Suomen Teollisuuslehti 9, 1892
(Jatkoa 7:teen n:roon.)
Hyvin merkillinen aine on seruleiini, joka pumpulin värjäyksessä on yhtä tärkeä kuin alitsariinisinikin. Se on yhtä kestäväkin ja sillä saadaan oliivin vihreitä väräjä. Useimmat vihertävät väriaineet jotka muuten tunnetaan eivät ole läheskään niin kestävät. Seruleiini liukenee hyvin hankalasti ja voi sitä nykymuodossaan käyttää vaan pumpulia varten. Jotta se kelpaisi villaakin varten, muutetaan se bisulfiitin avulla vedessä helposti liukenevaksi yhdistykseksi. Tämä helposti liukeneva seruleiini tavataan kaupassa nimellä seruleiini SW.
Viimeisiä väriaineita alitsariiniryhmässä mutta samalla tärkeimpiä on alitsariinimusta. Se ei ole mikään antraseenin, vaan naftaliinin johdannainen. Tämänkin erinomaisen tärkeän väriaineen historia osoittaa miten toisinaan keksintöjen merkitystä voidaan väärin arvostella. Alitsariinimusta on jo aikoja sitte ollut tunnettuna nimellä naftatsariini, jota sen ensimäinen keksijä luuli alitsariiniksi, krappin väriaineeksi. Myöhemmin tosin tämä luulo huomattiin vääräksi mutta sitä pidettiin sittekin monta vuotta vielä vaan kemiallisena kummallisuutena, jota ei mihinkään voinut käyttää. Vasta viisi vuotta sitte huomattiin että kromiliottimien avulla sillä voi aikaan saada mustia värjäyksiä. Puhdas naftatsariini on kauneimpia kidemäisiä kappaleita mitä tunnetaan.
Tähän ryhmään luetaan vielä kuuluviksi toisia väriaineita, jotka tosin eivät kemiallisessa suhteessa kuuluu alitsariiniväreihin, mutta joihin samat liottimet vaikuttavat samalla lailla, nimittäin n. s. atsoväriaineisin kuuluvat karbatsokeltainen, villakeltainen ja koko joukko muita aineita jotka kromiliotinten avulla villaan vaikuttavat sinipunervia ja sinisiä värjäyksiä. Vielä tunnetaan joukko muita aineita, jotka kuten esim. nitroosonaftooli ja nitroosoresorsiini myös voivat liotettuun villaan aikaan saada hyvin kestäviä värejä.
Periaate menettelytavoissa, kuin näillä aineilla villaa värjätään, on ylipäänsä sama. Jokaisen menettelytavan tarkoitus on saattaa väriaine ja joku rautaryhmän metallioksiideista yhdistykseen keskenänsä itse värjättävän aineen kuidussa ja villan värjäyksessä tätä tarkoitusta varten useimmiten käytetään kromiliottimia. Juuri siinä tavassa, miten liottimet väriaineisin kuidussa vaikuttavat on huomattava tärkein eroitus adjektiivisten villavärjäysten ja pumpuliin käytettyjen värjäysten välillä. Pumpuliin kiinnytetään mainittujen oksiidien liukenemattomia yhdistyksiä, mutta villaan voi myös kiinnyttää liukenevia yhdistyksiä koska sellaiset aineet lujemmin pysyvät villassa. Pumpulia esim. on hyvin vaikea liottaa edeltäpäin alunalla savesvärjäyksiä varten alitsariinilla. Jos sitä vastoin keitetään villaa alunaliuvoksessa, ottaa se siitä jo itseensä melkoiset määrät savesta ja vieläkin enemmän jos sekaan pannaan eräitä orgaanisia suoloja. Värjäri käyttää pääasiallisesti viinikiveä tähän tarkoitukseen; kun villaa keitetään alunan ja viinikiven kanssa saadaan täydellinen savesliotus villassa toimeen, varsinkin täydellinen silloin kun villa tahdotaan alitsariinilla värjätä punaiseksi. Villan kromiliotukseen, jota käytetään paljoa useammin kuin savesliotusta, voi käyttää samallaista menetystapaa, voi keittää villaa kromialunalla ja viinikivellä, mutta tämä menetetystäpä on kuitenkin vähemmin edullinen. Enimmäkseen käytetään kuitenkin yksinkertaisempia menetystapoja; voi esim. käyttää muita kromioksiidisuoloja kromialunan sijasta; erittäinkin on tähän tarkoitukseen suositeltu fluorikromia, erästä vähemmin vihertävää kromioksiidisuolaa jota helposti ja halvalla voi valmistaa kuivaan muotoon. Useimmiten kuitenkin käytetään kromiliotukseksi villaa varten kromikeitosta, jota menettelytapaa alkuaan on käytetty sinipuumustan värjäyksessä. Sen mukaan villa keitetään kaliobikromaatin kanssa rikkihappoa lisäämällä tai ilmankin sitä. Tällöin villaan tulee vapaata kromihappoa tai erittäin hapanta kromaattia. Kromihappo sellaisenaan ei kuitenkaan ole mikään liotin väriaineita varten vaan täytyy se sitä varten ensin pelkistää emäksiseksi kromioksiidisuolaksi, jonka voi toimittaa eri tavoilla. Niissä väriaineissa jotka käytetään bisulfiittiyhdistysten muodossa, voi niissä oleva rikkihapoke pelkistävästi vaikuttaa kromihappoon. Villakuituun muodostuu emäksistä kromisulfaattia joka yhdistyy vapautuvaan väriaineesen. Useimmiten kuitenkin pidetään parempana pelkistää villaan kiinnytetty kromihappo jo ennen värjäystä, mikä joka tapauksessa onkin enemmän tarkoituksen mukaista koska muuten helposti kromihappo voisi pelkistyä itse väriaineen kustannuksella. On eri tapoja tämän pelkistyksen aikaan saamiseksi; mukavimpia on se että ennen kuin villa värikylvyssä lopullisesti värjätään, pannaan se hapetettuun natriobisulfiittikylpyyn; tällöin kromihappo pelkistyy emäksiseksi kromisulfaatiksi värjäten villan vaalean viheriäksi. Vielä yksinkertaisempi ja sen vuoksi tavallisin menetystäpä on villan keittäminen edeltäpäin kaliobikromaatin kanssa, lisäämällä viinikiveä tai oksaalihappoa. Nämä aineet silloin vaikuttavat pelkistävästi kromihappoon ja silloin heti saostuu emäksistä kromioksiidisuolaa. Täten kiehuttamalla eri liotinsuoloissa ja jälkeenpäin värjäämällä kiehuvissa värikylvyissä saadaan omituisen täysiä värejä, vaaleammatkin värit ovat niin ettei sellaisia mitenkään muuten saada aikaan. Tämä juuri onkin alitsariiniväriaineitten tunnusmerkki, ne kun niin erinomaisen hienosti ja yhtätasaisesti osittuvat villakuituun.
Tästä erinomaisen hienosta osittumisesta tulee myös tuo suuri varmuus värjäyksessä ja sen kestävyys taas on itse väriaineen ominaisuus. Mutta paitsi kestävyyttä, valoa ja ilmaa vastaan on myös huomattava kestävyys kulutusta vastaan. Ja viimemainitussa suhteessa kestää alitsariiniväri paljoa paremmin kuin esim. indigosiini, jota muuten, vaikka suotta, pidetään kestävimpänä värinä. Tietäähän jokainen että indigokyyppisinissä värjätystä vaatteesta, olkoon se pumpulia tai villaa, puhtaasen valkoiseen vasta pestyyn vaatteesen hieroessa lähtee väriä. Jokainen värjäri tutkii indigovärjäystä yksinkertaisesti hieromalla sitä valkoiseen paperiin tai kankaasen; jos se lähtee näkee hän että se on kyyppisiniä. Indigovärjäys tunkeutuu vaan osaksi kuidun sisään. Tätä haittaa voi tosin vähentää menettelemällä värjättäessä hyvin huolellisesti, mutta silloin menee enemmän tuota kallista väriainetta hukkaan. Alitsariinivärjäykset ovat siis joka tapauksessa pidettävät indigovärjäyksiä parempina.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti