- Professori Remington väriurkuineen.
Tunnettua on, että muinaiset egyptiläiset koristivat temppeleitään väriskaalojen mukaan, ja että ensimäisten japanilaisten maalarien työt ovat suoritetut määrätyn värijärjestelmän perusteella, joka muistuttaa samaa, mihin äskettäin keksitty värimusiikki nojautuu. Kuudennellatoista vuosisadalla tämä taito sai varmemman muodon, esim. jesuiitta Levis Bertrand Castelin maalauksissa.
Tätä taitoa oli kuitenkin mahdoton edelleen kehittää ilman sähkön apua, ja vasta aivan äskettäin on eräällä soittokoneella voitti soittaa värisointuja.
Monien kokeitten, monien pettymysten ja monien vuosien kuluttua on professori Remingtonin Lontoossa nyt äskettäin vihdoin onnistunut keksiä maailman ensimäiset väriurut.
Jo lähes parikymmentä vuotta takaperin hän antoi koejtteeksi pari värikonserttia, mutta sai musikaalisen maailman taholta ainoastaan pilkkaa osakseen, nyt kerrotaan ihastuksella hänen saavuttamistaan uusista tuloksista ja häntä tervehditään uuden, ihanan taiteen keksijänä, joka värien avulla saa aikaan enemmän kuin yksikään impressionisti tai ekspressionisti.
Professori Remingtonin kone muistuttaa ulkonäöltään urkuja, mutta torvien asemasta siinä on joukko aukkoja, joiden värillisten lasien läpi valo sinkoaa salin toiselle puolen asetetulle kankaalle. Painamalla urkujen näppäimiä saadaan näkyviin erilaisia värejä, joita pedaalien avulla voidaan heikentää tai vahventaa, samoin voidaan esittää sekä yksityisiä värejä että väriakordeja.
Sellaisten värisinfoniojen kerrotaan olevan sangen kauniita, ja kerrankin professori "soitti" Välimeren värivivahduksia vallan hämmästyttävällä taidolla.
Professori Remington on myös konstrueerannut koneen, jota lähinnä voidaan verrata viuluun, sillä samoinkuin tässä on siinäkin tappeja, joita kääntämällä voidaan saada aivan ihmeellisiä värisäveliä.
Sir Hubert von Herkomer, tunnettu englantilainen taiteen tuntija, on lausunut, että tämä on alku siihen aikaan, jolloin "nähdään ääniä ja kuullaan värejä".
Tavallisesti pidetään värejä muodon palvelijoina, annetaan maisemalle, muotokuvalle, tai huoneen sisustaa esittävälle kuvalle määrätyt värit, jotta se vaikuttaisi luonnollisemmalta, mutta tämä uusi taide käsittelee värejä yksinomaan niiden itsensä vuoksi.
Kukaan ei vielä voi aavistaa, miten kauas tämä keksintö johtaa. Ehkäpä avautuu sen kautta tie todellakin siihen aikaan, jolloin ihmisten käsitykset väreistä ovat nykyisestään perinpohjin muuttuneet.
Nykyisin on professori Remington ainoa, joka "väriurkuja" soittelee. Hän on syntynyt Lontoossa, mutta lapsuutensa vietti hän Sussexissa, jonka rehevät metsät ja kukkivat kedot ensiksi avasivat hänen silmänsä tajuamaan värien kauneutta. Hän kuuluu vanhaan aatelissukuun, joka johtaa juurensa yhdenneltätoista vuosisadalta, ja hänen äitinsä on sivistyneestä taiteilijaperheestä. Ensiksi aikoi hän sivili-insinööriksi, mutta kahdenkymmenen vanhana hän sai luvan noudattaa haluaan tulla maalariksi. Hän opiskeli Englannin erinäisissä taideakatemioissa ja alkoi kohta asettaa näytteille, varsinkin vesivärimaalauksia. Hänen taiteilijakehityksensä on sitten johtanut hänet siihen päämäärään, jonka hän nyt on saavuttanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti