, orange, and red, that this effect is produced. The latter have a greater tendency toward the straight direction, while the green, blue, and violet rays, being the more refrangible half of the spectrum, are thrown sidewise in greater abundance. Their mean effect is the sky-blue, the green and violet neutralizing one another to a certain degree, to produce with the prismatic blue the peculiar tinge of the sky, which is not a pure blue, but a mixed color, as all landscape painters know very well. With deep water we have the same case; only its blue is darker because the liquid is denser, and seen against a dark background. This color is also seen in the deep parts of the ocean, when so far from land that the clearness of the water can not be affected by mud from the bottom, or from coasts and rivers. Near the shore the sea-water appears green, because the solutions and earthy matters in suspension give it a yellow color, which, with the blue, makes green. When this matter in suspension is in such excess that the transparency is impeded, this blue is seen no mere, and the water is of an ochre yellow, as seen in the Hudson River, near New-York, in the Missouri, and in many other localities. If the matter in solution and suspension is a very slight quantity, the yellowish color is pure, and not no much due to matter in suspension; its amount is then well balanced with the natural blue, and the beautiful emerald green of our large American lakes is produced. This is peculiarly visible in Lake Erie and at Niagara Faals.
An argument in favor of the theory here given for the cause of the blue color of large masses of pure air and pure water, is that, by directly transmitted light, orange is the permanent color, as often seen at sunrise and sunset, when the air is dry, and when the sun is seen from a diving-bell. through a large mass of clear water. White light consists of six colors, separated one from another by the well-known prismatic experiment; they are in the following order:
Red,
Orange,
Yellow,
less refrangible.
Green,
Blue,
Violet,
more refrangible.
They are all separated more or less by air and by water ; but the first three have a tendency to move more in a straight line than the latter, which have a tendency to greater lateral deflection, which is the refraction. The mean result of the first three must be the orange color of our sunsets; the mean result of the latter three the blue color of our clear sky, and of pure, deep water.
26.6.18
Hiusvärjäyksestä 450 puntaa vahingonkorvausta.
Kähertäjä 10, 1928
Tuomari Lord Moncrieff ja jury skottilaisen piirioikeuden istunnossa Edinburgissa 22. VI. 1928 käsitteli loppuun ikävän riitajutun. Kantaja mrs. Christina Me Nair Burghor Macrossan, 64 Lauderdale Gardens, Hyndland, Glasgow, vaati vastaajalta, jona oli Mary London — hiusspesialisti ja kähertäjä, 6 Newton Street, Charing Cross, Glasgow — 750 punnan vahingonkorvausta.
Kantaja ilmoitti, että hän oli värjäyttänyt hiuksensa vastaajalla mrs. Mary Londonilla ja että ne sen jälkeen olivat tulleet harmaiksi. Hän vakuutti, että vastaaja oli käyttänyt "Inecto" väriä ilman hänen tietämättään. Oliko kantaja ollut tietoinen siitä, että kähertäjä ehdotti käyttää tätä väriä, hän ei muistanut sitä tarkanneensa. Väitti, että hänen hiuksilleen käytetty väri oli vaarallista laadultaan ja että jos sitä toisille henkilöille käytettiin, se katkeroitui kuten ärsyttävä myrkky sekä aiheutti "dermatitista" ja muita ihosairauksia. Tämän värjäyskäsittelyn tuloksena kantaja kärsi "dermatitista", joka alkoi hänen päässään ja levisi yli koko ruumiinsa. Hän kärsi suurta tuskaa ja hänen yleinen tilansa oli vakavasti horjutettu sekä "dermatitis", ollen palautuva sairaus, hän on vaarassa sairastumaan siihen uudelleen.
Puolustaja kielsi syynsä ja sanoi, ettei siinä ollut mitään laiminlyöntiä tai taidonpuutetta ja että hän huolellisesti näytti hoidettavalleen värin käyttämisen tavan ja määrän. Kantaja, hänelle kuuluvien neuvojen jälkeen, uskaltautui käsittelyyn, tietäen ihoaan vahingoittavan vaaran ja vaikka vastaaja oli tarvittaissa neuvonut kysymään lääkärin mieltä. Puolustaja ei käyttänyt väriä ottamatta lukuun asiakkaitten nimenomaisia selviä ohjeita ja neuvoja.
Jury tuomitsi yksimielisesti vastaajan maksamaan kantajalle vahingonkorvausta 450 puntaa.
Tuomari Lord Moncrieff ja jury skottilaisen piirioikeuden istunnossa Edinburgissa 22. VI. 1928 käsitteli loppuun ikävän riitajutun. Kantaja mrs. Christina Me Nair Burghor Macrossan, 64 Lauderdale Gardens, Hyndland, Glasgow, vaati vastaajalta, jona oli Mary London — hiusspesialisti ja kähertäjä, 6 Newton Street, Charing Cross, Glasgow — 750 punnan vahingonkorvausta.
Kantaja ilmoitti, että hän oli värjäyttänyt hiuksensa vastaajalla mrs. Mary Londonilla ja että ne sen jälkeen olivat tulleet harmaiksi. Hän vakuutti, että vastaaja oli käyttänyt "Inecto" väriä ilman hänen tietämättään. Oliko kantaja ollut tietoinen siitä, että kähertäjä ehdotti käyttää tätä väriä, hän ei muistanut sitä tarkanneensa. Väitti, että hänen hiuksilleen käytetty väri oli vaarallista laadultaan ja että jos sitä toisille henkilöille käytettiin, se katkeroitui kuten ärsyttävä myrkky sekä aiheutti "dermatitista" ja muita ihosairauksia. Tämän värjäyskäsittelyn tuloksena kantaja kärsi "dermatitista", joka alkoi hänen päässään ja levisi yli koko ruumiinsa. Hän kärsi suurta tuskaa ja hänen yleinen tilansa oli vakavasti horjutettu sekä "dermatitis", ollen palautuva sairaus, hän on vaarassa sairastumaan siihen uudelleen.
Puolustaja kielsi syynsä ja sanoi, ettei siinä ollut mitään laiminlyöntiä tai taidonpuutetta ja että hän huolellisesti näytti hoidettavalleen värin käyttämisen tavan ja määrän. Kantaja, hänelle kuuluvien neuvojen jälkeen, uskaltautui käsittelyyn, tietäen ihoaan vahingoittavan vaaran ja vaikka vastaaja oli tarvittaissa neuvonut kysymään lääkärin mieltä. Puolustaja ei käyttänyt väriä ottamatta lukuun asiakkaitten nimenomaisia selviä ohjeita ja neuvoja.
Jury tuomitsi yksimielisesti vastaajan maksamaan kantajalle vahingonkorvausta 450 puntaa.
25.6.18
4297. Good and Bad Sealing-Wax.
The Manufacturer and Builder 11, 1889
— What is used in imitation sealing-wax? I used to get an excellent sealing-wax, but of late years it appears to me to be greatly deteriorated in quality. —T. R., Indianapolis, Ind.
Answer. Good sealing-wax is made of shellac and vermilion, or other mineral coloring, according to the color desired. Much of the cheap sealing-wax sold today is adulterated with resin and the cheaper red lead in place of vermilion.
— What is used in imitation sealing-wax? I used to get an excellent sealing-wax, but of late years it appears to me to be greatly deteriorated in quality. —T. R., Indianapolis, Ind.
Answer. Good sealing-wax is made of shellac and vermilion, or other mineral coloring, according to the color desired. Much of the cheap sealing-wax sold today is adulterated with resin and the cheaper red lead in place of vermilion.
24.6.18
4292. Red Marking-Ink for Clothing.
The Manufacturer and Builder 11, 1889
—Can you give me a receipt for making a red ink that will be indelible, and can be used for marking clothing without injury? - C. R., Dover, Del.
Answer. A German formula for a red marking-ink suitable for use in marking clothing, and that is said to be unaffected by either soap, alkalies and acids, is the following: Enough finely-pulverized cinnabar to form a moderately thick liquid is very intimately mixed with egg albumen, previously diluted with an equal bulk of water, beaten to a froth and filtered through fine linen. Marks formed on woven tissues with this liquid, by means of a quill, are fixed after they have become dry, by pressing the cloth on the reverse side with a hot iron. The ink will keep in well-closed bottles for a long time, without separation of the suspended cinnabar.
—Can you give me a receipt for making a red ink that will be indelible, and can be used for marking clothing without injury? - C. R., Dover, Del.
Answer. A German formula for a red marking-ink suitable for use in marking clothing, and that is said to be unaffected by either soap, alkalies and acids, is the following: Enough finely-pulverized cinnabar to form a moderately thick liquid is very intimately mixed with egg albumen, previously diluted with an equal bulk of water, beaten to a froth and filtered through fine linen. Marks formed on woven tissues with this liquid, by means of a quill, are fixed after they have become dry, by pressing the cloth on the reverse side with a hot iron. The ink will keep in well-closed bottles for a long time, without separation of the suspended cinnabar.
23.6.18
Pieniä tietoja. Finlayson & C:o A. B. rakentaa...
Kutoma- ja paperiteollisuus 11, 1912
Finlayson & C:o A. B. rakentaa parhaillaan sisärakennusta värjäämölleen. Tarkoitus ei kuitenkaan lienee huomattavasti suurentaa värjäämöä, vaan avaramman tilan saamiseksi siirretään turkinpunavärjäämö uuteen rakennukseen.
Finlayson & C:o A. B. rakentaa parhaillaan sisärakennusta värjäämölleen. Tarkoitus ei kuitenkaan lienee huomattavasti suurentaa värjäämöä, vaan avaramman tilan saamiseksi siirretään turkinpunavärjäämö uuteen rakennukseen.
22.6.18
Kysymyksiä ja vastauksia värjärin tietopiiristä. Hiilihappo. Rikkihiilestä.
Kutoma- ja paperiteollisuus 11, 1912
(Jatkoa N:o 9.)
Kysymys. Koska häkä on vaan osaksi palanutta hiiltä, se siis vielä palaa?
Vastaus. Häkä on palavaa ainetta ja on sillä sellaisena käytännöllistä merkitystäkin. Sitä käytetään polttoaineena. Jos näet hehkuvaan hiileen johtaa sopivin laittein vesihöyryä, hajoittaa hiili veden ja tulokseksi tulee vetyä ja häkää eli siis kaksi palavaa kaasua. Yhteinen nimensä on vesi kaasu ja käytetään tätä valokaasun asemasta poltto- ja valastusaineena.
Kysymys. Mainitsitte hiilen toisen palamistuloksen hiilihapoksi, onko se siis samaa, jota esim. löytyy hiilihappoisissa vesissä kuten limonaadeissa j. n. e.?
Vastaus. Sitä samaa se on. Hiilihappo liukenee näet veteen ja antaa sille raikkaan maun.
Kysymys. Mutta eikös hiilihappoa synny hengittäessäkin? Olen lukenut hengittämisenkin olevan palamista, josta tuloksena on muiden muassa hiilihappo.
Vastaus. Aivan niin. Hengittäessä yhtyy ilman happi keuhkoissa löytyvään vereen ja hapettaa siinä löytyvät hiiltä ja vetyä sisältävät aineet. Tästä syntyy ruumiiseemme lämpöä ja palamistuloksina hengitämme hiilihappoa ja vettä.
Kysymys. Kun näin on asian laita, niin pitäisi siis ilmassa olla melkoinen määrä hiilihappoa. Hengittäväthän sitä miljoonat ihmiset ja eläimet ulos ja poltetaanhan ympäri maapallon äärettömästi hiilipitoisia aineita. Mihin se siis joutuu?
Vastaus. Kasvit käyttävät sen hyväkseen tai oikeammin sanoen, käyttävät sitä hyväkseen, sillä kaikesta ne eivät huoli. Kasvit päästävät näet hiilihaposta osan siinä löytyvää happia vapaaksi ja pitävät itse loput. Tekevät siitä kukkansa, lehtensä, runkonsa eli koko olemuksensa. Tähän pystyvät kasvit auringon valon avulla, samalla sitoutuu niihin auringon lämpöä. Kasvit, samalla kuin ovat välttämättömiä ilman puhdistajia ovat myöskin samalla »väkevöityä" auringon lämpöä, jonka niistä saamme hapin avulla jälleen vapaaksi.
Kysymys. Väitätte siis, että milloin aurinko tekee "lakon" silloin saa kasvikunta ensinnä kärsiä ja sitten eläin ja ihmiskunta?
Vastaus. Kun kasvit puhdistaakseen ilman hiilihaposta ja itse elääkseen tarvitsevat auringon valoa seuraa itsestään, että milloin auringon valo alkaa vähetä, kasvien riutumisesta ja kuolemasta seuraa eläin- ja ihmiskunnalle tukehtumiskuolema. Hiilihappoisessa ilmassa kun ei mikään keuhkoilla varustettu olio voi elää.
Rikkihiilestä.
Kysymys. Uh, miten ikävän hajuista ainetta toittekaan haisteltavakseni, mitä se neste onkaan?
Vastaus. Hiilen ja rikin yhdistystä, jota sentähden kutsutaan rikkihiileksi. Kuten näitte on se kirkasta nestettä ja palaa, kuten otaksua voi, varsin helposti. Se on myöskin varsin haihtuvaa ja kiehuu jo 46,5°C. Mutta merkillistä kyllä on se vettä raskaampaa. Siksi sitä säilytetäänkin siten, että pulloon, jossa on rikki hiiltä, pannaan vettä. Se jää tällöin rikkihiilen pinnalle ja estää sen haihtumasta.
Kysymys. Onkos tuolla nesteellä sitten mitään käytännöllistä merkitystä?
Vastaus. Katsokaahan miten helposti se liuottaa esim. rasvaa. Yhtä hyvin liukenee siihen hartsi, terva, kumi y. m. aineet. Siksipä se onkin ensiluokan puhdistaja-aine ja on erittäin vaatteiden puhdistamiseksi pilkuista saanut käytäntöä. Mutta vieläkin enemmän käytetään rikkihiiltä erään n. s. viskoosen ja samannimisen keinotekoisen silkin valmistamiseen. Tällöin uutetaan puuvillaa tai selluloosaa natronlipeään ja syntynyt natronselluloosa liuotetaan rikkihiileen. Saadaan paksu siirappimainen aine, joista voidaan valmistaa happojen avulla silkkimäistä ainetta.
(Jatkoa)
(Jatkoa N:o 9.)
Kysymys. Koska häkä on vaan osaksi palanutta hiiltä, se siis vielä palaa?
Vastaus. Häkä on palavaa ainetta ja on sillä sellaisena käytännöllistä merkitystäkin. Sitä käytetään polttoaineena. Jos näet hehkuvaan hiileen johtaa sopivin laittein vesihöyryä, hajoittaa hiili veden ja tulokseksi tulee vetyä ja häkää eli siis kaksi palavaa kaasua. Yhteinen nimensä on vesi kaasu ja käytetään tätä valokaasun asemasta poltto- ja valastusaineena.
Kysymys. Mainitsitte hiilen toisen palamistuloksen hiilihapoksi, onko se siis samaa, jota esim. löytyy hiilihappoisissa vesissä kuten limonaadeissa j. n. e.?
Vastaus. Sitä samaa se on. Hiilihappo liukenee näet veteen ja antaa sille raikkaan maun.
Kysymys. Mutta eikös hiilihappoa synny hengittäessäkin? Olen lukenut hengittämisenkin olevan palamista, josta tuloksena on muiden muassa hiilihappo.
Vastaus. Aivan niin. Hengittäessä yhtyy ilman happi keuhkoissa löytyvään vereen ja hapettaa siinä löytyvät hiiltä ja vetyä sisältävät aineet. Tästä syntyy ruumiiseemme lämpöä ja palamistuloksina hengitämme hiilihappoa ja vettä.
Kysymys. Kun näin on asian laita, niin pitäisi siis ilmassa olla melkoinen määrä hiilihappoa. Hengittäväthän sitä miljoonat ihmiset ja eläimet ulos ja poltetaanhan ympäri maapallon äärettömästi hiilipitoisia aineita. Mihin se siis joutuu?
Vastaus. Kasvit käyttävät sen hyväkseen tai oikeammin sanoen, käyttävät sitä hyväkseen, sillä kaikesta ne eivät huoli. Kasvit päästävät näet hiilihaposta osan siinä löytyvää happia vapaaksi ja pitävät itse loput. Tekevät siitä kukkansa, lehtensä, runkonsa eli koko olemuksensa. Tähän pystyvät kasvit auringon valon avulla, samalla sitoutuu niihin auringon lämpöä. Kasvit, samalla kuin ovat välttämättömiä ilman puhdistajia ovat myöskin samalla »väkevöityä" auringon lämpöä, jonka niistä saamme hapin avulla jälleen vapaaksi.
Kysymys. Väitätte siis, että milloin aurinko tekee "lakon" silloin saa kasvikunta ensinnä kärsiä ja sitten eläin ja ihmiskunta?
Vastaus. Kun kasvit puhdistaakseen ilman hiilihaposta ja itse elääkseen tarvitsevat auringon valoa seuraa itsestään, että milloin auringon valo alkaa vähetä, kasvien riutumisesta ja kuolemasta seuraa eläin- ja ihmiskunnalle tukehtumiskuolema. Hiilihappoisessa ilmassa kun ei mikään keuhkoilla varustettu olio voi elää.
Rikkihiilestä.
Kysymys. Uh, miten ikävän hajuista ainetta toittekaan haisteltavakseni, mitä se neste onkaan?
Vastaus. Hiilen ja rikin yhdistystä, jota sentähden kutsutaan rikkihiileksi. Kuten näitte on se kirkasta nestettä ja palaa, kuten otaksua voi, varsin helposti. Se on myöskin varsin haihtuvaa ja kiehuu jo 46,5°C. Mutta merkillistä kyllä on se vettä raskaampaa. Siksi sitä säilytetäänkin siten, että pulloon, jossa on rikki hiiltä, pannaan vettä. Se jää tällöin rikkihiilen pinnalle ja estää sen haihtumasta.
Kysymys. Onkos tuolla nesteellä sitten mitään käytännöllistä merkitystä?
Vastaus. Katsokaahan miten helposti se liuottaa esim. rasvaa. Yhtä hyvin liukenee siihen hartsi, terva, kumi y. m. aineet. Siksipä se onkin ensiluokan puhdistaja-aine ja on erittäin vaatteiden puhdistamiseksi pilkuista saanut käytäntöä. Mutta vieläkin enemmän käytetään rikkihiiltä erään n. s. viskoosen ja samannimisen keinotekoisen silkin valmistamiseen. Tällöin uutetaan puuvillaa tai selluloosaa natronlipeään ja syntynyt natronselluloosa liuotetaan rikkihiileen. Saadaan paksu siirappimainen aine, joista voidaan valmistaa happojen avulla silkkimäistä ainetta.
(Jatkoa)
21.6.18
Pieniä tietoja. (Toimenpiteistä, joihin Englannissa on ryhdytty väripuutteen poistamiseksi.)
Kutoma- ja paperiteollisuus 2, 1915
Kerroimme lehtemme viime numerossa niistä toimenpiteistä, joihin Englannissa on ryhdytty väripuutteen poistamiseksi. Nyttemmin on asia kehittynyt siihen, että ensimäistä ehdotusta on melkoisesti muutettu. Tämä johtui siitä, että rahamiehet ja värien käyttäjät eivät halunneet yhtyä yhtiöön, jossa valtion etuja, siihen lainaan nähden, jolla se yritystä kannattaisi, oli liian silmällä pidetty. Uuden ehdotuksen mukaan tulisi yhtiön osakepääomaksi 2 milj. puntaa eli siis noin 50,5 milj. Smk. Tästä olisi puolet heti maksettava. Tällöin antaisi valtio lainaksi yhtiölle yhtäsuuren määrän rahaa kuin mitä osakkeita on merkitty, ei kuitenkaan 1 milj. puntaa enempää. Lainasta tulisi yhtiön maksaa korkoa 4% ja olisi se takaisin maksettava 25 vuoden päästä. Tämä aika lasketaan 5 vuoden päästä yhtiön liikkeen alkamisesta. Ensimäisen ehdotuksen mukaan olisi laina 1½milj. puntaa ja saisi valtio tällöin ensimäisen kiinnityksen yhtiön omaisuuteen. Tämä ehto on nyttemmin jätetty pois. Pakollista kuoletusta ei myöskään enään ole, vaan rajoitetaan sensijaan osakkeiden osinko 6% niin kauan kuin laina on takaisin maksamatta.
Tämän lisäksi on hallitus sitoutunut maksamaan yhtiölle 10 vuoden aikana kokeisiin ja laboratorioita varten korkeintaan 100,000 puutaa eli noin 2,5 milj. Smk. Tämä avustus tulisi yhtiölle sentähden että tehtaan työ saataisiin tieteellisen työn perustalle, kuten saksalaisissakin tehtaissa on asianlaita.
Kuten edellisessäkin ehdotuksessa vaatii hallitus nytkin yhtiön etunenään kaksi johtajaa, joiden tulisi valvoa, että yhtiö jää englantilaisten haltuun ja että ostajat saavat tasapuolisen kohtelun.
Uuden ehdotuksen perustalla on jo alettu hieroa kauppaa eräiden yksityisten väritehtaiden ostosta tälle uudelle yhtiölle. Samoin on alettu tehdä yhteistoimintaa Sveitsin väritehtaiden kanssa. Tunnettu tiedemies lordi Moulton on asiantuntijana tätä uutta teollisuusyritystä auttamassa. Kaikesta päättäen näyttää siltä, että asiasta nyt tulee tosi, ja että Englannin teollisuus jonkun ajan kuluttua saa käytettäväkseen värejä, joita se nyt jo niin kipeästi kaipaa. Toivottavasti tämä toimenpide ainakin jossain määrin tulee helpoittamaan värien saantia meidänkin maahan.
Kerroimme lehtemme viime numerossa niistä toimenpiteistä, joihin Englannissa on ryhdytty väripuutteen poistamiseksi. Nyttemmin on asia kehittynyt siihen, että ensimäistä ehdotusta on melkoisesti muutettu. Tämä johtui siitä, että rahamiehet ja värien käyttäjät eivät halunneet yhtyä yhtiöön, jossa valtion etuja, siihen lainaan nähden, jolla se yritystä kannattaisi, oli liian silmällä pidetty. Uuden ehdotuksen mukaan tulisi yhtiön osakepääomaksi 2 milj. puntaa eli siis noin 50,5 milj. Smk. Tästä olisi puolet heti maksettava. Tällöin antaisi valtio lainaksi yhtiölle yhtäsuuren määrän rahaa kuin mitä osakkeita on merkitty, ei kuitenkaan 1 milj. puntaa enempää. Lainasta tulisi yhtiön maksaa korkoa 4% ja olisi se takaisin maksettava 25 vuoden päästä. Tämä aika lasketaan 5 vuoden päästä yhtiön liikkeen alkamisesta. Ensimäisen ehdotuksen mukaan olisi laina 1½milj. puntaa ja saisi valtio tällöin ensimäisen kiinnityksen yhtiön omaisuuteen. Tämä ehto on nyttemmin jätetty pois. Pakollista kuoletusta ei myöskään enään ole, vaan rajoitetaan sensijaan osakkeiden osinko 6% niin kauan kuin laina on takaisin maksamatta.
Tämän lisäksi on hallitus sitoutunut maksamaan yhtiölle 10 vuoden aikana kokeisiin ja laboratorioita varten korkeintaan 100,000 puutaa eli noin 2,5 milj. Smk. Tämä avustus tulisi yhtiölle sentähden että tehtaan työ saataisiin tieteellisen työn perustalle, kuten saksalaisissakin tehtaissa on asianlaita.
Kuten edellisessäkin ehdotuksessa vaatii hallitus nytkin yhtiön etunenään kaksi johtajaa, joiden tulisi valvoa, että yhtiö jää englantilaisten haltuun ja että ostajat saavat tasapuolisen kohtelun.
Uuden ehdotuksen perustalla on jo alettu hieroa kauppaa eräiden yksityisten väritehtaiden ostosta tälle uudelle yhtiölle. Samoin on alettu tehdä yhteistoimintaa Sveitsin väritehtaiden kanssa. Tunnettu tiedemies lordi Moulton on asiantuntijana tätä uutta teollisuusyritystä auttamassa. Kaikesta päättäen näyttää siltä, että asiasta nyt tulee tosi, ja että Englannin teollisuus jonkun ajan kuluttua saa käytettäväkseen värejä, joita se nyt jo niin kipeästi kaipaa. Toivottavasti tämä toimenpide ainakin jossain määrin tulee helpoittamaan värien saantia meidänkin maahan.
20.6.18
Pieniä tietoja. Englantilaista väritehdasta Read Holliday & Sons Ltd Huddersfieldissä laajennetaan...
Kutoma- ja paperiteollisuus 2, 1915
Englantilaista väritehdasta Read Holliday & Sons Ltd Huddersfieldissä laajennetaan paraillaan melkoisesti. Tehtaassa on nykyään työssä 750 työläistä. Tehdas perustettiin jo v. 1830 ja on Englannin suurin väritehdas. Kivihiilitervavärejä on siellä valmistettu jo v. 1563 lähtien.
Englantilaista väritehdasta Read Holliday & Sons Ltd Huddersfieldissä laajennetaan paraillaan melkoisesti. Tehtaassa on nykyään työssä 750 työläistä. Tehdas perustettiin jo v. 1830 ja on Englannin suurin väritehdas. Kivihiilitervavärejä on siellä valmistettu jo v. 1563 lähtien.
19.6.18
Pieniä tietoja. Amerikassa on äskettäin otettu käytäntöön uusi tapa poistaa sumu värjäämöistä.
Kutoma- ja paperiteollisuus 2, 1915
Amerikassa on äskettäin otettu käytäntöön uusi tapa poistaa sumu värjäämöistä. Tällöin asetetaan kaksi venttilaattoria värjäämöön. Toinen lähelle laattiaa, toinen katon rajaan. Edellinen puhaltaa huoneeseen lämmintä ilmaa, tämä imee sumun itseensä, nousee kattoa kohden ja tämän rajassa oleva toinen venttilaattori imee sen ulos. Lämmin ilma otetaan höyrykattilahuoneesta, tai käytetään tämän valmistamiseen erikoista ilmanlämmittäjälaitetta. Tämä venttilaattoriyhdistelmä on näyttäytynyt varsin tehokkaaksi poistamaan sumun värjäämöistä.
Amerikassa on äskettäin otettu käytäntöön uusi tapa poistaa sumu värjäämöistä. Tällöin asetetaan kaksi venttilaattoria värjäämöön. Toinen lähelle laattiaa, toinen katon rajaan. Edellinen puhaltaa huoneeseen lämmintä ilmaa, tämä imee sumun itseensä, nousee kattoa kohden ja tämän rajassa oleva toinen venttilaattori imee sen ulos. Lämmin ilma otetaan höyrykattilahuoneesta, tai käytetään tämän valmistamiseen erikoista ilmanlämmittäjälaitetta. Tämä venttilaattoriyhdistelmä on näyttäytynyt varsin tehokkaaksi poistamaan sumun värjäämöistä.
18.6.18
Valon vaikutuksesta väreihin.
Kutoma- ja paperiteollisuus 2, 1915
Valon edistävät ja hävittävät vaikutukset muutamiin kemiallisiin aineiin on yleisesti tunnettu tosiasia. Jokainen kemisti on joskus ollut tilaisuudessa ihailemaan erästä klorivedyssä tapahtuvaa ilmiötä, kun klörikaasusta ja vetykaasusta, valottomassa paikassa ollen, muodostunut kupla kohoaa ylös ilmaan räjähtäen siellä rikki kovaäänisellä paukauksella, auringon valon vaikutuksesta. Eräässä tokiol-nimisessä aineessa, auringon valo edistää kloriatomien yhtymistä bentsolimolekyleihin. Kinini-sulfatin sanotaan valossa saavan keltaisen värin ja muuttuvan kinidiniksi. Kemialliset tutkimukset ovat osoittaneet joukon tämäntapaisia muutoksia, joiden lähempi määritteleminen ei kuulu suoranaisesti aineeseemme.
Mainittakoon kumminkin vielä, muutamia esimerkkejä valon häiritsevästä vaikutuksesta muutamissa aineissa. Erittäin valonarkoja ovat oksalihapon ja useiden metallisuolojen yhdistykset, erittäinkin, urani-, hopea- ja rautasuolat. Tähän seikkaan oerustuu valokuvaus. Sokeri- ja maitohappoon vaikuttaa valo aivan samoin kuin mikrobeihin, muuttaen sokerin aivan toisiksi aineiksi, kuten esim. hiilihapoksi, oksalihapoksi, muurahaishapoksi, alkoholiksi, y. m.
Yllämainituilla seikoilla on kumminkin värien valon kestävyyskysymykseen nähden vähäinen merkitys.
Väriaineihin, niin luonnon, kuin keinotekoisiinkin, vaikuttaa valo melkein ilman poikkeusta häirittäväni ja epäedullisesti. Löytyy kumminkin joitakin harvoja väriaineita, joihin valon vaikutus on päinvastainen, siis edistävästi vaikuttava; tällainen on m. m. vanhan ajan purppuraväri. Myöskin eräs melkein väritön liuos, diatsosulfosalisylihappo. muuttuu valon vaikutuksesta puhtaan orange-väriseksi. Tällaiset tapaukset kuuluvat kumminkin poikkeuksiin, sillä yleensä vaikuttaa valo häirittäväti väreihin, kokemus, jonka jokainen on tehnyt pukujensa, tapettiensa, mattojensa y. m. suhteen.
Useimmissa kasveissa väriaineet vaalenevat valon vaikutuksesta, kun kasvin kasvamistoiminta lakkaa.
Tutkimukset ovat osoittaneet, että indigo, orseij ja safflor, ilmattomissa paikoissa ovat valonkestäviä, mutta eivät ilman yhteydessä ollessaan.
Herschel on huomannut, että kasvivärit vaalenevat nopeammin sellaisessa valossa, jonka väri on komplementti eli täydennys niiden omalle värille; siis esim. keltainen väri vaalenee nopeammin sinisessä valossa, punanen vihreässä valossa j. n. e. Tämä huomio on täysin sopusoinnussa Vogel'in lausuman imeytymislain kanssa, joka sanoo, että: ainoastaan ne valonsäteet voivat vaikuttaa johonkin esineeseen, jotka itse imeytyvät siihen. On myöskin huomattu, että valonkestävyys ei yksistään riipu kuituihin kiinnitetystä väriaineen laadusta ja luonteesta, vaan myöskin saman väriaineen runsaudesta, joka kuitujen värjäämiseen on käytetty ilman suurempi kosteusmäärä edistää värien vaalenemista. Tästä saa selvityksensä se tosiasia, että värjätyt kankaat nopeammin vaalistuvat meren läheisyydessä, kuin sisämaassa.
Väriaineiden valon kestävyyden määrääminen ja sen yhteydessä olevat monet erilaatuiset seikat on muuan värjäystekniikan vaikeammin ratkaistavia probleemeja. Etupäässä on otettava huomioon värjättävän aineen laatu ja luonne, ilman suhteellinen kosteus, suoranaisen auringon valon ja tasaisen hajanaisen päivänvalon erisuuret vaikutukset. Eri vuodenajoilla on erittäin suuri merkitys. Lisäksi on se seikka, että itse väreistä muutamat lajit vaaleammassa sävyssä säilyttävät suhteellisesti paremmin vaionkestävyytensä, kuin tummassa sävyssä. Toiset lajit tekevät päinvastoin. Muutamat, kuten esim. indigo, vaalenevat lyhyessä ajassa huomattavasti, mutta kestää kuukausia ennenkuin vaaleneminen siitä edelleen jatkuu. On muutarnia värilajeja, joihin valo ei useampaan viikkoon näytä vaikuttavan ensinkään, mutta valon vaikutuksen alettua edistyy vaaleneminen hyvin nopeasti. Toiset, väriaineet vaalenevat, värisävyn silti suuresti muuttumatta; toiset lajit muuttavat taasen sävyään, muuttuen esim. punaisesta siniseksi, silti paljoakaan vaalenematta.
Väriaineen hajoaminen valon vaikutuksesta näyttää olevan riippuvainen väriaineen paljoudesta, sillä vaaleammat sävyt useissa väriaineissa tarvitsevat säännöllisesti lyhyemmän ajan hävitäkseen kuin tummemmat sävyt. Kokeillessa samoilla väriaineilla rinnakkain, tummemmilla ja vaaleammilla sävyillä, on useassa tapauksessa tummempi sävy vielä aivan muuttumatta, kun vaaleampi on jo huomattavasti muuttunut; ja yleensä vaaleammat sävyt muuttuvat suuremmassa määrässä kun tummat sävyt.
Muilla väriaineilla on myöskin aivan erilainen tapa, jolla ne alkavat muuttua. Thiazol-keltainen esim. vaalenee vähitellen vaaleammaksi ja vaaleammaksi, kunnes se on täysin valkoinen. Patenttisinisem, tummempi sävy, tummenee ensin alkuperäistä tummemmaksi, ja sitten vasta alkaa vaalenemaan. Khodamin tulee ensin huomattavan keltaiseksi, alkaen sitten vasta vaalenemaan.
Hyvin suuri merkitys värien muuttumiseen nähden on eri vuodenajoilla, sillä valon kemiallinen voimakkuus vaihtelee niiden mukaan.
Bunsen ja Roscoe ovat tutkimustensa nojalla tulleet siihen johtopäätökseen, että värien vaaleneminen eli muuttuminen on suhteellinen auringon korkeuteen, saavuttaen siis suurimman ja nopeimman määrän Kesäk. 21., vähimmän määrän 21 p. Jouluk. ja huomioonottamatta tilapäistä pilvistä säätä on yhtä suuri 21 p. Tammik. ja 21 p. Marrask 22 p. Maalisk. ja 23 p. Syysk. j. n. e.
Saman väriaineen on huomattu olevan erilainen valonkestävyydeltään eri aineissa; paperissa yleensä on värien valonkestävyys pienin; sitten seuraa puuvilla, villa ja silkki. Tunnettu asia on — ainakin värikemisteille - että esim. kongopunanen joka puuvillassa kestää ainoastaan lyhyen ajan, sitävastoin villassa säilyttää verrattain kauan värinsä muuttumattomana. Villa ja silkki ovat myöskin värien kestämiseen nähden erilaisia.
(Jatk.)
Valon edistävät ja hävittävät vaikutukset muutamiin kemiallisiin aineiin on yleisesti tunnettu tosiasia. Jokainen kemisti on joskus ollut tilaisuudessa ihailemaan erästä klorivedyssä tapahtuvaa ilmiötä, kun klörikaasusta ja vetykaasusta, valottomassa paikassa ollen, muodostunut kupla kohoaa ylös ilmaan räjähtäen siellä rikki kovaäänisellä paukauksella, auringon valon vaikutuksesta. Eräässä tokiol-nimisessä aineessa, auringon valo edistää kloriatomien yhtymistä bentsolimolekyleihin. Kinini-sulfatin sanotaan valossa saavan keltaisen värin ja muuttuvan kinidiniksi. Kemialliset tutkimukset ovat osoittaneet joukon tämäntapaisia muutoksia, joiden lähempi määritteleminen ei kuulu suoranaisesti aineeseemme.
Mainittakoon kumminkin vielä, muutamia esimerkkejä valon häiritsevästä vaikutuksesta muutamissa aineissa. Erittäin valonarkoja ovat oksalihapon ja useiden metallisuolojen yhdistykset, erittäinkin, urani-, hopea- ja rautasuolat. Tähän seikkaan oerustuu valokuvaus. Sokeri- ja maitohappoon vaikuttaa valo aivan samoin kuin mikrobeihin, muuttaen sokerin aivan toisiksi aineiksi, kuten esim. hiilihapoksi, oksalihapoksi, muurahaishapoksi, alkoholiksi, y. m.
Yllämainituilla seikoilla on kumminkin värien valon kestävyyskysymykseen nähden vähäinen merkitys.
Väriaineihin, niin luonnon, kuin keinotekoisiinkin, vaikuttaa valo melkein ilman poikkeusta häirittäväni ja epäedullisesti. Löytyy kumminkin joitakin harvoja väriaineita, joihin valon vaikutus on päinvastainen, siis edistävästi vaikuttava; tällainen on m. m. vanhan ajan purppuraväri. Myöskin eräs melkein väritön liuos, diatsosulfosalisylihappo. muuttuu valon vaikutuksesta puhtaan orange-väriseksi. Tällaiset tapaukset kuuluvat kumminkin poikkeuksiin, sillä yleensä vaikuttaa valo häirittäväti väreihin, kokemus, jonka jokainen on tehnyt pukujensa, tapettiensa, mattojensa y. m. suhteen.
Useimmissa kasveissa väriaineet vaalenevat valon vaikutuksesta, kun kasvin kasvamistoiminta lakkaa.
Tutkimukset ovat osoittaneet, että indigo, orseij ja safflor, ilmattomissa paikoissa ovat valonkestäviä, mutta eivät ilman yhteydessä ollessaan.
Herschel on huomannut, että kasvivärit vaalenevat nopeammin sellaisessa valossa, jonka väri on komplementti eli täydennys niiden omalle värille; siis esim. keltainen väri vaalenee nopeammin sinisessä valossa, punanen vihreässä valossa j. n. e. Tämä huomio on täysin sopusoinnussa Vogel'in lausuman imeytymislain kanssa, joka sanoo, että: ainoastaan ne valonsäteet voivat vaikuttaa johonkin esineeseen, jotka itse imeytyvät siihen. On myöskin huomattu, että valonkestävyys ei yksistään riipu kuituihin kiinnitetystä väriaineen laadusta ja luonteesta, vaan myöskin saman väriaineen runsaudesta, joka kuitujen värjäämiseen on käytetty ilman suurempi kosteusmäärä edistää värien vaalenemista. Tästä saa selvityksensä se tosiasia, että värjätyt kankaat nopeammin vaalistuvat meren läheisyydessä, kuin sisämaassa.
Väriaineiden valon kestävyyden määrääminen ja sen yhteydessä olevat monet erilaatuiset seikat on muuan värjäystekniikan vaikeammin ratkaistavia probleemeja. Etupäässä on otettava huomioon värjättävän aineen laatu ja luonne, ilman suhteellinen kosteus, suoranaisen auringon valon ja tasaisen hajanaisen päivänvalon erisuuret vaikutukset. Eri vuodenajoilla on erittäin suuri merkitys. Lisäksi on se seikka, että itse väreistä muutamat lajit vaaleammassa sävyssä säilyttävät suhteellisesti paremmin vaionkestävyytensä, kuin tummassa sävyssä. Toiset lajit tekevät päinvastoin. Muutamat, kuten esim. indigo, vaalenevat lyhyessä ajassa huomattavasti, mutta kestää kuukausia ennenkuin vaaleneminen siitä edelleen jatkuu. On muutarnia värilajeja, joihin valo ei useampaan viikkoon näytä vaikuttavan ensinkään, mutta valon vaikutuksen alettua edistyy vaaleneminen hyvin nopeasti. Toiset, väriaineet vaalenevat, värisävyn silti suuresti muuttumatta; toiset lajit muuttavat taasen sävyään, muuttuen esim. punaisesta siniseksi, silti paljoakaan vaalenematta.
Väriaineen hajoaminen valon vaikutuksesta näyttää olevan riippuvainen väriaineen paljoudesta, sillä vaaleammat sävyt useissa väriaineissa tarvitsevat säännöllisesti lyhyemmän ajan hävitäkseen kuin tummemmat sävyt. Kokeillessa samoilla väriaineilla rinnakkain, tummemmilla ja vaaleammilla sävyillä, on useassa tapauksessa tummempi sävy vielä aivan muuttumatta, kun vaaleampi on jo huomattavasti muuttunut; ja yleensä vaaleammat sävyt muuttuvat suuremmassa määrässä kun tummat sävyt.
Muilla väriaineilla on myöskin aivan erilainen tapa, jolla ne alkavat muuttua. Thiazol-keltainen esim. vaalenee vähitellen vaaleammaksi ja vaaleammaksi, kunnes se on täysin valkoinen. Patenttisinisem, tummempi sävy, tummenee ensin alkuperäistä tummemmaksi, ja sitten vasta alkaa vaalenemaan. Khodamin tulee ensin huomattavan keltaiseksi, alkaen sitten vasta vaalenemaan.
Hyvin suuri merkitys värien muuttumiseen nähden on eri vuodenajoilla, sillä valon kemiallinen voimakkuus vaihtelee niiden mukaan.
Bunsen ja Roscoe ovat tutkimustensa nojalla tulleet siihen johtopäätökseen, että värien vaaleneminen eli muuttuminen on suhteellinen auringon korkeuteen, saavuttaen siis suurimman ja nopeimman määrän Kesäk. 21., vähimmän määrän 21 p. Jouluk. ja huomioonottamatta tilapäistä pilvistä säätä on yhtä suuri 21 p. Tammik. ja 21 p. Marrask 22 p. Maalisk. ja 23 p. Syysk. j. n. e.
Saman väriaineen on huomattu olevan erilainen valonkestävyydeltään eri aineissa; paperissa yleensä on värien valonkestävyys pienin; sitten seuraa puuvilla, villa ja silkki. Tunnettu asia on — ainakin värikemisteille - että esim. kongopunanen joka puuvillassa kestää ainoastaan lyhyen ajan, sitävastoin villassa säilyttää verrattain kauan värinsä muuttumattomana. Villa ja silkki ovat myöskin värien kestämiseen nähden erilaisia.
(Jatk.)
17.6.18
Valkovärjäys.
Kutoma- ja paperiteollisuus 2, 1915
Käytämme tätä sanaa sinityksen asemasta. Tämä johtuu siitä, ettii sana sinittäminen ja sen tuoma tulos sinitys vie harhaan koska ei suinkaan ole tarkoitus tehdä kuituaineita, olipa se sitten lankaa, kangista tai paperia siniseksi, kuten yleensä tapahtuu, vaan poistaa kuitu-aineitten luontainen väri sinisellä tai sinertävällä väriaineella eli värjätä ne valkeiksi. Tämä niille selitykseksi, jotka pitävät uutta nimitystapaa outona. Periaatteena kuituja valkeaksi värjättäessä on poistaa kuiduilta niiden luontainen väri, joka tavallisemmin on kellervä, jollain sellaisella värillä, joka on kellervän värin täydennysväri. Tällaisena tulee kysymykseen joku sinervä väri. Sillä on joko punanen tai sinervä sävy, riippuen siitä, mihin kuidun luontainen väri itse kallistuu. Jos se on punervan keltainen on sinisen kallistuttava keltaiseen eli siis oltava vihervä. Jos keltainen on vihervä eli siniseen kallistuva on sinisen oltava punerva.
Yksinkertaiseksi säännöksi jää, että kuituaineeseen tulee sitä kolmatta pääväriä, jota siitä puuttuu, sinistä. Päävärejä ovat punanen, sininen ja keltainen.
Kuituaineen valkeaksi värjääminen eli sinittäminen, kuten sitä tavallisessa kielessä nimitetään, on vaikeampia tehtäviä, mitä viimeistelijälle kuuluu, siinä tapauksessa nimittäin, että tehtävä suoritetaan hyvin. Tähän käsitykseen tulee muuten, jos tarkastelee eri tehtaiden valkovärjäystä. Kuuden punvillatehtaamme valkeat kankaat vieretysten asetettuina antavat paraimman todistuksen siitä, miten erilainen maku kullakin näistä tässä asiassa on. Myöskin eritavalla valkeaksi värjättyä paperia saa tuon tuostakin tavata. Puhumattakaan sokerista, joka joskus on niin sinistä, että epäilee sitä suuhunsa panna. Ja kuitenkin on pyrkimyksenä ollut joka ainoassa tapauksessa saada valkovärjäys.
Mutta miten tehdään tehtaissamme? Yksinkertaisesti siten, että jossain määrin käytettyä värimäärää muuttaen käytetään samaa sinistä väriä, olipa kuitu-aines luennostaan minkä sävyinen tahansa. Kun muuten tehdään värjäyksiä, tarkastetaan niiden sävyä, soveltuvatko ne malliin, jota halutaan. Harvoin pistää kuitenkaan valkeaksi värjääjän päähän verrata tulosta ennen saatuiin valkovärjäykseen. Ja näin pitäisi kuitenkin aina tapahtua. Hänen on, kuten värjärin konsanaan, verrattava tulosta johonkin normaalina pidettävään valkovärjäykseen. Jos hän näin tekee on tulos entistä varmempi ja kankaansa epäilemättä kauniimmat kuin muutoin. Entiseen aikaan olivat värit sellaiset kuin berlinin-sininen, ultra-marini, indigo j. n. e. ainoat, joita käytettiin valkovärjäykseen. Eritoten ultra-marinilla on vielä nytkin melkoinen käytäntönsä. Kuitenkin on se tähän tarkoitukseen vähemmän sopiva. Se on varsin heikko hapoille. Heikotkin hapot hajoittavat sen. Jos siis sitä mielitään käyttää on kuitujen oltava hapoista vapaita. Muuten värjääminen epäonnistuu.
Viime vuosina ovat jotkut kivihiilitervavärit saaneet varsin suuren merkityksen valkovärjäyksissä. Puuvillaan eli kasvikuituihin yleensä soveltuu tällöin värit sellaiset kuin alizarin cyanol E F, alizarin cyanolviclet E ja alizarin brillant-griin G erittäin hyvin. Ne kestävät happoja erittäin hyvin. Värejä ei ole milloinkaan käytettävä sellaisinaan siihen hauteeseen jossa valkeaksi värjääminen tapahtuu. Niistä on ensin tehtävä vesiliuos ja tätä sitten tarpeen mukaan käy» tettävä hauteeseen. Vetenä on käytettävä tiivistysvettä ja on väriliuos lisäksi siivilöitävä ennen käyttöään ohuen kankaan tai suodinpaperin läpi. Jos valkeaksi värjääminen tapahtuu saippualiuoksessa, sekoitetaan väri siihen; samoin tärkkelysliisteriä käytettäessä.
Villaa valkeaksi värjättäessä käytetään nykyään värejä: formylviolet S4B, formvlviolet 10 B, methylviolet L ja 6 B tai methylenblau 2 G ja N. Ne sietävät hyvästi lipeitä ja happoja ja voidaan niitä sentähden käyttää joko valkaisuhauteissa tai pesuhauteissa. Eritoten miethylenblau N on saanut suuren käytön villiatuotteisiin. joilta vaaditaan porslini-valkeaa väriä. Paperin valkovärjäys suoritetaan useimmiten mallin mukaan ja vaatimukset väriin nähden ovat hyvin erilaisia. Tästä saa hyvän käsityksen esimerkiksi jokapäiväisten lehtiemme paperin väriä tarkastamalla. Toisilla niistä - kuten esimerkiksi Helsingin Sanomilla - on väri, joka on aivan luonnon värisen häköinen ja jossa väriä arvattavasti hyvin vähän käytetään. Toiset taas ovat siihen määrin värjättyjä, että näyttävät mustansinisiltä. Paperin valkovärjäykseen käytettyjen värien laatu riippuu paljon siitä, minkälaista värjättävä paperi on. Valkaistut kuidut väritetään tavallisesti käyttämällä sinisen ja punaisen värin seosta esim. wasseitblan ja rbodaminia yhdessä. Valkaisemattomista kuiduista tehtyjä papereja värjättäessä käytetään yleisesti halvempia violettivärejä (metyliviolettia, kristalliviolettiä), mutta sattuu myöskin, että esiin, paperiin käytetty sellulosa on siihen määrin punertavaa, että päinvastoin on välttämätöntä käyttää värittävänä aineena jotakin sopivaa viheriätä (esim. diamantgrün). Käytetäänpä fuksiniakin paperin valkeaksi värjäykseen, vaikka se oikeastaan on siilien aivan sopimaton väri, syystä, että se tekee paperin likaisen tummaksi, varsinkin keinotekoisessa valossa katsottaessa.
Käytämme tätä sanaa sinityksen asemasta. Tämä johtuu siitä, ettii sana sinittäminen ja sen tuoma tulos sinitys vie harhaan koska ei suinkaan ole tarkoitus tehdä kuituaineita, olipa se sitten lankaa, kangista tai paperia siniseksi, kuten yleensä tapahtuu, vaan poistaa kuitu-aineitten luontainen väri sinisellä tai sinertävällä väriaineella eli värjätä ne valkeiksi. Tämä niille selitykseksi, jotka pitävät uutta nimitystapaa outona. Periaatteena kuituja valkeaksi värjättäessä on poistaa kuiduilta niiden luontainen väri, joka tavallisemmin on kellervä, jollain sellaisella värillä, joka on kellervän värin täydennysväri. Tällaisena tulee kysymykseen joku sinervä väri. Sillä on joko punanen tai sinervä sävy, riippuen siitä, mihin kuidun luontainen väri itse kallistuu. Jos se on punervan keltainen on sinisen kallistuttava keltaiseen eli siis oltava vihervä. Jos keltainen on vihervä eli siniseen kallistuva on sinisen oltava punerva.
Yksinkertaiseksi säännöksi jää, että kuituaineeseen tulee sitä kolmatta pääväriä, jota siitä puuttuu, sinistä. Päävärejä ovat punanen, sininen ja keltainen.
Kuituaineen valkeaksi värjääminen eli sinittäminen, kuten sitä tavallisessa kielessä nimitetään, on vaikeampia tehtäviä, mitä viimeistelijälle kuuluu, siinä tapauksessa nimittäin, että tehtävä suoritetaan hyvin. Tähän käsitykseen tulee muuten, jos tarkastelee eri tehtaiden valkovärjäystä. Kuuden punvillatehtaamme valkeat kankaat vieretysten asetettuina antavat paraimman todistuksen siitä, miten erilainen maku kullakin näistä tässä asiassa on. Myöskin eritavalla valkeaksi värjättyä paperia saa tuon tuostakin tavata. Puhumattakaan sokerista, joka joskus on niin sinistä, että epäilee sitä suuhunsa panna. Ja kuitenkin on pyrkimyksenä ollut joka ainoassa tapauksessa saada valkovärjäys.
Mutta miten tehdään tehtaissamme? Yksinkertaisesti siten, että jossain määrin käytettyä värimäärää muuttaen käytetään samaa sinistä väriä, olipa kuitu-aines luennostaan minkä sävyinen tahansa. Kun muuten tehdään värjäyksiä, tarkastetaan niiden sävyä, soveltuvatko ne malliin, jota halutaan. Harvoin pistää kuitenkaan valkeaksi värjääjän päähän verrata tulosta ennen saatuiin valkovärjäykseen. Ja näin pitäisi kuitenkin aina tapahtua. Hänen on, kuten värjärin konsanaan, verrattava tulosta johonkin normaalina pidettävään valkovärjäykseen. Jos hän näin tekee on tulos entistä varmempi ja kankaansa epäilemättä kauniimmat kuin muutoin. Entiseen aikaan olivat värit sellaiset kuin berlinin-sininen, ultra-marini, indigo j. n. e. ainoat, joita käytettiin valkovärjäykseen. Eritoten ultra-marinilla on vielä nytkin melkoinen käytäntönsä. Kuitenkin on se tähän tarkoitukseen vähemmän sopiva. Se on varsin heikko hapoille. Heikotkin hapot hajoittavat sen. Jos siis sitä mielitään käyttää on kuitujen oltava hapoista vapaita. Muuten värjääminen epäonnistuu.
Viime vuosina ovat jotkut kivihiilitervavärit saaneet varsin suuren merkityksen valkovärjäyksissä. Puuvillaan eli kasvikuituihin yleensä soveltuu tällöin värit sellaiset kuin alizarin cyanol E F, alizarin cyanolviclet E ja alizarin brillant-griin G erittäin hyvin. Ne kestävät happoja erittäin hyvin. Värejä ei ole milloinkaan käytettävä sellaisinaan siihen hauteeseen jossa valkeaksi värjääminen tapahtuu. Niistä on ensin tehtävä vesiliuos ja tätä sitten tarpeen mukaan käy» tettävä hauteeseen. Vetenä on käytettävä tiivistysvettä ja on väriliuos lisäksi siivilöitävä ennen käyttöään ohuen kankaan tai suodinpaperin läpi. Jos valkeaksi värjääminen tapahtuu saippualiuoksessa, sekoitetaan väri siihen; samoin tärkkelysliisteriä käytettäessä.
Villaa valkeaksi värjättäessä käytetään nykyään värejä: formylviolet S4B, formvlviolet 10 B, methylviolet L ja 6 B tai methylenblau 2 G ja N. Ne sietävät hyvästi lipeitä ja happoja ja voidaan niitä sentähden käyttää joko valkaisuhauteissa tai pesuhauteissa. Eritoten miethylenblau N on saanut suuren käytön villiatuotteisiin. joilta vaaditaan porslini-valkeaa väriä. Paperin valkovärjäys suoritetaan useimmiten mallin mukaan ja vaatimukset väriin nähden ovat hyvin erilaisia. Tästä saa hyvän käsityksen esimerkiksi jokapäiväisten lehtiemme paperin väriä tarkastamalla. Toisilla niistä - kuten esimerkiksi Helsingin Sanomilla - on väri, joka on aivan luonnon värisen häköinen ja jossa väriä arvattavasti hyvin vähän käytetään. Toiset taas ovat siihen määrin värjättyjä, että näyttävät mustansinisiltä. Paperin valkovärjäykseen käytettyjen värien laatu riippuu paljon siitä, minkälaista värjättävä paperi on. Valkaistut kuidut väritetään tavallisesti käyttämällä sinisen ja punaisen värin seosta esim. wasseitblan ja rbodaminia yhdessä. Valkaisemattomista kuiduista tehtyjä papereja värjättäessä käytetään yleisesti halvempia violettivärejä (metyliviolettia, kristalliviolettiä), mutta sattuu myöskin, että esiin, paperiin käytetty sellulosa on siihen määrin punertavaa, että päinvastoin on välttämätöntä käyttää värittävänä aineena jotakin sopivaa viheriätä (esim. diamantgrün). Käytetäänpä fuksiniakin paperin valkeaksi värjäykseen, vaikka se oikeastaan on siilien aivan sopimaton väri, syystä, että se tekee paperin likaisen tummaksi, varsinkin keinotekoisessa valossa katsottaessa.
16.6.18
(2624) Recipe for Chrome Ink.
The Manufacturer and Builder 6, 1881
There are a number of recipes given for making chrome ink, or Runge's ink, as it is sometimes called, from the name of the chemist who first proposed it. Boettger, a well known chemicl technologist, givest the following directions:
Take of extract of logwood, 15 parts;
water, 1,000 parts;
crystallized carbonate of sodium (common washing soda), 11 parts;
neutral chromate of potassium, 1 part.
Dissolve logwood extract in 900 parts of water, allow it to deposit, heat by boiling, and add the soda. Lastly add, drop by drop, with constant stirring, the chromate of potassium, dissolved in the residual 100 parts of water.
The following recipes are recommended by Krüger:
(1) Dissolve 1 pound of extract of logwood in 15 pounds of water, add 1 ounce of alum, and ½ ounce of yellow chromate of potassium.
(2) Boil 10 pounds of beet rasped logwood with 100 pounds of water down to 80 pounds. Whend cold, add 1½ ounces of yellow chromate of potassium on logwood almost instantly produces a deep blue-black liquid (or dye), suitable for writing purposes. But it is found that on exposure to the air, the liquid frequently decomposes and deposits its colorin matter in the form of large black flakes, leaving the supernatant liquid almost colorless. This peculiar behavior, which doubtless has been observed by all who have made or used this ink, is its great fault, though in other respects it has all the qualities requisite for a good writing fluid. It is cheap, readily prepared, does not corrode steel pens, and makes a permanent stain on paper which can only be removed with great difficulty. To avoid the clotting or gelatinizing of this ink, is the object to the addition of soda or alum in two of the above recipes; but from our own experience they are not always effective. It is probable that the quality of the logwood may have much to do with the rapidity with which clotting occurs, and on this account it will be found best to use logwood chips instead of the extract, which varies greatly in quality. Again, it will be best to make only a little of the ink at a time. By following these directions, the trouble above named will be generally avoided.
There are a number of recipes given for making chrome ink, or Runge's ink, as it is sometimes called, from the name of the chemist who first proposed it. Boettger, a well known chemicl technologist, givest the following directions:
Take of extract of logwood, 15 parts;
water, 1,000 parts;
crystallized carbonate of sodium (common washing soda), 11 parts;
neutral chromate of potassium, 1 part.
Dissolve logwood extract in 900 parts of water, allow it to deposit, heat by boiling, and add the soda. Lastly add, drop by drop, with constant stirring, the chromate of potassium, dissolved in the residual 100 parts of water.
The following recipes are recommended by Krüger:
(1) Dissolve 1 pound of extract of logwood in 15 pounds of water, add 1 ounce of alum, and ½ ounce of yellow chromate of potassium.
(2) Boil 10 pounds of beet rasped logwood with 100 pounds of water down to 80 pounds. Whend cold, add 1½ ounces of yellow chromate of potassium on logwood almost instantly produces a deep blue-black liquid (or dye), suitable for writing purposes. But it is found that on exposure to the air, the liquid frequently decomposes and deposits its colorin matter in the form of large black flakes, leaving the supernatant liquid almost colorless. This peculiar behavior, which doubtless has been observed by all who have made or used this ink, is its great fault, though in other respects it has all the qualities requisite for a good writing fluid. It is cheap, readily prepared, does not corrode steel pens, and makes a permanent stain on paper which can only be removed with great difficulty. To avoid the clotting or gelatinizing of this ink, is the object to the addition of soda or alum in two of the above recipes; but from our own experience they are not always effective. It is probable that the quality of the logwood may have much to do with the rapidity with which clotting occurs, and on this account it will be found best to use logwood chips instead of the extract, which varies greatly in quality. Again, it will be best to make only a little of the ink at a time. By following these directions, the trouble above named will be generally avoided.
15.6.18
Finlands flagga.
Kotka Nyheter 9, 29.1.1918
Kring frågan om Finlands flagga står diskussionen het. Det ena förslaget framträder efter det andra. I detta nu vet väl ingen, hur Finlands handelsflagga slutligen kommer att se ut, icke ens utrikesutskottet, som närmast har att behandla ärendet. Om statsflaggans blivaude utseende lär däremot icke råda någon tvekan: helröd med Finlands lejon i gult. Den, som varit i tillfälle att kasta en flyktig blick på de många utkast till handelsflagga, som f. n. v. äro utställda i ständerhuset, kan icke komma till annan åsikt, än att just de i statsflaggan ingående färgerna rött och gult böra komma till användning. Alltså ett gult kors på röd botten. Ty de flesta, för att icke säga alla, hålla på korsflaggan, vilket för övrigt antyder Finlands uppslutning vid sidan av de tre nordiska länderna.
Så långt är allting gott och väl. Men enighet kring de rödgula färgerna är svär, om icke omöjlig, att ernå. Den ena vill ett, den andra ett annat. Så kom senaten med sitt - låt mig säga det rent ut - misslyckade medlingsförslag, upprunnet pä gammalfinskt håll: rött och gult med en smal vit bård kring det gula korset. Nu gäller det för utrikesutskottet att välja och välja det rätta. Egentligen kan, om man icke håller på de blåvita färgerna, blott en anmärkning göras mot den rödgula duken, nämligen att den möjligen kan förväxlas med Dannebrogen. I avsikt att förekomma en sådan förväxling hade flaggkommittén tänkt sig nio vita rosor eller stjärnor i övre fältet. Men detta gör i själva verket varken till eller ifrån när man ser flaggan på längre avstånd. Våra fartygsbefälhavare, vilks i flaggfrågan äro vittnesgilla mer än de flesta, hålla bestämt på den gulröda korsflaggan och äro alls icke oroliga för förväxling med Danmarks flagga. Och säkerligen hava de fullkomligt rätt. Men klar och starkt gul duk skall det naturligtvis vara.
Just då jag nedskriver detta, erfar jag att socialisterna för sin del hålla pä rött och gult utan inslag av andra färger. För en gängs skull är jag med dem fullkomligt ense och vågar nu spå att Finlands handeisflagga blir rödgul - utan krimskrams och grannlåter.
Kring frågan om Finlands flagga står diskussionen het. Det ena förslaget framträder efter det andra. I detta nu vet väl ingen, hur Finlands handelsflagga slutligen kommer att se ut, icke ens utrikesutskottet, som närmast har att behandla ärendet. Om statsflaggans blivaude utseende lär däremot icke råda någon tvekan: helröd med Finlands lejon i gult. Den, som varit i tillfälle att kasta en flyktig blick på de många utkast till handelsflagga, som f. n. v. äro utställda i ständerhuset, kan icke komma till annan åsikt, än att just de i statsflaggan ingående färgerna rött och gult böra komma till användning. Alltså ett gult kors på röd botten. Ty de flesta, för att icke säga alla, hålla på korsflaggan, vilket för övrigt antyder Finlands uppslutning vid sidan av de tre nordiska länderna.
Så långt är allting gott och väl. Men enighet kring de rödgula färgerna är svär, om icke omöjlig, att ernå. Den ena vill ett, den andra ett annat. Så kom senaten med sitt - låt mig säga det rent ut - misslyckade medlingsförslag, upprunnet pä gammalfinskt håll: rött och gult med en smal vit bård kring det gula korset. Nu gäller det för utrikesutskottet att välja och välja det rätta. Egentligen kan, om man icke håller på de blåvita färgerna, blott en anmärkning göras mot den rödgula duken, nämligen att den möjligen kan förväxlas med Dannebrogen. I avsikt att förekomma en sådan förväxling hade flaggkommittén tänkt sig nio vita rosor eller stjärnor i övre fältet. Men detta gör i själva verket varken till eller ifrån när man ser flaggan på längre avstånd. Våra fartygsbefälhavare, vilks i flaggfrågan äro vittnesgilla mer än de flesta, hålla bestämt på den gulröda korsflaggan och äro alls icke oroliga för förväxling med Danmarks flagga. Och säkerligen hava de fullkomligt rätt. Men klar och starkt gul duk skall det naturligtvis vara.
Just då jag nedskriver detta, erfar jag att socialisterna för sin del hålla pä rött och gult utan inslag av andra färger. För en gängs skull är jag med dem fullkomligt ense och vågar nu spå att Finlands handeisflagga blir rödgul - utan krimskrams och grannlåter.
14.6.18
(1579) Penetrating Power of Colored Light.
The Manufacturer and Builder 6, 1876
Special experiments in this direction (lately made in Trieste) have shown that colorless glass is the best, and next to this very light colors of any kind. When the glass is intensely colored however there is a great difference, and red glass is seen farther than green, but green farther than blue. A deep blue glass made the flame of the lamp scarcely visible at the distance of a mile, while a dark blue lantern was totally invisible; hence it was decided to use only white, red, and green glass for signal lights.
Special experiments in this direction (lately made in Trieste) have shown that colorless glass is the best, and next to this very light colors of any kind. When the glass is intensely colored however there is a great difference, and red glass is seen farther than green, but green farther than blue. A deep blue glass made the flame of the lamp scarcely visible at the distance of a mile, while a dark blue lantern was totally invisible; hence it was decided to use only white, red, and green glass for signal lights.
13.6.18
(1564) To Give Brass A Gold Color.
The Manufacturer and Builder 6, 1876
It is simply a solution of alum in diluted muriatic acid, which is used by steeping in it for a few seconds brass chains and other articles, so as to give them a golden color. If the articles are old and dirty-looking, it is better to use a mixture of 1 ounce sulphuric acid, 3/4 ounce nitric acid, 30 grains nitrate of potassa, and 1 ounce water; let the solution stand for a few hours. Dip the articles rapidly, wash at once in rain-water, and dry in sawdust. If the brass is very dirty, add a little bichromate of potash to the above solution, and after each dipping wash well with water, rub dry, and polish with rottenstone; then to give a better golden color which will not change so soon, the first-named solution may be used, or the lacquer mentioned in reply to query 1562.
It is simply a solution of alum in diluted muriatic acid, which is used by steeping in it for a few seconds brass chains and other articles, so as to give them a golden color. If the articles are old and dirty-looking, it is better to use a mixture of 1 ounce sulphuric acid, 3/4 ounce nitric acid, 30 grains nitrate of potassa, and 1 ounce water; let the solution stand for a few hours. Dip the articles rapidly, wash at once in rain-water, and dry in sawdust. If the brass is very dirty, add a little bichromate of potash to the above solution, and after each dipping wash well with water, rub dry, and polish with rottenstone; then to give a better golden color which will not change so soon, the first-named solution may be used, or the lacquer mentioned in reply to query 1562.
12.6.18
(1562) Gold Lacquer for Brass.
The Manufacturer and Builder 6, 1876
It is all in the lacquer. Any kind of brass may be given a more or less intense gold color by a lacquer make of shellac and alcohol, and colored with either turmeric, gamboge, red sandalwood, saffron, or dragon's blood. The lacquer we use for philosophical instru-ments is made of 1 pint alcohol, 3 ounces shellac, 1 ounce turmeric, and 4 ounce dragon's blood; digest for a week, decant, and filter. The objects have to be moderately heated, and the lacquer put on with a very fine flat brush.
It is all in the lacquer. Any kind of brass may be given a more or less intense gold color by a lacquer make of shellac and alcohol, and colored with either turmeric, gamboge, red sandalwood, saffron, or dragon's blood. The lacquer we use for philosophical instru-ments is made of 1 pint alcohol, 3 ounces shellac, 1 ounce turmeric, and 4 ounce dragon's blood; digest for a week, decant, and filter. The objects have to be moderately heated, and the lacquer put on with a very fine flat brush.
11.6.18
10.6.18
Spectrum of Coggia's Comet.
The Manufacturer and Builder 6, 1875
Spectroscopic obser vations on Coggia's comet, made at the Greenwich ob-servatory, show the spectrum of dioxid of carbon, (new name for carbonic acid gas.) When this gas was illuminated by the electric spark from an induction coil without a Leyden jar attached, the spectrum was nearly identical with that of the comet. Two bright bands were always coincident, but occasionally the coma of the comet gave a faint continuous spectrum in addi-tion, while the spectrum of the nucleus was always continuous, and contained numerous bright bands and three or four dark lines in the yellow and green.
Spectroscopic obser vations on Coggia's comet, made at the Greenwich ob-servatory, show the spectrum of dioxid of carbon, (new name for carbonic acid gas.) When this gas was illuminated by the electric spark from an induction coil without a Leyden jar attached, the spectrum was nearly identical with that of the comet. Two bright bands were always coincident, but occasionally the coma of the comet gave a faint continuous spectrum in addi-tion, while the spectrum of the nucleus was always continuous, and contained numerous bright bands and three or four dark lines in the yellow and green.
9.6.18
New Achromatic Lenses.
The Manufacturer and Builder 6, 1875
Vernon Harcourt had, before his death, glass disks prepared, intended for telescopic objectives, in which all possible imperfections were to be corrected. They were to be made of lenses of phosphatic glass, containing a proper amount of titanic acid, while the achromatism was obtained by a flint lens containing a large amount of terborate of lead. As a single lens of this kind would require too strong a curve, he contemplated having two convex crown lenses, with a concave flint of terborate of lead, a system which had been also accepted by Dollond, as may be seen in the old telescopes and spyglasses of that celebrated maker. Harcourt, recogniting that in case the back lens had at the most one-third of the total power of converging the rays, the surfaces could be placed in contact without preventing a perfect correction for spherical and chromatic aberrations. This allows the cementation of the lenses together with Canada balsam, and so protects the borate of lead glass, which is very soft, and has the defect of being easily tarnished.
Harcourt had left two glass disks of titanium glass, and two others of terborate of lead glass. These disks were confided to Mr. Grubb, who found that unfortunately one of them had threads and could not be used. Mr. Stokes then replaced that lens by a lens of crown glass, of which the convergent power was about one-eighth of the total convergent power, so that the secondary dispersion was not entirely annuled, and thus he obtained a good telescope. It had 24-inch diameter, 28 inches focal light, and notwithstanding it was not perfect, it demonstrated in a sufficient manner the correctness of the principle that the original inventor, Harcourt, wished to apply.
Vernon Harcourt had, before his death, glass disks prepared, intended for telescopic objectives, in which all possible imperfections were to be corrected. They were to be made of lenses of phosphatic glass, containing a proper amount of titanic acid, while the achromatism was obtained by a flint lens containing a large amount of terborate of lead. As a single lens of this kind would require too strong a curve, he contemplated having two convex crown lenses, with a concave flint of terborate of lead, a system which had been also accepted by Dollond, as may be seen in the old telescopes and spyglasses of that celebrated maker. Harcourt, recogniting that in case the back lens had at the most one-third of the total power of converging the rays, the surfaces could be placed in contact without preventing a perfect correction for spherical and chromatic aberrations. This allows the cementation of the lenses together with Canada balsam, and so protects the borate of lead glass, which is very soft, and has the defect of being easily tarnished.
Harcourt had left two glass disks of titanium glass, and two others of terborate of lead glass. These disks were confided to Mr. Grubb, who found that unfortunately one of them had threads and could not be used. Mr. Stokes then replaced that lens by a lens of crown glass, of which the convergent power was about one-eighth of the total convergent power, so that the secondary dispersion was not entirely annuled, and thus he obtained a good telescope. It had 24-inch diameter, 28 inches focal light, and notwithstanding it was not perfect, it demonstrated in a sufficient manner the correctness of the principle that the original inventor, Harcourt, wished to apply.
8.6.18
7.6.18
6.6.18
Important Improvement in Fresco Painting.
The Manufacturer and Builder 12, 1872
The objection against wall paper and ordinary water-color fresco painting is the instability of the colors, and the fact that they are not water-proof, and thus so easily damaged. In this respect the most expensive fresco is not better than the cheap wall paper, and it was. therefore with great satisfaction that we received recently from Newark a sample of Mr. Kemmer's all fresco painting, which is put on the walls like ordinary wall paper. It consists of a prepared sheet of muslin, on which several coats of the oil fresco paint are placed, and it is therefore greatly superior to the ordinary method of fresco painting. The use of scaffolding, expensive and cumbrous, in one's apartments for weeks at a stretch is avoided. The decorations can be designed according to order, executed in the shop, brought to the house, and put in place; and instead of the whole building being in confusion for weeks at a time, three or four days will suffice to complete the job. Moreover, better work can be done; the artist is not obliged to labor lying on his back or twisting his head into awkward and painful positions — often in the worst of lights.
Interior decoration is carried on principally during the summer months. Necessarily work is plentiful, skilled workmen are difficult to obtain, and expenses are proportionately great. Using this process, the labor can be done during the cold weather, when the best of artists are out of employment, and can be had at low wages.
Such a wall or ceiling may be washed like ordinary paint with soap and water, a proceeding which is im-possible with common fresco work. The film, though thin, is elastic, and does not crack with the wall, unless very large openings appear, which are generally few and susceptible of easy repair. The most elaborate designs can be prepared for any sized apartments.
The work, when finished, has all the appearance of, and in fact is, elaborate frescoing in oil, and besides being more durable and less expensive, it is equally artistic, and far more readily accomplished.
There are several other additional advantages, of which we will only mention a few. It will not peel off, as other ordinary fresco painting does no often, while the colors are very permanent, the gilding is not done with bronze powder or Dutch leaf, but with pure gold leaf, which, as well known, will retain its brilliancy, and may be washed with soap and water when put on with oil preparations, as is here the case.
The objection against wall paper and ordinary water-color fresco painting is the instability of the colors, and the fact that they are not water-proof, and thus so easily damaged. In this respect the most expensive fresco is not better than the cheap wall paper, and it was. therefore with great satisfaction that we received recently from Newark a sample of Mr. Kemmer's all fresco painting, which is put on the walls like ordinary wall paper. It consists of a prepared sheet of muslin, on which several coats of the oil fresco paint are placed, and it is therefore greatly superior to the ordinary method of fresco painting. The use of scaffolding, expensive and cumbrous, in one's apartments for weeks at a stretch is avoided. The decorations can be designed according to order, executed in the shop, brought to the house, and put in place; and instead of the whole building being in confusion for weeks at a time, three or four days will suffice to complete the job. Moreover, better work can be done; the artist is not obliged to labor lying on his back or twisting his head into awkward and painful positions — often in the worst of lights.
Interior decoration is carried on principally during the summer months. Necessarily work is plentiful, skilled workmen are difficult to obtain, and expenses are proportionately great. Using this process, the labor can be done during the cold weather, when the best of artists are out of employment, and can be had at low wages.
Such a wall or ceiling may be washed like ordinary paint with soap and water, a proceeding which is im-possible with common fresco work. The film, though thin, is elastic, and does not crack with the wall, unless very large openings appear, which are generally few and susceptible of easy repair. The most elaborate designs can be prepared for any sized apartments.
The work, when finished, has all the appearance of, and in fact is, elaborate frescoing in oil, and besides being more durable and less expensive, it is equally artistic, and far more readily accomplished.
There are several other additional advantages, of which we will only mention a few. It will not peel off, as other ordinary fresco painting does no often, while the colors are very permanent, the gilding is not done with bronze powder or Dutch leaf, but with pure gold leaf, which, as well known, will retain its brilliancy, and may be washed with soap and water when put on with oil preparations, as is here the case.
5.6.18
Käytännöllisiä neuvoja. Ruskeata kenkävahaa
Kodin kuvasto 23, 8.6.1913
Ruskeata kenkävahaa valmistetaan seuraavasti:
300 osaa keltaista vahaa liuvotetaan 120 osassa tärpättiä ja tähän seokseen lisätään 120 osaa suopaa ja 100 osaa vettä. Täten saatua seosta hämmennetään hyvin, kunnes se on jäähtynyt, jonka jälkeen siihen lisätään hiukan spriihin liukenemaan pantua nankkiniruskeata.
Ruskeata kenkävahaa valmistetaan seuraavasti:
300 osaa keltaista vahaa liuvotetaan 120 osassa tärpättiä ja tähän seokseen lisätään 120 osaa suopaa ja 100 osaa vettä. Täten saatua seosta hämmennetään hyvin, kunnes se on jäähtynyt, jonka jälkeen siihen lisätään hiukan spriihin liukenemaan pantua nankkiniruskeata.
4.6.18
Käytännöllisiä neuvoja. Kultapronssia
Kodin kuvasto 23, 8.6.1913
Kultapronssia valmistetaan siten, että pronssijauhe sekoitetaan liuvokseen, joka on valmistettu 10 grammasta arabikumia ja 100 osasta vettä. Parempi on panna hiukan enemmän arabikumia kuin liian vähän.
Kultapronssia valmistetaan siten, että pronssijauhe sekoitetaan liuvokseen, joka on valmistettu 10 grammasta arabikumia ja 100 osasta vettä. Parempi on panna hiukan enemmän arabikumia kuin liian vähän.
3.6.18
Värisointuja.
Kodin kuvasto 23, 8.6.1913
- Professori Remington väriurkuineen.
Tunnettua on, että muinaiset egyptiläiset koristivat temppeleitään väriskaalojen mukaan, ja että ensimäisten japanilaisten maalarien työt ovat suoritetut määrätyn värijärjestelmän perusteella, joka muistuttaa samaa, mihin äskettäin keksitty värimusiikki nojautuu. Kuudennellatoista vuosisadalla tämä taito sai varmemman muodon, esim. jesuiitta Levis Bertrand Castelin maalauksissa.
Tätä taitoa oli kuitenkin mahdoton edelleen kehittää ilman sähkön apua, ja vasta aivan äskettäin on eräällä soittokoneella voitti soittaa värisointuja.
Monien kokeitten, monien pettymysten ja monien vuosien kuluttua on professori Remingtonin Lontoossa nyt äskettäin vihdoin onnistunut keksiä maailman ensimäiset väriurut.
Jo lähes parikymmentä vuotta takaperin hän antoi koejtteeksi pari värikonserttia, mutta sai musikaalisen maailman taholta ainoastaan pilkkaa osakseen, nyt kerrotaan ihastuksella hänen saavuttamistaan uusista tuloksista ja häntä tervehditään uuden, ihanan taiteen keksijänä, joka värien avulla saa aikaan enemmän kuin yksikään impressionisti tai ekspressionisti.
Professori Remingtonin kone muistuttaa ulkonäöltään urkuja, mutta torvien asemasta siinä on joukko aukkoja, joiden värillisten lasien läpi valo sinkoaa salin toiselle puolen asetetulle kankaalle. Painamalla urkujen näppäimiä saadaan näkyviin erilaisia värejä, joita pedaalien avulla voidaan heikentää tai vahventaa, samoin voidaan esittää sekä yksityisiä värejä että väriakordeja.
Sellaisten värisinfoniojen kerrotaan olevan sangen kauniita, ja kerrankin professori "soitti" Välimeren värivivahduksia vallan hämmästyttävällä taidolla.
Professori Remington on myös konstrueerannut koneen, jota lähinnä voidaan verrata viuluun, sillä samoinkuin tässä on siinäkin tappeja, joita kääntämällä voidaan saada aivan ihmeellisiä värisäveliä.
Sir Hubert von Herkomer, tunnettu englantilainen taiteen tuntija, on lausunut, että tämä on alku siihen aikaan, jolloin "nähdään ääniä ja kuullaan värejä".
Tavallisesti pidetään värejä muodon palvelijoina, annetaan maisemalle, muotokuvalle, tai huoneen sisustaa esittävälle kuvalle määrätyt värit, jotta se vaikuttaisi luonnollisemmalta, mutta tämä uusi taide käsittelee värejä yksinomaan niiden itsensä vuoksi.
Kukaan ei vielä voi aavistaa, miten kauas tämä keksintö johtaa. Ehkäpä avautuu sen kautta tie todellakin siihen aikaan, jolloin ihmisten käsitykset väreistä ovat nykyisestään perinpohjin muuttuneet.
Nykyisin on professori Remington ainoa, joka "väriurkuja" soittelee. Hän on syntynyt Lontoossa, mutta lapsuutensa vietti hän Sussexissa, jonka rehevät metsät ja kukkivat kedot ensiksi avasivat hänen silmänsä tajuamaan värien kauneutta. Hän kuuluu vanhaan aatelissukuun, joka johtaa juurensa yhdenneltätoista vuosisadalta, ja hänen äitinsä on sivistyneestä taiteilijaperheestä. Ensiksi aikoi hän sivili-insinööriksi, mutta kahdenkymmenen vanhana hän sai luvan noudattaa haluaan tulla maalariksi. Hän opiskeli Englannin erinäisissä taideakatemioissa ja alkoi kohta asettaa näytteille, varsinkin vesivärimaalauksia. Hänen taiteilijakehityksensä on sitten johtanut hänet siihen päämäärään, jonka hän nyt on saavuttanut.
- Professori Remington väriurkuineen.
Tunnettua on, että muinaiset egyptiläiset koristivat temppeleitään väriskaalojen mukaan, ja että ensimäisten japanilaisten maalarien työt ovat suoritetut määrätyn värijärjestelmän perusteella, joka muistuttaa samaa, mihin äskettäin keksitty värimusiikki nojautuu. Kuudennellatoista vuosisadalla tämä taito sai varmemman muodon, esim. jesuiitta Levis Bertrand Castelin maalauksissa.
Tätä taitoa oli kuitenkin mahdoton edelleen kehittää ilman sähkön apua, ja vasta aivan äskettäin on eräällä soittokoneella voitti soittaa värisointuja.
Monien kokeitten, monien pettymysten ja monien vuosien kuluttua on professori Remingtonin Lontoossa nyt äskettäin vihdoin onnistunut keksiä maailman ensimäiset väriurut.
Jo lähes parikymmentä vuotta takaperin hän antoi koejtteeksi pari värikonserttia, mutta sai musikaalisen maailman taholta ainoastaan pilkkaa osakseen, nyt kerrotaan ihastuksella hänen saavuttamistaan uusista tuloksista ja häntä tervehditään uuden, ihanan taiteen keksijänä, joka värien avulla saa aikaan enemmän kuin yksikään impressionisti tai ekspressionisti.
Professori Remingtonin kone muistuttaa ulkonäöltään urkuja, mutta torvien asemasta siinä on joukko aukkoja, joiden värillisten lasien läpi valo sinkoaa salin toiselle puolen asetetulle kankaalle. Painamalla urkujen näppäimiä saadaan näkyviin erilaisia värejä, joita pedaalien avulla voidaan heikentää tai vahventaa, samoin voidaan esittää sekä yksityisiä värejä että väriakordeja.
Sellaisten värisinfoniojen kerrotaan olevan sangen kauniita, ja kerrankin professori "soitti" Välimeren värivivahduksia vallan hämmästyttävällä taidolla.
Professori Remington on myös konstrueerannut koneen, jota lähinnä voidaan verrata viuluun, sillä samoinkuin tässä on siinäkin tappeja, joita kääntämällä voidaan saada aivan ihmeellisiä värisäveliä.
Sir Hubert von Herkomer, tunnettu englantilainen taiteen tuntija, on lausunut, että tämä on alku siihen aikaan, jolloin "nähdään ääniä ja kuullaan värejä".
Tavallisesti pidetään värejä muodon palvelijoina, annetaan maisemalle, muotokuvalle, tai huoneen sisustaa esittävälle kuvalle määrätyt värit, jotta se vaikuttaisi luonnollisemmalta, mutta tämä uusi taide käsittelee värejä yksinomaan niiden itsensä vuoksi.
Kukaan ei vielä voi aavistaa, miten kauas tämä keksintö johtaa. Ehkäpä avautuu sen kautta tie todellakin siihen aikaan, jolloin ihmisten käsitykset väreistä ovat nykyisestään perinpohjin muuttuneet.
Nykyisin on professori Remington ainoa, joka "väriurkuja" soittelee. Hän on syntynyt Lontoossa, mutta lapsuutensa vietti hän Sussexissa, jonka rehevät metsät ja kukkivat kedot ensiksi avasivat hänen silmänsä tajuamaan värien kauneutta. Hän kuuluu vanhaan aatelissukuun, joka johtaa juurensa yhdenneltätoista vuosisadalta, ja hänen äitinsä on sivistyneestä taiteilijaperheestä. Ensiksi aikoi hän sivili-insinööriksi, mutta kahdenkymmenen vanhana hän sai luvan noudattaa haluaan tulla maalariksi. Hän opiskeli Englannin erinäisissä taideakatemioissa ja alkoi kohta asettaa näytteille, varsinkin vesivärimaalauksia. Hänen taiteilijakehityksensä on sitten johtanut hänet siihen päämäärään, jonka hän nyt on saavuttanut.
2.6.18
Color-Blindness.
The Manufacturer and Builder 10, 1893
Is color-blindness a product of civilization? An investigation described in Science by Messrs. Blake and Franklin, Physical Laboratory, Kansas University, favors an affirmative answer to the question. Of 159,732 persons tested in Europe and America, nearly 4 per cent. were found to be color-blind. But when the ordinary Berlin worsteds were used to test the color perception of number of Indians, representing many tribes, only 3 in 418, or 0.7 per cent., were found to be deficient. These were full-blooded Indians, and all males. It appears, therefore, that as with civilized peoples, the percentage of color-blind males is greater than that of females.
Is color-blindness a product of civilization? An investigation described in Science by Messrs. Blake and Franklin, Physical Laboratory, Kansas University, favors an affirmative answer to the question. Of 159,732 persons tested in Europe and America, nearly 4 per cent. were found to be color-blind. But when the ordinary Berlin worsteds were used to test the color perception of number of Indians, representing many tribes, only 3 in 418, or 0.7 per cent., were found to be deficient. These were full-blooded Indians, and all males. It appears, therefore, that as with civilized peoples, the percentage of color-blind males is greater than that of females.
1.6.18
Värisoinnut ja värien sekoitus
Kirjapainotaito 10, 1929
Reklaamityöttarkalleen määrätyin värisoinnuin ovat mielenkiintoisia ja harjaantumattomalle osittain vaikeanlaatuisia tehtäviä. Asian perusteellinen selostaminen on siksi laaja juttu, että se olisi melkein mahdotonta yhdellä esityksellä, mutta eräiden perussääntöjen mieliinpalauttaminen lienee näiden tarvitsijoille hyvinkin hyödyllistä.
Yleensä on värin soinnutus etusijassa työn suunnittelijan huolena. Tälle, onko sitten kyseessä erikoinen suunnittelija, tai aksidenssilatoja, merkitsee sointujen etsintä värikiekon avulla suurta helpoitusta, varsinkin,jos on käytettävänä värikiekon mukaan järjestetty värikokoelma. Väripainaja, jonka tehtäväksi useimmassa tapauksessa jää ainoastaan vivahduksien määrääminen suunnittelijan luonnoksen mukaan, joutuu harvemmin omin päin määrittelemään käytettäviä värejä ja siis ainoastaan välillisesti kosketukseen väriopin kanssa.
Aloitamme värien symboliikasta. Punainen merkitsee kuvannollisesti elämää, vapautta ja voittoa, keltainen loistoa ja rikkautta, (myöskin petosta ja kateutta). Vihreä on luonnon perusväri, toivon symbooli. Sininen merkitsee uskollisuutta ja kaipausta. Violetti merkitsee surua ja katumusta, valkoinen puhdasta ja viatonta mielenlaatua. Musta on kuoleman ja surun ilmaisuväri.
Löytyy pää- ja sekoitettuja värejä. Päävärejä ovat keltainen, punainen jasininen, joita värejä ei saada toisista sekoittamalla. Sekoitettujen värien ensimmäisen ryhmän muodostavat oranssi, vihreä ja violetti. Ne muodostuvat pääväreistä seuraavasti: oranssi sekoittamalla määrätyssä suhteessa keltaista ja punaista, vihreä keltaisesta ja sinisestä ja violetti punaisesta ja sinisestä. Sekoittamalla edelleen pää- ja sekoitettuja värejä toisiinsa taikka sekoitettuja värejä keskenään saadaan toisen asteen sekoitettuja värejä, kuten erilaiset ruskeat ja harmaat vivahteet. Komplementti- tai suplementtiväri tarkoittaa väriparia, jossa esiintyy kaikki kolme pääväriä, nk. esim. sininen ja oranssi (oranssissa keltaista ja punaista), punainen ja vihreä (vihreässä sinistä ja keltaista), keltainen ja violetti (violetissa sinistä ja punaista). Toinen jakoperuste on kylmät ja lämpimät värit. Punaiset värit muodostavat lämpimän, siniset kylmän värisarjan. Lämpimät, puhtaat ja kirkkaat värit ovat esiintyvämpiä, jotavastoin kylmät tummat ja sameat värit ovat vähemmän esiintyviä.
Syventymättä lähemmin värisointujen järjestelmiin palautamme mieliin joitakin käytännössä kokeiltuja ja osaksi tieteellisestikin todettuja värisointuja. Perussoinnuiksi tiedämme kelta puna-sinisen, kulta-puna-sinisen tai kultapurppura-vihertävänsinisen yhdistelmän. Seuraavat kaksoissoinnut sopeutuvat toisiinsa: punaruskea ja sinivihreä, keltainen ja violetti, sininen ja harmaa, sininen ja vihreä, keltaruskea ja sininen, viininpunainen ja vihreä, violetti ja kulta, violetti ja vihreä jne. Kolmisoinnuista lueteltakoon seuraavat: keltapunainen-vihreävioletti, keltainen-sinipunainen-jäänsininen, kulta-vihreä-punainen, keltainen-violetti-musta, punainen-ruskea-vihreä, sininen-oranssimusta, oranssi-violetinharmaa-sininen ja vihreä- ruskea-karmiini. Nelisoinnut: valkoinen-vihreä-musta-kulta, sinivioletti-punainen-keltainen-sinivihreä, sininen-vihreä-punakeltainen-sinipunainen, vihertävänsininen-keltavihreä-oranssi-violetti.
Rauhallisen vaikutuksen aikaansaamiseksi käytetään lämpimiä värejä pienempinä pintoina, kuin kylmiä. Keskenään sointuvien värien välistä vastakohtaa voidaan hillitä: a) taittamalla taivaalentamalla jompaakumpaaväriä, b) lisäämällä yhdistelmään vivahduksia, jotka syntyvät(komplementti-) täydennysvärejä keskenään sekoittamalla; c) käyttämällä saman värin vaalennettuja ja tummennettuja muotoja.
Värejä vaalentamalla saadaan eri vivahduksia. Niitä ohentamalla saadaan läpikuultavia värejä. Taittaminen antaa usein ruskean tai harmaan vivahteen. Mustalla taitettaessa värikkyys ja kirkkaus vähenee. Komplementtiväreillä sitävastoin saadaan parempia tuloksia taittamalla jokin vastaväreistä mustalla. Taittamalla esim. punainen-vihreä yhdistelmän punainen väri, saadaan yhdistelmä ruskea-vihreä. Komplementtivärit vaikuttavat miellyttävälle myös, jos ne erotetaan toisistaan valkoisella tai mustalla raidalla.
Mustalla sekoittamalla saadaan erivivahteisia peittovärejä, nk. oranssista ruskea, vihreästä mustanvihreä, keltaisesta oliivinvihreä, sinisestä mustansininen, punaisesta punaruskea. Harmaa sopeutuu kaikkiin väreihin. On kuitenkin kirkkaita harmaita pintoja haluttaessa vältettävä mustan käyttämistä sekoitusvärinä, koska sillä on hyvin voimakas peittämiskyky. Komplementtivärejä keskenään sekoittamalla saadaan kauniita sointuja. Niinpä saadaan vihreästä ja punaisesta sekoittamalla puna-ja vihreänharmaata, sinisestä ja oranssista sini- ja oranssiharmaata, keltaisesta ja violetista kelta- ja violetinharmaata.
Kulta on sopivaa miltei kaikkiin väriyhdistelmiin, mutta erikoisesti vihreään, siniseen, ruskeaan ja violettiin ja korostaa sopivasti käytettynä kokonaisvaikutusta. Kulta on yksinkin käytettynä vaikuttava,varsinkin kansilehdissä ja tummalla paperilla, mutta ei sovellu aivan pienissä kirjasinasteissa käytettäväksi. Vihre-ävalkoinen-kulta on renessanssiajan kaunis kolmisointu ja sopii erinomaisesti varsinkin kunniakirjoihin. Valkoinen-musta-sininen-vihreänruskea on kokeiltu moorilainen väriyhdistelmä, ja keltainen-punainen-vihreä-violetti venetsialainen yhdistelmä.
Mustalla ympäröitynä värit esiintyvät kirkkaampina ja eloisampina ja musta tausta antaa kaikille väreille lämpimän punavivahteisen tunnun. Valkoinen tausta sitävastoin vaikuttaa päinvastaista ja melkein kaikki värit saavat valkoisella taustalla kylmän hohteen. Violettia ei pidä käyttää liian suurina pintoina. Se vaikuttaa levottomalle ja huutavalle.
Pohjavärit täytyy soinnuttaa paperin väriin. Sama väri näyttää erivivahteisilla papereilla aivan erilaiselta. Vaaleisiin pintoihin tummalla paperilla soveltuvat parhaiten kromikeltainen, ultramarinisininen, milorisininen, zinoberi ja mönja. Värin vaalentaminen käy parhaiten peittovalkoisella. Kuvapainoksissa on värit sovitettava kuvan vaikutuksen mukaan. Niinpä esim. maisemakuvaan soveltuu parhaiten vihertävä värituntu, vesistökuviin sinertävä, joka sopeutuu myös talvikuviin. Kesäiset maisemat vaativat lämpimämmän, esim. ruskeahtavan vivahteen. Kaupunki- ja katukuviin sopeutuvat ruskean ohella epämääräiset, kuten harmaat värit. Paperin värin tulee sointua painoksen väriin. Kuvaan, jossa onpieniä valoisia kohtia, soveltuu parhaiten puhtaan valkoinen paperi, sillä värillisellä paperilla eivät pienet valopinnat esiinny riittävän selvinä, josta johtuu, että kuva kadottaa selvyyttään. Kuva, jossa on suuria valopintoja, soveltuu sitävastoin paremmin hieman värilliselle paperille.
Musta painos tummalla paperilla, varsinkin tummansinisellä ja -vihreällä vaikuttaa synkälle. Mustaa ruskealla voidaan käyttää, varsinkin jos ruskea on punavivahtavaa. Värikkäillä väreillä tummalla paperilla saavutetaan iloinen vaikutus. Punainen, sininen tai vihreä pohja mustalle painokselle on myös suositeltava.
Jos halutaan puhtaita värituntuja, eivät sekoitusvärit saa olla kaukana toisistaan, toisin sanoen liian vastakkaisia. Jotta esim. keskipunaisesta väristä saataisiin sinertävän punainen, ei pidä sekoittaa sinisellä, vaan violetilla, taikka mieluimmin toisella, hyvin vahvasti sinivivahteisella punaisella värillä. Toiselta puolen saavat ruskeat värit suuremman värivoiman ja syvyyden, jos niitä sekoitettaessa käytetään kaukaisempia värejä. Aivan puhtaita värejä ei saada toisista sekoittamalla, mutta nykyjään löytyy valmiina melkein kaikkia vivahduksia, joita ei läheskään voida saada sekoituskeinojen avulla. Mitä useampia värejä sekoitetaan, sitä sameampi on vaikutus. Keinotekoiset aniliinivärit, kuten geraniumlakka, viridiinilakka, violettilakka ja sinilakka ovat valonkestämättömyydestään huolimatta voittamattomia, milloin halutaan mahdollisimman puhtaita värivaikutuksia.
Sääntöä komplementtiväreistä ei aina pidä käsittää onnistumisen perusehdoksi, eikä näillä aikaansaatua vastakohtavaikutusta ehdottomasti kauniiksi. Löytyy väriyhdistelmiä, jotka ovat hyvin kauniita, niiden silti olematta komplementtivärejä. Epäsointuisilta sitävastoin vaikuttavat yhdistelmät, joissa kaikissa väreissä on sama vivahdus. Sininen ei siis soinnu sinivihertävän tai sinivioletin kanssa, punainen punaoranssin tai punavioletin kanssa jne.
Vielä mainittakoon, että kiilloittamattomat paperit tarvitsevat väriä runsaammin, kuin sileät paperit, mutta kuivuvat siltiyhtä nopeasti. Kun kiilloittamattomat paperit vaativat ohuen värin, on kiilloitetuissa sensijaan käytettävä kiinteämpää väriä.
- Typographische Mitteilungista suom. A. F:m
Reklaamityöttarkalleen määrätyin värisoinnuin ovat mielenkiintoisia ja harjaantumattomalle osittain vaikeanlaatuisia tehtäviä. Asian perusteellinen selostaminen on siksi laaja juttu, että se olisi melkein mahdotonta yhdellä esityksellä, mutta eräiden perussääntöjen mieliinpalauttaminen lienee näiden tarvitsijoille hyvinkin hyödyllistä.
Yleensä on värin soinnutus etusijassa työn suunnittelijan huolena. Tälle, onko sitten kyseessä erikoinen suunnittelija, tai aksidenssilatoja, merkitsee sointujen etsintä värikiekon avulla suurta helpoitusta, varsinkin,jos on käytettävänä värikiekon mukaan järjestetty värikokoelma. Väripainaja, jonka tehtäväksi useimmassa tapauksessa jää ainoastaan vivahduksien määrääminen suunnittelijan luonnoksen mukaan, joutuu harvemmin omin päin määrittelemään käytettäviä värejä ja siis ainoastaan välillisesti kosketukseen väriopin kanssa.
Aloitamme värien symboliikasta. Punainen merkitsee kuvannollisesti elämää, vapautta ja voittoa, keltainen loistoa ja rikkautta, (myöskin petosta ja kateutta). Vihreä on luonnon perusväri, toivon symbooli. Sininen merkitsee uskollisuutta ja kaipausta. Violetti merkitsee surua ja katumusta, valkoinen puhdasta ja viatonta mielenlaatua. Musta on kuoleman ja surun ilmaisuväri.
Löytyy pää- ja sekoitettuja värejä. Päävärejä ovat keltainen, punainen jasininen, joita värejä ei saada toisista sekoittamalla. Sekoitettujen värien ensimmäisen ryhmän muodostavat oranssi, vihreä ja violetti. Ne muodostuvat pääväreistä seuraavasti: oranssi sekoittamalla määrätyssä suhteessa keltaista ja punaista, vihreä keltaisesta ja sinisestä ja violetti punaisesta ja sinisestä. Sekoittamalla edelleen pää- ja sekoitettuja värejä toisiinsa taikka sekoitettuja värejä keskenään saadaan toisen asteen sekoitettuja värejä, kuten erilaiset ruskeat ja harmaat vivahteet. Komplementti- tai suplementtiväri tarkoittaa väriparia, jossa esiintyy kaikki kolme pääväriä, nk. esim. sininen ja oranssi (oranssissa keltaista ja punaista), punainen ja vihreä (vihreässä sinistä ja keltaista), keltainen ja violetti (violetissa sinistä ja punaista). Toinen jakoperuste on kylmät ja lämpimät värit. Punaiset värit muodostavat lämpimän, siniset kylmän värisarjan. Lämpimät, puhtaat ja kirkkaat värit ovat esiintyvämpiä, jotavastoin kylmät tummat ja sameat värit ovat vähemmän esiintyviä.
Syventymättä lähemmin värisointujen järjestelmiin palautamme mieliin joitakin käytännössä kokeiltuja ja osaksi tieteellisestikin todettuja värisointuja. Perussoinnuiksi tiedämme kelta puna-sinisen, kulta-puna-sinisen tai kultapurppura-vihertävänsinisen yhdistelmän. Seuraavat kaksoissoinnut sopeutuvat toisiinsa: punaruskea ja sinivihreä, keltainen ja violetti, sininen ja harmaa, sininen ja vihreä, keltaruskea ja sininen, viininpunainen ja vihreä, violetti ja kulta, violetti ja vihreä jne. Kolmisoinnuista lueteltakoon seuraavat: keltapunainen-vihreävioletti, keltainen-sinipunainen-jäänsininen, kulta-vihreä-punainen, keltainen-violetti-musta, punainen-ruskea-vihreä, sininen-oranssimusta, oranssi-violetinharmaa-sininen ja vihreä- ruskea-karmiini. Nelisoinnut: valkoinen-vihreä-musta-kulta, sinivioletti-punainen-keltainen-sinivihreä, sininen-vihreä-punakeltainen-sinipunainen, vihertävänsininen-keltavihreä-oranssi-violetti.
Rauhallisen vaikutuksen aikaansaamiseksi käytetään lämpimiä värejä pienempinä pintoina, kuin kylmiä. Keskenään sointuvien värien välistä vastakohtaa voidaan hillitä: a) taittamalla taivaalentamalla jompaakumpaaväriä, b) lisäämällä yhdistelmään vivahduksia, jotka syntyvät(komplementti-) täydennysvärejä keskenään sekoittamalla; c) käyttämällä saman värin vaalennettuja ja tummennettuja muotoja.
Värejä vaalentamalla saadaan eri vivahduksia. Niitä ohentamalla saadaan läpikuultavia värejä. Taittaminen antaa usein ruskean tai harmaan vivahteen. Mustalla taitettaessa värikkyys ja kirkkaus vähenee. Komplementtiväreillä sitävastoin saadaan parempia tuloksia taittamalla jokin vastaväreistä mustalla. Taittamalla esim. punainen-vihreä yhdistelmän punainen väri, saadaan yhdistelmä ruskea-vihreä. Komplementtivärit vaikuttavat miellyttävälle myös, jos ne erotetaan toisistaan valkoisella tai mustalla raidalla.
Mustalla sekoittamalla saadaan erivivahteisia peittovärejä, nk. oranssista ruskea, vihreästä mustanvihreä, keltaisesta oliivinvihreä, sinisestä mustansininen, punaisesta punaruskea. Harmaa sopeutuu kaikkiin väreihin. On kuitenkin kirkkaita harmaita pintoja haluttaessa vältettävä mustan käyttämistä sekoitusvärinä, koska sillä on hyvin voimakas peittämiskyky. Komplementtivärejä keskenään sekoittamalla saadaan kauniita sointuja. Niinpä saadaan vihreästä ja punaisesta sekoittamalla puna-ja vihreänharmaata, sinisestä ja oranssista sini- ja oranssiharmaata, keltaisesta ja violetista kelta- ja violetinharmaata.
Kulta on sopivaa miltei kaikkiin väriyhdistelmiin, mutta erikoisesti vihreään, siniseen, ruskeaan ja violettiin ja korostaa sopivasti käytettynä kokonaisvaikutusta. Kulta on yksinkin käytettynä vaikuttava,varsinkin kansilehdissä ja tummalla paperilla, mutta ei sovellu aivan pienissä kirjasinasteissa käytettäväksi. Vihre-ävalkoinen-kulta on renessanssiajan kaunis kolmisointu ja sopii erinomaisesti varsinkin kunniakirjoihin. Valkoinen-musta-sininen-vihreänruskea on kokeiltu moorilainen väriyhdistelmä, ja keltainen-punainen-vihreä-violetti venetsialainen yhdistelmä.
Mustalla ympäröitynä värit esiintyvät kirkkaampina ja eloisampina ja musta tausta antaa kaikille väreille lämpimän punavivahteisen tunnun. Valkoinen tausta sitävastoin vaikuttaa päinvastaista ja melkein kaikki värit saavat valkoisella taustalla kylmän hohteen. Violettia ei pidä käyttää liian suurina pintoina. Se vaikuttaa levottomalle ja huutavalle.
Pohjavärit täytyy soinnuttaa paperin väriin. Sama väri näyttää erivivahteisilla papereilla aivan erilaiselta. Vaaleisiin pintoihin tummalla paperilla soveltuvat parhaiten kromikeltainen, ultramarinisininen, milorisininen, zinoberi ja mönja. Värin vaalentaminen käy parhaiten peittovalkoisella. Kuvapainoksissa on värit sovitettava kuvan vaikutuksen mukaan. Niinpä esim. maisemakuvaan soveltuu parhaiten vihertävä värituntu, vesistökuviin sinertävä, joka sopeutuu myös talvikuviin. Kesäiset maisemat vaativat lämpimämmän, esim. ruskeahtavan vivahteen. Kaupunki- ja katukuviin sopeutuvat ruskean ohella epämääräiset, kuten harmaat värit. Paperin värin tulee sointua painoksen väriin. Kuvaan, jossa onpieniä valoisia kohtia, soveltuu parhaiten puhtaan valkoinen paperi, sillä värillisellä paperilla eivät pienet valopinnat esiinny riittävän selvinä, josta johtuu, että kuva kadottaa selvyyttään. Kuva, jossa on suuria valopintoja, soveltuu sitävastoin paremmin hieman värilliselle paperille.
Musta painos tummalla paperilla, varsinkin tummansinisellä ja -vihreällä vaikuttaa synkälle. Mustaa ruskealla voidaan käyttää, varsinkin jos ruskea on punavivahtavaa. Värikkäillä väreillä tummalla paperilla saavutetaan iloinen vaikutus. Punainen, sininen tai vihreä pohja mustalle painokselle on myös suositeltava.
Jos halutaan puhtaita värituntuja, eivät sekoitusvärit saa olla kaukana toisistaan, toisin sanoen liian vastakkaisia. Jotta esim. keskipunaisesta väristä saataisiin sinertävän punainen, ei pidä sekoittaa sinisellä, vaan violetilla, taikka mieluimmin toisella, hyvin vahvasti sinivivahteisella punaisella värillä. Toiselta puolen saavat ruskeat värit suuremman värivoiman ja syvyyden, jos niitä sekoitettaessa käytetään kaukaisempia värejä. Aivan puhtaita värejä ei saada toisista sekoittamalla, mutta nykyjään löytyy valmiina melkein kaikkia vivahduksia, joita ei läheskään voida saada sekoituskeinojen avulla. Mitä useampia värejä sekoitetaan, sitä sameampi on vaikutus. Keinotekoiset aniliinivärit, kuten geraniumlakka, viridiinilakka, violettilakka ja sinilakka ovat valonkestämättömyydestään huolimatta voittamattomia, milloin halutaan mahdollisimman puhtaita värivaikutuksia.
Sääntöä komplementtiväreistä ei aina pidä käsittää onnistumisen perusehdoksi, eikä näillä aikaansaatua vastakohtavaikutusta ehdottomasti kauniiksi. Löytyy väriyhdistelmiä, jotka ovat hyvin kauniita, niiden silti olematta komplementtivärejä. Epäsointuisilta sitävastoin vaikuttavat yhdistelmät, joissa kaikissa väreissä on sama vivahdus. Sininen ei siis soinnu sinivihertävän tai sinivioletin kanssa, punainen punaoranssin tai punavioletin kanssa jne.
Vielä mainittakoon, että kiilloittamattomat paperit tarvitsevat väriä runsaammin, kuin sileät paperit, mutta kuivuvat siltiyhtä nopeasti. Kun kiilloittamattomat paperit vaativat ohuen värin, on kiilloitetuissa sensijaan käytettävä kiinteämpää väriä.
- Typographische Mitteilungista suom. A. F:m