Hämeen Sanomat 149, 3.7.1927
[...]
Hiukan vieläkin vaaleista, vaikka Arvoisa Lukija lienee niistä viime viikkoina ja etenkin viime päivinä saanut kuulla enemmän kuin tarpeeksi. Mutta vaalien aikana olen johtunut ajattelemaan erinäisiä asioita, joita mielestäni olisi syytä laajemmaltikin harkita.
Ensiksikin vaalien säännöllinen määräaika. Kuten tunnettua, tapahtuvat vaalit nykyään säännöllisissä olosuhteissa keskellä kauneinta kesää heinäk. 1 ja 2 päivinä. Tähän aikaan ovat tuhannet maamme kansalaiset kesälaitumillaan joko kotimaassa tai ulkomailla. Otteilla voidaan tosin kotimaassa äänestää, mutta kokemuksesta tiedetään, että valtava määrä otteilla äänestäneistä tekee jonkun virheen, joten hänen listansa hylätään. Eiköhän olisi parasta järjestää vaalit esim. syyskuukausiksi johonkin sopivaan aikaan? Tästä ei kellekään olisi haittaa, vaan monelle päinvastoin hyötyä, etenkin taloudellista, sillä säästyisiväthän tällöin monet matkakustannukset ja monet vaivat vaaliotteiden hankkimiseksi. Hylättyjen vaalilippujen määrä myöskin huomattavasti pienenisi.
Sitten toiseksi. Eiköhän olisi syytä lainsäädäntötietä pyrkiä pelkkiin yhden nimen ehdokaslistoihin. Kuten aikoinaan on tässäkin lehdessä osotettu, ovat ne paljon kansanvaltaisemmat, kuin kahden tai kolmen nimen listat ja sitäpaitsi niin äänestettäessä kuin ääntenlaskussakin näitä käytännöllisemmät. Myöskin paikallisiin y.m. tunnuksiin nähden olisi mielestäni pyrittävä suurempaan yksinkertaisuuteen.
Kolmanneksi ja lopuksi. Eiköhän olisi syytä luopua vaalilain määräyksiin aikoinaan otetusta punaisesta kynästä. Tämä väri on kumouksellisterame tunnusväri ja siitä väristä me saimme ainakin v. 1918 enemmän kuin tarpeeksi. Ainakin allekirjoittaneesta tuntuu vastenmielisestä kehoittaa kansalaisia "Punaisen viivan vetoon". Miksi ei yhtähyvin, jos kerran tässä jotakin määrättyä väriä tarvitaan, voida ottaa käytäntöön sininen kynä? Silloinhan yhdistyisivät vaalilipussa ne värit, jotka myöskin ovat vapaan itsenäisen Suomen valtakunnan värit! Alas siis punainen kynä ja punainen viiva! Eläköön sinivalkoinen vaalilippu!
[...]
30.3.18
The Hairdresser's Remonstrangce. (A Song of the Day.)
The Living age 1289, 13.2.1869
Sulphur and lead their splendour shed
On snowy craniums, old and hoary;
The mixture takes "a brace of shakes,"
And chignous gleam with borrowed glory.
Pooh! Poison? What's the harm in dyeing, dyeing, dyeing?
O, bark! If you scant chevlure
Be thin, and thinner, daily growing,
The stuff we sell is free from smell,
Both quantity and tint bestowing!
Pooh! let us hear the purple tints replying;
Pooh! Poison? It must answer, - dyeing, dyeing, dyeing!
Our shilling dye! O, come, apply
To all your heads the mixture clever;
Wash once the whole from crown to poll,
And you are beautiful for ever!
Pooh! Poison? Who set these wild echoes flying?
Pooh! Answer? It must asnwer, - dyeing, dyeing, dyeing!
- Anon.
Sulphur and lead their splendour shed
On snowy craniums, old and hoary;
The mixture takes "a brace of shakes,"
And chignous gleam with borrowed glory.
Pooh! Poison? What's the harm in dyeing, dyeing, dyeing?
O, bark! If you scant chevlure
Be thin, and thinner, daily growing,
The stuff we sell is free from smell,
Both quantity and tint bestowing!
Pooh! let us hear the purple tints replying;
Pooh! Poison? It must answer, - dyeing, dyeing, dyeing!
Our shilling dye! O, come, apply
To all your heads the mixture clever;
Wash once the whole from crown to poll,
And you are beautiful for ever!
Pooh! Poison? Who set these wild echoes flying?
Pooh! Answer? It must asnwer, - dyeing, dyeing, dyeing!
- Anon.
29.3.18
Graphite Roof Paint.
Manufacturer and builder 5, 1882
The Joseph Dixon Crucible Company, of Jersey City, N. J., have some specialties that deserve the attention of builders, contractors and others.
Their graphite roof paint they claim will stand 2,000° Fah. heat, any degree of cold, the salt atmosphere, or even acids. It will cover double the surface of mineral or white lead paints. It is easily laid on with the brush, and guaranteed practically everlasting. A circular explaining the subject at length, with sample of the colors, can be obtained by sending your address.
The same paint is also made, by special adaptation, useful for iron smoke stacks. It will not "burn off."
Their American graphite pencils long since took rank above all others in point of quality, economy, etc. They make this celebrated graphite into pencils for mechanical and architectural drawing, for freehand drawing, for carpenter's use, and a special lumber pencil for lumber inspectors. Ask your dealer for these pencils; but if they are not sold by any dealer in your vicinity, write for sample, sending 9 cents in postage stamps to their address, Josph Dixon Crucible Co., Jersey City, N. J. They are the largest manufacturers in the world of graphite goods, making crucibles, stove polish paints, lubricating oils, lubricating greases, lead pencils, carpenter's pencils, and lumber pencils, from the celebrated Ticonderoga American graphite.
The Joseph Dixon Crucible Company, of Jersey City, N. J., have some specialties that deserve the attention of builders, contractors and others.
Their graphite roof paint they claim will stand 2,000° Fah. heat, any degree of cold, the salt atmosphere, or even acids. It will cover double the surface of mineral or white lead paints. It is easily laid on with the brush, and guaranteed practically everlasting. A circular explaining the subject at length, with sample of the colors, can be obtained by sending your address.
The same paint is also made, by special adaptation, useful for iron smoke stacks. It will not "burn off."
Their American graphite pencils long since took rank above all others in point of quality, economy, etc. They make this celebrated graphite into pencils for mechanical and architectural drawing, for freehand drawing, for carpenter's use, and a special lumber pencil for lumber inspectors. Ask your dealer for these pencils; but if they are not sold by any dealer in your vicinity, write for sample, sending 9 cents in postage stamps to their address, Josph Dixon Crucible Co., Jersey City, N. J. They are the largest manufacturers in the world of graphite goods, making crucibles, stove polish paints, lubricating oils, lubricating greases, lead pencils, carpenter's pencils, and lumber pencils, from the celebrated Ticonderoga American graphite.
28.3.18
Intian itsemääräämisoikeus toteutumassa.
Itä-Savo 132, 22.11.1919
Satojen miljoonien kansan ponnistelut johtamassa kauan uneksittuihin päämääriin.
II.
Intian walistuskysymys.
Ensinnäkin walistuslaitos. On selwää, että sen merkitys on tawattoman suuri. Mitä arwokasta woisi joku kansakunta aikaansaada, jos se elää pimeässä tietämättömyydessä. Totta on, että Intiassa, missä pyhät kirjoitukset owat säilyneet sukupolwesta toiseen, ei luku- ja kirjoitustaidolla, länsimaisen siwistyksen mittapuulla, ole juuri samaa merkitystä kuin muualla, mutta se ei mitenkään muuta sitä tosiseikkaa, että systeemi, jota pitää kansan sidottuna moiseen siwistysasteeseen, on kaikin tawoin tuomittawa. lukutaidottomien henkilöiden määrä, warsinkin naispuolisten, on tawattoman suuri. Intian muhamettilaisista naisista on 99 prosenttia sekä luku- että kirjoitustaidottomia. Hallituksen siwistystä kohottawat toimenpiteet owat olleet aiwan näennäisiä ja puolinaisia. Niinpä annetaan opetusta ainoastaan kahden wuoden aikana, mikä oppiaika on aiwan liian lyhyt ja johtaa siihen, että kun lapsukaisesta on ehtinyt tulla täysi-ikäinen, on hän myöskin ehtinyt unohtaa jo pintapuolisesti oppimansa ia waipuu jälleen lukutaidottomuuteen.
Parannus wiime aikoina on kuitenkin sangen huomattawa. Lordi Hardingen hallituksen aikana (1910—1915) saatiin kansansiwistyttämisen allalla parissa wuodessa aikaan paljon enemmän kuin edellä käyneiden kolmenkymmenen wuoden aikana oli ehditty saada. Eri osissa maata on asema kuitenkin aiwan erilainen. Mielenkiintoinen on asiaintila alkuasukkaiden hallitsemissa osissa maata. Näitä osia on usein pidetty erittäin pimeinä ja takapajulla olewina Intian osina, ja myönnettäköön, että joissakuissa paikoissa näin onkin laita. Mutta on hywin paljon poikkeuksiakin. Monissa pikkuwaltioissa owat alkuasukashallitsojat kiihkeitä reforminystäwiä ja niissä on aikaansaatu erinomaisia tuloksia kansansiwistyttämisen alalla. Wähäisessä Barodan waltiossa, mainitaksemme esimerkin, nauttii 80 pros. kouluijässä olewista lapsista luku- ja kirjoitusopetusta, kun wastaawa prosenttiluku Brittiläisessä Intiassa on ainoastaan 22. Näihin lukuisiin malliwaltioihiin on wiime aikoina liittynyt myöskin Myseore-waltio, jonka alueelta asuu wäkea saman werran kuin Ruotsissa. - Tietenkin tulee sanaan "malliwaltio" suhtautua tällä kertaa joltisellakin pidättäwäisyydellä, mutta kaikessa tapauksessa on juuri niissä saatu erittälin huomattawia tuloksia aikaan kansanwalistuksen alalla. Kaiken kruununa sopii pitää oman hinduopiston aikaansaamista Myseoren pääkaupunkiin w. 1916. - Wähää ennen tämän yliopiston perustamista oli lordi Hardinge lasenut perustuksen Benaresin ylilopistolle, joka muodostettiin aikaisemmasta teosofisesta oppilaitoksesta. Pian perustetaan kolmas yliopisto, muhamettilainen korkeakoulu Aligardiin. Näillä korkeammilla oppilaitoksilla on tärkeä työnsä m.m. sanskriitintutkimusten henkiinherättäjänä, jotka tutkimukset julistawat kansalle, että sillä on ollut mainio menneisyytensä ja että sillä siis on olewa merkityksensä tulewaisundessakin.
Intian elinkeinoelämän kehittäminen.
Ala, johon isänmaanystäwät omat erikoisesti innostuneet kiinnittämään huomiota, on Intian elinkeinoelämän kehittäminen. Kuten tunnettua, on brittiläisen hallituksen aikana tässä suhteessa tehty paljon työtä ja saatu myös paljon aikaan, joskin totuuden nimissä on sanottawa, että hallitus on kaikin woimin pyrkinyt kohottamaan juuri niitä elinkeinon haaroja, joista Englannille saattaa olla hyötyä. Intian kastelulaitokset, suurisuuntaisimmat maailmassa, owat tehneet waltawan maa-alan hedelmälliseksi, wiljelyskelpoiseksi maaksi. Rauntatiewerkon tihentyminen, on tehnyt mahdolliseksi wiljasadon jakamisen maan eri osien kesken, mitä seikka katowuonna on erinomaisen tärkeä niin rajattoman suuressa maassa kuin Intia.
Mutta se elinkeinoala, joka reformiystäwissä on herättänyt suurinta mielenkiintoa, on, selwää kylläkin, teollisuus. Tässä suhteessa on Intialla tawattomat mahdollisuudet. Sillä on suunnattomat määrät kotimaisia raaka-aineita, loppumattomasti työwoimaa monimiljoonaisessa kansassaan ja rajattomiin sähköä käyttöwoimaksi niemimaan wuorien wirroissa. Lähiwuosina onkin odotettawissa europalaismallisen teollisuuden nopea nousu Intiassa. - Tämän yhteydessä sietää muuten palauttaa mieliin, että Intia tässäkin suhteessa on wanhoien traditsionien maa. Korwissamme tuntuu ihmeelliseltä kuulla, että Intia on kiipaillut maailmanmarkkinoilla esim. kankaillaan. Tosiasia on kuitenkin, että w. 1721 kiellettiin kutomatuotteiden wienti Intiasta Englantiin, pääasiassa, jotta Manchesterin puuwillakankailla olisi suuremmat mahdollisuudet. Luonnollista on, että puuwillakankaat halwemmiuudellaan sittemmin työnsiwät kilpailussa syrjään Intian kotimaiset, oiwalliset, joskin kalliimmiksi tulleet laadut.
Juuri tähän seikkaan onkin kotimainen yritteliäisyys Intiassa lujimmin tarttunut. Käänteentekewää aikaa maan taloudellisessa tehityksessä oli wuosikymmen 1850—60. Silloin rakennettiin ensimäinen rautatie ja silloin niinikään kohosi ensimäinen uudenaikainen puuwillatehdas Bombayhyn. Kansallinen ja sangan tärkeässä sijassa olewa teollisuudenhaara on Bengalin jute-teollisuus, joka sai erinomaista wauhtia Krimin sodan aiheuttamasta wenäläisen hampun wiennin keskeytyksestä. Niin Europassa kuin Australiassakin tunnetaan Bombaystä lähetetyt intialaiset säkit sangen hywin. Maailmansota on muuten aiheuttanut monen tähän asti hiljaisen teollisuudenhaaran elpymisen. Indigon walmistus, joka wäriaine aikoinaan oli kuuluisa, pääsee jälleen kunniaansa, kun saksalaisten uudenaikaisten tehtaiden tuotanto on pysähtynyt tuotantomaahan. Sama on laita lasiteollisuuden. Ilahduttawana seikkana mainittakoon, että syntyperäisillä rajaheilla ja maharajaheilla näyttää riittäwän halua näiden teollisuudenhaarojen tukemiseen.
Satojen miljoonien kansan ponnistelut johtamassa kauan uneksittuihin päämääriin.
II.
Intian walistuskysymys.
Ensinnäkin walistuslaitos. On selwää, että sen merkitys on tawattoman suuri. Mitä arwokasta woisi joku kansakunta aikaansaada, jos se elää pimeässä tietämättömyydessä. Totta on, että Intiassa, missä pyhät kirjoitukset owat säilyneet sukupolwesta toiseen, ei luku- ja kirjoitustaidolla, länsimaisen siwistyksen mittapuulla, ole juuri samaa merkitystä kuin muualla, mutta se ei mitenkään muuta sitä tosiseikkaa, että systeemi, jota pitää kansan sidottuna moiseen siwistysasteeseen, on kaikin tawoin tuomittawa. lukutaidottomien henkilöiden määrä, warsinkin naispuolisten, on tawattoman suuri. Intian muhamettilaisista naisista on 99 prosenttia sekä luku- että kirjoitustaidottomia. Hallituksen siwistystä kohottawat toimenpiteet owat olleet aiwan näennäisiä ja puolinaisia. Niinpä annetaan opetusta ainoastaan kahden wuoden aikana, mikä oppiaika on aiwan liian lyhyt ja johtaa siihen, että kun lapsukaisesta on ehtinyt tulla täysi-ikäinen, on hän myöskin ehtinyt unohtaa jo pintapuolisesti oppimansa ia waipuu jälleen lukutaidottomuuteen.
Parannus wiime aikoina on kuitenkin sangen huomattawa. Lordi Hardingen hallituksen aikana (1910—1915) saatiin kansansiwistyttämisen allalla parissa wuodessa aikaan paljon enemmän kuin edellä käyneiden kolmenkymmenen wuoden aikana oli ehditty saada. Eri osissa maata on asema kuitenkin aiwan erilainen. Mielenkiintoinen on asiaintila alkuasukkaiden hallitsemissa osissa maata. Näitä osia on usein pidetty erittäin pimeinä ja takapajulla olewina Intian osina, ja myönnettäköön, että joissakuissa paikoissa näin onkin laita. Mutta on hywin paljon poikkeuksiakin. Monissa pikkuwaltioissa owat alkuasukashallitsojat kiihkeitä reforminystäwiä ja niissä on aikaansaatu erinomaisia tuloksia kansansiwistyttämisen alalla. Wähäisessä Barodan waltiossa, mainitaksemme esimerkin, nauttii 80 pros. kouluijässä olewista lapsista luku- ja kirjoitusopetusta, kun wastaawa prosenttiluku Brittiläisessä Intiassa on ainoastaan 22. Näihin lukuisiin malliwaltioihiin on wiime aikoina liittynyt myöskin Myseore-waltio, jonka alueelta asuu wäkea saman werran kuin Ruotsissa. - Tietenkin tulee sanaan "malliwaltio" suhtautua tällä kertaa joltisellakin pidättäwäisyydellä, mutta kaikessa tapauksessa on juuri niissä saatu erittälin huomattawia tuloksia aikaan kansanwalistuksen alalla. Kaiken kruununa sopii pitää oman hinduopiston aikaansaamista Myseoren pääkaupunkiin w. 1916. - Wähää ennen tämän yliopiston perustamista oli lordi Hardinge lasenut perustuksen Benaresin ylilopistolle, joka muodostettiin aikaisemmasta teosofisesta oppilaitoksesta. Pian perustetaan kolmas yliopisto, muhamettilainen korkeakoulu Aligardiin. Näillä korkeammilla oppilaitoksilla on tärkeä työnsä m.m. sanskriitintutkimusten henkiinherättäjänä, jotka tutkimukset julistawat kansalle, että sillä on ollut mainio menneisyytensä ja että sillä siis on olewa merkityksensä tulewaisundessakin.
Intian elinkeinoelämän kehittäminen.
Ala, johon isänmaanystäwät omat erikoisesti innostuneet kiinnittämään huomiota, on Intian elinkeinoelämän kehittäminen. Kuten tunnettua, on brittiläisen hallituksen aikana tässä suhteessa tehty paljon työtä ja saatu myös paljon aikaan, joskin totuuden nimissä on sanottawa, että hallitus on kaikin woimin pyrkinyt kohottamaan juuri niitä elinkeinon haaroja, joista Englannille saattaa olla hyötyä. Intian kastelulaitokset, suurisuuntaisimmat maailmassa, owat tehneet waltawan maa-alan hedelmälliseksi, wiljelyskelpoiseksi maaksi. Rauntatiewerkon tihentyminen, on tehnyt mahdolliseksi wiljasadon jakamisen maan eri osien kesken, mitä seikka katowuonna on erinomaisen tärkeä niin rajattoman suuressa maassa kuin Intia.
Mutta se elinkeinoala, joka reformiystäwissä on herättänyt suurinta mielenkiintoa, on, selwää kylläkin, teollisuus. Tässä suhteessa on Intialla tawattomat mahdollisuudet. Sillä on suunnattomat määrät kotimaisia raaka-aineita, loppumattomasti työwoimaa monimiljoonaisessa kansassaan ja rajattomiin sähköä käyttöwoimaksi niemimaan wuorien wirroissa. Lähiwuosina onkin odotettawissa europalaismallisen teollisuuden nopea nousu Intiassa. - Tämän yhteydessä sietää muuten palauttaa mieliin, että Intia tässäkin suhteessa on wanhoien traditsionien maa. Korwissamme tuntuu ihmeelliseltä kuulla, että Intia on kiipaillut maailmanmarkkinoilla esim. kankaillaan. Tosiasia on kuitenkin, että w. 1721 kiellettiin kutomatuotteiden wienti Intiasta Englantiin, pääasiassa, jotta Manchesterin puuwillakankailla olisi suuremmat mahdollisuudet. Luonnollista on, että puuwillakankaat halwemmiuudellaan sittemmin työnsiwät kilpailussa syrjään Intian kotimaiset, oiwalliset, joskin kalliimmiksi tulleet laadut.
Juuri tähän seikkaan onkin kotimainen yritteliäisyys Intiassa lujimmin tarttunut. Käänteentekewää aikaa maan taloudellisessa tehityksessä oli wuosikymmen 1850—60. Silloin rakennettiin ensimäinen rautatie ja silloin niinikään kohosi ensimäinen uudenaikainen puuwillatehdas Bombayhyn. Kansallinen ja sangan tärkeässä sijassa olewa teollisuudenhaara on Bengalin jute-teollisuus, joka sai erinomaista wauhtia Krimin sodan aiheuttamasta wenäläisen hampun wiennin keskeytyksestä. Niin Europassa kuin Australiassakin tunnetaan Bombaystä lähetetyt intialaiset säkit sangen hywin. Maailmansota on muuten aiheuttanut monen tähän asti hiljaisen teollisuudenhaaran elpymisen. Indigon walmistus, joka wäriaine aikoinaan oli kuuluisa, pääsee jälleen kunniaansa, kun saksalaisten uudenaikaisten tehtaiden tuotanto on pysähtynyt tuotantomaahan. Sama on laita lasiteollisuuden. Ilahduttawana seikkana mainittakoon, että syntyperäisillä rajaheilla ja maharajaheilla näyttää riittäwän halua näiden teollisuudenhaarojen tukemiseen.
27.3.18
Gilding on Glass.
Manufacturer and builder 3, 1882
A home occupation which may be advantageously followed on many a long winter evening is the following: Paint, with a very fine camel's hair pencil, nitro-muriate of gold over a design drawn on the glass. Hold this painted glass over a bottle in which hydrogen is being generated. In a short time the design will shine with considerable brilliancy, and will not tarnish upon exposure to the air.
A home occupation which may be advantageously followed on many a long winter evening is the following: Paint, with a very fine camel's hair pencil, nitro-muriate of gold over a design drawn on the glass. Hold this painted glass over a bottle in which hydrogen is being generated. In a short time the design will shine with considerable brilliancy, and will not tarnish upon exposure to the air.
26.3.18
Kuprinol.
Kalastaja 3, 1913
"Kalastajan ensimäisessa numerossa o jemme tänä vuonna siv. 19 jo lyhyesti tehneet selkpa Kuprinol-väriaineesta. Toimitukselle on nyttemmin saapunut näytteitä, jotka ovat väritetyt tänä aineella. Kun näytteet näyttävät sangen hyviltä, teemme tässä tehtaan esittämän lentokirjasen mukaan selkoa väriaineen käyttämisestä.
Väritykseen käytetään kahta eri liuosta A. ja B. ainetta, josta liuos A valmistetaan tarvitaan 1/3 kg. kutakin lankakiloa kohti ja B lioksessa käytettävää ainetta ainoastaan puolet edellisestä määrästä. Jos siis tahdotaan värittää 6 kg. lankoja tarvitaan siihen 2 kg. väriainetta A. ja 1 kg. ainetta B. Aineet liuotetaan kumpikin erikseen 4 paino-osaan kiehuvaa vettä.
A. Väriaine liuotetaan kiehuvaan veteen minkälaisessa astiassa hyvänsä. Langat upotetaan liuokseen, joka sitä ennen on huolellisesti sekotettu ja asetetaan painon alle niin, että ne täydellisesti siihen peittyvät, sekä annetaan niiden olla liossa 6 tuntia. Tämän jälkeen ripustetaan ne valumaan siten, että liika liuos valuu suoraan väriastiaan. Sen jälkeen kuivataan langat toista liuoksessa B. käsittelyä varten.
B. Aine liuotetaan kiehuvaan veteen kuparikattilassa, puuammeessa tai sementtikaukalossa, jossa ei ole rautaa eikä sinkkiä, samalla tavalla kuin edellisessäkin ja annetaan olla siinä 12 tunnin ajan. Tämän jälkeen valutetaan liika liuos pois ja pannaan langat sitten veteen tai vesiammeeseen likoamaan 24 tunniksi, jonka jälkeen ne sitten ovat valmiit käytettäviksi.
Kuprinoolilla väritettyjä lankoja ei saa pitää auringon paahteessa, sillä väri vaalenee sen kautta ja langat käyvät hauraiksi. Paraiten säilyvät pyydykset hieman kosteina. Pyydysten puhdistamiseen älköön käytettäkö suopaa eikä lipeätä (soodaa). Yllä esitetyt ajat ovat lyhimmät väritykseen käytettävät määräajat. Väritettävät langat eivät pilaannu, vaikka saisivat olla liuoksissa pitemmänkin ajan. Väritys voidaan näin ollen toimittaa niinkin, että langat annetaan yhden yön olla liuoksessa A. sekä seuraavan yön liuoksessa B. jonka jälkeen ne vielä saavat olla vuorokauden ajan likoamassa.
Liuosta, joka astiaan jää senjälkeen kun väritettävä pyydys on siitä otettu pois voidaan edelleenkin käyttää väritykseen, mutta sitä ennen on tarkastettava, onko siinä itse väritykseen tarvittavia aineita kylliksi. Tämä tarkastus toimitetaan seuraavalla tavalla: liuosta A pannaan lasiin niin että se täyttää sen n. kolmannesosaksi. Toiseen yhtä isoon lasiin pannaan saman verran rakaa suolahappoa. Kummatkin lasit annetaan lämmitä vesihauteella n. 50°-60° C lämpömäärään. Tämän jälkeen kaadetaan lämmitetty suolahappo samoin lämmitettyyn liuokseen A. Lasi suletaan korkilla ja käännetään muutamia kertoja ylösalasin, jonka kautta eri aineet huolellisesti toisiinsa sekottuvat. Nyt asetetaan seos taaskin vesihauteelle, jota enää ei tarvitse lämmittää. Jonkun ajan kuluttua kohoo liuoksen pinnalle öljymäinen kerros, jonka vahvuus määrää liuoksen käyttökelpoisuuden. Kun öljykerros käsittää 1/10 lasissa olevasta koko liuoksesta, on sillä normaalivahvuus. Jos se on pienempi, on väriainetta liuokseen lisättävä. — Liuosta B tarkastetaan siten, että koeputkeen siivilöidään sitä huolellisesti jonkun verran ja lisätään siihen salmiakkiviinaa (salmiakspiritus) niin, että sen haju hyvin liuoksessa tuntuu. Kun liuos tämän kautta saa tumman sinisen värin, on siinä kylläksi kuprinoolia B. Jos väri on vaalea, tai jos sinistä väriä ei ollenkaan liuokseen tule, on se kokonaan vaihdettava uuteen liuokseen.
Jos vaaleanvihreä väri on liian vaalea voidaan se saada tummemmaksi, tumman siniseksi seuraavalla tavalla: Erityisesti tätä varten tilattua Kuprinoliväriä liuotetaan ¼-½ kg. 100 l. vettä (riippuen halutun värin vahvuudesta). Liuos kaadetaan kiehuvana lankojen yli ja annetaan näiden olla liuoksessa 4—12 tuntia. Mitä pitemmän ajan ne liuoksessa ovat, sitä tummemmiksi ne tulevat. Kun väri heikkenee, voidaan se uudelleen värittää viimeksimainitussa vesihauteessa.
Kuprinoolia voidaan liuottaa myös erilaisiin öljyihin sekä käyttää purjeiden, verhokankaiden, köysien ja puun kyllästyttämiseen. Näihin käytetty väriaine tunnetaan nimellä Kuprinol O.
Kuprinoolia saadaan kaupoista tilattaessa vähintään seuraavat määrät: Kuprinool A. 8 kg. Kuprinool B. 4 kg. ia Kuprinool 0.1 kg.
"Kalastajan ensimäisessa numerossa o jemme tänä vuonna siv. 19 jo lyhyesti tehneet selkpa Kuprinol-väriaineesta. Toimitukselle on nyttemmin saapunut näytteitä, jotka ovat väritetyt tänä aineella. Kun näytteet näyttävät sangen hyviltä, teemme tässä tehtaan esittämän lentokirjasen mukaan selkoa väriaineen käyttämisestä.
Väritykseen käytetään kahta eri liuosta A. ja B. ainetta, josta liuos A valmistetaan tarvitaan 1/3 kg. kutakin lankakiloa kohti ja B lioksessa käytettävää ainetta ainoastaan puolet edellisestä määrästä. Jos siis tahdotaan värittää 6 kg. lankoja tarvitaan siihen 2 kg. väriainetta A. ja 1 kg. ainetta B. Aineet liuotetaan kumpikin erikseen 4 paino-osaan kiehuvaa vettä.
A. Väriaine liuotetaan kiehuvaan veteen minkälaisessa astiassa hyvänsä. Langat upotetaan liuokseen, joka sitä ennen on huolellisesti sekotettu ja asetetaan painon alle niin, että ne täydellisesti siihen peittyvät, sekä annetaan niiden olla liossa 6 tuntia. Tämän jälkeen ripustetaan ne valumaan siten, että liika liuos valuu suoraan väriastiaan. Sen jälkeen kuivataan langat toista liuoksessa B. käsittelyä varten.
B. Aine liuotetaan kiehuvaan veteen kuparikattilassa, puuammeessa tai sementtikaukalossa, jossa ei ole rautaa eikä sinkkiä, samalla tavalla kuin edellisessäkin ja annetaan olla siinä 12 tunnin ajan. Tämän jälkeen valutetaan liika liuos pois ja pannaan langat sitten veteen tai vesiammeeseen likoamaan 24 tunniksi, jonka jälkeen ne sitten ovat valmiit käytettäviksi.
Kuprinoolilla väritettyjä lankoja ei saa pitää auringon paahteessa, sillä väri vaalenee sen kautta ja langat käyvät hauraiksi. Paraiten säilyvät pyydykset hieman kosteina. Pyydysten puhdistamiseen älköön käytettäkö suopaa eikä lipeätä (soodaa). Yllä esitetyt ajat ovat lyhimmät väritykseen käytettävät määräajat. Väritettävät langat eivät pilaannu, vaikka saisivat olla liuoksissa pitemmänkin ajan. Väritys voidaan näin ollen toimittaa niinkin, että langat annetaan yhden yön olla liuoksessa A. sekä seuraavan yön liuoksessa B. jonka jälkeen ne vielä saavat olla vuorokauden ajan likoamassa.
Liuosta, joka astiaan jää senjälkeen kun väritettävä pyydys on siitä otettu pois voidaan edelleenkin käyttää väritykseen, mutta sitä ennen on tarkastettava, onko siinä itse väritykseen tarvittavia aineita kylliksi. Tämä tarkastus toimitetaan seuraavalla tavalla: liuosta A pannaan lasiin niin että se täyttää sen n. kolmannesosaksi. Toiseen yhtä isoon lasiin pannaan saman verran rakaa suolahappoa. Kummatkin lasit annetaan lämmitä vesihauteella n. 50°-60° C lämpömäärään. Tämän jälkeen kaadetaan lämmitetty suolahappo samoin lämmitettyyn liuokseen A. Lasi suletaan korkilla ja käännetään muutamia kertoja ylösalasin, jonka kautta eri aineet huolellisesti toisiinsa sekottuvat. Nyt asetetaan seos taaskin vesihauteelle, jota enää ei tarvitse lämmittää. Jonkun ajan kuluttua kohoo liuoksen pinnalle öljymäinen kerros, jonka vahvuus määrää liuoksen käyttökelpoisuuden. Kun öljykerros käsittää 1/10 lasissa olevasta koko liuoksesta, on sillä normaalivahvuus. Jos se on pienempi, on väriainetta liuokseen lisättävä. — Liuosta B tarkastetaan siten, että koeputkeen siivilöidään sitä huolellisesti jonkun verran ja lisätään siihen salmiakkiviinaa (salmiakspiritus) niin, että sen haju hyvin liuoksessa tuntuu. Kun liuos tämän kautta saa tumman sinisen värin, on siinä kylläksi kuprinoolia B. Jos väri on vaalea, tai jos sinistä väriä ei ollenkaan liuokseen tule, on se kokonaan vaihdettava uuteen liuokseen.
Jos vaaleanvihreä väri on liian vaalea voidaan se saada tummemmaksi, tumman siniseksi seuraavalla tavalla: Erityisesti tätä varten tilattua Kuprinoliväriä liuotetaan ¼-½ kg. 100 l. vettä (riippuen halutun värin vahvuudesta). Liuos kaadetaan kiehuvana lankojen yli ja annetaan näiden olla liuoksessa 4—12 tuntia. Mitä pitemmän ajan ne liuoksessa ovat, sitä tummemmiksi ne tulevat. Kun väri heikkenee, voidaan se uudelleen värittää viimeksimainitussa vesihauteessa.
Kuprinoolia voidaan liuottaa myös erilaisiin öljyihin sekä käyttää purjeiden, verhokankaiden, köysien ja puun kyllästyttämiseen. Näihin käytetty väriaine tunnetaan nimellä Kuprinol O.
Kuprinoolia saadaan kaupoista tilattaessa vähintään seuraavat määrät: Kuprinool A. 8 kg. Kuprinool B. 4 kg. ia Kuprinool 0.1 kg.
24.3.18
Lääkekasveja. Sianpuolukka
Emäntälehti 8, 1916
Sianpuolukka (Arctostaphylus uva ursi Sp.) on alati vihannoiva nuokkuva kasvi, pitkällä suikertelevalla ja haaraisella varrella. Sillä on kapean vastapuikeat pyöreäpäiset, ehytlaitaiset, kankeat, nahkamaiset, tummanvihreät, talvehtivat lehdet. Punertavat tai valkoiset munanmuotoiset kukat, joiden varret ovat lyhyet ja värilliset, muodostavat harvakukkaisia, yksipuolisia terttuja. Hedelmät ovat punaisia, jauhoisia marjoja. Kukkimisaika on tavallisesti touko-kesäkuussa. Sianpuolukkaa ei ole sekoitettava puolukkaan (Vaccinium Vitis Idaea), jonka lehdet ovat pitkulaisia, alaskääntyneillä, hienosti sahalaitaisilla reunoilla ja alapuoleltaan ruostepilkkuisia.
Sianpuolukka kasvaa koko maassa metsäkankailla pääasiallisesti vuoristoseuduissa sekä kuivilla hiekkakankailla ja harjuilla.
Lääketarköituksiin käytetään parkkihappopitoisia, makua kokoonpuristuvia (adstringoivia) lehtiä: Folia uvae ursi. Ne kerätään touko—heinäkuussa, puhdistetaan huolellisesti ja kuivataan ilmavassa, varjoisassa paikassa. Kuivatettaessa menettävät lehdet ¾ painostaan.
Sianpuolukkaa käytetään edullisesti myöskin värjäämiseen, jo saadaan siitä useita erivahvuisia keltaisia, harmaila, ruskeita ja vihreitä värivivahduksia. Värjäämistarkoiluksiin kerätään kasvia, kun se on nupullaan, valmiina puhkeamaan kukkaan, ja käytetään sitä sekä tuoreena että kuivattuna.
Sianpuolukkaa tavataan toisinaan viljellyllä koristekasvina kuivilla, paljailla paikoilla. Viljelykseen voidaan käyttää joko sianpuolukkaturpeita tai myöskin varsilonkeroita, jotka kuitenkin vasta kolmannen vuoden huhtikuussa istutetaan. Sitä voidaan myöskin kasvattaa siemenestä, joka kylvetään heti sen kypsyttyä elo- tai syyskuussa voimakkaaseen ja kuohkeaan, ei kovin kuivaan, hiekansekaiseen maahan, puolivarjokkaaseen paikkaan.
Sianpuolukka (Arctostaphylus uva ursi Sp.) on alati vihannoiva nuokkuva kasvi, pitkällä suikertelevalla ja haaraisella varrella. Sillä on kapean vastapuikeat pyöreäpäiset, ehytlaitaiset, kankeat, nahkamaiset, tummanvihreät, talvehtivat lehdet. Punertavat tai valkoiset munanmuotoiset kukat, joiden varret ovat lyhyet ja värilliset, muodostavat harvakukkaisia, yksipuolisia terttuja. Hedelmät ovat punaisia, jauhoisia marjoja. Kukkimisaika on tavallisesti touko-kesäkuussa. Sianpuolukkaa ei ole sekoitettava puolukkaan (Vaccinium Vitis Idaea), jonka lehdet ovat pitkulaisia, alaskääntyneillä, hienosti sahalaitaisilla reunoilla ja alapuoleltaan ruostepilkkuisia.
Sianpuolukka kasvaa koko maassa metsäkankailla pääasiallisesti vuoristoseuduissa sekä kuivilla hiekkakankailla ja harjuilla.
Lääketarköituksiin käytetään parkkihappopitoisia, makua kokoonpuristuvia (adstringoivia) lehtiä: Folia uvae ursi. Ne kerätään touko—heinäkuussa, puhdistetaan huolellisesti ja kuivataan ilmavassa, varjoisassa paikassa. Kuivatettaessa menettävät lehdet ¾ painostaan.
Sianpuolukkaa käytetään edullisesti myöskin värjäämiseen, jo saadaan siitä useita erivahvuisia keltaisia, harmaila, ruskeita ja vihreitä värivivahduksia. Värjäämistarkoiluksiin kerätään kasvia, kun se on nupullaan, valmiina puhkeamaan kukkaan, ja käytetään sitä sekä tuoreena että kuivattuna.
Sianpuolukkaa tavataan toisinaan viljellyllä koristekasvina kuivilla, paljailla paikoilla. Viljelykseen voidaan käyttää joko sianpuolukkaturpeita tai myöskin varsilonkeroita, jotka kuitenkin vasta kolmannen vuoden huhtikuussa istutetaan. Sitä voidaan myöskin kasvattaa siemenestä, joka kylvetään heti sen kypsyttyä elo- tai syyskuussa voimakkaaseen ja kuohkeaan, ei kovin kuivaan, hiekansekaiseen maahan, puolivarjokkaaseen paikkaan.
23.3.18
Naisten osasto.
Karjala 16, 17.1.1927
Sivuutettuamme pyhät ja vuoden pimeimmän ajan alamme vähitellen asettua säännöllisiin oloihin ja pyrkiä valoisia, pitkiä päiviä kohti kevättä kohti. Ehkäpä joku rohkenee ajatella jo kokonaisen vuodenkin eteenpäin. Näin me elämme elämämme jaksottain, joiden pituus ja rajapyykit vain vaihtelevat. Erään haaran edustajat, muotikuninkaat ja -kuningattaret pitävät vuotta perioodina, jolloin noudatetaan ennakolta määrättyjä muotoja ja värejä. Näiden määrääminen riippuu muotikuninkaiden yksilöllisestä aistista, edellisen vuoden varrella saaduista kokemuksista, joskus sattumasta ja kangastehtailijoiden myötävaikutuksesta. Joka vuosi tehtailijat panevat parastaan luodakseen uusia yhä kauniimpia ja eriskummallisempia laatuja vaihtelua kaipaavien tyydyttämiseksi. Juuri näihin aikoihin on pariisilaisten muotisalonkien jokapäiväisinä vieraina kangastehtaiden edustajia kilvan tarjoamassa tuotteitaan noille vaateliaille ostajille. Kankaiden valinta on hyvin törkeä toimitus ja silloin on vaikea päästä omistajan puheille, mutta voi tämä onnistua jollekin rohkealle, tarmokkaalle inuotipakinoitsijolle. Seuraavassa esitetään erään sellaisen saamia tietoja.
muodista v. 1927.
Monsieur Courtot, muotisalonki Redfernin omistaja aikoo käyttää malleihinsa pääasiallisesti kahta väriä, palttinansinistä ja harmaata. Näiden molempien värien välimuotoa on etsitty ja kokeiltu ja jos vaan onnistuttaisiin saamaan se, tulisi tämä värivivahdus olemaan Redfernin erikoisuus pitkälle kevääseen. On suunniteltu myöskin joukottain uusia kankaita, m. m. "friscos" erikoisine väreineen. Edelleen kankaita hauskoine sekoituksineen, yksiväristä ja raitaista tai ruudullista ja raitaista. Pienillä hienoilla kuvioilla katsotaan olevan tulevaisuutta; suurien ja liioittelevien aiheiden loistokausi on jo mennyttä. Vyötärö nousee jonkun verran ylemmäksi ja sen seurauksena eivät hameet juuri voi tulla pitemmiksi, sillä silloin tulisi vaikutus olemaan suhteeton. Kaikki on oleva pehmeää ja viehkeää: tämä koskee erikoisesti puvun yläosaa. Hameet pyrkivät edelleenkin saamaan kevyen, hienon ääriviivan ja jäävät ne säännöllisesti suoriksi.
Madame Jennyn värit ovat ruusunpunainen, vihreä, valkoinen ja musta - paljon mustaa. Ranskassa on vaikeat ajat ja senvuoksi on luonnollista, että naiset mielellään käyvät mustiin puettuna. Mustassa on nainen aina hyvin puettu, moitteeton, yksinkertainen ja elegantti. Huoletta voi käyttää kauankin yhtä ja samaa pukua, jos se on musta, mutta asian laita on aivan toinen puvun ollessa värikäs. Hameet tulevat täälläkin olemaan yhä edelleen lyhyet ja vyötärö hieman ylempänä. Aineena tullaan käyttämään joukottain samettia, josta tehdään sweaterseja, puseroita, pieniä lyhyitä jakkuja ja puseromaisia liivejä. Samoin käytetään paljon paksuja crepe-de-Miue laatuja ja taftia. Nykyään valmistetaan taftia, joka on pehmeää ja taipuisaa, joten sitä voidaan käsitellä kuten shiffonia.
Drecoll suunnittelee poimutteluja ja erittäin harkitiua leikkausta, joka ei kuitenkaan millään tavalla tule hävittämään yksinkertaista suoraa viivaa. Vyötärö tulee vähän ylemmäksi, mutta ei suinkaan niin korkealle kuin entisinä aikoina. Mitä väreihin tulee, on Drecollilla runollisia uutuuksia, kylmiä varivivahdukia, "kuutamoheijastuksia", napaseudun värejä, jos niin saa sanoa. Ei lainkaan lämpimiä värejä, joiden makeus väsyttää silmää, ei, salaperäinen loiste on ympäröivä Drecollin toaletteja ja antava kantajilleen vaikeasti saavutettavan hohteisen viehkeyden. On väsytty rikkaasti koristettuihin hameisiin ja niiden vastakohtiin, yksinkertaisiin, liiveihin. Teatterissa, päivällisillä ja ravintoloissa olkapäät ja rintaosa paraiten näkyvät, siitäpä syystä on liivi ja hame koristeltava yhtä paljon tai suotava runsaampi koristelu liiviosaile. Leikkaus seuraa jokseenkin vartalon ääriviivoja. - Tässä pääpiirteissään vuoden 1927 muodin suuntaviivat.
Kuvissa esitetään tämän talvikauden hattuja. Havaitsemme niiden oievan muodoltaan korkeita, varustettuja kapealla silmiä varjostavalla reunalla tai voi tämä puuttua kokonaan. Hatut tehdään sametista muodostaen runsaasti poimuja, tai huovasta, vieläpä näitä molempia rinnastetaan samassa hatussa. Huopahattua käytetään aamupäivällä, sametti- ja muita hattuja iltapäivällä.
Tarkastellessamme kappojen kuvia, huomaamme, että ne pyrkivät tulemaan yhä suoremmiksi ja kapeammiksi. Nämä pari kappaa näyttävät palautumista yksinkertaiseen kuosiin, jolla huolimatta selvästä uudenaikaistumisesta, on jonkinlainen sukulaisuus 1870-1880 luvun prinsessamallien kanssa. Pyöreät kielekkeet dekoratiivisena aineksena korostavat edelleen tätä sukulaisuutta. Valtavat turkiskalvosimet ovat myöhempi lisä, samoin toiselle puolelle sijoitettu tasku, joka on tehty niin, että siitä on tullut näkyvä koristus.
- Marie
Sivuutettuamme pyhät ja vuoden pimeimmän ajan alamme vähitellen asettua säännöllisiin oloihin ja pyrkiä valoisia, pitkiä päiviä kohti kevättä kohti. Ehkäpä joku rohkenee ajatella jo kokonaisen vuodenkin eteenpäin. Näin me elämme elämämme jaksottain, joiden pituus ja rajapyykit vain vaihtelevat. Erään haaran edustajat, muotikuninkaat ja -kuningattaret pitävät vuotta perioodina, jolloin noudatetaan ennakolta määrättyjä muotoja ja värejä. Näiden määrääminen riippuu muotikuninkaiden yksilöllisestä aistista, edellisen vuoden varrella saaduista kokemuksista, joskus sattumasta ja kangastehtailijoiden myötävaikutuksesta. Joka vuosi tehtailijat panevat parastaan luodakseen uusia yhä kauniimpia ja eriskummallisempia laatuja vaihtelua kaipaavien tyydyttämiseksi. Juuri näihin aikoihin on pariisilaisten muotisalonkien jokapäiväisinä vieraina kangastehtaiden edustajia kilvan tarjoamassa tuotteitaan noille vaateliaille ostajille. Kankaiden valinta on hyvin törkeä toimitus ja silloin on vaikea päästä omistajan puheille, mutta voi tämä onnistua jollekin rohkealle, tarmokkaalle inuotipakinoitsijolle. Seuraavassa esitetään erään sellaisen saamia tietoja.
muodista v. 1927.
Monsieur Courtot, muotisalonki Redfernin omistaja aikoo käyttää malleihinsa pääasiallisesti kahta väriä, palttinansinistä ja harmaata. Näiden molempien värien välimuotoa on etsitty ja kokeiltu ja jos vaan onnistuttaisiin saamaan se, tulisi tämä värivivahdus olemaan Redfernin erikoisuus pitkälle kevääseen. On suunniteltu myöskin joukottain uusia kankaita, m. m. "friscos" erikoisine väreineen. Edelleen kankaita hauskoine sekoituksineen, yksiväristä ja raitaista tai ruudullista ja raitaista. Pienillä hienoilla kuvioilla katsotaan olevan tulevaisuutta; suurien ja liioittelevien aiheiden loistokausi on jo mennyttä. Vyötärö nousee jonkun verran ylemmäksi ja sen seurauksena eivät hameet juuri voi tulla pitemmiksi, sillä silloin tulisi vaikutus olemaan suhteeton. Kaikki on oleva pehmeää ja viehkeää: tämä koskee erikoisesti puvun yläosaa. Hameet pyrkivät edelleenkin saamaan kevyen, hienon ääriviivan ja jäävät ne säännöllisesti suoriksi.
Madame Jennyn värit ovat ruusunpunainen, vihreä, valkoinen ja musta - paljon mustaa. Ranskassa on vaikeat ajat ja senvuoksi on luonnollista, että naiset mielellään käyvät mustiin puettuna. Mustassa on nainen aina hyvin puettu, moitteeton, yksinkertainen ja elegantti. Huoletta voi käyttää kauankin yhtä ja samaa pukua, jos se on musta, mutta asian laita on aivan toinen puvun ollessa värikäs. Hameet tulevat täälläkin olemaan yhä edelleen lyhyet ja vyötärö hieman ylempänä. Aineena tullaan käyttämään joukottain samettia, josta tehdään sweaterseja, puseroita, pieniä lyhyitä jakkuja ja puseromaisia liivejä. Samoin käytetään paljon paksuja crepe-de-Miue laatuja ja taftia. Nykyään valmistetaan taftia, joka on pehmeää ja taipuisaa, joten sitä voidaan käsitellä kuten shiffonia.
Drecoll suunnittelee poimutteluja ja erittäin harkitiua leikkausta, joka ei kuitenkaan millään tavalla tule hävittämään yksinkertaista suoraa viivaa. Vyötärö tulee vähän ylemmäksi, mutta ei suinkaan niin korkealle kuin entisinä aikoina. Mitä väreihin tulee, on Drecollilla runollisia uutuuksia, kylmiä varivivahdukia, "kuutamoheijastuksia", napaseudun värejä, jos niin saa sanoa. Ei lainkaan lämpimiä värejä, joiden makeus väsyttää silmää, ei, salaperäinen loiste on ympäröivä Drecollin toaletteja ja antava kantajilleen vaikeasti saavutettavan hohteisen viehkeyden. On väsytty rikkaasti koristettuihin hameisiin ja niiden vastakohtiin, yksinkertaisiin, liiveihin. Teatterissa, päivällisillä ja ravintoloissa olkapäät ja rintaosa paraiten näkyvät, siitäpä syystä on liivi ja hame koristeltava yhtä paljon tai suotava runsaampi koristelu liiviosaile. Leikkaus seuraa jokseenkin vartalon ääriviivoja. - Tässä pääpiirteissään vuoden 1927 muodin suuntaviivat.
Kuvissa esitetään tämän talvikauden hattuja. Havaitsemme niiden oievan muodoltaan korkeita, varustettuja kapealla silmiä varjostavalla reunalla tai voi tämä puuttua kokonaan. Hatut tehdään sametista muodostaen runsaasti poimuja, tai huovasta, vieläpä näitä molempia rinnastetaan samassa hatussa. Huopahattua käytetään aamupäivällä, sametti- ja muita hattuja iltapäivällä.
Tarkastellessamme kappojen kuvia, huomaamme, että ne pyrkivät tulemaan yhä suoremmiksi ja kapeammiksi. Nämä pari kappaa näyttävät palautumista yksinkertaiseen kuosiin, jolla huolimatta selvästä uudenaikaistumisesta, on jonkinlainen sukulaisuus 1870-1880 luvun prinsessamallien kanssa. Pyöreät kielekkeet dekoratiivisena aineksena korostavat edelleen tätä sukulaisuutta. Valtavat turkiskalvosimet ovat myöhempi lisä, samoin toiselle puolelle sijoitettu tasku, joka on tehty niin, että siitä on tullut näkyvä koristus.
- Marie
22.3.18
Fugitive inks.
Manufacturer and builder 7, 1882
The aniline violet pencils now extensively used in this country, as well as inks made of the same coloring matter, must be understood to produce writing of a very fugitive character; well enough, perhaps, for amatory correspondence, which, in order to be in character with the feeling that prompts it, is possibly better to be of a somewhat transient kind. It is, however, different with most writing, and permanence is commonly recognized as an essential characteristic; and, as we have said, this quality does not belong to inks of the aniline violet series. A druggist whom we know found out this to his cost. He labeled some of his bottles with purple ink of a most telling brilliancy, but some time after was much surprised to find that not a trace of the writing was to be seen. The light effectually bleaches the aniline and we have noticed that exposure in a damp place produces the same effect.
The aniline violet pencils now extensively used in this country, as well as inks made of the same coloring matter, must be understood to produce writing of a very fugitive character; well enough, perhaps, for amatory correspondence, which, in order to be in character with the feeling that prompts it, is possibly better to be of a somewhat transient kind. It is, however, different with most writing, and permanence is commonly recognized as an essential characteristic; and, as we have said, this quality does not belong to inks of the aniline violet series. A druggist whom we know found out this to his cost. He labeled some of his bottles with purple ink of a most telling brilliancy, but some time after was much surprised to find that not a trace of the writing was to be seen. The light effectually bleaches the aniline and we have noticed that exposure in a damp place produces the same effect.
21.3.18
20.3.18
Liittolaismaitten väriaineteollisuus.
Kauppalehti 7, 11.1.1919
Väriaineteollisuus ja sen kanssa läheisessä yhteydessä oleva kemiallinen teollisuus oli ennen sotaa se tuotannonala, jolla Saksan teollinen ylivoimaisuus kaikkein selvimmin esiintyi. Kun sota yhdellä iskulla katkaisi mahdollisuudet saada kemikalioitten ja väriaineitten tarve Saksasta tyydytetyksi, havaitsivat liittoutuneet joutuneensa suuriin vaikeuksiin, joista selviytyäkseen niillä näytti olevan ainoana keinona edistää kaikin voimin oman teollisuuden muodostumista näillä aloilla. Neljä sotavuotta ovatkin epäilemättä tuoneet mukanansa huomattavan nousun tässä suhteessa. V. 1913 lasketaan Saksan toimittaneen maailmanmarkkinoille väriaineita yli 10 miljoonan punnan arvosta.
Niistä yhteenvedoista, joita on julkaistu ulkomaalaisissa eri ammattilehdissä, käy selville, mitä ensinnä Amerikkaan tulee, että v:n 1917 lopussa Yhdysvaltain uuteen väriaineteollisuuteen sijoitettujen pääomien määrä oli 163 milj. dollaria. Tähän lukuun ei kuitenkaan sisälly se osakepääoma, joka kymmenkunnalla aivan uudella tehtaalla on käytettävänään, eivätkä myöskään yksityisten firmojen sijoitukset. Kaikkiaan laskettiin silloin noin 210 milj. dollaria olleen sijoitettuna tervaväriteollisuuteen ja sen läheisiin tuotannon aloihin. Silmäys uuden amerikkalaisen väriaineteollisuuden spesialisoitumiseen osoittaa, että 22 liikettä valmisti raaka-aineita, sellaisia kuin bensoolia, toluolia, fenoolia, xyloolia, naftaliinia, 40 liikettä antautui puolivalmisteita tuottamaan, kuten trinitrotoluolia, nitrobensoolia, toluidinejä, jääetikkahappoa j. n. e., kun taas 46 liikettä valmisti tervavärejä ja 13 tehdasta kasvisvärejä ja ekstrakteja ynnä parkitusaineita. Selitetään, että amerikkalaiset värit ovat puuvillateollisuuden tarpeisiin täysin yhtä päteviä kuin saksalaiset. Niitä valmistetaan myöskin sikäli suuressa laajuudessa, etteivät ne vain täytä kotimaista tarvetta, vaan myöskin jättävät ylijäämää vientiä varten. Tullivuonna 1916—17 vietiin niinmuodoin värejä ja väriaineita 11.7 milj. dollarin arvosta (v. 1915—16 vain 51 milj. doll.), ja kymmenen ensi kuukauden aikana v. 1917—18 nousi tämä arvo 12.5 milj. dollariin. Suurin ostaja oli Englanti, joka näinä 10 kuukautena toi 3 miljoonan dollarin edestä. Osa amerikkalaisia väriliikkeitä työskentelee yksinomaan vientiä varten ja ovat ne perustaneet agentuureja ja osastokonttoreita Lontooseen ja Pariisiin, mutta myöskin Kiinaan ja Etelä-Amerikkaan.
Käytettävissä olevien hajanaisten tietojen perustalla voidaan todeta, että väriteollisuuden nousu on ulottunut myöskin Englantiin, vaikkakaan ei samassa laajuudessa kuin se on esiintynyt Yhdysvalloissa. Englannin riippuvaisuus Saksan väriteollisuudesta käy selville siitä tosiasiasta, että v. 1913 tuotiin noin 1.73 milj, punnan edestä väriaineita Saksasta, sillävälin kun oman tuotannon arvo oli vain noin 100,000 puntaa sterlingiä. Sodan aikana on kuitenkin perustettu suuret yhtiöt British Dyes Ltd ja Levinstein & C:o, jotka kumpikin ovat antautuneet aniliinivärien valmistukseen. Se valmistuskyky, joka näillä molemmilla suurilla yhtiöillä on niiden yhdistämisestä on muuten ollut kysymys —, lienee huomattava, vaikkakaan se ei läheskään tyydytä kotimaista tarvetta. Ennen sotaa puuvillateollisuus käytti noin 2,000 eri nyansia, joista noin 70 pros. tuotiin Saksasta ja vain 7 pros. lähti englantilaisista tehtaista. Sodan aikana on puuvillatehtaiden käytäntöön tarvittavien värien lukumäärä täytynyt rajoittaa noin 230:een, joista vain 25 pros. valm stetaan Englannissa. Kolmasosa niistä on sitäpaitsi surrogaatteja, joita käytetään vain paremman puutteessa ja ovat myöskin 100—-200 pros. kalliimpia kuin ne kvaliteettivärit, joita ennen tuotiin Saksasta.
Mitä Ranskaan tulee, oli sen riippuvaisuus Saksan väreistä ja väriaineista hyvin tuntuva. Niinpä nousi v. 1913 Ranskan koko värienkulutus 26 milj. frangin arvoon, josta noin 45 pros. eli 12 milj. fr. arvosta tuotiin värejä Saksasta. Samana vuonna Ranskassa valmistetuista väreistä oli 35 pros. peräisin Saksasta tuoduista puolivalmisteista, jotka edelleen valmistettiin Ranskassa olevissa saksalaisissa haaraliikkeissä. Sodan aikana on kuitenkin omia tehtaita perustettu. V. 1917 muodostettiin siten valtion aloitteesta suuri Compagnie National de Matieres Colorantes et de Produits Chimiques 40 milj. frangin osakepääomalla. Edelleen on yksityisestä aloitteesta perustettu Societe des Matieres Colorances et Produits Chimiques de St. Denis ja Societe Chimique des Usines de Rhone synteettisen indigon, metyyli-indigoa ja kromi-indigon erikoisvalmistusta varten. Paitsi väriaineita tullaan valmistamaan farmaseuttisia tuotteita, parfyymejä, saippuata j. n. e. Eräs neljäs yritys muodostettiin viime vuonna 4 milj. frangin pääomalla benzidinin ja naftylaminin valmistusta varten.
Miten pitkälle tuotannossaan, mitä erityisesti väriaineihin tulee, tämä uusi teollisuus on edistynyt, siitä ei ole yhteenkoottuja numerotietoja olemassa. Kuitenkin lienee otaksuttavissa, että se Ranskassa, kuten Englannissakin, on saavuttanut varsin vähän huomattavia käytännöllisiä tuloksia. Sodan loputtua esiintynee Ranskalle kuitenkin suuria mahdollisuuksia laajan kemiallisen teollisuuden luomiseen maan eteläiseen vesivoimaiseen osaan, jossa vesiputouksien yhteenlaskettu voimamäärä arvioidaan 9 miljoonaksi hevosvoimaksi.
Japani on vihdoin viimeisellä sijalla värejä tuottavista maista, huolimatta suurista ponnistuksistaan. Yaltion johtama yhtiö on tosin perustettu Osakaan väri aineitten valmistusta varten, mutta sen erikoistuotteiden näyttelyssä, joka viime syksynä toimeenpantiin Tokiossa, kävi ilmi, että ne kaikki olivat ala-arvoisia ulkomaisten, etenkin saksalaisten värien rinnalla ja kerrassaan kilpailukyvyttömiä normaaliolojen vallitessa.
Se kilpailija, jota Saksa sitävastoin saanee peljätä taistelussa tällä alalla, on kaikesta päättäen oleva Amerikka. Jo amerikkalaiseen väriteollisuuteen sijoitettujen pääomien suuruus, jotka nyt tehnevät yli 200 milj. dollaria, näyttävät takaavan sen. Vertailun vuoksi muistettakoon, että saksalaisen aniliiniyhtymän, joka, kuten tunnettua, käsittää alan 7 suurinta yhtiötä lukuisine haarautumineen, yhteenlaskettu osakepääoma tekee 383.4 milj. Rmk.
Väriaineteollisuus ja sen kanssa läheisessä yhteydessä oleva kemiallinen teollisuus oli ennen sotaa se tuotannonala, jolla Saksan teollinen ylivoimaisuus kaikkein selvimmin esiintyi. Kun sota yhdellä iskulla katkaisi mahdollisuudet saada kemikalioitten ja väriaineitten tarve Saksasta tyydytetyksi, havaitsivat liittoutuneet joutuneensa suuriin vaikeuksiin, joista selviytyäkseen niillä näytti olevan ainoana keinona edistää kaikin voimin oman teollisuuden muodostumista näillä aloilla. Neljä sotavuotta ovatkin epäilemättä tuoneet mukanansa huomattavan nousun tässä suhteessa. V. 1913 lasketaan Saksan toimittaneen maailmanmarkkinoille väriaineita yli 10 miljoonan punnan arvosta.
Niistä yhteenvedoista, joita on julkaistu ulkomaalaisissa eri ammattilehdissä, käy selville, mitä ensinnä Amerikkaan tulee, että v:n 1917 lopussa Yhdysvaltain uuteen väriaineteollisuuteen sijoitettujen pääomien määrä oli 163 milj. dollaria. Tähän lukuun ei kuitenkaan sisälly se osakepääoma, joka kymmenkunnalla aivan uudella tehtaalla on käytettävänään, eivätkä myöskään yksityisten firmojen sijoitukset. Kaikkiaan laskettiin silloin noin 210 milj. dollaria olleen sijoitettuna tervaväriteollisuuteen ja sen läheisiin tuotannon aloihin. Silmäys uuden amerikkalaisen väriaineteollisuuden spesialisoitumiseen osoittaa, että 22 liikettä valmisti raaka-aineita, sellaisia kuin bensoolia, toluolia, fenoolia, xyloolia, naftaliinia, 40 liikettä antautui puolivalmisteita tuottamaan, kuten trinitrotoluolia, nitrobensoolia, toluidinejä, jääetikkahappoa j. n. e., kun taas 46 liikettä valmisti tervavärejä ja 13 tehdasta kasvisvärejä ja ekstrakteja ynnä parkitusaineita. Selitetään, että amerikkalaiset värit ovat puuvillateollisuuden tarpeisiin täysin yhtä päteviä kuin saksalaiset. Niitä valmistetaan myöskin sikäli suuressa laajuudessa, etteivät ne vain täytä kotimaista tarvetta, vaan myöskin jättävät ylijäämää vientiä varten. Tullivuonna 1916—17 vietiin niinmuodoin värejä ja väriaineita 11.7 milj. dollarin arvosta (v. 1915—16 vain 51 milj. doll.), ja kymmenen ensi kuukauden aikana v. 1917—18 nousi tämä arvo 12.5 milj. dollariin. Suurin ostaja oli Englanti, joka näinä 10 kuukautena toi 3 miljoonan dollarin edestä. Osa amerikkalaisia väriliikkeitä työskentelee yksinomaan vientiä varten ja ovat ne perustaneet agentuureja ja osastokonttoreita Lontooseen ja Pariisiin, mutta myöskin Kiinaan ja Etelä-Amerikkaan.
Käytettävissä olevien hajanaisten tietojen perustalla voidaan todeta, että väriteollisuuden nousu on ulottunut myöskin Englantiin, vaikkakaan ei samassa laajuudessa kuin se on esiintynyt Yhdysvalloissa. Englannin riippuvaisuus Saksan väriteollisuudesta käy selville siitä tosiasiasta, että v. 1913 tuotiin noin 1.73 milj, punnan edestä väriaineita Saksasta, sillävälin kun oman tuotannon arvo oli vain noin 100,000 puntaa sterlingiä. Sodan aikana on kuitenkin perustettu suuret yhtiöt British Dyes Ltd ja Levinstein & C:o, jotka kumpikin ovat antautuneet aniliinivärien valmistukseen. Se valmistuskyky, joka näillä molemmilla suurilla yhtiöillä on niiden yhdistämisestä on muuten ollut kysymys —, lienee huomattava, vaikkakaan se ei läheskään tyydytä kotimaista tarvetta. Ennen sotaa puuvillateollisuus käytti noin 2,000 eri nyansia, joista noin 70 pros. tuotiin Saksasta ja vain 7 pros. lähti englantilaisista tehtaista. Sodan aikana on puuvillatehtaiden käytäntöön tarvittavien värien lukumäärä täytynyt rajoittaa noin 230:een, joista vain 25 pros. valm stetaan Englannissa. Kolmasosa niistä on sitäpaitsi surrogaatteja, joita käytetään vain paremman puutteessa ja ovat myöskin 100—-200 pros. kalliimpia kuin ne kvaliteettivärit, joita ennen tuotiin Saksasta.
Mitä Ranskaan tulee, oli sen riippuvaisuus Saksan väreistä ja väriaineista hyvin tuntuva. Niinpä nousi v. 1913 Ranskan koko värienkulutus 26 milj. frangin arvoon, josta noin 45 pros. eli 12 milj. fr. arvosta tuotiin värejä Saksasta. Samana vuonna Ranskassa valmistetuista väreistä oli 35 pros. peräisin Saksasta tuoduista puolivalmisteista, jotka edelleen valmistettiin Ranskassa olevissa saksalaisissa haaraliikkeissä. Sodan aikana on kuitenkin omia tehtaita perustettu. V. 1917 muodostettiin siten valtion aloitteesta suuri Compagnie National de Matieres Colorantes et de Produits Chimiques 40 milj. frangin osakepääomalla. Edelleen on yksityisestä aloitteesta perustettu Societe des Matieres Colorances et Produits Chimiques de St. Denis ja Societe Chimique des Usines de Rhone synteettisen indigon, metyyli-indigoa ja kromi-indigon erikoisvalmistusta varten. Paitsi väriaineita tullaan valmistamaan farmaseuttisia tuotteita, parfyymejä, saippuata j. n. e. Eräs neljäs yritys muodostettiin viime vuonna 4 milj. frangin pääomalla benzidinin ja naftylaminin valmistusta varten.
Miten pitkälle tuotannossaan, mitä erityisesti väriaineihin tulee, tämä uusi teollisuus on edistynyt, siitä ei ole yhteenkoottuja numerotietoja olemassa. Kuitenkin lienee otaksuttavissa, että se Ranskassa, kuten Englannissakin, on saavuttanut varsin vähän huomattavia käytännöllisiä tuloksia. Sodan loputtua esiintynee Ranskalle kuitenkin suuria mahdollisuuksia laajan kemiallisen teollisuuden luomiseen maan eteläiseen vesivoimaiseen osaan, jossa vesiputouksien yhteenlaskettu voimamäärä arvioidaan 9 miljoonaksi hevosvoimaksi.
Japani on vihdoin viimeisellä sijalla värejä tuottavista maista, huolimatta suurista ponnistuksistaan. Yaltion johtama yhtiö on tosin perustettu Osakaan väri aineitten valmistusta varten, mutta sen erikoistuotteiden näyttelyssä, joka viime syksynä toimeenpantiin Tokiossa, kävi ilmi, että ne kaikki olivat ala-arvoisia ulkomaisten, etenkin saksalaisten värien rinnalla ja kerrassaan kilpailukyvyttömiä normaaliolojen vallitessa.
Se kilpailija, jota Saksa sitävastoin saanee peljätä taistelussa tällä alalla, on kaikesta päättäen oleva Amerikka. Jo amerikkalaiseen väriteollisuuteen sijoitettujen pääomien suuruus, jotka nyt tehnevät yli 200 milj. dollaria, näyttävät takaavan sen. Vertailun vuoksi muistettakoon, että saksalaisen aniliiniyhtymän, joka, kuten tunnettua, käsittää alan 7 suurinta yhtiötä lukuisine haarautumineen, yhteenlaskettu osakepääoma tekee 383.4 milj. Rmk.
19.3.18
For Painting Walls...
Manufacturer and builder 9, 1890
For painting walls, or other objects exposed to dampness, a mixture has come into extensive use in Germany, formed of very fine iron filings and linseed-oil varnish. When the material to be painted is subject to frequent change of temperature, linseed oil and amber varnish are added to the first two coats. The paint may be applied to wood, stone or iron; and, in the case of the latter, it is not necessary to free it from rust or oily matters.
For painting walls, or other objects exposed to dampness, a mixture has come into extensive use in Germany, formed of very fine iron filings and linseed-oil varnish. When the material to be painted is subject to frequent change of temperature, linseed oil and amber varnish are added to the first two coats. The paint may be applied to wood, stone or iron; and, in the case of the latter, it is not necessary to free it from rust or oily matters.
18.3.18
Ihmeellisiä sateita.
Iltalehti 222, 22.9.1928
Joskus kuulee kerrottavan, että johonkin paikkaan on satanut sammakonpoikasia, matoja tahi muita eläviä olentoja, jommoisia ei pilvissä asusta. Homeros antaa verisateiden virrata kreikkalaisten sankarien niskaan, seikka joka selitettiin monelle urhoolliselle miehelle kuolemanenteeksi, ja Plutarchos kertoo kiivaiden, etenkin kimbrien kanssa käytyjen taistelujen jälkeen ilmaantuneista verisateista. Gregorius Toursilainen kertoo, että v. 582 satoi "verta" Pariisin ylle - "jolloin ihmisten vaatteet saivat siitä niin paljon tahroja, että he kauhistuneina riisuivat ne yltään" - ja maaliskuussa 1181 satoi Ranskassa ja Saksassa "verta" lakkaamatta kolmen vuorokauden ajan, samalla kun taivaalla nähtiin loistava risti. V. 1354 kohtasi Ruotsia sade, mikä jätti vaatteisiin punaisen ristin muotoisia merkkejä.
Tieteellisissä aikakirjoissa kerrotaan, että maaliskuun 17 päivänä 1669 useihin paikkoihin Chatillonin kaupunkiin laskeutui sateena punervaa nestettä, paksua, pahalle tuoksuvaa ja löyhkäävää, veren kaltaista. Nähtiin, kuinka tämä neste valui suurina pisaroina seinille, "mikä teki todennäköiseksi, että tämä sade oli saanut alkunsa paikallaan olevasta mutaisesta vedestä, minkä pyörretuuli on kohottanut jostakin läheisestä lammikosta."
Väriltään punaista sadetta - lausuu Flammarion - on huomattu siksi usein, ettei ilmiön olemassaolosta ole mitään epäilyä, vanhojen erehdys koskee ainoastaan nesteenlaatua, mikä antoi tapahtumalle ihmeen leiman. Beda (anglosaksilainen oppinut, joka eli 673—735), kertoo että "sade, joka oli tavallisia taajempi ja lämpöisempi, voi tulla punaiseksi kuin veri ja johtaa harhaan taitamattomia." Useat keskiajan oppineet, jotka kertovat, että yhdeksännen vuosisadan keskivaiheilla satoi punaista tuhkaa ja ainetta, joka muistutti maksoittunutta verta, olivat järkevän selityksen tiellä. Se mitä jokapäiväisessä kielessä sanotaan verisateeksi, on - sanoo G. Schott -, tavallisesti ainoastaan sinoberin tahi punaliidun värjäämää vettä.
Heinäkuun alussa 1608 kohtasi eräs tällainen luultu verisade Aixin esikaupunkeja Provencessa - ilmiö on esiintynyt paljoa useammin eteläisessä Europassa kuin pohjoisessa - ja eräät papit, jotka joko itse olivat erehtyneet tahi tahtovat käyttää ilmiötä uskonnollisiin tarkoituksiin, selittivät, että paholainen sillä tavalla ilmoitti tulosiansa. Onneksi oli olemassa valistunut Peiresc niminen mies, joka uutterasti tutki tätä ihmettä ja Jopuksi tuli siihen tulokseen, että punainen aine oli perhosten tähteitä.
Maaliskuun 14 p. 1813 kohtasi tällainen merkillinen punainen sade silloista Neapelin kuningaskuntaa, ja eräs Sementiani niminen oppinut antoi tiedeakatemialle siitä näin kuuluvan selityksen:
"Itäinen tuuli oli puhaltanut kaksi päivää, ja senjälkeen Geracan asujaimet näkivät pilven lähenevän mereltä. Kello kaksi iltapäivällä tuuli tyyntyi, mutta pilvi peitti jo läheiset vuoret ja alkoi pimentää auringonvalon. Pilven väri, joka alkujaan oli vaaleanpunainen, tuli sitten tulipunaiseksi. Kaupunki peittyi nyt paksuun pimeään, niin että kynttilät täytyi sytyttää jo kello neljä iltapäivällä. Ihmiset kauhistuneina pimeästä sekä pilven väristä riensivät kirkkoon rukoilemaan. Pimeys lisääntyi lisääntymistään, samalla kun taivas näytti aivan punahehkuiselta raudalta, ukkonen alkoi jyristä. Nyt alkoi maahan laskeutua suurina pisaroina punerva sade, mikä toisista näytti veripisaroilta ja toisista tulipisaroilta. Vihdoin iltapuoleen alkoi ilma kirkastua, ukkonen ja salamat lakkasivat ja ihmiset saivat tavallisen rauhansa."
Tämä sade jätti maahan kanelinpunaisen värin, ja suurennuslasin avulla huomattiin siinä pieniä kovia esineitä. Voimakkaassa kuumuudessa nämä esineet saivat ensiksi ruskean, sitten mustan ja lopuksi punahehkuisen värin. Paljaallakin silmällä voi huomata, sitten kun kuumuus on riittävästi vaikuttanut, loistavia katinkultaliuskoja. Joukossa oli kiisua, albuminia, kalkkia, rautaa ja kromia. Mutta mistä tämä tomu tuli? Selitys saatiin vasta 1846.
Tämän vuoden syksynä raivosi joukko myrskyjä. Sykloonit panivat Atlantin valtameren liikkeelle. Ranskassa nousi ankaroita myrskyjä ja Kiinan merellä raivosivat tyfonit. Myrskyt olivat kyliin ankaria temmatakseen irti maakerrostumia. Ja niinpä etevä saksalainen eläintieteilijä, jolle lähetettiin näyte ranskalaista sadelöytöä, totesi siinä olevan seitsemänkymmenläkolme orgaanista muotoa, joista muutamat kuuluivat yksinomaisesti Etelä-Amerikalle. Tämä tomu oli lähtenyt Amerikasta lokakuun 13 p. ja saapunut Ranskaan saman kuun 17 p., siis neljässä päivässä, liikkuen siis 17,15 m. nopeudella sekunnissa. "Verisateen" siis aiheutti tomu, mikä saattoi tulla varsin pitkien matkojen takaa.
Keltaisesta sateesta taas kertovat aikakirjat m. m., että toukok. 16 p. 1646 kohtasi Kööpenhaminaa erittäin runsas sade, mikä tulvi yli kaupungin ja sisälsi ainetta, mikä väriltään ja hajultaan muistutti rikkiä. Ja Norjassa satoi toukok. 19 p. 1665 kauhistavan myrskyn vallitessa ainetta, mikä oli aivan rikin kaltaista ja tuleen heitettynä antoi aivan rikin hajun sekä tärpättispriihin sekoitettuna muodosti nestettä, minkä haju muistutti rikkipalsamia. Islannin tulivuorten läheisyys selittää tämän ilmiön.
Vanhoissa kronikoissa kerrotaan muistakin ihmeellisistä sateista, jotka ovat liioiteltuja ja eri tavoin tulkittuja, niin että niille ei voi aivan helposti löytää selitystä.
Niinpä kerrotaan maitosateesta, elohopeasateesta, vieläpä lihasateestakin.
V. 270 kerrotaan Roomassa sataneen lihaa taivaasta suurempina tahi pienempinä palasina. Linnut eivät sitä nielleet, se ei levittänyt minkäänlaista hajua eikä myöskään muuttunut millään tavalla. Tämä viimeinen ominaisuus osoittaisi että tässä ei ollut ollenkaan kysymys todellisesta eläimenlihasta, koska liha ehdottomasti mätänee. Todennäköisesti on tapahtunut jonkinlainen laavasade, sillä vuosina 1824 ja 1828 nähtiin Persian seuduilla samanlainen sade niin rankkana, että se peitti maan monen sentin paksuudelta. Se oli jonkinlaista laavaa, mitä lampaat söivät ahneesti ja mikä kelpasi myöskin leivän valmistamiseen.
Kerran anasti pilviveto, mikä oli syntynyt merellä, satoja appelsiineja Pausilippan kärjestä, Napolin läheltä. Hetkistä myöhemmin eräs nuori tyttö, joka oli terassilla melko pitkän matkan päässä siitä, näki appelsiinisateen, mikä levisi hänen ympärillensä - todellakin paljoa miellyttävämpi kuin jokin sammakko - tahi konnasade, mutta paljoa hämmästyttävämpi, koska appelsiini kieltämättä on melkoista painavampi kuin ukkossateessa tavallisesti ilmenevät sammakot, kalat ja toukat.
Yöllä tammikuun 29 ja 30 päivän välillä 1869 raivosi Araehessa Ranskassa lumipyry, joka kesti puoli viidestä iltapäivällä seuraavaan päivään, ja huoneista tultua huomattiin lumella suuri joukko eläviä toukkia. Todettiin näiden kuuluvan Etelä-Ranskasta kotoisin oleviin yöperhoihin.
Vanhoilla on kerrottavinaan useita samanlaisia esimerkkejä. Philarcus kertoo nähneensä sammakkojen ja kalojen pudonneen suurissa määrissä taivaasta ja lisää: "Heraclid Lembus" kirjoittaa, että Jumala antoi sataa sammakoita Poenian ja Dardanian ympärille niin runsaasti, että talot ja seinät olivat niitä täynnä. Ovet suljettiin ja eläimiä surmattiin niin paljon, ettei saattanut astua askeltakaan tallaamatta niitä. Niiden mätäneminen tuotti sellaisen löyhkän, että koko seutu oli jätettävä. Se että pyörrepatsas voi vetää mukanaan sammakoita, konnia ja kaloja, on helposti selitettävissä, koska nämä eläimet eivät kuulu niihin, jotka piiloutuvat rajumyrskyn lähestyessä.
On myöskin kuultu puhuttavan heinäsirkkasateista. Ne tuottavat pahemman tuhon kuin sotajoukot, ja v. 1709 estivät sellaiset parvet Kaarlo XII:nnen paluun Pultavan tappion jälkeen. Armeija luuli joutuneensa raesateen keskelle, mutta silloin laskikin maahan äkkiä heinäsirkkapilvi. Ennen hyönteisten ilmaantumista on käynyt vinkuva tuuli, ja "niiden siipien suhina oli voittanut Mustan meren pauhun". Ne tuhosivat kaiken mikä hedelmää kantoi.
Sadetta voi siis tulla monenlaatuista, kun taivaan akkunat aukenevat ja myrkky mylvii.
Joskus kuulee kerrottavan, että johonkin paikkaan on satanut sammakonpoikasia, matoja tahi muita eläviä olentoja, jommoisia ei pilvissä asusta. Homeros antaa verisateiden virrata kreikkalaisten sankarien niskaan, seikka joka selitettiin monelle urhoolliselle miehelle kuolemanenteeksi, ja Plutarchos kertoo kiivaiden, etenkin kimbrien kanssa käytyjen taistelujen jälkeen ilmaantuneista verisateista. Gregorius Toursilainen kertoo, että v. 582 satoi "verta" Pariisin ylle - "jolloin ihmisten vaatteet saivat siitä niin paljon tahroja, että he kauhistuneina riisuivat ne yltään" - ja maaliskuussa 1181 satoi Ranskassa ja Saksassa "verta" lakkaamatta kolmen vuorokauden ajan, samalla kun taivaalla nähtiin loistava risti. V. 1354 kohtasi Ruotsia sade, mikä jätti vaatteisiin punaisen ristin muotoisia merkkejä.
Tieteellisissä aikakirjoissa kerrotaan, että maaliskuun 17 päivänä 1669 useihin paikkoihin Chatillonin kaupunkiin laskeutui sateena punervaa nestettä, paksua, pahalle tuoksuvaa ja löyhkäävää, veren kaltaista. Nähtiin, kuinka tämä neste valui suurina pisaroina seinille, "mikä teki todennäköiseksi, että tämä sade oli saanut alkunsa paikallaan olevasta mutaisesta vedestä, minkä pyörretuuli on kohottanut jostakin läheisestä lammikosta."
Väriltään punaista sadetta - lausuu Flammarion - on huomattu siksi usein, ettei ilmiön olemassaolosta ole mitään epäilyä, vanhojen erehdys koskee ainoastaan nesteenlaatua, mikä antoi tapahtumalle ihmeen leiman. Beda (anglosaksilainen oppinut, joka eli 673—735), kertoo että "sade, joka oli tavallisia taajempi ja lämpöisempi, voi tulla punaiseksi kuin veri ja johtaa harhaan taitamattomia." Useat keskiajan oppineet, jotka kertovat, että yhdeksännen vuosisadan keskivaiheilla satoi punaista tuhkaa ja ainetta, joka muistutti maksoittunutta verta, olivat järkevän selityksen tiellä. Se mitä jokapäiväisessä kielessä sanotaan verisateeksi, on - sanoo G. Schott -, tavallisesti ainoastaan sinoberin tahi punaliidun värjäämää vettä.
Heinäkuun alussa 1608 kohtasi eräs tällainen luultu verisade Aixin esikaupunkeja Provencessa - ilmiö on esiintynyt paljoa useammin eteläisessä Europassa kuin pohjoisessa - ja eräät papit, jotka joko itse olivat erehtyneet tahi tahtovat käyttää ilmiötä uskonnollisiin tarkoituksiin, selittivät, että paholainen sillä tavalla ilmoitti tulosiansa. Onneksi oli olemassa valistunut Peiresc niminen mies, joka uutterasti tutki tätä ihmettä ja Jopuksi tuli siihen tulokseen, että punainen aine oli perhosten tähteitä.
Maaliskuun 14 p. 1813 kohtasi tällainen merkillinen punainen sade silloista Neapelin kuningaskuntaa, ja eräs Sementiani niminen oppinut antoi tiedeakatemialle siitä näin kuuluvan selityksen:
"Itäinen tuuli oli puhaltanut kaksi päivää, ja senjälkeen Geracan asujaimet näkivät pilven lähenevän mereltä. Kello kaksi iltapäivällä tuuli tyyntyi, mutta pilvi peitti jo läheiset vuoret ja alkoi pimentää auringonvalon. Pilven väri, joka alkujaan oli vaaleanpunainen, tuli sitten tulipunaiseksi. Kaupunki peittyi nyt paksuun pimeään, niin että kynttilät täytyi sytyttää jo kello neljä iltapäivällä. Ihmiset kauhistuneina pimeästä sekä pilven väristä riensivät kirkkoon rukoilemaan. Pimeys lisääntyi lisääntymistään, samalla kun taivas näytti aivan punahehkuiselta raudalta, ukkonen alkoi jyristä. Nyt alkoi maahan laskeutua suurina pisaroina punerva sade, mikä toisista näytti veripisaroilta ja toisista tulipisaroilta. Vihdoin iltapuoleen alkoi ilma kirkastua, ukkonen ja salamat lakkasivat ja ihmiset saivat tavallisen rauhansa."
Tämä sade jätti maahan kanelinpunaisen värin, ja suurennuslasin avulla huomattiin siinä pieniä kovia esineitä. Voimakkaassa kuumuudessa nämä esineet saivat ensiksi ruskean, sitten mustan ja lopuksi punahehkuisen värin. Paljaallakin silmällä voi huomata, sitten kun kuumuus on riittävästi vaikuttanut, loistavia katinkultaliuskoja. Joukossa oli kiisua, albuminia, kalkkia, rautaa ja kromia. Mutta mistä tämä tomu tuli? Selitys saatiin vasta 1846.
Tämän vuoden syksynä raivosi joukko myrskyjä. Sykloonit panivat Atlantin valtameren liikkeelle. Ranskassa nousi ankaroita myrskyjä ja Kiinan merellä raivosivat tyfonit. Myrskyt olivat kyliin ankaria temmatakseen irti maakerrostumia. Ja niinpä etevä saksalainen eläintieteilijä, jolle lähetettiin näyte ranskalaista sadelöytöä, totesi siinä olevan seitsemänkymmenläkolme orgaanista muotoa, joista muutamat kuuluivat yksinomaisesti Etelä-Amerikalle. Tämä tomu oli lähtenyt Amerikasta lokakuun 13 p. ja saapunut Ranskaan saman kuun 17 p., siis neljässä päivässä, liikkuen siis 17,15 m. nopeudella sekunnissa. "Verisateen" siis aiheutti tomu, mikä saattoi tulla varsin pitkien matkojen takaa.
Keltaisesta sateesta taas kertovat aikakirjat m. m., että toukok. 16 p. 1646 kohtasi Kööpenhaminaa erittäin runsas sade, mikä tulvi yli kaupungin ja sisälsi ainetta, mikä väriltään ja hajultaan muistutti rikkiä. Ja Norjassa satoi toukok. 19 p. 1665 kauhistavan myrskyn vallitessa ainetta, mikä oli aivan rikin kaltaista ja tuleen heitettynä antoi aivan rikin hajun sekä tärpättispriihin sekoitettuna muodosti nestettä, minkä haju muistutti rikkipalsamia. Islannin tulivuorten läheisyys selittää tämän ilmiön.
Vanhoissa kronikoissa kerrotaan muistakin ihmeellisistä sateista, jotka ovat liioiteltuja ja eri tavoin tulkittuja, niin että niille ei voi aivan helposti löytää selitystä.
Niinpä kerrotaan maitosateesta, elohopeasateesta, vieläpä lihasateestakin.
V. 270 kerrotaan Roomassa sataneen lihaa taivaasta suurempina tahi pienempinä palasina. Linnut eivät sitä nielleet, se ei levittänyt minkäänlaista hajua eikä myöskään muuttunut millään tavalla. Tämä viimeinen ominaisuus osoittaisi että tässä ei ollut ollenkaan kysymys todellisesta eläimenlihasta, koska liha ehdottomasti mätänee. Todennäköisesti on tapahtunut jonkinlainen laavasade, sillä vuosina 1824 ja 1828 nähtiin Persian seuduilla samanlainen sade niin rankkana, että se peitti maan monen sentin paksuudelta. Se oli jonkinlaista laavaa, mitä lampaat söivät ahneesti ja mikä kelpasi myöskin leivän valmistamiseen.
Kerran anasti pilviveto, mikä oli syntynyt merellä, satoja appelsiineja Pausilippan kärjestä, Napolin läheltä. Hetkistä myöhemmin eräs nuori tyttö, joka oli terassilla melko pitkän matkan päässä siitä, näki appelsiinisateen, mikä levisi hänen ympärillensä - todellakin paljoa miellyttävämpi kuin jokin sammakko - tahi konnasade, mutta paljoa hämmästyttävämpi, koska appelsiini kieltämättä on melkoista painavampi kuin ukkossateessa tavallisesti ilmenevät sammakot, kalat ja toukat.
Yöllä tammikuun 29 ja 30 päivän välillä 1869 raivosi Araehessa Ranskassa lumipyry, joka kesti puoli viidestä iltapäivällä seuraavaan päivään, ja huoneista tultua huomattiin lumella suuri joukko eläviä toukkia. Todettiin näiden kuuluvan Etelä-Ranskasta kotoisin oleviin yöperhoihin.
Vanhoilla on kerrottavinaan useita samanlaisia esimerkkejä. Philarcus kertoo nähneensä sammakkojen ja kalojen pudonneen suurissa määrissä taivaasta ja lisää: "Heraclid Lembus" kirjoittaa, että Jumala antoi sataa sammakoita Poenian ja Dardanian ympärille niin runsaasti, että talot ja seinät olivat niitä täynnä. Ovet suljettiin ja eläimiä surmattiin niin paljon, ettei saattanut astua askeltakaan tallaamatta niitä. Niiden mätäneminen tuotti sellaisen löyhkän, että koko seutu oli jätettävä. Se että pyörrepatsas voi vetää mukanaan sammakoita, konnia ja kaloja, on helposti selitettävissä, koska nämä eläimet eivät kuulu niihin, jotka piiloutuvat rajumyrskyn lähestyessä.
On myöskin kuultu puhuttavan heinäsirkkasateista. Ne tuottavat pahemman tuhon kuin sotajoukot, ja v. 1709 estivät sellaiset parvet Kaarlo XII:nnen paluun Pultavan tappion jälkeen. Armeija luuli joutuneensa raesateen keskelle, mutta silloin laskikin maahan äkkiä heinäsirkkapilvi. Ennen hyönteisten ilmaantumista on käynyt vinkuva tuuli, ja "niiden siipien suhina oli voittanut Mustan meren pauhun". Ne tuhosivat kaiken mikä hedelmää kantoi.
Sadetta voi siis tulla monenlaatuista, kun taivaan akkunat aukenevat ja myrkky mylvii.
17.3.18
Minkäväriset plakaatit näkyvät parhaiten?
Kauppias 4, 16.2.1927
Eräs englantilainen liike, jonka erikoisalana on reklaamiplakaattien valmistus, on suorittanut perusteellisia kokeita siitä, mikä väriyhdistelmä plakaateissa parhaiten pistää silmään. Kokeet tehtiin sillä tavalla, että avaralle kentälle pystytettiin puinen taulu niin, että aurinko sitä hyvin valaisi. Sitten kiinnitettiin tauluun paperin ja painovärin puolesta mitä erilaatuisimpia plakaatteja, joita sitten yhtä toisensa jälkeen tekstin selkeyteen nähden tutkittiin. Koska plakaatin tehoon vaikuttaa myös siihen käytettyjen kirjaimien muoto, oli joka koeplakaattiin painettu kaksi riviä sanoja, joista toinen aivan yksinkertaisin ja toinen vähän vaikeammin luettavin kirjaimin.
Kokeet johtivat seuraavaan tulokseen:
Parhaiten näkyvää on harmaa tai musta painos keltaisella paperilla. Sen jälkeen seuraa punainen painos valkealla paperilla, samoin kuin sininenkin valkoisella, jopa valkoinenkin sinisellä paperilla. Vasta sitten tuli musta painos valkoisella paperilla, joten esim. valkoinen painos sinisellä paperilla, kummallista kyllä, osoittausi olevansa selvempää kuin tavallinen musta valkealla. Näiden väriyhdistelmien jälkeen seurasi keltainen painos mustalla, valkea painos punaisella ja valkea painos mustalla paperilla. Kaikkein epäselvintä oli punainen painos keltaisella ja punainen painos vihreällä paperilla.
Näillä huomioilla on epäilemättä varsin suuri käytännöllinen merkityksensä, sillä varsinkin suurkaupungissa elävän ihmisen hermostoja silmät ovat niin monenlaisen näkemisellä rasitetut, että tällainen ihminen vannaankin tuntee mielihyvää kohdatessansa katseellaan jotakin sellaista, joka hänen puoleltaan vaatii mahdollisimman vähän ponnistelua.
Eräs englantilainen liike, jonka erikoisalana on reklaamiplakaattien valmistus, on suorittanut perusteellisia kokeita siitä, mikä väriyhdistelmä plakaateissa parhaiten pistää silmään. Kokeet tehtiin sillä tavalla, että avaralle kentälle pystytettiin puinen taulu niin, että aurinko sitä hyvin valaisi. Sitten kiinnitettiin tauluun paperin ja painovärin puolesta mitä erilaatuisimpia plakaatteja, joita sitten yhtä toisensa jälkeen tekstin selkeyteen nähden tutkittiin. Koska plakaatin tehoon vaikuttaa myös siihen käytettyjen kirjaimien muoto, oli joka koeplakaattiin painettu kaksi riviä sanoja, joista toinen aivan yksinkertaisin ja toinen vähän vaikeammin luettavin kirjaimin.
Kokeet johtivat seuraavaan tulokseen:
Parhaiten näkyvää on harmaa tai musta painos keltaisella paperilla. Sen jälkeen seuraa punainen painos valkealla paperilla, samoin kuin sininenkin valkoisella, jopa valkoinenkin sinisellä paperilla. Vasta sitten tuli musta painos valkoisella paperilla, joten esim. valkoinen painos sinisellä paperilla, kummallista kyllä, osoittausi olevansa selvempää kuin tavallinen musta valkealla. Näiden väriyhdistelmien jälkeen seurasi keltainen painos mustalla, valkea painos punaisella ja valkea painos mustalla paperilla. Kaikkein epäselvintä oli punainen painos keltaisella ja punainen painos vihreällä paperilla.
Näillä huomioilla on epäilemättä varsin suuri käytännöllinen merkityksensä, sillä varsinkin suurkaupungissa elävän ihmisen hermostoja silmät ovat niin monenlaisen näkemisellä rasitetut, että tällainen ihminen vannaankin tuntee mielihyvää kohdatessansa katseellaan jotakin sellaista, joka hänen puoleltaan vaatii mahdollisimman vähän ponnistelua.
16.3.18
Printing ink for fine work.
The Living age 62, 19.7.1845
We discharge an agreeable duty in directing attention to great improvements made by Messrs. Parsons and Fletcher, of Paternoster-row, in the important article of printng ink; and in referring such of our readers as are interested in the subject to the appearance presented by the woodcuts contained in this number of the Art Union - all of which are printed from ink of their manufacture. Those who know how much of the effect of wood-engravings must depend upon the printing, will heartily rejoice to learn that science, skill, and experience have been combined to insure successful results - as far as the character and quality of the ink is concerned. And, in truth, this is more than "half the battle;" for many a beautiful work has been thoroughly marred by the use of a defective material, while inferior performances, if colored with a brilliant black, have been looked upon as fine examples of art. Now-a-days there are few works published without some embellishments of the kind referred to; the presses of England, Germany, France, and Belgium issue every day thousands of woodcuts; it was high time, therefore, that to improve the ink was an object of careful thought and study.
- Art Union.
We discharge an agreeable duty in directing attention to great improvements made by Messrs. Parsons and Fletcher, of Paternoster-row, in the important article of printng ink; and in referring such of our readers as are interested in the subject to the appearance presented by the woodcuts contained in this number of the Art Union - all of which are printed from ink of their manufacture. Those who know how much of the effect of wood-engravings must depend upon the printing, will heartily rejoice to learn that science, skill, and experience have been combined to insure successful results - as far as the character and quality of the ink is concerned. And, in truth, this is more than "half the battle;" for many a beautiful work has been thoroughly marred by the use of a defective material, while inferior performances, if colored with a brilliant black, have been looked upon as fine examples of art. Now-a-days there are few works published without some embellishments of the kind referred to; the presses of England, Germany, France, and Belgium issue every day thousands of woodcuts; it was high time, therefore, that to improve the ink was an object of careful thought and study.
- Art Union.
15.3.18
14.3.18
13.3.18
Pronssiväreistä.
Kirjapainotaito 1, 1925
Kunnollisen metallikiillon, tavallisimmin kullan ja hopean jäljittely on vaivalloisimpia tehtäviä mitä painamisalalla yleensä esiintyy. Ei ole sentähden ihme, että tälläkin alalla koetetaan keksiä uusia, parannettuja menetelmiä.
Samalla kun selostamme erään uutuuden pronssivärien alalta, koskettelemme hiukan yleisemmin niin sanotun pronssin käyttöä painamisessa.
Pronssiväri on jauhetta, kuten muutkin painoväripigmentit. Mutta sen paperille kiinnittämisessä käytetään kahta eri tapaa: joko painetaan sideaine (pohjustusväri) ensin paperille ja siihen ripotellaan pronssijauhetta, tai sekoitetaan sideaine ja pronssijauhe yhteen ja painetaan kuten tavalliset painoväritkin. — Kummassakin menetelmässä on sekä valo- että varjopuolensa.
Edellisessä ns. pronssipulveroimisessa edellytetään, että alusväri omaa kaksi tärkeintä ominaisuutta. Sen pitää kiinnittää pronssijauhe mahdollisimman hyvin eikä kuitenkaan saa kuivua liiaksi teloihin. Karkeille tai värillisille papereille painettaessa on pronssin alusväriin hyvä sekoittaa okraa, kromikeltaista tai terra di sienaa, hopeapronssin alusväriin taasen peittovalkoista ja hiukan vaaleata sinilakkaa. Samaten on karkeille ja huonoille papereille painettaessa pohjustusvärin oltava niin paksua, että se täyttää paperin huokoset, ja pronssijauheen pitäisi tässä tapauksessa olla mahdolisimman karkearakeista. Sileille papereille painettaessa pitäisi pohjavärin taasen olla ohutta ja pronssin hienorakeista. Luonnollisesti on pulveroiminen ja puhdistaminen sileällä paperilla helpompaa kuin karhealla. Pulveroimismenetelmällä saa aina jokseenkin hyvän tuloksen, eikä paperin laatu siihen kovin paljoa vaikuta. Varjopuolina on se, että työ tätä menetelmää käyttäen tulee suhteellisen kalliiksi, on usein kirjapainossa vaikeasti järjestettävissä ja on hyvin epäterveellistä.
Hyvällä pronssipainovärillä pitäisi olla seuraavanlaisia ominaisuuksia: Se ei saisi kuivua liiaksi teloihin eikä myöskään 'takertua', toisin sanoen kokoontua kokkareiksi. Pronssipainoväreillä pitäisi olla myöskin suurempi loisto, sillä usein ovat ne näöltään niin likaiset ja himmeät, ettei niitä monessakaan tapauksessa voi käyttää. Edellämainittujen vikojen, jos ne pronssivärissä esiintyvät, väitetään johtuvan pääasiassa siitä, että värit joutuvat liian kauan olemaan valmiiksi sekoitettuna,ne 'takertuvat' ja menettävät kiiltonsa, kun vastasekoitettu tuore väri sitävastoin on joustavaa painaa ja tekee loistavamman vaikutuksen.
Yllämainitun epäkohdan poistamiseksi on Hostmann'in väritehdas monivuotisten kokeilujen tuloksena laskenut kauppaan uutuuden, jonka selostusvihkosesta lainaamme seuraavat kohdat:
"Jotta pronssiväri pysyisi mahdollisimman kirkkaana ja joustavana, lähetämme erikseen sekä pronssipulverin että pronssipainovernissan. Ne sekoitetaan sitten puhtaassa astiassa, jolloin otetaan 9 osaa pronssipainovernissaa ja 11 osaa pronssipulveria (Reichgold tai Bleichgold). Hopeapronssin (Aluminium) sekoitussuhde on toisenlainen: 12 osaa pronssivernissaa 6:een osaan hopeapronssia. Sekoitus on ehdottomasti tehtävä tehtaasta annettujen ohjeiden mukaan. Sitä ei missään tapauksessa saa tehdä arviokaupalla, vaan määrätyt paino-osat ovat ehdottomasti punnittavat. Ei pitäisi sekoittaa myöskään enempää kuin mitä samana päivänä tarvitaan. Tärkeintä on, paitsi kehilön huolellista tasoitusta, telojen asianmukainen tarkistus. Ne eivät saa missään tapauksessa olla liian matalalla, koska teksti ja hienommat piirrokset silloin käyvät epäselviksi. Parhaiten voidaan kehilötelat tarkistaa siten, että kukin tela erikseen asetetaan koneeseen ja ainoastaan sillä telalla tehdään vedoksia. Kun sitten kullakin telallaon saatu virheetön vedos, pannaankaikki telatkoneeseen, ja painaminen voi alkaa.
Ainoastaan hyvin koville, kiiltäville papereille (Pergamin) painettaessa voi väriin sekoittaa hiukan sikkatiivia — 100 gr:aan sekoitettua väriä 10—12 tippaa. Jos kiilloitetun paperin molemmille puolille painetaan, on käytettävä väliarkkeja. Yön ajaksi ja heti painoksen loputtua on telat pestävät, koska väri muussa tapauksessa voi kuivua niin, että sitä on vaikea saada poispestyksi.
Kun on painettava karkealle paperille, voi kuultovalkoisella tai keltaisella ensin painaa pohjan, jotta pronssiväri sitten esiintyy täydessä kirkkaudessaan. Pronssivärin painamisen tällepohjavärille täytyy tapahtua ennenkuin alusväri on kuivunut, siis ennen kuin on kulunut 24 tuntia."
Pronssiväreillä painettaessa on paperinvalinta tärkeä tekijä hyvän tuloksen saamiseksi. Paras tulos saavutetaan koville, sileille papereille painettaessa. Edelläolevassa selostuksessa neuvotaan myöskin painamaan alusväri, jos paperi on kovin huokoista. Joskus onmyöskin neuvottu painamaan kaksi kertaa päällekkäin pronssipainovärillä, jolloin pitäisi myöskin tulla hyvä tulos.
Kuten huomaamme, on pronssipainovärin käytössä vaikeutensa, mutta on sillä taasen toiselta puolen niin suuret edut pulveroimiseen nähden, että kannattaa siihen pyrkiä. Pääetuja ovat, että se tekee työn halvaksi, suorituksen siistiksi, eikä aseta työntekijän terveyttä vaaralle alttiiksi. Viimeksimainittuun seikkaan vedoten edelläselostamamme ohjevihkonen lausuu: "Me olemme tässä pronssipainovärissä antaneetammattimaailmalle välineen, jonka avulla ilman terveydelle vahingollista pulveroimista voidaan valmistaa vaikuttavia painotuotteita."
A. A. Alen
Kunnollisen metallikiillon, tavallisimmin kullan ja hopean jäljittely on vaivalloisimpia tehtäviä mitä painamisalalla yleensä esiintyy. Ei ole sentähden ihme, että tälläkin alalla koetetaan keksiä uusia, parannettuja menetelmiä.
Samalla kun selostamme erään uutuuden pronssivärien alalta, koskettelemme hiukan yleisemmin niin sanotun pronssin käyttöä painamisessa.
Pronssiväri on jauhetta, kuten muutkin painoväripigmentit. Mutta sen paperille kiinnittämisessä käytetään kahta eri tapaa: joko painetaan sideaine (pohjustusväri) ensin paperille ja siihen ripotellaan pronssijauhetta, tai sekoitetaan sideaine ja pronssijauhe yhteen ja painetaan kuten tavalliset painoväritkin. — Kummassakin menetelmässä on sekä valo- että varjopuolensa.
Edellisessä ns. pronssipulveroimisessa edellytetään, että alusväri omaa kaksi tärkeintä ominaisuutta. Sen pitää kiinnittää pronssijauhe mahdollisimman hyvin eikä kuitenkaan saa kuivua liiaksi teloihin. Karkeille tai värillisille papereille painettaessa on pronssin alusväriin hyvä sekoittaa okraa, kromikeltaista tai terra di sienaa, hopeapronssin alusväriin taasen peittovalkoista ja hiukan vaaleata sinilakkaa. Samaten on karkeille ja huonoille papereille painettaessa pohjustusvärin oltava niin paksua, että se täyttää paperin huokoset, ja pronssijauheen pitäisi tässä tapauksessa olla mahdolisimman karkearakeista. Sileille papereille painettaessa pitäisi pohjavärin taasen olla ohutta ja pronssin hienorakeista. Luonnollisesti on pulveroiminen ja puhdistaminen sileällä paperilla helpompaa kuin karhealla. Pulveroimismenetelmällä saa aina jokseenkin hyvän tuloksen, eikä paperin laatu siihen kovin paljoa vaikuta. Varjopuolina on se, että työ tätä menetelmää käyttäen tulee suhteellisen kalliiksi, on usein kirjapainossa vaikeasti järjestettävissä ja on hyvin epäterveellistä.
Hyvällä pronssipainovärillä pitäisi olla seuraavanlaisia ominaisuuksia: Se ei saisi kuivua liiaksi teloihin eikä myöskään 'takertua', toisin sanoen kokoontua kokkareiksi. Pronssipainoväreillä pitäisi olla myöskin suurempi loisto, sillä usein ovat ne näöltään niin likaiset ja himmeät, ettei niitä monessakaan tapauksessa voi käyttää. Edellämainittujen vikojen, jos ne pronssivärissä esiintyvät, väitetään johtuvan pääasiassa siitä, että värit joutuvat liian kauan olemaan valmiiksi sekoitettuna,ne 'takertuvat' ja menettävät kiiltonsa, kun vastasekoitettu tuore väri sitävastoin on joustavaa painaa ja tekee loistavamman vaikutuksen.
Yllämainitun epäkohdan poistamiseksi on Hostmann'in väritehdas monivuotisten kokeilujen tuloksena laskenut kauppaan uutuuden, jonka selostusvihkosesta lainaamme seuraavat kohdat:
"Jotta pronssiväri pysyisi mahdollisimman kirkkaana ja joustavana, lähetämme erikseen sekä pronssipulverin että pronssipainovernissan. Ne sekoitetaan sitten puhtaassa astiassa, jolloin otetaan 9 osaa pronssipainovernissaa ja 11 osaa pronssipulveria (Reichgold tai Bleichgold). Hopeapronssin (Aluminium) sekoitussuhde on toisenlainen: 12 osaa pronssivernissaa 6:een osaan hopeapronssia. Sekoitus on ehdottomasti tehtävä tehtaasta annettujen ohjeiden mukaan. Sitä ei missään tapauksessa saa tehdä arviokaupalla, vaan määrätyt paino-osat ovat ehdottomasti punnittavat. Ei pitäisi sekoittaa myöskään enempää kuin mitä samana päivänä tarvitaan. Tärkeintä on, paitsi kehilön huolellista tasoitusta, telojen asianmukainen tarkistus. Ne eivät saa missään tapauksessa olla liian matalalla, koska teksti ja hienommat piirrokset silloin käyvät epäselviksi. Parhaiten voidaan kehilötelat tarkistaa siten, että kukin tela erikseen asetetaan koneeseen ja ainoastaan sillä telalla tehdään vedoksia. Kun sitten kullakin telallaon saatu virheetön vedos, pannaankaikki telatkoneeseen, ja painaminen voi alkaa.
Ainoastaan hyvin koville, kiiltäville papereille (Pergamin) painettaessa voi väriin sekoittaa hiukan sikkatiivia — 100 gr:aan sekoitettua väriä 10—12 tippaa. Jos kiilloitetun paperin molemmille puolille painetaan, on käytettävä väliarkkeja. Yön ajaksi ja heti painoksen loputtua on telat pestävät, koska väri muussa tapauksessa voi kuivua niin, että sitä on vaikea saada poispestyksi.
Kun on painettava karkealle paperille, voi kuultovalkoisella tai keltaisella ensin painaa pohjan, jotta pronssiväri sitten esiintyy täydessä kirkkaudessaan. Pronssivärin painamisen tällepohjavärille täytyy tapahtua ennenkuin alusväri on kuivunut, siis ennen kuin on kulunut 24 tuntia."
Pronssiväreillä painettaessa on paperinvalinta tärkeä tekijä hyvän tuloksen saamiseksi. Paras tulos saavutetaan koville, sileille papereille painettaessa. Edelläolevassa selostuksessa neuvotaan myöskin painamaan alusväri, jos paperi on kovin huokoista. Joskus onmyöskin neuvottu painamaan kaksi kertaa päällekkäin pronssipainovärillä, jolloin pitäisi myöskin tulla hyvä tulos.
Kuten huomaamme, on pronssipainovärin käytössä vaikeutensa, mutta on sillä taasen toiselta puolen niin suuret edut pulveroimiseen nähden, että kannattaa siihen pyrkiä. Pääetuja ovat, että se tekee työn halvaksi, suorituksen siistiksi, eikä aseta työntekijän terveyttä vaaralle alttiiksi. Viimeksimainittuun seikkaan vedoten edelläselostamamme ohjevihkonen lausuu: "Me olemme tässä pronssipainovärissä antaneetammattimaailmalle välineen, jonka avulla ilman terveydelle vahingollista pulveroimista voidaan valmistaa vaikuttavia painotuotteita."
A. A. Alen
12.3.18
Painting on Zinc.
Manufacturer and builder 12, 1874
Puscher, of Neuremberg, Germany, has invented some simple methods adapted for applying all kinds of painting to zinc. It consists simply in the application of acetate of lead. When zinc is painted with a mixture of this salt and an iron oxid paint, it gives a very good red-brown. By the addition of other colored bases, lighter or darker shades can be produced, and the zinc even ornamented in the moldings, so as to look like stone. We remind the reader that with a solution of chlorid of copper letters and figures can be produced on zinc; a few minutes after the application of the chlorid it must be washed off and dried.
Puscher, of Neuremberg, Germany, has invented some simple methods adapted for applying all kinds of painting to zinc. It consists simply in the application of acetate of lead. When zinc is painted with a mixture of this salt and an iron oxid paint, it gives a very good red-brown. By the addition of other colored bases, lighter or darker shades can be produced, and the zinc even ornamented in the moldings, so as to look like stone. We remind the reader that with a solution of chlorid of copper letters and figures can be produced on zinc; a few minutes after the application of the chlorid it must be washed off and dried.
11.3.18
Japanilainen lakkateollisuus.
Kotitaide 5, 1916
Japanista oli kerran lähetetty erääseen maailmannäyttelyyn muiden tavaroiden, mukana japanilaisesti lakattu pulpetti; takaisin palautettaessa ajautui laiva, millä tavarat kuljetettiin, rannalle ja tuli vettä täyteen. Kun mainittu pulpetti ongittiin kahdeksan kuukauden perästä merestä, ei lakka ollut lainkaan pilaantunut. Tässä mitä puhuvin todistus japanilaisen lakan erinomaisuudesta. Ja niinpä perustuikin japanilaisten talousesineiden ja huonekalujen kestävyys suurelta osalta japanilaisen lakan erinomaisuuteen.
Japanilainen lakka on lakkapuun (Rhus vernicifera) nestettä, jota saadaan nuoreen puuhun joko sen runkoon tai oksaan tehdystä haavasta, mistä lakka valuu harmaana väriltään ulos. Parhain lakkaneste saadaan puiden ollessa 14—15-vuotisia.
Saatava lakkaneste on kolmenlaista: paras näistä on n. s. ki-urushi, joka tippoina juoksee haavasta, mikä ulottuu ulkokuoren ja jältän väliin; toinen laji on n. s. seshine-urushi, joka saadaan puun oksista ja rungossa olevista oksakohdista; tämä on laadulleen edellistä huonompaa ja kovempaa, jonka vuoksi sitä käytetäänkin vain pohjustamiseen; vieläkin huonompaa on kolmas laji n. s. moku-yshi eli neste puun sisältä, johon sekoitetaan ensimäistä lajia, ennenkuin se lähetetään kauppaan.
Ennen lakkatehtailijan käsiin joutumistaan valmistellaan lakka suodattamalla ensin läpi villakankaan ja sitten hyvin ohuen paperin, jotta kuoripöly ja muut likaisuudet häviäisivät; tämän jälkeen se pannaan suureen puiseen astiaan ja hämmennetään sitä auringonpaisteessa. Tästä lakka saa tummanruskean värin, samalla kun siitä vesi haihtuu osin pois. Mutta jos tätä hämmentämistä jatketaan liiaksi, kuivuu lakkaa myöhemmin sangen vaikeasti.
Tämän jälkeen sekotetaan lakkaan n. s. ye-no-abura-öljyä noin 20%. Tämä öljy saadaan Perilla ocimoides’esta ja käytetään sitä muuten vettä läpäisemättömien kumipukujen valmistukseen. Pakan värittämiseksi otetaan punaväriä, indigoa, rautasuolaa j. n. e.; viimemainittu on joko rautasulfaattia tai rautaruostetta (japaniksi ohaguro).
Suodatettu tuore lakka on harmaa, hyvin sitkeä neste, jolla on oma suloinen hajunsa. Mikroskoopissa tarkastettuna huomaa sen olevan kahdenlaisia jyväsiä, suuremmat vaaleampia ja pienemmät tummempia ja nämät viimemainitut huomattavasti lukuisampia.
Suodatettu lakka, jonka ominaispaino on 1.0379, liuotetaan parhaiten puhtaalla lämmitetyllä alkkoholilla. Jälelle jäätällöin tummanruskea siirappimainen neste, joka on vedessä aivan liukenematon ja jota nimitetään urushiksi, acidlaccain-hapoksi; se sisältää hiiltä, vetyä ja happoa.
Lakassa on seuraavia aineita; laccain-happoa, vettä, kumia, typpimuodostumaa, erästä juoksevaa happoa sekä edellämainittua ye-no-aburaöljyä. Lakan laatu on riippuvainen laccainhapon ja veden määrästä ja on parhaimmassa lakassa enemmän happoa ja vähemmin vettä (80—85% laccain-happoa, 10% vettä). Tämän nojalla voi huonoa lakkaa parantaa hämmentämällä sitä auringonpaahteessa, jotta vesi siitä haihtuisi. Tällä on kumminkin rajansa, sillä lakka, joka ei alunpitäen ole hyvää, tulee tästä kovaksi. Toiselta puolen voi sen tehdä pehmeämmäksi lisäämällä siihen kuivaa öljyä. Hyvän lakan salaisuus on siis, että siinä on mahdollisimman vähän vettä tai öljyä, mutta on siitä huolimatta pehmeätä, s. o. että sillä on juokseva luonteensa.
Lakalla käsitellyt esineet pannaan, kun niille sivelty lakka tahdotaan saada kuivumaan, puulaatikkoon tai suljettuun pimeään huoneeseen, jotta kuivaminen tapahtuisi hyvin verkkaan, ilman ilmanvetoa ja päivänpaistetta. Sensijaan tarvitaan huomattava kosteusmäärä (80 %) ilmassa. Lakkaamistyölle soveliain vuodenaika on tämän vuoksi kevään ja kesän vaihdekausi. Jos ilma on kuiva, niin silloin ripustetaan kostutettu kangas huoneen seinälle sekä asetetaan huoneeseen vesiastioita. Talvikuukausia ei Japanissa käytetä lakkaustöissä juuri lainkaan. Lämpömäärä, joka on yli 36°:een, on vaarallinen lakan kuivumiselle, sopivin lämpömäärä on 20—27 astetta. Tässä muodostavat laccainhappo, typpi ja vesi kovettumiselle tärkeät alkuaineet, jolloin vesi liuottaa typen. Kumi sensijaan auttaa vain erilaisten aineiden yhdistymistä, typpi laccainhapon käymistä. Viimemainittuun ei imeydy lainkaan vettä kovetessa. Kun lakka kovettuu kosteassa hapessa toisen verran nopeammin kun kosteassa ilmassa, on todennäköistä, että lakan kovettuminen on muuan oksideerausmuoto. Edelleen huomattakoon että lakka ei kovetu sellaisessa ilmassa, mistä happi puuttuu, ja sitä voi säilyttää juoksevana 4 päivää hiilihapossa.
Vesi vaikuttaa lakkaan vahingollisesti siten, että se johtaa siinä löytyvän kumin paisumaan, ilmiö mikä on sen selvempi, minkä huonompaa lakka on, koska lajin huonotessa kumimäärä enenee lakassa. Toiselta puolen oksideerautuu lakassa löytyvä kumi vuosien kuluessa, niin että hyvään lakkaan 100 vuoden vanhana, vesi ei lainkaan enää vaikuta.
Lakkaa voidaan parantaa sitenkin, että siinä löytyvää kumi-määrää vähennetään ja laccain-hapon määrää enennetään. Sitä voidaan valmistaa keinotekoisesti, jolloin se sisältää melkein yksinomaan vain oksi-urushiehappoa (ainapa 90 %:iin). Se on läpinäkyvämpää, tasaisempaa ja veteen nähden kuten 100 vuotinen lakka.
Neste, joka nuorista puista saadaan, valmistetaan seuraaviksi lajeiksi, joiden japanilaiset nimet ovat: ro, nuritate, yo-hana, chuhana, ge-hana, naka-nuri ja seshine. Ro, muuan musta lakka, valmistetaan lisäämällä luonnonlakkaan erästä naisten käyttämää hampaiden värittämisainetta (n. s. raguro’a eli nestettä, jota saadaan kastamalla viilajauhoja etikkaan) ja panemalla sen noin kolmeksi päiväksi aurinkoon useasti sitä tällä ajalla hämmentäen. - Nuritate’a saadaan, kun hiomiskiveen käytettyä vettä ynnä hieman tärpättiä sekoitetaan luonnonlakan kanssa. Tätä lakkaa käytetään pohjustamiseen. - Yo-hana valmistetaan sekoittamalla silityskivivettä, tärpättiä ja hieman Ye-kasvista (Perilla ocymoides) saatavaa öljyä luonnonlakkaan, asettamalla tämä sekoitus päivänpaisteeseen ja hämmentämällä tätä kunnes se tulee mustaksi. — Jos öljymäärä otetaan runsaammaksi, saadaan chu-hana ja ge-hana-lakat. - Naka-nuri on luonnonlakkaa, mistä kaikki vesi on poistettu sekä senjälkeen auringonpaisteessa hämmennetty melkein mustaksi. - Seshine on sekoitus luonnonlakasta ja hiillytetystä puusta ynnä funorista, s. o. merilevistä valmistetusta kiilleaineesta (glasuurista). — Jos sekoitetaan seitsemän osaa puhdasta seshine-lakkaa kolmeen osaan eräitä muita aineita, saadaan n. s. makiye’a eli kultalakkaa.
Seshinelakan pääasiallisimmat käyttötavat ovat; 1) Pohjustusta varten pannaan lakka auringon paisteeseen tai tulen ääreen, jotta siitä haihtuisi vesi pois, jonka jälkeen siihen sekoitetaan benigara’a (rautaoksidia), asetetaan uudelleen auringon paisteeseen sekä suodatetaan ohuen paperin läpi. 2) Jos pohjustuksen tulee olla hyvin ohut, lisätään liuokseen hieman kamferia. 3) Paras tapa ensi sivellykseen käytettävän lakan valmistuksessa on sekoittaa ro-lakkaa seshinelakkaan. 4) Koroke- (reljefi-) lakkaukseen käytetään n. s. taka-mäkilakkaa, joka saadaan sekottamalla samat määrät ro- ja nuritate-lakkaa toisiinsa. Toinen puoli sekoituksesta keitetään ja hämmennetään, kun siihen on lisätty kamferia ja jauhoksi jauhettua puuhiiltä; sitten lisätään toinen puoli ja koko sekoitus suodatetaan ahkerasti nobe-lakka saadaan kamferista ja seshinelakasta; 6) None-lakka taas kamferista ja yoshino-lakasta. Kun kamferi pehmentää lakan, niin sitä käytetään parhaisiin taiteellisiin töihin vain hyvin varoten, tuskinpa lainkaan. 7) Sabi-ko-lakkaa käytetään reljefitöihin ja saadaan se seikoittamalla seshinelakkaan sama määrä hienoksijauhettua, poltettua Puari-vuoren savea.
Erilaatuisista lakeeraustyön kehityksen kulun aikana ilmenneistä muodoista mainittakoon:
1) Mitsuta-ye, jota käytetään erikoisemmin kukkajalustoissa ja seuraavasti: puuvillakangas liimataan puulle ja sen päälle vedetään mitsutalakkaa (tämä lakka on erikoinen laji luonnollista puulakkaa); sitten piirretään keltaisella lakalla lintuja, kukkia j. n. e.
2) Shunkei-nuri, keksitty 14-vuosisadalla, on siitä merkille pantava, että puun luonnollinen väri jää näkyväksi. Tekotapa on seuraava: Kun puu on huolellisesti silitetty, hierotaan sille alunakiille-ketto, täyttämään puun huokoset. Senjälkeen se väritetään joko itäintialaisella gamoija- kumillatai punasellarautaoksidilla, mihin onsekotettu taateliöljyä. Tätä hierotaan, kunnes pinta tulee sileäksi. Sitten sivellään kovalla harjalla puhdasta läpikuultavaa lakkaa yhdessä Perillä ocymoides’esta saadun öljyn kanssa.
3) Noshiro-nuri, nimitys siitä, että päävalmistus tapahtui 17-vuosisadalla Yamato’n piiriin kuuluvassa Noshirossa. Lakka on läpikuultavaa, vaaleankeltaista, jonka alta puun syyt näkyvät. Tämä laji on edellisen kanssa Japanin parhaita lakan käyttömuotoja. Alkujansa mentiin kauvas meren selälle kuivattamaan näitä lakkatöitä, jottei pöly pienimmässäkään muodossa olisi päässyt häiritsemään työn hienoutta. Esineet olivat seinäkannattimia, rasioita ja lautasia. Taitavin taiteilija tällä alalla on Ishioka Sho-ju-ro Noshirossa.
4) Wakasa-nuri, nimitys tälläkin valmistuspaikastaan Wakasasta, missä sen alku lasketaan vuodesta 1624. Lakka valmistettiin sekoittamalla punaista, vihreää, sinistä, keltaista ja mustaa - lakkaa toisiinsa; myöskin kultaa ja hopeaa käytettiin. Valmistusmenettely on seuraava; Ensin sivellään halutun värinen pohjalakka jasen vielä tuoreena ollessa puristetaan lehti, kukka j. n. e. mikä koristeeksi aijotaan käyttää, siihen, irroitetaan, jonka jälkeen työn annetaan kuivaa. Sitten levitetään kulta- ja hopealehti kautta koko pinnan ja annetaan uusi sivellys värillisellä lakalla. Sitten hangataan, kunnes kuvio tulee esille. Lopuksi pannaan viimeinen ketto läpinäkyvällä lakalla. Tällä tavalla käsitellään kirjatelineitä, pöytiä ja teerasioita, paperirullia y. m.
5) Zokoku-nuri on Tamakaji Zokoku’n v. 1624 keksimä ja käytetään sitä bambukorien lakkaamiseen punaisella tai mustalla lakalla ynnä niihin tekemällä kukkakoristeluja.
6) Sogan-nuri-lakkauksessa tehdään lintujen, kukkien, eläinten piirrokset kulta- tai hopealangoilla, ja tämän piirroksen päälle tulee musta lakka joka silitetään kunnes yllämainittu piirros tulee näkyviin. Tämä tyyli oli kukoistuksessaan 1804—1818.
7) Haritsu saiku, v. 1700 Haritsun ja hänen oppilaansa Mochizuki Hanzandn keksimä lakkatyö on sellainen, että lakkaan pannaan intarsian tavoin porsliinia, sarvea, tinaa ja norsunluuta.
Japanin lakkateollisuus on ikivanha. Jo keisari Koan’in hallitessa - hän nousi valtaistuimelle v. 392 - oli olemassa keisarillinen lakkateollisuusvirasto. 7-vuosisadalla otettiin lakkaesineitä verokappaleina vastaan. Tähän aikaan keksittiin punaisen lakan valmistus. Kahdeksannen vuosisadan ensi puoliskolla oli jo.viisi erilaista lakkaväriä käytännössä, samoin keksittiin noihin aikoihin perlemon käyttö intarsioissa ja kullan, hopean, kuparin janahkan lakkaaminen. - Lakkateollisuuden loistokausi alkoi kumminkin vuoden 1600 paikkeilla ja kestää yhä.
Hienon lakkatyön vaivaloisuudesta kuvan antaaksemme mainittakoon esimerkkinä, että lakkataiteilija Watanabe Tosen valmisti v. 1881 hallisijattarelleen tupakkarasian, joka oli 10 tuumaa pitkä, 6 syvä ja 8 korkea ja viipyi tässä työssä yhdeksän kuukautta. Hinta tästä oli 300 yen’iä = 1,548 Smk.
Ylläolevat tiedot Japanin lakkateollisuudesta perustuvat engl. "Transactions of the Asiatic Society of Japan" -nimisessä julkaisusarjassa O. Korschelfin ja H. Yoshidahr esittämään kirjoitukseen "The chemistry of Japanese Laccer".
Japanista oli kerran lähetetty erääseen maailmannäyttelyyn muiden tavaroiden, mukana japanilaisesti lakattu pulpetti; takaisin palautettaessa ajautui laiva, millä tavarat kuljetettiin, rannalle ja tuli vettä täyteen. Kun mainittu pulpetti ongittiin kahdeksan kuukauden perästä merestä, ei lakka ollut lainkaan pilaantunut. Tässä mitä puhuvin todistus japanilaisen lakan erinomaisuudesta. Ja niinpä perustuikin japanilaisten talousesineiden ja huonekalujen kestävyys suurelta osalta japanilaisen lakan erinomaisuuteen.
Japanilainen lakka on lakkapuun (Rhus vernicifera) nestettä, jota saadaan nuoreen puuhun joko sen runkoon tai oksaan tehdystä haavasta, mistä lakka valuu harmaana väriltään ulos. Parhain lakkaneste saadaan puiden ollessa 14—15-vuotisia.
Saatava lakkaneste on kolmenlaista: paras näistä on n. s. ki-urushi, joka tippoina juoksee haavasta, mikä ulottuu ulkokuoren ja jältän väliin; toinen laji on n. s. seshine-urushi, joka saadaan puun oksista ja rungossa olevista oksakohdista; tämä on laadulleen edellistä huonompaa ja kovempaa, jonka vuoksi sitä käytetäänkin vain pohjustamiseen; vieläkin huonompaa on kolmas laji n. s. moku-yshi eli neste puun sisältä, johon sekoitetaan ensimäistä lajia, ennenkuin se lähetetään kauppaan.
Ennen lakkatehtailijan käsiin joutumistaan valmistellaan lakka suodattamalla ensin läpi villakankaan ja sitten hyvin ohuen paperin, jotta kuoripöly ja muut likaisuudet häviäisivät; tämän jälkeen se pannaan suureen puiseen astiaan ja hämmennetään sitä auringonpaisteessa. Tästä lakka saa tummanruskean värin, samalla kun siitä vesi haihtuu osin pois. Mutta jos tätä hämmentämistä jatketaan liiaksi, kuivuu lakkaa myöhemmin sangen vaikeasti.
Tämän jälkeen sekotetaan lakkaan n. s. ye-no-abura-öljyä noin 20%. Tämä öljy saadaan Perilla ocimoides’esta ja käytetään sitä muuten vettä läpäisemättömien kumipukujen valmistukseen. Pakan värittämiseksi otetaan punaväriä, indigoa, rautasuolaa j. n. e.; viimemainittu on joko rautasulfaattia tai rautaruostetta (japaniksi ohaguro).
Suodatettu tuore lakka on harmaa, hyvin sitkeä neste, jolla on oma suloinen hajunsa. Mikroskoopissa tarkastettuna huomaa sen olevan kahdenlaisia jyväsiä, suuremmat vaaleampia ja pienemmät tummempia ja nämät viimemainitut huomattavasti lukuisampia.
Suodatettu lakka, jonka ominaispaino on 1.0379, liuotetaan parhaiten puhtaalla lämmitetyllä alkkoholilla. Jälelle jäätällöin tummanruskea siirappimainen neste, joka on vedessä aivan liukenematon ja jota nimitetään urushiksi, acidlaccain-hapoksi; se sisältää hiiltä, vetyä ja happoa.
Lakassa on seuraavia aineita; laccain-happoa, vettä, kumia, typpimuodostumaa, erästä juoksevaa happoa sekä edellämainittua ye-no-aburaöljyä. Lakan laatu on riippuvainen laccainhapon ja veden määrästä ja on parhaimmassa lakassa enemmän happoa ja vähemmin vettä (80—85% laccain-happoa, 10% vettä). Tämän nojalla voi huonoa lakkaa parantaa hämmentämällä sitä auringonpaahteessa, jotta vesi siitä haihtuisi. Tällä on kumminkin rajansa, sillä lakka, joka ei alunpitäen ole hyvää, tulee tästä kovaksi. Toiselta puolen voi sen tehdä pehmeämmäksi lisäämällä siihen kuivaa öljyä. Hyvän lakan salaisuus on siis, että siinä on mahdollisimman vähän vettä tai öljyä, mutta on siitä huolimatta pehmeätä, s. o. että sillä on juokseva luonteensa.
Lakalla käsitellyt esineet pannaan, kun niille sivelty lakka tahdotaan saada kuivumaan, puulaatikkoon tai suljettuun pimeään huoneeseen, jotta kuivaminen tapahtuisi hyvin verkkaan, ilman ilmanvetoa ja päivänpaistetta. Sensijaan tarvitaan huomattava kosteusmäärä (80 %) ilmassa. Lakkaamistyölle soveliain vuodenaika on tämän vuoksi kevään ja kesän vaihdekausi. Jos ilma on kuiva, niin silloin ripustetaan kostutettu kangas huoneen seinälle sekä asetetaan huoneeseen vesiastioita. Talvikuukausia ei Japanissa käytetä lakkaustöissä juuri lainkaan. Lämpömäärä, joka on yli 36°:een, on vaarallinen lakan kuivumiselle, sopivin lämpömäärä on 20—27 astetta. Tässä muodostavat laccainhappo, typpi ja vesi kovettumiselle tärkeät alkuaineet, jolloin vesi liuottaa typen. Kumi sensijaan auttaa vain erilaisten aineiden yhdistymistä, typpi laccainhapon käymistä. Viimemainittuun ei imeydy lainkaan vettä kovetessa. Kun lakka kovettuu kosteassa hapessa toisen verran nopeammin kun kosteassa ilmassa, on todennäköistä, että lakan kovettuminen on muuan oksideerausmuoto. Edelleen huomattakoon että lakka ei kovetu sellaisessa ilmassa, mistä happi puuttuu, ja sitä voi säilyttää juoksevana 4 päivää hiilihapossa.
Vesi vaikuttaa lakkaan vahingollisesti siten, että se johtaa siinä löytyvän kumin paisumaan, ilmiö mikä on sen selvempi, minkä huonompaa lakka on, koska lajin huonotessa kumimäärä enenee lakassa. Toiselta puolen oksideerautuu lakassa löytyvä kumi vuosien kuluessa, niin että hyvään lakkaan 100 vuoden vanhana, vesi ei lainkaan enää vaikuta.
Lakkaa voidaan parantaa sitenkin, että siinä löytyvää kumi-määrää vähennetään ja laccain-hapon määrää enennetään. Sitä voidaan valmistaa keinotekoisesti, jolloin se sisältää melkein yksinomaan vain oksi-urushiehappoa (ainapa 90 %:iin). Se on läpinäkyvämpää, tasaisempaa ja veteen nähden kuten 100 vuotinen lakka.
Neste, joka nuorista puista saadaan, valmistetaan seuraaviksi lajeiksi, joiden japanilaiset nimet ovat: ro, nuritate, yo-hana, chuhana, ge-hana, naka-nuri ja seshine. Ro, muuan musta lakka, valmistetaan lisäämällä luonnonlakkaan erästä naisten käyttämää hampaiden värittämisainetta (n. s. raguro’a eli nestettä, jota saadaan kastamalla viilajauhoja etikkaan) ja panemalla sen noin kolmeksi päiväksi aurinkoon useasti sitä tällä ajalla hämmentäen. - Nuritate’a saadaan, kun hiomiskiveen käytettyä vettä ynnä hieman tärpättiä sekoitetaan luonnonlakan kanssa. Tätä lakkaa käytetään pohjustamiseen. - Yo-hana valmistetaan sekoittamalla silityskivivettä, tärpättiä ja hieman Ye-kasvista (Perilla ocymoides) saatavaa öljyä luonnonlakkaan, asettamalla tämä sekoitus päivänpaisteeseen ja hämmentämällä tätä kunnes se tulee mustaksi. — Jos öljymäärä otetaan runsaammaksi, saadaan chu-hana ja ge-hana-lakat. - Naka-nuri on luonnonlakkaa, mistä kaikki vesi on poistettu sekä senjälkeen auringonpaisteessa hämmennetty melkein mustaksi. - Seshine on sekoitus luonnonlakasta ja hiillytetystä puusta ynnä funorista, s. o. merilevistä valmistetusta kiilleaineesta (glasuurista). — Jos sekoitetaan seitsemän osaa puhdasta seshine-lakkaa kolmeen osaan eräitä muita aineita, saadaan n. s. makiye’a eli kultalakkaa.
Seshinelakan pääasiallisimmat käyttötavat ovat; 1) Pohjustusta varten pannaan lakka auringon paisteeseen tai tulen ääreen, jotta siitä haihtuisi vesi pois, jonka jälkeen siihen sekoitetaan benigara’a (rautaoksidia), asetetaan uudelleen auringon paisteeseen sekä suodatetaan ohuen paperin läpi. 2) Jos pohjustuksen tulee olla hyvin ohut, lisätään liuokseen hieman kamferia. 3) Paras tapa ensi sivellykseen käytettävän lakan valmistuksessa on sekoittaa ro-lakkaa seshinelakkaan. 4) Koroke- (reljefi-) lakkaukseen käytetään n. s. taka-mäkilakkaa, joka saadaan sekottamalla samat määrät ro- ja nuritate-lakkaa toisiinsa. Toinen puoli sekoituksesta keitetään ja hämmennetään, kun siihen on lisätty kamferia ja jauhoksi jauhettua puuhiiltä; sitten lisätään toinen puoli ja koko sekoitus suodatetaan ahkerasti nobe-lakka saadaan kamferista ja seshinelakasta; 6) None-lakka taas kamferista ja yoshino-lakasta. Kun kamferi pehmentää lakan, niin sitä käytetään parhaisiin taiteellisiin töihin vain hyvin varoten, tuskinpa lainkaan. 7) Sabi-ko-lakkaa käytetään reljefitöihin ja saadaan se seikoittamalla seshinelakkaan sama määrä hienoksijauhettua, poltettua Puari-vuoren savea.
Erilaatuisista lakeeraustyön kehityksen kulun aikana ilmenneistä muodoista mainittakoon:
1) Mitsuta-ye, jota käytetään erikoisemmin kukkajalustoissa ja seuraavasti: puuvillakangas liimataan puulle ja sen päälle vedetään mitsutalakkaa (tämä lakka on erikoinen laji luonnollista puulakkaa); sitten piirretään keltaisella lakalla lintuja, kukkia j. n. e.
2) Shunkei-nuri, keksitty 14-vuosisadalla, on siitä merkille pantava, että puun luonnollinen väri jää näkyväksi. Tekotapa on seuraava: Kun puu on huolellisesti silitetty, hierotaan sille alunakiille-ketto, täyttämään puun huokoset. Senjälkeen se väritetään joko itäintialaisella gamoija- kumillatai punasellarautaoksidilla, mihin onsekotettu taateliöljyä. Tätä hierotaan, kunnes pinta tulee sileäksi. Sitten sivellään kovalla harjalla puhdasta läpikuultavaa lakkaa yhdessä Perillä ocymoides’esta saadun öljyn kanssa.
3) Noshiro-nuri, nimitys siitä, että päävalmistus tapahtui 17-vuosisadalla Yamato’n piiriin kuuluvassa Noshirossa. Lakka on läpikuultavaa, vaaleankeltaista, jonka alta puun syyt näkyvät. Tämä laji on edellisen kanssa Japanin parhaita lakan käyttömuotoja. Alkujansa mentiin kauvas meren selälle kuivattamaan näitä lakkatöitä, jottei pöly pienimmässäkään muodossa olisi päässyt häiritsemään työn hienoutta. Esineet olivat seinäkannattimia, rasioita ja lautasia. Taitavin taiteilija tällä alalla on Ishioka Sho-ju-ro Noshirossa.
4) Wakasa-nuri, nimitys tälläkin valmistuspaikastaan Wakasasta, missä sen alku lasketaan vuodesta 1624. Lakka valmistettiin sekoittamalla punaista, vihreää, sinistä, keltaista ja mustaa - lakkaa toisiinsa; myöskin kultaa ja hopeaa käytettiin. Valmistusmenettely on seuraava; Ensin sivellään halutun värinen pohjalakka jasen vielä tuoreena ollessa puristetaan lehti, kukka j. n. e. mikä koristeeksi aijotaan käyttää, siihen, irroitetaan, jonka jälkeen työn annetaan kuivaa. Sitten levitetään kulta- ja hopealehti kautta koko pinnan ja annetaan uusi sivellys värillisellä lakalla. Sitten hangataan, kunnes kuvio tulee esille. Lopuksi pannaan viimeinen ketto läpinäkyvällä lakalla. Tällä tavalla käsitellään kirjatelineitä, pöytiä ja teerasioita, paperirullia y. m.
5) Zokoku-nuri on Tamakaji Zokoku’n v. 1624 keksimä ja käytetään sitä bambukorien lakkaamiseen punaisella tai mustalla lakalla ynnä niihin tekemällä kukkakoristeluja.
6) Sogan-nuri-lakkauksessa tehdään lintujen, kukkien, eläinten piirrokset kulta- tai hopealangoilla, ja tämän piirroksen päälle tulee musta lakka joka silitetään kunnes yllämainittu piirros tulee näkyviin. Tämä tyyli oli kukoistuksessaan 1804—1818.
7) Haritsu saiku, v. 1700 Haritsun ja hänen oppilaansa Mochizuki Hanzandn keksimä lakkatyö on sellainen, että lakkaan pannaan intarsian tavoin porsliinia, sarvea, tinaa ja norsunluuta.
Japanin lakkateollisuus on ikivanha. Jo keisari Koan’in hallitessa - hän nousi valtaistuimelle v. 392 - oli olemassa keisarillinen lakkateollisuusvirasto. 7-vuosisadalla otettiin lakkaesineitä verokappaleina vastaan. Tähän aikaan keksittiin punaisen lakan valmistus. Kahdeksannen vuosisadan ensi puoliskolla oli jo.viisi erilaista lakkaväriä käytännössä, samoin keksittiin noihin aikoihin perlemon käyttö intarsioissa ja kullan, hopean, kuparin janahkan lakkaaminen. - Lakkateollisuuden loistokausi alkoi kumminkin vuoden 1600 paikkeilla ja kestää yhä.
Hienon lakkatyön vaivaloisuudesta kuvan antaaksemme mainittakoon esimerkkinä, että lakkataiteilija Watanabe Tosen valmisti v. 1881 hallisijattarelleen tupakkarasian, joka oli 10 tuumaa pitkä, 6 syvä ja 8 korkea ja viipyi tässä työssä yhdeksän kuukautta. Hinta tästä oli 300 yen’iä = 1,548 Smk.
Ylläolevat tiedot Japanin lakkateollisuudesta perustuvat engl. "Transactions of the Asiatic Society of Japan" -nimisessä julkaisusarjassa O. Korschelfin ja H. Yoshidahr esittämään kirjoitukseen "The chemistry of Japanese Laccer".
10.3.18
Harmaita taloja maalaamaan! - Miten halpoja värejä valmistetaan.
Kouvolan Sanomat 71, 6.7.1926
Paljon on maassamme vielä "harmaita koteja" ulkonaisestikin. Ja värikkäistäkin löytää aina paikan ja toisen, jossa on korjauksen varaa. Kelirikon aikana saa "tekeväkin" monesti etsiä sopivaa hommaa. Kevät ja kevätkesä aina heinäaikaan asti on muutenkin sopiva aika maalaustöitten suoritukselle. Maalatkaamme harmaus pois kodeistamme! Hiukan vain huolta ja jokunen markka likoon, niin jo tuli lisää kauneutta ja ilon aihetta kotiimme. Mutta maalauksesta on myös hyötyä. Kauemminkin kestävät puiset rakennuksen osat, jos ne on maalilla ajan kammasta vastaan suojettu. Harvemmin syttyy pärekatto kipinöistä, jos sopiva maali estää sen sammaloitumasta. "Ei mikään niin kannata kuin talonkaupat ja punamultatynnörin käyttö" onkin sananpartena.
Höyläämättömän puupinnan maalaus vaatii vähimmän ammattitaitoa. Sehän suoritetaan joko kotona keitetyllä värillä, joka tulee halvimmaksi tai kaupoista saatavilla kivennäisväreillä. Monia keittovärin reseptejä on olemassa, mutta otettakoon tähän vain seuraava. Vedessä liuotetaan 1 kg. liimaa ja toisessa astiassa samoin 2 kg. vihtrilliä. Kahden tunnin liukenemisen jälkeen keitetään ne yhdessä lisäten 5 kg. ruisjauhoja sekä, jonkun aikaa keitettyä, 10 kiloa italianpunasta ja 6 litraa puutervaa. Jos haluaa vaalentaa väriä, voi sekoittaa liitujauhoa. Keitettäessä tehdään seos vettä lisäämällä sopivaksi sivellä. - Keltainen keittofäri tehdään keittämällä 2 kg. vihtrilliä, 2 kg. ruisjauhoja ja 1 litra suoloja sekä lisäämällä jonkun aikaa keitettyä 8 kg. keltamultaa ja liitujauhoa tai punamultaa sen mukaan miten tummaksi tai vaaleaksi väri halutaan. Keittoväri paranee mitä kauemmin sitä keittää. Seuraava keittämätön väri on myös kehuttu: 4 ltr. kuorittua maitoa, ¼ kg. sementtiä, 100 gr. maaliöljyä sekä tarpeen mukaan punamultaa sekoitetaan keskenään. -
Keittoväreistä on kestävin ja peittävin punainen väri. Se onkin kaunis väri luonnon keskellä, joskaan ei yhtä sopiva tiheissä asutusryhmissä. Jos pelätään liikaa punaisuutta sekä katon että seinien ollessa punaiset, niin voidaan pärekatto sivellä tervavedellä tai tervaöljyllä (saadaan 180 kg. tynnöreissä 3:— kg.), jonka sekaan voi sekoittaa keltamultaa, jolloin saadaan kaunis hopeaan vivahtava väri. Seinät voidaan tällöin maalata punaisiksi sekä listat ja nurkkavuorit valkoisiksi. Tai maalataan katto punaiseksi ja seinät keltaiseksi (tai ruskeiksi- keitto- tai tervavärillä.
Hyvin maalattuna on vähäpätöisin töllikin kaunis ja puoleensa vetävän näköinen, jotavastoin hyvästikin rakennettu talo näyttää yksitoikkoiselta ja ilottomalta maalaamattomana. Niinhän tuvan punainen seinä loistaa vihreän kasvillisuuden lomitse kuin kypsä mansikka aholla. Siveltimet siis heilumaan joka talossa ja "nurkat" uuteen uskoon. Iloisemmaksi siitä mielen saa ja elämänhalu kasvaa.
Paljon on maassamme vielä "harmaita koteja" ulkonaisestikin. Ja värikkäistäkin löytää aina paikan ja toisen, jossa on korjauksen varaa. Kelirikon aikana saa "tekeväkin" monesti etsiä sopivaa hommaa. Kevät ja kevätkesä aina heinäaikaan asti on muutenkin sopiva aika maalaustöitten suoritukselle. Maalatkaamme harmaus pois kodeistamme! Hiukan vain huolta ja jokunen markka likoon, niin jo tuli lisää kauneutta ja ilon aihetta kotiimme. Mutta maalauksesta on myös hyötyä. Kauemminkin kestävät puiset rakennuksen osat, jos ne on maalilla ajan kammasta vastaan suojettu. Harvemmin syttyy pärekatto kipinöistä, jos sopiva maali estää sen sammaloitumasta. "Ei mikään niin kannata kuin talonkaupat ja punamultatynnörin käyttö" onkin sananpartena.
Höyläämättömän puupinnan maalaus vaatii vähimmän ammattitaitoa. Sehän suoritetaan joko kotona keitetyllä värillä, joka tulee halvimmaksi tai kaupoista saatavilla kivennäisväreillä. Monia keittovärin reseptejä on olemassa, mutta otettakoon tähän vain seuraava. Vedessä liuotetaan 1 kg. liimaa ja toisessa astiassa samoin 2 kg. vihtrilliä. Kahden tunnin liukenemisen jälkeen keitetään ne yhdessä lisäten 5 kg. ruisjauhoja sekä, jonkun aikaa keitettyä, 10 kiloa italianpunasta ja 6 litraa puutervaa. Jos haluaa vaalentaa väriä, voi sekoittaa liitujauhoa. Keitettäessä tehdään seos vettä lisäämällä sopivaksi sivellä. - Keltainen keittofäri tehdään keittämällä 2 kg. vihtrilliä, 2 kg. ruisjauhoja ja 1 litra suoloja sekä lisäämällä jonkun aikaa keitettyä 8 kg. keltamultaa ja liitujauhoa tai punamultaa sen mukaan miten tummaksi tai vaaleaksi väri halutaan. Keittoväri paranee mitä kauemmin sitä keittää. Seuraava keittämätön väri on myös kehuttu: 4 ltr. kuorittua maitoa, ¼ kg. sementtiä, 100 gr. maaliöljyä sekä tarpeen mukaan punamultaa sekoitetaan keskenään. -
Keittoväreistä on kestävin ja peittävin punainen väri. Se onkin kaunis väri luonnon keskellä, joskaan ei yhtä sopiva tiheissä asutusryhmissä. Jos pelätään liikaa punaisuutta sekä katon että seinien ollessa punaiset, niin voidaan pärekatto sivellä tervavedellä tai tervaöljyllä (saadaan 180 kg. tynnöreissä 3:— kg.), jonka sekaan voi sekoittaa keltamultaa, jolloin saadaan kaunis hopeaan vivahtava väri. Seinät voidaan tällöin maalata punaisiksi sekä listat ja nurkkavuorit valkoisiksi. Tai maalataan katto punaiseksi ja seinät keltaiseksi (tai ruskeiksi- keitto- tai tervavärillä.
Hyvin maalattuna on vähäpätöisin töllikin kaunis ja puoleensa vetävän näköinen, jotavastoin hyvästikin rakennettu talo näyttää yksitoikkoiselta ja ilottomalta maalaamattomana. Niinhän tuvan punainen seinä loistaa vihreän kasvillisuuden lomitse kuin kypsä mansikka aholla. Siveltimet siis heilumaan joka talossa ja "nurkat" uuteen uskoon. Iloisemmaksi siitä mielen saa ja elämänhalu kasvaa.
9.3.18
Ammatillisia pikkutietoja. Väritunnun eli -häivähdyksen syvyyden lisääminen.
Kirjapainotaito 5, 1915
Lisätäkseen värillisten värien tuntua on niihin sekotettava mustanpuhuvia täytevärejä, jotka tunnultaan ovat lähinnä värillisen värin kaltaisia, esim. poltettua Terra di Sienaa ja sinistä, vihreää ja punasta, violettia ja keltasta j.n.e. Molemmista täydennysväreistä yhteensekottamalla saadun tumman värin häivähdyksen syvyys riippuu niiden oikeasta valinnasta. Saman periaatteen mukaista on miedontaa huokean mustan värin likasenruskeaa ulkonäköä sekottamalla siihen vähän milorisinistä.
Lisätäkseen värillisten värien tuntua on niihin sekotettava mustanpuhuvia täytevärejä, jotka tunnultaan ovat lähinnä värillisen värin kaltaisia, esim. poltettua Terra di Sienaa ja sinistä, vihreää ja punasta, violettia ja keltasta j.n.e. Molemmista täydennysväreistä yhteensekottamalla saadun tumman värin häivähdyksen syvyys riippuu niiden oikeasta valinnasta. Saman periaatteen mukaista on miedontaa huokean mustan värin likasenruskeaa ulkonäköä sekottamalla siihen vähän milorisinistä.
8.3.18
Värjäysohje mustille villalangoille.
Käsiteollisuus 5-8, 1920
1 kgr lankaa
40 litraa vettä
4 kgr lepänkuoria
15 litraa suomutaa.
Lepänkuoret keitetään 2—3 tuntia, siivilöidään ja tähän liemeen pannaan langat (kosteina) kiehumaan 1 tunniksi. Senjälkeen nostetaan langat padasta pois ja lepänkuori liemeen sekoitetaan suomuta, jota keitetään 10 minuuttia. Langat pannaan sitten uudelleen kosteina tähän seokseen ja keitetään 5 tuntia, jonka jälkeen ne pestään ja huuhdotaan monessa vedessä, että muta niistä irtaantuu pois.
Huom! Jos suomutaa säilytetään pitemmän aikaa, niin on se pidettävä lepänkuori vedessä (keitetyssä) ja varottava ettei se pääse jäätymään talvella.
Alli Kansanen.
1 kgr lankaa
40 litraa vettä
4 kgr lepänkuoria
15 litraa suomutaa.
Lepänkuoret keitetään 2—3 tuntia, siivilöidään ja tähän liemeen pannaan langat (kosteina) kiehumaan 1 tunniksi. Senjälkeen nostetaan langat padasta pois ja lepänkuori liemeen sekoitetaan suomuta, jota keitetään 10 minuuttia. Langat pannaan sitten uudelleen kosteina tähän seokseen ja keitetään 5 tuntia, jonka jälkeen ne pestään ja huuhdotaan monessa vedessä, että muta niistä irtaantuu pois.
Huom! Jos suomutaa säilytetään pitemmän aikaa, niin on se pidettävä lepänkuori vedessä (keitetyssä) ja varottava ettei se pääse jäätymään talvella.
Alli Kansanen.
7.3.18
Luonnonkirja, luku: Pohjoisen-palo eli Rewontulet.
Luonnonkirja,
kotona ja kouluissa luettawa.
l:nen Osa:
Physikki,
Fredrik Schöderiltä.
Suomeksi kääntänyt
J. Innain.
Pränttiin toimittanut
Suomalaisen kirjallisuuden Seura Wiipurissa.
Wiipurissa, 1856.
Painettu C. W. Holmströmin tykönä.
---
* Nykyjään on tullut tapauksia ilmiin, jotka, kerran perillensä tutkitut, lupaawat wahwistaa tässä osoitetun ja jo kauan aawistetun yhteyden elektriciteetin, magnetismin ja pohjoisen-palon wälillä. - Herkkätuntoisien ja liiatenki wetotautisien ihmisten sanotaan näkewän, pimeässä suojassa, wäkewistä magneettiloista säteilewän likiperin pohjoisen-palon mukaista waloa.§. 176.
Pohjoisen-paloon, tähän komeaan ilmaukseen, näyttää maan magnetismi paljon waikuttawan, sillä hywin herkät magneettineulat tulewat rauhattomaan heilumiseen, kuin pohjoinen kowin wirkeästi palaa, ja itse rewon-tulet nähdään liehuwan aina maan magneettisen pohjoisnawan suunnalla.*) Tätä waloa on nähty etelänawallaki, mutta erinomattain on kuitenki tätä ilmausta tarkasteltu meitä likemmän pohjoisnawan paremmin tunnetuilla tienoilla.
Suurimmassa komeudessansa näkyy pohjoisenpalo tulisäteisenä kaarena, joka seisoo taiwaanrannan tienoilla niin, että se näyttää, kuin koskisiwat molemmat kaaren päät maahan. Se ihana wärimuutos ja säteiden aiwan sukkela leweneminen ja häwiäminen synnyttäwät tälle ilmaukselle ihmeellisen moninaisuuden. Se walaisee useasti ihan kirkkaiksi polari-maiden wiikkokautiset yöt, ja meidänki paikoilla wälkkyy useasti pohjois-puolesta taiwasta rewontulien kelta-punainen walo jotenki kirkkaana.
Täydessä kauniissa jaloudessansa nähdään rewontulet ainoastaan ylhäisemmissä polari-maissa, ja tämä kuwaus 94, jolla me päätämme physikilliset ilmaukset, kuwailee arwattawasti aiwan huonosti tätä ihanata pohjoisen-paloa.
kotona ja kouluissa luettawa.
l:nen Osa:
Physikki,
Fredrik Schöderiltä.
Suomeksi kääntänyt
J. Innain.
Pränttiin toimittanut
Suomalaisen kirjallisuuden Seura Wiipurissa.
Wiipurissa, 1856.
Painettu C. W. Holmströmin tykönä.
---
* Nykyjään on tullut tapauksia ilmiin, jotka, kerran perillensä tutkitut, lupaawat wahwistaa tässä osoitetun ja jo kauan aawistetun yhteyden elektriciteetin, magnetismin ja pohjoisen-palon wälillä. - Herkkätuntoisien ja liiatenki wetotautisien ihmisten sanotaan näkewän, pimeässä suojassa, wäkewistä magneettiloista säteilewän likiperin pohjoisen-palon mukaista waloa.§. 176.
Pohjoisen-paloon, tähän komeaan ilmaukseen, näyttää maan magnetismi paljon waikuttawan, sillä hywin herkät magneettineulat tulewat rauhattomaan heilumiseen, kuin pohjoinen kowin wirkeästi palaa, ja itse rewon-tulet nähdään liehuwan aina maan magneettisen pohjoisnawan suunnalla.*) Tätä waloa on nähty etelänawallaki, mutta erinomattain on kuitenki tätä ilmausta tarkasteltu meitä likemmän pohjoisnawan paremmin tunnetuilla tienoilla.
Suurimmassa komeudessansa näkyy pohjoisenpalo tulisäteisenä kaarena, joka seisoo taiwaanrannan tienoilla niin, että se näyttää, kuin koskisiwat molemmat kaaren päät maahan. Se ihana wärimuutos ja säteiden aiwan sukkela leweneminen ja häwiäminen synnyttäwät tälle ilmaukselle ihmeellisen moninaisuuden. Se walaisee useasti ihan kirkkaiksi polari-maiden wiikkokautiset yöt, ja meidänki paikoilla wälkkyy useasti pohjois-puolesta taiwasta rewontulien kelta-punainen walo jotenki kirkkaana.
Täydessä kauniissa jaloudessansa nähdään rewontulet ainoastaan ylhäisemmissä polari-maissa, ja tämä kuwaus 94, jolla me päätämme physikilliset ilmaukset, kuwailee arwattawasti aiwan huonosti tätä ihanata pohjoisen-paloa.
Luonnonkirja, luku: Wesikaari
Luonnonkirja,
kotona ja kouluissa luettawa.
l:nen Osa:
Physikki,
Fredrik Schöderiltä.
Suomeksi kääntänyt
J. Innain.
Pränttiin toimittanut
Suomalaisen kirjallisuuden Seura Wiipurissa.
Wiipurissa, 1856.
Painettu C. W. Holmströmin tykönä.§. 148.
Wesikaari on wäriensä ihanuuden kautta niin merkillinen luonon ilmaus, että se enemmän kuin joku muu kehoittaa meitä sitä tarkastelemaan. Waikka kuki tietää, että sade ja päiwä-paiste owat yleiset eli järkiset syyt tähän ilmaukseen, niin ei kuitenkaan ole mahdollista tarkemmin selittää wesikaarta ainoastaan muutamilla sanoilla, siis annamme ainoastaan tärkeintä tietoa tästä ilmauksesta.
Että wesikaari syntyy walon taitteesta ja jakautumisesta, näkyy siitä, että ne särmiöllä eli prismalla esille saatetut wärit owat ihan samannäköiset ja seuraawat samassa järestyksessä kuin wesikaaressaki.
Usein on tilaisuutta nähdä ja tarkastella jotakuta ruohossa eli pensaassa riippuwata kasteen eli sateen pisarata, joka juoksuttaa silmään kirkkaan punaisen walosäteen. Kuin silmämme siaa eli kohtaa muuttelemme aina hiukan kerrallaan, niin wesi-pisareen wäri tästä muuttuu, ja me saamme nähdä saman pisareen ensin keltaisena sitte wiheriänä, sinisenä ja sini-punerwana, elikkä ihan wärittömänä. Tämä toteuttaa, että ne eräässä suunnassa wesi-pisaraan lankeawat säteet pisaralta taitetaan ja jaetaan wäri-säteisiin, joita silmä näkee, kuin se on niiden, ulosjuoksewien säteiden suunnassa. Me woimme siis ajatella tapahtuwaksi, että ne seitsemän särmiöllistä wäriä juoksewat silmäämme yht'aikaa seitsemästä eri pisarasta, kuin silmämme sattuu oleman tähän sopimassa paikassa. Hywin usein tapahtuu tämä weden roiskuessa wesi-puotteissa, höyry-laiwan siiwistä, ruiskukaiwoissa j. m., joissa auringon walo tapaa koko joukon putoawia wesi-pisaroita.
Ennen puolipäiwää näkyy wesikaari aina länteessä ja jälestä puolipäiwän idässä, niin että katsellessa wesikaarta on selkämme käännetty aurinkoa kohden ja edessämme seisoo sateen wesi kuin seinä. Synnyttääksensä wesitaarta, ei saa aurinko kuitenkaan olla kowin korkealla, ei todella 42 pykälätä eli gradia korkeammalla taiwaan rannasta. Sentähden nähdään tämä ilmaus tawallisesti aamulla elikkä iltapuolella päiwää, ja ainoastaan talwella, jolloin aurinko seisoo aiwan alaalla, näkyy se toisinaan myös puoltapäiwää läheisinä hetkinä. Oikeittain näyttää wesikaari erään mahdottoman suuren kehän, josta kuitenki se taiwaan rantaa eli horitsonttia alempana olewa osa ei ole meille näkywä. Toisinaan toki tapahtuu, että laiwan mastosta näkyy umpikehäisiäki wesikaaria. Kuin walosäteitä juoksee meidän silmäämme wesikaaren joka ainoasta kohdasta, niin silmämme on kuin kärki sellaisessa eräässä keilassa, jonka pohjapintana itse wesikaari on ja jonka akseliksi otetaan se suora linea eli wiiwa, joka wesikaaren keskipisteen läpi kulkee meidän silmäämme ja jonka linean pitennys tapaa myös selkämme takana auringon keskipistettä eli keskusta.
Tawallisesti näkyy wesikaaren wieressä wielä toinen niin kutsuttu Siwukaari, jouka wärit owat paljon waaleammat kuin ensimäisen. Tähän on syynä, että kuin ensimäisessä eli siinä oikeassa wesikaaressa walosäteet taitettuansa wiskataan takaisin ainoastaan yhden kerran, niin se toinen eli siwukaari syntyy sillä tawoin, että walosäteet ihan toisissa wesi-pisaroissa wiskauntuwat kahteen eri kertaan takaisin, josta syystä säteiden walo paljon heikkountuu. Myös on merkittäwä, että wiimeksi mainitussa kaaressa wärien juowat owat käännetyt järestänsä wastakkaisiksi pää-kaaren juowia suhteen, jossa aina punainen ou ulkomaisimpana ja suurimpana ja sini punerwa sisimpänä kehänä.
kotona ja kouluissa luettawa.
l:nen Osa:
Physikki,
Fredrik Schöderiltä.
Suomeksi kääntänyt
J. Innain.
Pränttiin toimittanut
Suomalaisen kirjallisuuden Seura Wiipurissa.
Wiipurissa, 1856.
Painettu C. W. Holmströmin tykönä.§. 148.
Wesikaari on wäriensä ihanuuden kautta niin merkillinen luonon ilmaus, että se enemmän kuin joku muu kehoittaa meitä sitä tarkastelemaan. Waikka kuki tietää, että sade ja päiwä-paiste owat yleiset eli järkiset syyt tähän ilmaukseen, niin ei kuitenkaan ole mahdollista tarkemmin selittää wesikaarta ainoastaan muutamilla sanoilla, siis annamme ainoastaan tärkeintä tietoa tästä ilmauksesta.
Että wesikaari syntyy walon taitteesta ja jakautumisesta, näkyy siitä, että ne särmiöllä eli prismalla esille saatetut wärit owat ihan samannäköiset ja seuraawat samassa järestyksessä kuin wesikaaressaki.
Usein on tilaisuutta nähdä ja tarkastella jotakuta ruohossa eli pensaassa riippuwata kasteen eli sateen pisarata, joka juoksuttaa silmään kirkkaan punaisen walosäteen. Kuin silmämme siaa eli kohtaa muuttelemme aina hiukan kerrallaan, niin wesi-pisareen wäri tästä muuttuu, ja me saamme nähdä saman pisareen ensin keltaisena sitte wiheriänä, sinisenä ja sini-punerwana, elikkä ihan wärittömänä. Tämä toteuttaa, että ne eräässä suunnassa wesi-pisaraan lankeawat säteet pisaralta taitetaan ja jaetaan wäri-säteisiin, joita silmä näkee, kuin se on niiden, ulosjuoksewien säteiden suunnassa. Me woimme siis ajatella tapahtuwaksi, että ne seitsemän särmiöllistä wäriä juoksewat silmäämme yht'aikaa seitsemästä eri pisarasta, kuin silmämme sattuu oleman tähän sopimassa paikassa. Hywin usein tapahtuu tämä weden roiskuessa wesi-puotteissa, höyry-laiwan siiwistä, ruiskukaiwoissa j. m., joissa auringon walo tapaa koko joukon putoawia wesi-pisaroita.
Ennen puolipäiwää näkyy wesikaari aina länteessä ja jälestä puolipäiwän idässä, niin että katsellessa wesikaarta on selkämme käännetty aurinkoa kohden ja edessämme seisoo sateen wesi kuin seinä. Synnyttääksensä wesitaarta, ei saa aurinko kuitenkaan olla kowin korkealla, ei todella 42 pykälätä eli gradia korkeammalla taiwaan rannasta. Sentähden nähdään tämä ilmaus tawallisesti aamulla elikkä iltapuolella päiwää, ja ainoastaan talwella, jolloin aurinko seisoo aiwan alaalla, näkyy se toisinaan myös puoltapäiwää läheisinä hetkinä. Oikeittain näyttää wesikaari erään mahdottoman suuren kehän, josta kuitenki se taiwaan rantaa eli horitsonttia alempana olewa osa ei ole meille näkywä. Toisinaan toki tapahtuu, että laiwan mastosta näkyy umpikehäisiäki wesikaaria. Kuin walosäteitä juoksee meidän silmäämme wesikaaren joka ainoasta kohdasta, niin silmämme on kuin kärki sellaisessa eräässä keilassa, jonka pohjapintana itse wesikaari on ja jonka akseliksi otetaan se suora linea eli wiiwa, joka wesikaaren keskipisteen läpi kulkee meidän silmäämme ja jonka linean pitennys tapaa myös selkämme takana auringon keskipistettä eli keskusta.
Tawallisesti näkyy wesikaaren wieressä wielä toinen niin kutsuttu Siwukaari, jouka wärit owat paljon waaleammat kuin ensimäisen. Tähän on syynä, että kuin ensimäisessä eli siinä oikeassa wesikaaressa walosäteet taitettuansa wiskataan takaisin ainoastaan yhden kerran, niin se toinen eli siwukaari syntyy sillä tawoin, että walosäteet ihan toisissa wesi-pisaroissa wiskauntuwat kahteen eri kertaan takaisin, josta syystä säteiden walo paljon heikkountuu. Myös on merkittäwä, että wiimeksi mainitussa kaaressa wärien juowat owat käännetyt järestänsä wastakkaisiksi pää-kaaren juowia suhteen, jossa aina punainen ou ulkomaisimpana ja suurimpana ja sini punerwa sisimpänä kehänä.
Luonnonkirja, luku: Wärit.
Luonnonkirja,
kotona ja kouluissa luettawa.
l:nen Osa:
Physikki,
Fredrik Schöderiltä.
Suomeksi kääntänyt
J. Innain.
Pränttiin toimittanut
Suomalaisen kirjallisuuden Seura Wiipurissa.
Wiipurissa, 1856.
Painettu C. W. Holmströmin tykönä.§ 146
Jos pienellä peilillä m (kuwa 84) joku walosäde, ikkunaluukun reiästä o, johdatetaan ihan pimiään suojaan, niin walosäde tekee wastakkaisella seinällä t walkoisen pyöreän pilkan g. Mutta jos reiän eteen pannaan kolmilahkoinen eli -särmeinen lasi, niin kutsuttu prisma eli särmiö, josta p kuwailee poikkileikkaamaa, niin walosäde ei ainoastaan taitu eli poikkea suunnastansa, waan seinällä ilmauntuu myös r:rän ja u:n wälillä pitkäläntä kauniskarwainen walo-kuwaus monella erinäisellä wärillä, joista alimmainen u on sinipunerwa (wiolett), sen perästä tulee mustan-sininen (indigo-sininen), sitte sininen, wiheriä (ruohonpäinen), keltainen, ruskean keltainen eli puna-kellerwa (orange) ja wiimeksi punainen juowa r. Nämät wärit tässä seuraawat toisiansa samassa järjestyksessä kuin wesikaaressa, ja ne kutsutaan sentähden särmiöllisiksi eli wesikaaren wäriksi.
Niinmuodoin auringon walkea walosäde ei ainoastaan taitu prisinassa eli särmiössä, mutta myös hajoaa eli jakautuu seitsemään loistawaan erinäköiseen säteesen. Tästä syystä me sanomme, että walkea säde on yhdistettyä eli sekoitettua waloa, koska se syntyy seitsemästä muusta eri säteestä. Mahdollisuus jakaa waloa tulee yleiseen siitä, että walon alkuperäiset osat owat eri määrässä taittuwaiset. Jos me katselemme wärikuwainta r - u (kuw. 84), niin me näemme, että punainen walo on, sitä walosäteen taittumatta syntynyttä, walkeaa kuwausta g likempänä kuin se sini punerwa. Edellinen on siis wähimmän, jälkinäinen enimmän täittuwa. Mutta tähän epätasaiseen taittumiseen on syy siinä, että eri säteiden walolaineilla on oma eri pituutensa, samate kuin jokaisen tuonin erinäisyys syntyy äänilaineiden eri pituudesta.
Jos ne seitsemän prismasta juoksewaa sädettä kootaan kokoilemalla tinsillä, niin ne taas yhdistywät sen poltekohdassa walkeaksi waloksi. Tämä kokemus woidaan tehdä silläki tawoin, että kiekon eli kiekuran pintaan pannaan yhtä-suuria paperileikkaleita, jotka niin paljo kuin mahdollista owat samawärisiä kuin särmiölliset wärit. Kuin kiekuraa sitte pyöritetään, niin wärien waikutukset silmässä sekautuwat, ja kiekon pinta näyttää walkealle.
Walkeat kappaleet owat siis sellaisia, jotka wiskaawat takaisin kaikki walosäteet alkuperäisessä sekoituksessansa, mutta mustat kappaleet sitä wastaan nielemät ne kaikki. Waan tuskin löytyy yhtäkään kappaletta, joka täydessä mitassa eli täydellisesti wiskaisi takaisin taikka nielisi kaikki sitä tapaamat walosäteet. Sentähden owat walkeat kappaleet oikeittain harmaita eli wähemmässä määrässä walkeoita aina mustaan saakka.
Wielä on sellaisiaki kappaleita, joiden atomit owat niin järjestetyt, että toisien walolaineiden wapajamiset tukkuuaan häwiäwät niiden pintaan, toisien taas wiskataan muuttumattomina takaisin. Punainen kappale esimerkiksi häwittää kaikki muut siihen lankeawan sekoitetun walon wärisäteet, ja ainoastaan se punainen säde wiskautuu takaisin. Samoin selitetään kaiket muutki kappaleiden wärit, niinkuin sininen, wiheriäs, keltainen j. n. e.
§ 147.
Muutamien kappaleiden wärit hawaitaan wasta silloin, kuin niitä katsellaan suuremmassa koossa eli tukussa. Tämä on laita esimerkiksi lasin ja jään kanssa, jotka hienoina eli ohuina lewyinä owat wärittömiä, mutta paksumpina palaisina näytäwät sinisille taikka ruohonpäisille. Koko atmospherin paksuisena läjänä on ilmallaki kaunis sininen wäri. Jos ilmaa ei ollenkaan olisi, niin taiwaan awaruus näkyisi mustalle. Taiwaan awara laki näyttääki todella, katsottuna korkeilta wuorilta, mustansiniselle sentähden, että awaruuden musta pimeys pilkoittaa sen wuoren yli olewan ohuwemman ja myös wähemmän tiheän ilma-kerran läwitse. Lakealla paikalla näyttää ilman sineys musteinmalle meidän päämme päällä kuin taiwaan rannassa siitä syystä, että me taiwaan rantaa katsomme paksumman ilmakerran läwitse, kuin joka meidän päämme yläpuolella on. Kaukaiset wuoret ja kukkulat saamat sineytensä siitä awarasta ilmakerrata joka on niiden ja meidän silmämme wälillä.
Taiwaan punainen ja keltainen wäri, joita sanotaan aamu- ja iltaruskoksi, tulee ilmassa olewasta wesihöyrystä, jolla juuri silloin kuin se sumutilastansa muuttu warsinaiseksi eli ilmalliseksi höyryksi, on omaisuus laskea ainoastaan sen punaisen ja keltaisen walon läwitsensä. Tämmöinen sumun muuttuminen tapahtuu juuri päiwän ilta- ja aamuaikoina.
kotona ja kouluissa luettawa.
l:nen Osa:
Physikki,
Fredrik Schöderiltä.
Suomeksi kääntänyt
J. Innain.
Pränttiin toimittanut
Suomalaisen kirjallisuuden Seura Wiipurissa.
Wiipurissa, 1856.
Painettu C. W. Holmströmin tykönä.§ 146
Jos pienellä peilillä m (kuwa 84) joku walosäde, ikkunaluukun reiästä o, johdatetaan ihan pimiään suojaan, niin walosäde tekee wastakkaisella seinällä t walkoisen pyöreän pilkan g. Mutta jos reiän eteen pannaan kolmilahkoinen eli -särmeinen lasi, niin kutsuttu prisma eli särmiö, josta p kuwailee poikkileikkaamaa, niin walosäde ei ainoastaan taitu eli poikkea suunnastansa, waan seinällä ilmauntuu myös r:rän ja u:n wälillä pitkäläntä kauniskarwainen walo-kuwaus monella erinäisellä wärillä, joista alimmainen u on sinipunerwa (wiolett), sen perästä tulee mustan-sininen (indigo-sininen), sitte sininen, wiheriä (ruohonpäinen), keltainen, ruskean keltainen eli puna-kellerwa (orange) ja wiimeksi punainen juowa r. Nämät wärit tässä seuraawat toisiansa samassa järjestyksessä kuin wesikaaressa, ja ne kutsutaan sentähden särmiöllisiksi eli wesikaaren wäriksi.
Niinmuodoin auringon walkea walosäde ei ainoastaan taitu prisinassa eli särmiössä, mutta myös hajoaa eli jakautuu seitsemään loistawaan erinäköiseen säteesen. Tästä syystä me sanomme, että walkea säde on yhdistettyä eli sekoitettua waloa, koska se syntyy seitsemästä muusta eri säteestä. Mahdollisuus jakaa waloa tulee yleiseen siitä, että walon alkuperäiset osat owat eri määrässä taittuwaiset. Jos me katselemme wärikuwainta r - u (kuw. 84), niin me näemme, että punainen walo on, sitä walosäteen taittumatta syntynyttä, walkeaa kuwausta g likempänä kuin se sini punerwa. Edellinen on siis wähimmän, jälkinäinen enimmän täittuwa. Mutta tähän epätasaiseen taittumiseen on syy siinä, että eri säteiden walolaineilla on oma eri pituutensa, samate kuin jokaisen tuonin erinäisyys syntyy äänilaineiden eri pituudesta.
Jos ne seitsemän prismasta juoksewaa sädettä kootaan kokoilemalla tinsillä, niin ne taas yhdistywät sen poltekohdassa walkeaksi waloksi. Tämä kokemus woidaan tehdä silläki tawoin, että kiekon eli kiekuran pintaan pannaan yhtä-suuria paperileikkaleita, jotka niin paljo kuin mahdollista owat samawärisiä kuin särmiölliset wärit. Kuin kiekuraa sitte pyöritetään, niin wärien waikutukset silmässä sekautuwat, ja kiekon pinta näyttää walkealle.
Walkeat kappaleet owat siis sellaisia, jotka wiskaawat takaisin kaikki walosäteet alkuperäisessä sekoituksessansa, mutta mustat kappaleet sitä wastaan nielemät ne kaikki. Waan tuskin löytyy yhtäkään kappaletta, joka täydessä mitassa eli täydellisesti wiskaisi takaisin taikka nielisi kaikki sitä tapaamat walosäteet. Sentähden owat walkeat kappaleet oikeittain harmaita eli wähemmässä määrässä walkeoita aina mustaan saakka.
Wielä on sellaisiaki kappaleita, joiden atomit owat niin järjestetyt, että toisien walolaineiden wapajamiset tukkuuaan häwiäwät niiden pintaan, toisien taas wiskataan muuttumattomina takaisin. Punainen kappale esimerkiksi häwittää kaikki muut siihen lankeawan sekoitetun walon wärisäteet, ja ainoastaan se punainen säde wiskautuu takaisin. Samoin selitetään kaiket muutki kappaleiden wärit, niinkuin sininen, wiheriäs, keltainen j. n. e.
§ 147.
Muutamien kappaleiden wärit hawaitaan wasta silloin, kuin niitä katsellaan suuremmassa koossa eli tukussa. Tämä on laita esimerkiksi lasin ja jään kanssa, jotka hienoina eli ohuina lewyinä owat wärittömiä, mutta paksumpina palaisina näytäwät sinisille taikka ruohonpäisille. Koko atmospherin paksuisena läjänä on ilmallaki kaunis sininen wäri. Jos ilmaa ei ollenkaan olisi, niin taiwaan awaruus näkyisi mustalle. Taiwaan awara laki näyttääki todella, katsottuna korkeilta wuorilta, mustansiniselle sentähden, että awaruuden musta pimeys pilkoittaa sen wuoren yli olewan ohuwemman ja myös wähemmän tiheän ilma-kerran läwitse. Lakealla paikalla näyttää ilman sineys musteinmalle meidän päämme päällä kuin taiwaan rannassa siitä syystä, että me taiwaan rantaa katsomme paksumman ilmakerran läwitse, kuin joka meidän päämme yläpuolella on. Kaukaiset wuoret ja kukkulat saamat sineytensä siitä awarasta ilmakerrata joka on niiden ja meidän silmämme wälillä.
Taiwaan punainen ja keltainen wäri, joita sanotaan aamu- ja iltaruskoksi, tulee ilmassa olewasta wesihöyrystä, jolla juuri silloin kuin se sumutilastansa muuttu warsinaiseksi eli ilmalliseksi höyryksi, on omaisuus laskea ainoastaan sen punaisen ja keltaisen walon läwitsensä. Tämmöinen sumun muuttuminen tapahtuu juuri päiwän ilta- ja aamuaikoina.
6.3.18
Ammatillisia pikkutietoja. Vaaleitten värien painaminen tummalle paperille...
Kirjapainotaito 5, 1915
Vaaleitten värien painaminen tummalle paperille on jokseenkin vaikea tehtävä. Ennen kaikkea on huomattava, että siihen tarkoitukseen ei saa käyttää muita kuin erittäin hyvästi jauhettuja ja peittäviä värejä. Valkeista väreistä tulee kysymykseen ainoastaan kremservalkea, kirjansitojanvalkea tahi satinivalkea (vernissassa jauhettua aluminiumipronssia), joihin sitäpaitsi voi lisätä bolognelaisliitua. Vielä täytyy tarkastaa onko paperi kiillotettua tahi imukykyistä; viimemainitussa tapauksessa täytyy painaa kaksi kertaa päällekkäin, sillä ensimäisen painon osittain imee imukykyinen paperi ja näyttää niinmuodoin heikolta. Kuivausaineena, jota väreihin lisätään, saa käyttää ainoastaan n.s. kuivaustahdasta eli -pastaa, jota väritehtaat toimittavat kauppaan eri nimisinä. Kuitenkaan ei saa koskaan käyttää "Siccatiivia", sillä siitä paino vain tahmaantuu. Jos koneen säännölliseen käyntiin nähden ilmenee vaikeuksia näitä enimmäkseen vahvoja peittovärejä painaessa, niin väreihin ei koskaan lisätä rasva-aineita, lamppuöljyä j.n.e., sillä siten ehkäistään kuivuminen kokonaan; sen sijaan voi lisätä värilaatikossa olevaan väriin muutamia tippoja puhdistettua tärpättiä, jota myöskin voi ruiskuttaa telojen päälle. Siten tulee väri norjaksi, painaminen käy hyvin ja, mikä on pääasia, lisääminen ei ensinkään ehkäise kuivumista.
Vaaleitten värien painaminen tummalle paperille on jokseenkin vaikea tehtävä. Ennen kaikkea on huomattava, että siihen tarkoitukseen ei saa käyttää muita kuin erittäin hyvästi jauhettuja ja peittäviä värejä. Valkeista väreistä tulee kysymykseen ainoastaan kremservalkea, kirjansitojanvalkea tahi satinivalkea (vernissassa jauhettua aluminiumipronssia), joihin sitäpaitsi voi lisätä bolognelaisliitua. Vielä täytyy tarkastaa onko paperi kiillotettua tahi imukykyistä; viimemainitussa tapauksessa täytyy painaa kaksi kertaa päällekkäin, sillä ensimäisen painon osittain imee imukykyinen paperi ja näyttää niinmuodoin heikolta. Kuivausaineena, jota väreihin lisätään, saa käyttää ainoastaan n.s. kuivaustahdasta eli -pastaa, jota väritehtaat toimittavat kauppaan eri nimisinä. Kuitenkaan ei saa koskaan käyttää "Siccatiivia", sillä siitä paino vain tahmaantuu. Jos koneen säännölliseen käyntiin nähden ilmenee vaikeuksia näitä enimmäkseen vahvoja peittovärejä painaessa, niin väreihin ei koskaan lisätä rasva-aineita, lamppuöljyä j.n.e., sillä siten ehkäistään kuivuminen kokonaan; sen sijaan voi lisätä värilaatikossa olevaan väriin muutamia tippoja puhdistettua tärpättiä, jota myöskin voi ruiskuttaa telojen päälle. Siten tulee väri norjaksi, painaminen käy hyvin ja, mikä on pääasia, lisääminen ei ensinkään ehkäise kuivumista.
5.3.18
Influence of colored lights on insects.
Harper's new monthly magazine 239, 1870
The discussion of the changes produced in animal and vegetable forms by the influence of varying conditions of temperature, moisture, light, locality, etc., especially as connected with the Darwinian hypothesis, has induced a great variety of experiments, from which some interesting results have been derived. In one of these experiments, lately published, a brood of caterpillars of the tortoise-shell butterfly of Europe was divided into three lots. One-third were placed in a photographic room lighted through orange-colored glass, and the remainder kept in an ordinary cage in natural light. All were fed with their proper food, and the third lot developed into butterflies in the usual time. Those in the blue light were not healthy, a large number dying before changing; those raised in the orange light, however, were nearly as healthy as the first-mentioned. The perfect insects reared in the blue light differed from the average form in being much smaller, the orange-brown colors lighter, and the yellow and orange running into each other, instead of remaining distinct. Those raised in the yellow light were also smaller, but the orange-brown was replaced by salmon-color; and the blue edges on the wings seen in the ordinary form were of a dull slate. If changes so great as these can be produced in the course of a single experiment, it is probable that a continance of the same upon a succession of individuals will develop some striking results.
The discussion of the changes produced in animal and vegetable forms by the influence of varying conditions of temperature, moisture, light, locality, etc., especially as connected with the Darwinian hypothesis, has induced a great variety of experiments, from which some interesting results have been derived. In one of these experiments, lately published, a brood of caterpillars of the tortoise-shell butterfly of Europe was divided into three lots. One-third were placed in a photographic room lighted through orange-colored glass, and the remainder kept in an ordinary cage in natural light. All were fed with their proper food, and the third lot developed into butterflies in the usual time. Those in the blue light were not healthy, a large number dying before changing; those raised in the orange light, however, were nearly as healthy as the first-mentioned. The perfect insects reared in the blue light differed from the average form in being much smaller, the orange-brown colors lighter, and the yellow and orange running into each other, instead of remaining distinct. Those raised in the yellow light were also smaller, but the orange-brown was replaced by salmon-color; and the blue edges on the wings seen in the ordinary form were of a dull slate. If changes so great as these can be produced in the course of a single experiment, it is probable that a continance of the same upon a succession of individuals will develop some striking results.
4.3.18
Miten me pukeudumme.
Kodin-ystävä 11, 15.11.1904
Pukeutuminen on monelle naiselle ihan kuin pääasia koko elämässä. Ei pidetä huolta muusta kuin puvuista — yhä uusista, muodinmukaisista puvuista! Mutta siihen tarvitaan suuria varoja. Luemme usein sanomalehdissä että sen ja sen ylhäisen naisen puku, esiintyessään jossain sattuvassa tilaisuudessa, oli maksanut niin ja niin monta tuhatta! Ja toisaalta löytyy ihmisiä, jotka tuskin voivat puvukseen käyttää kunnolla edes muutamia markkoja! Niin suuri on rikkauden ja köyhyyden tuottama eroitus ihmiskunnassa, joka jo tulee ilmi ihmisen puvussa, saatikka sitten kaikessa muussa elintavassa. Tämä on vaan otettu äärimmäisyydestä sen pienoispisteeseen asti.
Mutta puhuaksemme ylimalkaan vaan siististä naispuvusta, niin tulisi puvun olla kaikessa yhtäpitävä ihmisen sivistyksen ia sisällisen olennon kanssa. Muistan erään vanhan viisaan herran sanoneen: "jos puemme apinan vaikka kuinka kallisarvoiseen pukuun, niin on ja pysyy hän aina apinana". Se on vaan pieni vertaus jonka hyvin voi ymmärtää. Se on yhtäpaljon, jos joku sivistymätön ihminen pukeutuu erittäin kallisarvoiseen pukuun, niin näyttää se ainakin toisista naurettavalta.
Tietysti tulee ihmisen pukeutua sitä myöten myös kuin varat kannattavat. Kaikessa tapauksessa pitää puvun olla eheän, siistin ja jos mahdollista aistikkaan. Vähemmälläkin varallisuudella voi käydä aistikkaasti puettuna. Mutta kaikki eivät näy sitä ymmärtävän. He mättävät päällensä jos jonkin muotoista, jos jonkin värillistä, kunhan se vaan on viimeistä muotia, ollenkaan ottamatta selvää, jos se heille sopii tahi ei. Siinä se juuri onkin se taito, että tietää mikä itselle sopii, mikä ei. Kysytään ja luotetaan ystävättärien makua ja neuvoa ja joudutaan silloin ihan harhaan. Jokaisen naisen pitäisi oppia itse tietämään ja tuntemaan mikä hänelle sopii, mikä ei,ollenkaan kysymättä toiselta neuvoa. Monasti sanovat ystävättäret että: "tuo hattu eli puku sopii sinulle erinomaisesti" ja seläntakana nauravat ja sanovat "hän ei ymmärrä ollenkaan pukeutua, voi miltä hän näyttää tuossa uudessa hatussaan eli puvussaan! " Välin taasen puhuvat ystävät kateudesta. Eikä kukaan ole toiselle niin kade kuin naiset keskenään, pelkissä pukuasioissakin! Sentähden tulee jokaisen itse oppia ymmärtämään, mikä hänelle sopii, mikä ei, eikä aina luottaa toisten neuvoihin, jos ei kellä ole todellista kokenutta ystävää, johon voi luottaa.
Moni tuhlaa suuria varoja pukemiseen, eikä sittenkään koskaan näytä sen hienommalta. Toinen voi taasen vähemmillä varoilla, mutta hyvällä aistilla aina näyttää hienosti puetulta. Se riippuu hyvin paljon ihmisen muustakin olennosta, käytöstavasta; käynnistä, liikkeistä, vartalon solakkuudesta y. m. kun yksinkertainenkin puku vaikuttaa kohottavasti.
Muutamat naiset ovat niin suuressa määrässä muodin orjia, että he pukevat päällensä vaikka mitä, kunhan vaan voivat esiintyä viimeistä muotia. Mutta muodeissa on myöskin monta eri osastoa, niitä täytyy myöskin ymmärtää valita, mikä kuosi ja mikä väri kellekin sopii. Ei sama kuosi eikä sama väri voi soveltua jokaiselle. Kaikesta on vaarin otettava, jos joku, jolla on siksi varaa, tahtoo olla oikein hienosti ja aistikkaasti puettuna. Tämä sopii vaan rikkaille ja varallisille.
Meidän kansa on köyhä, ei sen sovi liioin vaatteillaan komeilla, niinkuin muutamat ulkomaan kansat, mutta voimmehan aina olla edes vähän aistin mukaisesti puetut.
Vaaleanverisille ei sovi samat värit kuin tummaverisille. Valkea, vaaleanharmaa, sininen, kaikki sinertävä ja vaaleanpunainen sopivat parhaiten vaaleanverisille. Kellertävä, ruskea, ruuni ja helakka ja tummempi punainen kohottavat paremmin tummempaa ihoa. Mustaa käytetään enimmäkseen suru- ja juhlapuvuissa, vaikka ei ole sanottu että musta väri niinkään hyvästi kaikille sopii. Yksivärilliset puvut näyttävät hienoimmilta kuin kirjavat, viirukkaat ja ristikkäät puvut. Ruudullinen eli ristikäs puku ei ollenkaan sovi liian lihavalle henkilölle, hänelle sopii paremmin pitkä raidallinen, jos hän kirjavata rakastaa.
Meidän maalaiskansalla etenkin täällä Karjalassa olisi paljon oppimista pukeutumisen suhteen. Mistä he oikein muotinsa ja kuosinsa saanevat, mutta kyllä he välistä ovat ihan silmiinpistävästi huono-aistikkaisesti puetut. Kaikki värit ovat ilman mitään yhteyttä sotketut yhteen, mitä helakampi väri sitä somempi heistä, jos se sopii henkilölle eli ei, se on yhdentekevä. Ja mikä kuosi sitten! Onko se kaunista kun nuori tyttö on vyötäisiltään niin mahdottoman paksu pelkistä hameen poimuista ja yläpuolelta on kohtu eli röijy niinkuin sitä kutsutaan, niin lyhyt, että tuskin noille leveille vyötäisille ylettyy! Usein huomaa jotain muuta pilkistävän hameen ja röijyn väliltä. Jos se ehkä olisi joku kaunis vyö, mutta sitä se ei ole. Etenkin siinäkohden tulisi maalaistyttöjen pukeutua aistikkaammin. Ei mikään taasen ole niin kaunis kuin solakka vartalo, sitä ei kenenkään pitäisi rumentaa, jos kellä se kerran on. Hienon maailman naiset ovat tähän asti kuristaneet vyötäisiään lähes katkeamaan asti, sekään ei suinkaan ole mitään kaunista nähdä, terveydellisistä suhteista puhumattakaan, mutta ei sekään ole kaunista nähdä että ihminen on vyötäisiltä vaatteilla pyntätty paksuksi kuin joku vesitynnyri eli amme. Luonnollinen asema on aina kaunein ja paras. Värejä pitäisi heidän myöskin oppia aistikkaammasti sovelluttamaan yhteen, eikä käyttämään niin perin räikeitä värejä toisten yhteydessä. Onhan maallakin jo kansakouluja ja emäntäkouluja, niissä sopisi kansantyttäriä opettaa sovelluttamaan sopivat värit yhteyteen, etenkin kangasta kutoessa sekä myöskin mitä kuosiin tulee, selittää heille, mikä on aistikas ja kaunis, mikä taasen ruma ja epämukainen.
Vaikka sanotaan: ei puku ihmistä tee, mutta kyllä sitä kumminkin tarvitaan vähän ihmistä ymmärtämään pukea itseänsä ainakin oman arvonsa mukaisesti, ei enemmän eikä vähemmän. Huolimattomasti puettu ihminen ei suinkaan tee mitään hyvää vaikutusta, eikä liiallinen koreileminenkaan todista hienoa aistia.
Hienosti hiottu lasi on aina arvokas vaatimattomassakin puitteessa, mutta usein tavataan kallisarvoisen puitteen sisustana vaan halpaa ja tavallista akkunalasia. Niin se on pukeutumis asiankin laita!
— Aurora Olin.
Pukeutuminen on monelle naiselle ihan kuin pääasia koko elämässä. Ei pidetä huolta muusta kuin puvuista — yhä uusista, muodinmukaisista puvuista! Mutta siihen tarvitaan suuria varoja. Luemme usein sanomalehdissä että sen ja sen ylhäisen naisen puku, esiintyessään jossain sattuvassa tilaisuudessa, oli maksanut niin ja niin monta tuhatta! Ja toisaalta löytyy ihmisiä, jotka tuskin voivat puvukseen käyttää kunnolla edes muutamia markkoja! Niin suuri on rikkauden ja köyhyyden tuottama eroitus ihmiskunnassa, joka jo tulee ilmi ihmisen puvussa, saatikka sitten kaikessa muussa elintavassa. Tämä on vaan otettu äärimmäisyydestä sen pienoispisteeseen asti.
Mutta puhuaksemme ylimalkaan vaan siististä naispuvusta, niin tulisi puvun olla kaikessa yhtäpitävä ihmisen sivistyksen ia sisällisen olennon kanssa. Muistan erään vanhan viisaan herran sanoneen: "jos puemme apinan vaikka kuinka kallisarvoiseen pukuun, niin on ja pysyy hän aina apinana". Se on vaan pieni vertaus jonka hyvin voi ymmärtää. Se on yhtäpaljon, jos joku sivistymätön ihminen pukeutuu erittäin kallisarvoiseen pukuun, niin näyttää se ainakin toisista naurettavalta.
Tietysti tulee ihmisen pukeutua sitä myöten myös kuin varat kannattavat. Kaikessa tapauksessa pitää puvun olla eheän, siistin ja jos mahdollista aistikkaan. Vähemmälläkin varallisuudella voi käydä aistikkaasti puettuna. Mutta kaikki eivät näy sitä ymmärtävän. He mättävät päällensä jos jonkin muotoista, jos jonkin värillistä, kunhan se vaan on viimeistä muotia, ollenkaan ottamatta selvää, jos se heille sopii tahi ei. Siinä se juuri onkin se taito, että tietää mikä itselle sopii, mikä ei. Kysytään ja luotetaan ystävättärien makua ja neuvoa ja joudutaan silloin ihan harhaan. Jokaisen naisen pitäisi oppia itse tietämään ja tuntemaan mikä hänelle sopii, mikä ei,ollenkaan kysymättä toiselta neuvoa. Monasti sanovat ystävättäret että: "tuo hattu eli puku sopii sinulle erinomaisesti" ja seläntakana nauravat ja sanovat "hän ei ymmärrä ollenkaan pukeutua, voi miltä hän näyttää tuossa uudessa hatussaan eli puvussaan! " Välin taasen puhuvat ystävät kateudesta. Eikä kukaan ole toiselle niin kade kuin naiset keskenään, pelkissä pukuasioissakin! Sentähden tulee jokaisen itse oppia ymmärtämään, mikä hänelle sopii, mikä ei, eikä aina luottaa toisten neuvoihin, jos ei kellä ole todellista kokenutta ystävää, johon voi luottaa.
Moni tuhlaa suuria varoja pukemiseen, eikä sittenkään koskaan näytä sen hienommalta. Toinen voi taasen vähemmillä varoilla, mutta hyvällä aistilla aina näyttää hienosti puetulta. Se riippuu hyvin paljon ihmisen muustakin olennosta, käytöstavasta; käynnistä, liikkeistä, vartalon solakkuudesta y. m. kun yksinkertainenkin puku vaikuttaa kohottavasti.
Muutamat naiset ovat niin suuressa määrässä muodin orjia, että he pukevat päällensä vaikka mitä, kunhan vaan voivat esiintyä viimeistä muotia. Mutta muodeissa on myöskin monta eri osastoa, niitä täytyy myöskin ymmärtää valita, mikä kuosi ja mikä väri kellekin sopii. Ei sama kuosi eikä sama väri voi soveltua jokaiselle. Kaikesta on vaarin otettava, jos joku, jolla on siksi varaa, tahtoo olla oikein hienosti ja aistikkaasti puettuna. Tämä sopii vaan rikkaille ja varallisille.
Meidän kansa on köyhä, ei sen sovi liioin vaatteillaan komeilla, niinkuin muutamat ulkomaan kansat, mutta voimmehan aina olla edes vähän aistin mukaisesti puetut.
Vaaleanverisille ei sovi samat värit kuin tummaverisille. Valkea, vaaleanharmaa, sininen, kaikki sinertävä ja vaaleanpunainen sopivat parhaiten vaaleanverisille. Kellertävä, ruskea, ruuni ja helakka ja tummempi punainen kohottavat paremmin tummempaa ihoa. Mustaa käytetään enimmäkseen suru- ja juhlapuvuissa, vaikka ei ole sanottu että musta väri niinkään hyvästi kaikille sopii. Yksivärilliset puvut näyttävät hienoimmilta kuin kirjavat, viirukkaat ja ristikkäät puvut. Ruudullinen eli ristikäs puku ei ollenkaan sovi liian lihavalle henkilölle, hänelle sopii paremmin pitkä raidallinen, jos hän kirjavata rakastaa.
Meidän maalaiskansalla etenkin täällä Karjalassa olisi paljon oppimista pukeutumisen suhteen. Mistä he oikein muotinsa ja kuosinsa saanevat, mutta kyllä he välistä ovat ihan silmiinpistävästi huono-aistikkaisesti puetut. Kaikki värit ovat ilman mitään yhteyttä sotketut yhteen, mitä helakampi väri sitä somempi heistä, jos se sopii henkilölle eli ei, se on yhdentekevä. Ja mikä kuosi sitten! Onko se kaunista kun nuori tyttö on vyötäisiltään niin mahdottoman paksu pelkistä hameen poimuista ja yläpuolelta on kohtu eli röijy niinkuin sitä kutsutaan, niin lyhyt, että tuskin noille leveille vyötäisille ylettyy! Usein huomaa jotain muuta pilkistävän hameen ja röijyn väliltä. Jos se ehkä olisi joku kaunis vyö, mutta sitä se ei ole. Etenkin siinäkohden tulisi maalaistyttöjen pukeutua aistikkaammin. Ei mikään taasen ole niin kaunis kuin solakka vartalo, sitä ei kenenkään pitäisi rumentaa, jos kellä se kerran on. Hienon maailman naiset ovat tähän asti kuristaneet vyötäisiään lähes katkeamaan asti, sekään ei suinkaan ole mitään kaunista nähdä, terveydellisistä suhteista puhumattakaan, mutta ei sekään ole kaunista nähdä että ihminen on vyötäisiltä vaatteilla pyntätty paksuksi kuin joku vesitynnyri eli amme. Luonnollinen asema on aina kaunein ja paras. Värejä pitäisi heidän myöskin oppia aistikkaammasti sovelluttamaan yhteen, eikä käyttämään niin perin räikeitä värejä toisten yhteydessä. Onhan maallakin jo kansakouluja ja emäntäkouluja, niissä sopisi kansantyttäriä opettaa sovelluttamaan sopivat värit yhteyteen, etenkin kangasta kutoessa sekä myöskin mitä kuosiin tulee, selittää heille, mikä on aistikas ja kaunis, mikä taasen ruma ja epämukainen.
Vaikka sanotaan: ei puku ihmistä tee, mutta kyllä sitä kumminkin tarvitaan vähän ihmistä ymmärtämään pukea itseänsä ainakin oman arvonsa mukaisesti, ei enemmän eikä vähemmän. Huolimattomasti puettu ihminen ei suinkaan tee mitään hyvää vaikutusta, eikä liiallinen koreileminenkaan todista hienoa aistia.
Hienosti hiottu lasi on aina arvokas vaatimattomassakin puitteessa, mutta usein tavataan kallisarvoisen puitteen sisustana vaan halpaa ja tavallista akkunalasia. Niin se on pukeutumis asiankin laita!
— Aurora Olin.
3.3.18
2.3.18
Henrich Steffens: Om Färgernes betydelse i Naturen. (II)
Mnemosyne 7, 1823
(Slutet från Mnemos. Martii.)
Men de brokiga färgerne försvinna med de metaller, hos hvilka den häftiga striden mellan motsatta rigtningar åger rum, och de visa sig blott som främlingar, framkallade af metallerne, under den herrskande jordens epoch, der den ensidigt herrskande förstelningenråder, och återinfinna sig förstiden ståndigt rörliga liflika luften, och hos de lefvande vexterne och djuren.
Söka vi nu den medelpunct för all materie, i hvilke, alla dessa rigtningar, så väl af det Hvita och Svarta, som af den rörligare och liflikare färgbilden, på ett fullkomligen likgiltigt sått förlora sig, så att de ur denna medelpunct kunna genom lifsfunctionernas yrtre, liftande bestämning än på det ena, än på det andra sättet framkallas, så finna vi den, såsom alla erfaranden enstämmigt ådagalägga, i vattnet. Ty alla dessa oxydationer och hydrogenisationer af mecallerne formedlas genom vattnet, såsom de lärorika försöken af Madam Fulhame, och de allmänt bekanta med den bekräftande galvaniska stapeln bevisa. Och ingen, som med en allmännare och mer omfattande blick öfverskådar den närvarande Physiken, skall tvifla, att Galvanismens form är den som bestämmer den börjande processen. Detta har från så många sidor och så mångfaldigt blifvit bevist, i synnerhet af Ritter, att vi kunna befrias i från dess vidlöftigare utveckling. Alla dessa från det ljusare i det dunklare öfvergående Metalloxyder röja dessa förändringar blott när de äro fuktiga, och ej det saltsyrade och saltpetersyrade silfret allena, utan ock den orangeröda kopparoxyden, den gröngula silfveroxyden, och utanalltvifvel alla på berörda, sätt föränderliga metalloxyder, förblifva oförändrade, då de äro torra. Vid hvarje oxydations- eller hydrogenisations- och neutralisations-process blifver vattnet uttänjt, eller, såsom chemisterne uttrycka sig, sönderdeladt, eller alstradt, och i denna hänsigt är detsamma den likgiltiga, obestämda, oändliga basis för alla färger.
Men vattnet år ock det allmännaste Gråa i naturen. Hafvet visar sig differenseradt och spelande i färger endast der det bryter sig mot stränder och jemna bäddar, och det Gråa i atmosphaeren är, såsom man allmänt känner, detsamma som dess vattenproduction.
I det nu ur det allmänna och oändliga Gråa, som har till sin basis den stela motsatsen mellan hvitt och svart, färgbilden uppkommer, eller fastmera bildar sig i och med denna sin allmänna verld, upptäcka vi tillika deri spåren af det högre lifvet; nämligen i den härskande Tripliciteten, då hos det Hvita och Svarta blott Dupliciteten år rådande. Ty ehuru det Röda och Blåa anses som en lefvande motsats, får man dock ingalunda betrakta det Gula som blotta indifferensen mellan begge. Det Hvita och Svarta äro nemligen mot hvarandra endast genom sin relation, och det Gråa uttrycker ingenting annat, än det likgiltiga af denna relation. Hos färgerne deremot år medelpuncten, och med denna extremireterne, verkligen sjelfstindiga och ha sin grund i sig sjelfr säsom vår van har bevisat. Och denna sjelfstandighet förlorar sig aldrig, utan bibehåller sig, så länge functionerha lefva, också i det skenbaraste minimum af den motsatta blandningen. Men deraf följer nu, att det hela genomtränger sig i hvarje lem, och framkallar just derigenom ett högre, rörligare lif, i det Rödt, Gult och Blått visa sig som lika så många medelpuncter af en oandlig motsats.
Denna motsats är nu, ehuru på ett mer lefvande sätt, densamma, bemärkte som vi i Hvitt och Svart, fastän som en blott skenbart död förstelning. Ty det Röda och Blåa visar oss åter motstriden mellan oxydationen och hydrogenisationen. Till och med hos det försfa grodd till den prismatiska färgbilden, som frambryter ur det i metallernas rad herrskande Gråa, känna vi det Röda på den stela, således mest individualiserade metallens sida, i kopparn, det Blåa på den expanderade, således universella metallens sida, i blyet, och det Gula hos det midtemellanstående ädlare guldet: och just denna färg renast, såsom det likasom i massans medelpunct fixerade ljuset.
Men Herrschels och Ritters; försök stämma alldeles öfverens, ja de utmärka på ett lärorikt sätt detsamma. Ty i det Ritter bevisar, att den röda färgen i den prismatiska bilden icke blott underhåller, utan ock framkallar oxydationen, men att den blåa färgen hydrogeniserar, så är den individuellare contractionhen på den röda färgens sida, men den universellare expansionen på den blåas sida. Men i det allmanna sammanhang mellan alla ting är en kropps contraction (genom oxydationen) omedelbart förknippad med expansionen af omgifningen, hvilket enligt Herschel framkallar företeelsen af värmets uppväckande i den röda färgen. Äfvenså är hvarje expansion hos en kropp förknippad med omgifningens contraction, hvarigenom enligt Herrschel företeelsen at den relativa värmeförminskningen i den blåa färgen alstras. Men att det Herrschelska i akttagandet icke grundar sig i någon irring, det har, oaktadt allt hvad Leslie, Wünsch och andra säga deremot, Ritters grundliga critiska undersökning bevisat.
Af det hittills sagda sluta vi, hvad deraf med nödvändighet måste slutas, öfvertygade, att i akttagandet af den evigt consequenta naturen, allenast vi åro på rätta vägen, icke skall motsäga oss.
Då nämligen Gråa är indifferensen af det Hvita och Svarta, och tillika den universella, obestämda, icke individualiserade företeelsen af alla färger, så är det klart, att der det Hvita och Svarta hållas i beständig spänning mot hvarandra, utan att indifferensera sig i det Gråa, der kan det enas mera lefvande i bildande i det andra förmedlas blott genom färgernes rörligare motsats. Ty färgerne äro ju intet annat, än lifvet af det Gråa, hvilket det Hvita och Svarta, i sin spänning mot hvarandra, likaledes aro. Men alla ljusa färger åro till blott genom det Hvitas magt, alla dunka genom det Svartas. Det som således gäller om det Hvitas och Svartas spänning, gäller ock om de ljusa och mörka i allmänhet. Det är säkert, att dagsljuset är förknippadt med en oxydationsprocess, såsom de anförda hydrogenisationer af metalloxyderne, plantorna, o. s, v. bevisa.
En hydrogenisation i det Mörka måste vi redan derföre antaga, att det är det Ljusa motsatt, om också icke andra påtagliga verksaker, dem vi efteråt skola omnämna, bestyrkte detta. Till och med en konstgjord ljusning genom den skinande lågan hydrogeniserar, såsom Decandolle har bevisat genom sina försök med vexter. Man föreställe sig har intet extrem af oxydationen eller hydrogenisationen, sådant som det groft sinnliga chemiska experimentet är i stånd att fixera; endast den lefvande combinationen är i stånd att tillvinna betraktelsen dessa stilla yttringar.
Kortligen: mellan alla ljusa och mörka kroppar, som beröra hvarandra och ömsesidigt göra hvarandra ett motstånd, måste en färgbild lik lågan frambryta, såsom mellan den hvita talgen och den svarta ljusbranden, utmärkande den lefvande, genom spanningen underhållna motsatsen. Denna färgbild är osynlig om dagen, såsom lågan är i solsken, men visar sig icke i dunklet, emedan dunklet uppbafver spanningen mellan Hvitt och Svart, och jemte denna vilkoret för företeelsen. derför år Prismat för denna mera lefvande motsats, hvad Mikroskopet är för de små eljest osynliga föremålen, en upptäckare, alldeles icke frambringare af densamma. Och man behöfver icke engång ett prisma, för att upptäcka den lefvande, mellan Hvitt och Svart förborgade färgflamman. Man måle endast en djupt svart quadrat, ungefär en half tum lång och bred, på ett hvitt papper: dessutom måle man en fyrkantig svart rand, ungefär en fjerndels tum bred och två tum lång, hvilken på alla sidor omsluter en lång, smal, tre till fyra linier bred hvit yta. Begge betrakre man länge och noga, med nästan tillslutna ögon. Härvid röra sig ögonen af sig sjelfva hastigt blinkande opp och ned. Således i bildas det Hvita i det Svarta, det Svarta i det Hvita, och ur detta i bildande uppkommer i sjelfva fullkomligen efter den Götheska färgfördelningens lagar, vid en nedvänd vinkel af ett prisma, nämligen, vidden svarta ytan på svart grund upptill råd och gul, nedtill blå. Vi hafva rätt tydligt sett dessa färgade ränder, under hundrafaldigt upprepande, ehuru smala. Som det tyckes, lyckas det för en närsynt alldeles icke, eller med svårighet. Med någon uppmärksamhet kan enhvar, som ej år närsynt, anställa försöket.
I en annan hänsigt tråder det förspridande prismat i motsats mot det concentrerande brånnglaset, och den prismatiska färgbilden, som framkallas i den dunkla kammarn, eller genom ett kegelformigt prismas ljusförspridning, åv lågan, kedjad vid motsatsen af det Hvita och Svarta, äfvensom den låga, hvilken genom hvarje förbränning, också genom brånnglaset, framkallas, är den i sig rörligare färgbilden, frambrytande på ett mer lefvande sått ur samma motsats. Der färgbilden visar sig, har motsatsen mellan det Ljusa och Dunkla blifvit frambragt, eller skall den blifva det, och betvingad af denna visar den sig, skild från lågan, blott genom sin rigtning, ingalunda genom sin function.
Att det så förhåller sig, bevisa på tagligen de noggrannare försöken med det hvita saltsyrade silfrer. Vi hafva nämligen hos Hr Dr Seebeck i Jena sett skona, sorgfälligt bibehållna praeparater af detta mot ljusactionen så rörliga salt, hvilka, då de i ett mörkt rum utsattes för den prismatiska bildens inverkan, icke allenast blefvo svarta i den blåa färgen, och hvita i den röda, utan ock på det tydligaste till och med hade erhållit prismats färger, ehuru något mattare, så att det eljest hvita visade sig rödt, det eljest svarta blått, men i midten gult. Dessa med stor sorgfållighet anstålida forsåk, som på mångfaldigt sått åro modificerade, har upptäckaren, tyvärr icke gjort bekanta. Men de synas oss högst vigtiga. Ty är det icke klart, att färgerne har åro identiska med functionerna? att dessa rörligare momenter, liksom den färgade lågan ur de brinnande kropparne, frambryta ur motsatsen af det Ljusa och Mörka, bundna blott vid denna allmanna motsats? Den röda färgen sluter sig i allmänhet till den hvita, såsom den ock, i de bekanta försöken af Göthe, strålar in i det Hvita, till den blåa och svarta, såsom likaledes i de omnämnda försöken. Men att denna ursprungliga fördelning på mångahanda sått kan modificeras, derpå tvifla vi alldeles icke.
Lagarne för färgernes fördelning vid motsatta dunkla ränder af ljusa kroppar, och ljusa ränder af dunkla, vid en upp eller nedvänd brytande vinkel i prismat, öppna ett oandligt falt för betraktelsen, hvilket Göthe så lyckligen vunnit, och för theorien om ljuset skall blifva af en afgörande vigt, men hår blott kan antydas. Emedlertid fortjenar det väl anmärkas, att någonting denna fördelning liknande yttrar sig till och med vid lågorna, i synnerhet hos de brinnande metaller, i det de ursprungligt contraherade metallerne brinna med rödare, eller brokigare låga, såsom koppar, jern, o. s. v.; de expanderade med blå, såsom antimonium, arsenik, till och med svafvel och phosphor. Men den högsta intensitet hos lågan synes upphåfva motsatsen, och förvandla den i ett bart, ljust sken, såsom hvitglodningshettan, förbränningen af phosphor i syrgas, o. s. v.
Äfven de mångahanda modificationer af ljusfunctionerna i den prismatiska bilden, genom prismemes olika skaffenhet, behafva blifvit högst vigtiga genom Ritters skarpsinniga och strängt profvande combinatoriska sammanställning af Herrschels, Englefields, Leslie's och Wünschs försök.
Men vid alla dessa undersökningar skola vi aldrig glömma; att till och med motsatsen af det Ljusa bör betraktas blott som ljusfunction,och attsjelfva ljuset genom denna motsats lika litet trader ur sin enhet, som själen genom växelstriden af egna tänkar uppbafver sitt vasens enhet.
Lågan är således sammantrångningen af ljusets individualiserade verksamhet, hvilken på det mest lefvande sätt frambryter midt ur motsatsen af Ljuset och Dunklet. Och då Hvitt och Svart är en mera individuell framställning af det Ljusa om dagen och det Mörka om natten, så är färgbilden åfer den högre individualiseringen af det Hvita och Svarta, i det den högre tripliciteten frambryter ur den yttre motsatsen; men denna återföres sjelf, genom lågans högsta individualisering, till den ursprungliga lefvande enhet, från hvilken hon hårstammar.
Der ett maximum af förmörkelse framträder, der finnes ingen låga, utan blott en eldig glöd, det yttersta afconcentrationen, hvilket tillbakatränger färgbildens mellanlänkar, för att strax framställa det högsta. Genom den röda glöden frambryter derföre åter det Hvitas förstelning såsom aska. Så se vi på ljuset, der hvarest sotet antyder den högsta spänning af det brännbara, således förmörkelse, på spetsen af ljusbranden, glöden midt ur den rörliga lågan tillkånnagifva öfvergången till den motsatta ytterligheten af det förbrända, och derför betäckt med aska. På samma sätt lysa i mörkret ljusmagneterne, diamanten, den cantonska phosphorn, ruttet tråd, hafsvattnet, och så många andra kroppar, sedan de varit utsatta för solljuset. I ljuset framkallas nämligen en stilla hydrogenisation genom atmosphaerens rådande oxydation. I mörkret utbryter denna, stegrad och spannd genom den herrskande hydrogenisationen, i en stilla förbränning, hvilken genom phosphorescensen uppenbarar sig.
Vi kunna anse det Röda, som i färgbilden framträder i det Violetta, såsom det groende anlaget till en ny motsats, såsom ett Rödt, hvilket på samma sätt frambryter ur ytterligheten af det Blåa, som glöden ur det Svarta i kolet. Den stilla glöden hos ljusmagneterne frambryter likaledes i den blåa färgen i prismat, såsom Wilson för längre tid sedan, sednare Ritter hafva bevisat.
Öfvervåge vi noga hvad framstalldt är, så kunna vi icke tvifla derpå, att alla pigmentet, de metalliska så väl som de vegetabiliska, böra anses som förborgade lågor, fixerade grader af densamma, och det så, att de fixerade functionernas egna beskaffenhet genom färgen låter upptaccka sig. Väl skall det nacppeligen blifva möjligt, att följadessa fnnctiöner åt i alla deras stilla förändringar, emedan inveeklingarne äro nastp.n oändliga, såvida det Ljusa acfvensom det Dunkla genomlöpa alla färgbildens grader, och hvarje färg kan dela alla modiflcationer af det Ljusa och Dunkla. Emedlertid ligga i hvarje färg helt visst alla de andra, och ho, många pigmenter se vi dem framträda på ett märkvärdigt sätt vid det minsta vidrörande.
Så Winter's mineraliska chamaeleon, eller hydrogeniserade brunstensoxyd, hos hvilken hydrogenisationen acr så energisk, att till och med kali i motsats mot detsamma upptrader som syre och neutraliserar sig dermed. När också blott den minsta syra framkallar oxydationens function, så stegrar sig först den allmännare hydrogenisationen och massan förvandlas från dunkelgräsgrön till svartgrön och svart. Utur detta Svarta uppstår nu den blåa färgen, först svartblå, sedan rent blå. Utur denna frambryter det Röda, genom det Violettblåa, Violetta, Violettpurpurfärgade, Purpurfärgade, Purpurröda, Rubinröda, och stannar vid morgonrodnans eldfärg: alldeles som elden af det glödande kolet, hvilken endast genom en lifligare action, med tillbakadrifvande af alla mellangrader, ögonblickligt framkallar det eldigt extremum ur det dystra Svarta.
Hvad som upphåfver den stilla oxydationen, till och med vidrörningen med fingret när mängden är ringa, förstör den röda färgen, och återställer hastigt den gröna.
De hos vexterne fixerade i jusfunctioner genomlöpa dylika grader, såsom Wahlenberg har visat. Så blir den gröna färgen hos extractet genom kali gul, såsom af båren till Rhamnus catharticus och af knopparne till Populus balsamifera. De gula blifva genom kali röda (eller brunröda), såsom af rötterne till Curcuma; de röda blifva genom kali violetta, såsom hos Fernambukträdet; de skarlakanröda blifva genom samma reagens blåa, såsom extract af blombladen till Papaver dubium; de violetta åndtligen blifva derigenom gröna, såsom det af baren till Arctana spicata, och af blombladen till Viola odorata. Den i början gröna färgen blir således småningom af kalt ombytt i gul, röd, blå, och derpå åter i grön. Alla dessa genom kali framkallade färger blifva icke allenast genom syror åter upphäfna, utan många naturliga blifva genom de sednare förändrade, och det i en omvand ordning — således från grön till blå, röd, o. s. v., alldeles som den ofvannämnda chamaeleon.
För att begripa beskaffenheten af denna förvandling, måste vi öfvervaga följande. Kali verkar såsom en uppväckare af hydrogenisationen, hvarpå vi icke kunna tvifla, emedan det dels år de oxyderande syrorna motsatt, dels färgerne ofta förandras i ljuset, hvilket för vexterne är hydrogeniserande, i samma ordning, som genom kali. Så blifva de gulaktiga rödbruna, såsom hos extract af barken till Alnus, den röda Blomkronan af Pulkmonaria blir blå, o. s. v. Detta hydrogeniserande reagens stegrar således först oxydationenr och genomlöper derför alltid den röda färgen, hvilken vanligen också har år ljus, intilldess det Blåa frambryter ut der ljusare Röda. Syran tager en omvänd vag, densamma som chamaeleon.
De stillaste färgspel framträda vid metallemes anlöpning, hvilket händer, sedan retelsen af en ljusare oxydation blifvit tillbakaträngd, mest med de följder af färger, som vår vin benämner monotona och disharmoniska. Dessa hafva ett högre interesse i naturen än i konsten, emedan de hanvisa på sinspelande uppkomst. Så alla regnbågens färger, hvilka framträda i full prakt och bågformigt i spetsglasmalm, mindretydligt i blyglans och jernglans. Mångengång är ett ljusare Blått lätt förbundet med ljusare Grönt och litet rödt och Gult, såsom i Wismuth, brokig kopparmalm, kopparkis: ofta blir der ett dunkelt Brunt, Blått, Grönt och Gult på engång, såsom hos Elbejernglans, och det i synnerhet praktfullt. Alla dessa färger äro nu nog tydligt lätta spel af oxydation och hydrogenisation, frambrytande mellan det Ljusare af en börjande förblekning och den mörkare metallen, och uppväckt genom det atmosphaeriska vattnets lätta rörlighet. Derför går svaflet, som i denne förbindelse förmår synnerligen lätt utvidga vattnet, metallerne framförallt fattliga derföre.
De harmoniska färgerne förekomma väl sällan i naturen, likväl på ett satt, som är ganska märkvärdigt, och påtagligen bekräftar vår vans åsigt — naturligen hos de opaliserande fossilierne. Labradorstenen visar oss dessa företeelser endast orent, emedan förvittringen, mer eller mindre förborgad, hos den framkallar färgvexlingen; men denna är förknippad med den allsmaktiga metamorphos, som älskar de monotons, öfvergångar. Renast och lärorikast företer sig de harmoniska färgernes samvaro, och det sålunda, att de ömsesidigt förhöja hvarandra, och framkalla emellan sig det Universella af hela raden, det Gråa i ogalen. Att opalens harmoniska färgspel framträder ur det allmännare Gråa hos vattnet, tillåter intet tvifvelsmål; ty opalen aflemnar en betydlig mängd vatten, och den döda opalen (hydrophan) upplifvas åter genom neddoppande i vatten, hvarigenom det utslocknade färgspelet åter uppväckes. Här visar sig nu en spänning af sjelfva den lefvande färgbilden, utur hvilken, såsom i lågan, enheten åter framträder i dupliciteten. Men der denna framträder, uppkommer en sann musik; themat genomgås, till dess alla toner upplösa sig i en harmoni. Midt emot det brinnande Röda framter sig det mest glänsande Gröna, försmältande hela raden af färger i en accord. Som en lugn genomgångspunct framter sig det mildrande Gråa, hastigt uppkommande, och försvinner; då frambryter det Gula, och midtemot det, såsom en, ny fullständig accord, det Blåa och Röda i det Violetta. Ännu engång framter sig, i ett hastigt förbiilande moment, det Gråa, och ur detta den tredje allt lösande accorden, det Blåa, med midtemot stående Rödt och Gult som orange. Försyntare, tillbakaträngd, visar sig hos den allmänna opalen endast spelet af ett blekare Blått, med ett till orangen sig närmande Brandgult. Att på ett reflecterande sätt sönderdela det undersamma spelet af vatten utvidgadt genom kiseljord, torde väl vara omöjligt. Men det böre vi uttryckligen anmärka, att färgen hos den starkt opaliserande fossilen, så väl hos den ädla, som allmänna opalen, är alldeles icke, såsom det i beskrifningar heter, hvit, utan verkligen grå.
Vi sluta vår betraktelse med några korta satser och frågor.
Bör morgonrodnaden icke anses som röda sidan af den dagligt sig rörande färgbilden, hvilken kastar sig in i det Ljusa af dagen? middagen som det herrskande Gula? och aftonrodnaden som det Violetta, hvilket förlorar sig in i den mörka natten?
Är icke firgernes djupa betydelse redan deraf tydlig, att vexternes högsta functioner fängslas af färgerne, och tillbakaträda? Så dofta icke vexter med rena glansande färger, och hos de doftande blomstren visa sig färgerne mer blygsamt, förlorasig mer eller mindre i det oändliga, obestämda Gråa. Man jemnföre tulpanerne med nattviolerne! Till och med hos de brokiga nejlikorna äro färgerne grumliga och orena.
Är icke på en högre ståndpunct fåglarnes sång detsamma som blomstrens dofter? Och äfven denna förstummas, så snart glansande, med rena bländande färger prydda fjedrar framträda. Derför finnas sångfåglarne talrikare mot norden, der fjädrarne mindre glänsande, mattare förlora sig i Grått. Man jemnföre våra näktergalar och lärkor med papegojorna!
Uppträder i totalorganismens stora färgmusik det Gröna hos vexterne mot det Röda hos de högre djuren, såsom i opalens harmoniska färgspel?
Hos de högre djuren framträder den prismatiska färgbilden i det arteriella och venösa systemet. Den universella förmörkelsen är tillbakaträngd, söker på sin högd tränga sig fram i portådersystemet af den vegetativa bukhålan; men den hvita färgen har, som en inre allman dag, fri från all vexling, uppgått i nervsystemet. Den allmänna hvita färgen häntyder, i synnerhet hos menniskan, på den lugna dödens förstelning, den röda färgen på en sjuklig, dödande rörlighet. En innerlig försmältning och ordnad temperatur af begge är den högsta helsa och skönhet.
Hvad vi här åstadkommit, är ringa, många problemer äro icke lösta, knappt vidrörda. Månget tvifvelsmål återstår ännu att häfva, och motsägelser skola uppkomma, hvilka vi till en del ana. Emedlertid tro vi om icke helt och hållit hafva förfelas rätta vägen. Några accorder äro anslagna, öch det är hela naturen som återljudar. Men rädda träda vi tillbaka för denna afton- och morgonrodnadens eldiga vexlande glöd, för dessa färger, hvilka såsom en stum hemlighet hvila hos de mångfaldiga blomstren, fasthållas af de idla stenar i jordens förborgade förstelnade massa; för detta oändliga svallande färghaf, hvilket i gåtlika uppsväljningar möter oss ur luft, haf, jord, djur och vexter, och framförallt der som en musik, upplösande alla toner i en gemensam accord, hvarest naturen, på det lifligaste upprörd, i varm förtjusning spelar på alla strängar.
(Slutet från Mnemos. Martii.)
Men de brokiga färgerne försvinna med de metaller, hos hvilka den häftiga striden mellan motsatta rigtningar åger rum, och de visa sig blott som främlingar, framkallade af metallerne, under den herrskande jordens epoch, der den ensidigt herrskande förstelningenråder, och återinfinna sig förstiden ståndigt rörliga liflika luften, och hos de lefvande vexterne och djuren.
Söka vi nu den medelpunct för all materie, i hvilke, alla dessa rigtningar, så väl af det Hvita och Svarta, som af den rörligare och liflikare färgbilden, på ett fullkomligen likgiltigt sått förlora sig, så att de ur denna medelpunct kunna genom lifsfunctionernas yrtre, liftande bestämning än på det ena, än på det andra sättet framkallas, så finna vi den, såsom alla erfaranden enstämmigt ådagalägga, i vattnet. Ty alla dessa oxydationer och hydrogenisationer af mecallerne formedlas genom vattnet, såsom de lärorika försöken af Madam Fulhame, och de allmänt bekanta med den bekräftande galvaniska stapeln bevisa. Och ingen, som med en allmännare och mer omfattande blick öfverskådar den närvarande Physiken, skall tvifla, att Galvanismens form är den som bestämmer den börjande processen. Detta har från så många sidor och så mångfaldigt blifvit bevist, i synnerhet af Ritter, att vi kunna befrias i från dess vidlöftigare utveckling. Alla dessa från det ljusare i det dunklare öfvergående Metalloxyder röja dessa förändringar blott när de äro fuktiga, och ej det saltsyrade och saltpetersyrade silfret allena, utan ock den orangeröda kopparoxyden, den gröngula silfveroxyden, och utanalltvifvel alla på berörda, sätt föränderliga metalloxyder, förblifva oförändrade, då de äro torra. Vid hvarje oxydations- eller hydrogenisations- och neutralisations-process blifver vattnet uttänjt, eller, såsom chemisterne uttrycka sig, sönderdeladt, eller alstradt, och i denna hänsigt är detsamma den likgiltiga, obestämda, oändliga basis för alla färger.
Men vattnet år ock det allmännaste Gråa i naturen. Hafvet visar sig differenseradt och spelande i färger endast der det bryter sig mot stränder och jemna bäddar, och det Gråa i atmosphaeren är, såsom man allmänt känner, detsamma som dess vattenproduction.
I det nu ur det allmänna och oändliga Gråa, som har till sin basis den stela motsatsen mellan hvitt och svart, färgbilden uppkommer, eller fastmera bildar sig i och med denna sin allmänna verld, upptäcka vi tillika deri spåren af det högre lifvet; nämligen i den härskande Tripliciteten, då hos det Hvita och Svarta blott Dupliciteten år rådande. Ty ehuru det Röda och Blåa anses som en lefvande motsats, får man dock ingalunda betrakta det Gula som blotta indifferensen mellan begge. Det Hvita och Svarta äro nemligen mot hvarandra endast genom sin relation, och det Gråa uttrycker ingenting annat, än det likgiltiga af denna relation. Hos färgerne deremot år medelpuncten, och med denna extremireterne, verkligen sjelfstindiga och ha sin grund i sig sjelfr säsom vår van har bevisat. Och denna sjelfstandighet förlorar sig aldrig, utan bibehåller sig, så länge functionerha lefva, också i det skenbaraste minimum af den motsatta blandningen. Men deraf följer nu, att det hela genomtränger sig i hvarje lem, och framkallar just derigenom ett högre, rörligare lif, i det Rödt, Gult och Blått visa sig som lika så många medelpuncter af en oandlig motsats.
Denna motsats är nu, ehuru på ett mer lefvande sätt, densamma, bemärkte som vi i Hvitt och Svart, fastän som en blott skenbart död förstelning. Ty det Röda och Blåa visar oss åter motstriden mellan oxydationen och hydrogenisationen. Till och med hos det försfa grodd till den prismatiska färgbilden, som frambryter ur det i metallernas rad herrskande Gråa, känna vi det Röda på den stela, således mest individualiserade metallens sida, i kopparn, det Blåa på den expanderade, således universella metallens sida, i blyet, och det Gula hos det midtemellanstående ädlare guldet: och just denna färg renast, såsom det likasom i massans medelpunct fixerade ljuset.
Men Herrschels och Ritters; försök stämma alldeles öfverens, ja de utmärka på ett lärorikt sätt detsamma. Ty i det Ritter bevisar, att den röda färgen i den prismatiska bilden icke blott underhåller, utan ock framkallar oxydationen, men att den blåa färgen hydrogeniserar, så är den individuellare contractionhen på den röda färgens sida, men den universellare expansionen på den blåas sida. Men i det allmanna sammanhang mellan alla ting är en kropps contraction (genom oxydationen) omedelbart förknippad med expansionen af omgifningen, hvilket enligt Herschel framkallar företeelsen af värmets uppväckande i den röda färgen. Äfvenså är hvarje expansion hos en kropp förknippad med omgifningens contraction, hvarigenom enligt Herrschel företeelsen at den relativa värmeförminskningen i den blåa färgen alstras. Men att det Herrschelska i akttagandet icke grundar sig i någon irring, det har, oaktadt allt hvad Leslie, Wünsch och andra säga deremot, Ritters grundliga critiska undersökning bevisat.
Af det hittills sagda sluta vi, hvad deraf med nödvändighet måste slutas, öfvertygade, att i akttagandet af den evigt consequenta naturen, allenast vi åro på rätta vägen, icke skall motsäga oss.
Då nämligen Gråa är indifferensen af det Hvita och Svarta, och tillika den universella, obestämda, icke individualiserade företeelsen af alla färger, så är det klart, att der det Hvita och Svarta hållas i beständig spänning mot hvarandra, utan att indifferensera sig i det Gråa, der kan det enas mera lefvande i bildande i det andra förmedlas blott genom färgernes rörligare motsats. Ty färgerne äro ju intet annat, än lifvet af det Gråa, hvilket det Hvita och Svarta, i sin spänning mot hvarandra, likaledes aro. Men alla ljusa färger åro till blott genom det Hvitas magt, alla dunka genom det Svartas. Det som således gäller om det Hvitas och Svartas spänning, gäller ock om de ljusa och mörka i allmänhet. Det är säkert, att dagsljuset är förknippadt med en oxydationsprocess, såsom de anförda hydrogenisationer af metalloxyderne, plantorna, o. s, v. bevisa.
En hydrogenisation i det Mörka måste vi redan derföre antaga, att det är det Ljusa motsatt, om också icke andra påtagliga verksaker, dem vi efteråt skola omnämna, bestyrkte detta. Till och med en konstgjord ljusning genom den skinande lågan hydrogeniserar, såsom Decandolle har bevisat genom sina försök med vexter. Man föreställe sig har intet extrem af oxydationen eller hydrogenisationen, sådant som det groft sinnliga chemiska experimentet är i stånd att fixera; endast den lefvande combinationen är i stånd att tillvinna betraktelsen dessa stilla yttringar.
Kortligen: mellan alla ljusa och mörka kroppar, som beröra hvarandra och ömsesidigt göra hvarandra ett motstånd, måste en färgbild lik lågan frambryta, såsom mellan den hvita talgen och den svarta ljusbranden, utmärkande den lefvande, genom spanningen underhållna motsatsen. Denna färgbild är osynlig om dagen, såsom lågan är i solsken, men visar sig icke i dunklet, emedan dunklet uppbafver spanningen mellan Hvitt och Svart, och jemte denna vilkoret för företeelsen. derför år Prismat för denna mera lefvande motsats, hvad Mikroskopet är för de små eljest osynliga föremålen, en upptäckare, alldeles icke frambringare af densamma. Och man behöfver icke engång ett prisma, för att upptäcka den lefvande, mellan Hvitt och Svart förborgade färgflamman. Man måle endast en djupt svart quadrat, ungefär en half tum lång och bred, på ett hvitt papper: dessutom måle man en fyrkantig svart rand, ungefär en fjerndels tum bred och två tum lång, hvilken på alla sidor omsluter en lång, smal, tre till fyra linier bred hvit yta. Begge betrakre man länge och noga, med nästan tillslutna ögon. Härvid röra sig ögonen af sig sjelfva hastigt blinkande opp och ned. Således i bildas det Hvita i det Svarta, det Svarta i det Hvita, och ur detta i bildande uppkommer i sjelfva fullkomligen efter den Götheska färgfördelningens lagar, vid en nedvänd vinkel af ett prisma, nämligen, vidden svarta ytan på svart grund upptill råd och gul, nedtill blå. Vi hafva rätt tydligt sett dessa färgade ränder, under hundrafaldigt upprepande, ehuru smala. Som det tyckes, lyckas det för en närsynt alldeles icke, eller med svårighet. Med någon uppmärksamhet kan enhvar, som ej år närsynt, anställa försöket.
I en annan hänsigt tråder det förspridande prismat i motsats mot det concentrerande brånnglaset, och den prismatiska färgbilden, som framkallas i den dunkla kammarn, eller genom ett kegelformigt prismas ljusförspridning, åv lågan, kedjad vid motsatsen af det Hvita och Svarta, äfvensom den låga, hvilken genom hvarje förbränning, också genom brånnglaset, framkallas, är den i sig rörligare färgbilden, frambrytande på ett mer lefvande sått ur samma motsats. Der färgbilden visar sig, har motsatsen mellan det Ljusa och Dunkla blifvit frambragt, eller skall den blifva det, och betvingad af denna visar den sig, skild från lågan, blott genom sin rigtning, ingalunda genom sin function.
Att det så förhåller sig, bevisa på tagligen de noggrannare försöken med det hvita saltsyrade silfrer. Vi hafva nämligen hos Hr Dr Seebeck i Jena sett skona, sorgfälligt bibehållna praeparater af detta mot ljusactionen så rörliga salt, hvilka, då de i ett mörkt rum utsattes för den prismatiska bildens inverkan, icke allenast blefvo svarta i den blåa färgen, och hvita i den röda, utan ock på det tydligaste till och med hade erhållit prismats färger, ehuru något mattare, så att det eljest hvita visade sig rödt, det eljest svarta blått, men i midten gult. Dessa med stor sorgfållighet anstålida forsåk, som på mångfaldigt sått åro modificerade, har upptäckaren, tyvärr icke gjort bekanta. Men de synas oss högst vigtiga. Ty är det icke klart, att färgerne har åro identiska med functionerna? att dessa rörligare momenter, liksom den färgade lågan ur de brinnande kropparne, frambryta ur motsatsen af det Ljusa och Mörka, bundna blott vid denna allmanna motsats? Den röda färgen sluter sig i allmänhet till den hvita, såsom den ock, i de bekanta försöken af Göthe, strålar in i det Hvita, till den blåa och svarta, såsom likaledes i de omnämnda försöken. Men att denna ursprungliga fördelning på mångahanda sått kan modificeras, derpå tvifla vi alldeles icke.
Lagarne för färgernes fördelning vid motsatta dunkla ränder af ljusa kroppar, och ljusa ränder af dunkla, vid en upp eller nedvänd brytande vinkel i prismat, öppna ett oandligt falt för betraktelsen, hvilket Göthe så lyckligen vunnit, och för theorien om ljuset skall blifva af en afgörande vigt, men hår blott kan antydas. Emedlertid fortjenar det väl anmärkas, att någonting denna fördelning liknande yttrar sig till och med vid lågorna, i synnerhet hos de brinnande metaller, i det de ursprungligt contraherade metallerne brinna med rödare, eller brokigare låga, såsom koppar, jern, o. s. v.; de expanderade med blå, såsom antimonium, arsenik, till och med svafvel och phosphor. Men den högsta intensitet hos lågan synes upphåfva motsatsen, och förvandla den i ett bart, ljust sken, såsom hvitglodningshettan, förbränningen af phosphor i syrgas, o. s. v.
Äfven de mångahanda modificationer af ljusfunctionerna i den prismatiska bilden, genom prismemes olika skaffenhet, behafva blifvit högst vigtiga genom Ritters skarpsinniga och strängt profvande combinatoriska sammanställning af Herrschels, Englefields, Leslie's och Wünschs försök.
Men vid alla dessa undersökningar skola vi aldrig glömma; att till och med motsatsen af det Ljusa bör betraktas blott som ljusfunction,och attsjelfva ljuset genom denna motsats lika litet trader ur sin enhet, som själen genom växelstriden af egna tänkar uppbafver sitt vasens enhet.
Lågan är således sammantrångningen af ljusets individualiserade verksamhet, hvilken på det mest lefvande sätt frambryter midt ur motsatsen af Ljuset och Dunklet. Och då Hvitt och Svart är en mera individuell framställning af det Ljusa om dagen och det Mörka om natten, så är färgbilden åfer den högre individualiseringen af det Hvita och Svarta, i det den högre tripliciteten frambryter ur den yttre motsatsen; men denna återföres sjelf, genom lågans högsta individualisering, till den ursprungliga lefvande enhet, från hvilken hon hårstammar.
Der ett maximum af förmörkelse framträder, der finnes ingen låga, utan blott en eldig glöd, det yttersta afconcentrationen, hvilket tillbakatränger färgbildens mellanlänkar, för att strax framställa det högsta. Genom den röda glöden frambryter derföre åter det Hvitas förstelning såsom aska. Så se vi på ljuset, der hvarest sotet antyder den högsta spänning af det brännbara, således förmörkelse, på spetsen af ljusbranden, glöden midt ur den rörliga lågan tillkånnagifva öfvergången till den motsatta ytterligheten af det förbrända, och derför betäckt med aska. På samma sätt lysa i mörkret ljusmagneterne, diamanten, den cantonska phosphorn, ruttet tråd, hafsvattnet, och så många andra kroppar, sedan de varit utsatta för solljuset. I ljuset framkallas nämligen en stilla hydrogenisation genom atmosphaerens rådande oxydation. I mörkret utbryter denna, stegrad och spannd genom den herrskande hydrogenisationen, i en stilla förbränning, hvilken genom phosphorescensen uppenbarar sig.
Vi kunna anse det Röda, som i färgbilden framträder i det Violetta, såsom det groende anlaget till en ny motsats, såsom ett Rödt, hvilket på samma sätt frambryter ur ytterligheten af det Blåa, som glöden ur det Svarta i kolet. Den stilla glöden hos ljusmagneterne frambryter likaledes i den blåa färgen i prismat, såsom Wilson för längre tid sedan, sednare Ritter hafva bevisat.
Öfvervåge vi noga hvad framstalldt är, så kunna vi icke tvifla derpå, att alla pigmentet, de metalliska så väl som de vegetabiliska, böra anses som förborgade lågor, fixerade grader af densamma, och det så, att de fixerade functionernas egna beskaffenhet genom färgen låter upptaccka sig. Väl skall det nacppeligen blifva möjligt, att följadessa fnnctiöner åt i alla deras stilla förändringar, emedan inveeklingarne äro nastp.n oändliga, såvida det Ljusa acfvensom det Dunkla genomlöpa alla färgbildens grader, och hvarje färg kan dela alla modiflcationer af det Ljusa och Dunkla. Emedlertid ligga i hvarje färg helt visst alla de andra, och ho, många pigmenter se vi dem framträda på ett märkvärdigt sätt vid det minsta vidrörande.
Så Winter's mineraliska chamaeleon, eller hydrogeniserade brunstensoxyd, hos hvilken hydrogenisationen acr så energisk, att till och med kali i motsats mot detsamma upptrader som syre och neutraliserar sig dermed. När också blott den minsta syra framkallar oxydationens function, så stegrar sig först den allmännare hydrogenisationen och massan förvandlas från dunkelgräsgrön till svartgrön och svart. Utur detta Svarta uppstår nu den blåa färgen, först svartblå, sedan rent blå. Utur denna frambryter det Röda, genom det Violettblåa, Violetta, Violettpurpurfärgade, Purpurfärgade, Purpurröda, Rubinröda, och stannar vid morgonrodnans eldfärg: alldeles som elden af det glödande kolet, hvilken endast genom en lifligare action, med tillbakadrifvande af alla mellangrader, ögonblickligt framkallar det eldigt extremum ur det dystra Svarta.
Hvad som upphåfver den stilla oxydationen, till och med vidrörningen med fingret när mängden är ringa, förstör den röda färgen, och återställer hastigt den gröna.
De hos vexterne fixerade i jusfunctioner genomlöpa dylika grader, såsom Wahlenberg har visat. Så blir den gröna färgen hos extractet genom kali gul, såsom af båren till Rhamnus catharticus och af knopparne till Populus balsamifera. De gula blifva genom kali röda (eller brunröda), såsom af rötterne till Curcuma; de röda blifva genom kali violetta, såsom hos Fernambukträdet; de skarlakanröda blifva genom samma reagens blåa, såsom extract af blombladen till Papaver dubium; de violetta åndtligen blifva derigenom gröna, såsom det af baren till Arctana spicata, och af blombladen till Viola odorata. Den i början gröna färgen blir således småningom af kalt ombytt i gul, röd, blå, och derpå åter i grön. Alla dessa genom kali framkallade färger blifva icke allenast genom syror åter upphäfna, utan många naturliga blifva genom de sednare förändrade, och det i en omvand ordning — således från grön till blå, röd, o. s. v., alldeles som den ofvannämnda chamaeleon.
För att begripa beskaffenheten af denna förvandling, måste vi öfvervaga följande. Kali verkar såsom en uppväckare af hydrogenisationen, hvarpå vi icke kunna tvifla, emedan det dels år de oxyderande syrorna motsatt, dels färgerne ofta förandras i ljuset, hvilket för vexterne är hydrogeniserande, i samma ordning, som genom kali. Så blifva de gulaktiga rödbruna, såsom hos extract af barken till Alnus, den röda Blomkronan af Pulkmonaria blir blå, o. s. v. Detta hydrogeniserande reagens stegrar således först oxydationenr och genomlöper derför alltid den röda färgen, hvilken vanligen också har år ljus, intilldess det Blåa frambryter ut der ljusare Röda. Syran tager en omvänd vag, densamma som chamaeleon.
De stillaste färgspel framträda vid metallemes anlöpning, hvilket händer, sedan retelsen af en ljusare oxydation blifvit tillbakaträngd, mest med de följder af färger, som vår vin benämner monotona och disharmoniska. Dessa hafva ett högre interesse i naturen än i konsten, emedan de hanvisa på sinspelande uppkomst. Så alla regnbågens färger, hvilka framträda i full prakt och bågformigt i spetsglasmalm, mindretydligt i blyglans och jernglans. Mångengång är ett ljusare Blått lätt förbundet med ljusare Grönt och litet rödt och Gult, såsom i Wismuth, brokig kopparmalm, kopparkis: ofta blir der ett dunkelt Brunt, Blått, Grönt och Gult på engång, såsom hos Elbejernglans, och det i synnerhet praktfullt. Alla dessa färger äro nu nog tydligt lätta spel af oxydation och hydrogenisation, frambrytande mellan det Ljusare af en börjande förblekning och den mörkare metallen, och uppväckt genom det atmosphaeriska vattnets lätta rörlighet. Derför går svaflet, som i denne förbindelse förmår synnerligen lätt utvidga vattnet, metallerne framförallt fattliga derföre.
De harmoniska färgerne förekomma väl sällan i naturen, likväl på ett satt, som är ganska märkvärdigt, och påtagligen bekräftar vår vans åsigt — naturligen hos de opaliserande fossilierne. Labradorstenen visar oss dessa företeelser endast orent, emedan förvittringen, mer eller mindre förborgad, hos den framkallar färgvexlingen; men denna är förknippad med den allsmaktiga metamorphos, som älskar de monotons, öfvergångar. Renast och lärorikast företer sig de harmoniska färgernes samvaro, och det sålunda, att de ömsesidigt förhöja hvarandra, och framkalla emellan sig det Universella af hela raden, det Gråa i ogalen. Att opalens harmoniska färgspel framträder ur det allmännare Gråa hos vattnet, tillåter intet tvifvelsmål; ty opalen aflemnar en betydlig mängd vatten, och den döda opalen (hydrophan) upplifvas åter genom neddoppande i vatten, hvarigenom det utslocknade färgspelet åter uppväckes. Här visar sig nu en spänning af sjelfva den lefvande färgbilden, utur hvilken, såsom i lågan, enheten åter framträder i dupliciteten. Men der denna framträder, uppkommer en sann musik; themat genomgås, till dess alla toner upplösa sig i en harmoni. Midt emot det brinnande Röda framter sig det mest glänsande Gröna, försmältande hela raden af färger i en accord. Som en lugn genomgångspunct framter sig det mildrande Gråa, hastigt uppkommande, och försvinner; då frambryter det Gula, och midtemot det, såsom en, ny fullständig accord, det Blåa och Röda i det Violetta. Ännu engång framter sig, i ett hastigt förbiilande moment, det Gråa, och ur detta den tredje allt lösande accorden, det Blåa, med midtemot stående Rödt och Gult som orange. Försyntare, tillbakaträngd, visar sig hos den allmänna opalen endast spelet af ett blekare Blått, med ett till orangen sig närmande Brandgult. Att på ett reflecterande sätt sönderdela det undersamma spelet af vatten utvidgadt genom kiseljord, torde väl vara omöjligt. Men det böre vi uttryckligen anmärka, att färgen hos den starkt opaliserande fossilen, så väl hos den ädla, som allmänna opalen, är alldeles icke, såsom det i beskrifningar heter, hvit, utan verkligen grå.
Vi sluta vår betraktelse med några korta satser och frågor.
Bör morgonrodnaden icke anses som röda sidan af den dagligt sig rörande färgbilden, hvilken kastar sig in i det Ljusa af dagen? middagen som det herrskande Gula? och aftonrodnaden som det Violetta, hvilket förlorar sig in i den mörka natten?
Är icke firgernes djupa betydelse redan deraf tydlig, att vexternes högsta functioner fängslas af färgerne, och tillbakaträda? Så dofta icke vexter med rena glansande färger, och hos de doftande blomstren visa sig färgerne mer blygsamt, förlorasig mer eller mindre i det oändliga, obestämda Gråa. Man jemnföre tulpanerne med nattviolerne! Till och med hos de brokiga nejlikorna äro färgerne grumliga och orena.
Är icke på en högre ståndpunct fåglarnes sång detsamma som blomstrens dofter? Och äfven denna förstummas, så snart glansande, med rena bländande färger prydda fjedrar framträda. Derför finnas sångfåglarne talrikare mot norden, der fjädrarne mindre glänsande, mattare förlora sig i Grått. Man jemnföre våra näktergalar och lärkor med papegojorna!
Uppträder i totalorganismens stora färgmusik det Gröna hos vexterne mot det Röda hos de högre djuren, såsom i opalens harmoniska färgspel?
Hos de högre djuren framträder den prismatiska färgbilden i det arteriella och venösa systemet. Den universella förmörkelsen är tillbakaträngd, söker på sin högd tränga sig fram i portådersystemet af den vegetativa bukhålan; men den hvita färgen har, som en inre allman dag, fri från all vexling, uppgått i nervsystemet. Den allmänna hvita färgen häntyder, i synnerhet hos menniskan, på den lugna dödens förstelning, den röda färgen på en sjuklig, dödande rörlighet. En innerlig försmältning och ordnad temperatur af begge är den högsta helsa och skönhet.
Hvad vi här åstadkommit, är ringa, många problemer äro icke lösta, knappt vidrörda. Månget tvifvelsmål återstår ännu att häfva, och motsägelser skola uppkomma, hvilka vi till en del ana. Emedlertid tro vi om icke helt och hållit hafva förfelas rätta vägen. Några accorder äro anslagna, öch det är hela naturen som återljudar. Men rädda träda vi tillbaka för denna afton- och morgonrodnadens eldiga vexlande glöd, för dessa färger, hvilka såsom en stum hemlighet hvila hos de mångfaldiga blomstren, fasthållas af de idla stenar i jordens förborgade förstelnade massa; för detta oändliga svallande färghaf, hvilket i gåtlika uppsväljningar möter oss ur luft, haf, jord, djur och vexter, och framförallt der som en musik, upplösande alla toner i en gemensam accord, hvarest naturen, på det lifligaste upprörd, i varm förtjusning spelar på alla strängar.