Japanilainen lakkateollisuus.

Kotitaide 5,  1916

Japanista oli kerran lähetetty erääseen maailmannäyttelyyn muiden tavaroiden, mukana japanilaisesti lakattu pulpetti; takaisin palautettaessa ajautui laiva, millä tavarat kuljetettiin, rannalle ja tuli vettä täyteen. Kun mainittu pulpetti ongittiin kahdeksan kuukauden perästä merestä, ei lakka ollut lainkaan pilaantunut. Tässä mitä puhuvin todistus japanilaisen lakan erinomaisuudesta. Ja niinpä perustuikin japanilaisten talousesineiden ja huonekalujen kestävyys suurelta osalta japanilaisen lakan erinomaisuuteen.

Japanilainen lakka on lakkapuun (Rhus vernicifera) nestettä, jota saadaan nuoreen puuhun joko sen runkoon tai oksaan tehdystä haavasta, mistä lakka valuu harmaana väriltään ulos. Parhain lakkaneste saadaan puiden ollessa 14—15-vuotisia.

Saatava lakkaneste on kolmenlaista: paras näistä on n. s. ki-urushi, joka tippoina juoksee haavasta, mikä ulottuu ulkokuoren ja jältän väliin; toinen laji on n. s. seshine-urushi, joka saadaan puun oksista ja rungossa olevista oksakohdista; tämä on laadulleen edellistä huonompaa ja kovempaa, jonka vuoksi sitä käytetäänkin vain pohjustamiseen; vieläkin huonompaa on kolmas laji n. s. moku-yshi eli neste puun sisältä, johon sekoitetaan ensimäistä lajia, ennenkuin se lähetetään kauppaan.

Ennen lakkatehtailijan käsiin joutumistaan valmistellaan lakka suodattamalla ensin läpi villakankaan ja sitten hyvin ohuen paperin, jotta kuoripöly ja muut likaisuudet häviäisivät; tämän jälkeen se pannaan suureen puiseen astiaan ja hämmennetään sitä auringonpaisteessa. Tästä lakka saa tummanruskean värin, samalla kun siitä vesi haihtuu osin pois. Mutta jos tätä hämmentämistä jatketaan liiaksi, kuivuu lakkaa myöhemmin sangen vaikeasti.

Tämän jälkeen sekotetaan lakkaan n. s. ye-no-abura-öljyä noin 20%. Tämä öljy saadaan Perilla ocimoides’esta ja käytetään sitä muuten vettä läpäisemättömien kumipukujen valmistukseen. Pakan värittämiseksi otetaan punaväriä, indigoa, rautasuolaa j. n. e.; viimemainittu on joko rautasulfaattia tai rautaruostetta (japaniksi ohaguro).

Suodatettu tuore lakka on harmaa, hyvin sitkeä neste, jolla on oma suloinen hajunsa. Mikroskoopissa tarkastettuna huomaa sen olevan kahdenlaisia jyväsiä, suuremmat vaaleampia ja pienemmät tummempia ja nämät viimemainitut huomattavasti lukuisampia.

Suodatettu lakka, jonka ominaispaino on 1.0379, liuotetaan parhaiten puhtaalla lämmitetyllä alkkoholilla. Jälelle jäätällöin tummanruskea siirappimainen neste, joka on vedessä aivan liukenematon ja jota nimitetään urushiksi, acidlaccain-hapoksi; se sisältää hiiltä, vetyä ja happoa.

Lakassa on seuraavia aineita; laccain-happoa, vettä, kumia, typpimuodostumaa, erästä juoksevaa happoa sekä edellämainittua ye-no-aburaöljyä. Lakan laatu on riippuvainen laccainhapon ja veden määrästä ja on parhaimmassa lakassa enemmän happoa ja vähemmin vettä (80—85% laccain-happoa, 10% vettä). Tämän nojalla voi huonoa lakkaa parantaa hämmentämällä sitä auringonpaahteessa, jotta vesi siitä haihtuisi. Tällä on kumminkin rajansa, sillä lakka, joka ei alunpitäen ole hyvää, tulee tästä kovaksi. Toiselta puolen voi sen tehdä pehmeämmäksi lisäämällä siihen kuivaa öljyä. Hyvän lakan salaisuus on siis, että siinä on mahdollisimman vähän vettä tai öljyä, mutta on siitä huolimatta pehmeätä, s. o. että sillä on juokseva luonteensa.

Lakalla käsitellyt esineet pannaan, kun niille sivelty lakka tahdotaan saada kuivumaan, puulaatikkoon tai suljettuun pimeään huoneeseen, jotta kuivaminen tapahtuisi hyvin verkkaan, ilman ilmanvetoa ja päivänpaistetta. Sensijaan tarvitaan huomattava kosteusmäärä (80 %) ilmassa. Lakkaamistyölle soveliain vuodenaika on tämän vuoksi kevään ja kesän vaihdekausi. Jos ilma on kuiva, niin silloin ripustetaan kostutettu kangas huoneen seinälle sekä asetetaan huoneeseen vesiastioita. Talvikuukausia ei Japanissa käytetä lakkaustöissä juuri lainkaan. Lämpömäärä, joka on yli 36°:een, on vaarallinen lakan kuivumiselle, sopivin lämpömäärä on 20—27 astetta. Tässä muodostavat laccainhappo, typpi ja vesi kovettumiselle tärkeät alkuaineet, jolloin vesi liuottaa typen. Kumi sensijaan auttaa vain erilaisten aineiden yhdistymistä, typpi laccainhapon käymistä. Viimemainittuun ei imeydy lainkaan vettä kovetessa. Kun lakka kovettuu kosteassa hapessa toisen verran nopeammin kun kosteassa ilmassa, on todennäköistä, että lakan kovettuminen on muuan oksideerausmuoto. Edelleen huomattakoon että lakka ei kovetu sellaisessa ilmassa, mistä happi puuttuu, ja sitä voi säilyttää juoksevana 4 päivää hiilihapossa.

Vesi vaikuttaa lakkaan vahingollisesti siten, että se johtaa siinä löytyvän kumin paisumaan, ilmiö mikä on sen selvempi, minkä huonompaa lakka on, koska lajin huonotessa kumimäärä enenee lakassa. Toiselta puolen oksideerautuu lakassa löytyvä kumi vuosien kuluessa, niin että hyvään lakkaan 100 vuoden vanhana, vesi ei lainkaan enää vaikuta.

Lakkaa voidaan parantaa sitenkin, että siinä löytyvää kumi-määrää vähennetään ja laccain-hapon määrää enennetään. Sitä voidaan valmistaa keinotekoisesti, jolloin se sisältää melkein yksinomaan vain oksi-urushiehappoa (ainapa 90 %:iin). Se on läpinäkyvämpää, tasaisempaa ja veteen nähden kuten 100 vuotinen lakka.

Neste, joka nuorista puista saadaan, valmistetaan seuraaviksi lajeiksi, joiden japanilaiset nimet ovat: ro, nuritate, yo-hana, chuhana, ge-hana, naka-nuri ja seshine. Ro, muuan musta lakka, valmistetaan lisäämällä luonnonlakkaan erästä naisten käyttämää hampaiden värittämisainetta (n. s. raguro’a eli nestettä, jota saadaan kastamalla viilajauhoja etikkaan) ja panemalla sen noin kolmeksi päiväksi aurinkoon useasti sitä tällä ajalla hämmentäen. - Nuritate’a saadaan, kun hiomiskiveen käytettyä vettä ynnä hieman tärpättiä sekoitetaan luonnonlakan kanssa. Tätä lakkaa käytetään pohjustamiseen. - Yo-hana valmistetaan sekoittamalla silityskivivettä, tärpättiä ja hieman Ye-kasvista (Perilla ocymoides) saatavaa öljyä luonnonlakkaan, asettamalla tämä sekoitus päivänpaisteeseen ja hämmentämällä tätä kunnes se tulee mustaksi. — Jos öljymäärä otetaan runsaammaksi, saadaan chu-hana ja ge-hana-lakat. - Naka-nuri on luonnonlakkaa, mistä kaikki vesi on poistettu sekä senjälkeen auringonpaisteessa hämmennetty melkein mustaksi. - Seshine on sekoitus luonnonlakasta ja hiillytetystä puusta ynnä funorista, s. o. merilevistä valmistetusta kiilleaineesta (glasuurista). — Jos sekoitetaan seitsemän osaa puhdasta seshine-lakkaa kolmeen osaan eräitä muita aineita, saadaan n. s. makiye’a eli kultalakkaa.

Seshinelakan pääasiallisimmat käyttötavat ovat; 1) Pohjustusta varten pannaan lakka auringon paisteeseen tai tulen ääreen, jotta siitä haihtuisi vesi pois, jonka jälkeen siihen sekoitetaan benigara’a (rautaoksidia), asetetaan uudelleen auringon paisteeseen sekä suodatetaan ohuen paperin läpi. 2) Jos pohjustuksen tulee olla hyvin ohut, lisätään liuokseen hieman kamferia. 3) Paras tapa ensi sivellykseen käytettävän lakan valmistuksessa on sekoittaa ro-lakkaa seshinelakkaan. 4) Koroke- (reljefi-) lakkaukseen käytetään n. s. taka-mäkilakkaa, joka saadaan sekottamalla samat määrät ro- ja nuritate-lakkaa toisiinsa. Toinen puoli sekoituksesta keitetään ja hämmennetään, kun siihen on lisätty kamferia ja jauhoksi jauhettua puuhiiltä; sitten lisätään toinen puoli ja koko sekoitus suodatetaan ahkerasti nobe-lakka saadaan kamferista ja seshinelakasta; 6) None-lakka taas kamferista ja yoshino-lakasta. Kun kamferi pehmentää lakan, niin sitä käytetään parhaisiin taiteellisiin töihin vain hyvin varoten, tuskinpa lainkaan. 7) Sabi-ko-lakkaa käytetään reljefitöihin ja saadaan se seikoittamalla seshinelakkaan sama määrä hienoksijauhettua, poltettua Puari-vuoren savea.

Erilaatuisista lakeeraustyön kehityksen kulun aikana ilmenneistä muodoista mainittakoon:

1) Mitsuta-ye, jota käytetään erikoisemmin kukkajalustoissa ja seuraavasti: puuvillakangas liimataan puulle ja sen päälle vedetään mitsutalakkaa (tämä lakka on erikoinen laji luonnollista puulakkaa); sitten piirretään keltaisella lakalla lintuja, kukkia j. n. e.

2) Shunkei-nuri, keksitty 14-vuosisadalla, on siitä merkille pantava, että puun luonnollinen väri jää näkyväksi. Tekotapa on seuraava: Kun puu on huolellisesti silitetty, hierotaan sille alunakiille-ketto, täyttämään puun huokoset. Senjälkeen se väritetään joko itäintialaisella gamoija- kumillatai punasellarautaoksidilla, mihin onsekotettu taateliöljyä. Tätä hierotaan, kunnes pinta tulee sileäksi. Sitten sivellään kovalla harjalla puhdasta läpikuultavaa lakkaa yhdessä Perillä ocymoides’esta saadun öljyn kanssa.

3) Noshiro-nuri, nimitys siitä, että päävalmistus tapahtui 17-vuosisadalla Yamato’n piiriin kuuluvassa Noshirossa. Lakka on läpikuultavaa, vaaleankeltaista, jonka alta puun syyt näkyvät. Tämä laji on edellisen kanssa Japanin parhaita lakan käyttömuotoja. Alkujansa mentiin kauvas meren selälle kuivattamaan näitä lakkatöitä, jottei pöly pienimmässäkään muodossa olisi päässyt häiritsemään työn hienoutta. Esineet olivat seinäkannattimia, rasioita ja lautasia. Taitavin taiteilija tällä alalla on Ishioka Sho-ju-ro Noshirossa.

4) Wakasa-nuri, nimitys tälläkin valmistuspaikastaan Wakasasta, missä sen alku lasketaan vuodesta 1624. Lakka valmistettiin sekoittamalla punaista, vihreää, sinistä, keltaista ja mustaa - lakkaa toisiinsa; myöskin kultaa ja hopeaa käytettiin. Valmistusmenettely on seuraava; Ensin sivellään halutun värinen pohjalakka jasen vielä tuoreena ollessa puristetaan lehti, kukka j. n. e. mikä koristeeksi aijotaan käyttää, siihen, irroitetaan, jonka jälkeen työn annetaan kuivaa. Sitten levitetään kulta- ja hopealehti kautta koko pinnan ja annetaan uusi sivellys värillisellä lakalla. Sitten hangataan, kunnes kuvio tulee esille. Lopuksi pannaan viimeinen ketto läpinäkyvällä lakalla. Tällä tavalla käsitellään kirjatelineitä, pöytiä ja teerasioita, paperirullia y. m.

5) Zokoku-nuri on Tamakaji Zokoku’n v. 1624 keksimä ja käytetään sitä bambukorien lakkaamiseen punaisella tai mustalla lakalla ynnä niihin tekemällä kukkakoristeluja.

6) Sogan-nuri-lakkauksessa tehdään lintujen, kukkien, eläinten piirrokset kulta- tai hopealangoilla, ja tämän piirroksen päälle tulee musta lakka joka silitetään kunnes yllämainittu piirros tulee näkyviin. Tämä tyyli oli kukoistuksessaan 1804—1818.

7) Haritsu saiku, v. 1700 Haritsun ja hänen oppilaansa Mochizuki Hanzandn keksimä lakkatyö on sellainen, että lakkaan pannaan intarsian tavoin porsliinia, sarvea, tinaa ja norsunluuta.

Japanin lakkateollisuus on ikivanha. Jo keisari Koan’in hallitessa - hän nousi valtaistuimelle v. 392 - oli olemassa keisarillinen lakkateollisuusvirasto. 7-vuosisadalla otettiin lakkaesineitä verokappaleina vastaan. Tähän aikaan keksittiin punaisen lakan valmistus. Kahdeksannen vuosisadan ensi puoliskolla oli jo.viisi erilaista lakkaväriä käytännössä, samoin keksittiin noihin aikoihin perlemon käyttö intarsioissa ja kullan, hopean, kuparin janahkan lakkaaminen. - Lakkateollisuuden loistokausi alkoi kumminkin vuoden 1600 paikkeilla ja kestää yhä.

Hienon lakkatyön vaivaloisuudesta kuvan antaaksemme mainittakoon esimerkkinä, että lakkataiteilija Watanabe Tosen valmisti v. 1881 hallisijattarelleen tupakkarasian, joka oli 10 tuumaa pitkä, 6 syvä ja 8 korkea ja viipyi tässä työssä yhdeksän kuukautta. Hinta tästä oli 300 yen’iä = 1,548 Smk.

Ylläolevat tiedot Japanin lakkateollisuudesta perustuvat engl. "Transactions of the Asiatic Society of Japan" -nimisessä julkaisusarjassa O. Korschelfin ja H. Yoshidahr esittämään kirjoitukseen "The chemistry of Japanese Laccer".